Asiasana: Saaristomeren tutkimuslaitos

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

60 000 euroa puutiaistutkimukseen

16.06.2014

Puutiaisten levinnäisyys ja niiden kantamat patogeenit saadaan ensimmäistä kertaa 2000-luvulla kunnolla kartoitettua, kun turkulainen lääkintöneuvos Sakari Alhopuro lahjoitti Turun yliopistolle 60 000 euroa. Tutkimus kestää kaksi vuotta.

Puutiaisten kantamia taudinaiheuttajia etsitään lahjoitusvaroin

06.06.2014

Turun yliopiston biologian laitoksen ja Saaristomeren tutkimuslaitoksen puutiaistutkijat pyrkivät selvittämään puutiaisten määriä ja niiden kantamia patogeenejä erilaisissa elinympäristöissä. Tutkimuksen aikana selviää myös, kantavatko puutiaiset myös muita kuin jo tunnettuja taudinaiheuttajia. Laaja-alaisen tutkimuksen mahdollistaa lääkintöneuvos Sakari Alhopuron lahjoitus.