Asiasana: kasvatustieteiden tiedekunta

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Kansallista lapsistrategiaa pohjustava työ esittelee vision lapsi- nuori- ja perhemyönteisestä Suomesta

12.03.2019

Viime keväänä hallitus käynnisti kansallista lapsistrategiaa valmistelevan hankkeen, jonka tavoitteena on vahvistaa lapsen ja perheen etua yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Hankkeessa juuri julkaistuissa raporteissa esitellään tutkittuun tietoon ja toimialarajat ylittävään yhteistyöhön perustuen keinoja ja toimenpidesuosituksia, joilla voidaan saavuttaa lapsi- ja perhemyönteinen yhteiskunta. Kansallisen lapsistrategian valmistelutyöhön on osallistunut useita Turun yliopiston Laituri-tutkijaverkoston asiantuntijoita. 

Turun yliopiston ihmistieteiden tutkijakollegiumin uudet tutkijat tarttuvat käänteentekeviin hankkeisiin

11.02.2019

Turun yliopiston ihmistieteiden tutkijakollegium Turku Institute for Advanced Studies (TIAS) vahvistaa asemiaan monialaisena ihmistieteiden huippututkimuksen yksikkönä rekrytoituaan uusia tutkijoita, joista 10 aloitti pestinsä vuoden 2019 alussa. Tuoreet kollegiumtutkijat tekevät kolmevuotisissa hankkeissaan laajasti tieteidenvälistä ja innovatiivista yhteiskunnallisesti vaikuttavaa tutkimusta.

Opetusministeriö laajentaa opettajankoulutuslaitoksella Raumalla kehitetyn pikkunorssimallin valtakunnalliseksi

06.02.2019

Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksella Raumalla kehitetty harjoittelupäiväkotitoiminnan eli "pikkunorssin" malli halutaan laajentaa Suomessa muihinkin yliopistoihin. Opetus- ja kulttuuriministeriö avaa yliopistoille 1,2 miljoonan euron erityisavustushaun harjoittelupäiväkotitoiminnan kokeiluun, julkisti opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen vieraillessaan opettajankoulutuslaitoksella Raumalla 4.2.2019. 

Oppimisen osaajat kohtaavat – tervetuloa Turun yliopiston opettajankoulutuksen kehittämishankkeiden työpajapäivään 29.3.

01.02.2019

Turun yliopiston opettajankoulutuksen kehittämishankkeiden järjestämä työpajapäivä perjantaina 29.3. on tarkoitettu kaikille oppimisen osaajille, niin opiskelijoille, opettajille, varhaiskasvattajille, opettajankouluttajille kuin rehtoreille ja sivistystoimenjohtajillekin. Tule viettämään innostavaa päivää koulutuksen kehittämisen parissa!