STUDYcast: Miksi fysiikka on niin kiinnostavaa, Esko Valtaoja ja Antti Peltola?

Hei kaikki ja tervetuloa kuuntelemaan Studycastia.

Tämä on kolmiosaisen sarjan kolmas ja viimeinen jakso.

Sarjassa keskustelemme fysiikan opinnoista Turun yliopistossa.

Ja tämä kolmas jakso on suunnattu ehkä enemmän Turussa fysiikan opinnot jo aloittaneille opiskelijoille.

Sillä nyt keskustellaan opintojen loppuvaiheesta.

Ja meidän vieraamme kertoo nyt jo päättyneestä tutkijaurastaan.

Ja sitä varten meillä on täällä tänään minä. Minä olen opiskelijalähettiläs Nikolaos ja mä olen toisen vuoden fysiikan opiskelija.

Ja sitten meillä on...

Mä olen Antti. Mä olen neljännen vuoden teoreettisen fysiikan opiskelija.

Ja aivan uskomatonta, että tämä onnistui, mutta me saatiin tänne tänään meille mukaan Turun yliopiston tähtitieteen emeritusprofessori ja tunnettu tietokirjailija Esko Valtaoja.

Aivan mahtavaa, että pääsit tulemaan.

Mikäs siinä on, mukava, kun onnistuu tosiaan.

Oli kyllä, työn takana. En tiedä miten ison työn, mutta työn takana.

Tämä sarja on tarkoitettu just sulle, jos sä oot pohtinut hakemista Turun yliopistoon fysikaalisille tieteille.

Ja voidaan aloittaa vaikka tämä podcast kysymällä esimerkiksi Esko sulta, että miksi fysiikka on sun mielestä kivaa?

Se yrittää vastata perimmäisiin kysymyksiin.

Mä niin kuin ennen vanha oli aina, että se uskonto kertoo ne perimäiset kysymykset ja totuudet, taikka joidenkin mielestä filosofia.

Mä olin molemmista kiinnostunut pienenä, mutta sitten mä huomasin, että ei sieltä mitään varmoja vastauksia löydy, että se on sitten loppujen lopuksi luonnontieteet ja fysiikka.

Jos todella haluaa saada selville jotakin, mitä me todella tiedetään, oli kyse mistä asiasta tahansa, niin kyllä siinä täytyy sitten loppujen lopuksi mennä fysiikkaan.

Ja se on mun mielestä oli ja on edelleenkin jännittävää. Että näillä pikkusilla simpanssia aivoilla voidaan saada selville asioita.

Mahtavaa. Mites Antti, miksi fysiikka on sun mielestä kivaa?

No mulla siinä on ehkä vähän samasta, että fysiikka on aika pitkällä sitä semmoista miksi kysymysten ketjuu.

Lapsi kyselee aina, että miksi joku tapahtuu, no miksi se sitten sen vastaus tapahtuu ja jne.

Niin fysiikassa ollaan aika pitkälle tätä ketjuja. Fysiikan itse sisällään voidaan vastata hyvin moniin kysymyksiin, mutta ei minä kuitenkaan liian pitkälle, että kysymys tulee vastaamattomiin esimerkiksi filosofiassa.

Ja sitten ehkä semmoinen itsepäinen syy, että on kiva katkoa ongelmiin.

Se on kyllä yksi syy. Mun vastaus oli toisessa jaksossa, joten kannattaa käydä se sieltä kuuntelemassa, jos se vielä kiinnostaa.

Ja tämän jälkeen jatkokysymys, että miksi kannattaisi lähteä opiskelemaan fysiikkaa?

Kuvitelkaa, että mä oon nyt joku lukiolainen abi ja mä oon hakemassa opiskelemaan fysiikkaa.

Mä en ole ihan varma, haluanko mä, niin osaisitko sä Antti perustella, että minkä takia kannattaisi lähteä opiskelemaan?

Mä olin ehkä itse jonkinlaisen samanlaisessa tilanteessa lukiossa.

Mä tykkäsin aika monenlaisesta asiasta ja en ollut ihan varma, mitä mä halusin lähteä tekemään.

Minun kiinnosti luonnontieteet, matikka ja fysiikka, muutkin kemia ja biologia, aluksi mietin ehkä lähteä johonkin soveltavaa, mutta sitten minulla tuli sellainen hirveä tunne, että ihan viimeisenä iltana minua käy kaduttaa, jos minä otan jotain, mikä ei yritä vastaa tämmöisiä mielenkiintoisia kysymyksiä, niin kuin oli ehkä pop-puolelta innostunut kaiken maailman suhteellisuusteorioista ja muista.

Että fysiikassa saa tämmöisen tosi laajan paketin vastaa kysymyksiin ja oppii kysymään kysymyksiin ja sitten ehkä etsii niissä meidän vastauksia myös semmoisen luonnonilmiöiden ulkopuolella.

Okei. Entä Esko?

Joo, kun mä sanoin sitä samaa, että se on, että jos maailma kiinnostaa, jos on utelias, niin tietenkin on valita monia eri aloja ja uria, enkä mitenkään alla vähättelee mitään, vaikka jotakin oikeustiedettä tai muuta vastaavaa kullekin makunsa mukaan.

Mutta jos todella haluaa ymmärtää maailma, jos on semmoinen sairaalloisen utelias pikkupoika, niin kuin mä olin, että aina vaan miksi, miksi, miksi, ja sitä kun huomaa, että aikuiset ei osaa vastata, pitää alkaa itse ottaa selvää, niin se johtaa sitten aika selkeästi tänne sitten fysiikkaan ja muihin tämmöisiin niin sanottuihin koviin tieteisiin.

Ja siinä on myöskin semmoinen sitten, mitä kannattaa ihan erikseen korostaa, että jos täällä te kuuntelijat olette kelvollisia nuoria, niin kuin te tietenkin olette, niin kyllä te varmasti haluatte tehdä parempaa maailmaa.

Toivotte, että voitte tehdä jotain maailman eteen, että on rasitteena vain apuna tulevaisuudelle, ihmiskunnan paremmalle tulevaisuudelle, luonnon paremmalle tulevaisuudelle, maapallon pelastamiselle ja niin edelleen.

Ja kyllä se hyvin pitkälle sitten fysiikkaan, teknologiaan, tietoon täytyy perustua ne keinot, eli uteliaisuuden tyydyttäminen, mutta myöskin se, että nämä fysikaaliset tieteet, tiedä ja teknologia, science, technology, engineering, mathematics, STEM, niin kuin englanniksi sanotaan, se kova ydin meidän tietämyksessä.

Ilman sitä meillä ei ole tulevaisuutta. Jos haluaa antaa pienen palan lisää tulevaisuuden rakentamiseen omaan palansa, niin se on yksinään varmimpia ja tehokkaimpia keinoja alkaa näille aloille.

No siinä tulikin hyvin laaja vastaus. En edes muista, mitä kaikkea tuossa äsken sanottiin. Antti, sä mainitsit tuossa, että sä opiskelet teoreettista fysiikkaa. Monesti mietitään, varmasti lukiossakin, että onko sille mitään sovelluskohteita. Osaisit sä kertoa vähän teoreettisen fysiikan soveltamisesta käytännössä?

No tietenkin sillä on sovelluksia. Fysiikkahan on tämmöinen empiirinen tiede ja monesta helposti ehkä opiskelijana tai koululaisena tulee semmoinen mielikuva, että on toinen kaksijakoisuus, että sun on tämmöinen kokeellinen ja teoreettinen puoli.

Mutta samaa fysiikkaahan tässä puhutaan kaikki kuitenkin, että sä voi tehdä uusia kokeita tai uusia hienoja laitteita pelkkien havaintojen perustelua.

vaan sun pitää yrittää keksiä jotain malleja, millä sä teet ennusteita ja sä kokeilet niitä ennusteita.

Ja sitten on tämmöinen vuorokeskustelu teorian ja kokeiden välillä.

No, mulla on ehkä tähän sellainen pieni kokemus jo itsellään,

että sain sen harjoittelupaikan yliopistolla tekniikan puolelta viime kesänä,

ja mä oon sitten jatkanut siellä teoreettisena fyysikkona, tutkimusavustajana.

Niin siellä me ihan, tai muut kehittää Labrassa laitteita,

Ja mä sitten siellä teen teoreettisiin malleihin, millä voidaan tavallaan ennustaa, mitä tapahtuu.

Ja sitten jos me vaikka tiedetään, että siellä tapahtuu jotain ilmiöitä, niin miten me voidaan tavallaan säätää näitä ilmiöiden tapahtumista tai muuta.

Niin se tarvitsee sitä teoreettisesta mallinnusta myös.

Eli me tehdään vaikka sähkölaitteita OLED ja kehitetään meidän ryhmässä.

Mutta se voi olla vaikka ja mitä oikeastaan.

Okei. Sä teet niin sanotusti nämä puhtaat työt, kun ne teekkarit tekee siellä ne likaiset työt, niinkö?

En mä kyllä ehkä niin sanoisi. Ehkä ehkä käsien puoleen joo.

Mutta monella, joka itse ei ole opiskellut ollenkaan tämä ajatellut asiaan, tämä teoria antaa vähän väärän käsin, että toinen on vaan sun teoriasta,

että toinen on pelkkää teoriaa, että se on vähäksyvä, mutta jos me halutaan todella jotakin ymmärtää, että rakentaa joku härpästikkeli, joka todella toimii,

niin meillä täytyy olla sellaiset teoriaa takana.

En usko, että Einstein ikinä olisi saanut kuvitella, että hänen yleensä suhteellisuusteoriansa on välttämätön, että me saadaan vaikkapa tämä GPS-paikannus toimimaan.

Sehän tarvitsee yleisestä suhteellisuusteoriasta laskettuja korjauksia niin, että me saadaan sitten paremmin kuin kymmenen kilometrin tarkkuudella selville, että missäkä me ollaan.

Ei se teoria jää sinne pelkäksi teoriaksi, vaan sitä todella tarvitaan sitten ennen mitään myöhemmin käytännössä.

Selvä. Sä olit täällä Esko professorina ja tutkijana ja opiskelijana hyvin pitkän ajan täällä Turun yliopistossa, niin mitä sä itse opiskelit ja mistä sä teit aikanaan väitöskirjassa?

Mä tosiaan tulin tänne just 18 täyttäneenä, 69 tulin opiskelemaan.

Me katsottiin mun kaverini Jyrki, joka oli vielä muakin nuorempi.

Mulla oli yliopiston kaksi nuorinta opiskelijaa.

Katsottiin sitten ihan huvikseen kerran tuosta opiskelijamatrikkelista.

Se oli tähtitiede, oli se mitä mä tulin opiskeleen.

Mä en ole koskaan ymmärtänyt tätä porukkaa, joka on jo teiniässä, eikä tiedä mitä ne haluaa isona tehdä.

Mä olin jo kansakouluun mennessä seitsemänvuotiaana, tiesin ihan tarkkaan, että mä lähden sitten koulun jälkeen Turkuun opiskeleen tähtitiedettä.

Mutta tietenkin tähtitiede tarvitsee näitä aputieteitä, eli suurin osa niistä ensimmäistä vuosista oli fysiikkaa, matematiikkaa, opiskelua, vielä filosofiaa siihen päälle varmuuden vuoksi, että on siellä kaikki turvattuna.

Ja välillä mä sitten, kun tähtitieteellä ei mennyt niin kovin hyvin, näillä pienet oppiaineet on aina joskus meinaa tulla kokonaan ylijyräytyksi, niin silloin kuin nyttenkin, niin välillä mä olin sitten pitkään fysiikan assistenttina, tein fysiikasta ihan mittauslaitteistojen rakentamisesta graduun ja sitten vasta palasin takaisin fysiikkaan ja aloin näitä aktiivisia galakseja, mustia aukkoja ja ympäristöjä ja sen semmoisia sitten eri tavoin tutkimaan väitöskirjassani.

Olin pari vuotta Kööpehaminassa NT-instituutissa, tein siellä sitten tämän väitöskirjani suunnilleen yksin.

Sitten olin vähän siellä sun täällä pitkään lainassa teknisessä korkeakoulussa, nykyisessä Aalto-yliopistossa.

Olin siellä sitten lainassa tutkimuspäällikkona avaruusprojektissa.

Sitten lopulta mut kutsuttiin tänne professoriksi Turkuun ja täällä mä sitten se loppu-uran tein tähtitieteen proffana.

Koulutin nuorisoa tappelin byrokraattien kanssa, koetin jostakin löytää rahaa.

Sitä samaa, mitä proffat tekee edelleenkin nykyisin.

Ja unelmoi siitä, että jossakin välissä olisi vielä aikaa tehdä tutkimustakin.

Kerkesitkö sitten itse tähän jotain tutkimusta siinä välissä jostain tietystä aiheesta?

No kyllä, mä jossain, mutta kyllä se on niin kuin sanotaan, että sitten kun on professoriksi jo päätynyt, niin kyllä siinä alkaa, että se on melkein se tärkein tehtävä on se, että hankkii niille nuoremmalle väille mahdollisuuksia.

Ja heittää ideoita, että hei koetapa tehdä tuosta gradu tai väitöskirja tai tuosta me voitaisiin saada sulle hyvää harjoittelupaikkaa ulkomailla tai sillä lailla.

Eli kyllä enemmän on sitten siinä vähän niin kuin liikkeen johtamista se lopulta se.

Mutta kyllä minä loppuun saakka yritin jotain tehdäkin sitten proffahommia.

Ja onneksi oli tosi hauskoja ja mukavia ja teräviä opiskelijoita.

Moni niistä on edelleenkin minun parhaita kavereita.

