Tiina Mahlamäki profiilikuva
Tiina
Mahlamäki
dosentti, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos
yliopistonlehtori, kulttuurien tutkimus
PhD, Associate Professor

Ota yhteyttä

+358 29 450 2501
+358 40 549 8902
Arcanuminkuja 1
20500
Turku

Asiantuntijuusalueet

uskontotiede
uskonto
sukupuoli
esoteria
kirjallisuus
kansalaisuskonto
luova kirjoittaminen
arkistoaineistot

Biografia

Olen uskontotieteen yliopistonlehtori Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella. Valmistuin uskontotieteen maisteriksi vuonna 1995. Pro gradu -tutkielmani käsitteli suomalaisten uskonnollisuudesta tehtyjä tutkimuksia ja sosiologian laudaturtyöni kansalaisuskontoa itsenäisyyspäivien sanomalehdissä. Väitöskirjani Naisia kansalaisuuden kynnyksellä. Eeva Joenpellon Lohja-sarjan tulkinta tarkastettiin 3.12.2005. Työssäni tarkastelin uskontotieteen, kirjallisuudentutkimuksen sekä naistutkimuksen näkökulmia hyödyntäen sitä, miten kansalaisuus, erityisesti naisten kansalaisuus, ilmenee fiktiivisessä aineistossa. Väitöstutkimukseni ansiosta minut nimitettiin vuoden humanistitohtoriksi. Työskentelyni kirjallisuuden ja Eeva Joenpellon parissa jatkui edelleen, sillä kirjoitin hänestä elämäkerran. Kuinka elää ihmisiksi? Eeva Joenpellon kirjailijamuotokuva (SKS) julkaistiin syksyllä 2009. 

Olen julkaissut kirjailija, antroposofi Kersti Bergrothin elämäkerran (Kaikki maallinen on vain vertauskuvaa, 2017) toimittanut yhdessä Emilia Karjulan kanssa teoksen Kurinalaisuutta ja kuvittelua. Johdatus luovaan tietokirjoittamiseen (2017), yhdessä Aila Viholaisen ja Jaana Kourin kanssa teoksen Kuvittelu ja uskonto. Taustoja, tulkintaa, sovelluksia (2020), yhdessä Nina Kokkisen kanssa teoksen Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa (2020) sekä Ruth Illmanin, Björn Dahlan ja Maarit Leskelä-Kärjen kanssa verkkojulkaisun Approaching Esotericism and Mysticism. Cultural Influences (2020).

Olen uskontotieteen, erityisesti tekstintutkimuksen dosentti Turun yliopistossa. Minut valittiin heinäkuun 2016 alusta alkaen Donner-instituutin johtokunnan jäseneksi. Minut on valittu 2018 Turun yliopistojen dosenttiyhdistyksen puheenjohtajaksi. Toimin vuosina 2011–2014  Temenos. Nordic Journal of Comparative Religion -julkaisun (JuFo 3) päätoimittajana yhdessä dosentti Ruth Illmanin kanssa, ja sitä ennen julkaisun toimitussihteerinä usean vuoden ajan sekä Suomen uskontotieteellisen seuran johtokunnan jäsenenä (2010–2020) sekä puheenjohtajana (2017–2020). Olen Scripta Institutiani Donneriani -julkaisusarjan toimitusneuvoston jäsen, SELMAn johtokunnan varajäsen sekä Luovan kirjoittamisen ystävät -yhdistyksen varapuheenjohtaja.

Nautin kirjoittamisesta. Siksi ylläpidän kahta blogia. Nostetaan teksti pöydälle tarkastelee kirjoittamista, lukemista ja uskontotiedettä ja välillä jotain ihan muuta. Kieli poskessa kirjoitettu ruokablogi Nostetaan ruoka pöydälle kuvaa enemmän tai vähemmän onnistuneita kokeilujani ruuanlaiton, leivonnan ja säilönnän ihmeellisessä maailmassa. Rakkaimmat harrastukseni ovat kirjoittaminen, lukeminen ja kutominen sekä meren katselu ja luonnonvesissä uiminen.

Opetus

Vastaan kursseista Suomen uskonnollinen kenttä, Elämänkatsomustiedon peruskurssi, Uskontotieteen metodologia, Uskonnot ja katsomukset Euroopassa, Luovaa tietokirjoittamista kulttuurintutkijoille, Uskonto nykykulttuurissa ja yhteiskunnassa sekä Tieteellinen kirjoittaminen uskontotieteen graduntekijöille. Lisäksi opetan ja koordinoin länsimaista esoteriaa sekä uskontoa ja sukupuolta käsitteleviä erityisalakursseja. Ohjaan ja arvioin graduja. Olen viiden jatko-opiskelijan ensisijainen ja viiden toissijainen ohjaaja.

Tutkimus

Pääasialliset uskontotieteelliset kiinnostukseni kohteet liittyvät länsimaiseen esoteriaan, uskonnottomuuden ja sukupuolen kysymyksiin, suomalaisuuden ja uskonnollisuuden suhteeseen sekä nykysuomalaisten uskonnollisuuteen ja henkisyyteen sekä uskonnollisuuden ja henkisyyden ilmenemiseen arjessa. Metodologisesti olen kiinnostunut uskontotieteen ja kirjallisuuden suhteesta sekä tekstien tulkinnasta: Miten uskontotiede voi käyttää kirjallisuutta tutkimusaineistona? Mitä uskonnosta tai henkisyyttä voi saada selville tai ymmärtää kirjallisuutta tutkimalla? Miten uskontotieteilijä tulkitsee erilaisia tekstejä? Olen lähtökohdiltani uskontososiologi, ja siihen liittyen minua kiinnostavat erityisesti kansalaisuuden, kansallisuuden sekä kansalaisuskonnon käsitteet. Olen myös erittäin kiinnostunut tutkimuseettisistä kysymyksistä sekä kirjoittamisesta – kirjoittamisen prosessista, ohjaamisesta, opettamisesta ja oppimisesta.

Keväällä 2020 valmistui kaksi pitkään vireillä ollutta teosta. Yhdessä Nina Kokkisen kanssa Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa (Vastapaino) ja yhdessä Aila Viholaisen ja Jaana Kourin kanssa Kuvittelu ja uskonto (SKS). Syksyllä 2017 sain kaksi kirjahanketta päätökseen. Antroposofikirjailija Kersti Bergrothin elämäkerta Kaikki maallinen on vain vertauskuvaa ilmestyi Kulttuuriosuuskunta Partuunan kustantamana. Yhdessä Emilia Karjulan kanssa toimittamani artikkelikokoelma Kuvittelua ja kurinalaisuutta. Johdatus luovaan tietokirjoittamiseen ilmestyi Tarke-kustantamon julkaisemana. Keväällä 2018 julkaistiin yhdessä Maarit Leskelä-Kärjen kanssa toimittamani Approaching Religion -julkaisun teemanumero länsimaisesta esoteriasta.

Julkaisut

Järjestä:

Elämäkerran kirjoittaminen matkana (2017)

Hiiskuttua: Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan verkkolehti
Mahlamäki T
(Artikkeli ammattilehdessä tai kirjoitus ammatillisessa blogissa (D1))

Tutkimus rannalla (2016)

Elore
Mahlamäki Tiina
(Kirjoitus tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (B1))