Hanna Tuomisto profiilikuva
Hanna
Tuomisto
professori, ekologia ja evoluutiobiologia

Ota yhteyttä

Vesilinnantie 5
20500
Turku

Asiantuntijuusalueet

yhteisöekologia
kasvillisuusekologia
trooppiset sademetsät
Amazonia
saniaiset
taksonomia
lajiutuminen
kaukokartoitus
betadiversiteetti

Opetus

Opetan kaikentasoisia kursseja perusopinnoista jatko-opintoihin. Kurssieni aiheina on mm. ekologian perusteet, eliömaantiede, trooppinen ekologia, ihmisen evoluutio, monimuuttuja-analytiikka ja biodiversiteetti-informatiikka.

Tutkimus

Olen kiinnostunut laajalti ekologiasta, evoluutiosta ja eliömaantieteestä, erityisesti Amazonian sademetsiin liittyen. Nykyään johdan Turun yliopiston Amazon-tutkimusryhmää, johon kuuluu hyvin erilaisista asioista kiinnostuneita tutkijoita. Tutkimuksemme tavoitteena on selvittää mm. lajien ja niiden ympäristön välisiä suhteita, lajien esiintymistä määrääviä tekijöitä, laajojen alueiden lajiston ja lajirikkauden vaihtelua sekä Amazonian elonkirjon syntyhistoriaa. Näiden kysymysten selvittämiseksi olemme keskittyneet keräämään maastoaineistoa muutamista ilmentäjälajiryhmistä. Itse olen erityisen kiinnostunut sanikkaisista, mutta tutkimme myös medinillakasveja, palmuja ja loispistiäisiä. Maastohavaintojen yleistämiseksi käytämme erilaisia kaukokartoitusaineistoja, kuten satelliitti- ja tutkakuvia. Koska sademetsien lajisto on huonosti tunnettu, vastaan tulee aina myös tieteelle uusia lajeja sekä huonosti tunnettuja lajiryhmiä. Niinpä työskentelemme myös taksonomian ja systematiikan parissa ja selvitämme eri lajiryhmien evoluutiohistoriaa DNA-sekvenssoinnin avulla. Olen kiinnostunut myös erilaisista diversiteettiin (erityisesti betadiversiteettiin) liittyvistä teoreettisista kysymyksistä ja yhteisöekologisten aineistojen analysointimenetelmistä.

Julkaisut

Järjestä:

HERBase: A collection of understorey herb vegetation plots from Amazonia (2023)

Acta Amazonica
Andre T, Moulatlet GM, Almeida TE, Alverga PPD, Boelter CR, Drucker DP, da Silva JG, Linares-palomino R, Lopes MA, Magalhaes JLL, Manzatto AG, Mews HA, Moll IED, Mortati AF, da Paixao EC, Quintero-Vallejo E, van Andel T, Silveira M, Storck-Tonon D, Tuomisto H, Zuquim G, Costa FRC
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))

Linking high diversification rates of rapidly growing Amazonian plants to geophysical landscape transformations promoted by Andean uplift (2022)

Botanical Journal of the Linnean Society
Figueiredo Fernando OG, André Thiago, Moulatlet Gabriel M, Saka Mariana N, Araujo Mário HT, Tuomisto Hanna, Zuquim Gabriela, Emílio Thaise, Balslev Henrik, Borchsenius Finn, Campos Juliana V, Silveira Marcos, Rodrigues Domingos J, Costa Flavia RC
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))