Ja jotkut on tuolla ymmärrys-proffana Aalto-yliopistossa tai erikoistutkijana tai ulkomailla ja niin edelleen.

Se oli hauskaa, mikä on tietenkin, kun tässä puhuttiin, että miksi kannattaisi vaikka fysiikka alkaa opiskelemaan, niin ei kannata koskaan edes miettiä semmoista, mikä ei tunnu hauskalta.

Ei sitä silloin tuu mitään.

Ja minulla oli hauskaa koko ajan, paitsi silloin, kun joutui yliopiston byrokratian  kanssa tekemisiin.

Mä voin lisätä vielä sen verran ihan vaan sua katsellen, että teoreettisesta fysiikkaa mä tietenkin myöskin opiskelin, että mä luulen, että mä edelleenkin yksi yleisen suhteellisuusteorian parhaiten Suomessa osaavia henkilöitä mä niin kauan siihen käytin.

Mutta mä sitten totesin, että ei mulla kyvyt liitä teoreettiseksi fyysikoksi, että kyllä tämä tähtitiede on paljon turvallisempaa.

Ei mulla niin paljon äliä, että mä olisin teoreettisessa fysiikassa menestynyt, siitä mä oon ihan varma.

Sellainen minua ehkä kiinnostaa, sulta Esko kysyy, sä mainitset, että sulla tämä tähtitiede oli tosi nuoresta asti selkeä tulevaisuuden asia, niin millä tavalla sun tämmöiset odotukset vastas sun kokemuksia sitten sun kokemuksia, uran läpi yliopistossa?

Tuliko yllätyksiä?

Kyllä sinä tuli paljon yllätyksiä jo sitä, kun tuli yliopistoon ja alkoi opiskelemaan. Minun ei ollut koulussa koskaan tartennut tehdä mitään, en minä viittinyt edes koulukirjojen hankkia viimeisinä vuosina.

Se oli suuri järkytys, kun minä tulin opiskelemaan, mutta sitten pistettiin matematiikan suoraan niin kuin cum laudesta silloin aloitettiin, jossa oli laudatur matikasta.

Ja mä sitä kattelin ihmeissään, mitä nämä tuommoiset doot ja muut on, jopa koskaan kuullutkaan.

Ja mulla oli suunnaton järkytys se, että mä huomasin, että mä en osaa ratkaista jotakin kotitehtävää,

mitä oli, olikaan se on differentiaali- ja integraalilaskenta.

Mä en osaa ratkaista, mä en ymmärrä tätä.

Ei voi olla totta jotain, mitä mä en ymmärrä.

Ja kyllähän niitä järkytyksiä sitten vuosien mittaan tuli.

Mutta kyllä se oli kuitenkin sitten koko ajan se suunnaton tyytyväisyyden tunne, että mä saan tehdä sitä, mitä mä haluan ja sitten vielä maksetaankin, kun pääsi niin pitkällä, että pääsi jo sitten assistentin viransijaiseksi muutamassa kuukaudessa tai muuta ja sai sitten ihan palkkaakin yliopistolta.

Eli kun sitä katsoo perästä päin tätä uraa, sinne hän tuli sitten, mulla on melkein 50 vuotta yliopistolla siitä, kun tuli siihen, kun jäi eläkkeelle, niin ei sitä voi muuta kuin hymyillä tyytyväistä. Aika makea juttu.

Mulla on tuohon vähän samanlaista ajatusta ehkä tuosta oppimisesta tai tähän kysymykseen, mitä kysyin, niin ehkä omia ajatuksia. Vaikka tämä on tällainen kliseinen sanonta, että mitä enemmän opit ja tiedät, sitä enemmän sä tajuat, että kuinka vähän sä tiedät, niin se todellakin realisoituu.

että aina se jotenkin yllättää. Tuntuu, että on käynyt niin monta kurssia, niin monta aihepiiriä läpi silleen.

On vähintään kuullut kaikista terveistä ja muusta, mutta aina siellä jotain tulee ikinä kuulukkaan jostain uudesta asiasta.

Joo, näinkään monesti aina opinnoissa.

Mutta se on sellainen tosi positiivinen ja hyvä asia. Se kyllä innostaa, että ai vitsi, on siistiä.

että saa niin kuin tämmöinen oppimisen jano.

Jotkut haluaa rääkätä kroppaansa, niistä voi tulla huippu-urheilijoita,

tai ainakin käy salilla sitten joka toinen päivä elämänsä loppuun saakka.

Jotkut haluaa sitten rääkätä tuolla korvien välissä aivoja,

just sillä lailla positiivissa mielessä, että tulee sitten tämä flow-tilat ja kiksit,

ja jes, mä tajusin sen.

Se on kyllä, siitä saa älyttömät kiksit, kun jonkun vaikean asian kanssa taistelee pitkää aikaa,

Ja sitten jos se, eikä kun aina, jos se vihdoin ratkeaa, niin tämä on kyllä tosi hyvä fiilis.

Jep, mä sanon tuohon lisäksi, että se on aina, ainakin mun kohdalla ollut silleen, että jos joku tehtävä ei meinaa ratketa silleen monenkaan tunnin yrittämisen jälkeen,

niin sitten on silleen, että mä vaihan alaa, mä en tykkää tästä yhtään, mutta sitten kun se ratkee, niin sitten on taas semmoinen, että ahjas, mä oon oikealla alalla, tämä toimii.

Näinkään vaikka missä.

Sitten Antti, mulla olisi sulle kysymys, että teoreettinen fysiikka on aika todella matemaattista ja sanotaan, että matemaattisesti aika vaativaa, jos katsoo sanotaan vaikka tavantallaajana niitä kaavoja ja laskuja, mitä siellä joutuu käyttämään.

Niin jos on ennen yliopistoa, tai jos on hakemassa yliopistoon opiskelemaan fysiikkaa ja sitten kiinnostaa erityisesti se teoreettinen fysiikka, niin millaisia ominaisuuksia sun mielestä vaaditaan teoreettisen fysiikan opiskelijalta, että siinä voi menestyä, siitä voi tykätä, siitä voi osata?

No, olen ehkä helpotukseksi sanoa, että minä olen ainakin vahvasti siitä mieltä, että sinun ei kyllä tarvitse olla sellaista lihaksikasta matemaattista aivoja päässä.

Ei kyllä tässä vaiheessa enää kukaan tule silleen, että minä nyt tiedän kaikille, nämä on ihan itse asiassa selvää.

Millä pärjää, että jos oikeasti kiinnostaa?

Ja mä voin sanoa aika heti, että itse mä en ollut tämmönen, että tulisin tänne ja tietäisin kaiken, vaan oli kyllä kaikki uutta ja ei kyllä todellakaan ollut helppoa varsinkaan alkuun.

Mutta silleen, että jos se on aito mielenkiinto ja löytyy jonkun sortin pitkäjänteisyyttä istumalihaksia, niin ne on ehkä oikeasti sitten tärkeimmät ominaisuudet.

Aito mielenkiinto ja pitkäjänteisyys, niin sillä kyllä pärjää.

ei sitä tarvitse pelkää liikaa. Teoreettisella fysiikalla voi olla sellaista stigmaa, että se nyt on sellaista hirveän...

Lähdetään ensiksi, että fysiikalla on sellaista stigmaa, että se on ehkä hirveän vaikeaa ja monimutkaista,

ja sitten sinä aloitat fysiikalla ja sitten fysiikan sisällä sinulla on vielä stigmaa, että teoreettinen fysiikka on hirveän vaikeaa ja matemaattista.

Tämä on totta.

Joo, minä voisin kompata, että minulle kanssa tulee tasaisin välein lukiolaisilta kysymyksiä,

Että minua kiinnostaisi kauheasti tähtitiede, mutta tarvitseeko olla matikkanero, että voi alkaa sitä opiskelemaan.

Ja minun vastaukseni on suunnilleen ihan se, mitä sinä sanoit, ehkä pikkusen eri sanoin, että riittää, jos sinulla on uteliaisuutta ja haluaa tehdä kovasti töitä.

Että kyllä se matikka sitten ei ole niin mahdotonta eikä mikään muukaan, mitä siihen tarvitaan.

Mutta jos ei ole sitä uteliaisuutta ja haluaa tehdä sitä jotain sen eteen, niin silloin kannattaa harkita jotakin muuta kuin tämmöistä uraa.

Paljon työtä se vaatii. Jos sitä ei tee omasta intohimoista ja uteliaisuudesta, niin ei sitä kyllä oikeastaan pysty tehdä.

Niin, eikä se ole silloin hauskaakaan. Niin kuin olen aikaisemmin sanoin, että sen pitää olla hauskaa. Opiskeluunkin pitää olla hauskaa. Se on tietenkin rumasti sanottu nykyaikana, että minun annetaan myrkkypikarinuorison turmelemisesta.

Mutta kun nyt koko ajan pitäisi tehostaa, pitäisi vaan nopeammin, pitäisi olla kovemman näköinen portfolio jo 17-vuotiaana suunnilleen kesätöillä hankittuna ja ei mitään lusmuilua ja muuta.

Kyllä se opiskella pitää myöskin opetella elämää, sosiaalista ja epäsosiaalista elämää.

Kuinkahan monta kesää minäkin olen lojunut tuolla Samppalinnan maauimassa sen sijaan, että olisin lukenut tenttiin tai muuta.

Mutta ei ne ollut yhtään hukkaan menneet.

Tänne oli osa sitä, että oppia kasvoi ja kyllä sillä tavalla tuli sitten myöskin, minusta tuli parempi tutkia,

että en aamusta iltaan vaan ollut aivan putkiaivona nyt lisää, lisää, nyt tenttiä lisää, tenttiä.

Mä saan vielä yhden tentin tässä nyt äkkiä tehtyä.

Tuohon ehkä voi jatkaa sen pitkäjänteisyyden kanssa, että en pitkäjänteisyyden myöskään tarvita sitä, että sun pitäisi olla aamusta iltaan pänttämään, koska on kaikkea. Se ei oikeastaan toimi, vaikka yrittäisit. Sulla aivot loppuu ihan kesken.

Mäkin olen vaikka mitä tehnyt tässä opintojen ohella. Olen opiskeluaikana ollut järjestötoiminnassa, musiikkihommissa, kaikenlaista muuta.

Haluaisitko Antti vaikka kertoa tästä järjestötoiminnasta jotenkin tarkemmin, että mitä kaikkea sä oot tehnyt?

Sä oot ainakin ollut ilmeisesti Deltan hallituksessa mukana joissain määrin ja sitten ehkä muistaakseni myös hybridispeksissä, bändissä, että välttämättä siellä hallituksessa, mutta toiminnassa mukana kuitenkin.

Joo. Mä olin Deltalla, nyt olin kaksi vuotta hallituksessa, eli siis fysiikan matikan opiskelijoiden ainejärjestön, Deltalla se on pidempikin nimi.

Turun yliopiston matemaattisen ja fysikaalisten tieteiden opiskelijoiden yhdistys Delta ry, eikö se ole?

Oikein. Tämä pitää lähteä.

Olin viestintähommissa vuoden ja sitten sihteerinä ja koulutuspoliittisena vastaavana viimeisen vuoden.

Se kuulostaa jäykältä, mutta se on oikeastaan semmoista aikarentoa yhdessä tekemisen fiilistä, mitä se toiminta oikeasti on.

Olen tykännyt tosi paljon. Olen sitten ollut jossain erityisesti koulutuspolitiikan kautta, jossa on yliopiston eri työryhmissä mukana myös opiskelijajäsenenä just näin.

Ja olin tosiaan, niin kuin sanoit, hybridispeksissä soittamassa, en ollut hallitushommissa, eli sisävänsä improteatterihommassa.

Ja musiikki on mulle semmoinen iso harrastus, että mä käyn myös soittotunneilla ja mulla on oma bändi kavereiden kanssa.

Siihen olen käyttänyt myös paljon vapaa-aikaa.

Okei, eli speksi on siis improvisaatioteatteria, jos joku ei tiedä, mitä speksi pohjimmiltaan on.

Kannattaa joskus käydä katsomassa speksin esityksiä. Niitä on oikeastaan luonnontieteilijöiltä, teekkareilta, oikeustieteilijöiltä ja kauppikselta ja ihan kaikilta mahdolliselta, jos vain löytyy joka mahdollisesta opiskelijakaupungista.

Näytöskausi on käynnissä, niin kannattaa mennä katsomaan.

Niin totta. Opintojen rytmi muuttuu pikkusen opintojen edetessä. Osaisitko Antti nyt kertoa, että millainen sun päivärytmi on suurin piirtein ja keskimääräinen viikko? Miten se etenee? Vaikea kysymys.

Se vaihtelee. Se on näyttänyt erinäköisiltä eri aikoina. Mulla se on ehkä usein erityisen täys. Mulla on vaikeuksia sanoa ei-asioihin, niin mulla saattaa olla kaiken näköistä viikossa.

Tällä hetkellä mulla on pari kurssia, eli mä käyn luennoilla.

Sen mulla on itse opiskelua.

Opiskelen italian kieltä tällä hetkellä, mä oon menossa vaihtoon syksyllä.

Ja oon tosiaan osa-aikoisena tutkimusavustajana.

Teen töitä johonkin väliin ja käyn osaa tapaamisissa vapaa-ajalla.

Soitan kitaraa, että ruppettiin ja ehkä katson jotain videoita.

Pelailen jotain, käyn hengailemassa kavereitten kanssa.

Nyt on semmoinen tosi tällä hetkellä tylsä vastaus, että nyt on vähän ei niin kiinteä, että mä teen vähän silloin, tai milloin kun kerkeen, niin kaiken näköistä.

