Asiasana: biodiversiteetti

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Ilmastokestävyyttä ja luonnon monimuotoisuutta tukevalle koulutus- ja kehittämishankkeelle yli 100 000 euroa

20.02.2023

Turun yliopisto on mukana metsäalan kehittämis- ja koulutushankkeessa, jolle myönnettiin 129 000 euroa maa- ja metsätalousministeriön koordinoiman Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuuden sekä Suomen kestävän kasvun ohjelman toimenpiteen osana. Turun yliopistossa hanketta toteutetaan Luonto2100-rahaston kautta. 

Paksupääperhosilla loisiva ahmaspistiäinen ja littana hämähäkki – Turun yliopiston tutkijat löysivät erikoisia tuntemattomia eläinlajeja

27.10.2022

Maapallolta tunnetaan noin 2 miljoonaa eliölajia, mutta valtaosa lajeista on edelleen löytymättä. Hurjimpien arvioiden mukaan planeetalla saattaa elää tällä hetkellä jopa kymmeniä miljoonia lajeja. Tutkijat löytävät ja nimeävät vuosittain noin 20 000 ”uutta” lajia. Turun yliopiston tutkijat ovat kuluneen vuoden aikana kuvanneet tieteelle esimerkiksi kolme entuudestaan tuntematonta eläinsukua ja 27 eläinlajia. Monet uusista lajeista ovat uhanalaisia jo löytyessään.

Glyfosaattipohjainen rikkakasvimyrkky heikentää kimalaisen värinäköä

13.10.2022

Turun ja Oulun yliopiston tutkijat selvittivät, miten glyfosaattia sisältävä rikkakasvintorjunta-aine Roundup vaikuttaa kimalaisten oppimiseen ja muistiin. Jo pieni kerta-annos heikensi kimalaisten kykyä oppia tai muistaa värien ja makujen yhteyttä. Värinäön heikentyminen voi vaikeuttaa kimalaisten ravinnonetsintää ja heikentää kimalaisten menestymistä. 

Meri ja Tove kertoo aiemmin tuntemattoman tarinan Tove Janssonista

29.09.2022

Tove Jansson tunnetaan parhaiten Muumien kirjoittajana, mutta hänen laaja taiteellinen tuotantonsa ja elämänsä sisälsi paljon muutakin. Uutuuskirja Meri ja Tove. Elämää saaristossa kertoo taiteilijan elämästä Itämeren saaristossa. Kirjasta selviää myös, millainen on ollut saariston ihmisten suhde mereen ja saaristoon eri vuosikymmeninä.

Liity Suomen luonnon puolustusvoimiin - tee #biodiversiteettiteko

26.08.2022

Lauantaina 27.8.2022 vietetään jo kymmenettä Suomen luonnon päivää, jonka tavoite on juhlistaa suomalaista luontoa. Samalla tulee kuluneeksi kymmenen  vuotta siitä, kun käynnistettiin Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön toimintaohjelma, jonka tavoite oli pysäyttää luonnon köyhtyminen.  Luonto köyhtyy kuitenkin yhä – esimerkiksi linnuista uhattuna on joka kolmas, kaikista lajeista joka yhdeksäs. Suomen luonto tarvitsee puolustusvoimat.

Yliopistojen yhteistyö tuo lisää opintotarjontaa biodiversiteettiteemoista

23.08.2022

Turun, Helsingin, Itä-Suomen, Oulun ja Jyväskylän yliopistojen sekä Åbo Akademin yhteinen sopimus biodiversiteettiopintojen verkostomaisesta yhteistyöstä on valmistunut, ja opintotarjonta avattu. Biodiversiteettikoulutusverkostossa on nyt tarjolla useita biodiversiteettiosaamista syventäviä kursseja myös Turun yliopiston opiskelijoille.