Tieteen yhteiskuntavastuu -podcastsarja

Tieteen yhteiskuntavastuu -podcastin Yliopisto ja yhteistyö -jaksoissa keskitytään selvittämään, millaista yhteistyötä Turun yliopisto tekee. Jokaisessa jaksossa opiskelijat Noora ja Anniina haastattelevat uutta mielenkiintoista vierasta, joka kertoo omia kokemuksiaan yhteistyöstä. Sarjan viimeisessä jaksossa haastateltavana on Niko Soikkeli Wärtsilästä. Mitä on strateginen kumppanuus ja millaista yhteistyötä yliopisto tekee yritysten kanssa?

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine

Anniina: Tervetuloa kuuntelemaan tieteen yhteiskuntavastuun podcastia.

Noora: Mä olen Noora Salonen, ja opiskelen etnologiaa

Anniina: Ja mä oon Laakson Anniina, ja oon tuolta matikan puolelta. Tänään meil on vieraana Wärtsilästä Niko Soikkeli, moi!

Niko: Moi!

Anniina: Mikä sun työnimike näin virallisesti Wärtsilässä on?

Niko: Työnimike, nykyisin se on semmoinen kuin General manager, integration management, jos
nimeän tän virallisesti. Se ei välttämättä kerro teille paljon, mut se on tällaista myyntiin liittyvää, myynnin tukityötä, mä vedän sellaista kun meripuolella laivoihin myydään erilaisia ratkaisuja, laitteistoja, missä on sit vaikka moottoreita, potkureita, sähköjärjestelmiä, et miten ne saadaan toimimaan yhteen, miten myydään semmoisia toimivia kokonaisuuksia.

Anniina: Okei, eli hyvin laaja tehtävä?

Noora: Joo näin vois sanoa, siinä on paljon erilaisia juttuja

Anniina: Joo, Wärtsilä on tällainen yliopiston strateginen kumppani, niin osaatko vähän avata sitä mikä on strateginen kumppani niin kuin teidän puolelta, me osataan sit ehkä paremmin avata mitä se on yliopiston puolelta.

Noora: No strateginen kumppani tarkoitta, et meillä on tällainen pitkän tähtäimen symbioottinen tavoitetila tässä, ja ollaan yhteydessä tutkimustyöhön opiskelijatöihin liittyen, ja sit meil on tällainen yhteinen strategia ja steering-komitea, mis me seurataan näitä tavoitteita, meil on nykyisin
kahdelle vuodelle asetettu tavoitteet yhteisesti.

Noora: Turun yliopistolla on tällä hetkellä 4 strategista kumppania, Bayer, Meyer Turku, Turun
kaupunki ja Wärtsilä, ja mietittiin, että miten tällainen… Miten te lähditte kumppaniksi, tä aloite
lähti ilmeisesti teidän puolelta, niin miten kumppanuus syntyi, osaatko kertoa siitä?

Niko: No mä en tiedä ihan tarkkaan, mutta mun näkemys on se, että se varmaan on lähtenyt siitä,
sehän aloitettiin syksyllä 2022, ja varmaan tän koronan jälkeen, ja samalla me ollaan muutettu
meidän toimitilat tänne Kupittaalle kampusalueelle, ja ollaan nähty jo pidemmän aikaa, et meil on
tarve parantaa tätä oppilaitosyhteistyötä ja vahvistaa sitä täällä Turussa, ja ottaa se vähän
systemaattisemmin haltuun, sitä kautta me sit ollaan haluttu olla yhteydessä Turun yliopistoon.

Anniina: Niin tä kumppanuus ois syntynyt tosissaan teidän aloitteesta, ja yliopisto listaa erilaisia
syitä ja perusteita milloin hyväksytään kumppaniksi… Teidät on oikeastaan katsottu hyvin nopeasti,
että vastaatte yliopistolle tärkeää osaamista ja tietoa, niin teidät on sitten otettu. Mitä tällainen
strateginen kumppanuus sitten tuo teille/yritykselle?

Niko: No meille se tuo potentiaalia varmasti, tehdä tutkimusyhteistyötä, Turun yliopistolla onko
30 000 yhteensä opiskelijat, tutkijat ja kaikki henkilökunta mukaan lukien, että valtava määrä
tietotaitoa mitä voitais hyödyntää meidän operatiivisen toiminnan ja sitten meidän pitkän tähtäimen
tavoitteisiin myös. Ja se on varmasti se syy. Ja sitten opiskelijat, me tarvitaan uusia työntekijöitä, se
on yks tärkeä osa-alue siinä, ja sitten tämmöinen et brändätään, halutaan tehdä Wärtsilää tunnetuksi
täällä Turussa myös. Ollaan vahviten läsnä Vaasassa, Pohjanmaalla, missä ollaan suurin tai
suurimpia työnantajia, mutta Turussa ei olla niin tunnettuja, vaikka täällähän on pitkä historia myös,
vaikka laivan rakennuksesta, oliko se nyt vuonna 1938 aloitettiin rakentamaan laivamoottoreita ja
voimalaitosmoottoreita täällä Aurajoki rannassa, se on siirtynyt nyt sitten 2004 italiaan se tehdas,
mutta meillä on ollut täällä toimintaa pitkään.

Anniina: Turun yliopisto on perustettu 1920, niin molemmat on olleet pitkään, ei nyt ihan samoilla
kulmilla mutta kuitenkin Turussa.

Niko: Meillä on nyt ihan just 190-vuotis juhlapäivä Wärtsilällä, Wärtsilä yrityksenä on tosi vanha

Noora: Se on hirveän tuttu nimi, aika vähän siitä kuitenkin sit on tiennyt itse, vaikka nimen on
tiennyt aina…

Anniina: Joo ja logo on tuttu

Niko: Joo varmasti, ja no mitä teille tulee mieleen Wärtsilästä?

Noora: Mulle tulee tiilirakennus mieleen, meren rannalla (naurua)

Anniina: Meriteollisuutta, polttomoottoreita ja polttoaineita

Anniina: Sanoit tosiaan, että töitä, että opiskelijoita tulee työpaikkoihin teille, nytkin itseasiassa oli
kesätyöpaikkoja, että 500 hakemusta oli pelkästään yliopistolaisilta täällä mainittiin. Teillä on
tällaisia ohjausryhmiä yliopistolta ja Wärtsilältä, niin ketä Wärtsilän puolelta tähän sitten kuuluu, tai
mikä ohjausryhmä edes on?

Niko: Ohjausryhmä on just tämä missä me seurataan meidän strategisen yhteistyön sujumista,
pitkän tähtäimen tavoitteita lähinnä, kerran tai kaks kertaa vuodessa. No Wärtsilän puolelta siellä on
Wärtsilä Finland intoimitusjohtaja, sit ollaan me key account managerit, sit yliopiston puolelta on
rehtori, yliopiston key account manager, sellainen kokoonpano siinä.

Noora: Sit sä olet teidän puolelta tä KAM?

Niko: Joo meitä on itseasiassa kaks, me ollaan jaettu se näin, että tä on tällainen ylimääräinen
harrastustoiminta sen päätyön ohella (naurua), tosi mielenkiintoinen ja mukava homma että tästä
saa paljon irti itsekin.

Noora: Meillä yliopiston puolella on tää Paavo Kosonen, joka ei nyt ole tänään täällä meidän
haastattelussa mukana, mutta oli laittanut meille hyvät tiedot näistä ja teidänkin yhteistyöstä, mutta
Paavo Kosonen oli laittanut, että hänen rooli tässä KAM:ina, on tukea hyvinkin erilaisten
yhteistöiden käynnistymistä, pyrkiä tunnistamaan mitä Wärtsilää kiinnostavaa työtä voisi löytyä
Turun yliopiston kahdeksasta tiedekunnasta, jakaa tietoa yhteistyömahdollisuuksista Turun
yliopiston sisällä. Ja me mietittiin, että mikä se sun näkökulma on tai mikä on sun rooli?

Niko: No, me yritetään sitten tehdä Wärtsilän sisällä sitä vähän vastaavaa mitä Paavo tekee sit
yliopiston sisällä, eli sitä verkostoitumista, tuoda niitä meidän tarpeita yliopiston suuntaan ja kytkeä
niitä ihmisiä toisiinsa, siinä on myös tietysti haasteita, sillä ollaan vahvasti operatiivinen kaikilla
meidän työntekijöillä on heidän omat tiimit, omat tavoitteet. Ja sitten me ollaan niin iso yritys
suomessakin meitä on 3500 ja sitten 17 500 työntekijää globaalisti, niin löytää just ne oikeat
henkilöt. Sitä me tehdään. Turussa meillä on lähtenyt hyvin käyntiin tä Paavon ja muidenkin
yliopisto ihmisten kanssa. Turussa meillä on tällainen oma ryhmä myös esihenkilöiden kesken
perustettu, mis me myös käydään tätä säännöllisesti läpi, tä on erikseen siis varsinaisen
ohjausryhmän lisäksi, eli me käydään läpi näitä olemassa olevia hankkeita, mahdollisia tarpeita, ja
näin.

Noora: Kertoisitko vähän niistä tavoitteista vielä, et minkälaisia tavoitteita te ootte sit asettanut?

Niko: Ne liittyy niihin tutkimushankkeisiin, paljon meillä on, nämä Business Finlandin
veturihankkeet saatiin just toinen, eli meillä on niitä kaksi nykyään, toinen on meripuolen zero
emission marine, ZEM-hanke, ja toinen on voimalaitos puolelle VICE-niminen hanke, ja molemmat
liittyy kestävän energian tuotantoon, toinen meripuolen ja toinen voimalaitospuolen, kaikkiin niihin
liittyviin teknisiin ratkaisuihin, ja myös liiketoimintamalleihin, ja operointiin, optimointiin,
automatisointiin, datan hallintaan ja hyödyntämiseen, ja takaisin siihen kysymykseen, että mikä
olikaan se varsinainen kysymys? (naurua)

Noora: Se oli tämä, että minkälaisia tavoitteita, mut kestävä kehitys nousi ainakin...

Niko: Joo kyllä, no mä mainitsinkin nämä kaks isoa Business Finland -hanketta, koska ne on
varmaan ne suurimmat missä on isot rahoitukset, ja niihin sitten yritetään saada hankkeita yliopiston
kanssa tehtyä, ja sisään. Sit on tietysti paljon eri tasoilla tehdään, se on ehkä se suurin se Business
Finland, mut sit on tietysti EU-hankkeet, mitkä on vielä laajempia. Sit tehdään erilaisia
tutkimushankkeita, erilaisia opiskelijatöitä, opinnäytetöitä, ja tavoitteet on pitkälti näiden ympärillä,
sit yritetään vähän määrittää, että kuinka paljon näit hankkeita saadaan eteenpäin ja aloitettua.
Esimerkiksi kuinka monta hakemusta meillä on näihin Business Finland -hankkeisiin, se on yks
tavoite, kuinka monta opinnäyte työtä tehdään Turun yliopiston opiskelijoiden kanssa ja tämmöistä.

Anniina: Eli ainakin näitä erilaisia yhteistyömuotoja on nämä opinnäytetyöt ja tämmöiset isot, et
näit on valtavasti mitä kaikkea te teette yliopiston kanssa.

Niko: On joo, ja kaikilla eri tasoilla tehdään ihan pienimuotoisesta työstä menee sinne EU-hankekin
voi olla mahdollinen sitten jos löytyy siihen potentiaalia.

Anniina: Te teette jopa taideprojekteja yliopiston kanssa, koska tossa pari viikkoa sitten
kauppatieteillä paljastettiin tämmöinen muraalitaideteos, mikä oli sattumalta yhteistyö Wärtsilän
kanssa, et sitten on myös tällaisia.

Niko: Kyllä kyllä, se on aika mielenkiintoinen juttu, et sitten saadaan ehkä vähän näkyvyyttä sitäkin
kautta.

Noora: Niin, tästä vois hypätä ehkä tähän monitieteisyyteen. Et mitä kaikkea, meillä on kahdeksan
tiedekuntaa Turun yliopistolla, että minkälaista yhteistyötä, voiko yhteistyötä tehdä eri tieteenaloilla
vaikka humanistina, esimerkiksi tämmöisiä mitä ei heti ekana tulisi mieleen, niin miten laajasti…?

Niko: Kyllä me sitä kaikkea kartoitetaan, tutkitaan ja ollaan juteltu. Totta kai suurimmat on siellä
teknisen ja kaupallisen alan puolella, kuten voi kuvitella, sitten oikeustieteellinen on yks, meillä on
myös lakimiehiä Turussa ja siinä paljon tapahtuu mitkä vaikuttaa sit meidän bisnekseen yleisesti. Ja
on meillä humanistien kanssakin aloitettu yhteistyötä, ja he on mukana ainakin yhdessä
tämmöisessä ZEM-hankealoitteessa, missä käyttäytymistieteet on ainakin mukana, se liittyy näiden
uusien polttoaineiden hyväksyttävyyteen, sitten ollaan keskusteltu humanistien kanssa kielten ja
kulttuurien merkityksestä, kun ollaan globaali yritys, niin se on aina tärkeä. Vaikka nyt puhutaankin
kaikki jonkinlaista englantia, niin silti se kulttuurin ymmärtäminen ja se vaikuttaa siihen kaikkeen
toimintaan mitä jossain maassa tehdään.

Anniina: Te ootte yks iso työnantaja Vaasan suunnalla, niin teillä on siellä myös toimintaa, niin
tehdäänkö siellä yhteistyötä Turun yliopiston kanssa vai onko siellä ihan omansa?

