Asiasana: psykologia

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Pelimieltymykset vaikuttavat kehon ja mielen reaktioihin väkivaltapelejä pelatessa (Väitös: PsM Suvi Holm, 3.6.2023, psykologia)

Ihmiset reagoivat ja hahmottavat asioita eri tavoin pelatessaan tai seuratessaan digitaalisia ammuntapelejä, osoittaa Suvi Holm Turun yliopistoon tekemässään väitöstutkimuksessa. Holmin rakentamat koetilanteet todensivat, että pelaajien mieltymykset näkyvät kehon reagoinneissa. Siinä missä väkivaltaisista pelisisällöistä pitäneiden koehenkilöiden fysiologisen aktivaation taso pysyi suhteellisen tasaisena, teemaan kielteisesti suhtautuneilla syke ja ihon sähkönjohtavuus kiihtyivät pelaamisen aikana.

Anestesialääkkeen aiheuttama vastauskyvyttömyys näkyy aivosähkökäyrässä (Väitös: DI Roosa Kallionpää, 15.4.2023, psykologia)

12.04.2023

Anestesialääkkeillä aiheutettu vastauskyvytön tila näkyy aivojen sähköisen toiminnan muutoksena jo ennen tajuttomuutta, selviää diplomi-insinööri Roosa Kallionpään Turun yliopistoon tekemästä väitöstutkimuksesta. Tutkimuksessaan Kallionpää pyrki selvittämään kahden anestesia-aineen, deksmedetomidiinin ja propofolin, avulla tajunnan ja vastauskykyisyyden hermostollisia korrelaatteja.

Rokotteita epäröivät suhtautuvat myönteisemmin tilastolliseen tietoon kuin rokotuskokemuksiin perustuvaan viestintään

30.03.2023

Suomalaiset suhtautuivat korona- ja influenssarokotuksiin liittyvässä viestinnässä myönteisemmin viesteihin, jotka perustuivat tilastolliseen tietoon kuin viestintään, joka nojaa muiden ihmisten kokemuksiin, osoittaa tuore tutkimus. Kumpikaan viestintätapa ei kuitenkaan vähentänyt rokote-epäröintiä.

Ilmastotuuppauksen tutkijat mukana etsimässä keinoja vauhdittaa turkulaisten ilmastotoimia

07.03.2023

Turun yliopiston psykologian tutkijat ovat vahvasti mukana Turun kaupungin hankkeessa, jossa etsitään keinoja vauhdittaa kansalaisten ja yritysten ilmastotoimia. Turku sai EU:lta kehittämistyöhön 500 000 euron hankerahoituksen, osa siitä ohjataan yliopiston kanssa tehtävään tutkimukseen, kestävien elämäntapojen kokeilujen tekemiseen sekä yritysten ilmastotyön vauhdittamiseen.

FINSCIn politiikkasuositus: Tiedepääoman kartuttaminen kansalliseksi tavoitteeksi

06.10.2022

Kiinnostus ja arvostus tiedettä kohtaan on saatava nousuun, jotta Suomen tulevien vuosien osaamispula saadaan ratkaistua. Näin arvioi Suomalainen tiedepääoma ja sen kasvattaminen (FINSCI) -tutkimushanke. Se kannustaakin lisäämään ymmärrystä suomalaisten tiedepääomasta sekä tieteen roolista yhteiskunnassa, tiedeuteliaisuutta ja -innostusta herättäviä opetuksen lähestymistapoja sekä kaikenikäisten mahdollisuuksia kartuttaa tiedepääomaa.