Asiasana: poliittinen historia

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Publiikissa juhlistettiin valmistuneita maistereita ja tohtoreita

03.07.2018

Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan publiikissa kukitettiin yli 60 tuoretta maisteria ja tohtoria. Dekaani Juha Räikkä totesi valmistumisen jälkeisen ajan olevan usein toivon ja optimismin aikaa. – Toivo kertoo siitä, että tulevaisuuden mahdollisuudet nähdään avoimina. Optimisti taas näkee toiveensa varsin realistisina, Räikkä totesi.

Turkuun luodaan Eurooppa-foorumi areenaksi Eurooppa-vuoropuhelulle

08.05.2018

Suomen Eurooppa-politiikkaan haetaan uutta vaihdetta vuosittain järjestettävästä Turun Eurooppa-foorumista. Tavoitteena on lisätä suomalaisten EU-asiantuntemusta ja -tietoutta ja kasvattaa suomalaisten vaikutusvaltaa EU:ssa. Ensimmäiseen, 30.8.–1.9. järjestettävään tapahtumaan ovat lupautuneet muiden muassa Euroopan komission varapuheenjohtaja, komissaari Jyrki Katainen ja pääministeri Juha Sipilä.

Ison-Britannian Suomen suurlähettiläs vieraili Turun yliopistolla

26.01.2018

Brittien uusi Suomen suurlähettiläs Tom Dodd vieraili Turun yliopistolla keskiviikkona 24.1. Doddin mukaan brexit on koko kansakuntaa määrittelevä vaihe brittien historiassa ja ero unionista toteutuu suunnitelmien mukaisesti ensi keväänä. Ison-Britannian ja EU:n välisten suhteiden Dodd toivoo pysyvän hyvinä.

​Suurlähettiläs Dodd tapasi ennen luentoaan rehtori Väänäsen.

Eduskuntatutkimuksen keskus pureutui juhlassaan parlamentarismiin

25.11.2017

Demokratia ja parlamentarismi nostettiin kunniaan Eduskuntatutkimuksen keskuksen 15-vuotisseminaarissa. Tapahtuma juhlisti samalla keskuksen pitkäaikaisen johtoryhmän jäsenen, Ilkka Kanervan, ennätyspitkää, 42 vuoden mittaista, parlamentaarikon uraa.

​Eduskuntatutkimuksen keskuksessa aiemmin työskennellyt Sini Ruohonen johdatti ministeri Seppo Kääriäisen, entisen pääministerin Paavo Lipposen , Ilkka Kanervan ja keskuksen erikoistutkija Mari K. Niemen pohtimaan parlamentarismia.​

Eduskuntatutkimuksen keskus pureutuu juhlassaan parlamentarismiin

13.11.2017

Eduskuntatutkimuksen keskus järjestää 15-vuotisen taipaleensa kunniaksi Parlamentarismin vuosikymmenet -juhlaseminaarin lauantaina 25. marraskuuta. Samalla juhlistetaan keskuksen pitkäaikaisen johtoryhmän jäsenen Ilkka Kanervan ennätyspitkää, 42 vuoden mittaista, parlamentaarikon uraa.

​Vuonna 2014 Eduskuntatutkimuksen keskus toimi vielä vanhassassa kasarmirakennuksissa. Nykyisin keskuksen väen löytää Publicumista.

Liettuan ulkoministeri ruoti Venäjän ulkopolitiikkaa

25.10.2017

Liettuan ulkoministeri Linas Linkevičius luennoi Turun yliopistolla tiistaina 24.10. Itämeren turvallisuuspolitiikasta. Eduskuntatutkimuksen keskuksen kutsuman Linkevičiusin puhe keskittyi niin Venäjän rooliin konfliktien aiheuttajana kuin kansainväliseen yhteistyöhön niiden ehkäisemiseksi.

50-vuotias yhteiskuntatieteellinen tiedekunta on yliopiston ilonaihe

01.10.2017

– Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta on yliopiston pitkäaikainen ilonaihe, rehtori Kalervo Väänänen aloitti juhlapuheensa tiedekunnan 50-vuotisjuhlissa ja sai vastaukseksi spontaanit aplodit. Väänänen korosti heti perään, että näin on helppo sanoa, sillä pohjana ovat kovat kriteerit. Tiedekunta täytttää mainiosti opetukseen liittyvät tavoitteensa, tutkintosuoritukset osoittavat vuosi toisensa jälkeen koilliseen ja yliopiston yhteiskunnallisessa tehtävän hoidossa tiedekunta on tunnustettu niin yliopiston, koko maan kuin kansainväliselläkin tasolla.

JMC julkaisi erikoisnumeron Yhdysvaltain vaaleista

04.08.2017

Pohjois-Amerikan tutkimukseen erikoistunut John Morton -keskus on julkaissut European Journal of American Studies -sarjassaan Yhdysvaltain vaaleihin pureutuvan erikoisnumeron. Julkaisu on luettavissa maksutta netissä.