Turun yliopiston kärkihankkeista runsaasti tuloksia korkeakoulutuksen kehittämiseen

17.10.2019

Turun yliopistossa on viime vuosina tehty työtä laaja-alaisesti korkeakoulutuksen kehittämiseksi opetus- ja kulttuuriministeriön kärkihankeohjelmassa. Hankekaudet alkavat olla loppusuoralla ja koulutuksen kehittämisen tueksi on valmistunut tai valmistumassa runsaasti tuloksia, joita voidaan käyttää koko korkeakoulukentän hyödyksi.

Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti kaksi erityisavustushakua korkeakoulutuksen kehittämistä tukeville kärkihankkeille vuosina 2016 ja 2017. Kärkihankkeille jaettiin yhteensä 65 miljoonan euron rahoitus, jota saattoivat hakea vain korkeakoulujen yhteiset kehityshankkeet.

Turun yliopisto on koordinoinut kolmea hankekokonaisuutta ja on suurimpia kärkihanketoteuttajia osallistuen yhteensä 17 kärkihankkeen toteutuksen.

Turun yliopiston kärkihankeryhmille järjestettiin 16.10.2019 tilaisuus, jossa esiteltiin hankkeiden tuloksia ja pohdittiin yhdessä niiden mahdollisimman hyvää hyödyntämistä.  
Koulutuksesta vastaava vararehtori Riitta Pyykkö painotti, että nyt hankekausien lähentyessä loppuaan on viimeistään tullut aika miettiä tulosten tehokasta hyödyntämistä.

– Kärkihanketyön tulokset pitää nyt saada valtakunnallisesti yhteen toisiaan hyödyttäviksi ja täydentäviksi. Tärkeää on myös säilyttää ne hyvät yhteistyömallit, joita kärkihanketyön myötä on syntynyt eri korkeakoulujen välille.

Riitta Pyykkö
 
Turun yliopistossa kärkihankkeiden tulokset otetaan tarkasti huomioon käynnissä olevassa strategiatyössä. Ne ovat tärkeitä myös valtakunnallisen korkeakoulutuksen Visio 2030:n toteuttamisessa.

– Turun yliopisto haluaa olla jatkuvan oppimisen edelläkävijä ja jatkossakin vahvasti mukana koko suomalaisen korkeakoulutuksen kehittämisessä. Varsinkin jatkuvan oppimisen tuen ja opetustarjonnan kehittämisessä on vielä paljon työtä, se tulee olemaan kilpailtu ja nopeasti kehittyvä alue, Pyykkö sanoi.

Työn tulokset vapaasti hyödynnettävissä

Kehitystyötä on hankkeissa tehty korkeakoulujen välillä sekä akateemisten että tukipalveluiden asiantuntijoiden toimivassa yhteistyössä. Tuloksia on tullut paljon, esimerkiksi verkkomateriaaleja on tuotettu monille eri aloille.

Yksi Turun yliopiston koordinoimista kärkihankkeista on ensimmäisen rahoitushaun suurimman rahoituksen saanut korkeakoulujen henkilöstön pedagogisen ja digitaalisen opetus- ja ohjausosaamisen vahvistamiseen tähtäävä kokonaisuus. Hanketta on johtanut vararehtori Pyykkö ja mukana ovat olleet Itä-Suomen, Jyväskylän, Vaasan yliopistot, Åbo Akademi, Taideyliopisto, Yrkeshögskolan Arcada, Yrkeshögskolan Novia ja Vaasan ammattikorkeakoulu.

– Hankkeessa on syntynyt lukuisia uusia tapoja opettajan osaamisen tueksi. Tällaisia ovat esimerkiksi UNIPS-oppimisympäristö ja monipuolisia tukitoimintoja käänteisen opetuksen tueksi, muun muassa Flippari-opas, kertoi kärkihankkeen kehittämisryhmässä mukana ollut Turun yliopiston ylioppilaskunnan koulutuspoliittinen asiantuntija Joni Kajander.

Hankkeen myötä opettajan työn tueksi on Turun yliopiston opettajille koottu monipuolinen valikoima opettajan sähköisiä työkaluja ja ohjeita yliopiston intraan. Hankkeen tulokset ja hyvät kokemukset halutaan levittää myös muihin korkeakouluihin.   

– Hankkeessa syntyneet tulokset ovat jo nyt avoimesti kaikkien yliopistojen hyödynnettävissä ja niistä kerrotaan mielellään lisää aiheesta kiinnostuneille, hanketta koordinoinut yliopiston opetuksen kehittämispäällikkö Minna Vuorio-Lehti muistutti.

Ensimmäisen rahoitushaun hankkeet päättyvät vuoden 2019 loppuun ja jälkimmäisen rahoitushaun hankkeet vuoden 2020 loppuun.

Kaapo Seppälä

Tulevaisuuden teknologioiden laitokselta Kaapo Seppälä toimii projektipäällikkönä DigiCampus-osahankkeessa, jossa laaditaan tekoälytuettu esseepohjainen tenttityyppi Exam-tenttijärjestelmään.

Anni Wärri ja Leena Strauss
 
Projektiasiantuntija Anni Wärri ja yliopistonlehtori Leena Strauss esittelivät Turun yliopiston koordinoimaa Jobitti-kärkihanketta, jossa kehitetään biolääketieteen koulutusta ja edistetään bioalan opiskelijoiden siirtymistä työelämään yhdistämällä korkeakoulujen opetustarjontaa ja vahvistamalla yritysyhteistyötä.

 

Turun yliopiston koordinoimat kärkihankkeet:

       Jobitti: Bio- ja lääkealan koulutusyhteistyön kehittäminen

       Korkeakoulujen henkilöstön pedagogisen ja digitaalisen opetus- ja ohjausosaamisen vahvistaminen

       LITO - Valtakunnallinen liiketoimintaosaamisen verkko-opintokokonaisuus

Turun yliopisto osatoteuttajana kärkihankkeissa:

       AnalytiikkaÄly: Oppimisanalytiikka opiskelun, ohjauksen ja johtamisen tukena yliopistoissa

       APOA - Oppimisanalytiikka - avain parempaan oppimiseen AMKeissa

       DigiCampus

       Digital Education For All (DEFA)

       OHO - Opiskelukyvyn, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen korkeakouluissa

       KiVAKO - Kielivarannon vahvistaminen korkeakouluissa

       MEDigi - Lääketieteen alojen opetuksen digitoiminen ja harmonisointi

       Monialainen digitaalinen oppiminen kestävyyshaasteissa - joustavat opintopolut työelämään

       Palliatiivisen hoitotyön ja lääketieteen koulutuksen monialainen ja työelämälähtöinen kehittäminen- EduPal

       Ristiinopiskelun kehittamishanke

       Toinen reitti yliopistoon (TRY-hanke)

       Työelämäpedagogiikka korkeakoulutuksessa - Asiantuntijuus, toimijuus ja työelämätaidot

       YYTO – Yrittäjyys ja yrittäjämäinen toiminta korkeakouluissa

       Älykkäät oppimisympäristöt ja niiden sisällöntuotanto (ÄlyOppi)

 

Tuomas Koivula

 

Luotu 17.10.2019 | Muokattu 14.05.2020