Asiasana: luonnon monimuotoisuus ja kestävyys

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Apolloperhonen lentää jo – vastaa perhoslajia koskevaan kyselyyn

16.06.2023

Uhanalainen apolloperhonen on monelle saariston asukkaalle ja kesämökkiläiselle tuttu ja odotettu näky kesällä pihapiirissä. Eniten apolloperhosia havaitaan yleensä lennossa heinäkuussa, mutta lajia voi nähdä lennossa kesäkuun lopusta elokuun loppuun. Toukokuun lopun ja kesäkuun alun paahteiset päivät saivat perhoset kuitenkin poikkeuksellisesti liikkeelle jo kesäkuun puolessa välissä.

Kansalaiset ilmoittaneet kevään aikana jo kymmeniä tuhansia puutiaishavaintoja Punkkiliveen – puutiaisten levinneisyyden seuranta kansalaistieteen avulla jatkuu

06.06.2023

Kuluvan kevään aikana kansalaiset ovat tehneet puutiaishavaintoja etelä- ja länsirannikon lisäksi erittäin runsaasti esimerkiksi Oulussa. Kansalaisten puutiaishavaintoja on kahden vuoden ajan kerätty Punkkilive-palveluun, jonka avulla Turun yliopiston tutkijat seuraavat ja tutkivat puutiaisten levinneisyyttä.

Tuulivoima ja keinovalo vaikuttavat Suomen lepakoihin (Väitös: MSc Simon P. Gaultier, 09.06.2023, ekologia)

Seurattuaan lepakoiden aktiivisuutta kahden kesän ajan väitöskirjatutkija Simon P. Gaultier havaitsi, että lepakot välttelevät tuulivoimaloita ja keinovaloja metsäalueilla. Väitöskirjatutkimuksen tulokset korostavat myös tarvetta ottaa lepakot paremmin huomioon tuulivoimahankkeissa koko Euroopan boreaalisella alueella.

Onko hiilineutraali Suomi 2035 epärealistista haihattelua?

11.05.2023

”Ehkä tämä hallitus tulee suhtautumaan näihin asioihin hieman realistisemmin ja pragmaattisemmin”, sanoi perussuomalaisten Riikka Purra Säätytalolla kysyttäessä, miten nyt neuvoteltavan hallituksen ilmastopolitiikka muuttuisi edellishallitukseen verrattuna. Nyt on hyvä hetki puntaroida niitä lähtökohtia, joista Purran mainitsemia painotuksia kannattaa lähestyä, kirjoittaa Jukka Käyhkö Turun yliopistosta. Kirjoitus on julkaistu alunperin MustRead Akatemiassa.

Luontokato jyrää – nyt tarvitaan uusia konsteja

03.05.2023

Vuoden alussa voimaan tullut uusi luonnonsuojelulaki suojelee entistä paremmin uhanalaisia lajeja. Sen sijaan tavallisen ”arkiluonnon” suoja on olematon, joten luontokato jatkuu. Avuksi tarvitaan yksi laki lisää, jolla kokonaisuus otetaan kunnolla haltuun, kirjoittavat ekologian ja ympäristönsuojelun dosentti Timo Vuorisalo Turun yliopistosta ja ympäristöoikeuden erikoistutkija Minna Pappila Suomen ympäristökeskuksesta. Kirjoitus on julkaistu alun perin MustRead Akatemiassa.