Niko: Tekee ja on omaa myös, meillä on laajasti Suomen yliopistojen kanssa ja muidenkin
koulujen, ammattikorkeiden ja muiden, niin on yhteistyötä paljon. Turussa meillä on noin 400
henkilöä, mutta suurin osa tiimeistä on sellaisia, että osa on vaikka Vaasassa, osa Singaporessa, osa
missä vaan, et meidän tiimit on hyvin globaaleja, yhteistyötä tulee sitä kautta eri puolilta.

Anniina: Joo, tärkeä huomioida sekin, että vaikka on strateginen kumppani, niin se ei kiellä mitään.

Niko: Ei, se ei oo rajoitettua, et tehtäis vaikka täällä Turussa pelkästään

Noora: Minkälaista uraa voi opiskelijoille viestiä, että minkälaista uraa siel Wärtsilässä voi tehdä,
ilmeisesti aika monipuolisesti on mutta miten sinne pääsee, ja kertoisitko jotain esimerkkiä,
pystytkö heittämään?

Niko: No tietenkin ura teknillis-kaupallisen ja oikeustieteellisen kanssa, ne on varmaan ne 90 % on
semmoisesta taustasta tulevat opiskelijat, ketkä meillä sit sitä uraa luo, ja tietysti HR-puolelle myös
muilta aloilta. Ja se reitti yleisin on semmoinen, että tulee kesätöihin ja tekee opinnäytetyön vaikka
sen kesätyön lisäksi, sitten tuntityöntekijäksi opintojen ohella pari vuotta töissä, ja sitten sut
palkataan, et se on yleisin reitti. Muuten Wärtsilä todella isona yrityksenä, kunhan sä pääset sisään
johonkin niin se on myös siitä kiinni mikä sua itse kiinnostaa, minkälainen luonne sä oot, mitä sä
haluat tehdä, mitkä on sun osaamisalueet totta kai, mut sen yhdistelmä sit ohjaa, ja miten
proaktiivinen sä itse olet, ei oo silleen mitään rajattu pois.

Anniina: Te teette myös ainejärjestöjen kanssa yhteistyötä.

Niko: Joo kyllä, meillä on kaikenlaisia tempauksia, nyt esimerkiksi Maccina-konetekniikan kilta oli
tos helmikuussa käymässä... Meillä on itseasiassa kaksi toimipistettä täällä, meillä on toi Civilcity
tos Kupittaalla missä on toimisto, sit mei on Industrycity Itäharjulla, mis oli ennen K-rauta, niin
siellä on enemmän tutkimus ja laboratorio, jos tulee rikkinäisiä osia kentältä, niin niitä tutkitaan
siellä. Niin konetekniikan kilta oli siellä tutustumassa, meillä oli siellä erilaisia rasteja ja he pääsi
tekemään kaikkea mittauksia, ja labratöitä siellä

Anniina: Niin, he ovat saaneet oikeesti kunnolla irti siitä.

Niko: Joo, ja meillä on tosi kokenut, esimerkiksi tämä tekninen huoltoryhmä, mikä käy
selvittämässä ongelmia kentällä, eli siis laivoilla, maailmalla ja voimalaitoksilla maailmalla, ja sit
tutkii näitä, niin heillä on kymmenien vuosien kokemus, että varmasti saivat hyvää reaalimaailman
tietoa siitä

Anniina: Käsittääkseni teette jonkinlaista yhteistyötä seminaarien kautta myös?

Niko: Joo, kyllä. Pyritään tunnistamaan, yhdessä Paavon kanssa ja muutenkin tämmöisiä erilaisia
missä voidaan tuoda Wärtsilää esille, ja tullaan mielellään myös kertomaan, voidaan vaikka tulla
pitämään joku luento oppilaille tai miten vaan, riippuen tarpeesta, sitä tehdään noin 5-10 kertaa
vuodessa, meillä on ollut tämmöisiä.

Noora: Mainitsitkin vähän jo tuosta veturi… täällä lukee ainakin tämmöinen veturiekosysteemi,
hauska sana, niin teil on kaks Business Finlandin kanssa tällaista veturiekosysteemiä, niin
kertoisitko vähän mitä se tarkoittaa.

Niko: No se ekosysteemi, siinä on yksi iso yritys mikä vetää perässään pienempiä yrityksiä, niin se
on kiteytettynä se, pieniä yrityksiä, yliopistot ja tutkimuslaitokset on siinä mukana. Ne rakennetaan
isomman agendan yrityksen ympärille, ja ajatuksena on se, että myös ne pienemmät yritykset
hyötyvät siitä tutkimuksesta, ja siinä tehdään tällaista co-innovation, co-research yhteisinnovaatio ja
yhteistutkimushankkeita.

Anniina: Ja te olette siinä se veturinkuljettaja?

Niko: Kyllä, näin vois sanoa.

Anniina: Ja näitä oli aika paljonkin, eli vihreät kuljetusratkaisut kilpailueduksi, ja pureudutaan
vedyn palamiseen ja virtuaalimerikokeilu… ollut tosi paljonkin näitä.

Niko: Joo kyllä, suurimpana ajurina siinä on varmaan nämä vihreät polttoaineet, et me kuitenkin
perustetaan nämä meidän ratkaisut polttomoottorille, mutta se nähdään että polttomoottori ei ole se
ongelma vaan se polttoaine, kunhan se on jotain vihreää niin se teknologia sinänsä on todella
toimiva ja hyvä ja joustava.

Anniina: Niin te ootte sit lähtenyt tätä tutkimaan ja selvittämään

Niko: Niin nämä veturihankkeet on yks tämmöinen instrumentti, ja myös saadaan hyvin muita
yrityksiä siihen, ja oppilaitosyhteistyötä sitten.

Anniina: Ja tässäkin on sit varmaan paljon eri tiedekuntia yliopiston puolelta mukana sitten

Niko: Joo kyllä, suurimpina tekninen ja kaupallinen, mutta siinä on humanistit esimerkiksi just siinä
yhdessä hankkeessa mukana.

Noora: Me ollaan kaikilta meidän vierailta kysytty että, mikä ois semmoinen, osaatko kertoa jonkun
hauskan, tai mieleen painuneen yhteistyökokemuksen, tai erityisen onnistuneen, tai mikä ois
semmoinen minkä haluaisit nostaa esiin ihan omin sanoin?

Niko: En oikeen osaa nostaa yhtä mikä ois highlight, mutta se on ollut hieno nähdä kun ollaan nyt
muutettu tähän, ja koronan jälkeen saatu ihmisiä vähän takaisin toimistolle, enemmänkin voitais
saada, mutta ollaan saatu porukka innostumaan tästä, ja saatu näitä hankkeita alulle ja ihmiset
mukaan, sekä yliopiston puolelta, että Wärtsilän puolelta, ja se että näkee sen miten molemmat
osapuolet alkaa näkemään sitä potentiaalia, ja alkaa löytyä ne mallit. Se on hienoa nähdä, ja
varsinkin nykyään, että me ei haluta tehdä näitä asioita yksin, esimerkiksi vihreäsiirtymää
merenkulussa tai näin, mitä me ollaan ajamassa, niin kukaan ei voi tehdä näitä asioita yksin, vaan
siihen tarvitaan muut mukaan. Niin se kokonaisuus, että ihmiset innostuu ja saadaan saman pöydän
ääreen, samoihin tavoitteisiin pyrkimään, niin se on se motivoiva juttu.

Anniina: Joo ja tosiaan, kun ollaan tässä kurssilla niin se tieteellä vaikuttaminen on ollut se
pääpointti tässä koko vuoden, niin että yrityskin voi lähteä vaikuttamaan tieteeseen, toki yliopiston
kanssa yhteistyössä.

Noora: Ja et ottaa sellaista yhteiskunnallista vastuuta myöskin tästä tulevaisuudesta.

Niko: Kyllä. No sen voisin mainita. Että meidän strategian ytimessä on hiilen poisto tai decarbonisaatio, missä pyritään ja ollaan ihan maailman edelläkävijä näissä vihreissä polttoaineissa ja
moottoreissa mitkä toimii sit vedyllä, ammoniakilla, metanolilla…

Anniina: Ja jos on just tommoinen veturihanke, missä pienemmät yritykset sitten seuraa ja saa
vaikutteita, niin siinäkin se vaikuttaminen näkyy.

Niko: Kyllä ja se on just nimenomaan se tavoite ja varsinkin Business Finlandin tavoite tietysti, että
saadaan tätä tuotekehitysosaamista Suomen mittakaavassa ylös näiden veturihankkeiden avulla,
niitähän on paljon muitakin kun Wärtsilän, mut me ollaan ainoa kenellä on kaksi näitä. Niitä on
varmaan kymmenkunta yhteensä Suomessa meneillään, en muista nyt tarkkaa määrää.

Anniina: Osaatko kertoa, miten tuollainen Business Finland -hanke toimii, että miten se saadaan
käynnistettyä, sehän on tosi iso ja rahoittaa isoja hankkeita, mutta miten sellainen saadaan
yritykselle?

Niko: Siinä pitää olla tietysti vahva agenda, ja hakemus ja se kestää aika kauan se prosessi, että saat
sen kommunikoitua läpi, mutta totta kai ensinnäkin yrityksen pitää olla sen kokoinen, mittakaava
menee sen yrityksen koon mukaan tietysti… Riippuu mitkä on yrityksen vahvuudet, kokoluokka,
vaikutusmahdollisuudet, ja se agenda, liittyy myös Suomalaiseen ekosysteemiin mitä muita
yrityksiä saadaan mukaan, niin sitä kautta se sitten saadaan rakennettua. Nämä on pitkiä 4 tai 5
vuotta kestäviä hankkeita.

Anniina: Ja sitten varmaan tällaisissa Business Finland -hankkeissa on se että sitä ei voi patentoida
vaan pitääkö sen antaa niin että muutkin hyötyvät niistä sitten?

Niko: Siinä on erilaisia tapoja miten sitten niitä… Siinä on myös mahdollisuus tehdä yrityksen
sisäistäkin tutkimusta sen kautta

Anniina: Eli Business Finland pystyy semmoisia myös rahoittamaan

Niko: Joo kyllä, eli se ei ole niin että kaikki mitä sieltä tulee on julkista

Anniina: Joo, ja yliopistollakin on näitä tutkimuksia, missä tehdään yritykselle sitten tutkimus,
mutta esimerkiksi kaikki data ja jotkut tulokset on piilotettuja ja salattuja erikseen siitä julkaistusta
artikkelista.

Niko: Joo, näin on, et siinä voi ajatella että jos Wärtsilä ja yliopisto tekee jonkun niin Wärtsilä
käyttää sitä business-sensitiivistä dataa omaan käyttöönsä ja yliopisto käyttää sitä tutkimusdataa,
mikä totta kai on julkista, molemmat saa hyötyä. Mutta mä voisin rohkaista kaikkia Turun
yliopiston vähänkin kiinnostuneita opiskelijoita, että ottakaa selvää ja hakekaa töihin, okei nyt on
vähän myöhäistä hakea kesätöihin, nyt palkattiin 30 tähän Turkuun, että se on kuitenkin aika paljon.

Anniina: Joo, ja varmaan myös eri aloilta eri tehtäviin.

Noora: Mitäs jos haluaa tulla tekee opparia teille, niin kehen otetaan yhteyttä ja miten sinne päin
sitten tavoitellaan?

Niko: Jos haluaa tulla tekemään opparia, niin ohjaisin nyt Paavon kautta

Noora: Ja sitten Paavo ottaa teihin/sinuun yhteyttä

Niko: Kyllä, ja jos haluaa tehdä jonkun työn niin sitten selvittele mitä Wärtsilä tekee ja et ois valmis
ehdotus mikä liittyy siihen, että ei tuu vaan kysymään voinko tehdä teille jotain.

Anniina: Niin ison yrityksen on helpompi tarttua sitten. On tullut esiin muissa haastatteluissa et
paras tapa on soittaa tai tulla kysymään suoraan ovelle, niin mites sitten Wärtsilä kun on näin iso
yritys, niin tekeekö se mitään jos tulee sinne Kupittaalle koputtaa oveen?

Niko: No sinne ei pääse välttämättä meidän tiloihin, mutta joo kannustan kyllä olemaan aktiivinen
ja tulee ovelle tai soittamaan aina kun tiedät et joku henkilö kenelle soittaa, niin aina se on parempi,
et jos käyttää jotain portaalia tai järjestelmää niin sinne helposti jää sitten, kun on niin valtava
määrä niitä ihmisiä, jotka tulee sen saman kanavan kautta, täytyy vaan olla luova siinä.

Noora: Voisko tiivistää, että opiskelijoilta toivotte semmoisia uusia ideoita ja sitä omaaloitteisuutta, ja luovuutta ehkä, että se edellä?

Niko: Kyllä, oma-aloitteisuus, proaktiivisuus ja tämmöinen palkitaan aina

Anniina: Ja palkitsemisesta tulikin mieleen, te olette palkinnut Turun kaupungin kanssa yliopiston
opiskelijoiden hankkeita, opiskelijaprojekteja sponsoroinut.

Niko: Joo se on yks muoto, missä ollaan mukana

Anniina: Et muutakin kautta voi päästä yhteistyöhön, toki siinäkin on pitänyt aika iso duuni tehdä,
että saa tuommoisen palkintoapurahan

Niko: Ja me ollaan myös avoimia opiskelijoidenkin ideoille, että miten yhteistyötä voi parantaa, että
niitä voi ehkä Paavon kautta tuoda esille myös, että vahvasti halutaan tehdä yhdessä näitä asioita.

