Asiasana: Historia

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Turun päivä toi esille yliopiston merkityksen Turun kaupunkikuvassa

21.09.2020

Turun yliopiston ensimmäinen päärakennus Phoenix palasi hetkellisesti Yliopistonkadulle Turun päivän kunniaksi. Kävelykadulle pystytetty näyttely Turun yliopiston toteutuneet ja toteutumattomat kampukset esitteli jo puretun Phoenixin ja toteutumatta jääneet kampukset Iso-Heikkilästä Samppalinnanmäkeen. Nykyisellä Yliopistonmäellä sukellettiin tämän päivän tutkimukseen eläinmuseossa sekä kasvimuseonkin kierroksilla. Arkkitehtuurin ja taiteen ystävät kuulivat Aarne Ervin suunnittelemasta keskusaukiosta.

Teinitytöt kapinoivat ja kärsivät kasvukivuista myös 1700-luvulla (Väitös: FM Henna Karppinen-Kummunmäki, 18.9.2020, kulttuurihistoria)

Väitöstutkimus 1700-luvun teinitytöistä osoittaa, että nuorten identiteetin rakentaminen ja siitä aiheutuvat ristiriidat ympäröivän yhteiskunnan kanssa eivät ole moderni ilmiö. Turun yliopistossa tarkastettava Henna Karppinen-Kummunmäen väitös osoittaa, että tytöistä ei tullut hetkessä naisia, vaan he kasvoivat vähitellen uuteen rooliinsa aikuisina yhteiskunnan jäseninä.

Finlandia-ehdokas Johanna Venho luennoi kaunokirjallisuuden ja historian suhteesta Turun yliopistolla 29.11.

15.11.2019

Finlandia-ehdokas Johanna Venho luennoi tosipohjaisen kaunokirjallisuuden suhteesta historiaan vuoden 2019 Veikko Litzen -luennolla. Venho puhuu otsikolla ”Todellinen tarina – miten eletty elämä muuttuu fiktioksi?”. Tilaisuus on yleisölle avoin ja maksuton, ja sitä voi seurata myös suorana verkossa ja myöhemmin tallenteena.

Uutuusteos luo katsauksen vuoden 1968 poliittiseen ja kulttuuriseen kuohuntaan

08.04.2019

Vuotta 1968 on nimitetty hulluksi vuodeksi monien maailmaa kuohuttaneiden tapahtumien vuoksi. Vietnamin sotaa seurattiin televisioista ympäri maailman, Tšekkoslovakia miehitettiin, Meksikon opiskelijamielenosoitukset kärjistyivät verilöylyyn, Pariisissa osoitettiin mieltä laajasti ja Martin Luther King sekä Robert F. Kennedy murhattiin. Toivon ja raivon vuosi 1968 -teos tarkastelee Euroopan ja Yhdysvaltojen 60-luvun lopun yhteiskunnallista liikehdintää kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta.

Biologi tutkii 1000–1900-lukujen ruokavaliota ja kaupankäyntiä arkeologisen aineiston avulla (Väitös: FM Mia Lempiäinen-Avci, 16.3.2019, biologia)

Arkeologisissa kaivauksissa löytyneiden kasvinäytteiden analyysi paljastaa, että rukiin viljely alkoi yleistyä Suomessa 1000-luvulla. Mia Lempiäinen-Avci tarkastelee Turun yliopistoon tekemässään väitöstutkimuksessa, kuinka viljely, talous, ruokavalio, kaupankäynti ja kasvien levinneisyys näkyvät Etelä-Suomen arkeologisessa ja historiallisessa aineistossa 1000–1900-luvuilla. 

Humanistisen tiedekunnan opinnot avoimessa yliopistossa

Turun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa on laaja valikoima historia-aineita, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen aineita sekä kieli- ja käännöstieteitä. Humanististen tieteiden opinnot antavat hyvät valmiudet tulkita ja ymmärtää nykypäivän ilmiöitä ja tapahtumia sekä niiden kulttuurisia ja yhteiskunnallisia taustoja.

Poliittinen historia

Poliittisen historian oppiaineessa tutkitaan yhteiskunnan, politiikan ja kansainvälisten suhteiden lähihistoriaa sekä Suomessa että kansainvälisesti. Oppiaineen tutkimusta ja opetusta profiloivia vahvuusalueita ovat mm. Suomen sisä- ja ulkopolitiikan lähihistoria, Euroopan historia ja kansainväliset suhteet 1900-luvulla, tiedustelun, turvallisuuden ja kriisien historia sekä julkisuus- ja kulttuuridiplomatia.