Hannele
Koivisto
väitöskirjatutkija, historia ja arkeologia
FL, Kulttuurihistorian lehtori
Linkit
Biografia
Olen työskennellyt Turun
yliopistossa vuodesta 1986 pääosin opetustehtävissä.
Opetus
Opetan kulttuurihitorian perus- ja aineopintokurssej Avoimessa yliopistossa.
Tutkimus
Opetuksen ohella valmistelen
väitöskirjaa suomalaisten vasemmistointellektuellien identiteettiproblematiikasta
1930-1950-luvuilla. Olen julkaissut aihepiiristä useita artikkeleita. Olen
kiinnostunut yleisemminkin länsimaisten vasemmistolaisten kirjailijoiden ja
lehtimiesten kulttuurihistoriasta, kirjoittamisen, tunteiden ja sodan
kulttuurihistoriasta sekä Suomen sotien välisestä ajanjaksosta.
Julkaisut
Bao Ninh ja sovinto menneisyyden kanssa. (2016)
(Kirjan tai muun kokoomateoksen osa (B2))Lauletaan yhdessä. (2016)
(Kirjan tai muun kokoomateoksen osa (B2))Viidakkosota ja ihmisen pimeä puoli - kolme kertomusta Vietnamin sodasta. (2016)
(Kirjan tai muun kokoomateoksen osa (B2))Intohimoja isänmaasta. (2016)
(Kirjan tai muun kokoomateoksen osa (B2))Carl von Haartman Francon armeijassa 1936-1939 (2015)
(Kirjan tai muun kokoomateoksen osa (B2))¡No Pasarán! – Espanjan sisällisodan kulttuurihistoriaa. (2015)
Espanjan sisällisodan kulttuurihistoriaa.
(Toimitustyö tieteelliselle lehdelle, kokoomateokselle tai konferenssijulkaisulle (C2))
Solidaarisuuden tunnetta ja sodan todellisuutta - suomalaisten vasemmistointellektuellien tulkintoja Espan sisällissodasta. (2015)
(Kirjan tai muun kokoomateoksen osa (B2))Unelmana vapauden valtakunta. – Toinen maailmansota ja suomalaisen vasemmistoälymystön unelma paremmasta. (2015)
Toinen maailmansota ja suomalaisen vasemmistoälymystön unelma paremmasta.
(Vertaisarvioitu artikkeli kokoomateoksessa (A3))