Sitten välillä mulla on ollut ihan, että tiukkaus tai kahdeksasta, neljään tai kuuteen, kun on niin paljon asiaa, mitä pitää tehdä, niin pitää aikatauluttaa, että kerkeä tehdä kaiken.

Yleensä se ei ole pelkästään yliopisto-asiaa, vaan kun lähtee kaikkien harrastustoimintaan ja muuhun mukaan.

Niin, että se ei ole pelkästään sitä opiskelemista, se vapaa-aika.

Isososasta tulee kyllä kaikkea muutakin.

Mutta opiskelun suhteen mulla on kyllä.

Mä tulen luennoille ja sitten, jos ei ole luentoja, mä teen jotain tehtäviä tai luen matskua, että osaan tehdä niitä tehtäviä.

Ei mitään jännittävää.

Onko paljon työtä yhdellä kursseilla luentojen ulkopuolella, jos puhutaan nyt ihan maisterivaiheen teoreettisen kursseista?

Vaihtelee. Kyllä itse tässä vaiheessa sanon, että on myös kurssien kanssa tämä, että ei osaa sanoa ei, iso ongelma, että tulee käyty paljon kursseja. Viime vuosina se on syönyt tosi paljon aikaa, mutta sitten kun sitä on tehnyt pari vuotta, tehnyt ihan liikaa asioita, niin sitten siinä tulee vähän tehokkaammaksi.

Eli tällä hetkellä mä sanon, että mulle ei ihan hirveästi mene luentojen ja luenton ulkopuolella. Toki pitää tehdä harjoitustehtävät, mutta sitten vaikka luentomateriaalien kertaaminen ei vie niin paljon aikaa tällä hetkellä.

Okei, eli jos tekee pari vuotta putkeen paljon töitä, niin sitten jos saa tehdä vielä enemmän töitä seuraavat kaksi vuotta putkeen.

Ei kuulosta kovin innostavalta, mutta ehkä minkä tästä voi ottaa, niin että jokaisen haasteen jälkeen seuraava haaste on vähän helpompi.

Tuut paremmaksi siinä ongelmanratkaisussa ja oppimisessa. Se kehittyy koko ajan. Jos alkuun tuntuu vaikealta, niin se ei kerro yhtään, miltä opiskelu tuntuu kahden vuoden päästä.

Tähän mulle tuli mieleen, Esko, sun puheesta saa jonkinnäköisen käsityksen, että säkin oot ottanut vähän silloin nuorempana enemmän kursseja kuin ehkä mitä olisi tarvinnut, vai onks mä ihan väärässä?

Joo, kyllä mä muistan päiväkirjassa, mä piirsin sinne ensimmäisen syksyn opinto-ohjelman, niin siinä oli kaa siinä 38 tuntia luentoja ja harjoituksia viikossa.

Paljon se on päivässä?

Se oli sitä aikaa, jolloin oli lauantainakin vielä.

Lauantai oli kyllä ihan täysi opiskelupäivä.

Eli siis maanantaista lauantaihin?

Maanantaista lauantaihin.

Kaheksasta tai jonnekin neljään.

Kuutena päivänä viikossa oli luentoja ja laskuharjoituksia.

Nythän se tahtoo olla niin, että ei enää perjantainakaan tahdo saada porukkaa tulemaan,

jos luentoja pidetään.

Mulla on ainakin tässä periodissa perjantai täysin vapaa.

tai no täysin vapaa luennoista.

Kelvotonta lusmua vaan nykynuoriso, sanon minä.

Sehän meillä oli vielä kuuspäiväinen työviikko ihan työelämässä,

tuossa 60-luvulla, 70-luvun alkuun saakka.

Siihen oli tottunut. Koulu oli myöskin lauantaisessa,

tarkoitan tätä ihan lukiota ja muuta.

Se oli tavallaan se rytmi, mihin oli tottunut,

että sunnuntai oli ainoa lepopäivä.

Silloin sitten menin vaikka kaupunginkirjastoon kuuntelemaan,

sinne oli just musiikkiosasto avattu, niin siellä on sitten valikoin,

mitähän mä nyt sitten kuuntelisin ja pyysin vaikka jonkun Beethoven 9. nuotit

ja koitin seurata niitä ja kuunnella sitten, kuunnella sitten hienoa levytystä

ja sillä lailla rentouduin viikonlopuksi.

Okei. Teit sä?

Mä olin sitä outo nuori, että mä en juonut kaljaa enkä rellestä,

en oo oikein muuta tehnyt, niin kuin siinä vaiheessa vielä.

Hyvä lisäys toi viimeinen. Teit sä opintojen ohessa sitten muuta

Ja harrastitko esimerkiksi jotain musiikkiin liittyvää tai teatteriin tai muuta?

En mä, mä en ollut aika lailla yksi eläjä ja itsekseni puuhastelija, että mä vapaa-aikana silloin ja nyt,

niin jos on vapaata, niin silloin mä mitä todellisemmin luen tai kuuntelen musiikkiin tai jotain muuta,

että mä en oikein niin sanonut, että koskaan harrastanut juuri mitään ja en ole ollut missään porukoissa,

En ole urheilullinen, en ole taiteellinen, niin minnekään se nyt olisi mennyt sitten mieskuoroon vai.

Mutta sanotaan, että kyllä minä sen vapaa-ajan osasin ottaa ja käyttää sen, mutta se oli enemmänkin se sitten taikka muutama parhaan kaverin ja tyttöystävän kanssa ne ajat sitten menivät.

Kulttuuria kyllä harrastettiin sillä lailla, että oli esimerkiksi elokuvafriikki, että just se viikonloppu sitten sunnuntaina saattoi olla hyvinkin kaksi elokuvakerhoa

Ja kolmas sitten vielä tuommoinen ihan, mitä oli tullut tänne jonnekin kaupalliseen teatteriin uusi elokuva.

Että viisi elokuvaa lauantaina vielä, jos iltanäytöksessä kävi, niin viisi elokuvaa viikonloppuna oli ihan saattaa olla tuommoinen normihomma.

Että me oltiin elokuva-friikkejä silloin. Silloin tehtiin vielä hyviä elokuviakin.

Marisee, vanha pappa.

Nyt pomppaan ihan toiseen aiheeseen. Miten sä koet, että fysiikan tutkimus kehittyi sun koko tutkijauran ja opiskelujen aikana? Aika laaja kysymys.

No joo, mä en tietenkään koko fysiikan tutkimusta voi sanoa, koska tietyssä mielessä sitä ei ollut kehitystä lainkaan, niin kuin tiedätte, meillä on edelleenkin, meillä on se Einsteinin yleinen suhteellisteoria, 110 vuotta vanha, ja sitten meillä on kvanttifysiikka, se on tainnut 100 vuotta vanha, ja kummastakaan ei ole siinä mielessä päästy eteenpäin, että siihen meillä loppujen lopuksi kaikki perustuu.

