Asiasana: INVEST

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Mediakutsu: Lapsen oikeuksien viikolla nostetaan esille lapsen oikeus tulevaisuuteen

16.11.2020

Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry sekä Turun yliopiston INVEST hanke ja Sote-akatemia järjestävät yhdessä 20.11. lapsen oikeuksien päivän keskustelutilaisuuden ”Miten voisimme yhdessä turvata jokaisen lapsen hyvinvoinnin ja näköalan tulevaisuuteen?” Tilaisuus liittyy 16.11. alkavaan lapsen oikeuksien viikkoon, jonka teemana on lapsen oikeus tulevaisuuteen.

 

Varhaisilla raskausviikoilla syntynyt lapsi saa masennusdiagnoosin täysiaikaisena syntynyttä ikätoveria todennäköisemmin

12.11.2020

Laajaa valtakunnallista rekisteriaineistoa hyödyntävä tutkimus osoitti, että ennen raskausviikkoa 28 syntynyt tyttö saa masennusdiagnoosin lähes kolme kertaa todennäköisemmin kuin lähellä laskettua aikaa syntynyt ikätoverinsa. Kohonnut riski sairastua masennukseen todettiin myös täysi- ja yliaikaisina syntyneillä tytöillä ja pojilla, joiden sikiöaikainen kasvu oli heikkoa. Vaikutus oli sitä voimakkaampi, mitä pidemmälle raskaus jatkui yliaikaisena.

Kahden korkeakoulun malli eriyttää oppilaita perhetaustan perusteella

11.11.2020

Perhetausta on yhteydessä oppilaan koulumenestykseen. Yhteiskunnassa perheiden resurssit ovat epätasaisesti jakautuneet, mikä heijastuu epätasaiseen koulumenestyksen jakautumiseen. Perhetausta on yhteydessä myös siirtymiin koulutuksen tasolta toiselle koulumenestys huomioon ottaen. Turun yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan vanhempien koulutustasolla on yhteys lasten korkeakouluvalintaan.

Pitkittynyt työkyvyttömyys kehittyy epätasaisesti eri sosioekonomisissa ryhmissä (Väitös: VTM Laura Salonen, 8.10.2020, sosiologia)

Pitkittyneen työkyvyttömyyden kehittymiseen vaikuttavat moniulotteiset prosessit läpi elinkaaren.  Valtiotieteiden maisteri Laura Salosen väitöstutkimus tuo esille erityisesti lapsuudenaikaisen perhetaustan sekä aikuisuudessa sairauspäivärahan ja työympäristön keskeisinä nivelvaiheina pitkittyneen työkyvyttömyyden kehittymisessä. Samat nivelkohdat ovat tärkeitä myös pitkittyneeseen työkyvyttömyyteen liittyvien sosioekonomisten erojen kehittymisessä.

Kevään poikkeusolot ovat aiheuttaneet erityisiä vaikeuksia toisen asteen opintoja päättäville nuorille

20.08.2020

Monilla nuorilla ammattiin valmistuminen lykkääntyi ja koulujen sulkeutuminen vaikeutti ylioppilaskirjoituksia, selviää Turun yliopiston tekemästä Valmistuitko koronakeväänä? –kyselyn tuloksista. Muuttuneet valintakoeprosessit sekä etänä järjestetyt valintakokeet koettiin kuormittavina. Lukuisat nuoret jäivät myös ilman kesätöitä tai valmistumisen jälkeistä työpaikkaa. Eniten vaikeuksia kokivat jo aiemmin tukea tarvinneet nuoret, joista moni kertoi kaipaavansa tukea opiskelu- tai työpaikan löytämiseen.

Koronakriisin negatiivisia vaikutuksia lasten ja nuorten oppimiseen, koulutukseen ja hyvinvointiin pitkällä aikavälillä voidaan minimoida

20.05.2020

Koronakriisi vaikuttaa monin eri tavoin lasten ja nuorten hyvinvointiin, oppimiseen ja kouluttautumiseen. On todennäköistä, että useimmilla lapsilla koronakriisin pitkäaikaiset, aikuisuuteen saakka ulottuvat haitat liittyvät lapsiperheisiin kohdistuviin taloudellisiin ja sosiaalisiin vaikutuksiin. Hyvinvointia heikentäviä vaikutuksia on kuitenkin mahdollista minimoida. Esimerkiksi vanhempien työttömyyden negatiivisia vaikutuksia lasten koulutukseen on tehokkainta vähentää ehkäisemällä itse työttömyyttä.