Asiasana: poliittinen historia

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Turun yliopiston satavuotista taivalta muistellaan uudessa historiateoksessa ja kiertävässä juhlanäyttelyssä

28.02.2020

Turun yliopiston historia on nyt tutkittu koko elinkaareltaan ja uudesta näkökulmasta. Yliopiston vuosijuhlan alla perjantaina 28.2.2020 julkaistu historiantutkimus kaivautuu vuosikertomusten taakse ja avaa yliopiston toimintaa aiempia historiikkeja perusteellisemmin. Tutkimukseen pohjaava juhlanäyttely avattiin Turun pääkirjastossa yleisölle 26.2.2020.

Suomalaiset puolueet heräsivät kokonaisvaltaiseen maahanmuuttopolitiikkaan EU-jäsenyyden kynnyksellä (Väitös: VTM Matti Välimäki, 7.12.2019, poliittinen historia

Maahanmuutto- ja ulkomaalaisnäkemyksiin vaikuttanut suurin muutos suomalaisessa  politiikassa viimeisen 50 vuoden aikana on ollut irrottautuminen Neuvostoliiton näkemykset huomioineesta politiikasta, Suomen kehityksen sitominen Länsi-Euroopan integraatioon ja kasvaneet maahanmuuttajamäärät. Näin toteaa valtiotieteiden maisteri Matti Välimäki Turun yliopistoon tekemässään väitöstutkimuksessa, jossa hän tutki suomalaisten puolueiden maahanmuuttonäkemyksiä ja niiden taustalla vaikuttavien ajattelumallien kehitystä vuosina 1973–2015.

Monimuotoistuva mediaympäristö tekee populistisista liikkeistä hauraita elleivät ne turvaudu vastakkainasettelun kärjistämiseen (Väitös: VTM Niko Hatakka, 5.10.2019, poliittinen historia)

Nykyinen mediajärjestelmä muokkaa mitä ja miten ”kansan” nimissä puhutaan sekä kuinka ”kansaa” edustavia poliittisia liikkeitä arvioidaan. Näin toteaa valtiotieteiden maisteri Niko Hatakka Turun yliopistoon tekemässään väitöstutkimuksessa, jossa hän tutki populismin logiikkaa nykyajan mediajärjestelmässä, jossa perinteinen eliittivetoinen tiedonvälitys on kietoutunut kaikkien käsissä olevaan verkkoviestintään.

Seminaari pureutuu poliittiseen kumouksellisuuteen Euroopassa

12.09.2019

Miten eurooppalaiset valtiot ovat eri aikakausina vastanneet poliittiseen kumouksellisuuteen? Teemaan pureudutaan Turun yliopistolla järjestettävässä seminaarissa 19. syyskuuta. Aiheeseen johdattavat Newcastlen yliopistopiston emeritusprofessori Bernard Porter sekä Helsingin yliopiston professori Kimmo Rentola.

Eurooppa-foorumi nostaa unionin sisäisten asioiden rinnalla esille suhteet Afrikkaan

15.08.2019

Turun yliopistolaiset tuovat vahvan panoksen poliittisen syksyn avajaistapahtumaan Eurooppa-foorumiin. Yliopistolaisten ohjelmaosuuksissa tuodaan esille muun muassa Afrikan mahdollisuudet, sananvapaus ja arvot. Tapahtuman aikana Turussa esiintyvät myös komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen, komissaariksi ehdolla oleva Jutta Urpilainen sekä suuri joukko europarlamentaarikkoja.

Puolueiden neuvottelukulttuuri ja poliitikkojen henkilökemiat määrittävät kuntapolitiikkaa (Väitös: VTL Heimo Kukkonen, 25.5.2019, poliittinen historia)

VTL Heimo Kukkosen väitöstutkimuksessa analysoitiin aiemmin vähän tutkittua järjestö- ja kunnallispolitiikkaa ja sen muutosta Kaarinan kokoomusryhmittymän viitekehyksessä vuosina 1979–2009. Puoluejärjestön kehitys eteni paikallisesti joukkopuolueesta vaalipuolueeksi. Kolmen vuosikymmenen aikana vallankäytön paikat muuttuivat ja yksilökeskeisyys korostui valtapolitiikassa.

Nuoret haluavat muuttaa EU:n politiikkaa

10.05.2019

Turun yliopiston järjestämä nuorten ehdokkaiden eurovaalipaneelissa katse oli vahvasti eteenpäin. Kun panelisteja haastettiin kertomaan mahdollisten tulevien ryhmiensä hyvä ja huonot puolet ilmastopolitiikan hoidossas, paljastui ehdokkaiden halu muutokseen.

Käsin ja sydämin –teos esittelee rintamapuhdetöitä

09.05.2019

Jatkosodan aikaan tehdyt puhdetyöt tuodaan esille kahden turkulaistutkija  ja yhden opiskelijan uudessa teoksessa Käsin ja sydämin. Teoksessa esitellään sekä aiemmin hyödyntämätöntä arkistoaineistoa että yksityiskokoelmien esineitä tuoden esille autenttista ajankuvaa jatkosodan vuosilta.