On tietenkin sitten, meillä on näitä säieteorioita, kvanttigravitaatioita, kaikkiaan muita.

On keksitty fiksuja uusia sovellutuksia, kehitelty sitten kvanttikromodynaamiikat, mitkä tahansa, kaikki tämmöiset.

Mutta ne perusteet on jo yli sata vuotta vanhoja, jotka olisivat tämän mieltä, että fysiikka on tullut ne umpikujaan,

kun ei tässä ole edetty sadassa vuodessa minnekään, että sitä uutta Einsteinia, uutta Niels Bohoria odotellaan edelleenkin.

Mutta siellä sitten, että jos se on peruspettymys siinä mielessä, että ei ole päästy syvemmälle ymmärtämään näitä vaikkapa ajan luonnetta, mitä tapahtuu, kun maailmankaikkeus vaivaa tuo olemaan olemassa, mitä entropia todella tarkoittaa, mistä tulee tämä kumma emergenssi, että maailmankaikkeudessa tapahtuu aina vaan monimutkaisuuden kasvua paikallisesti.

Mutta sitten näiden ymmärtämättömyyksien takana, niin tämä tämmöinen käytännön sovellutukset on ehkä se, mikä on kaikki elinten tehnyt vaikutuksen.

Silloin kun mä tulin opiskelemaan 69-70, mä muistan esimerkiksi optiikan kurssi, yksi fysiikan suurista kursseista, siellä mainittiin laser ja hologrammit ja todettiin, että nämä ovat nyt tällaisia vempeleitä, joista ei todennäköisesti koskaan tule olemaan mitään hyötyä.

Eli ihan vain yksi tämmöinen pieni esimerkki sitä, kuinka sieltä yllättäen sitä teoreettinen mahdollisuus näin voisi tehdä. Yksi äijä konstruoi laserin ja sitten yllättäen meillä on kaikkialla lasereita.

Tuosta tulee mulle mieleen kans tämmönen mielikuva teoreettisesta fysiikasta, ehkä näistä suurista kysymyksistä.

Ehkä semmoinen mielikuva yleisestä kanssa on, ehkä itselläkin oli ennen kuin aloitti, tai ainakin pääsi pidemmälle opinnoissa,

että teoreettinen fysiikkana se nyt on nämä syvät kysymykset, mitä maailma on, kaikki nämä vaikeat teoriat,

miten voidaan selittää vielä nämä hienot suuret ilmiöt, mutta eihän se pelkästään sitä ole.

Toki se on semmoinen tosi seksikäs asia, mitä tavoitella, mutta fysiikkaa etenee ihan todella paljon.

Emme luo uusia perusteita, mutta me viiään niitä perusteita pidemmälle ja pidemmälle.

Meillä on koko ajan uutta, hienompaa teknologiaa.

Kaikki perustuu kuitenkin loppujen lopuksi fysiikan perusteiden vahvaa ymmärtämiseen.

Kvanttifysiikka on ihan kaiken modernin elektroniikan ja älylaitteiden keskiössä.

Että ei sulla olisi mitään nykyvempaimia ilman, että osattaisi näitä, vaikka onkin jo nyt vanhoja perusteita, niin osataan ne tosi hyvin.

Niin, mulla on kyllä, että just silloin oltiin, mä ylioppilasrahoilla sanoin, että ei mitään ruusuja, rahaa vaan kiitos.

Riihikuivaan rahaa, että mä saan ostettua itse itselleni sitten magnetofonin harvinaista herkkua ja sitten pistin puolet syksyn opintolainasta levysoittimeen.

En ole niitä suunnilleen niitä ensimmäisiä, jos siellä ei ole enää putkia, vaan ne oli ihan hienompaa elektroniikkaa, eli siinäkin on taaskin sieltä teoreettisista perusteista ihan arjen käytännön sovellutuksia.

Ensimmäinen Sony Walkman tuossa kahdeksankytluvulla, mikä ihme se olikaan, kuinka noin pieneen tilassa pystytään pakkaamaan tämmöistä.

No nythän se on täyttä kivikautta tietysti, mutta ehkä juuri nämä fysiikan ihmeelliset sovellut, me ei niin kuin hoksata niitä, me totutaan niihin niin äkkiä.

Kännykkä on tietenkin se, joka jokaisella on taskussa aivan mahdotonta, ei edes niin kuin Scifi-hörhöt kirjoissa ja elokuvissa osannut kuvitella kännyköitä silloin, kun mä olin teidän ikäni.

Kiitos kaikki tämän fysiikan ja siellä pohjalla oleva teoreettinen fysiikan.

Osaisitko sinä Esko tähän perään sanoa, että millaisia fyysikkojen urapolkuja sinä olet sinun uran aikana nähnyt?

Sinulla olet ollut professori ja sinulla on paljon ollut omia opiskelijoita, jotka olivat valmistuneet ja menneet luultavasti sitten eteenpäin töihin ja sitten sinun kavereita ja niin edespäin.

Joo, no tietenkin tähtitiede on vähän semmoinen, että ei kuka ala opiskeleen tähtitiedettä sen vuoksi, että ei tiedä, että mitä tekisi alanpa nyt sitten tähtitieteilijäksi.

Eikä ehkä siinäkään mielellä sitä odottaa, että saa semmoisen tukevan ja hyvän johtoaseman jossakin firmaorganisaatiossa, mutta suuri osa on niistä mun opiskelijoista, ne on jo tienneet silloin kun on aloittanut opintoista, että haluaa tutkia uralle, että se on tavallaan tähtitieteessä se tehdasasetus, niin kuin voi sanoa.

Mutta siellä on sitten esimerkiksi, se vaatii suuri osa fysiikastakin tähtitieteestä, vaatii sitten suurta tietokoneosaamista, koodaamista, kaikkea tällaista, vaikeita laskuja, simulointeja ja muita.

Moni on lähtenyt sitten tuolla lailla juuri sille, niin kuin tuonne ATK-tietokoneuralle.

Jotkut ovat lähteneet ihan vain opettajiksi todenneet, että he nyt eivät halua enää jatkaa tätä tutkimusta, mutta haluaa kertoa muille.

Ja mitä pidemmälle olen itse opiskellut sitä parempi, josta selittää ihan yksinkertaisia perusasioitakin ihan tuollaisille pikkuskideille.

Aika moni on lähtenyt myöskin tuonne sitten teollisuuteen, varsinkin tuolta kun olin, kun olin tuolla teknisessä korkeakoulussa nykyinen Aalto-yliopisto pitkään.

Sieltä on moni mua opiskeluja, josta on sitten näissä, on näitä startup-yrityksiä, tämmöisiä Suomea saadaan avaruusteknologiaa, on kaikki nämä IceEye ja muut vastaavat, niin siellä on niitä vanhoja tuttuja siellä sitten, kun kurkistaa, että kuka sitä on ollut varatoimitusjohtajana, jotka ovat sitten opiskelleet tähtitiedettä ja avaruusfysiikkaa tuolla teknisessä korkeakoulussa tai Turun yliopistossa.

