Oppimisen ja opetuksen tutkimuskeskus CERLI

Oppimisen ja opetuksen tutkimuskeskuksessa (CERLI, Centre for Research on Learning and Instruction) tehdään korkeatasoista ja kansainvälisesti suuntautunutta koko elämänkaaren kattavaa tutkimusta.  

 

Teksti jossa yliopiston logo ja lisäteksti Oppimisen ja opetuksen tutkimuskeskus.

CERLI on opettajankoulutuslaitoksen tutkimusyhteisö, johon kuuluu koko OKL:n henkilöstö (mukaan lukien apurahatutkijat ja vierailevat tutkijat) sekä harjoittelukoulujen opetushenkilöstö.

CERLI on laajasti verkostoitunut ja tarjoaa yhteistyömahdollisuuksia oppimisen ja opetuksen tutkimuksen keskeisten toimijoiden kanssa kansallisesti ja kansainvälisesti. Toimintatapojamme ovat muun muassa seminaarit, lukupiirit ja kirjoitustyöpajat.  

CERLI toimii Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen yhteydessä.

Tutustu tutkimusteemoihimme ja tutkimusryhmiimme

Hyvinvointi ja osallisuus kasvu- ja oppimisyhteisöissä

Tutkimusryhmä tarkastelee osallisuuden, hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden rakentumista erilaisissa kasvu-, kehitys- ja oppimisyhteisöissä. Kiinnostuksen kohteina ovat esimerkiksi 1) yksinäisyyteen ja ostrakismiin liittyvät fysiologiset, psykologiset ja sosiaaliset mekanismit sekä niiden kehitykselliset jatkumot, 2) eri palvelujärjestelmien monialainen yhteistyö- ja vuorovaikutusosaaminen lapsen, nuoren ja perheiden hyvinvointia vahvistavana jatkumona, 3) haavoittuvassa asemassa olevien lasten, nuorten ja perheiden äänten kuuleminen sekä 4) eriarvoisuuskehitykseen vaikuttaminen ja erilaisuuden arvon korostaminen erilaisten interventio- ja preventiomenetelmien keinoin. Tutkimusryhmä on vahvan monitieteinen ja se viitekehyksenä toimivat mm. Lapsen oikeuksien sopimuksessa ja Kansallisessa lapsistrategiassa linjatut, erityisesti lasten osallisuutta, toimijuutta sekä lapsuuden ja nuoruuden ainutlaatuisuutta ja hiljaisten äänien merkityksellisyyttä korostavat asiat.

Ryhmän yhteyshenkilöt: Niina Junttila ja Tiina Annevirta

Tutkimusryhmän jäsenet:

Tiina Annevirta
Kirsi Heikinheimo
Anni Holmström
Niina Junttila
Miia Laasanen
Nina Mellenius
Venla Panula
Jaanet Salminen
Pamela-Zoe Topalli
Saija Westerlund-Cook

Yhteistyössä:

Linnea Karlsson (TY)
Noona Kiuru (JY)
Marja-Kristiina Lerkkanen (JY)
Eija Pakarinen (JY)
Tiina Ristikari (ITLA)
Katariina Salmela-Aro (HY)
Matti Sarvimäki (Aalto)
 

Kansalaisuus, identiteetti ja etiikka (KIDE)

Tutkimusryhmän jäsenten kiinnostuksen kohteina ovat historiallis-yhteiskunnallisen ja kulttuurisen kasvatuksen teemat, kuten demokratia- ja ihmisoikeuskasvatus, kulttuurisesti ja katsomuksellisesti vastuullinen kasvatus, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävä tulevaisuus, eettinen kasvatus ja uskonnon, historian ja yhteiskunnallisten aineiden didaktiikka. Niihin liittyviä opetuksen, oppimisen ja kasvatuksen kysymyksiä tutkitaan ryhmässä eri-ikäisten oppijoiden opetuksen ja oppimisen kannalta. Kiinnostuksen kohteena ovat formaalin, non-formaalin ja informaalin oppimisen kontekstit. Ryhmä on avoin eri tutkimusotteille, teoreettisesta ja historiallisesta koulutuspoliittiseen, empiiriseen ja kehittävään lähestymistapaan. Tutkimusten avainsanoja ovat yhteiskunta, kulttuuri, historia, kansalaisuus, demokratia, ihmisoikeudet, identiteetti ja etiikka. Ryhmässä tehtävä tutkimus linkittyy kasvatustieteeseen mutta on läheisesti yhteydessä myös yhteiskuntatieteisiin, historiantutkimukseen, uskontotieteeseen ja filosofiaan. Ryhmä toimii julkaisujen, konferenssiesitysten ja hankesuunnitelmien valmistelun ja työstämisen alustana, lukupiirinä ja muilla tavoin ryhmän omien ideoiden pohjalta. Se tukee edellä kuvatun alueen teemoista ja jatko-opinnoista kiinnostuneita perustutkinto-opiskelijoita tutkimusideansa kehittelyssä.

