Asiasana: Turun yliopiston tutkijakoulu (UTUGS)

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Mahdi Moghaddam voitti 3MT-kisan – edustaa Turun yliopistoa kansainvälisissä kilpailuissa

10.03.2022

Materiaalitekniikan tohtorikoulutettava Mahdi Moghaddam voitti Turun yliopiston Three Minute Thesis -kilpailun. Moghaddam edustaa Turun yliopistoa sekä Coimbra-ryhmän kansainvälisessä eurooppalaisille yliopistoille järjestetyssä 3MT-kilpailussa että ​SANORD-verkoston kansainvälisessä 3MT-kilpailussa.

Eurokriisi muutti Euroopan komission roolin entistä poliittisemmaksi – herättää kysymyksiä demokratian toteutumisesta (Väitös: VTM Aura Salla, 12.11.2021, poliittinen historia)

Valtiotieteiden maisteri Aura Sallan Euroopan integraatiota tutkiva väitöskirja Euroopan komission roolin muutoksesta eurokriisin syvimpinä vuosina 2010–2014 peilaa ajankohtaisuudellaan myös unionin myöhempiä kriisejä koskien maahanmuuttoa ja koronapandemiaa. Kaikissa kolmessa unionia koskevassa kriisissä komission keskeinen rooli on herättänyt keskustelua, samoin tutkimuksessa kehystetyt EU:n viestinnässä toistuvat teemat koskien luottamusta, valtaa ja solidaarisuutta.

Felix Vaura voitti 3MT-kisan – edustaa Turun yliopistoa Coimbran kilpailussa

17.03.2021

Sisätautiopin tohtorikoulutettava Felix Vaura voitti Turun yliopiston Three Minute Thesis -kilpailun. Tuomaristo kiitti tämänvuotista kilpailua poikkeuksellisen korkeatasoiseksi. – Ainahan tuomarit niin sanovat, mutta tällä kertaa se on täysin totta, tuomariston puheenjohtaja, Kieli- ja viestintäopintojen keskuksen johtaja Mike Nelson totesi.

Tule seuraamaan Turun yliopiston tohtoriopiskelijoiden 3 minuutin tutkimusesittelyjä

11.03.2021

Kolme minuuttia aikaa kertoa tutkimuksen ydinkohdat mahdollisimman mukaansatempaavalla tavalla. Queenslandin yliopiston kehittämä 3MT-kilpailu haastaa 10 Turun yliopiston tohtorikoulutettavaa panemaan parastaan. Voittaja valitaan keskiviikkona 17.3. kello 12.00–14.00 järjestettävssä virtuaalisessa tilaisuudessa, ja hän edustaa Turun yliopistoa Coimbran Euroopan laajuisessa kilpailussa.

Turkulaiset yliopistot toteuttavat yhteisen kestävän kehityksen kurssin tohtorikoulutettaville

16.02.2021

Kestävä kehitys on yksi keskeisimmistä teemoista Turun yliopiston ja Åbo Akademin strategioissa. Osana strategioidensa toimeenpano-ohjelmia yliopistot vahvistavat kestävän kehityksen roolia myös koulutustarjonnassaan. Tänä keväänä turkulaiset yliopistot toteuttavat ensimmäistä kertaa tohtorikoulutettaville suunnatun kestävän kehityksen kurssin ”Multidisciplinary approaches to sustainable development”.

Turun yliopisto palkkaa lähes 50 tohtorikoulutettavaa

28.08.2019

Turun yliopistossa on haettavana 2.–20.9.2019 noin viisikymmentä 1.1.2020 alkaen täytettävää tohtorikoulutettavan määräaikaista tehtävää. Kyseessä on jo seitsemäs vuosi, kun Turun yliopiston tutkijakoulun rahoittamat palkkapaikat avataan haettavaksi. Tällä kertaa mukana on myös uusi Suomen Akatemian lippulaivaohjelmaan kuuluvan INVEST-hankkeen tohtoriohjelma.

Väitöskirjatutkijan uraohjaus ja urapolku

Tohtoritutkinnon suorittaneista noin kolmasosa työllistyy alku-uransa aikana yliopistoihin. Akateeminen yliopistoura rakentuu kuitenkin vain noin 10 prosentille kaikista tohtoreista. Muut löytävät paikkansa julkishallinnosta, elinkeinoelämästä tai kolmannen sektorin palveluksesta. Opetus- ja tutkimusmahdollisuuksia tarjoavat myös ammattikorkeakoulut.  Tämän oppaan tarkoitus on ohjeistaa Väitöskirjatutkijoiden urasuunnittelua, jonka tukena toimivat väitöskirjan ohjaajat, tutkijakoulu ja yliopiston työelämäpalvelut.

TOHTOS - Tohtorit työelämään

Viiden yliopiston yhteistyössä toteutettama TOHTOS-projekti loi keväällä 2018 yhteensä sata tohtoritarinaa. Youtube-videoilla eri alojen tohtoriopiskelijat kertovat, millaista osaamista tulevilla tohtoreilla on, ja miten siitä on hyötyä myös akateemisen maailman ulkopuolella.