Mona Mannevuo profiilikuva
Mona
Mannevuo
poliittinen historia
PhD

Ota yhteyttä

+358 40 563 9353

Asiantuntijuusalueet

Tunteiden historia
työlääketieteen historia
työpsykologia
työelämän tutkimus

Biografia

Olen tutkijatohtori Turun yliopiston ihmistieteiden tutkijakollegiumissa (TIAS). Vuosina 2021–2023 toteutettava TIAS-tutkimukseni tarkastelee työssä väsymisen tieteellistä historiaa sekä työlääketieteen kansainvälisiä verkostoja sotienjälkeisessä Suomessa.

TIAS-tutkimukseni ohella johdan Helsingin Sanomain Säätiön rahoittamaa hanketta Viestintää yli rajojen (2021–2022). Hankkeessa tarkastellaan yleistajuisesti mutta syvällisesti tiedeviestintää, strategista tutkimusta sekä vaikuttajaviestintää.

Taustani on monitieteinen. Valmistuin filosofian maisteriksi Turun yliopiston kulttuurihistoriasta (2009) ja tohtoriksi sukupuolentutkimuksesta (2015). Väitöskirjani käsitteli työn rationalisoinnin historiallisia jatkumoita. Väitöskirjan jälkeen olen tutkinut monitieteisissä tutkimushankkeissa muun muassa perustuloa ja tuuppauspolitiikkaa, suomalaisten kansanedustajien työn kuormittavuutta sekä viestintätoimistojen valtaa. Tutkimustöiden ohella olen toiminut Ylen kolumnistina vuodesta 2017 alkaen. Helsingin yliopiston poliittisen historian dosentiksi minut nimettiin vuonna 2021.

Tarkempaa tietoa osoitteesta: https://mmannevuo.wordpress.com

Opetus

Väitöskirjatutkijan työni ohella toimin sivutoimisena tuntiopettajana Turun yliopiston sukupuolentutkimuksen oppiaineessa (2009–2014). Turun yliopiston poliittisessa historiassa olen tutkimustyöni ohella pitänyt luentoja sekä kurssin Hermot meni? Työssä väsymisen kummallinen historia (5 op). Yliopisto-opettajan pedagogisia opintoja olen suorittanut vuosina 2013–2014 (25 op). 

Tutkimus

Tutkimusintressini ulottuvat laajalti työlääketieteen ja työn tehostamisen historiasta tiedeviestintään sekä politiikan tutkimukseen. Väitöskirjani jälkeen olen työskennellyt kahdessa konsortiossa, Social Science for the Twenty-First Century: Employment Activation and the Changing Economy-Society Relation (2016–2017) sekä Kansalaisuuden kuilut ja kuplat (2018–2020). 

Vuonna 2018 sain Kordelinin säätiöltä 8 kuukauden mittaisen apurahan, jonka turvin työstin monografiaa Ihmiskone töissä. Sotienjälkeinen Suomi tehokuutta tavoittelemassa (Gaudeamus, 2020). Artikkeleita olen julkaissut esimerkiksi lehdissä Theory, Culture and Society, The Sociological Review, Parliamentary AffairsEuropean Journal of Cultural Studies ja European Journal of Cultural and Political Sociology.

Tutkimukseni on saanut joitakin palkintoja ja ehdokkuuksia. Vuonna 2015 minut valittiin Vuoden humanistitohtoriksi, ja väitöskirjani sai Turun suomalaisen yliopistoseuran väitöskirjapalkinnon. Kansanedustajien työn kuormittavuutta käsittelevä artikkelini sai European Sociological Associationin artikkelipalkinnon vuonna 2021. Kirjani Ihmiskone töissä oli ehdolla Vuoden tiedekirjaksi 2020.

Julkaisut

Järjestä:

Lavea ote yhteiskuntaluokan merkityksiin Suomessa – Kirja-arvio Sanna Kivimäen teoksesta Kuinka tämän tuntisi omaksi maakseen. Suomalaisuuden kulttuurisia järjestyksiä. ISBN 978-951-44-8872-6. Tampere University Press, 2012. (2013)

Kirja-arvio Sanna Kivimäen teoksesta Kuinka tämän tuntisi omaksi maakseen. Suomalaisuuden kulttuurisia järjestyksiä. ISBN 978-951-44-8872-6. Tampere University Press, 2012.
Naistutkimus - kvinnoforskning/sukupuolentutkimus - genusforskning
Mona Mannevuo
(Kirjoitus tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (B1))