Ryhmän yhteyshenkilö: Jan Löfström

Tutkimusryhmän jäsenet:

Mikko Kainulainen
Lauri Kemppinen
Anuleena Kimanen
Jarmo Kinos
Miikka Korventausta
Jan Löfström
Marjaana Puurtinen
Leif Rosqvist
Tiina Rytkölä
Johanna Tigert
Juha Vänttinen

Kestävyyskasvatus ja kestävän kehityksen pedagogiikka

Kestävyyskasvatus ja kestävän kehityksen pedagogiikka

Kestävällä pohjalla toimiva yhteiskunta voidaan saavuttaa kestävän kehityksen sen ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen sekä kulttuurisen kestävyyden kautta. Kestävän kehityksen käsite pohjaa ekologiseen kestävään kehitykseen ottaen huomioon sosioekonomisen kestävän kehityksen ja keskeinen tavoite on maapallon resurssien jakamisessa niin, että taataan perustarpeet jokaiselle ja sitä myöden hyvä elämän laatu tuleville sukupolville.

Kestävällä pohjalla oleva koulutus puolestaan tarjoaa oppimisen ja käytännön kokemusten mahdollistamista, opiskelijoiden osallistamista ja mahdollisuuksia vapaaehtoiseen toimintaan, joka tukee henkilökohtaista kehitystä, yhteisöön sitoutumista ja lopulta johtaa muutokseen sekä yhteiskunnassa että luonnossa. Kestävän kehityksen koulutus on työkalu, joilla ihmiset saadaan ymmärtämään ympäristön monimuotoisuus, elämän tieteiden merkitys ja mukauttamaan toimintansa ja suuntaamaan kehityksensä niin että ne ovat harmoniassa ympäristön kanssa. Koulutuksella, sen kaikilla tasoilla (esim. koulut, yliopistot) on keskeinen rooli kestävän yhteiskunnan rakentamisessa. Biotieteiden oppimiseen liittyvät tutkimusinnovaatiot ovat välttämättömiä tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Tutkimus sisältää useita osa-alueita. Kohderyhmänä ovat opettajaopiskelijat ja koulun oppilaat. Tutkimukset kohdistuvat muun muassa opiskelijoiden tietoisuuteen kestävästä kehityksestä ja heidän käsityksiinsä ja käsitteiden hallitsemiseen kestävästä kehityksestä sekä esimerkiksi sosiaaliseen pätevyyteen opettaa vaikkapa ilmastonmuutosta. Tutkimusryhmä tekee tiivistä yhteistyötä kansallisesti ja kansainvälisesti.

Katso Turun yliopiston temaattiset kokonaisuudet "Biodiversiteetti ja kestävä kehitys"
https://www.utu.fi/fi/tutkimus/tutkimuksen-temaattiset-kokonaisuudet

Yhteyshenkilö: Eija Yli-Panula

Tutkimusryhmän jäsenet:

Celine Arzel
Johanna Kortessalo-Ainasoja
Ville Mankki
Eila Matikainen
Sanna Mäki
Eija Yli-Panula 
Anne Pellikka

Yhteistyössä
Isabel Banos-Gonzalez, Patricia Esteve, Ana Ruiz, Magdalena Valverde, Universidad de Murcia, Espana E013-02 investicacion e innovacion en la ensenanza de las ciencias
Eila Jeronen, University of Oulu
Christel Persson, University of Kristianstad, Sweden
Alena Sousa de Melo, Universidade Estadual da Paraiba (UEPB), Brazil
Ilona Södervik, University of Helsinki
 

>> Luokanopettajat ja kestävän kehityksen tutkimuksen tietosuojaseloste 2021

Kielenoppiminen, kielenopetus ja kielellinen moninaisuus koulutuksessa ja kasvatuksessa

Kielenoppiminen, kielenopetus ja kielellinen moninaisuus koulutuksessa ja kasvatuksessa

Ryhmä tutkii kielenoppimista ja -opetusta, luku- ja kirjoitustaitoa sekä kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta erilaisissa koulutuskonteksteissa. Tutkimukset keskittyvät muun muassa vieraan kielen oppimiseen, varhennettuun kielenopetukseen, kaksikieliseen opetukseen, monikielisyyteen, kielen ja kirjallisuuden opetukseen, kielellisesti ja kulttuurisesti vastuulliseen opetukseen sekä akateemisesti ja kulttuurisesti moninaisten ryhmien oppimistilanteisiin ja -prosesseihin.

