Asiasana: tutkimusrahoitus

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Eurooppalainen sosiaalitutkimus sai Akatemialta lähes 2,5 miljoonan euroa tutkimusinfrastruktuurivaroista

01.02.2022

Suomen Akatemia myönsi Turun yliopiston Suomessa koordinoimalle Europan Social Survey -tutkimukselle 2,47 miljoonan euron tutkimusinfrastuktuurirahoituksen. ESS:n ohella rahoituksen sai myös FINStruct – integroidun rakennebiologian tutkimusinfrastruktuuri, jossa Turun yliopisto on yhtenä kumppanina. Turun osuus Suomen Akatemian tukisummasta on on reilu 83  000 euroa.

Ennätysmäärä uutta tutkimusrahoitusta 2021

20.01.2022

Vuonna 2021 päätetyn ja myönnetyn uuden tutkimusrahoituksen kokonaismäärä oli Centre for Collaborative Research CCR –yksikön historian suurin koskaan yhden vuoden aikana, yhteensä lähes kaksi miljoonaa euroa. Saatu uusi rahoitus jakaantuu useammalle vuodelle, pääosin vuosille 2022 ja 2023.

Suomen Lääketieteen Säätiö jakoi vuoden 2021 apurahat – Turun yliopiston apulaisprofessori Juho Joutsalle rahoitusta tutkimusryhmän perustamiseen

19.11.2021

Suomen Lääketieteen Säätiön apurahoja jaettiin tänä vuonna 160 tutkijalle ja tutkimushankkeelle yhteensä 2 128 500 euroa. Säätiön puheenjohtaja, Turun yliopiston professori Klaus Elenius kertoo virtuaalisessa mediatilaisuudessa keskiviikkona 24.11. lääketieteen tutkimuksen ja rahoituksen nykytilasta. Apurahan saanut Turun yliopiston apulaisprofessori Juho Joutsa kertoo tilaisuudessa aivojen kuvantamiseen liittyvästä tutkimuksestaan.  

PET-radiolääkkeiden kehitykseen merkittävä rahoitus

17.11.2021

Business Finland on myöntänyt 0.9 miljoonan euron rahoituksen Turun PET-keskuksen ja Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan yhteishankkeelle. Hanke kehittää menetelmiä muassa syövän kuvantamisessa käytettävien radiolääkkeiden valmistukseen ja edistää yksilöllisiä syöpähoitoja. Turun yliopiston osuus myönnetystä rahoituksesta on 0.55 miljoonaa euroa.