Turun kaupunki ja Turun yliopisto solmivat strategisen kumppanuussopimuksen

17.06.2022

Kumppanuussopimus tiivistää entisestään kaupungin ja yliopiston monipuolista yhteistyötä. Kumppanit haluavat kehittää alueen hyvinvoinnin edellytyksiä ja erityisesti kansainvälisyyttä. 

Turun kaupungin ja Turun yliopiston satavuotisen perinteen omaava yhteistyö vahvistui entisestään, kun pormestari Minna Arve ja rehtori Jukka Kola allekirjoittivat strategisen kumppanuussopimuksen torstaina 16.6.2022 Villa Solinissa. 

Sopimuskumppaneiden yhteisenä tavoitteena on alueen hyvinvoinnin edellytysten jatkuva parantaminen. Yhteistyöllä halutaan vahvistaa alueen osaamispääomaa, elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä. Kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi ja vihreän siirtymän hyödyntämiseksi on tarkoitus tehdä monialaisia kokeiluja eri toimijoiden välillä.

– Kumppanuussopimuksen myötä vahvistamme entisestään Turun asemaa Suomen vetovoimaisimpana koulutus- ja tutkimuskaupunkina. Yliopisto on keskeinen kaupungin elinvoimaisuuden lähde, ja yhdessä olemme kokoamme suurempi vaikuttaja niin alueellisesti kuin kansainvälisestikin, pormestari Minna Arve sanoo.

– Yliopisto haluaa strategiansa mukaisesti rakentaa pitkäjänteisesti yhteistyötä ja lisätä elinvoimaa toiminta-alueillaan. Uskon, että kumppanuussopimuksen myötä tiivistyvä yhteistyö tulee entisestään lisäämään hyvinvointia koko lounaiseen Suomeen, rehtori Jukka Kola toteaa. 

Arve ja Kola painottavat, että kansainvälisyyden suunnitelmalliselle edistämiselle ja tätä kautta myös osaajapulan ratkaisemiselle on suuri tarve, ja työhön tarvitaan monipuolisesti alueen toimijoita mukaan. 

– Turkuun on korkeakoulujen, elinkeinoelämän ja julkisen sektorin tiiviinä yhteistyönä syntynyt monia kansainvälisesti kiinnostavia ja kehittyviä osaamiskeskittymiä, joista uusin esimerkki on kansallinen lääketutkimuskeskus. Kaupungin kasvu tulee myös tulevina vuosina nojaamaan yhä vahvemmin työ- ja koulutusperäiseen maahanmuuttoon. Siksi meidän tuleekin yhdessä pohtia ratkaisuja, jotta jatkossa yhä useampi kansainvälinen osaaja valitsee Turun. Kilpailemme huomiossa ja erottuvuudessa muiden eurooppalaisten kaupunkien kanssa, Arve sanoo.

– Esimerkkinä kansainvälisyyttä edistävästä työstä on seitsemän yliopiston ja yliopistokaupungin European Campus of City-Universities (EC2U) -allianssi, jossa sekä yliopisto että kaupunki ovat aktiivisia toimijoita. Verkoston tarkoituksena on luoda innovatiivisia yhteistyön ja vapaan liikkuvuuden muotoja yliopistojen ja kaupunkien välillä, Kola kertoo. 

Vireää yhteistyötä alueen hyväksi

Kaupunki ja yliopisto toimivat jo kiinteässä vuorovaikutuksessa. Yliopisto liittyy kaupungin kehittämisen kärkihankkeisiin, erityisesti Turun Tiedepuistoon, sekä alueellisena voimavarana että asiantuntemuksen tarjoajana. Kaupunki puolestaan tukee yliopiston kehittymistä muun muassa neuvottelukuntatyön, tutkimusrahoituksen ja lahjoitusprofessuurien kautta. 

Yhteistyössä kaupungin ja alueen korkeakoulujen kesken kehitetään opiskelijoiden palveluita ja opiskelumahdollisuuksien markkinointina Opiskelijakaupunki Turku -toiminnan puitteissa. Yrityksille suunnattuja palveluita kehitetään Turku Business Region -yhteistyöllä. Turun yliopistolla on vireää yhteistyötä myös kaupungin koulujen ja opettajien kanssa. 

Kaupunkitutkimuksesta tietoa päätöksien tueksi

Turun kaupunkitutkimusohjelma on Turun kaupungin, Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteinen ohjelma, jossa tehdään kaupunkikehitystä koskevaa monitieteistä akateemista tutkimusta. Ohjelman tavoitteena on tarjota työkaluja kaupungin päätöksentekoon ja kehittää yliopistojen ja kaupunginjohdon välistä tiedonvaihtoa.

– Kaupunkitutkimusohjelmasta rahoitetaan tutkimusta, joka on sekä tieteellisesti merkittävää että sovellettavissa kaupungin kehittämistoiminnassa. Yhteiset keskustelut tulosten merkityksestä lisäävät tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta, kaupunkitutkimuksen tutkimusjohtaja Sampo Ruoppila kertoo. 

Turun kaupungin pääosin rahoittamasta ohjelmasta on rahoitettu kokonaan tai osittain yli sata tutkimushanketta vuodesta 2010 alkaen. 
 

Luotu 17.06.2022 | Muokattu 17.06.2022