Asiasana: historiantutkimus

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Ihmisten ja Itämeren pyöriäisten suhdetta käsittelevälle tutkimushankkeelle rahoitusta Weisell-säätiöltä

03.03.2022

Weisell-säätiö on myöntänyt rahoitusta Turun yliopistossa toteutettavalle ihmisten ja Itämerellä elävien pyöriäisten välistä suhdetta käsittelevälle hankkeelle vuosille 2022–2023. Poikkitieteellisessä hankkeessa kerätään tietoa ihmisten ja pyöriäisten jaetusta menneisyydestä 1800-luvulta nykyaikaan.

Vaihtoehtoisten terveydenhoitokäytäntöjen 1900-luvun alun suosio perustui yksilöllisen terveydenhoidon lisäksi moraaliarvoihin ja pyrkimykseen kohti yhteiskunnallista uudistusta (Väitös: FM Suvi Rytty, 10.12.2021, Suomen historia)

FM Suvi Rytty tutki Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan luonnonparannustavasta, vegetarismista, rokotusvastaisuudesta, alastomuusaatteesta ja raittiuspyrkimyksistä kumpuavia vaihtoehtoisia terveydenhoitokäytäntöjä 1900-luvun alun Suomessa. Näiden käytäntöjen harjoittajat mielsivät ne osiksi luonnonmukaista elämäntapaa, jonka avulla he uskoivat olevan mahdollista aikaansaada kokonaisvaltainen elämänuudistus.

Rooman tasavallan viimeiset ajat heräävät henkiin Ciceron kirjeissä

01.12.2021

Marcus Tullius Ciceron (106 eaa.–43 eaa.) maallinen taivallus ajoittui antiikin Rooman tasavallan iltahämärään. Noina kuohuvina vuosina valtakunnassa käytiin sisällissotaa, jossa tasavalta lopulta taipui Julius Caesarin diktatuurin alle. Turun yliopiston Klassillisten kielten ja antiikin kulttuurin tuntiopettaja FM Veli-Matti Rissanen on viettänyt viimeisen vuosikymmenen kääntäen Ciceron kirjeitä suomeksi, avaten samalla ikkunan noihin menneen maailman merkittäviin hetkiin. Ensimmäinen osa Ciceron mittavan kirjeaineiston käännöksestä on nyt julkaistu.

Uuden etsijät avaa uuden luvun suomalaiseen kulttuurihistoriaan

08.11.2021

Uuden etsijät. Salatieteiden ja okkultismin suomalainen kulttuurihistoria (toimittajat Maarit Leskelä-Kärki ja Antti Harmainen, Teos) on monivuotisen tutkimushankkeen päätösteos. Koneen säätiön rahoituksella vuodesta 2018 toiminut Uuden etsijät. Esoteerisuuden ja uskonnollisuuden murros modernisoituvassa Suomessa on tarkastellut Suomen kulttuurihistoriaa 1800-luvun loppupuolelta sotien väliseen aikaan uudesta esoteerisuuden näkökulmasta.

Lepotuoleja naisille, intarsiaa cocktailkaapissa, tilaa säästäviä tuoleja – tulkintoja modernista huonekalusta 1920-luvulta 1950-luvulle (Väitös: FM Maija Mäkikalli, 16.10. 2021, Kulttuurihistoria)

FM Maija Mäkikallin väitöstutkimuksessa tarkastellaan suomalaisen huonekalutaiteen modernisoitumista 1920-luvulta 1950-luvulle. Murrosta tarkastellaan taitavasta puusepäntyöstään tunnetun turkulaisen Bomanin puusepäntehtaan näkökulmasta. Minkälaisia olivat Bomanin tulkinnat modernista huonekalusta ja miten ne muuttuivat vuosikymmenten aikana? Tutkimus on ensimmäinen laaja esitys Carl-Johan Bomanin (1883–1969) johdolla toimineen Boman Oy:n historiasta.

FBI:n 1960-luvun vakoiluohjelman kohteena sekä mustat pantterit että ku klux klan (Väitös: FM Niko Heikkilä, 8.10.2021, kulttuurihistoria)

Vallankumouksellisen mobilisaation, valkoisen ylivallan reaktion ja liittovaltion poliisin repression muodostamat vastakkaisuudet synnyttivät ristiriitaisia merkityksiä sosiaalisesta muutoksesta. Mustat pantterit -järjestö vertasi poliisin toimintaa Ku Klux Klan -liikkeeseen ja fasismiin. Samaan aikaan FBI:n vastavakoilun näkökulmasta Mustat pantterit ja Ku Klux Klan olivat saman kolikon kaksi puolta, selviää FM Niko Heikkilän Turun yliopistoon tekemässä väitöskirjassa.