Pekka Stenholm profiilikuva
Pekka
Stenholm
erikoistutkija Sr., yrittäjyys
D. Sc. (Econ. & Bus. Adm.), Senior Research Fellow

Ota yhteyttä

+358 29 450 3957
+358 50 505 6537
Rehtorinpellonkatu 3
20500
Turku

Asiantuntijuusalueet

Alkuvaiheen yrittäjyys
tunteet, identiteetti ja yrittäjyys
uusien liikeideoiden muodostaminen
instituutiot ja yrittäjyys
muutosvoimat ja organisaation uudistuminen
päätöksenteko

Biografia

Ennen ja jälkeen markkinnoin väitöskirjani vuonna 2004 keskityin yrittäjyyden tutkimiseen yksilön, yrityksen ja yhteiskunnan tasolla. Jo tämän ajanjakson aikana jtyöskentelin tutkijana ja erikoistutkijana Yrittäjyyden yksikössä Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa. Vuosina 2007-2009 työskentelin vierailevana tutkijana George Mason Universityssä, Yhdysvalloissa ja vuosina 2018-2019 työskentelin yrittäjyyden apulaisprofessorina Turun yliopiston Porin yksikössä. 

Työskentelen erikoistutkijana yrittäjyyden yksikössä Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa ja viime aikoina olen ollut mukana tutkimassa mm. uuden luomiseen, yrittäjämäiseen päätöksentekoon, mieilukuvitukseen ja onneen sekä nuorten yrittäjyyteen ja koulutukseen maaseutualueilla (Young Ent). Meillä päättyi iso EU H2020-rahoitteinen DISCE-projektissa, jossa tutkittiin luovien ja kulttuurialojen uudistumista ja yrittäjyyttä. Siinäkin sain olla mukana. Tällä hetkellä selvitämme Valtioneuvoston kanslialle miten Suomeen saataisiin uusia yrittäjiä.

Opetus

Altistan opiskelijoita yrittäjyyteen Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa. Pedagoginen lähestymistapani on, etten erityisesti opeta, vaan tarjoan opiskelijoille mahdollisuuden altistua yrittäjämäiseen ajatteluun ja toimintaan. Trikki on luoda oppimisympäristö, joka tukee uteliaisuutta.

Palkitsevinta opetustyössäni on ollut tähtemme, Startup-kurssi, jonka aikana opiskelijoita Turun yliopistosta, Turun ammattikorkeakoulusta, Humanistisesta ammattikorkeakoulusta ja Åbo Akademista, altistetaan yrittäjämäiseen toimintaan, ideoiden validointiin ja muuhun taikuuteen. Kurssi palkittiin Turun yliopiston vuoden yrittäjyystekona vuonna 2016. Tällä kurssilla olen mentoroinut yli sataa opiskelijavetoista startup-tiimiä niiden alkuvaiheissa. Kiva kiva.

Olen saanut olla mukana myös Turun yliopiston kauppakorkeakoulun CCR:n järjestämillä Business Innovation Campeilla (jonne muokkasin oman innovatioprosessin), UTUGS:n kursseilla ja TSE exen MBA-opetuksessa. 

Tutkimus

No, se vaihtelee. Tällä hetkellä tutkin muun muassa miten yrittäjät rakentavat käsitystä onnesta, yksilöä tukevien tunteiden roolia uusien yritysten luomisessa, toimijuuden ja tunteiden roolia yrittäjyysopetuksessa ja miten millaisia erilaisia uusia arvoja yrittäjät luovat ja miten eri arvot kytkeytyvät toisiinsa.

Julkaisut

Järjestä:

Social enterprise crowdfunding in an acute crisis (2021)

Journal of Business Venturing Insights
Farhoud Mohamed, Shah Sheeza, Stenholm Pekka, Kibler Ewald, Renko Maija, Terjesen Siri
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))

Työllisyyden tutkijatyöryhmän raportti (2021)

Busk Henna, Järvensivu Anu, Kauhanen Antti, Kauhanen Merja, Pesola Hanna, Pärnänen Anna, Shemeikka Riikka, Stenholm Pekka, Jäntti Markus
(Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti taikka -selvitys (D4))