in English
 
 
Jatko-opiskelu
​​
Poliittinen historia on suosittu tohtoriopintojen alue. Tohtorikoulutettavaksi aikovan onkin tehtävä itselleen selväksi kaksi asiaa. On ensinnäkin lähes lottovoitto saada tutkimusrahoitus. Jokainen ryhtyy tekemään väitöskirjaa taloudellisessa mielessä omalla riskillä. Toinen tärkeä seikka on itsenäisyyden vaatimus.
 
Tohtoriopinnot eivät rakennu perustutkintoon tähtäävän opiskelun tavoin toisiaan seuraavista opintojaksoista. Opiskelija joutuu nyt itse suunnittelemaan opintonsa ja myös vastaamaan niiden etenemisestä. Toki hän saa ohjausta ja palautetta monessa muodossa - silloin, kun sitä itse hakee.
 
Tohtorikoulutettaville tarkoitetun koulutuksen keskeiset piirteet on kuvattu yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan opinto-oppaassa. Siksi poliittisen historian jatko-opintoja harkitsevan kannattaa ensin perehtyä siihen. Tiedekunnan oppaassa esitellään myös tavat suorittaa ne 60 opintoviikon opinnot, jotka ovat edellytyksenä lisensiaatin tai tohtorin tutkinnon saamiselle.
 

"Sisäänajo" tieteelliseen kulttuuriin 

Tohtorikoulutuksen ytimenä oleva tutkimustyö tapahtuu toisenlaisessa ympäristössä kuin perustutkinnon suorittaminen. Se edellyttää myös toisenlaista asennoitumista. "Opinnoista" puhuminen onkin siinä mielessä harhaanjohtavaa, että asiallisesti on kyse toimimisesta tieteellisessä kulttuurissa.
 
Myös "poliittisen historian" tutkijankoulutuksesta puhuminen on yhdestä hyvin tärkeästä näkökulmasta tarkasteltuna itse asiassa harhaanjohtavaa. Yliopistollisten oppiaineiden välinen selkeä työnjako on välttämätöntä perustutkintotasolla. Silloin on kyse erilaisten kysymysten ja erilaisten aineistojen vaatimien erilaisten valmiuksien välittämisestä.
 
Tohtorikoulutuksessa on toisia yhteiskunnan ja kulttuurin tutkimuksen aloja opittava ajattelemaan uudella tavalla. Nyt on painopiste tieteellisen tutkimuksen tekemisessä ja etenkin uusien ideoiden kehittelyn kannalta tieteenalaerot ovat usein rasite. Oppiainerajoille ei tulisikaan antaa liian suurta merkitystä. Niitä pitäisi nyt ajatella ennen muuta tutkimustyön organisoimisen näkökulmasta. Tieteellinen tutkimus on myös perusluonteeltaan kollektiivista toimintaa, vaikka sen toteuttamisen muodot ovat individualistisia. Toiset tutkijat ovat samalla kertaa yhteistyökumppaneita että kilpailijoita. Tämä näkyy selvästi tutkimustuloksia punnittaessa, koska siinä ei voida ohittaa tiedeyhteisöä. Oman työn arvioijat ovat toisia tutkijoita siitäkin huolimatta että he ovat mahdollisia (ja monesti aivan todellisia) kilpailijoita. Tämä on sellainen tutkimustyön harjoittamiseen kuuluva piirre, jonka kanssa kannattaa opetella elämään mahdollisimman varhain.
 
Tieteellisiin konferensseihin ja seminaareihin osallistuminen on jatkokoulutuksen olennainen osa. Sen voi aloittaa vaikkapa menemällä jonkin tieteellisen yhdistyksen tai seuran tilaisuuteen. Toisten laitosten ja oppiaineiden tutkijaseminaarit ovat myös hyödyllisiä. Vähitellen uskaltaa myös pitää esitelmän. Suomessa järjestetään lisäksi monia sellaisia seminaareja, joissa nimenomaan tohtoriopiskelijoilla on tilaisuus esittää "paperi". Ne voi sitten kehittää julkaistuksi artikkeliksi. Tietoa erilaisista tapahtumista löytyy alan julkaisujen lisäksi erilaisilta keskustelulistoilta.
 
Tärkeintä on kuitenkin oppia tuntemaan oman problematiikan kannalta keskeisiä kollegoja. Eikä tässä kannata rajoittua Suomeen. Tieteellisen kulttuurin omaksumisen kannalta työskentely ulkomailla on tavallaan välttämätöntä.
 

Henkilökohtainen ohjaaja ja oman tutkimushankkeen tiivistelmä

Jokaiselle poliittisen historian tohtorikoulutettavaksi hyväksytylle pyritään hankkimaan henkilökohtainen ohjaaja. Hän on opiskelijan keskeinen tukihenkilö tohtoriopintojen ajallisesti pisimmässä vaiheessa, joka kattaa tutkimuksen primaariaineiston kokoamisen ja erittelyn sekä lopullisen esityksen laatimisen. Toki opiskelijalla on tässäkin vaiheessa mahdollisuus saada tutkijaseminaarissa palautetta tutkimukseensa liittyviin kirjoituksiin. Tilaisuuksia ei kuitenkaan ole kovin monta, koska jatko-opiskelijoiden määrä on jatkuvasti kasvanut ja koska tutkimussuunnitelmien ja valmiiden töiden arviointi vie oman aikansa.
 
Henkilökohtainen ohjaaja voi olla poliittisen historian  tutkimusprojektin vastuullinen johtaja tai senioritutkija, tutkijakoulun osoittama ohjaaja tai oppiaineen dosentti. Koska käytettävissä on kuitenkin vain rajoitettu määrä potentiaalisia ohjaajia, omaohjaajana voi toimia myös opiskelijan ehdottama ja oppiaineen hyväksymä muu senioritutkija.
 
Tärkeintä on huomata, että ohjattavan työn on oltava ohjaajan kannalta kiinnostava, sillä hänen saamansa taloudellinen korvaus on varsin vähäinen. Henkilökohtaisen ohjaajan hankkiminen on ennen muuta laitoksen senioritutkijoiden tehtävänä, mutta se ei onnistu ilman jatko-opiskelijan aktiivista tukea. Hänen tehtävänään on laatia mahdollisen ohjaajan kiinnostuksen herättävä "mainosteksti" eli lyhyt esittely omasta tutkimushankkeestaan. Tohtorikoulutettavan kannattaakin varmistaa, että professorilla on aina käytettävissään ajan tasalla oleva tiivistelmä hänen työstään.
 

Tohtorikoulutettavan raportti oman työnsä tilanteesta

tohtorikoulutettava ei voi odottaa väitöskirjaa tehdessään yhtä intensiivistä ohjausta kuin mitä hän sai pro gradu -tutkielmaa laatiessaan. Professorin johdolla tapahtuva tutkimussuunnitelman työstäminen muistuttaa kyllä työskentelytavaltaan laudatur-seminaarissa esitettävien papereiden valmistamista, mutta sen jälkeen kun suunnitelma on käsitelty tutkijaseminaarissa, aloite on jatko-opiskelijalla. Henkilökohtainen ohjaajakin on enemmän kommentaattori kuin työnjohtaja.
 
Opiskelijan tärkein väline oman työnsä edettämisessä on aika ajoin laadittava inventaari. Kannattaa tehdä itselle kirjallisesti selväksi, mitä on saanut aikaan ja mitä vielä puuttuu. Tällainen selostus tulee myös kerran lukuvuodessa jättää oppiaineen professorille, jonka vastuulla on tohtorikoulutettavan  opintojen seuranta. Työtilanneraporttia tarvitaan myös laitoksen toiminnan suunnittelussa.
 
Kerran lukuvuodessa laadittava raportti opintojen edistymisestä ja raportista professorin kanssa käyty keskustelu ovat edellytyksenä sekä pysymiselle tutkijaseminaarin postituslistalla että niistä eduista nauttimiselle, joita laitos tarjoaa (esim. matka- ja konferenssiapurahat). Raportointi on välttämätöntä myös niissä tapauksissa, joissa opiskelija ei tilapäisesti pysty edistämään opintojaan ja/tai tutkimustyötä ansiotyön, perhesyiden tms. vuoksi. Tärkeintä on käydä professorin kanssa keskustelu tällaisen tilanteen seurauksista tohtorintutkinnon kannalta.
 

Julkaisujen tallentaminen oppiaineen kirjastoon

Kolme näkökohtaa tekee välttämättömäksi, että tohtorikoulutettava toimittaa julkaisunsa ja esitelmänsä heti niiden valmistuttua oppiaineen professorille.
 
Menettely on ensinnäkin välttämätöntä sen opintoviikkomäärän arvioimiseksi, jolla opiskelijaa hyvitetään tieteellisestä toiminnastaan.
 
Toinen merkittävä näkökohta on omasta hankkeesta ja sen etenemisestä tiedottaminen. Professori toimittaa tekstit oppiaineen arkistoon, jossa ne ovat ao. problematiikasta kiinnostuneiden saatavina.
 
Kolmas julkaisuja ja esitelmiä koskeva näkökohta on taloudellinen. Tohtorikoulutettavien ja henkilökunnan julkaisutoiminta on yksi tuloksellisuuskriteeri määrärahoja jaettaessa.
 
 
Asiasana:
Tagit: