Tutkimus hammaslääketieteen laitoksella

Turun yliopiston hammaslääketieteen laitoksen tutkimustoiminta on aktiivista, innovatiivista, kansainvälisesti arvostettua sekä moniin kliinisiin sovellutuksiin johtavaa. Laitos tunnetaankin maailmalla erityisesti sen korkeatasoisesta tutkimustyöstä.

Tutkimuksen näkyvimpiä kansainvälisiä lippulaivoja ovat vuosikymmenten varrella olleet mm. vitaalimikroskooppitutkimukset, kallon kasvua ja kehitystä koskevat tutkimukset, ksylitolitutkimukset ja muut karieksen ehkäisyä käsittelevät laboratorio- ja kenttätutkimukset, limakalvojen virusinfektioita käsittelevät tutkimukset sekä biomateriaalitutkimus. Aktiivista ja uraauurtavaa työtä on tehty myös mm. purentafysiologiassa, parodontologiassa  ja kipututkimuksessa sekä sylkitutkimuksen saralla.

Tutkimus on lähes kaikilla aloilla painottunut sairauksien ennaltaehkäisyyn ja laitos onkin tunnettu ehkäisevän hammaslääketieteen yhtenä kansainvälisenä keskuksena.

Hammaslääketieteen laitoksella väitöskirjatyötä tekevät tutkijat kuuluvat pääsääntöisesti FINDOS-Turku-tohtoriohjelmaan. Osa laitoksen tutkimusryhmistä kuuluu BioCity Turku -tutkimusohjelmiin. Hammaslääketieteen laitokselta johdetaan biomateriaalitutkimusohjelmaa, jonka core-facility
-laboratoriona toimii Turun kliininen biomateriaalikeskus – TCBC.

Hammaslääketieteen laitoksen tutkimuslaboratoriot sijaitsevat Dentalia ja PharmaCity -rakennuksissa. Tutkimusta rahoittavat EU, TEKES, Suomen Akatemia ja alan teollisuus sekä yksityiset säätiöt.

Hammaslääketieteen laitoksen viimeisimmät julkaisut

Viral DNA in submandibular gland tissue with an inflammatory disorder (2024)

Journal of Oral Microbiology
Keski-Säntti Noora, Waltimo Elin, Mäkitie Antti, Hagström Jaana, Söderlund-Venermo Maria, Atula Timo, Haglund Caj, Sinkkonen Saku T., Jauhiainen Maria
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))