Tutkimus kansanterveystieteen oppiaineessa

Oppiaineessa tehdään korkeatasoista tutkimustyötä tiiviissä kansallisessa ja kansainvälisessä yhteistyöverkostossa.

Oppiaineessa tutkijoilla on mahdollisuus päästä työskentelemään suurissa toistomitatuissa väestöpohjaisissa pitkittäisaineistoissa, mikä mahdollistaa erinomaiset mahdollisuudet tohtorikoulutukseen ja postdoc-vaiheen tutkimustyöhön. Tutkimuksellisina painopistealueina ovat terveyden ja terveysriskien kehittyminen elämänkaarinäkökulmasta, terveysmaantieteellinen tutkimus, psykososiaaliset riskitekijät, kausaalipäättelyä tukevien epidemiologisten menetelmien soveltaminen havainnoiviin (ei-kokeellisiin) aineistoihin, isojen aineistojen rekisteritutkimus sekä palvelujärjestelmän kehittämistutkimus.  

Tutkimusprojektit

Elinympäristön vaikutus sairauksien riskitekijöihin kehittymiseen ja sairastumisriskiin läpi elämänkaaren

Terveysmaantieteellinen tutkimuslinja, jossa selvitetään elinympäristöjen sosiaalisten ja fyysisten piirteiden vaikutusta terveyteen ja sen muutoksiin. Fyysisen elinympäristön piirteet (esim. vihreys- ja monimuotoisuusindeksi) määritellään yhteistyössä maantieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa satelliittikuvista. Tilastokeskuksen ruututietokannoista saadaan tiedot alueen väestörakenteesta. Tutkimuslinjaa sovelletaan erilaisiin tutkimuskohortteihin, joissa tutkittavien asuinpaikka ja osoitehistoria tunnetaan ja on geokoodattavissa. Tutkimusyhteistyössä on mukana myös huippututkijoita Harvard yliopistosta Yhdysvalloista ja Edinburghin yliopistosta Iso-Britanniasta. Terveysmaantieteellinen tutkimus keskittyy HERCULES-tutkimuskonsortioon ja Leo-projektiin, jossa selvitetään sosiaalisen ja fyysisen elinympäristön yhteyttä ylipainon ja lihavuuden kehittymiseen syntymästä alkaen.

Vastuullinen tutkija: Jussi Vahtera, Hanna Lagström
Rahoitus: Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Suomen Akatemia

Etätyön tekijän fyysinen aktiivisuus (WORKDAY)

WORKDAY-tutkimuksessa tutkitaan, miten pandemian myötä yleistynyt etätyöskentely on muokannut työpäivän fyysisen aktiivisuuden ja paikallaanolon kertymistä toimistotyöntekijöillä. Tutkimuksen tarkoituksena on mitata 200:n Turun yliopiston työntekijän aktiivisuuskäyttäytymistä reiteen kiinnitettävällä liikemittarilla sekä etä- että toimistotyöpäivinä. Lisäksi osalle tutkittavista tehdään haastattelu, jossa kartoitetaan etätyöpäivän aikaisen istumisen tauottamista. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa laadukasta tieteellistä tietoa työpäivän fyysisestä aktiivisuudesta, jotta toimistotyöntekijöille suunnattuja toimia, ohjeita ja interventioita voidaan muokata etätyöpäivään sopiviksi.

 

Vastuullinen tutkija: Tuija Leskinen

Rahoittajat: Työsuojelurahasto ja Opetus- ja kulttuuriministeriö

Finnish Retirement and Aging Study (FIREA)

FIREA on Turun yliopistossa vuonna 2013 aloitettu tutkimus, jonka päätarkoituksena on selvittää elintavoissa, terveydessä ja toimintakyvyssä tapahtuvia muutoksia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä eläkkeellesiirtymisiässä ja sen jälkeen. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään moderneilla mittausmenetelmillä liikunta-aktiivisuuteen, liikkumattomuuteen sekä uneen yhteydessä olevia tekijöitä ja niiden yhteyksiä terveysvasteisiin.