Noora: Tuntuu, että näinä aikoina vielä tärkeämpää vahvistaa kaikenlaista yhteistyötä yritysten ja
eri toimijoiden välillä, ollaan isojen haasteiden edessä kuitenkin tässä maailmassa, että kaikki
yhteistyö on erittäin hyvä juttu, jos on kuitenkin samankaltaiset aatteet ja tavoitteet eteenpäin

Niko: Kyllä, yhteiset intressit, just näin.

Anniina: Eli nyt sitten vaan Paavo Kososelle viestiä, niin hän sitten on teihin yhteydessä ja ohjaa
oikeeseen suuntaan.

Niko: Joo, ja jos haluaa niin meiltä löytyy nettisivuiltakin avoimia hakemuksia ja tällaisia mitä voi
tehdä. Ja kesätyöhaku alkaa aina sitten vuoden alussa, heti siinä helmikuun alussa taitaa alkaa, siinä
kannattaa olla heti valppaana.

Noora: Okei, mutta kiitos oikein paljon kun pääsit tulemaan meidän haastatteluun

Niko: Kiitos teille, oli mukava tulla

Tieteen yhteiskuntavastuu -podcastin Yliopisto ja yhteistyö -jaksoissa keskitytään selvittämään, millaista yhteistyötä Turun yliopisto tekee. Jokaisessa jaksossa opiskelijat Noora ja Anniina haastattelevat uutta mielenkiintoista vierasta, joka kertoo omia kokemuksiaan yhteistyöstä. Kolmannessa jaksossa haastateltavana on biologian tohtori Timo Vuorisalo. Millaista yhteistyö on tutkijan näkökulmasta?

>> Kuuntele jakso 3

Tekstivastine

Haastattelu/podcast 26.3.2024 Haastattelijat: Anniina Laakso (AL) &Noora Salonen (NS)

Vieras: Timo Vuorisalo (TV)

AL: Hei tervetuloa kuuntelemaan Tieteen Yhteiskuntavastuun podcastia. Mä oon Anniina.

NS: Ja mä oon Noora ja meillä vieraana täällä Timo Vuorisalo, joka on muun muassa ekologian ja ympäristönsuojelun dosentti Turun yliopistossa. Mutta kaiken näköistä muutakin titteliä löytyy, että kertoisitko hieman itsestäsi. Kuka olet?

TV: No mä itse mielelläni tituleeraan itseäni biologiksi, koska se on semmoinen hyvä yleistitteli. Kertoo taustan ja aika hyvin myös mielenkiinnon aiheista. Mutta mun tausta on semmoinen, että mä olen aloittanut ihan puhtaana biologina. Mä tein väitöskirjan aikoinaan ihan teoreettisesta aiheesta, evoluutioteoriasta. Sitten mä olin vähän aikaa Amerikassa vierailevana tutkijana postdocina. Mut sitten kun mä palasin sieltä, niin mulla kävi hirveän hyvä mäihä. Mä sain viran ympäristötieteen lehtorina ja se on vienyt mennessään. Mun tutkimuskin on nykyään pääasiassa ympäristötutkimusta. Ja sitten jossain vaiheessa niin elämäntilanne muuttui semmoiseksi, ettei enää pystynyt harrastamaan pitkänmatkan lintubongauksia. Mä rupesin harrastamaan kaupunkiluontoa, kun siinä kun työnteli lastenvaunuja niin siinä sai katella sepelkyyhkyjä ja variksia ihan rauhassa. Että kun ei enää päässyt minnekään kauas maaseudulle ja muuta tämmöistä. Eli mä aika paljon teen niin kuin kaupunkeihin liittyvä ympäristötutkimusta, mutta aika piirtein biologian näkökulmasta. Mut kyllä mua kiinnostaa kaatopaikat, jätteet ja kaikki muut, melu ja muut kivat kaupunkiasiat. Mä pidin itseäni aika laaja alaisena kiinnostukseltani.

NS ja AL: Joo.

AL: Me ollaan tässä sarjan aikana pyritty löytämään yhteistyön eri näkökulmia ja mä tai me molemmat nyt Nooran kanssa uskotaan, että sulla varmasti piisaa aika paljonkin niitä näkökulmia, kun oot tutkija yliopistolta. Niin tota minkälaisia kaikkia rooleja sulla on ollut?

NS: Yhteistyön näkökulmasta?

AL: Niin.

TV: Olipa hyvä mielenkiintoinen kysymys rooleista. No yksi rooli on esitelmöijä. Mä päätin jo kauan sitten, että mä vastaan käytännössä kaikkiin pyyntöihin myöntävästi. Se johtui siitä, että kun mä tutkin kaupunkiluontoa, niin oikeastaan joka kerta kun mä oon pitänyt esitelmän niin sitten tulee pari seniorikansalaista ”joo he näki mäyrän pihalla”. Sen jälkeen voi tulla kuukauden päästä sähköposti eli mä hyödyn ammatillisesti hirveästi siitä, että mä saan kontaktia kaupunkilaisiin. Eli yksi rooli on tämmöinen esitelmöijä, mutta sitten semmoisiakin rooleja on, että oon mukana jossain työryhmässä työryhmän jäsenenä. Esimerkiksi olen ollut maakuntaliiton ilmastotyöryhmissä ja muissa tämmöisissä. Sitten hyvin tärkeä linkki on tuonne Turun kaupungin ympäristönsuojelun toimistoon. Sinne ollaan yhteistyössä niin kun online aina (etänä). Itse asiassa jo rekrytointeja myöten, kun siellä tarvitaan ihmistä duuniin. Sieltä saattaa tulla puhelu. Tyypillisesti se on sellainen, että henkilö, jonka on pitänyt tulla töihin niin on peruuttanut viime hetkessä ja työt alkaa huomenna. Niin sitten saattaa tulla puhelu, että tiedänkö mä hyvää tyyppiä, joka voisi tulla huomenna ja olen välillä tiennytkin.

NS: Sä kans vähän niinku koordinoit?

TV: Joo mä vähän koordinoinnin ja sitten, kun mä olen ollut ympäristötieteen oppiaineen ainoa opettaja nyt muutaman vuoden, meillä oli päätoiminen tuntiopettaja, joka oli tosi hyvä, mutta hän jäi eläkkeelle ja säästöjen takia ei täytetty, niin mä myöskin koordinoin muitakin kuin omaa opetustani. NS: Joo. TV: Mutta se ei ole oikeastaan ulospäin. Se on yliopiston sisällä tämä koordinaatiohomma, mutta ulospäin niin esitelmöijänä. Sitten tiedotusvälineisiin on säännöllisesti yhteyksiä. Jos opettaa ympäristötiedettä ja ilmastonmuutosta niin voisi sanoa, että julkisuuteen pääsee aina, jos vaan semmoinen miellyttää. Ei mitään rajaa. NS: Joo.

AN: Että medialla on sun yhteystiedot, että sitten kun on jotakin niin suhun ollaan yhteydessä? TV: Joo. Ei mulle niin paljon tule kuin jollekin superjulkisille, mutta sanotaan, että useita kertoja kuukaudessa.

NS: Joo.

AL: Että paljon pyydetään just lausuntoja? TV: Joo. Voi ne olla muutakin. Esimerkiksi Hesburgerilta pyydettiin heidän lastenlehteen lausuntoa dinosauruksista. Se ei kyllä ollut ympäristönsuojelua minusta.

AL: Okei niin sit he oli suhun yhteydessä?

TV: He oli että ”Joo sä tiedät varmaan dinosauruksista.” Laitoin sinne ja Helsingin Sanomien lasten Lapset kysyvät -palstalle pyydetään myös. Multa kysytään aina outoja kysymyksiä mm., että oliko dinosauruksilla napa. Mä oon tämmöiseen kysymykseen joskus vastannut.

AL: Onko niillä napaa? TV: Ei, kun eivät ole istukallisia nisäkkäitä. Napa on se istukan kiinnityskohta, niin ainoastaan istukkaisilla nisäkkäillä on napa. Nyt sekin tuli selväksi.

AL: Joo NS: Noni hyvä.

TV: Joo. Eli monia monia eri rooleja. Ja on nyt vieläkin. Olen käynyt kouluissa pitämässä lapsiluontopäiviä. Ja tämmöistä.

NS: Minkä puolesta sitten, onko ne koulujen puolesta suoraan? TV: Koulujen puolesta joo. NS: Juu, että he ottavat ihan suoraan sinuun yhteyttä, ei luontoliiton tai muun kautta?

TV: Joo ei siinä tarvita luontoliittoa, kun vaimo on luokanopettaja. Mä käyn aika säännöllisesti ja ne on aika hauskoja, kun siellä on esimerkiksi eskarilaisia ja sitten mä tuon kivoja luonnon esineitä aina mukanani. Yks vakioista on ketun pääkallo, jonka mä oon saanut kerran synttärilahjaks. En muista miksi. Niin mä aina arvuuttelen lapsille, että mikä tää on. Niin viimeksi yksi pikkutyttö, se ehdotti, että se on T-rexin pääkallo. NS: Joo.

AL: Se olisi hienoa.

TV: Kun koosta ei oikein olla perillä. Se on ihan kivaa.

NS: Sä puhuit, että suhun just otetaan median puolelta yhteyttä. Onko sitten niin päin, että sä otat mediaan, jos sä huomaat, että hei täällä on nyt joku tilanne? TV: Joo. NS: Kertoisitko? TV: Joo. Se liittyy ihan oman tutkimukseen. Esimerkiksi meillä on pitkään tutkittu eri hankkeissa kaupunkinisäkkäitä. Nisäkkäitä on siis siilit, ketut rotat. Ja ilokseni on useamman kerran onnistunut sillä tavalla, että mä olen tilannut haastattelun, ja jopa useita. Ja sitten joskus on tehty jostain eläimestä kokosivun juttu Turun Sanomiin tai joskus on Turkulaisessakin ollut. Sitten mä teen vetoomuksen havainnoista. Se on se pointti. NS: Okei joo.

TV: Ja sitten niitä rupeaa tulemaan. Meillä oli tämmöinen kotihiiriprojekti 2–3 vuotta takaperin, kun tuota niin näytti siltä, että tää kuuluisa tuholainen alkaa olla uhanalainenlaji ja Suomessa on nisäkäs harrastajia, jotka ei ole koskaan nähnyt kotihiiriä. Liito-oravia näkee vaikka missä, mutta kotihiiristä tietoakaan. Ja Turun Sanomat teki ison jutun siitä ja sitten se aiheutti aikamoisia ongelmia, koska ihmiset lähetti meille korkean resoluution valokuvia. Mulla romahti tietokone, sähköpostit ja kaikki tukkeutui viikoksi.

NS: Voi ei.

TV: Ja sitten siinä oli mukana yksi emeritus-proffa tuolta LUTilta (Lappeenrannan ja Lahden teknillinen yliopisto). Hänelle kävi samalla lailla. Eli meillä, kun romahti kaikki systeemit niin mulla on nykyään tupla-annos muistia sähköpostissa muihin verrattuna. NS: Yllättäviä ongelmia. TV: Yllättäviä ongelmia juu. Mutta me saatiin hienoa aineistoa.

AL: Miten sitten tämmöiset erilaiset yhteistyöt? No sä sanoit, että esimerkiksi yhteistyö siitä, että sä menet kouluihin puhumaan, niin se tulee ihan jo vaimon kautta, mutta miten sitten muuten tämmöiset yhteistyöt syntyy?

TV: Kyllä niitä tulee muitakin kanavia, mutta harvemmin. Olen mä käynyt näissä luonnontiedelukioissa joistakin aiheista puhumassa. Se voi olla ihan evoluutio, jotakin tämmöistä vanhaa evoluutioteoriaa kuitenkin oma ala, tai jotain muuta. Itämeren ongelmia tai muuta tämmöistä. Mutta joo, voisi sanoa, että se on niin kaksisuuntaista, että mua pyydetään ja se on aina hyvä asia. Ja toisinaan mä kyllä tosiaan teen itsekin aloitteen. Mä esimerkiksi kirjoitan Turun Sanomiin aina välillä aliokirjoituksia, jotka toivon mukaan herättää jälleen kerran ihmisten kiinnostusta ja sitten saa tietoja. Mä näen tän tämmöisenä molemmin puolisona informaatiovirtana.

NS: Joo. Mietin tästä näin, että kun puhuit että kun niin paljon näitä erilaisia yhteistyömuotoja on olemassa, niin tuli tämmöinen kysymys mieleen: Milloin tutkija edustaa yliopistoa ja milloin itseään? Voiko sellaista eroa tehdä?

TV: Tuota tää onkin erittäin hyvä kysymys. Tietyllä tavalla esimerkiksi mä olen harrastanut lintuja varmaan 12-vuotiaasta alkaen ja mä tutkin myös kaupunkilintuja. Niin mä teen niissä tutkimusta, mutta se on myös mun harrastukseni. Eli harrastuksen ja työn välillä voi olla joskus aika vaikeata vetää rajaa. Sen mä olen päättänyt, että mä en ota politiikkaan kantaa ollenkaan.

NS: Joo.

TV: Elikkä totta kai jokaisella on omia poliittisia mielipiteitä, mutta ne on parasta pitää erillään ihan kokonaan.

NS: Joo. Hyvin ymmärrettävää.

TV: Joo niin ja siinä menee äkkiä maine. Siis en ollenkaan kritisoi niitä, jotka ovat politiikassa. Politiikka on tärkeätä, mutta roolit täytyy pitää selvänä. Esimerkiksi mä meen pitää ilmastoesitelmää, niin se ei voi olla puoluepoliittisesti sävyttynyt. Siinä menis uskottavuus ihan täysin.

