Asiasana: Turun yliopiston Brahea-keskus

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Merikuljetusmarkkinoiden suhdanteissa näkyvissä lievää laskua ‒ tulevaisuuden odotukset ovat positiivisia

14.12.2016

Varustamobarometrin 2016 mukaan yleisesti varustamoalaa kuvaavat tunnusluvut ovat kuluneena kautena olleet laskusuuntaisia. Merikuljetusmarkkinoiden suhdannetilannetta kuvaavan saldoluvun mukaan kokonaismarkkinoiden tilanne on huonontunut. Tulevaisuus nähdään kuitenkin positiivisena yleisesti varustamoalaa kuvaavien tunnuslukujen ennusteiden perusteella. Merikuljetusrahtien hinnat ovat vastaajien mukaan edelleen laskeneet viime vuodesta. Polttoaineen hintaa kuvaava saldoluku taas viittaa polttoaineen hinnan laskun pysähtymiseen.

Lisätyn todellisuuden sovellus Sanan seppä vie 1500-luvun tapahtumiin Turun tuomiokirkossa

03.11.2016

Lisätyn todellisuuden tekniikkaa hyödyntävä Sanan seppä avaa aivan uudenlaisen näkymän tavallisen ihmisen elämään reformaation aikakaudella. Sanan sepän avaintekijöinä olivat Turun yliopiston Technology Research Center sekä Suomen historian oppiaine. Sovellusta voi käyttää tuomikirkosta lainattavilla tableteilla, lähipäivinä se tulee ladattavaksi maksutta myös omiin Android- ja iOS-tablettilaitteisiin.

Älypuhelinsovellus tunnistaa sydäninfarktin

28.10.2016

Turun yliopiston tutkijoiden kehittämä älypuhelinsovellus osaa tunnistaa sydäninfarktin. Sovellus ei vaadi toimiakseen mitään lisälaitteita, sillä se käyttää vain puhelimen omia liikeantureita, erityisesti gyroskooppia. Käytetty teknologia on pitkälti samaa kuin eteisvärinän tunnistavassa älypuhelinsovelluksessa, josta tutkimusryhmä raportoi elokuussa. Tutkijoiden tavoitteena on tuoda sovellus testikäyttöön vuoden 2017 aikana.

Hornetit kunnioittivat 110-vuotiasta Bengtskäriä

28.07.2016

110 vuotta Bengtskärin kallioilla seissyt majakka on nähnyt paljon, tuoreimpana hornetkaksikon, joka juhlisti 75 vuoden takaista Bengtskärin taistelua. 1980-luvulla taistelun muistojuhlaraportissa Hufvudstadsbladet kirjoitti, että sää on onnistumassa siinä, missä neuvostoliittolaiset ei. Onneksi apuun tulivat Turun yliopisto ja Turun Yliopistosäätiö.

IDEATE jalostaa ideat innovaatioiksi

06.06.2016

Biolääketieteen koulutusohjelma on mukana EU:n Life Long Learning Programmen rahoittamassa IDEATE-hankkeessa (HighTech – Interdisciplinary Entrepreneurial Application for Transforming Education in High Technologies ) vuosina 2013–2016.

Teknologiariippuvuus oli yksi ajankohtaisista haasteista, joihin opiskelijat ideoivat uusia, ennakkoluulottomia ratkaisuja.

Springboard kiihdyttää yliopistolähtöisiä startuppeja

01.03.2016

Central Baltic Startup Springboard -hanke tuo Turkuun tänä vuonna kolme BusinessUp-kiihdytysohjelmaa, jotka käynnistyvät samanaikaisesti Turussa, Tallinnassa ja Riikassa. Ohjelmissa haetaan sekä tutkimukseen perustuvia että opiskelijalähtöisiä yritysideoita. ​Ensimmäinen BusinessUp-ohjelma käynnistyi Kick off -tapahtumalla Tallinnassa helmikuussa.

Maahanmuuttajaopettaja lisäkoulutuksella oman alan töihin

13.04.2015

Mariia Dunaeva ja Monika Törn ovat opiskelleet opettajiksi kotimaissaan, mutta työskentelevät Suomessa. Dunaeva tarvitsi pätevöityäkseen lisäoppia, aineenopettaja Törn haluaa myös luokanopettajaksi. Molemmat tähtäävät unelmaansa opettajankoulutuslaitoksen Turun yksikön tarjoamalla lisäkoulutuksella.