Eli monesti se on myös sellainen ajatusharha, mitä olen huomannut. Moni ajattelee, että kun valitsen tämän, niin olen lukittu tähän loppujääksi. Oli kyse mikä tahansa.

Mutta itse asiassahan sehän, että oppii jotakin tiettyjä asioita, sanotaan vaikkapa kvanttifysiikan teorioita, se on vaan puolet siitä. Toinen on siitä, että oppii sitä oppimista. Oppii omaksumaan uusia asioita, oppii millä tavalla jonkun käsittämättömän saa sujumaan, mitenkä tajua tästä mitään ja sitten kuitenkin oppii löytämään ne keinot, millä sitä tajuaa.

Eli se oppimisen oppiminen, joka nyt jos koskaan kun maailma muuttuu niin nopeasti, niin on sitä kaikkein olennaisinta. Eli alkoi sitä opiskeleen tähtitiedettä, teoreettista fysiikkaa, matematiikkaa, biologiaa, mitä onkaan, niin kun oppii sen oppimisen, niin kyllä silloin voisi sanoa, että maailma avautuu ihan eri lailla myöskin työmahdollisuudet.

Jos vaikka päättää, että hei, mä haluan sittenkin rikastua enkä tutkia maailman ihmeitä, niin kyllä se antaa tukevan pohja sillekin.

Tuosta me ollaan kyllä itsekin kavereiden kanssa usein puhuttu, usein ja usein, mutta kuitenkin ollaan puhuttu, jos tuo oppimisen oppiminen, että sitä kyllä fysiikalla saa.

Datan käsittelyä, tiedon käsittelyä, ongelmanratkaisua, kaikki tämmöisiä yleisiä taitoja karttuu tosi paljon fysiikan opinnoissa.

Tämä myös yleinen kysymys on fysiikalla, että no varsinkin kun omaiset kyselee, että kun opiskelee, että no mitäs mä sitten teen, että kun mä valmistun.

Ei kellä oikeastaan mielessä mitään muuta kuin opettaja tai tutkija osaa sanoa yhtään mitään muuta,

mutta se on oikeastaan sen takia, koska voi päätyä tosi moneen paikkaan ihan minne vaan niillä teknisillä taidoilla, mitä kehittää siinä samaan aikaan.

Tuohon vielä se, että jos on vaihtoehdot niille kysyjille, että tuleeko susta opettaja vai tutkija, niin monesti voi olla, että susta tulee tutkija ennen kuin susta tulee joku jälkimmäinen asia, että sä meet vaikka johonkin isompaan firmaan töihin asiantuntijaksi, mutta sä oot ennen sitä ollut tutkijana.

Taikka voi tulla sitten maailmankuullut rocklegenda, niin kuin tähtitieteilijä Brian Maystä tuli, Queenin kitaristi.

Olisiko Antilla tai Eskolla jotain asioita, mistä haluaisitte vielä puhua, kertoa meidän kuuntelijoille?

Minusta tuntuu, että olen jo liikakin korostanut sitä, kuinka olen lusmuillut ja ollut tekemättä asioita ja laistanut kursseilta ja niin edelleen.

Mutta minä aina lohduttaudun sillä, että Einstein, kun se julkaisi suhteellisuusteoriaansa, niin Einsteinin opettaja Herman Minkowski, etevä matemaatikko,

Sanoin, että enpä olisi siitä Einsteinista uskonut, että se pinnassa aina on mun luennonta, se laiska koira.

Ja mä aina lohduttauduin tällä sitten opiskeluaikana, että silloin kun en viitsinyt sitten lähteä tuolta ylioppilaskylästä käppäillä näin mäille ja tulemaan kuuntelee sitten jotain luentoa.

Kyllä se aina joskus sitten ehtii sieltä kirjasta tsekata.

Onhan tässä vielä aikaa.

Eli Santti, oli jotain?

Ei, ehkä täysin samaa asiaa, mutta tuolta ajatuspohjalta lähti.

En liittyä mihinkään, mitä puhuttiin tähän mennessä, mutta fysiikassa tai opinnoissa, miksei vaikka opinnoissa yleisesti,

niin pettymyksiä ja epäonnistumisia kyllä varmasti tulee matkan varrella, joko omasta laiskuudesta tai joko vaan vaikeata.

Ei se ole aina itsestään pelkästään kiinni, joskus asioissa vaan kestää aikaa.

Ne ehdottomasti kuuluu prosessiin ja niitä kyllä tulee.

Ja aikaisemmin sanoisin, että mielihyvässä, mitä tulee koko katkaiseen vihdoin ongelmaan, niin se tuntuu just niin hyvältä,

koska se ei ole onnistunut aikaisemmin tai on ollut vaikeata.

Jep. Tuohon lisään, että puhuttiin ensimmäisessä jaksossa Teemu Hynnisen kanssa siitä,

että fysiikalle kun hakee, niin ainakin ekana vuonna opetellaan opiskelemaan

ja sitten opitaan olemaan väärässä.

Ehkä toi, mitä Antti just sanoi, niin viittaa just siihen,

että mitä enemmän sitä oppii uutta, sitä enemmän on väärässä.

alkuperäisten ideoidensa kanssa, mutta sitten sitä kumuloituu,

sitä tietoa siihen päälle, ja mitä enemmän sitä tulee, sitä parempi fiilis on.

Helppo sanoa, että pitää uskaltaa olla väärässä, mutta senkin oppii,

että itse aina ujosti ihan hirveästi, että ei uskaltanut vastaa mihinkään,

tai aina pelotti, että nyt me sanotaan tyhmää, että oikein on väärässä.

Minulla oli yksi kurssi, missä tuli tämmöinen merkillinen muutos,

että aina laskuharjoituksissa, katson kun muut näyttävät esimerkiksi, tai tulee mallin vastauksia, että nämähän menivät minulle hyvin,

jos minä menen näyttämään, ja sillä kurssilla, kaikki muu meni ihan hyvin, mutta jo kaikki näin tehtävä, minkä olin itse näyttämään,

oli ihan väärin, ja siellä olin sitten selittämässä niitä, ja sitten siinä tajusi, tämä oli vielä tämmöinen, että siellä on ehkä maksi viisi ihmistä

huoneessa sillä kurssilla, että se oli, tuli kyllä tutuksi naama myös niistä virheistä.

Mutta sitten siinä tajusi, että no, ei päässyt ollut maailmanloppu.

Ja ne asiat, missä sitten on ollut väärässä, niin ne sitten muistaa erityisen hyvin,

että se on oikeastaan aika tehokas tapa oppia.

Joo, siis tota, tämähän on, mulla on aina tapana sanoa, että mokaaminen on kaikkein

vähiten arvostettu homosapiensin taito. Ilman mokaamista ei opi mitään, ilman että tekee

Jos tekee heti oikein, niin ei se ole oppinut yhtään mitään.

Mutta kun tekee väärin, ratkaisee jonkun tehtävän väärin kertaa toisensa jälkeen, kun ne sitten tajuaa, että miten tämä homma piti oikeasti tehdä.

Silloinhan sitä vasta on jotakin todella oppinut.

Ihan sama kuin vaikka musiikissa, urheilussa tai muussa.

Tarpeeksi monta kertaa epäonnistuu, niin sitten se onnistuu ja sitten se vasta tuntuukin makealta.

Ja siinä on juuri tässä opiskelussa, ei aloistaan nyt tämä fysiika, mistä me on puhuttu tai tähtitiede, vaan kaikessa opiskelussa juuri se, että jes mä tein sen.

Jes, se meni oikein.

Aikaisemmasta ehkä jatkoa, saattoi sivuta tätä aihetta, mutta ei sitten tullut puhuttu siitä, että kuinka tavallaan opintojen rakenne muuttuu opintojen aikana, että miltä silti viikot näyttää ja kurssit näyttää ja muuta.

ja sitten se on teemalla vielä tällainen loppuvaiheen opinnot.

Niin kuin kuvailin tämän hetkenä sitä viikkorytmitystä ja aikataulua,

niin semmoista aika vapaata on.

Yksi semmoinen ero, kun tulet lukiosta ja yliopistoon,

niin semmoinen, että sulla annetaan paljon enemmän vastuuta yhtäkkiä itselleen.

Ei kukaan katsomassa, että tuut sä paikalla tai oot sä tehnyt tehtäviä.

Ei siitä tule sakkoa tai erikseen mainittua sakkoa.

Se sakko on se, että no sä nyt et oppinut tätä asiaa.

Että se vähän tulee sulle itsellesi.

Niin semmoinen samanlainen kehitys ehkä tapahtuu myös opintojen aikana, että ekoilla vuosilla on tosi selkeää semmoista rytmitystä ja on selkeät luennot, tehtävät mitä teet, harjoittelit niitä, on tentti, on aika semmoista turvallista rutiinia, mutta sitten syventävillä kursseilla se alkaa olemaan enemmän sitä, että ne on yhä luennot ja harjoitukset ja samat asiat, mutta niiden rooli vähän alkaa muuttua.

että se alkaa olla enemmän semmoista, alkaa hiljalleen soveltaa enemmän,

mutta se pitää vähän enemmän miettiä, että olet isommassa kuvassa,

ei ole vaan suoraan oikein, tai on ehkä oikein väärin vastauksi, jos sä lasket jotain,

mutta että tulee paljon taas semmoinen siirtymä, että tulee enemmän omaa vastuuta,

että pitää vähän itsenäisesti tehdä vaikka jotain projektityötä, jotain pientä tutkielmaa tai jotain muuta.

Semmoinen hyvä vinkki tulee tuossa mieleen opinnäytetöihin ja sun muuhunkin,

että ei kannata jäädä junnaamaan yhteen asiaan liian pitkäksi aikaa.

Ei, se oli. Mullakin sanotaan, että mulla on aina ollut hyviä, on onnekas, on ollut todella hyviä, ihan kansainvälistä hyvin menestyneeksi tutkijoiksi tulleita väitöskirjantekijöitä, mutta suurin haaste on siinä yleensä aina ollut se, että ne on sitten koettaneet pakottaa niitä lopettamaan jotakin.

Tämä on tarpeeksi valmis, tämä on tarpeeksi hyvin tietty. Ei, kun minä teen nyt vielä yhden koodin tässä ja vähän parempi simulaatio, että saadaan tarkempi tulos.

Siinä pitää suunnilleen joko lahjomalla tai silmittömällä väkivallalla uhkailulla, että nyt tämä on riittävä hyvä, ei tästä ole kuitenkaan täydellistä.

Nyt tehdään tämä loppu, josta otetaan seuraava askel.

Sama pätee oppimisessa, kursseilla.

Mun oma on sellainen vähän näkemys, esimerkiksi vaikka matematiikassa on,

että ei sitä pysty oikein alkuun ymmärtämään heti kaikkea.

Jos on sellainen korkeat tavoitteet, niin haluaa, että ymmärtää jokaisen asian matkan varrella tosi syvällisesti.

Mutta hyvin monesti sun pitää vähän ottaa asiat annettuna ensiksi.

Tottuu pelaamaan niiden kanssa, vaikka laskutoimitusten kanssa tai jotenkin sääntöjen kanssa.

Ja sitten sulla alkaa tulee tällainen intuitiivinen kuva niiden toiminnasta.

Sitten sä voit vasta-alaa oikeastaan sellainen ymmärtämiseen myöhemmin.

Ja monesti sulla ei ole vaan vielä ehkä, tämä ainakin itse olen kokeillut tämän monesti,

että ei ole vaan vielä työkalupakkiin aivoissa silleen käsittelemään jotain asiaa.

Se on sellaiset vaiheet toistaa, että ei kaksi mitään tutustua siihen.

Ja sitten aina välillä palata siihen uudelleen ja mennä vähän syvemmälle.

Joo.

Mainospläjäys, jos haluat todella kehittää aivoja siellä opiskelemaan fysiikkaa.

Tämä on totta.

Toinen mainospläjäys, jos käykää Instagramissa seuraamassa yliopiston virallinen Instagram-tili Uniturku, sama TikTokissa, mutta myös käykää meidän ainejärjestön Turun yliopiston matemaattisten ja fysikaalisten tieteiden opiskelijoiden yhdistys Delta ry.

Se taitaa olla @delta_ry. TikTokista löytyy myös. Ja sitten fysiikan ja tähtitieteen laitoksen virallinen Instagram-tilini @physics_utu. Nyt Antti lunttaa. Oli menikö oikein?

Delta_ry.

Jes. Nyt ollaan saatu tämän podcast-sarjan viimeinen jakso päätökseen. Aivan huippua, että sain teidät molemmat tänne. Kiitoksia Esko, että jaksoit tulla Turkuun.

Kiitos kutsumisesta.

Kiitos Antti, että jaksoit tulla tänne puhumaan meidän kanssamme ja sulla oli paljon hyvää asiaa.

Kun myös kiitos kutsusta. Tämä oli ihan uutta mulle, mutta tosi mielenkiintoisesti kivaa.

Kiitos sulle myös kuuntelemaan, jos sä oot jaksanut nää kaikki kolme jaksoa kuunnella.

Toivottavasti me ollaan nyt motivoitu just sua hakemaan tänne Turun yliopistoon opiskelemaan fysiikkaa eikä peloteltu.

Mutta toivottavasti me nähdään sut joko ensi syksynä tai parin vuoden päästä tai milloin ikinä meinaat hakeakkaan.

Mutta tosiaan munkin puolesta kiitokset ja hei hei.