Venäläisvieraita Turussa GET READY –hankkeessa

05.12.2019

Brahea-keskuksen Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus sai vieraita Venäjältä, kun Getting Ready for the Cross-Border Challenges: Capacity Building in Sustainable Shore Use (GET READY) –hankkeen toinen partneritapaaminen järjestettiin Turussa marraskuun lopussa.

Group photo by Vesa Tuomala

GET READY -hanke saa rahoitusta Kaakkois-Suomi – Venäjä CBC 2014–2020 –ohjelmasta. Tukikelpoinen ohjelma-alue koostuu nk. ydinalueesta, jonka muodostavat Suomen puolella Etelä-Karjala, Etelä-Savo ja Kymenlaakso ja Venäjällä Pietari ja Leningradin alue sekä niitä ympäröivät liitännäisalueet, kun taas Turku on Moskovan ohella ohjelmassa mukana tukikelpoisena alueena merkittävänä talous- ja kulttuurikeskuksena.

Hankkeessa luodaan yhteistä pohjaa rannikkoalueiden kestävän käytön edistämiseksi. Turussa järjestetyn kokouksen aikana kuultiin mielenkiintoisia ja monipuolisia alustuksia rajan molemmin puolin sekä hankkeessa mukana olevilta että erikseen paikalle kutsutuilta asiantuntijoilta. Kokouksen avasi Brahea-keskuksen johtaja Esa Hämäläinen. Ensimmäisen kokouspäivän päätteeksi kokousvieraat saivat nauttia Turun kaupunginhallituksen puheenjohtajan, Lauri Katteluksen isännöimästä, viihtyisästä iltatilaisuudesta.

GET READY -hanketta vetää venäläisyritys Eco-Express-Service LLC. Muut kumppanit ovat Valtiollinen hydrologian instituutti ja Pietarin valtiollinen yliopisto Venäjältä sekä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK, Meriturvallisuuden ja -liikenteen tutkimusyhdistys Merikotka ry, Suomen ympäristökeskus SYKE sekä Turun yliopisto Suomesta.

GET READY -hankesivusto

GET READY -logo            CBC-logo             TY-MKK-logo

Luotu 05.12.2019 | Muokattu 05.12.2019