Asiasana: tulevaisuuden tutkimuskeskus

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Kulttuurin ja luovien alojen toimijoiden valmiuksia vahvistetaan Raumalla – tervetuloa mukaan seminaariin 31.10.–2.11.2023

20.10.2023

Turun yliopisto järjestää Raumalla kulttuurin ja luovan alan toimijoille, yrittäjille ja organisaatioille suunnatun vuorovaikutteisen yhteistyöseminaarin, jonka tavoitteena on innovatiivisuuden edistäminen ja kumppanuuksien rakentaminen paikallistasolla. Tapahtuma on osa EU-rahoitteista, monikansallista tutkimushanketta, jossa pureudutaan eurooppalaisen maaseudun kulttuuri- ja luovien alojen erityispiirteisiin, tarpeisiin ja potentiaaliin.

Kaksi Eurajoella ja Raumalla toteutettavaa kulttuurihanketta osallistuu kaupunkien ulkopuolista kulttuuria tarkastelevaan kansainväliseen tutkimukseen

28.07.2023

Eurajoella ja Raumalla toteutettavat kulttuurihankkeet on tunnistettu esimerkkihankkeiksi kansainväliseen tutkimukseen, jossa tutkitaan kaupunkien ulkopuolisia kulttuuri- ja luovia aloja Euroopassa. Tutkimukseen valittiin yhteensä 12 eri puolilla Eurooppaa toteutettavaa kulttuurihanketta.

Liikkumisen edistäminen edellyttää monia samanaikaisia vaikuttavia toimia

21.06.2023

Suomalaisten heikkenevä fyysinen kunto ja vähäinen liikkumisen määrä haastavat Suomen nyt ja tulevaisuudessa. Turun yliopiston koordinoima Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen hanke ’Liikunnallinen elämäntapa kestävän kasvun aikaansaajana (STYLE)’ on julkaissut UKK-instituutin johdolla päättäjille suunnatun politiikkasuosituksen vaikuttavista poikkihallinnollisia toimista, joita samanaikaisesti toteuttamalla kyettäisiin väestön liikkumista lisäämään ja parantamaan siten myös fyysistä kuntoa ja toimintakykyä.

Uusi hankeyhteistyö vauhdittaa digitaalista siirtymää lääke- ja biotieteiden teollisuudessa Suomessa

13.03.2023

Turun yliopiston johtaman hankkeen tavoitteena on kehittää ratkaisuja, jotka turvaavat alan kansainvälisen kilpailukyvyn tulevaisuudessa. Lääketeollisuus on Suomessa merkittävä työllistäjä sekä talouskasvun ja tulojen lähde, erityisesti Varsinais-Suomen alueella. Turun yliopiston strateginen kumppani Bayer Oy on jo sitoutunut yhteistyöhön.