Taloussosiologian oppiaine

Markkinoiden kiinnostavinta tutkimusta

Suomen ainoan taloussosiologian yksikön tutkimuksen ja opetuksen vahvuusalueita ovat kulutus, markkinat ja verkostot.

Oppiaineen historia

Taloussosiologian oppituoli perustettiin Turun kauppakorkeakouluun 1967. Oppiaine siirtyi Turun kauppakorkeakoulusta yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan vuonna 2010.

Kulutukseen ja yhteiskunnan rakenteellisiin tunnuspiirteisiin liittyvät kysymykset ovat oppiaineen keskeisimpiä opetus- ja tutkimusaiheita. Esimerkiksi "Kuluttajan käyttäytyminen" mainittiin taloussosiologian painopistealueena jo 1960-luvulla. Vuosikymmenten kuluessa markkinatalouden ilmiöiden tutkimus ja opetus ovat tietenkin monipuolistuneet, mutta historialliset perinteet ovat edelleen läsnä turkulaisessa taloussosiologiassa.