NS: Joo. Jep.

AL: Juu, niin siinä kohdassa sä edustat ehkä tiedettä enemmän.

TV: Joo mä edustan omaa opetettavaa ainetta, oppiainetta.

NS: Niin. Se on puolueeton.

TV: Niin puolueeton kuin voi olla. Totta kai ainahan on nämä filosofiset keskustelut. Voiko mikään olla täysin puolueetonta? Mutta joo, mä ainakin pyrin välttämään kaikkea politiikkaa.

NS: Joo.

AL: Jos sä poliittisia sitten välttelet, niin mitkä on semmoisia mieluisimpia projekteja? No varmaan nää linnut nyt ainakin.

TV: Juu, eläimet ja linnut ja nisäkkäät ja sitten mun mieliaiheeni on aina kaatopaikat. Kaatopaikoista mä tykkään. Mä olen Rauno Lahtisen kanssa tehnyt yhteistyötä, joka on kulttuurihistorioitsija. Me ollaan selvitetty Turun vanhoja kaatopaikkoja. Jollain tavalla niin jäte on semmoinen asia, se on oikeastaan aika tavallaan yksityinen intiimiä ja me kaikki tuotetaan jätettä. Ja sitten meillä on kuitenkin sellainen lainsäädäntö, joka sanoo, että jäte on raaka-ainetta. Eli teoriassa tää sana pitäisi pikkuhiljaa hävitä sanastosta, että ei ole enää mitään jätettä, on vaan eri kierron vaiheessa olevia materiaaleja.

NS: Joo.

TV: Mutta mua on tosi paljon kiinnostanut kaatopaikkahistoria. Eikä ainoastaan ympäristö ympäristön saastumisen kannalta. Vaan sen kannalta, että mikä on ollut ihmisten suhde jätteeseen.

NS: Joo.

TV: Tässä Raunon kanssa, kun meillä oli hanketta esimerkiksi, niin me ehdittiin haastattelemaan tässä 2000-luvun alkuvuosina semmoisia ihmisiä, jotka muisti toista maailmansotaa edeltävän ajan ja 40-50-luvun. Hyvin iäkkäitä ihmisiä ja se oli kovin jännä kuulla 40-luvun pikkupojan kertomuksia tuolta Patterihaasta ja Iso-Heikkilästä, kun he oli leikkineet. Siellä oli semmoinen kaatopaikka siinä Ruissaloa vastapäätä.

NS: Joo.

TV: Ja he käytti siitä nimeä Eldorado ja he metsästeli sieltä kaikkia pieniä aarteita. Alumiinisia nauloja, he saatto myydä ne romukauppiaille.

NS: Niin.

TV: Ja sitten heistä oli kovin mukava mennä, siellä oli semmoisia jotain rakennelmia, josta he hyppäsi veteen uimaan sinne Pitkäsalmeen. Että kaatopaikka on ollut lasten leikkipaikka.

AL: Niin eli siis se hyppäsi sieltä kaatopaikan kasoista uimaan?

TV: Joo ja leikki Tarzania.

AL: Joo okei kuulostaa tämmöiselle 2000-luvun lapselle hyvin oudolta konseptilta.

TV: Sitten vähän ikävämpiä traagisesti juttu. Turun linnan lähellä oli pommituksia Talvi- ja Jatkosodan aikana niin joku entinen pikkupoika muisteli, että he oli kauhean iloisia, kun karkkitehtaaseen osu pommi ja karkkeja lensi koko alue ihan täyteen. Onneks siinä ei tainnu ketään ihmishenkien menetyksiä tulla. Rakennus meni mäsäksi, mutta että kaikki kärkivarastot lensi lähiseudun pihoilla ja lapset oli innoissaan. Tämmöistä vähän erilaista muistelua konfliktiajoista.

AL: Joo.

NS: Mulla tuli ihan semmoinen ajatus mieleen, että mitä jätettä oli sillä 40-luvulla ennen muovin tuloa?

TV: Joo tää on tosi hyvä kysymys. Voisi sanoa, että muovijäte on tullut vasta toisen maailmansodan jälkeen ja 50-luvulta alkaen varsinkin. Ne oli semmoisia kovia bakeliitti muoveja siihen aikaan. Siihen aikaan jäte oli biojätettä, josta käytettiin semmoista nimeä kuin sianruoka.

NS: Niin.

TV: Että mä muistan mun äitini, kun mä olin pikkupoika, tapasi sanoa että kun jotain ruokaa, esimerkiksi perunan kuoria jäi niin viedään ne tuonne sianruoka-astiaan pihalle.

NS: Joo.

TV: Eli biojätettä. Sitten tuli tuhkaa, kun lämmitettiin puulla ja sitten tuli jonkin verran rikkoutuneita emalia ja metalliastioita. Mut kaikki metalliromu oli semmoista, että sen sai myytyä romukauppiaalle

AL: Juu.

TV: Romukauppiaat kierteli pakettiauton kanssa tai kuormurin kanssa asuinalueita ja heillä oli varmaan jotain torvia, joita he töötötti ja sitten ihmiset meni sinne myymään rikkinäisiä kattiloita.

AL: Okei tästä päästäänkin hyvin sitten, että miten maailmantilan esim. trendit, että just tommoinen että muovin tulo on vaikuttanut totta kai kaatopaikkoihin, mutta miten sitten just suuret trendit kuten joku ilmastonmuutos tai poliittiset muutokset vaikuttaa, tai voi vaikuttaa tämmöisiin yhteistöihin. Vaikuttaako se vaikka, että millaisista aiheista kirjoittaa lehteen?

TV: Joo, ainakin se vaikuttaa siihen mistä aiheista kirjoittaa. Mä olen itse toisen maailmansodan ympäristöhistoriaa jonkun verran tehnyt tosiaan lähinnä Simo Laakkosen ja Rauno Lahtisen kanssa. Kyllä tää maailman meno vaikuttaa aiheisiin tosi paljon. Mutta siinä on semmoinen homma, että jos ihmiset on huolissaan esimerkiksi ympäristön tilasta niin he hyvin mielellään osallistuu yhteistyöhön tutkijoiden kanssa.

NS: Joo.

TV: Ja osallistuu kaikennäköisiin haastatteluihin ja kyselyihin. Että sitten voisin kuvitella, että jos elettäisiin tämmöistä leppoisan laiskuuden aikaa, että kaikilla olisi hyvä olla ja muuta ja niin voi olla että se aktivismin taso vähän voisi heiketä.

NS: Joo.

TV: Että mä itse muistan vielä kouluvuosilta kylmän sodan, jolloin pelättiin, että tulee ydinsota. Ja se on hyvin jännää, että se heijastui sillä tavalla ympäristökirjoitteluun. Ajateltiin, että jos ei tule ydinsotaa niin tulee ekokatastrofi.

NS: Niin aika samankaltaista mikä nyt.

TV: Joo, se on hirveän jännä homma. Tää oli silloin kun mä kävin koulua 70-luvulla, niin se oli tämmöistä. Sitten oli parikymmentä vuotta rauhallista. Nyt se on tullut ilmastohuolena ihan samanlaisena takaisin.

AL: Joo.

TV: Mutta, kun itse opettaa ympäristönsuojelua, niin pystyy nyt opiskelijoillekin välittämään tiedon siihen, että nää on asioita, joille on mahdollista tehdä jotakin. Kun mä opiskelin 80-luvulla niin Suomessa pelättiin, että metsät hukkuu happosateisiin. Meillä ei ole enää hapanta laskemaa, se on finito. Asia hoidettiin pois.

AL: Niin toikin haaste ja pelko (happosateista) on itselle aika tuntematon ajatus kokonaan.

TV: Juu ja se oli jännä tää huoli Suomen metsistä, koska se jakoi luonnonsuojelijoita ja metsätaloutta. Ei metsäalan liikemiehetkään tykänneet siitä, jos metsät kuolee.

NS: Niin niin.

TV: Se olisi ollut kaikille katastrofi.

NS: Niin se yhdisti.

TV: Niin se yhdisti ja ehkä sen takia näitä rikkipäästöjä ja muita päästiin tosi tehokkaasti vähentää.

NS: Joo.

TV: Ja meillä ei ole enää hapanta laskeumaa. Se on finito.

NS: Se on vähän samankaltainen tarina kuin tää otsonikerros. TV: Juu, otsonikerros on kans toipumassa. NS: Joo ja se semmoinen mikä on yhdistänyt vähän kaikkia eri tekijöitä globaalistikin.

TV: Joo, kun on riittävän laajoja riskejä, niin kyllä ihmiset sitten toimivat.

NS: Joo. Luotetaan.

TV: Niin täytyy ainakin toivoa näin.

AL: Niin mikä sitten muu semmoinen voi olla palkitsevaa tämmöisessä yhteistyössä kuin esimerkiksi, että kun porukka menee yhteen niin otsonikerrokset menee paksummaksi. Mut onko sitten muita mikä voi olla palkitsevaa?

TV: Joo. No joskus voi olla on ihan palkitsevaa yhteistyö ihan yksittäisten hyvien tyyppien kanssa. Ja nykyään ilmeisesti edesmennyttä henkilöä tässä voisi muistella. Turun linnan vastapäätä oli, ja on edelleenkin, grillikioski ja siellä tämmöinen seniorirouva myi hot dogeja ja grillihampurilaisia. Mutta hän käytti kaiken joutilaan ajan tarkkaillen luontoa ympärillään ja hän raportoi mulle säännöllisesti. Ja muun muassa yksi vanhimmista sepelkyyhkyn rakennuspesinnöistä oli hänen grilliä vastapäätä siinä Turun linnan seinässä. Hän oli havainnut, kun hän myy tuotteitaan, että sepelkyyhky käy tuolla kolossa. Hän soitteli mulle muutaman kuukauden välein, ja sieltä tuli aina lajiluettelo.

NS: Niin ja voi ajatella, että myös grillikioskin luo tulee kaupunkiluonto. Tulee ketut ja muut hakemaan vähän naposteltavaa.

TV: No kyllä siinä se oli. Lokit tuli syömään makkarankuoria ja mä sain hänet aina lajiluettelot täältä grillin myyjältä. Hänellä ei varmaan ollut minkäänlaista luonnontieteen koulutusta, mutta hän oli kiinnostunut ja tykkäsi tehdä yhteistyötä.

AL: Aivan mahtavaa, koska just edellisissä jaksoissa on ollut just tää miten Turun yliopisto tekee seurakunnan kanssa yhteistyötä ja yritysten kanssa, niin sitten tulee semmoinen, että makkarakioskin myyjän kanssa. TV: Vaikka on hänkin yrittäjä. AL: Mutta tosissaan, että oikeasti kaikkien kanssa on yhteistyötä.

TV: Mut on nyt sitten semmoisia hankalampia tilanteita. Joskus kerran mut meinattiin pidättää.

NS: Okei.

TV: Se liittyy näihin kaupunkiluontohankkeisiin. Mä olin laskemassa kaupunkirakennusten katoilla pesiviä lokkeja. Mä olin juuri pystyttänyt kaukoputken Stålarminkadun päiväkodin viereen katukäytävälle pahaa aavistamatta. Ehdin juuri tähdätä harmaalokkia, joka pesi siinä läheisen kerrostalon katolla, kun sieltä sitten jostain tuli tämmöinen kiukkuinen äiti kiskoen lasta perässä sanoen että ”onko sulla mitään sanottavaa puolustukseksi?”. Hän on just soittamassa mustaa maijaa (poliisia), kun mulla oli kaukoputki päiväkodin vieressä. He ajatteli, että toi tiirailee mukuloita, joku ihan ihme hiippari.

NS: Joo.

TV: Joo ja onneksi mulla oli juuri sillä hetkellä näköyhteys, kun mä satuin siirtämättä kaukoputkea, niin mä saatoin todistaa hänelle: mulla on hautova harmaalokki siinä kerrostalon katolla. Juuri täytti näkökentän, että se pelasti mut poliisiputkan reissulta. Kaikkea tämmöistä.

AL: Niin. Onko sitten jotakin tommoisia tilanteita missä yhteistyöstä joutuu kieltäytymään tutkijana?

TV: Hyvin harvoin, siis aivan satunnaisesti, voi tulla tietenkin aikatauluongelmia, kun mäkin yleensä pidän kaikkia esitelmiä mitä pyydetään. Niin jos mulla on opetusta niin en mä voin mennä. Mutta tota. Muutaman kerran on ollut tämmöinen jonkun ideologisen organisaation pyyntö. Ja olen sitten rehellisesti sanottuna keksinyt jonkun verukkeen että en ole mennyt.

NS: Joo nää liittyy tähän, että sä et ota poliittisesti kantaa? TV: Joo ne on ollut semmoisia, mutta mä olen käynyt kyllä useiden eri puolueiden ilmastotapahtumissa puhumassa ja nimenomaan useiden. Että jos mä menen yhden niin mä meen kaikkien.

AL: Joo just eettisistä syistä?

TV: Niin, että sitten tosiaankin pitää olla niinu tasapuolinen, että jos mä olen luvannut vaikka kristillisille niin mä menen vihreitten ja vasemmistoliittolaisten tilaisuuksiin myöskin samoilla aineistoilla.

AL: Juu aivan totta.

NS: Nyt kun me ollaan yhteiskunnallisen vaikuttamisen kurssilla, niin mietittiin, tai tuli semmoinen ajatus mieleen, että miten sä koet yhteistyön, yritysten ja muiden sektoreiden kanssa olevan yhteiskunnallista vaikuttamista? Tai miten sä koet sen työn olevan yhteiskunnallista vaikuttamista? Nyt puhuttiin tästä politiikasta, että et haluaa ottaa se linjaa, mutta kuitenkin. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen, niin voihan se olla kuitenkin politiikkavapaata.

