Outi Sarpila profiilikuva
Outi
Sarpila
professori, sosiologia

Ota yhteyttä

Assistentinkatu 7
20500
Turku

Asiantuntijuusalueet

ulkonäön sosiologia
kulutussosiologia
sosiaalinen eriarvoisuus, kyselytutkimus

Biografia

Työskentelen tällä hetkellä sosiologian ma. professorina.

Valmistuin vuonna 2007 kauppatieteiden maisteriksi Turun kauppakorkeakoulusta. Ennen yliopistouraani työskentelin parin vuoden ajan yksityisellä sektorilla tutkimustehtävissä. Väittelin vuonna 2013 suomalaisten ulkonäköön kohdistuvasta kulutuksesta Turun yliopiston yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta.

Opetus

Sosiaalitieteiden kanditaso: Opetan sosiaalitieteiden teorioita ja sosiaalista eriarvoisuutta käsittelevillä kursseilla. Lisäksi koordinoin vaihto-opiskeljoille suunnattua Finnish Society -kurssia.

Sosiologian maisteritaso: vastaan Sosiologinen essee -kurssista ja ohjaan pro gradu -tutkielmia.

Tohtorikoulutus: vastaan oppiaineen jatkokoulutuseminaareista ja ohjaan väitöskirjoja

Tutkimus

Johdan "The social mechanisms behind the economic consequences of physical appearance, SOMA" -hanketta, jonka rahoittajana toimii Suomen Akatemia (2019-2023). Vuosina 2016-2018 olen johtanut Emil Aaltosen säätiön rahoittamaa Suomi ulkonäköyhteiskuntana -tutkimushanketta. Vuosina 2020-2022 olen lisäksi osallistunut niin sanottujen kulutuksen viitebudjettien laatimiseen Turun yliopistossa. 

Toimitan tällä hetkellä teosta "Hanbook of Beauty and Inequality" yhdessä kollegani, professori Giselinde Kuipersin (KU Leuven). Kirjan on määrä ilmestyä vuonna 2024.

https://soma.utu.fi
​​​​​​​https://sites.utu.fi/viitebudjetit

Julkaisut

Järjestä:

Kulutus ja elämäntavat (2013)

Sosiologia
Räsänen P, Sarpila O
(Kirjoitus tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (B1))