Asiasana: Lääketutkimus

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

InFLAMES - Solution is in Immunity

InFLAMES - Solution is in Immunity

InFLAMES-lippulaiva (Innovation Ecosystem based on the Immune System) on Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteinen ja Suomen Akatemian rahoittama lippulaivahanke. Lippulaivan tavoitteena on olla kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu huippuluokan immunologisen tutkimuksen ja lääke- sekä diagnostiikkakehityksen keskittymä. Lippulaivan pyrkimyksenä on myös edistää immunologisen tutkimuksen kaupallistamista.

Turun yliopistossa kehitetyn radiolääkeaineen alustavat ihmistutkimuksen tulokset lupaavia – tutkimusta jatketaan nivelreumapotilailla

16.04.2021

Tulehdussairauksien positroniemissiotomografiassa eli PET-kuvantamisessa käytettäväksi tarkoitetun radiolääkeaineen alustavat tutkimustulokset on julkaistu. Tulehdussolujen liikennettä ohjaavaan VAP-1-molekyyliin hakeutuva yhdiste on ensimmäinen kokonaan Suomessa kehitetty radiolääkeaine, joka on edennyt ihmistutkimuksiin. Terveillä vapaaehtoisilla aloitetussa tutkimuksessa radiolääkeaineen havaittiin olevan hyvin siedetty ja turvallinen.

Uusi kuvantamismerkkiaine auttaa monenlaisten tulehdusten arviointia (Väitös: FM Riikka Viitanen, 19.2.2021, kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede)

Tulehdus liittyy useiden kroonisten sairauksien kehittymiseen, ja sen varhainen tunnistaminen edesauttaa potilaan hoidon onnistumista. FM Riikka Viitasen Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa PET-kuvantamiseen kehitetty radioleimattu Siglec-9-merkkiaine pystyi havaitsemaan tulehduksen tarkasti kokeellisissa tautimalleissa ja nivelreumapotilaalla.

Selkäydintilaan annettava kipulääkekandidaatti on tehokas, eikä aiheuta merkittäviä haittavaikutuksia (Väitös: MSc Tiina Leino, 12.2.2021, farmakologia, lääkekehitys ja lääkehoito)

Kipu on yleinen oire, jota kokee arviolta 84 prosenttia aikuisista sairaalapotilaista. Orion Oyj:n kehittämä fadolmidiini on vaikutusmekanismiltaan α2-adrenoseptoriagonisti, joita käytetään yleisesti kipua lievittävinä ja rauhoittavina aineina. MSc Tiina Leinon Turun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoitti, että fadolmidiini toimii koe-eläimillä hyvin ilman merkittäviä haittavaikutuksia. 

Uusi lääke hillitsee tulehdusta ja taudin aktiivisuutta MS-taudin eläinmallissa

04.02.2021

Äskettäin julkaistussa tutkimuksessa on käynyt ilmi, että folaattireseptoriin kohdentuva lääkehoito lievittää aivojen tulehduspesäkkeiden tulehdusta ja saattaa estää myös taudin etenemistä MS-taudin eläinmallissa. Tutkimus toteutettiin Turun Valtakunnallisen PET-keskuksen, yhdysvaltalaisen Purdue University -yliopiston ja lääkeyhtiö Novartiksen nykyään omistaman Endocyte Oy:n yhteistyönä.

Väitöstutkimus tarjoaa uutta tietoa opioidien yhteisvaikutuksista ja käyttöaiheista (Väitös: LL Mari Fihlman, 4.9.2020, anestesiologia, tehohoito, ensihoito ja kivunhoito)

LL Mari Fihlman tutki Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan buprenorfiini-kipulääkkeen yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa. Lisäksi hän osoitti, ettei fentanyyli-kipulääkkeestä ole hyötyä paksusuolen tähystyksen esilääkkeenä. 

Tulehduksen PET-kuvantamiseen käytettävä radiolääkeaine voidaan valmistaa automaattisella menetelmällä (Väitös: FM Meeri Käkelä, 29.2.2020, kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede)

Hyvien tuotantotapojen (GMP) mukaan valmistettua positroniemissiotomografiassa (PET) käytettävää, elimistön tulehduksen paljastavaa radiolääkeainetta voidaan valmistaa tehokkaasti ja nopeasti käyttämällä täysin automaattista menetelmää. Tämä käy ilmi FM Meeri Käkelän Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa. 

Helppokäyttöiset annostelureitit osoittivat uuden rauhoittavan lääkeaineen hyödyt (Väitös: LL Panu Uusalo, 1.11.2019, anestesiologia, tehohoito, ensihoito ja kivunhoito)

Nenän limakalvolle annosteltu deksmedetomidiini on tehokas ja turvallinen tapa rauhoittaa lapsipotilaat ennen pientoimenpiteitä. Aikuispotilailla annostelureitti näyttää vähentävän leikkauksen jälkeistä opioidien kulutusta, ja ihonalaisesti annosteltuna lääke imeytyy tehokkaasti terveillä vapaaehtoisilla miehillä, osoittaa LL Panu Uusalon Turun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus.