Lauri Nikkanen profiilikuva
Lauri
Nikkanen
akatemiatutkija, molekulaarinen kasvibiologia
dosentti, molekulaarinen kasvibiologia
PhD

Ota yhteyttä

Tykistökatu 6
20520
Turku

Asiantuntijuusalueet

Syanobakteerit
fotosynteesin bioenergetiikka
hapetus-pelkistys-säätely viherhiukkasissa ja syanobakteereissa, fotosynteettinen hiilensidonta, proteiinien väliset vuorovaikutussuhteet

Biografia

Kasvibiokemian ja bioenergetiikan dosentti. Suoritin solu- ja molekyylibiologian FM-tutkinnon Biologian laitoksella Turun yliopistossa vuonna 2013, ja FT-tutkinnon molekulaarisessa kasvibiologiassa Biokemian laitoksella Turun yliopistossa vuonna 2018. Tein väitöstutkimustani Molekulaarisen kasvibiologian laboratoriossa Prof. Eevi Rintamäen ohjauksessa. 2018-2023 työskentelin tutkijatohtorina Yagut Allahverdiyevan tutkimusryhmässä molekulaarisen kasvibiologian laboratoriossa. Tutkin fotosynteesin vaihtoehtoisten elektroninsiirtoreittien toimintaa ja säätelyä syanobakteereilla, sekä niiden merkitystä sopetumiselle vaihteleviin ympäristötekijöihin. Aiemmin olen suorittanut tradenomin tutkinnon kansainvälisestä kaupasta ja markkinointilogistiikasta Satakunnan ammattikorkeakoulussa vuonna 2008.

Tutkimus

Fotosynteettisiä syanobakteereja käytetään yhä enenevässä määrin auringonvalon voimalla toimivina vihreinä solutehtaina kestävien biopolttoaineiden ja arvokemikaalien tuotannossa. Fotosynteesin säätelymekanismien ymmärtäminen on olennaista fotosynteettisen energian ohjaamiseksi haluttuihin reaktioihin. Fotosynteesin elektroninsiirtoreaktiot tuottavat kalvopotentiaalin eli protonivoiman, joka toimii käyttövoimana ATP:n synteesille ja säätelee fotosynteettisen koneiston suojamekanismeja. Protonivoiman säätely on siksi elintärkeää, ja se tapahtuu säätämällä ATP-syntaasia sekä erilaisten tylakoidikalvon ionikanavien ja -vaihtajien avulla. Tavoitteenani on selvittää näitä mekanismeja syanobakteereissa ja löytää tapoja käyttää tätä uutta tietoa fotosynteettisten solutehtaiden tuottavuuden optimoimiseksi. 

Olen vastuullinen tutkija (PI) Suomen Akatemian rahoittamassa projektissa: "Channelling photosynthesis: elucidating regulation of  membrane potential in cyanobacteria" (2024-2027)


Julkaisut

Järjestä:

Arabidopsis RCD1 coordinates chloroplast and mitochondrial functions through interaction with ANAC transcription factors (2019)

eLife
Alexey Shapiguzov, Julia P Vainonen, Kerri Hunter, Helena Tossavainen, Arjun Tiwari, Sari Järvi, Maarit Hellman, Fayezeh Aarabi, Saleh Alseekh, Brecht Wybouw, Katrien Van Der Kelen, Lauri Nikkanen, Julia Krasensky-Wrzaczek, Nina Sipari, Markku Keinänen, Esa Tyystjärvi, Eevi Rintamäki, Bert De Rybel, Jarkko Salojärvi, Frank Van Breusegem, Alisdair R Fernie, Mikael Brosché, Perttu Permi, Eva-Mari Aro, Michael Wrzaczek, Jaakko Kangasjärvi
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))