Tutkimusryhmän tavoite on ymmärtää ensimmäisen, toisen ja vieraan kielen oppimiseen, luku- ja kirjoitustaidon kehittämiseen sekä monikielisiin ja kulttuurisesti moninaisiin luokkahuoneisiin liittyviä käytänteitä ja prosesseja opettajien ja oppijoiden näkökulmasta. Tutkimukset tuottavat tietoa oppijoiden (kielen)oppimisen, osallisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseen sekä opettajankoulutuksen ja pedagogisten käytänteiden kehittämiseen. 

Tutkimusryhmän työskentelylle on soveltavan kielentutkimuksen tavoin tyypillistä monimenetelmällisyys ja -tieteisyys. Tutkimuksissa yhdistyvät laadulliset ja määrälliset menetelmät sekä eri tieteenalat. Painopiste on laadullisissa menetelmissä, ja tyypillisiä tiedonkeruu- ja analyysimenetelmiä ovat keskustelunanalyysi, teema-analyysi, visuaaliset narratiivit, havainnointi (observointi), haastattelut ja kyselyt. Ryhmässä on soveltavan kielentutkimuksen tutkijoita ja tohtorikoulutettavia.

Yhteyshenkilö: Maria Tyrer

Tutkimusryhmän jäsenet:

Juli-Anna Aerila
Pilvi Heinonen
Riia Kivimäki
Kaisa Korpinen
Sara Routarinne
Roosa Suomalainen
Maria Tyrer

 

Korkeakoulupedagogiikka ja ammatillinen kehittyminen

Korkeakoulupedagogiikka ja ammatillinen kehittyminen

Tutkimusryhmän ensisijaisena tavoitteena on tutkia korkea-asteen oppilaitoksissa ja työpaikoilla tapahtuvaa oppimista ja opettamista. Ensinnäkin, tutkimus kohdistuu opettamiseen ja oppimisprosesseihin, niiden säätelyyn sekä erilaisissa konteksteissa tapahtuvaan käsitteellisiin ja motivationaalisiin muutoksiin ja em. elementtien keskinäiseen vuorovaikutukseen. Toiseksi, painopiste on erilaisten oppimisympäristöjen tarkastelussa sekä niiden vaikutuksessa osaamisen edistymiseen. Kolmanneksi, tavoitteena on tarkastella työpaikoilla ja ammatillisissa yhteisöissä tapahtuvaa kollegiaalisuutta ja yhteistoimintaa. Käytämme monipuolisia tutkimusmenetelmiä, joihin kuuluvat itseraportointimenetelmät (esimerkiksi haastattelut ja kyselyt) sekä toisaalta vastaajista riippumaton online mittaaminen (esimerkiksi fysiologiset tutkimukset ja silmänliiketutkimus). Lisäksi hyödynnämme tutkimusasetelmissa virtuaalisia ympäristöjä, lisättyä todellisuutta sekä sellaisia menetelmiä, jotka on kehitetty toimijoiden välisten suhteiden analysoimiseen, kuten sosiaalista verkostoanalyysia. Tutkimuskohteena ovat yleensä vaativaa asiantuntijaosaamista edellyttävät kontekstit ja akateemiset ammatit.

Yhteyshenkilö: Mari Murtonen & Tuire Palonen

Tutkimusryhmän jäsenet:

Heini Ahonen
Erkki Anto
Kalypso Filippou
Satu Hakanurmi
Mirva Heikkilä 
Laura Helle
Tarja-Riitta Hurme
Tuike Iiskala
Mirjamaija Mikkilä-Erdmann
Mari Murtonen
Siru Myllykoski-Laine
Trang Nguyen
Hanna Nori (myös CELE)
Tuire Palonen
Maikki Pouta
Marjaana Puurtinen
Jere Riekkinen
Emmi Saariaho-Räsänen
Heidi Salmento
Ville Salonen
Ilona Södervik
Henna Vilppu
Henna Virtanen
Erika Österholm

