Asiasana: Yrittäjyysyliopisto

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Lukuvuoden 2020–2021 Intoa!-yrittäjyystekopalkinto Turun kauppakorkeakoulun Entrepreneurs in Residence (EiR) -ohjelmalle

31.05.2021

30 000 euron Intoa!-yrittäjyystekopalkinto myönnettiin kevään yrittäjyyspäivässä Turun kauppakorkeakoulun Entrepreneurs in Residence (EiR) -ohjelmalle. Palkinto jaettiin yhteistyössä LähiTapiola Varsinais-Suomen kanssa. Vuodesta 2016 alkaen jaetun palkinnon avulla Turun yliopisto on tukenut yhdessä ulkoisten yhteistyökumppaneiden kanssa yrittäjämäisiä tekoja yhteensä nyt jo lähes neljännesmiljoonalla.

Yrittäjyyskasvattajana palkittu Jaana Lepistö puolustaa toisinnäkemisen taitoa

10.01.2021

Jos yliopistotutkija Jaana Lepistö saisi päättää, jokaisen opettajan arkeen kuuluisi halu innostaa oppijat toisinnäkemisen taitoon. Ei tehdä niin kuin on aina tehty vaan mietitään uudella tavalla. – Eräs opiskelija laittoi seitsemäsluokkalaiset suunnittelemaan ongelmanratkaisuna tuotetta, jota käytettäisiin, jos ihmisellä olisi kolme kättä, Lepistö sanoo. – Tämä johdatteli oppilaat pohtimaan tavanomaisesta poikkeavia tuotteita, joita yleensä uudet innovaatiot ovat.

Yrittäjyydessä hankittu osaaminen osaksi korkeakouluopintoja – uusi työkalu opiskelijoille ja henkilökunnalle

15.12.2020

Yoop.fi-verkkopalvelun tarkoituksena on auttaa korkeakouluopiskelijoita hyödyntämään muodollisen opetuksen ulkopuolella hankittua yrittäjyysosaamista osana korkeakouluopintoja. Työkalu on kehitetty Turun yliopiston johtamassa korkeakoulutuksen kehittämishankkeessa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyönä.

R2B-rahoitus vie tutkimuslähtöisiä keksintöjä kohti liiketoimintaa

08.10.2020

Turun yliopisto tukee tutkimuksen kaupallistamista tarjoamalla vakiintuneen prosessin Business Finlandin Research to Business (R2B) -rahoituksen hakemiseksi. Rahoituksen myötä Turun yliopiston projekteista on syntynyt seitsemän yritystä, joista yksi valittiin kesällä 2020 kansainvälisesti merkittävien spin off -yritysten listalle.

Sote-akatemia ja Yoop.fi-työkalu Hacking Higher Education 2020 -finaaliin

11.09.2020

Hacking Higher Education Finland on innovaatiokilpailu, jonka tarkoituksena on nostaa esiin korkeakoulutuksen kehittämiseen tähtääviä ratkaisuja ja projekteja. Tämän vuoden kilpailussa teemana on jatkuvan oppimisen kehittäminen korkeakoulutuksessa. Turun yliopistosta kilpailun finaaliin ylsivät Sote-akatemia ja Yoop.fi-työkalu, jotka kisaavat “Higher Education Developer of the year 2020” -tittelistä.