Juha Ylisalo profiilikuva
Juha
Ylisalo
tutkijatohtori, valtio-oppi
VTT

Ota yhteyttä

Assistentinkatu 7
20500
Turku

Asiantuntijuusalueet

vaalit
poliittiset puolueet
äänestäminen
poliittiset asenteet ja mielipiteet

Biografia

Juha Ylisalo on tutkijatohtori valtio-opin oppiaineessa. Hänen väitöstutkimuksensa tarkastettiin vuoden 2017 lopussa, ja seuraavan vuoden alussa hän sai valtiotieteiden tohtorin (VTT) oppiarvon.

Suomen Akatemian rahoittaman tutkijatohtoriprojektinsa lisäksi hän johtaa Emil Aaltosen Säätiön rahoittamaa Vaalilupauksen elinkaari monipuoluedemokratiassa -projektia. Hän on myös Valtiotieteellisen yhdistyksen julkaiseman Politiikka-lehden toimituksen jäsen sekä osallistuu eduskuntavaalien yhteydessä toteutettavista vaalitutkimuksista vastaavan Suomen kansallisen vaalitutkimuskonsortion toimintaan.

Opetus

Viime vuosina Juha Ylisalo muun muassa opettanut tutkimusmenetelmiä aineopintojen tasolla (A3.2 Kvantitatiiviset aineistot ja tutkimusmenetelmät, 2021), vetänyt kanditaatintutkielma- ja proseminaaria (2020–2021) sekä pitänyt puolueisiin ja poliittisten ohjelmien tutkimukseen liittyviä erikoiskursseja (2020, 2021). Hänen tämänhetkiset tehtävänsä painottuvat tutkimukseen. Esimerkiksi puoluepolitiikkaan tai vaaleihin liittyviä opinnäytteitä suunnittelevat tai tekevät opiskelijat ovat kuitenkin tervetulleita ottamaan yhteyttä.

Tutkimus

Juha Ylisalon tämänhetkinen tutkimus kohdistuu erityisesti puolueiden tavoitteisiin eduskuntavaaleissa: niiden taustoihin ja vaikutuksiin noudatettuun politiikkaan sekä siihen, miten kansalaiset arvioivat puolueiden tavoitteiden saavuttamista.

Ylisalon muita ajankohtaisia tutkimuskohteita ovat muun muassa politiikan aikajänne sekä politiikkatoimien hyväksyttävyys erityisesti Covid-19-pandemian kontekstissa. Väitöstutkimuksessaan Ylisalo tutki hallitusten puoluepoliittisen kokoonpanon vaikutuksia EU-maiden julkiseen talouteen.


Julkaisut

Järjestä: