in English
 
 
Tutkimuksessa tapahtuu

​Tuoreimmat väitökset:

 
Henkilökunnan julkaisuista ja tutkimuksista löydät lisätietoa täältä

Meneillään olevat tutkimukset:

Eduskuntapuolueiden ulkomaalaispoliittiset linjaukset 1970-luvulta 2010-luvulle 
(2013-, Väitöstutkimus, VTM Matti Välimäki) 

Puoluelehden tehtävä. Keskustan, kokoomuksen ja SDP:n pää-äänenkannattajien merkitys puolueiden viestintävälineinä 1991–2011 (2013-, Väitöstutkimus, VTM Sini Ruohonen)

VTM Kleemola, Olli: "Alhaisella tasolla oleva raakalaiskansa" - Väitöskirjatyö, jossa hyödynnetään historiallisen kuvatutkimuksen menetelmiä kansallissosialistisen Saksan ja Suomen toisen maailmansodan aikaisten propagandakuvien analyysissä. Tavoitteena on selvittää, minkälaisen kuvan molempien maiden viralliset propagandakuvat ja epäviralliset, sotilaiden omat kuvat antavat neuvostoliittolaisista sotilaista ja siviileistä.

VTM, KM, Okkonen Ville: Elinkeinoelämä ja peruskoulu-uudistus 1970-luvulla – Väitöskirjatyö, jossa tarkastellaan elinkeinoelämän etujärjestöjen, puolueiden ja yksityishenkilöiden arkistojen pohjalta peruskoulu-uudistuksen toimeenpanosta käytyä kamppailua ja yhtenäiskoulujärjestelmän vastustusta.

Valoa mielettömyyden keskellä: Tornio ja Haaparanta sotainvalidivankien vaihdon porttina lännen ja idän välillä 1915-1918 (Koneen Säätiö, 2011 -)

Europe, Turkey and the Middle East: Interaction in Modernization and Democratization​ (Koneen Säätiö, 2012 - 2014)

Toteutuneita tutkimuksia:

Historical narratives in Finnish cultural diplomacy and state-sponsored discourses (Suomen Akatemia, 2011 - 2013)

Integrating and Developing European Asian Studies (IDEAS) (European Commission, 2010 - 2013)

Mediajulkisuuden agenda vuoden 2012 kuntavaaleissa (Kunnallisalan kehittämissäätiö)

Against Europe? Euro-scepticism from Rome to Maastricht (Maison Interuniversitaire des Sciences Humaines d'Alsace)

Nordic Perspectives on European Integration (Pohjoismaiden Neuvosto, NOS-HS, 2010)

Mediajulkisuuden agenda vuoden 2008 kuntavaaleissa (Kunnallisalan kehittämissäätiö,)

Kilpailun v​oittokulku (Suomen Akatemia, 2007 - 2010)

Suomen eduskunta 100 vuotta. Eduskunta ja kansanvalta. (Eduskunta)

Julkisuuden murros ja suomalainen politiikka 1960-luvulta 2000-luvulle (JULMU) (Koneen Säätiö) (2006 - 2007)

Suomen ulkopolitiikka ja ulkosuhteiden hoito

Ranskan historia ja yhteiskunta (2007 - 2009)

Politiikan journalismin tila ja tulevaisuus (Helsingin Sanomain Säätiö, 2008 - 2009)

Mielikuvavaalit. Vuoden 2007 eduskuntavaalien mediailmiöt (Eduskuntatutkimuksen keskus)

Poliitikot taistelivat, media kertoo. Suomalaisen politiikan mediapelejä 1981-2006 (Gummerus, Ajatus Kirjat)

Kansalaiset, päättäjät, liikenneturvallisuus ja päätöksentekoprosessi (LINTU) (Liikenne- ja viestintäministeriö)

Europarlamenttivaalit 2004 mediaseuranta (Eduskuntatutkimuksen keskus)

Varsinais-suomalaisten kansanedustajien mediasuhteet ja julkisuuskuva (Eduskuntatutkimuksen keskus)

Asiasana:
Tagit: