Kati Hanhineva profiilikuva
Kati
Hanhineva
professori, elintarviketieteet

Ota yhteyttä

+358 29 450 4044
+358 50 472 1814

Biografia

Olen elintarvikekehityksen professori elintarvikekemian yksikössä Turun yliopiston biokemian laitoksella 2020 lähtien. Professuurini erityisalueena on pohjoismaiset elintarvikkeet ja niiden terveysvaikutukset. Lisäksi osa tutkimusryhmääni sijaitsee Itä-Suomen yliopistossa kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen laitoksella, missä toimin tutkimusjohtajana. 2019 syksystä lähtien olen toiminut myös vierailevana tutkijana (Marie Curie MoRE2020-Fellow) elintarvike- ja ravitsemustieteen yksikössä Chalmersin teknillisessä yliopistossa Göteborgissa Ruotsissa. Minulla on ravitsemus- ja elintarvikemetabolomiikan dosentuuri Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnassa.

Olen väitellyt bioteknologian alalta Kuopion Yliopistosta 2008. Vuosina 2008-2014 toimin tutkijana Elintarvikkeiden terveysvaikutusten tutkimuskeskuksessa Itä-Suomen yliopistossa ja kävin useilla tutkimusvierailuilla Weizmann Instituutissa Israelissa. 2014 lähtien olen toiminut elintarvike- ja ravitsemusmetabolomiikan ryhmänjohtajana ja osallistunut ja johtanut useita kansallisista ja EU-lähteistä rahoitettuja tutkimusprojekteja, mukaan lukien Akatemiatutkijan projekti 2014-2019.

Tutkimus

Tutkimukseni pääpainoalueena on elintarvikkeiden biokemiallisen koostumuksen karakterisointi ja prosessoinnin, kuten fermentaation vaikutuksen selvittäminen, keskittyen erityisesti kasviperäisen ruoan fytokemikaaliyhdisteisiin. Myöskin mielenkiintoni kohteena on suoliston mikrobiston ja ruoan vuorovaikutus, ja sen heijastuminen aineenvaihduntaan ja sitä kautta terveyteen. Tärkein tutkimuksissani käytetty menetelmä on massaspektrometri-perusteinen metabolomiikka-analytiikka, jota olen aktiivisesti kehittänyt ja hyödyntänyt useissa tutkimusprojekteissa elintarvike- ja ravitsemustieteissä, erityisesti täysjyväviljatuotteiden terveysvaikutuksiin liittyvissä tutkimusprojekteissa.

Julkaisut

Järjestä:

Diets rich in whole grains increase betainized compounds associated with glucose metabolism (2018)

American Journal of Clinical Nutrition
Kärkkäinen O, Lankinen MA, Vitale M, Jokkala J, Leppänen J, Koistinen V, Lehtonen M, Giacco R, Rosa-Sibakov N, Micard V, Rivellese AAA, Schwab U, Mykkänen H, Uusitupa M, Kolehmainen M, Poutanen K, Riccardi G, Hanhineva K, Auriola S
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))