TV: Joo ei mulla ole mitään yritysyhteistyötä vastaan. Mulla on itselläni ollut sitä melko vähän, ehkä mä olen hoitanut niitä asioita huonosti luultavasti.

NS: Joo.

TV: Opetuksellisesti meillä on ollut sikäli paljon yhteistyötä yritysten kanssa. Meillä on tämmöinen ympäristötekniikan kurssi ollut pitkään ja me ollaan tehty yritysvierailuja ja yleensä meidät on otettu hyvin ilolla vastaan. Saatu jopa munkkeja tai sämpylöitä opiskelijoille.

NS: Joo.

TV: Mutta sitten joskus tulee tämmöisiä vähän business luontaisia yhteydenottoja, että heillä on tämmöinen ongelma. Sitten joku rupeaa selittämään mikä se ongelma on. Ja joskus mä jo puhelun aikana tiedän, miten se ratkaistaan.

NS: Joo.

TV: Ja mä sen yleisesti olen kertonutkin ja kyllä mä nyt ymmärrän, että siitä vois joku laskuttaakin aika paljon. Mutta toisaalta mä olen kuukausipalkkaa ottava valtion virkamies ja mä saan siitä palkan, että mä opetan.

NS: Joo niin.

TV: Joo näitä tulee silloin tällöin tuolta kaivospuolta. Ja sitten itse asiassa Persianlahden joihinkin rakennelmiin liittyen oli tämmöinen mangrovemetsäongelma ja ne mietti, että miten tätä pitäisi lähestyä että palkkaako he jonkun ison hankkeen tekemään sitä. Mutta kun mä kuulin sen ongelman niin mä tiesin heti mikä se ongelma oli. NS: Joo. Ja kuitenkin nää on semmoisia ympäristön suojeluun liittyviä asioita että parempi, että ne kysyy sulta kuin tekee sitten omin päin jonkun ruoppauksen jossain.

TV: Kyllä joo.

NS: Tota mulla tuli mieleen tästä, kun puhuit sitten kaatopaikasta ja tykkäät niistä ja sitten opiskelijoiden kanssa käytte kanssa paljon kaatopaikoilla. Niin onko se sitten Turun jätehuollon kanssa vai minkä kanssa?

TV: Joo. Me ollaan yhteistyössä Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n kanssa, joka on tämmöinen seudullinen jätehuollon organisaatio. Ja meillä on tähän liittyvää tutkimustakin. Nyt on yksi väitöskirjan tekijä, joka tekee tästä jätehuollon seutuistumisesta väitöskirjaansa. Mutta tosiaan kyllä tulee tehtyä yhteistyötä ja sitten kun meillä on ollut näitä opintojaksoja, niin ollaan käyty sitten useamman eri jätealantoimijan toimitiloissa tutustumassa.

NS: Joo. Mä ymmärrän, että opiskelijat saa oppia ja näin, mutta miksi nää yritykset haluavat esitellä?

TV: No käytännössä joku opiskelijan on päätynyt kesätöihin tämmöisen käynnin jälkeen.

NS: Joo.

TV: Mutta kyllä se on enemmän ihan opetuksellista. On hyvä nähdä erikoiskaatopaikka ja kun näillä jätehuoltofirmoilla on sitten tämmöisiä omia yksityisiä kaatopaikkoja. Jos siellä on vaikka kauhean kasan autonrenkaita niin mitä he tekee niille? AL: Joo. Miten sitten, jos joku opiskelija haluaisi mukaan tällaiseen projektiin tai hankkeeseen, niin mitä vinkkejä sä antaisit hänelle?

TV: Ei kun mukaan vaan. Kyllä se oma aktiivisuus on aina hirveän tärkeätä. Nyt mä oikeastaan kaikin tavoin suosittelisin ihmisille rönsyilemistä. Mä olen sen verran lähellä eläkeikää, että mä en enää voi saada potkuja ja elikkä nää viidessä vuodessa valmistumiset ja muut niin mä kyllä ymmärrän et niillä on omat kansantaloudelliset perusteensa. Mutta pitkään tilannetta seuranneena, jos suorittaa kaiken minimi tahdissa, saa kaikista tenteistä 5 /5 ja muusta, niin kortistoon siinä yleensä päätyy. Ainakin mun aloillani. Sen sijaan, jos on vähäsen venyttänyt opiskelua, mennyt harjoitteluun ELY-keskukseen ehkä metsähallitukselle, ollut vähän aikaa Turun ympäristötoimistossa, niin sulla on tavallaan jalka oven välissä niissä kaikissa. Ja tää kaikki perustuu oma-aloitteisuuteen. Ei nämä tahot tule kysymään, että tulisitko sä nyt meille harjoittelijaksi, vaan täytyy laittaa meilejä tai mennä käymään. Sähköposti ei ole ollenkaan tehokkain tapa olla yhteydessä ihmisiin nykyään.

NS: Mikä sitten on?

TV: Puhelu tai käynti eli me ollaan tavallaan palattu vuosikymmeniä taaksepäin, että tää informaatiotulva sähköpostissa ja muissa on sellainen että ei siellä oikein enää tavoita.

NS: Joo ja mitä lukee tai on lukenut niin töitä saattaa hakee monta sataa ihmistä samoilla lomakkeella. Niin mikä se ohituskaista sitten siellä on?

TV: Se on vaikea sanoa onko siellä ohituskaistaa, koska jos on tämmöinen verkossa täytettävä lomake, niin kyllähän ne käy ne kaikki läpi siellä. Joku tekee sen ihan työn puolesta. Ne tsekkaa ne kaikki hakemukset. Mutta nykyään on esimerkiksi julkisella sektorilla niin paljon säästöjä, että ne ei tee riskirekrytointeja. Että jos siinä listalla lomakkeen täyttäneissä on 2–3, jotka on ollut siellä vaikka harjoittelemassa tai duunissa, niin se erottaa.

NS: Joo. TV: Koska ne tietää, että tää on hyvä tyyppi.

AL: Juu. No jos vaikka joku opiskelija nyt haluaa laittaa sitä jalkaa sinne oven väliin ja haluaa johonkin proggikseen mukaan, niin voiko hän vaan laittaa tutkijalle esim. sulle että ”hei onko sulla proggiksia mihin mä voisin tulla?”

TV: Joo voi. Voi kyllä ja näin käy koko ajan. Että toki tietenkin olisi kiva että olisi semmoisia rahakkaita hankkeita että voisi palkata. Mutta opinnäytteisiin saa ihmisiä ihan ilmaiseksikin kyllä hommiin. Ja opinnäytettä valitessakin, niin totta kai oma mielenkiinto on se kaikkein tärkein, mutta ei haittaa, jos on semmoinen aihepiiri, josta on vaikka työmarkkinoilla kysyntää.

AL: Niin.

TV: Joku kiertotalous esimerkiksi on aika muodikas aihe opinnäytteille.

AL: Juu. Onko sulla vaikka mielessä jotakin semmoista yhteistyötätapausta, mikä olisi jotenkin jäänyt tosi hyvin mieleen? Olisi ollut jotenkin tosi onnistunut tai hauska? Niitä on kyllä tässä jo tullut aika hyvin esiin.

TV: Kyllä ne pitkälti perustuu tämmöisiin henkilökohtaisiin verkostoihin ne kaikkein hauskimmat. Tämmöisiä ei varmaan saisi missään sanoa, mutta kun minä olen pitkään kaupunkiluonto tutkinut, niin mulla on semmoinen mummoverkosto ollut. Eli tämmöiset selvästi seniorikansalaiset, joilla on aikaa, niin säännöllisesti raportoi kaupungilta, että mitä he on havainneet. Kaikilla se lajintuntemus ei ole ihan viimeisen päälle, mutta kyllä jonkun ketun ja mäyrän kaikki tuntee. Ja voi tulla ihan todella yllättäviä havaintoja ihmisiltä kuten liito-oravia urheilupuistossa ja kaikkea tämmöistä aika poikkeuksellista.

AL: Niin.

TV: Mutta jotain erikoisen erityisen hauska, taikka yllättävää…

NS: Taikka onnistunut vähän niin että silleen ”hei nyt tää”.

TV: Joo no mun mielestäni onnistui hirveän hyvin tää Turun Sanomien kanssa tehty kotihiirikyselyn hoitaminen.

AL: Joo no siltä se kuulostaakin, että siinä on kyllä porukka oikeasti ollut yhteydessä.

TV: Joo. Kyllä se kotihiiri sytytti lukijat ja sitten varsinkin kamerat. Sieltä tuli niin valtava määrä materiaalia ja nyt sitten on yksi gradu tekeillä siitä aineistosta.

AL: Joo.
TV: Toki hukuttiin materiaalin niin tuli pientä viivettä käsittelyssä.

AL: Joo, mutta siitäkin lähti sitten käyntiin vielä tämmöinen koulun tai yliopiston sisäinen yhteistyö, että joku otti siitä itelleen graduaiheen?

TV: Joo, se yhteistyö lähti median kanssa. Tai oikeastaan sen ihan lähtökohta oli se, kun Heikki Henttonen emeritusprofessori Luonnonvarakeskuksessa jossain vaiheessa tuli sanoneeksi, että minne ihmeeseen kotihiiret on hävinneet. Että hänellä on semmoisia nisäkeharrastajia, jotka ei koskaan ole nähneet kotihiirtä ja näkee liito-oravia ja suurpetoja ja muuta. Että tavallaan se oli asiantuntijan yllyke alunperin, mutta sitten media lähti mukaan ja sitten se taas jatkuu opinnäytepuolella. NS: Kyllä.

AL: Joo. Niin että tää on jo vähän semmoinen pidempi yhteistyöprojekti niin sanotusti? TV: Kyllä se on, ja nyt on ollut useita eri hankkeita. No sen mä voisin vielä kertoa tässä, että meillä on nyt menossa tämmöinen kaupunkikettuhanke. Kyllä siinä on mukana supikoirat ja mäyrätkin. Mutta että se oli aika hauska, kun sitä aloiteltiin ja se oli just sitä vaihetta, kun tuota yritettiin saada näitä yleisöhavaintoja. Ja mä sitten jossain vaiheessa olin kirjamessuilla ja sitten huomasin, että siellä oli myytävänä tämmöinen sarjakuvakirja kaupunkiketuista. NS: Joo.

TV: Ja se näytti tosi kivalta. En mainitse nyt tekijän nimeä, mutta oikein laadukas. Se on ollut ihan Hesarissakin (Helsingin Sanomat), että on ollut tämmöinen kaupunkikettu, joka seikkailee. Ja mä ajattelin, että okei mä nyt ostan tän ja haen oikein nimmarin tähän kirjaan. Ja sitten mä kysyin jonossa häneltä, että mistä hän sai tämmöisen idean. Sitten hän sano et hän kuuli, että joku hullu yliopistolta tutkii kaupunkikettuja.

(Naurua)

TV: Hän oli aatellut, että tästä sais hyvän sarjakuvan ja tää on mielenkiintoista. Sitten mä sain omistuskirjoituksen, mutta en koskaan paljastanut kuka se hullu oli. (naurua)

NS: Kyllä. Hauska, jos hän kuuntelee joskus tätä.

TV: Niin joo terveisiä vaan hyviä sarjakuvakirjoja. Ei hän varmaan edes muista tätä.

NS: Joo niin.

TV: Joo mut tää oli aika hauska musta.

NS: Niin kyllä. Ympyrä sulkeutuu hieman.

TV: Niin. Kyllä.

NS: Mä luulen, että meillä alkaa olla aika jo loppumassa meidän haastattelun osilta.

TV: Okei selvä.

AL: Kiitos ihan valtavasti, että tulit.

TV: Joo kiitos. Oli kiva päästä kertomaan mukavia juttuja ja omasta työstä.

AL: Ja toivottavasti nyt sitten hirveästi rupeaa tulemaan. No ei niin paljon sähköposteja, että se muisti täyttyy, mutta nyt sitten yhteistyöpyyntöjä ja ideoita ja harjoituspaikkapyyntöpyyntöjä.

TV: Niin joo. Joo mä teen sen tyyppistä hommaa, että just yleisöhavainnot on tärkeitä. NS: Joo.

AL: Toivottavasti niitä rupeaa sitten tulemaan taas paljon.

TV: Joo, toivotaan näin. Ja toivotaan, ettei joudu putkaan.

NS: Kyllä AL: Kiitos NS: Kiitos.

TV: Joo kiitos.

Tieteen yhteiskuntavastuu -podcastin Yliopisto ja yhteistyö -jaksoissa keskitytään selvittämään, millaista yhteistyötä Turun yliopisto tekee. Jokaisessa jaksossa opiskelijat Noora ja Anniina haastattelevat uutta mielenkiintoista vierasta, joka kertoo omia kokemuksiaan yhteistyöstä. Tässä jaksossa vieraana on Teemu Hälli Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymästä. Millaista yhteistyötä yliopisto ja kirkko voivat tehdä?

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine

Haastattelijat: Anniina Laakso (AL) &Noora Salonen (NS)

Vieras: Teemu Hälli (TH)

AL: Tervetuloa kuuntelemaan Tieteen yhteiskuntavastuun -podcastia

NS: Ja minä olen Noora Salonen, ja mä opiskelen etnologiaa kulttuurien tutkimuksessa

AL: Ja mä oon Laakso Anniina, ja mä opiskelen sovellettua matematiikkaa

NS: Ja meil on vieraana täällä Teemu Hälli, diakonia ja sielunhoitotyön johtaja, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymältä, tervetuloa.

TH: Kiitos, kiitos oikein paljon kutsusta.

NS: Kertoisitko meille ensiksi vähän, että kuka sä olet, ja mitä sä teet, mitä tarkoittaa diakonia ja sielunhoitotyö ja sen johtaminen, noin pähkinän kuoressa?

TH: No se onkin yllättävän hankala kysymys (naurua), mutta siis joo, nimi oli Teemu Hälli, pohja koulutukseltani olen pappi, teologian maisteri, ja nykyinen tittelini on tämä komealta kuulostava diakonia ja sielunhoitotyön johtaja, ja se on siitä hankala titteli, että meillä on ihan tutkimustietoa että yli puolet ihmisistä ei ymmärrä sanaa diakonia, eikä sielunhoito, se tuo sellaista mukavaa mystiikkaa tähän mun omaan titteliini. Tämä käytännössä tarkoittaa, diakonia, joku vois sanoa, että se on kirkon sosiaalityötä sitä yhteiskunnallista vastuuta mitä me kannetaan, sen sisällä on vaikka asunnottomien työtä, paperittomien parissa toimimista, kehitysvammatyötä - pyritään kantamaan kortemme kekoon ihmisten hyvinvoinnin eteen täällä Turussa ja Kaarinassa. Ja sitten se sielunhoitopuoli, siellä nyt on perheneuvontaa, se on ehkä joillekin tuttua, ja tuetaan aviopareja, ja sairaalapappien työ on sielunhoitotyötä, sitten on vähän tällaisia uudenlaisia toimintamuotoja kuten vaikka retriitit, hiljaisuuden jooga ja muut, niin ne on myös tässä diakonia ja sielunhoitotyön yksikössä, ja sitä minä parhaani mukaan johdan. Se mitä johtaminen on…

AL: Se on toinen kysymys sitten (naurua)

TH: Se on toinen kysymys, hirveän laaja kysymys

AL: Eli tosiaan, paljon kuuluu sun tiimin alle, ja mitä te teette. Me ollaan kutsuttu sut tänne, sillä me jo tiedetään, että te teette yhteistyötä Turun yliopiston kanssa, mutta millaista yhteistyötä sieltä sitten löytyy, minkä tyyppistä?

TH: Kyllä me ollaan, siis varmaan laajemmin teemana on se, että seurakunta on kiinnostunut toimimaan eri kumppaneiden kanssa yhdessä ja Turussa, tässä kaupungissa yliopisto on yks iso toimija, jonka kanssa on yhteistyötä varmasti, jos mennään historiaan tehty vuosisatojen ajan, ja luterilaisen kirkon ja Turun akatemian yhteydet ulottuu vuosisatojen taakse, ehkä ei siihen tarvitse tänään mennä, mutta tota…

NS: Historia on pitkä.

TH: Historia on pitkä ja hyvinkin tiivis ja on sitä vieläkin niitä historiallisia merkkejä, kuten vaikka se avajaisjumalanpalvelus, joka pidetään joka syksy tuolla Tuomiokirkossa edelleenkin. Mutta meillä, jos puhutaan ihan nykyajasta, meitä kiinnostaa seurakunnassakin se, että mitä ajassa liikkuu, mitä ihmiset ajattelee uskonnosta ja kirkosta - me halutaan, meidän työssä, palataan siihen johtamiseen vielä, että tiedolla johtamisen suuntaan, että pysytään selvillä siitä mitä tehdään. Ja siihen liittyen, me ollaan esimerkiksi Turun yliopiston kanssa niin täällä on tätä uskontojen ja kulttuurien tutkimuksen yksikkö niin ollaan tehty yhteistyösopimus, missä yhdessä halutaan perehtyä alueen ilmiöihin.

NS: Joo, mennään suoraan vaikka tähän sopimukseen, niin haluaisin kysyä vähän siitä, että voitko vähän avata sitä, että miten tämmöinen syntyy, mistä se on kiinni, kuka sitä rahoittaa, miten se, onko sillä jatkuvuutta, että kuinka pitkä se sopimus myös on. Että voitko vähän kertoa, että mitä se on tämän ”the study of christian cultures” kohdalla, jos mä lausuin oikein, joka allekirjoitettiin vuonna 2022, niin osaisitko sanoa siitä vähän enemmän?

TH: Joo, se miten se syntyi, niin taustalla on alkujaan ihan tällaisia kontakteja, verkostoja, meilläkin on seurakunnan piirissä paljon ihmisiä, jotka on tehnyt opintoja täällä yliopistolla ja edelleen tekee jatkotutkintoja täällä. Ja tiedettiin totta kai, että täällä on laaja uskontotieteen osasto, ja sitä kautta tuli yhteistä puhetta ja haluttiin lähteä sitä syventämään, siinä vaiheessa nousi esille, että nykyään yliopisto myös hakee aktiivisesti tällaisia kumppanuuksia, jotka saa erilaisia muotoja ja siinä oli se meidän sen hetkisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Niittysen Ville tosi aktiivinen. Se silloin muutama vuosi sitten laadittiin tämä sopimus, siinä on ideana se, että me olemme valmiita vähän sitä yksikköä tukemaan taloudellisesti ja sitten osaltaan yliopistolta saadaan erilaisia koulutusmahdollisuuksia, saadaan mahdollisesti tuoda meidän työntekijöitä jatkokoulutukseen, ja saadaan toisaalta ihan tietoa siitä mitä tapahtuu.

AL: Minkälaisia koulutuksia sitten on esimerkiksi tarjolla, tai on ollut?

TH: No meillä on ollut, tästä on jo pidetty tämmöinen luentosarja, jossa oli teemana tämän ajan hengellisyys. Meillä on ajatus siitä - nyt mennään jo ehkä hieman teologian puolelle - mutta meillä on ajatus siitä, että on käynnistynyt kolmas sekulaariaika, mikä tarkoittaa sitä että tämän ajan hengellisyys on peruuttamattomasti erilaista kuin mitä se oli vaikka 30-vuotta sitten. Itseasiassa meidän välillä on sellainen sukupolvien kuilu, että minä kuulemma koen hengellisyyden kovasti erilaisena kuin te. Se liittyy myös siihen, että on Z, vai X, vai mitä sukupolvea nyt onkaan, niin siitä pidettiin meidän työntekijöille tällainen luentosarja, mitä se tän ajan hengellisyys on, ja siinä oli mielenkiintoisia avauksia. Mutta on meillä ollut vaikka, itse muistan kun olin meidän työyhteisöpäivässä kuulemassa luentoa kreikkalaisista itkuvirsiperinteistä, ja miten se näkyy kenttätutkimuksen kautta kreikassa, ja mitä eroa sillä on sitten karjalalaisen itkuvirsiperinteen kanssa. Nämä on hyvin kiinnostavia aiheita ainakin mulle, mutta ehkä hieman sellaisia marginaalisia, mutta aina tieto tekee hyvää.

AL: Kuulostaa siltä, että te teette tosi paljon yhteistyötä, just niin kun Turun yliopiston humanistisen ja yhteiskuntatieteiden kanssa, mutta teettekö sitten muiden tiedekuntien kanssa, esimerkiksi lääketieteen kanssa, tai opettajankoulutuksen tai muuten?

TH: Varmaan vähemmän, ainakin mitä mä tiedän. Me tehdään, meillä on lääketieteen opiskelijoiden kanssa ollut sellainen vanha yhteistyö, joka vieläkin jonkun verran on elossa, että meidän kautta he ovat päässeet tekemään vapaaehtoistyötä lääketieteen alkuvaiheen opiskelijat. On ollut tällainen perinne, että he menevät tonne vanhainkoteihin tekemään vapaaehtoistyötä, tavallaan pääsevät vähän tekemisiin hoitotyön maailmaan. Opettajan koulutuslaitos... mulla ei heti tuu mitään mieleen, mutta yhtymässä on monenlaista ja mä en ihan kaikesta välttämättä sitten tiedäkään.

AL: Joo, sitten kun rupee olemaan monenlaisia yhteistöitä, niin ei yksittäinen ihminen voi tietääkään kaikkea…

TH: Joo ei, ja niin kuin sanoin aikaisemmin, tämä on paljon sellaista verkostopuolta, että eri ihmiset tuntee eri paikoista.

NS: Te ootte tehneet yhteistyötä hiilijalanjäljen ympärillä eli olette laskeneet hiilijalanjälkeä yhteistyössä Helsingin yliopiston ilmakehätieteiden keskuksen kanssa, ihan luonnontieteiden kanssa näissä ympäristöasioissa.

TH: Kyllä, että se oli meille hieno juttu, että meillä on aika korkea, ollaan asetettu tavoitteeksi että ollaan vuonna 2029 hiilineutraaliseurakuntayhtymä, ja silloin kun tavoite asetettiin, meillä oli ilmeinen haaste, että me ei tiedetty millainen meidän hiilijalanjälki on. Kovasti päätettiin, että se on neutraali (naurua), mutta nykytilannetta ei tiedetty, siihen saatiin nyt sitten vastaus. Meillä on yksi luottamushenkilö, joka on Helsingin yliopistossa tutkijana, niin hänen kautta saatiin sitten mahdollisuus lähteä selvittämään tätä.

NS: Onkos tämä teidän yhteistyö, onko se jatkuva vielä, että mites sitten vaikka hiilijalanjäljen laskemisen kanssa, jos se ei ollut vielä neutraali, niin…

TH: Joo ei se ollut ihan vielä neutraali (naurua), valitettavasti. Saatiin hyvät vinkit siitä, osana sitä tutkimusta niin tuli toimenpide-ehdotuksia, niitä nyt toteutetaan ja seurataan, ja kyllä Lintusen Anna, joka meillä on se luottamushenkilö niin hän on varmasti hyvin aktiivinen, hän on meidän ymppäkerhon vetäjä, ja sitä kautta on paljon mukana tässä ympäristökehityksessä.

AL: Mitkä tekijät sitten vaikuttaa yhteistyön syntymiseen ja kehittymiseen sitten, että no selkeästi on suhteita yliopiston ja teidän välillä, mutta onko sitten joku tieto, rahoitus, no henkilöt, totta kai aktiivisuus, yhteisö…

TH: Mä luulen niin kun Turkukin on sen kokoinen kaupunki että varmasti olemassa olevat verkostot, ystävyyssuhteet, ynnä muut vaikuttaa luonnollisesti, vaikka ei ehkä saisikaan vaikuttaa, mutta ne helpottaa ainakin tekemistä, kun tunnetaan eri puolilta ihmisiä. Meillä se on varmasti suurin ajuri tässä on se, että me halutaan tietoisesti lisätä sitä meillä käytettävissä olevan tiedon määrää, myös niitä keskustelukumppaneita, joiden kanssa puhutaan eri asioita, se on meille nyt ja varmasti tulevaisuudessa vielä enemmän elinehto, että pysytään mukana tässä ajassa, ja siitä mitä tapahtuu, saadaan meille oleellista tietoa ja tulevaisuudennäkymiä.

NS: Joo haluaisin vielä tietää tästä, että onko tää teidän yhteistyön muodot, onko se silleen… projektit aika yksittäisiä, vai onko se sellaisia jotain mikä on hyvin hyvin pitkiä projekteja, vai onko se enemmän semmoisia keikkamuotoisia, vähän kuin tilaustyötyyppisiä, vai onko näitä kaikkea?

TH: Mä vähän luulen, että kun puhuttiin siitä yhteistyöprojektista, puutteessa tämä yhteistyö on pitkä suunnitelmat siitä että se on pitkä päästä halutaan luoda sellainen koulutusjärjestelmä tää on myös meille niinku henkilöstön näkökulmasta tärkeätä että me tarvitaan semmoinen työpaikka, jossa me pystytään tarjoamaan koulutusmahdollisuuksia sen työuran sisällä, voi oppia uusia asioita saa uusia näkökulmia että sitä halutaan varmasti jatkaa, ja kyllä mä luulen, että tässä ympäristön hiilijalanjäljen ymmärtämisessä on myös useamman vuoden yhteistyö luvassa, ja hyvä niin.

AL: Onks sit jotakin toiveita, että mitä yhteistyöltä halutaan niinku saavuttaa, että teidän puolelta, että minkälainen on hyvä yhteistyö, tai mitä, niin mitä tavoitteita?

TH: Nämä on totta kai yleisiä ajatuksia, hyvä yhteistyö on sellaista jossa on molemmilla yhteistä tavoitemaailmaa, on aitoa halua yhdessä tehdä yhteistyötä, halua olla vuorovaikutuksessa, aikaa käyttää siihen yhteistyöhön, mä luulen että siitä se hyvä yhteistyö rakentuu. Mä itse vähän vierastan sitä, että se ihan purkitettaisiin kovin tiukaksi projektiksi, että laitettaisiin tosi tiukat tavoitteet, tai mä luulen, että toi meidän tuomiokapituli viettää parin vuoden päästä 850-vuotisjuhlaa, meillä on kirkon piirissä suomen vanhin virasto, ollut arkkihiippakunnan tuomiokapituli, yliopisto on ollut täällä, mitä 1600-luvulta lähtien, me ollaan niitä Turun, jotenkin kulmakiviä, joilla on pitkä historia täällä. Ollaan oltu, ja täällä varmasti varmaan myös tulevaisuudessa, niin kyllä tässä varmasti on puhe siitä että ollaan jatkuvasti toistemme kanssa tekemisessä, ja mietitään yhdessä asioita ja ollaan vuorovaikutuksessa.