Tutkimukseen osallistujat ovat suomalaisia kunta-alalla työskenteleviä henkilöitä, jotka ovat lähellä henkilökohtaista laskennallista eläkeikäänsä ja eläköityvät vuosina 2014–2019. Kokonaisuudessaan tutkimuksessa on mukana noin 6700 osallistujaa. Tietoa kerätään postikyselyllä, aktiivisuusmittarin avulla sekä kliinisillä mittauksilla ja ne on toistettu vuoden välein ennen ja jälkeen eläkkeelle siirtymisen sekä 70-vuoden iässä.

Vastuullinen tutkija: Sari Stenholm

Rahoitus: Suomen Akatemia, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Työsuojelurahasto, Juho Vainion Säätiö, Sydäntutkimussäätiö, Varsinais-Suomen hyvinvointialue

Lue lisää
 

Hoitava viestintä-hanke

HOITAVA VIESTINTÄ -hankkeen keskiössä ovat potilas- ja asiakaskohtaamiset. 
Onnistunut kohtaaminen edistää hoitoon sitoutumista tai motivoitumista terveyskäyttäytymisen muutoksiin. 
Hankkeessa tutkitaan vaikuttavan potilasviestinnän menetelmän käyttökelpoisuutta ja vaikuttavuutta 
erilaisissa potilas- ja asiakasvastaanottotilanteissa. Lisäksi hankkeessa kehitetään vaikuttavan 
potilasviestinnän opetusta lääketieteen- ja hammaslääketieteen opiskelijoille sekä tuotetaan 
koulutusmateriaalia muille aiheesta kiinnostuneille. Hanke toimii yhteistyössä Varsinais-Suomen 
hyvinvointialueen kanssa ja auttaa vaikuttavien potilaskohtaamisten kehittämisessä. 

 

Vastuullinen tutkija: Harry Köhler

 

Rahoittajat: Jenny ja Antti Wihurin rahasto sekä Bayer

Hyvän kasvun avaimet -seurantatutkimus ja Varsinais-Suomen syntymäkohortti

Vuonna 2007 alkaneiden tutkimusten tavoitteena on selvittää lapsen ja nuoren fyysiseen ja psyykkiseen kehitykseen sekä terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä tekijöitä. Perusaineiston muodostaa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella kaikki vuosina 2008–2010 syntyneet lapset (n=14946; Varsinais-Suomen syntymäkohortti eli Southwest Finland Birth Cohort,SFBC) .

Hyvä kasvun avaimet - seurantatutkimukseen lähti rekrytointiaikana  (1.9.2007–31.3.2010) mukaan 1797 äitiä ja heidän puolisoitaan 1658. Lapsia perheisiin on syntynyt 1805, joista 30 kaksosparia. Tutkimusaineisto muodostuu äitiys- ja lastenneuvolatiedoista, rekisteritiedoista (väestörekisteri, syntymärekisteri, HILMO-tiedot), biologiset näytteistä (rintamaitonäytteet, lasten ulostenäytteet sekä virus- ja verinäytteet) sekä kyselylomake- ja tutkimuskäyntitiedoista (sisältäen terveysseurannan ja kehonkoostumusmittauksen). 

Vastuullinen tutkija: Hanna Lagström
Rahoitus: Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Suomen Akatemia, Juho Vainion Säätiö

Lue lisää

Integrated Datasets in Europe for Ageing Research (IDEAR)

IDEAR on 2008 perustettu tutkimusyhteistyöverkosto, jonka tavoitteena on tutkia elämänkaarinäkökulmasta työelämän aikaisten tekijöiden vaikutusta tulevaan terveyteen. Verkostossa on aktiivisesti mukana epidemiologeja Turun, Helsingin, Tukholman ja Kööpenhaminan yliopistoista, University College Londonista ja INSERMista. IDEAR-verkostossa hyödynnetään useita eri kohortteja ja koulutetaan tutkijoita aineistojen analysointiin erilaisissa asetelmissa. 

Vastuullinen tutkija Suomessa: Sari Stenholm
 

Lue lisää

Kestäviä työuria ennustavat tekijät kuntatyöntekijöillä

Tutkimuksessa selvitetään miten työn kuormitustekijät, elintavat ja terveydentilaan liittyvät tekijät ennustavat odotettavissa olevien työvuosien määrää yli 50-vuotiailla kuntatyöntekijöillä. Tutkimus pohjautuu laajaan Työterveyslaitoksen Kunta- ja hyvinvointialan henkilöstön seurantatutkimukseen, jossa työntekijöitä on seurattu säännöllisesti toistetuilla kyselyillä useiden vuosien ajan.

