Asiasana: hyvinvointi

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Psyykkisesti oireilevien lasten osuus ei ole lisääntynyt neljännesvuosisadan aikana, mutta avun hakeminen on moninkertaistunut (Väitös: FM Lotta Lempinen, 3.12.2021, lastenpsykiatria)

Lasten käyttäytymisen ja tunne-elämän ongelmat eivät lisääntyneet neljännesvuosisadan aikana vuosia 1989 ja 2013 vertailtaessa, selviää FM Lotta Lempisen väitöstutkimuksessa. Avun etsiminen ongelmiin kasvoi kuitenkin tänä aikana moninkertaisesti. Yksinäisten lasten osuus oli suuri kaikkina tutkimusajankohtina ja kiusaamisessa tapahtui pientä laskua.

Kirjasto mukana Mielen päällä -teemaviikolla

04.10.2021

Lokakuun alussa vietetään Mielen päällä -hankkeen teemaviikkoa 4.-10.10., ja kirjasto on mukana tapahtumassa erilaisilla tempauksilla. Opiskelijalähtöisen hankkeen toteuttavat Turun yliopiston ylioppilaskunta (TYY) ja Turun yliopisto. Hankkeen tarkoituksena on edistää mielenterveyden varhaisen tuen saamista matalla kynnyksellä, purkaa mielenterveyttä koskevia ennakkoluuloja ja leimoja sekä jakaa opiskelijoiden mielen hyvinvointia edistäviä hyviä käytäntöjä.

Opintokamu tukee toisen asteen oppilaitoksia hyvinvointityössä

03.03.2021

Lukioissa ja ammattioppilaitoksissa opiskelevien hyvinvointi on heikentynyt koronan aikana merkittävästi. INVEST-lippulaivahankkeen hyvinvointikartoitus paljasti, että toisella asteella opiskelevilla nuorilla ahdistuneisuus ja masennusoireet olivat yleisempiä kuin ennen koronakriisiä. INVESTillä on tarjota tukea oppilaitosten hyvinvointityöhön. Opintokamu-kurssi on tarkoitettu opiskelijoiden itsenäiseen työskentelyyn, mutta Opintokamusta löytyy materiaalia myös työskentelyyn opiskelijaryhmien kanssa.

Opiskelijat tutkivat Turun viheralueiden merkitystä – tulokset esitellään webinaarissa

08.12.2020

Onko turkulaisilla mahdollisuuksia vaikuttaa Turun viheralueisiin? Entä mitkä Turun monista viheralueista ovat opiskelijoille tärkeimpiä? Kuinka hyvä ilmanlaatu on Turun Kupittaanpuistossa? Näitä ja monia muita Turun viheralueisiin ja niiden tilaan liittyviä teemoja pohditaan Turun yliopiston maantieteen osaston järjestämässä webinaarissa torstaina 10.12. klo 10.00– 12.00.

Sote-akatemian ja Luonnonvarakeskuksen yhteistyönä syntynyt luontoperustaisen hyvinvoinnin verkkokurssi starttaa

12.11.2020

Turun yliopiston Sote-akatemia ja Luonnonvarakeskus (Luke) ovat yhteistyössä toteuttaneet verkko-opintojakson, joka tekee näkyväksi luonnon ja eläinten ihmisille tuottamaa hyvinvointia. MOOC-kurssi on vapaasti kaikkien saatavilla ja suoritettavissa avoimen yliopiston kautta.

Hyvinvointikysely paljastaa suomalaislasten kokevan turvattomuutta koulussa

15.10.2020

Valtaosa suomalaislapsista on tyytyväisiä elämäänsä, mutta moni lapsi kantaa huolta perheen toimeentulosta, ilmenee Children’s Worlds -raportista. Suomalaislasten materiaalinen hyvinvointi on korkeaa, mutta se ei takaa emotionaalista hyvinvointia. Monet suomalaislapset kokevat fyysistä ja psyykkistä puutetta, merkittävä osa heistä kokee myös turvattomuutta koulussa.