AL: Niin ja toisaalta kun lähtee miettimään, niin tuossahan on me ollaan nyt yliopiston kampuksella niin tuomiokirkko ei ole kaukana, ja siinä on Åbo Akademi vielä lähempänä ja akatemia on ollut siinä aikanaan, niin on niin ku ihan vierekkäinkin

TH: Niin on, ollaan lähellä, ollaan lähellä ja ollaan oltu lähellä pitkää.

AL: Niinpä.

NS: Onko sitten tälle yhteistyölle jotain semmoisia uhkia tai riskejä, että miten tämmöinen yhteistyö, mitä se vaatii tulevaisuudessa, että me pystytään säilyttää se hyvä yhteistyö?

TH: Mä luulen, että jos mä mietin ihan omasta näkökulmasta tän, mun tausta on teologiassa, ja tota teologian ja ev.lut. kirkon suhde on, sitä kuvasi toi Helsingin yliopiston teologian professori jotenkin niin, että ollaan hyvän päivän tuttuja, mutta ei enää jutella niin kuin joskus aikaisemmin. Ja tää on varmasti semmoinen evlut. kirkon haaste, että miten avoimia pystytään olemaan yleensäkin silleen, että mitä muutosvirtauksia ajassa on, mitä uutta tietoa saadaan, meillä on pieni sisäinen riski, se että käperrytään, katsotaan vähän turhan paljon sisäänpäin, se että katsotaan ulospäin ja ollaan vuorovaikutuksessa, niin se vaatii meillä aika tietoista ponnistelua. Meillä jotenkin oletusasetus helposti kääntyy siihen, että ollaan ollaan niinku ennenkin.

NS: Niin voikohan se olla sitten vähän aika monessakin asiassa niin, kun on pitkään oltu ja pitkään menty tietyllä tavalla, niin sitten hämärtyy se ajan muutos, että helposti jämähtää.

TH: Niin se on varmasti just näin, että se on meidän suurin voimavara mutta siinä on myös ne sisäiset..

N: Niin siinä on myös ne perinteet ja ne traditiot, mitkä on sitten semmoisia turvallisia yhtenäisiä ajan kanssa, yhdistää aikaa.

TH: Joo, hyvin sanottu.

NS: joo lueskelin, että olit kirjoittanut mielipidekirjoituksen leikkauksista, ja nää tulevat muutokset mitä tässä nyt on niinku myös hallituksen taholta esitetty, tämmöisiä niin leikkauksia, niin semmoinen ajatus heräsi mieleen, että kun Turun yliopistolla ja yliopistolla instituutiolla ja kirkon instituutiolla, on aika samankaltaisia kuitenkin arvoja, tavoitteita, tasa-arvo, ja ihmisarvoisen elämä, luonto ja ympäristöasiat, että on voi ajatella että paljon semmoista mikä yhdistää näitä instituutioita. Niin miten tällaisiin niin kun… voiko nää leikkaukset… ja miten tämmöisiin haasteisiin voi vastata, että jos rahoitus vähenee, niin voisiko olla semmoista yhteistyön uutta mahdollisuutta löytyä kanssa, että miten he vastaa niihin haasteisiin mitä esimerkiksi diakoniatyöhön on tulossa?

TH: Joo siis, nyt jo mä huomaan sen, että esimerkiksi järjestökentän kanssa meillä niin kun yhteistyö tiivistyy tällä hetkellä aika kovaa vauhtia, ja siinä varmaan osa ajuri on se, että järjestöt on huomanneet että rahoitusta leikataan, ja uhka siitä että sitä leikataan vielä enemmän on olemassa, ja varmasti niin kun se on mahdollisuus meille, että sitten yliopistonkin kanssa tulevaisuudessa vielä entistä tiiviimmin tehdään. Joo, mä luulen, että meillä on niin kun tällaista yhteistä arvopohjaa, tässä voisi kovinkin korkealentoiseksi mennä, mutta ollaan tällaisten jotenkin klassisten länsimaisten arvojen puolesta niin ev.lut. kirkossa kuin yliopistossakin, ja näin varmasti meitä tuo entistä tiiviimmin yhteen sitten tulevaisuudessa.

AL: Joo. No miten sitten yhteistyö palvelee sun mielestä sitten myös yliopistoa ja yliopiston opiskelijoita ja tutkijoita?

TH: Niin, mä jotenkin ajattelen, että jos ihan siitä käytännöllisestä päästä lähtee, niin meillä on mahdollisuus tarjota rahoituksia, meillä vielä ollaan siinä tilanteessa että ei nyt mitään kymmeniä miljoonia, mutta kuitenkin jotakin rahoituksia, ja mä itse toivoisin että niin kun opiskelijat eri puolilta yliopistoa, niin rohkeammin lähtisi meidän kanssa tekemään yhteistyötä vaikka niin kun erilaisten loppututkintojen kanssa. Syntyisikö jotakin gradumahdollisuuksia, joissa tutkittaisiin vaikka eri metodein sitä diakonian asiakaskuntaa vaikka, siitä me tarvittaisiin tosi kovasti tietoa, mutta meillä on meillä on jotenkin heikosta itsellä aikaa lähteä perehtymään hyvin tutkimuksellisin menetelmin siihen nykytilanteeseen. Ja miksei tuollaisia laajempiakin tutkimusryhmiä voisi syntyä, ja se on varmasti siellä se meidän yhteistyösopimuksen kanssa yks kulma, että toivotaan sellaista tiivistä tutkimuksellista yhteistyötä. Ja miksei myös, me ollaan, niin ei nyt ihan pieni työllistäjä olla, että myös erilaisia työmahdollisuuksia toivottavasti pystytään tarjoamaan, muillekin kuin teologeille… Totta kai, paljon on teologeja, ja hyvä että meillä on, se on sitä meidän erityisosaamista, mutta toivotaan että myös muita sitten ihmisiä pystyttäisiin houkuttelemaan hyviin tehtäviin.

NS: Jos mä tässä pohdiskelisin, että haluaisin tehdä yhteistyötä, ja ottaa vaikka diakoniatyön jonkin opinnäytetyön aiheeksi, niin voitko ottaa, mihin mä otan yhteyttä, kun mä lähden teitä päin lähestymään?

TH: Ota vaan minuun yhteyttä

NS: Juu elikkä sulle saa soitella, ja laittaa sähköpostia (naurua)

TH: Saa, saa soittaa! On meillä muitakin sitten niinku tonne hallinnon puolella, mutta kun puhuit diakoniasta, niin sitten se tulisi joka tapauksessa minulle.

NS: Ja ihan suoraan saa vaan opiskelijatkin rohkeasti, jos tulee mieleen niin lähettää viestiä?

TH: Saa, saa, ei ole tullut näitä ryppäitä, saa olla yhteydessä.

AL: Tuossa ennen kun laitettiin mikit päälle niin tuli ilmi että haaveena on saada tietoa alueen hmisten uskonnollisuudesta, niin mitä se tarkoittaa, tai mitä se kertoo teille?

TH: No meillä on jotenkin, niin kun viittasin tuohon kolmanteen sekulaariaikaan, tää nyt on tällainen teologian termi sekularisaationmaallistumisen tutkimuksesta, meillä on ymmärrys se että ihmisten käsitykset hengellisyydestä on muutoksessa, joka saa sitten ilmenemismuotoja. Josta tän hetken mun oma suosikki on avantouinti, josta puhutaan tosi paljon, ja se sanoitus on sekä mitä suomalaiset herätyssaarnaajat 200-vuotta sitten käytti, että niin kun ihmiset puhuu avantouinnista aika jännällä tavalla, jossa itse tunnistan siinä niin kuin syvästi hengellisen kulman. Näitä on muitakin, mutta tällainen hyvinvointiin liittyvä puhe. No meitä siis kiinnostaa nää tosi kovasti, ja miten me voidaan ehkä sitten, ja palaan vaikka niihin sanoihin diakonia ja sielunhoito, että miten me voidaan tähän maailmaan muokata meidän kieltä, niin että pystytään ymmärrettävinä ihmisille, puhutaan jotenkin samaa kieltä. Sitten totta kai Turussa vaikka maahanmuutto on tuonut paljonkin muutoksia hengellisyyteen, eilen näkyi, oli Eid mubarak, ja eilen näkyi paljon Eidin juhlijoita sitten, [Eid mubarak viittaa islamilaiseen Id al-Fitr juhlaan, mitä juhlitaan ramadanin päättymisen kunniaksi] ja nää on kaikki sellaisia muutoksia, jotka tosi nopeasti tapahtuu meidän ympärillä.

AL: Et tämäkin on vähän semmoinen mistä joku innokas voisi napata itsellensä gradun aihetta, tai ainakin semmoista pohjatyötä…

TH: No mä toivoisin sitä avantouinti gradua, mä oon tätä nyt muutaman kuukauden puhunut. (naurua) Taustalla on siis se, että jossain vaiheessa… Tää on semmoinen vanha vinkki, yhdeltä kokeneelta kollegalta sain, että jos haluat pysyä pappina ajan tasalla, niin kannattaa lukea toi Me Naiset, se on niin kun sun tärkein kirjallisuus, että sit tiedät missä maailma menee. Ja sit jossain vaiheessa huomasin… Mä luen sen tunnollisesti, se tulee meille kotiinkin… Mä siis 3–4 lehteä luin peräkkäin, niin se kansikuvajuttu, ainahan se on nainen, niin se puhui aina avantouinnista. Niin sen jälkeen mä aloin tätä niin kuin puolitieteellisesti seuraamaan, että kuinka monta kertaa mä saan vuoden aikana avantouinnin kansijuttuun, ja se luku on aika kova! Ja siihen liittyy semmoinen hyvinvointi, pysähtyminen, hengellinen kokemus... Ja siitä vaan graduaan tekemään, tai mistä vaan muustakin!

AL: Nyt aloin itsekin miettimään… Toi oli yllättävä tuommoinen tilasto, että se avanto on niin usein siellä, että toisaalta saisinkohan mä siitä jotenkin matikan kandin… (naurua)

TH: Näit on muitakin… Toivottavasti saat! (naurua)

AL: Pitää lähteä miettimään, ja keskustelemaan asiasta. (Naurua)

TH: Ja siis vaikka matikan puolestakin, siis meillähän on kovasti nyt haettaisiin, niin kun tällaisia mittareita, joilla me saataisiin toimintoja määriteltyä. Me haluttaisiin tietää, että onko meillä mahdollista rakentaa jonkunlaisia, mä en tiedä matikkaa yhtään, mutta joitakin kaavoja, joilla me voitais puristaa paljon tietoa tiiviisiin numeroihin. Me aika paljon numerotietoa tuotetaan tällä hetkellä, mutta me ei osata oikein käsitellä sitä, että saataisiinko me sinne jotakin malleja jolla se pystyisi tuottamaan meille helpommin käsiteltävissä olevaa tietoa.

AL: Aivan joo, no se kyllä se menee aika hyvin tonne meidän laitoksen… että sieltä aivan varmasti pystyisi niinku tekemään yhteistyötä tuommoisen asian kanssa, että tulee lisää nyt teille noita luonnontieteen yhteistyötä, kun oli ja se hiilineutraalisuus. (naurua)

TH: Se on ihan mahtavaa, se on mulle vierasta. (naurua)

NS: Me ollaan mietitty sitä, kysytty kaikilta, tai ajateltu että me kysytään, että onko se ollut semmoisia mieleenpainuvia jotain yhteistyökokemuksia, tai jotain mikä erityisesti nousisi mieleen?

TH: No mulla oli parikymmentä tässä äkkiä kun mietin näitä, mutta niin, ekana tuli mieleen tää vähän omaan maailmaan liittyen, kun kerroin siitä itkuvirsiperinteestä, niin siitä oli tosi mieleenpainuva luento, joka oli tämmöinen ortodoksikanttori teologian tohtoriopiskelija, joka sitä oli esitellyt, ja se oli niin kun mielenkiintoista vaikka ne erot siinä kuinka kuinka Kreikassa itkuvirsiperinne ei ole niin synkkää, vaikka kun meillä Suomessa… Tää nyt on tällaista humanistihömppää, mitä itse rakastan. Toinen oli ehkä just liittyen siihen hiilijalanjälkeen, kuinka just siitä yhteistyöstä (löytyi) konkreettinen hyöty, kun me oltiin pitkään pyöritelty sitä niin kun hiilijalanjäljen pienentämistä mutta kun puuttu se konkretia, puuttui se mikä on tän hetken tilanne, miten siihen voi vaikuttaa, mistä meidän päästöt syntyy, ja sitten kun tulee yliopistolla valmisteltu tällainen kovin luonnontieteellinen lähestymistapa, jossa lyötiin Excel-taulukot meidän eteen, niin se kyllä ja hienolla tavalla toi sitä maalia näkyviin, toi nykyaikaa näkyviin, ja lisäsi yksinkertaisesti tietoa, ja olette sitten myös sitä että sen jälkeen on ollut äärettömän paljon helpompaa puhua siitä asiasta, että tiedetään mistä puhutaan.

AL: Joo, teillä oli se ajatus että 2029 olette sitten hiilineutraali, niin nyt kun on 2024 niin onko se…

Onko teillä kunnon suunnitelmat nyt sitten jo kirjattuna että?

TH: On meillä suunnitelmat kirjattu, mutta siinä on pari haastetta, ne paljastui just kun viime vuonna saatiin nä meidän luvut. Meillä ei oikein omaa metsää niin me ei oikein saada sieltä sitten rakennettua niinku, mikä se hieno sana on, kompensaatiota, että se vaatii sitten aika isoja toimenpiteitä, mutta kyllä tässä tosissaan sen tavoitteen kanssa ollaan liikenteessä, ja just saatiin uus ympäristödiplomi.