Käsityökasvatus

Käsityökasvatus

Käsityökasvatuksen tutkimusalueet:

  • Käsityön pedagoginen ja didaktinen tutkimus
  • Innovaatiopedagogiikan ja ekososiaalisen design-ajattelun tutkimus
  • Käsityö kulttuurin, hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kehittäjänä
  • Yrittäjyyskasvatustutkimus
  • Turvallisen oppimis- ja työympäristön tutkimus
  • Käsityökasvatuksen tieteenalan ja opettajankoulutuksen tutkimus

Jatko-opintoseminaari joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina Rauman kampuksella, mahdollisuus etäyhteyteen. Seminaarit ohjaa käsityökasvatuksen professori Eila Lindfors. Lisätietoja: yliopistonlehtori Virpi Yliverronen, virpi.yliverronen@utu.fi

Yhteyshenkilö: Virpi Yliverronen

Tutkimusryhmän jäsenet:

Satu Grönman
Mikko Huhtala
Tellervo Härkki
Juha Jaatinen
Arttu Korkeaniemi
Rauli Lehtinen
Miika Leino
Jaana Lepistö
Eila Lindfors
Jussi-Pekka Peltola
Matti Pirttimaa
Mikko Puolitaival
Tiina Ranta
Marja-Leena Rönkkö
Sari Saarnilahti
Brita Sommerkoski
Matti Waitinen
Virpi Yliverronen

Katso myös:

https://www.kasityokasvatus.utu.fi/

Matemaattisten taitojen oppiminen ja opetus

Matemaattisten taitojen oppiminen ja opetus 

Matematiikan oppimisen ja opetuksen tutkimusryhmän tutkimus- ja kehitystyö keskittyy matematiikan oppimiseen ja opetukseen varhaislapsuudesta aikuisuuteen.

Tutkimusryhmä pyrkii kehittämään parempaa ymmärrystä matemaattiseen kehitykseen vaikuttavista oppimis-, motivaatio-  ja opetusprosesseista ja etsimään empiirisesti validoituja keinoja parantaa oppimista kaikilla matematiikan oppijoilla. Tutkimusryhmässä hyödynnetään kasvatustieteellistä, psykologista ja neurokognitiivista tutkimusotetta.

Tutkimusyhmän motto "Cultivating Future Mathematical Minds" ilmentää lähestymistapaa matematiikan oppimiseen ja koulutukseen. Tavoitteena on tunnistaa ja kehittää toimivia malleja matemaattisten taitojen opetukseen varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen. Vahva painopiste on matemaattisessa havainnoinnissa sekä matematiikan opetuksen laajentamisessa muodollisten oppimisympäristöjen ulkopuolelle ja joustavien matemaattisten tietojen ja taitojen tukemisessa.

>> Lue lisää Research Group for Mathematics Learning and Instruction -ryhmän nettisivuilta

Yhteyshenkilö

Minna Hannula-Sormunen

Tutkimusryhmän jäsenet: 

Phuong Bui
Hilma Halme
Minna Hannula-Sormunen
Heidi Harju
Ciğdem Haser
Sanni Kankaanpää
Tomi Kärki
Erno Lehtinen
Janne Lepola
Katri Luomaniemi
Jake McMullen
Saku Määttä
Cristina Nanu
Anne Sorariutta
Jo Van Hoof

Opettaminen ja opettajankoulutus

Opettaminen ja opettajankoulutus

Tutkimusryhmässä tutkitaan opettamista ja opettajankoulutusta. Opettajankoulutus nähdään jatkumona, jossa olennaista on teorian ja käytännön välinen suhde kaikissa opettajan oppimisen vaiheissa.

Tavoitteenamme on rakentaa ymmärrystä opettajan oppimisesta tukeaksemme niin opettajaksi opiskelevia, työssä olevia opettajia kuin opettajankouluttajia. Tutkimme myös opetusharjoittelua yhteistyössä Turun ja Rauman normaalikoulujen kanssa. Lisäksi tutkimuskohteena on opettajien mahdollisuudet toimia muuttuvissa koulukonteksteissa.

Monet teoreettiset lähestymistavat sopivat opettamisen ja opettajankoulutuksen tutkimukseen, ja hyödynnämme monipuolisesti sekä määrällisiä että laadullisia tutkimusmenetelmiä.

