Asiasana: INVEST tutkimuskeskus ja lippulaiva
Vajoavan syntyvyyden vaikutuksia voidaan tasapainottaa panostamalla koulutukseen – jopa ilman lisärahoitusta
Koulutustason nostaminen parantaa työn tuottavuutta, mikä kompensoi työvoiman pienenevää kokoa.
Tutkittu tieto auttaa tekemään vaikuttavampia sote-päätöksiä
Kun palvelua tuottavia ihmisiä sekä rahaa on tarvetta niukemmin, on tehtävä vaikuttavampia päätöksiä. Näin kiteytyy Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n ja Turun yliopiston tiedekummien yhteisen Tutkimuksesta päätöksentekoon -seminaarin viesti. Kuulijoina olivat Varsinais-Suomen hyvinvointialueen valtuutetut. Tutkijoiden puheenvuorot toivat esille toimenpiteiden pitkäkestoisuuden. Esimerkiksi lapsen ensimmäisinä elinvuosinaan kokema stressi altistaa vanhemmiten muistisairaudelle.
Äidinäitien tuki suojaa lapsuuden vastoinkäymisten vaikutuksilta
Tutkimuksen mukaan äidin puoleisten isoäitien antama tuki voi parantaa vaikeuksia kohdanneen lapsenlapsen hyvinvointia. Myönteiset vaikutukset voivat ulottua pitkälle aikuisuuteen.
Turun yliopisto on partnerina neljässä uudessa Horisontti Eurooppa -ohjelman hankkeessa
Pieta Mattila, Matti Mäntymäki, Maija Setälä ja Jani Erola saivat Horisontti Eurooppa -ohjelman rahoitukset hankkeisiin, joissa Turun yliopisto on partnerina.
Suomessa lääkekulut aiheuttavat taloudellista ahdinkoa useammin kuin muissa Pohjois-Euroopan maissa
Suomessa sekä lääkkeistä että sairaanhoidosta aiheutuvan ahdingon kokeminen oli yleisempää kuin Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Alankomaissa, osoittaa tutkimuksen lippulaiva INVESTissä tehty tutkimus. Suomessa ahdinko oli yleisintä yli 65-vuotiailla, muissa maissa ahdinkoa kokivat yleisemmin keski-ikäiset.
Suomalaisnuorten ahdistuneisuus on lisääntynyt
Nuorten ahdistusoireet ovat nousseet merkittävästi, osoittaa Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen kyselytutkimus. Keskuksen tutkijat ovat verranneet laajoilla väestötason kyselytutkimuksilla 8–9-vuotiaiden lasten ja 13–16-vuotiaiden nuorten psykososiaalista hyvinvointia ennen ja jälkeen koronapandemian huippua. Aiemmin muutokset ovat olleet muutaman prosenttiyksikön luokkaa, mutta nyt erityisesti tytöillä ahdistus ja vaikeudet ovat lisääntyneet lyhyellä aikavälillä todella paljon, kertoo tutkimusta johtava professori André Sourander.
Tutkimus osoittaa naisten olevan merkittävästi miehiä tiedostavampia
Naisten ja miesten kriittisen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden asenteet eroavat merkittävästi toisistaan, osoittaa Turun yliopistossa tehty tutkimus. Kolme viidestä naisesta suhtautui väittämiin positiivisesti kun miehillä vastaava luku oli yksi seitsemästä.
GROW-hankkeelle yli 200 000 euron MSCA Postdoctoral Fellowship -rahoitus
Hanke tutkii korkeakouluopiskelijoiden työssäkäynnin pitkäaikaisia vaikutuksia.
Kulttuurisesti moninaiset koulut ja lähiöt ovat maahanmuuttotaustaisille nuorille kuuluvuuden rakentajia
Maahanmuuttotaustaisten nuorten keskuudessa lähiöidentiteetti on vahvempaa kuin suomalaisuus. Lähiössä nuoren identiteetti ei tule yhtä helposti kyseenalaistetuksi kuin muualla, ilmenee Turun yliopiston tutkimuksesta.