Päivi Leinonen profiilikuva
Päivi
Leinonen
väitöskirjatutkija, kulttuurien tutkimus
projektitutkija, kulttuurien tutkimus
avoin yliopisto ja jatkuva oppiminen
MA, doctoral student

Ota yhteyttä

Asiantuntijuusalueet

etnologia
kansatiede
rakennettu ympäristö
asuminen
kaupunkikansatiede
lähiötutkimus
visuaalinen etnografia

Biografia

Aloitin tohtorinopinnot vuonna 2017 etnologian oppiaineessa, josta valmistuin maisteriksi vuonna 2008. Vuosina 2023-2024 työskentelen myös hankkeessa Hyvinvoinnin suunniteltu, koettu ja aistittu sosio-materiaalisuus Turun Linnakaupungissa. Rakennetun ympäristön teemat ovat olleet kiinnostukseni kohteena koko opiskeluhistoriani ajan, ja aihetta olen käsitellyt myös työssä vapaana toimittajana ja erilaisissa viestinnän projekteissa.

Opetus

Lukuvuosina 2022-2023 ja 2023-2024 toimin vastuuopettajana kurssilla Miltä kaupunki näyttää, jossa lähestyttuin kaupunkia etnografisin menetelmin. Olen myös ollut tuntiopettajana avoimen yliopiston kulttuurien tutkimuksen ainekokonaisuudessa vuosina 2020-2024.

Tutkimus

Väitöskirjatyössäni tutkin lähiömaiseman kokemista keskittyen erityisesti visuaaliseen maisemaan. Kohteena on 1970-luvulla rakennettuja lähiöalueita Suomessa. Haluan selvittää, millaisia esteettisiä kokemuksia lähiöissä koetaan. Millaisia sävyjä kokemukset ja muistot tuovat harmaaseen betonielementtimaisemaan? Tutkimukseni keskeinen aineisto on valokuvamateriaali.

Osin samoja kysymyksiä tarkastellaan Turun Linnakaupungin kokemuksellisuutta tutkivassa hankkeessa, jossa erityisen mielenkiintoista on useiden eri aikatasojen limittyminen.


Julkaisut

Järjestä:

Teemana monipaikkaisuus (2024)

Hiiskuttua: Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan verkkolehti
Leinonen, Päivi
(D1 Ammatillinen blogikirjoitus)

Teemana kaupunki (2024)

Hiiskuttua: Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan verkkolehti
Leinonen, Päivi
(D1 Ammatillinen blogikirjoitus)

Avoin tiede ja tutkimusinfra (2024)

Hiiskuttua: Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan verkkolehti
Kupari, Hanna-Mari; Leinonen, Päivi
(D1 Artikkeli ammattilehdessä)