Yhteyshenkilö: Mirva Heikkilä

Tutkimusryhmän jäsenet:

Päivi Granö
Mirva Heikkilä
Anni Holmström
Jukka Husu
Tuike Iiskala
Anna-Maija Katajisto
Teija Koskela
Marko Lähteenmäki 
Ville Mankki
Anitta Melasalmi
Mirjamaija Mikkilä-Erdmann
Mari Murtonen
Iina Männikkö
Mirjam Rasmus
Jaanet Salminen
Brita Somerkoski
Mikko Tiilikainen
Serja Turunen
Henna Vilppu
 

Oppiminen vuorovaikutuksessa

Oppiminen vuorovaikutuksessa

Tutkimusryhmämme tarkastelee oppimista sekä yhteisöllisten että yksilöllisten oppimisprosessien näkökulmista ja oppimisen tukemista vuorovaikutuksessa. Vuorovaikutuksen nähdään koostuvan dynaamisista, yhteenkietoutuneista ja systeemisistä prosesseista. Perinteisten tutkimusmenetelmien lisäksi tutkimusryhmämme pyrkii hyödyntämään ja kehittämään myös uusia ja innovatiivisia analyyttisiä lähestymistapoja vuorovaikutusprosessien tutkimiseen. Tutkimusalueemme kattavat kognitiivisten, metakognitiivisten, motivationaalisten, emotionaalisten, sosiaalisten ja kulttuuristen näkökulmien tarkastelun sekä yhdessä että erikseen. Tavoitteenamme on ymmärtää oppimisen aikaista vuorovaikutusta eri tasoilla, kuten laajemmissa yhteisöissä, luokkahuoneissa, pienryhmissä sekä parien ja yksilöiden tasoilla. Tutkimuksemme kohdistuu erityisesti mikrotason ilmiöihin laajemman tason ilmiöiden tarkastelua unohtamatta. Tarkastelemme vuorovaikutusta eri oppimisympäristöissä, kuten eri kouluaineissa ja koulutustasoilla sekä työelämässä. Tutkittavamme ovat taitotasoltaan erilaisia ja eri ikäisiä oppijoita aina pienistä lapsista kouluikäisiin ja aikuisiin saakka. Ydinajatuksenamme on tehdä tutkimusta, joka edistää oppimisen taitojen ja laadun kehittymistä ja tukemista.

Yhteyshenkilö: Tuike Iiskala ja Pilvi Heinonen

Tutkimusryhmän jäsenet:

Tiina Annevirta
Anna Eskola
Olli-Pekka Heinimäki
Pilvi Heinonen
Tarja-Riitta Hurme
Tuike Iiskala
Anu Kajamies
Satu Laitinen
Janne Lepola
Jenny Marttila
Mari Murtonen
Iina Männikkö
Marita Neitola
Tuire Palonen
Maikki Pouta
Sara Routarinne
Anne-Elina Salo
Maarit Silvén
Marja Vauras
Erika Österholm
 

Teknologiatuettu oppiminen ja luonnontieteiden oppiminen

Teknologiatuettu oppiminen ja luonnontieteiden oppiminen

Teknologiatuettuihin oppimisympäristöihin liittyvä tutkimus kattaa laajasti ikäluokat alakoululaisista aikuisopiskelijoihin. Tutkimus kohdistuu yleisesti digitaaliseen pedagogiikkaan sekä erityisesti motivaatioon ja kiinnostukseen sekä oppimiseen ja opettamiseen digitaalisissa oppimisympäristöissä.

Luonnontieteen oppimisen tutkimuksen pääpaino on ollut interaktiivisissa oppimisympäristöissä (esim. simulaatiot). Yksittäisissä tutkimuksissa ja hankkeissa on keskitytty pedagogiikan rooliin interaktiivisissa oppimisympäristöissä, esimerkiksi erityyppisten simulaatioiden (konkreetti tai abstrakti esitysmuoto) ja erilaisen pedagogisen tuen (tuen laatu ja määrä) yhteys oppimistuloksiin ja motivaatiotekijöihin sekä näiden muuttujien keskinäinen vuorovaikutus.

Yhteyshenkilö: Marjaana Veermans

Tutkimusryhmän jäsenet:

Anna-Reetta Aalto
Jussi-Pekka Järvinen
Miikka Korventausta
Maiju Kyyhkynen
Aleksi Lahti
Lauri Lehtonen
Sanna Rantanen
Koen Veermans
Marjaana Veermans

Tulevaisuuden kansalaisten ja asiantuntijoiden tieteellinen lukutaito ja päätöksenteko

Tutkimus muodostaa työpaketin Suomalainen tiedepääoma ja sen kasvattaminen (FINSCI) -hankkeessa. Hanketta rahoittaa strategisen tutkimuksen neuvosto (STN), joka toimii Suomen Akatemian yhteydessä. FINSCI-hanke on osana STN:n Tiedon lukutaito ja tietoon perustuva päätöksenteko (LITERACY) -ohjelmaa, jonka tavoitteena on etsiä ratkaisuja siihen, miten tietoa voidaan käyttää kriittisesti ja rakentavasti niin yksilöiden kuin yhteiskunnallisenkin päätöksenteon ja toiminnan tukena. 

