in English
 
 
Vankilat murroksessa
Tutkimushankkeessa kohteina ovat Konnunsuon vankila Lappeenrannan lähellä sekä Turun Kakolanmäellä sijaitsevat kolme vankilaa: Kakola eli keskusvankila, lääninvankila ja vankimielisairaala. Konnunsuon vankilan toiminta loppui vuonna 2011; Kakolanmäen vankilat ovat  muuttaneet uusiin tiloihin jo vuonna 2007.
 
Vanhojen vankilarakennusten käyttötarkoitus muuttuu samalla kun vuosikymmeniä vanhat työ- ja  asuinyhteisöt hajoavat. Vankilat murroksessa -tutkimushanke selvittää tavallisen ihmisen, yksilön, näkökulmasta erityisesti vankilan henkilökunnan selviytymistä työyhteisön ja työpaikan  murrostilanteessa. Samalla se tallentaa häviämässä olevaa työn kulttuuria ja sen sosiaalista  ulottuvuutta yhden maamme vanhimman yhä toimivan organisaation ympärillä.
 
Vankilat murroksessa -tutkimushankkeeseen kuuluvat tällä hetkellä osatutkimuksina Konnunsuon vankilaa käsittelevä väitöskirjatutkimus ja suunnitteilla myös muita uusia opinnäytteitä – kaksi Kakolanmäkeä ja sen vankiloita koskevaa pro gradu -tutkielmaa sekä kaksi proseminaari (HuK) -tutkielmaa on valmistunut jo aiemmin.
 

Uutisia

Asiasana:
Tagit: