Tietotekniikan hallinta edesauttaa koko työympäristön hallintaa (Väitös KM Marketta Vepsäläinen, 13.12.2013)

04.12.2013

Turun yliopistossa väittelevä Marketta Vepsäläinen tarkasteli tutkimuksessaan tietoteknisten taitojen suhdetta yleiseen työympäristön hallintaan ja työssä viihtymiseen. Kelan organisaatiossa tehty tutkimus osoittaa, että tietotekniset taidot kulkevat käsikkäin laajemman työympäristön hallinnan kanssa.

 

​Turun yliopiston tiedote 4.12.2013

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tekijöitä, jotka vaikuttavat työn ja työympäristön hallintaan tietoteknisessä työssä. Näitä tekijöitä ovat esimerkiksi työn nopeampi tekeminen, työn sisältö, työn tulokset ja vaikutusmahdollisuudet. Tutkimuksessa tietoteknisellä työllä tarkoitetaan työtä, jossa työn tekemiseen käytetään keskeisesti tietoteknisiä laitteita, ohjelmia ja sovelluksia. Viitekehyksenä toimivat maailmanlaajuiset muutokset työelämässä ja tietoyhteiskunnan kehittyminen.

Tutkimuksessa tarkasteltiin eri-ikäisiä työntekijöitä, joista osa oli kokenut tietotekniikan tulon työelämään ja sen käytön lisääntymisen usean viime vuosikymmenen aikana. Myös yhteiskunnan muu muutos on korostanut tarpeita tietoteknisen osaamisen kehittämiseen ja elinikäiseen oppimiseen.

– Tietoteknisiltä taidoiltaan vahvat kokevat hallitsevansa työnsä ja työympäristönsä paremmin kuin tietoteknisiltä taidoiltaan heikot. He myös kokevat, että tietotekniikka on helpottanut työtä ja että omien kykyjen hyödyntämismahdollisuudet ja työn itsenäisyys ovat lisääntyneet, Marketta Vepsäläinen kertoo.

Tietoteknisiltä taidoiltaan heikot taas kokevat työn ja työympäristön hallinnan vähentyneen. Työn vaativuus on heidän mukaansa lisääntynyt, tauot vähentyneet, sosiaalinen ympäristö heikentynyt, työn henkinen rasittavuus lisääntynyt, oman ammattialan arvostus vähentynyt ja mahdollisuudet vaikuttaa työhön heikentyneet.

– Yhteistä kaikille tutkituille oli kokemus siitä, että tietotekniikka on parantanut työn tuloksia mutta köyhdyttänyt työn sisältöä.

Hallintaa tukevia tekijöitä voidaan vahvistaa

Tutkimuksessa tarkasteltiin myös muita tekijöitä, joilla arveltiin olevan vaikutuksia työn ja työympäristön hallintaan. Havaintona oli, että asenne tietoteknisiin muutoksiin, päätejärjestelmien teknisestä monimutkaisuudesta johtuvat ongelmat, mahdollisuudet saada apua tietoteknisiin ongelmiin ja riittämätön atk-muutoksista tiedottaminen vaikuttavat työn ja työympäristön hallintaan. Näillä tekijöillä näyttää olevan vaikutusta erityisesti kokemukseen sosiaalisesta ympäristöstä.

– Tukevia tekijöitä vahvistamalla ja uhkaavien tekijöiden vaikutusta heikentämällä tai poistamalla voidaan auttaa työntekijöitä hallitsemaan paremmin työtään ja työympäristöään. Mitä tulee tietotekniseen koulutukseen, pitivät työntekijät tehokkaimpina oppimisen muotoina henkilökohtaista tai pienryhmäopetusta työpaikalla, Vepsäläinen kertoo.

Kvantitatiivisella otteella tehdyssä tutkimuksessa tietotekniikan vaikutuksia työelämään tarkastellaan Kelan organisaation näkökulmasta. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä kyselyllä syksyllä 2006. Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 434 henkilöä.

***
Perjantaina 13. joulukuuta 2013 kello 12 esitetään Turun yliopistossa (Educarium, Edu 2 -luentosali, Assistentinkatu 5) julkisesti tarkastettavaksi kasvatustieteen maisteri Marketta Vepsäläisen väitöskirja ”Pelätty, vihattu vai rakastettu tietotekniikka elinikäisessä työ- ja oppimisympäristössä. Tietotekniikan merkitys työn ja työympäristön hallinnassa”. Virallisena vastaväittäjänä toimii emeritusprofessori Pertti Järvinen Tampereen yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitokselta ja kustoksena professori Risto Rinne.

KM Marketta Vepsäläinen on syntynyt 1954 Iitissä ja kirjoittanut ylioppilaaksi Iitin Yhteiskoulusta 1974. Kasvatustieteiden maisteriksi Vepsäläinen valmistui Helsingin yliopistosta. Vepsäläinen toimii suunnittelijana Kelan terveysosastolla. Väitös kuuluu kasvatustieteiden alaan.

Luotu 04.12.2013 | Muokattu 09.07.2021