Jenny ja Antti Wihurin rahastolta apurahoja Turun yliopiston tutkijoille
Jenny ja Antti Wihurin rahasto jakaa tänä vuonna Turun yliopiston tutkijoille, oppiaineille ja muille tahoille apurahoja yhteensä 943 000 euron edestä.
Jenny ja Antti Wihurin rahasto jakaa tänä vuonna Turun yliopiston tutkijoille, oppiaineille ja muille tahoille apurahoja yhteensä 943 000 euron edestä.
Uudenlaista opetusteknologista innovaatiota kehittänyt cLovid-tiimi on saanut rahoittajaltaan DAADilta hyvät arviot. DAAD antoi projektin toteutukselle 93 pistettä mahdollisesta 100:sta ja suosittelee EU:lle, että projekti esitettäisiin mallina hyvästä käytännöstä.
Turun kansainvälinen koulu juhlistaa 20-vuotista toimintaansa torstaina 12.10. avoimin ovin. Toivotamme median edustajat tervetulleiksi sekä aamun juhlaan että sitä seuraavaan avointen ovien päivään.
Millaista yhteistyötä päiväkotien, koulujen ja taiteilijoiden välillä on tehty? Se selviää Turun yliopiston, Turun taidemuseon ja WAM Turun kaupungin taidemuseon Taiteilijoiden näkökulmia kuvataidekasvatukseen -tapahtumasarjassa. Seuraavissa tapahtumissa keskustellaan peruskoulujen taidekasvatuksesta ja yhteistyöstä taiteilijoiden kanssa, sarjan päättää tanssikollektiivien kahdeksasluokkalaisille suuntaamien työpajojen esittely.
Alle 20-vuotiaana esikoisensa saaneista monilla oli hyvin perinteinen rooli vanhempana, selviää kasvatustieteiden maisteri Virve Murron Turun yliopistoon tekemästä väitöstutkimuksesta. Etenkin parisuhteen päätyttyä suurempi vastuu lapsesta jäi useammin äideille kuin isille. Nuorilla isillä lapsen saanti ei hidasta kouluttautumista samalla tavalla kuin nuorilla äideillä.
Kasvatustieteiden tiedekuntamme täyttää 50 vuotta vuonna 2024. Juhlavuotta vietämme teemalla Suomi sivistyksen kärkimaaksi. Tervetuloa mukaan juhlavuotemme tapahtumiin.
Turun yliopisto avaa 40 opiskelupaikkaa varhaiskasvatuksen opettajan tutkinto-ohjelmaan. Hakuaika opintoihin on 2.–23. lokakuuta, opinnot alkavat tammikuussa. Hakea voivat ylioppilaat todistusvalinnan kautta sekä kasvatustieteen perusopinnot suorittaneet.
Mitä on metsä lapsille ja lapsi metsälle, kysyy varhaiskasvatuksen professori Sara Sintonen tutkimushankkeessa, joka sai Koneen Säätiön Metsän puolella -apurahan. Vastausta hän etsii lähtemällä metsäeskarilaisten matkaan.
Lapsen ensimmäiseen siirtymään kotihoidosta varhaiskasvatukseen tulee kiinnittää huomiota paitsi lapsen myös vanhemman näkökulmasta, osoittavat kaksi Turun yliopistossa tehtyä tutkimusta. FinnBrain-tutkimus osoitti, että pienten lasten sosiaaliset taidot olivat samalla tasolla olivatpa he kotihoidossa tai varhaiskasvatuksessa. Sote-akatemiassa tehty tutkimus osoitti, että siirtymävaihe herättää vanhemmissa pohdintaa, tunteita ja eläytymistä lapsen tuleviin kokemuksiin.
Korkeakoulutuksen kärkihankkeina toteutettu kehittämistyö vahvisti korkeakoulujen välistä yhteistyötä ja henkilöstön osaamista, ilmenee Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) arvioinnista. Arviointi antoi myös suosituksia tulevaan: jatkossa korkeakoulutuksen hankekehittämisessä tulee vahvistaa hankkeiden vaikuttavuuden arviointia ja varmistaa syntyneiden tulosten vakiinnuttaminen sekä kehittämisen jatkuminen hankkeiden päättymisen jälkeen.