Asiasana: lääketieteellinen tiedekunta

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Probiootista apua lasten hengitystieinfektioihin

27.11.2015

Varhaislapsuudessa annosteltu BB-12 probiootti vähensi merkitsevästi imeväisikäisten lasten hengitystieinfektioita. Näin selvisi Turun yliopiston tuoreessa tutkimuksessa, jonka mukaan probiootin vaikutus näkyi lapsella vielä kahden vuoden iässä.

Lauri Nummenmaalle akatemiapalkinto

24.11.2015

Akatemiatutkija Lauri Nummenmaa on saanut vuoden 2015 akatemiapalkinnon. Palkinnon perusteena on aivotutkimusta Turun yliopistossa ja Aalto-yliopistossa tekevän Nummenmaan työn yhteiskunnallinen vaikuttavuus.

Syöpäsäätiöltä suurapuraha Turun yliopistoon

12.11.2015

Syöpäsäätiö on myöntänyt kolme 300 000 euron suurapurahaa uuden sukupolven syöpähoitojen kehittämiseen. Tavoitteena on löytää nykyistä haitattomampia tapoja tuhota syöpäsolut. Yksi kolmesta suurapurahasta myönnettiin Turun yliopistoon. Kaikkiaan syöpäsäätiö jakaa tänä vuonna syöpätutkimukseen apurahoina hieman yli 4,1 miljoonaa euroa.

 

Suomalais-intialainen yhteistyö tähtää yleisen terveydenhoitojärjestelmän luomiseen Intiassa

11.11.2015

Turussa järjestettiin 27.–28.10. ensimmäinen suomalaisten ja intialaisten partneriyliopistojen yhteissymposiumi ”Future Opportunities in Health, Drug Development and Diagnostics”, jossa pohdittiin tulevia mahdollisuuksia terveyden, diagnostiikan, lääkekehittelyn sekä biomateriaalien aloilla.

​”Intia tarjoaa lisääntyviä resursseja ja taitavia farmasian ammattilaisia suomalaisille sijoittajille”, korosti Intian suurlähettiläs Shri. Ashok Kumar Sharma.

​Parempi Mieli -terveysmessut PharmaCityssä 14.11.2015

10.11.2015

Parempi Mieli -terveysmessut järjestää Turun Lääketieteenkandidaattiseura TLKS ry. Yhteistyössä toimivat Turun yliopisto, TYKS-säätiö, Mehiläinen ja Turun Sanomat. Tapahtuma on osa Parempi Mieli -kampanjaa, jonka tuotot ohjataan PIPARI-keskostutkimukselle.

 

Vanhempien opit viitoittivat akateemikon tietä

03.11.2015

Syyskuussa tieteen akateemikoksi nimitetty professori Sirpa Jalkanen kertoi pitkäjänteistä työstään kohti tieteen huippua yleisöluennolla, joka järjestettiin Turun yliopistossa perjantaina 30. lokakuuta.