Hankkeen varajohtaja ja kasvatustieteen professori Mirjamaija Mikkilä-Erdmann sekä hänen tutkimusryhmänsä tutkivat lasten, nuorten ja aikuisten tiedepääomaa, käsitteellistä tietoa, uskomuksia ja toimijuutta. Tutkimusryhmä tekee interventiotutkimusta lapsilla ja nuorilla sekä yliopisto-opiskelijoilla. Opetuskokeilujen avulla tuetaan eri-ikäisiä oppijoita alakoulusta lukioon tiedelukutaidon kehittämisessä. Yliopisto-opiskelijat osallistetaan tutkimukseen, jossa seurataan tiedepääoman, tiedelukutaidon ja toimijuuden muuttumista opiskeluaikana. Kaikissa ikäryhmissä tarkastellaan tiedepääoman yhteyksiä tiedelukutaitoon ja päätöksentekoon. Työpaketissa hyödynnetään monimenetelmällistä lähestymistapaa.

Työpaketti tuo FINSCI-hankkeeseen tärkeän teoreettisen ja metodisen lisän käsitteellisesti monimutkaisten ilmiöiden oppimisen sekä oppimiseen liittyvän toimijuuden tutkimuksesta.

Yhteyshenkilö: Mirjamaija Mikkilä-Erdmann

Osahankkeen tietosuojaselosteet

KidNet – alakoululaisten tieteellisen lukutaidon vahvistaminen, 22.10.2021

KidNet – katseenseuranta, 15.11.2021

>> Lue lisää FINSCI-hankkeesta

>> Lue lisää Mirjamaija Mikkilä-Erdmannista

Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatus

Ryhmässä tutkitaan uusia tutkimusperustaisia arviointi- ja toimintatapoja työuransa eri vaiheissa olevien varhaiskasvatuksen opettajien ammatillisen osaamisen vahvistamiseksi. Päiväkodeissa on kasvava määrä erilaisista perhe-, kieli-, ja kulttuuritaustoista tulevia lapsia, jotka edellyttävät eriasteista tukea aikuis- ja vertaissuhteissa ja joiden vaihtelevat kehityspolut johtavat tarpeeseen uudistaa arviointiosaamista. Toistaiseksi löytyy vähän tutkittua tietoa siitä, tuetaanko lasten oppimista, kehitystä ja hyvinvointia optimaalisesti varhaiskasvatuksen moninaisissa lapsiryhmissä.

Tavoitteenamme on kehittää varhaiskasvatuksen opettajien pedagogista sensitiivisyyttä ja yhteistyötä vanhempien kanssa lasten suotuisan kehityskulun tukemiseksi arjen vuorovaikutustilanteissa ajattelun, tunteiden ja käyttäytymisen tasolla vuosia ennen koulun aloittamista. Tavoitteen saavuttamista vahvistaisi varhaiskasvatuksen opettajan valmius johtaa moniammatillisen tiiminsä jäsenten tehokasta yhteistyötä, niin tiedeperustaisen tietämyksen oppimista lasten kehityksen ydinalueista kuin opitun soveltamista työelämälähtöisissä tilanteissa.

Sovellamme monitieteistä ja -menetelmällistä tutkimusotetta, integroimme erilaisia teoreettisia paradigmoja ja käytämme tieteellisesti validoituja arviointimenetelmiä (esim. havainnointia, itsearviointilomakkeita ja haastattelua) varhaiskasvatuksen opettajan ammatillisen osaamisen ja lapsen kehityksen arvioinnissa.

Yhteyshenkilö: Sara Sintonen

Tutkimusryhmän jäsenet:

Juli-Anna Aerila
Satu Laitinen
Janne Lepola
Anitta Melasalmi
Meri Pihanperä
Inkeri Ruokonen
Timo Ruusuvirta
Maarit Silvén
Sara Sintonen
Anne Sorariutta
Wenwen Yang

 

Uusimmat julkaisut