in English
 
 
Hanna Lakkala

hanna-lakkala-web.jpgProjektikoordinaattori, FM

hanna.k.lakkala(a)utu.fi
Puh. 045 8000 797

Helsingin toimisto / Etätyössä

 

 

 

 

Hanna Lakkala (FM ympäristötieteet, Uumajan yliopisto) hallinnoi elintarvike- ja maataloussektoriin ja korkeakoulujen kapasiteetinvahvistamiseen suuntautuvaa hanketta ”Native crops for innovative and sustainable food futures in Peru and Colombia (HEI-ICI PECOLO)”. Lisäksi hän toimii hankkeessa asiantuntijana mm. yritysvastuuseen, vastuullisteen hankintaan ja ympäristö- ja sosiaalisiin vaikutuksiin liittyen.

Hänellä on kokemusta yksityisen sektorin konsultoinnista liittyen yritysvastuuseen, vastuullisiin hankintaketjuihin sekä ilmastonmuutokseen. Lisäksi hän on mukana ruokahävikin vähentämiseen liittyvissä hankkeissa.

Hanna on työskennellyt Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa aiemmin vuosina 2010–2012 projektitutkijana ja -koordinaattorina, sekä ollut vastuussa silloisesta Mekongin toimistosta Laosissa. Hän työskenteli tuolloin energiaan, ympäristöön ja toimeentuloon liittyvissä Mekongin alueen tutkimus- ja kapasiteetinvahvistushankkeissa. Hän on myös asunut Kolumbiassa, jossa hän työskenteli yliopistojen ja yksityisen sektorin toimijoiden kanssa. 

 

 

 

 

Asiasana:
Tagit:
 

 Tutkimushankkeet: