Heli Rantala profiilikuva
Heli
Rantala
dosentti, humanistinen tiedekunta
PhD, Docent

Ota yhteyttä

Arcanuminkuja 1
20500
Turku

Asiantuntijuusalueet

1800-luvun kulttuuri- ja aatehistoria
historiallisen ajattelun historia
kulttuurin ja sivilisaation käsitteiden historia
sivistysajattelun historia
sanomalehdistö
1800-luvun vallankumousliikehdintä
matkustamisen ja liikkumisen historia
matkakirjoittaminen
kirjakulttuuri
oppineisto ja yliopistohistoria

Biografia

Olen 1800-luvun kulttuurihistorian dosentti ja toimin oppiaineessa tutkijana.

Aloitin opintoni Turun yliopistossa vuonna 1997. Kulttuurihistorian lisäksi olen opiskellut yleistä ja Suomen historiaa, käytännöllistä filosofiaa sekä hiukan myös valtio-oppia. Maisteriksi valmistuin vuonna 2003, jolloin aloitin myös jatko-opintoni. Vuodesta 2005 työskentelin pitkään koordinaattorina Itämeren alueen integraation ja vuorovaikutuksen tohtoriohjelmassa. Väittelin kulttuurihistorian oppiaineessa vuonna 2013. Väitöskirjassani Sivistyksestä sivilisaatioon. Kulttuurikäsitys J. V. Snellmanin historiallisessa ajattelussa (2013) tutkin Snellmanin käsitteistöä, etenkin sivistyksen, kulttuurin ja sivilisaation käsitteitä ja tulkitsin hänen historianteoreettista ajatteluaan. Tutkin väitöksessäni myös 1800-luvun historiankirjoituksen kysymyksiä Snellmanin näkemysten kautta.

Väittelyn jälkeen olen toiminut tutkijana useissa tutkimusprojekteissa. Tutkimustyön lisäksi olen työskennellyt myös humanistisen tiedekunnan jatkokoulutuskoordinaattorina sekä tieteiden ja taiteiden välisen Aboagora-symposiumin koordinaattorina. Toimin useammassa tieteellisessä seurassa muun muassa julkaisuasioiden parissa. Olen kiinnostunut myös tieteen ja taiteen vuoropuhelusta sekä tietokirjoittamisesta.

Vuonna 2023 toimin tutkijana ja tutkimushankkeen johtajana kulttuurihistorian oppiaineessa.

Opetus

Kulttuurihistorian oppiaineessa vedän maisteriopintoihin kuuluvaa modernin aikakauden historia -teemaryhmää yhdessä Petri Pajun kanssa. Olen opettanut oppiaineessa myös erilaisilla luentokursseilla. Aiemmin olen pitänyt useita kursseja kansainvälisessä Baltic Sea Region Studies -ohjelmassa.

Tutkimus

Tutkimuksissani olen käsitellyt erityisesti 1800-luvun kulttuuri- ja aatehistoriaa käsitteiden ja historiakäsitysten historiasta päiväkirjojen kirjoittamiseen ja matkustamisen kokemuksiin. Tutkimusintresseihini kuuluvat myös sanomalehdistö ja tiedonkulun historia, 1800-luvun alun oppinut kirjakulttuuri sekä akateemisten yhteisöjen historia.

Toimin parhaillaan tutkijana Otto Latvan johtamassa tutkimusprojektissa Fauna et Flora Fennica, jossa tutkitaan Suomen alueen eläin- ja kasvilajiston havainnoinnin historiaa sanomalehtiaineiston avulla.

Viime vuodet olen ollut mukana Hannu Salmen tutkimusprojektissa Informationsflöden över Östersjön: Svenskspråkig press som kulturförmedlare 1771-1918 (Svenska litteratursällskapet i Finland), joka koostuu ruotsalais-suomalaisesta tutkijajoukosta. Vuosina 2020-2023 olen myös johtanut omaa tutkimusprojektia Sanojen liike ja tiedon paikat. Oppineet kirjalliset yhteisöt 1800-luvun alussa (Koneen Säätiö). Projektin kotisivut: https://sanojenliike.utu.fi/

Aiemmin olen työskennellyt useissa eri tutkimusprojekteissa. Akatemiaprojektissa Travelling Notions of Culture. Itineraries of Bildung and Civilisation in Early Nineteenth-Century Europe tutkittiin fyysistä ja mentaalista liikettä sekä tilallista mielikuvitusta 1800-luvun alun Euroopassa. Oma tutkimukseni hankkeessa käsitteli muun muassa käsitteiden liikettä ja muotoutumista sekä pohjoismaisten Euroopan-matkaajien kokemuksia.

Monitieteisessä konsortiossa Computational History and Transformation of Public Discourse in Finland, 1640-1910 tutkimme suomalaisen julkisuuden murrosta hyödyntämällä digitoituja sanoma- ja aikakauslehtiä mm. tekstilouhinnan avulla. Turussa tehtävässä osahankkeessa keskityimme erityisesti lehdistössä tapahtuneeseen tekstien uudelleenkäyttöön.

Hannu Salmen akatemiaprofessuurihankkeessa Viral Culture in Early Nineteenth-Century Europe olen ollut mukana tutkimusryhmän jäsenenä. Oma tutkimukseni tässä hankkeessa on käsitellyt 1800-luvun alkupuolen eurooppalaisten vallankumousten uutisointia suomalaislehdissä.



Julkaisut

Järjestä:

Jarl Gallén keskiajan tutkijana (2021)

Mirator
Immonen Teemu, Kaartinen Marjo, Ollitervo Sakari, Rantala Heli, Räsänen Marika, Välimäki Reima
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))

Jarl Gallén keskiajantutkijana (2021)

Mirator
Immonen Teemu, Kaartinen Marjo, Ollitervo Sakari , Rantala Heli , Räsänen Marika, Välimäki Reima
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))