Marjaana Virtanen profiilikuva
Marjaana
Virtanen
tuntiopettaja, avoin yliopisto ja jatkuva oppiminen
dosentti, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos
FT, dosentti

Ota yhteyttä

+358 29 450 3483
+358 50 329 0952
Kaivokatu 12
20520
Turku

Asiantuntijuusalueet

Esittämisen tutkimus
muusikkoustutkimus
etnografinen tutkimus
suomalainen taidemusiikki

Biografia

Olen esittämisen tutkimuksen dosentti musiikkitieteen oppiaineessa. Tutkimuksellisen mielenkiinnon kohteisiini kuuluvatkin esimerkiksi esittämisen etnografinen tutkimus, esityslähtöinen musiikkianalyysi, muusikon toimijuuteen liittyvät kysymykset sekä viime vuosina myös musiikkifestivaalien tutkimus. Erityisaloihini kuuluu lisäksi suomalainen taidemusiikki.

Olen tällä hetkellä apurahatutkijana musiikkitieteen oppiaineessa. Tutkimusprojektini aiheena on audiovisuaalinen esittäminen musiikkikilpailuissa. Olen aikaisemmin toiminut mm. Suomen Akatemian tutkijatohtorina, projektitutkijana ja ma. yliopisto-opettajana musiikkitieteen oppiaineessa sekä Fulbright-tutkijana Indianan yliopistossa Bloomingtonissa. Koulutukseltani olen paitsi filosofian tohtori (Turun yliopisto 2007) myös musiikkipedagogi/amk (Turun ammattikorkeakoulu 2002) ja pianisti (Turun konservatorio 1999). Olen työskennellyt tuntiopettajana myös musiikkioppilaitoksissa ja lukiossa.​

Opetus

Olen pitänyt vuosien varrella lukuisia kursseja ja luentoja Turun yliopistossa, etenkin musiikkitieteen oppiaineessa. Aiheina ovat olleet esimerkiksi esittämisen tutkimus, länsimaisen klassisen musiikin historia, suomalainen taidemusiikki, 2000-luvun suomalaisen taidemusiikin yhteiskunnallisuus ja laadullisen tutkimuksen menetelmät.

Tutkimus

Tällä hetkellä tutkin valikoitujen musiikkikilpailujen, esimerkiksi kansainvälisen Maj Lind -pianokilpailun, audiovisuaalista esittämistä projektissa, joka yhdistää musiikkitieteen, esittämisen tutkimuksen ja mediatutkimuksen toisiinsa. Tutkimus toteutetaan Alfred Kordelinin Säätiön tuella. Lisäksi valmistelen MuT Leena Heikkilän kanssa kirjajulkaisua suomalaisten musiikinopiskelijoiden opinnoista Berliinissä ja Wienissä (1890-1970). Kirjan pohjana on Berliinin taideyliopiston ja Wienin musiikkikorkeakoulun arkistossa tekemämme tutkimus.
Vuosina 2014-17 toimin tutkijana FT, dos. Susanna Välimäen johtamassa, Koneen Säätiön rahoittamassa SUMU-tutkimusprojektissa (Suomalainen nykymusiikki 2000-luvulla: taidemusiikin kulttuurinen ja yhteiskunnallinen merkitys postmodernissa maailmassa), jossa tutkin yhteiskunnallisiin teemoihin kytkeytyviä musiikkifestivaaleja esitystutkimuksen näkökulmasta.

Toimitustöihini kuuluvat esittämisen tutkimusta käsittelevät antologiat The Embodiment of Authority: Perspectives on Performances (toim. Taina Riikonen ja Marjaana Virtanen, Peter Lang 2014) ja Musiikin ja teatterin tekijöitä (toim. Taina Riikonen, Milla Tiainen ja Marjaana Virtanen, Suomen Musiikkitieteellinen Seura 2005). Olen myös ollut järjestämässä muutamia esittämisen tutkimukseen liittyviä tutkimustapahtumia (esim. kansainvälinen kongressi The Embodiment of Authority Sibelius-Akatemiassa 2010). 

Suomen Akatemian tutkijatohtorin projektini Luonnoksista kantaesitykseen: säveltäjän ja muusikon välinen vuorovaikutus musiikkiteoksen luomisprosessissa (2009-13) käsitteli säveltäjä-muusikko-interaktion vaikutusta nykysäveltäjä Jyrki Linjaman tilausteoksen muotoutumiseen ja oli osa Shared Creativity in Finnish Contemporary Music tutkimushanketta.

Vuonna 2007 valmistuneessa väitöskirjassani Musical Works in the Making: Verbal and Gestural Negotiation in Rehearsals and Performances of Einojuhani Rautavaara's Piano Concerti tarkastelin tapoja, joilla muusikot rakentavat teostulkintoja elävissä harjoitus- ja esitystilanteissa. Lisensiaatintutkimukseni (2001) taas käsitteli Selim Palmgrenin pianokonserttojen virtuoosisuutta.​

Julkaisut

Järjestä: