Suomi vahvistaa terveyden edistämistä panostamalla yksilöllisten ruoka- ja syömisratkaisuiden kärkiosaamiseen

02.02.2022

VTT ja Turun yliopisto luovat yhdessä suomalaisten yritysten kanssa yksilöllisiä ja kohdennettuja ruokaan ja syömiseen liittyviä terveyttä ja ennakoivaa hyvinvointia edistäviä ratkaisuja kansainvälisille markkinoille Business Finlandin juuri myöntämällä rahoitustuella Me, My Health & My Food (MeHeFo) -projektissa. Tavoitteena on selvittää, tutkia sekä yhdistää ja analysoida kuluttajaan liittyviä yksilöllisiä tekijöitä, minkä avulla kuluttajaa autetaan valitsemaan hänelle sopivimpia tuotteita ja palveluja.

Yksilöllisten ohjeiden ja ratkaisujen on osoitettu olevan yleisiä ohjeistuksia tehokkaampi keino muuttaa ihmisten tottumuksia terveyttä ja hyvinvointia edistävissä päätöksissä. Ohjeiden kohdistamiseksi tarvitaan tietoa esimerkiksi yksilöllisestä terveydentilasta ja terveyskäyttäytymisestä liittyen ruokailutottumuksiin, ruokavalioon, fyysiseen aktiivisuuteen, palautumiseen ja mieltymyksiin.

MeHeFo-konsortio hyödyntää olemassa ja saatavilla olevien tietojen lisäksi projektissa luotavaa tietoa ihmisten terveyskäyttäytymisestä, suolistoterveydestä ja yksilöllisistä vasteista post- ja symbiooteille.

– Huomioimme myös kansainvälisten kuluttajien näkökulmia siitä, millaista tietoa he ovat valmiita jakamaan saadakseen heille itselleen sopivia ruokia, ohjeita ja neuvoja. Huomioimalla kuluttajanäkemystä ja eri tietolähteitä rakennamme tietoa prosessoivan ja suosituksia luovan digitaalisen alustan, jonka toimivuutta testaamme erilaisissa käyttäjätilanteissa, kertoo professori Nesli Sözer VTT:ltä.

– Tutkimuksen aikana toteutetaan interventio, jonka avulla selvitetään uusien raaka-aineiden, kuten bioottien, soveltuvuutta yksilöllisiin syömisratkaisuihin, täydentää professori Seppo Salminen Turun yliopistosta.

Innovaatioekosysteemiin tutkimuslaitoksia ja yrityksiä

VTT johtaa ja koordinoi MeHeFo-projektia, jossa tavoitteena on myös rakentaa Turun yliopiston johdolla verkosto, joka keskittyy yksilöllisten ratkaisujen ja palvelujen kehittämiseen kotimaisille ja kansainvälisille markkinoille.

– Hankkeen yritys- ja innovaatioekosysteemit tähtäävät yritysten kasvun ja, erityisesti, kansainvälistymisen vahvistamiseen muun muassa kilpailukykyisempien liiketoimintamallien, strategiavalintojen, jakelun ja verkostojen kautta. Yritysten kansainvälistymisen tueksi luodaan yhteiseen tarjoamaan pohjautuva kansainvälistymisen tiekartta, kertovat Minna Storm ja Peter Zettinig Turun yliopistosta.

Ekosysteemiin kuuluu tutkimuslaitosten lisäksi toistensa liiketoiminta-alaa täydentäviä yrityksiä teknologia-alalta (Polar Electro), datan hallinnasta ja viestinnästä (UPC Konsultointi, Kumppania) sekä elintarviketeollisuuden ja vähittäiskaupan alalta (Valio, Raisio, Verman, Seulo Palvelut).

Uusia yksilöllisiä ratkaisuja kuluttajien tarpeisiin

Tammikuussa alkaneen Business Finlandin rahoittaman hankekonsortion kokonaisbudjetti on kahdelle vuodelle 3,65 miljoonaa euroa, josta Business Finlandin rahoituksen osuus on kaksi miljoonaa. Konsortion yrityksistä Polar Electro, UPC Konsultointi ja Valio saavat rahoitusta omiin rinnakkaisiin tutkimus- ja kehitysprojekteihinsa.

Yhdistämällä yritysten ja tutkimuslaitosten voimat tarkoituksena on kehittää arvoketju, jossa yksilöllinen tieto kulkee ja yhdistyy käyttäjäystävällisesti räätälöidyiksi ruoka- ja syömisratkaisuiksi ja palveluiksi loppuasiakkaille.

– Polar Electro kehittää hankkeessaan lisäarvoa digitaalisiin valmennuspalveluihinsa yksilön kokonaisvaltaisesti huomioivan hyvinvointiohjauksen avulla, jossa ravitsemuksella on oleellinen rooli. Yhdessä julkisen tutkimusprojektin kanssa tasa-arvoistamme ravitsemusohjauksen saamista, sillä älylaitteet ovat globaalisti hyvin ja suhteellisen edullisesti saatavilla täydentäen asiantuntijoiden tuottamaa henkilökohtaista ravitsemusneuvontaa ja -ohjausta, toteaa Polar Electron tutkimusjohtaja Jyrki Schroderus.

– Kehitämme elintarvikepakkausten informaation tunnistamista ja siirtoa erilaisiin käyttötarkoituksiin, muun muassa tietojen hyväksi käyttämiseksi ravitsemusohjauksessa. Tämä edistää paitsi omaa liiketoimintaamme myös uusien ratkaisujen luomista yhteistyössä konsortion jäsenten kanssa, lisää Jari Isohanni UPC Konsultoinnista.

– Hyödynnämme tietoa erityisesti suoliston terveydestä ja probiooteista sekä muista funktionaalisista ainesosista, kun kehitämme prosesseja bioaktiivisten ainesosien lisäämiseksi tuotteisiin. Tavoitteena on kehittää tuotteita, jotka ovat suositeltavissa tietylle käyttäjäryhmälle yksilöllisen terveyden edistämiseen, täydentää Valion projektin vastuullinen johtaja Anu Turpeinen.

Business Finland näkee ekosysteemin ainutlaatuisena tilaisuutena suomalaisille yrityksille olla kehittämässä yksilöllisen ravitsemuksen ratkaisuja hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi.

– Business Finlandin rahoitus tukee yritysten ja tutkimusorganisaatioiden sekä kansainvälisten toimijoiden välistä yhteistyötä sekä mahdollistaa elinkeinoelämälle hyödyllisen uuden osaamisen syntymistä, sanoo terveyden ja hyvinvoinnin ekosysteemien johtaja Outi Tuovila Business Finlandilta.

Lisätietoa:

Projektitutkija Minna Storm (projektipäällikkö), Turun yliopisto; minna.storm@utu.fi, p. 040 507 0445

Professori Seppo Salminen (vastaava tutkija), Turun yliopisto; sepsal@utu.fi, p. 040 060 1394

Vanhempi tutkija Jenni Lappi (projektipäällikkö), VTT; jenni.lappi@vtt.fi, p. 050 520 4326.

Professori Nesli Sözer (vastaava tutkija), VTT; nesli.sözer@vtt.fi, p. 040 152 3875

Luotu 02.02.2022 | Muokattu 02.02.2022