Etnologian oppiaine

Etnologia (European Ethnology) tutkii ihmisiä ja kulttuureja. Etnologian tutkimuskohteena ovat arjen ilmiöt historiassa, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa. 

Etnologiassa tutkitaan, tulkitaan ja ymmärretään yhteiskunnan monimuotoisia ilmiöitä ja niiden muutosta. Tutkimuskohteita ovat esimerkiksi aineettoman ja aineellisen kulttuuriperinnön muodot, monikulttuurisuuteen ja vähemmistöihin liittyvät kysymykset sekä ilmaston- ja ympäristönmuutos paikallisväestön kokemana. Kiinnostuksen kohteena on ihminen osana jotakin ilmiötä, toimintaa tai vuorovaikutussuhdetta. Ajallisesti tutkimuksen näkökulmat ulottuvat historiasta nykyisyyden kautta tulevaisuuteen. 

Etnologian avulla tavoitetaan näkökulmia paikallisesta globaaliin. Kulttuuri-ilmiöt nähdään osana laajaa eurooppalaista kulttuuriperintöä. Etnologia on toiminnaltaan erittäin kansainvälistä, joka näkyy muun muassa laajoina ja toimivina vaihtosuhteina sekä kansainvälisinä tutkimushankkeina. Etnologi on arkielämän ilmiöiden taustojen ja kehityksen ymmärryksellä vahvasti mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa ja suunnittelussa. 

Etnologit ovat kriittisiä, laajasti kulttuuriin perehtyneitä asiantuntijoita, jotka voivat työskennellä hyvin erilaisilla työelämän sektoreilla. Hänet voi tavata museossa, arkistossa, kunnan kulttuuritoimessa tai opetus- tai media-alalla. Muuttuva työelämä on tuonut uusia työskentelymahdollisuuksia. Kulttuurinen lukutaito vie etnologin usein välittäjän rooliin erilaisissa työyhteisöissä. Esimerkiksi maahanmuutto ja kotouttaminen, ilmaston- ja ympäristönmuutos sekä uudet teknologiat tuovat uusia, mielenkiintoisia haasteita myös etnologien työnkuviin.