Henna-Riikka Pennanen profiilikuva
Henna-Riikka
Pennanen
TIAS-tutkijakollegiumin yhteiset
tutkijatohtori, John Morton -keskus
FT

Asiantuntijuusalueet

Historia
Yhdysvaltain ja Itä-Aasian suhteet
uhkakuvat
Yhdysvaltain ulkopolitiikka
sivistys/sivilisaatio-käsite
'länsi'

Biografia

Vuosina 2019-2021 Pennanen toimii Turun ihmistieteiden kollegiumin tutkijatohtorina.

Henna-Riikka Pennanen väitteli tohtoriksi yleisestä historiasta Jyväskylän yliopistosta vuonna 2015. Ennen siirtymistään Turun yliopistoon, Pennanen työskenteli tutkijatohtorina ja projektikoordinaattorina Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitoksella. Väitöskirjassaan Pennanen analysoi 1800-luvun yhdysvaltalaisten Kiinan ja Japanin asiantuntijoiden käsityksiä sivistyksestä/sivilisaatiosta. Lisäksi hän on tutkinut Yhdysvaltain ja Itä-Aasian suhteita, ”lännen” käsitettä sekä ajatusta Kiinan ja Japanin muodostamasta ”keltaisesta vaarasta”.

Opetus

Pennanen toimii opettajana North American Studies -sivuainekokonaisuudessa.

Tutkimus

TIAS-tutkimusprojekti "Rising Dragon, Rising Sun: A Century of Threat Perceptions of China and Japan in the United States" käsittelee Yhdysvalloissa esitettyjä uhkakuvia Kiinasta ja Japanista kolmella rauhanajan jaksolla: “Keltainen vaara” (1900-luvun taite); ”Japanin parjaaminen” (1980- ja 1990-luvut); sekä ”Kiinan uhka” (n. 2000-luvulta eteenpäin).

Julkaisut

Järjestä:

Politiikasta-raati: Tutkijuus muutoksessa (2019)

Politiikasta.fi
Hannes Peltonen, Henna-Riikka Pennanen, Hiski Haukkala, Mikko Poutanen, Monica Tennberg
(E1 Yleistajuinen artikkeli, sanomalehtiartikkeli)