Tutkimushanke tuottaa uutta ja ajantasaista tietoa, jonka avulla voidaan arvioida ja ennustaa ikääntyvien työntekijöiden työhön osallistumista nyt ja tulevaisuudesta. Lisäksi tutkimushankkeesta saatava tieto auttaa henkilöstöjohtoa, työyhteisöjä ja työterveyshuoltoa tunnistamaan tekijöitä, joihin vaikuttamalla voidaan edistää ikääntyneiden työntekijöiden työhön osallistumista. Tuloksia voidaan myös hyödyntää sekä yksilö- ja työpaikkatason interventioiden, että politiikkatoimien suunnittelussa, joilla pyritään edistämään ikääntyvien työntekijöiden työhön osallistumista.

Vastuullinen tutkija: Sari Stenholm

Rahoittaja: Työsuojelurahasto

Liikunta-aktiivisuuden ja terveenä ikääntymisen edistäminen eläkkeellä

REACT-liikuntaintervention tarkoituksena oli tutkia, lisääkö juuri eläköityneille annettu kaupallinen aktiivisuusranneke päivittäistä fyysistä aktiivisuutta. Tutkimukseen osallistui 231 eläkeläistä. Tutkimuksessa interventioryhmään satunnaistetut henkilöt käyttivät kaupallista aktiivisuusranneketta 12 kuukauden ajan ja kontrolliryhmä jatkoi normaalia elämäänsä eläköitymisen jälkeen. Fyysistä aktiivisuutta mitattiin liikemittareilla 0,3,6, ja 12 kuukauden aikapisteissä kaikilta tutkittavilta. Tutkittavat täyttivät jokaisessa aikapisteessä myös tutkimuskyselyn, jossa kartoitettiin mm. terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä ja jonka lisäksi interventioryhmältä kyseltiin aktiivisuusrannekkeen käyttökokemuksia. Lisäksi tutkimukseen osallistujat antoivat paastoverinäytteen 0 ja 12 kuukauden aikapisteissä.

Tutkimus on päättynyt ja sen tuloksia on raportoitu useissa vertaisarvioiduissa kv-julkaisuissa, kansanterveystieteen väitöskirjoissa ja lääketieteen opinnäytetöissä.

 

Vastuulliset tutkijat: Sari Stenholm ja Tuija Leskinen
Rahoitus: Suomen Akatemia, opetus- ja kulttuuriministeriö, VSSHP, Juho Vainion Säätiö
Trial-numero: NCT03320746

Tautien esiintyvyydet, hoitokäytänteiden muutokset ja eroavaisuudet Suomen sairaaloiden rekisteriaineistoissa

Rekisteritutkimuslinja, jossa on kolme suurta aineistoa. Raskauspahoinvointiin keskittyvässä hankkeessa analysoidaan kymmenen vuoden kohortissa hoitoilmoitustietoihin (HILMO), syntymärekisteriin, aborttirekisteriin ja kuolinsyyrekisterin kautta vaikean sairaalahoitoisen raskauspahoinvoinnin hoitoa ja pahoinvoinnin seurauksia äitiin ja syntyvään lapseen.

Toisessa aineistossa seurataan 2001–2006 syntyneiden kaikkien suomalaisten lasten sairausmuuttujia lähinnä vertaamalla pikkukeskosien ja täysiaikaisena syntyneiden lasten sairauksia ja tapaturmia. Kolmannessa kymmenen vuoden aineistossa seurataan aikuisväestön sairaalahoitoa vaatineita sairauksia, tautien epidemiologiaa sekä muuttuvia hoitokäytäntöjä ja niiden vaikutuksia hoitotuloksiin erityisesti sydän- ja verisuonitautien, neurologisten ja neurokirurgisten ja gastrokirurgisten tautien kohdalla mm. HILMO-tietoihin, kuolinsyytilastoihin, paikkatietoihin ja säätilahavaintoihin perustuen.

Vastuullinen tutkija: Päivi Rautava
Rahoitus: Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri

Kansanterveystieteen oppiaineen viimeisimpiä julkaisuja

Kansanterveystieteen väitöskirjoja