NS: Joo, mut tosi hienoa, että on noin yllättävänkin laajaa yhteistyötä olemassa, että mieltää sen helposti vaan sinne teologian puolelle, mutta tosiaan se on tosi kokonaisvaltaista ja kirkko on yhteiskunnallinen vaikuttaja ja että tota noin niin…

TH: Joo, mulla nyt kun tässä ollaan puhuttu, niin vielä tulee tosi paljon mieleen noita, sais varmaan tosi paljon kun oikein siis kaivaa. Että kyllähän meillä sairaalapapitkin tekee aika paljonkin yhteistyötä, ollaan tehty esimerkiksi saattohoidon kehittämisessä, ja kriisityössä, ja siellä on ollu myös niinku yliopistokulmaa mukana aina totta kai niinku lääketieteen opiskelijat on sitten TYKSissä on siinä työssä mukana ja meidän sairaalapapit heitä siinä on kouluttanut, tällaisessa surevan kohtaamisessa vaikka. Sitten meillä on perheneuvonnassa ollut tuota tuonne psykologian puolelle myös yrityksiä. Että kyllä näitä paljon on, ja hienoa että on.

NS: Joo, onko sulla vielä jotain sellaista mitä sä haluaisit tuoda tässä esille?

TH: Mä toivon että alkaa tulla innokkaita yhteydenottoa, että pääsee gradua tekemään meille. Muutenkin kannattaa olla yhteydessä erilaisista työmahdollisuuksista - nyt mehän voidaan tarjota korkeakouluharjoittelu ja muita paikkoja, että niitä on ollutkin tässä jo tosi hyvin.

NS: laitatteko te meille sitten yliopistoon päin kanssa hakuun, että kun, kun tulee joku idea, että laittakaa sähköpostia opiskelijoille täältä, että nyt tarvittaisiin tällaista!

TH: Tuossa pitääkin aktivoitua!

AL tai sitten ihan niinku edellisessä jaksossa oli yhteistyökumppanuuksista, niin heihinkin päin aina voi olla sitten yhteydessä,

TH: Hienoa!

NS: Eiköhän tä sitten ollut tässä, kiitos oikein paljon kun pääsit tulemaan!

A: Kyllä kiitoksia

TH: Hyvä, oli kiva käydä!

Tieteen yhteiskuntavastuu -podcastin Yliopisto ja yhteistyö -jaksoissa keskitytään selvittämään, millaista yhteistyötä Turun yliopisto tekee. Jokaisessa jaksossa opiskelijat Noora ja Anniina haastattelevat uutta mielenkiintoista vierasta, joka kertoo omia kokemuksiaan yhteistyöstä. Ensimmäisessä jaksossa vieraana on Antti Nuutinen yliopiston Kumppanuus ja vaikuttavuus -tiimistä.

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine

Haastattelu/podcast 26.3.2024
Haastattelijat: Anniina Laakso (AL) &Noora Salonen (NS)
Vieras: Antti Nuutinen (AN)

S: Tervetuloa kuuntelemaan meidän podcastia, tieteen yhteiskunnallinen vaikuttaminen kurssilla
opiskellaan

AL: Kyllä, mä oon Anniina ja mä oon matikanlaitokselta, opiskelija

NS: Ja mä oon Noora, mä opiskelen kulttuurien tutkimuksessa etnologiaa

AL: Ja sit meil on tänään täällä vieras,

AN: Antti Nuutinen, kumppanuudet vaikuttavuus yksiköstä, hyvää päivää, yritysasiamies tittelillä

AL: Tervetuloa

AN: Kiitos kiitos

AL: Mites, mikä tää on missä sä oot töissä?

AN: Meidän kumppanuudet ja vaikuttavuusyksikkö vai?

AL: Joo just tää, oli niin hieno nimi et itsekin jo hämmentyy (naurua)

AN: Niin, kumppanit ja vaikuttavuusyksikkö on yliopiston, miten sen nyt sanoisi selvästi ja
hienosti? Yksikköön on koottu sellaiset toimenkuvat, ja sellaiset resurssit, joiden tehtävänä on tää
vuorovaikutus ja vaikuttavuuden lisääminen. Meidän yksikössä on 14 työntekijää, meillä on
esimerkiksi kansainvälisyysvastaavat siellä, jotka hoitaa yliopiston kansainvälisiä suhteita, ja sitten
meillä on allekirjoittanut tietenkin, joka hoitaa yritysten kanssa tehtävää yhteistyötä semmoisena
sillanrakentajana, ja sitten toisaalta myös pyrin edistämään perustutkimuslähtöistä yritysten
perustamista, ja opiskelijastartup-yritysten perustamista, sitten meillä on alumni suhteet jotka itse
näen hirveän suurena voimavarana, keskitetysti hoidetaan näitäkin koska meiltähän joka vuosi täältä
valmistuu tuhansia ihmisiä, jotka on hyvin pian sitten ihan oikeassa maailmassa tekemässä niitä
päätöksiä. Niin on hyvin tärkeää, että yliopisto pitää aktiivisesti yhteyttä myös meidän alumneihin.
Niin, se on meidän yksikkömme.

A: Niin, hyvin laajalta, joka tekee paljon, 14 ihmistä voi kuulostaa isolta, tai sitten vaikka kuulostaa
pieneltä, mutta hirveästi on selkeästi paljon tekemistä.

AN: Ja voisin vielä lisätä nyt kun muistaa, että meillä on myös vastuullisuustyö, meidän yksikössä
on 2 ihmistä, jotka hoitaa näitä asioita jotka on hyvin pinnalla tietysti, ja sitten mun kollega Paavo,
joka vähän myös on tässä yrityskentässä, mutta hän hoitaa tämmöisiä suurempia hankkeita, mitä
tehdään keskuskonsortioissa jopa, tämmöinen selkeä työnjako sitten meidän kesken vielä.

AL: Ok, no niin

NS: Miten sä itse päädyit tänne töihin, mikä sua veti tähän alalle?

AN: Mä rakastan tehdä ihmisten kanssa töitä, se on kaikista suurin (syy), että mä oon aika silleen
ajopuuteorian mukaisesti poukkoillut, että itse on insinööri pohjakoulutukseltani, olen ollut
lääketehtaalla töissä, ja sitten menin tekemään jatko-opintoja ja perustin uuselintarvikkeisiin
liittyvän startupin ja sitä pyöritettiin 4 -vuotta, ja sitten päädyin taas in vitro -diagnostiikan
regulaation pariin, missä sai tietty tapella esimerkiksi FDA:n kanssa, mikä on tämmöinen hyvin
inhimillinen organisaatio, ja aina kuitenkin ollut semmoinen olo, että mä haluan tehdä semmoista
vaikuttavaa työtä, ja mä koen että se vaikutus tulee siitä kun tehdään, kohdataan ihmisiä autetaan
niitä ihan kädestä pitäen tekemään asioita. Tää oli se kun avoimessa julkaisussa oli, että hei haetaan
yritysasiamiestä ja katsoin nyt mä pystyn vaikuttamaan oikeasti tuossa työssä, että perustetaan uusia
firmoja ja autetaan ihmisiä kaupallistamaan niiden ideoita.

NS: Ja oliko sulla omaa kokemusta sitten sieltä sun tutkimuspuolelta, tai työn puolelta taustaa jo
silleen, että yliopiston kanssa olisit sitten jo siellä puolella tehnyt yhteistyötä aikaisemmin?

AN: En sinällään ihan, sanotaan että noissa kun on ollut korporaatiohommissa niin lapiomiehen
roolissa siellä enemmän se on näkynyt. Koska yliopiston tekee hyvin laajalla skaalalla yhteistyötä
yritysten kanssa, ja silloin kun on ollut töissä niin se näyttänyt siltä, että ”ahaa että on esimerkiksi
tämmöinen kaveri kuka tekee vaikka lopputyötään tänne”, tai hän on ehkä jossain tutkimusryhmän
osana. Mutta, itse en työelämän aikana aktiivisesti ollut näissä. Mutta, sanotaan sitten siellä kun sitä
omaa startupia pyöritettiin, niin käytettiin kyllä aika paljon hyödyksi silloin yliopiston resursseja,
esimerkiksi, että ihan elintarvikekehityksen labroja, kun alkuvaiheessa tehtiin sirkkaelintarvikkeita,
niin käytettiin hyödyksi niitä tiloja, kun tiedettiin, että on infrastruktuuri olemassa ja niitä saa
käyttää.

AL: Kyllä toi on varmasti kun sun nykyiseen työhön kuuluu just tuommoisten startup-firmojen...
että opiskelijat ja vastavalmistuneet alkaa aloittaa (yritystä), niin tuo apua siihen että on itsekin ollut
startup firmaa perustamassa sitä, tietää miten se homma pyörii mitä ajatuksia niillä voi olla niin…

An: Totta kai, sehän se on tämmöinen kokemusasiantuntijan rooli, ihan selkeästi niistä omista
virheistä ja onnistumisista mä ammennan tosi paljon. Ja totta kai, se että kun yliopistolla on
melkeinpä tarjota ratkaisu mihinkä vaan ongelmaan, niin totta kai ammennan myös sieltä sitten, että
hei jos mä näen, että teidän puljunne nyt painii tämmöisen, yritätte ratkaista tämmöistä ongelmaa,
sitten se on hyvin luontaista linkittää ihmisiä, että käykääs sitten tän proffan kanssa juttelemassa,
heillä on tämmöinen tutkimusinfra mitä te voisitte esimerkiksi hyödyntää teidän tekemisessänne. Ja
sehän on aivan kaikilla Turun seudun korkeakoululla yhteinen asia, myös se, että kun meillä on
niitä, puhutaan tutkimusinfroista, eli meillä on valtavasti laitteita, meillä on valtavasti tiloja, ja
sehän on kaikkien yhteinen etu, että ne tyhjäkäynnillä siellä, se on aina parasta, kun pystyy saamaan
lisää käyttöön sitten niillekin.

AL: Mun mielestä on hirveän hienosti sanottu, että yliopistolla on ratkaisu kaikkeen!

AN: Niin, se voi painaa markkinointimateriaaliin. (naurua) No en ota komentoa takaisin Kyllä mä
väitän, että on melkein kaikkeen ratkaisu.

AL: Aivan mahtavaa! Minkälaista kaikkea yhteistyötä Turun yliopisto sitten tekee, että nyt oli nää
startupit ja näiden tilojen lainaaminen, mutta minkälaista kaikkea muuta sitten on? Mitä itsellä tulee
heti totta kai mieleen, on just että voi gradun tehdä johonkin yritykseen, ja että minkälaista kaikkea
mahdollisuuksia yritys voi tehdä Turun yliopiston kanssa?

AN: Joo tosiaan nuo gradut on semmoinen vähän niin kuin hyvä portti siihen yhteistyöhön, ne on
sitä sanotaan, tämmöistä matalimman tason yhteistyötä, mutta siitä kun lähdetään sitten perkaamaan eteenpäin... Okei, nehän lähtee aina tarveperusteisesti se yhteistyöhän, meillä voi rekrypalvelut yliopistolla… että ihan jos on työvoimatarvetta, eikä ole mitenkään epätyypillistä että firmasta x otetaan yhteyttä, että hei et me tarvittaisiin nyt tekijä hyvinkin nopealla aikataululla, voitko
suositella jotain pätevää henkilöä, jolloin on hyvinkin luontaista että sitten otetaan taas yhteyttä
johonkin proffaan joka tuntee sieltä vaikka jonkun loppuvaiheen maisteri/diplomiopiskelijan josta
saadaan sitten osaava tekijä rooliin. Sitten kun lähdetään ylöspäin, niin sitten voi olla esimerkiksi
opiskelijaprojekteja, että meillä on muutamat tiedekunnat hyvinkin profiloituneina tässä, että on
esimerkiksi tämmöisiä capstone-projekteja johonka yritys antaa ihan oikein haasteen. Että, teknisen
tiedekunnan capstone-projekteilla on esimerkiksi todella hyviä referenssejä mitä on kiva mainostaa.
Maailman suurimpaan risteilijäalukseen esimerkiksi oli eräällä alihankkijalla haaste, miten
komentosillan palosuojaus ratkaisua tehtiin, ja siihen sitten rekryyttiin meiltä elektroniikan
opiskelija, joka sitten pystyisi ratkaisemaan tämän ongelman suoraan. Tai sitten ydinjätteen
loppusijoituspaikka onkaloon, eräänlainen ohjausjärjestelmä on tehty tän kurssityön kautta. Mutta
ne tulee yrityksiltä, siis joku tarve, teknillisellä siis kun ollaan, se on yleensä tekninen haaste mitä
ratkaistaan. Mutta näitähän tehdään todella laajasti, että se on ihan kaikissa tiedekunnissa tää, että
opiskelija projektina tehdään jotain.

NS: Tästä päästään tähän yhteistyöhön ja tähän tiedekuntien väliseen yhteistyöhön, että miten
tämmöinen tavallaan monitieteisyys ja tieteiden välisyys, että onko tieteenalat eriarvoisessa
asemassa keskenään, kun puhutaan yhteistyöstä yritysten tai yhdistysten kanssa, että onko siinä
suurta heittoa? Ja myös sellainen tulee mieleen, että voiko tekniikan alalta kysyä humanistiselta
tieteeltä, että miten nää… onko ne hyvin tiedekuntiin sidoksissa olevia nää yhteistyöt, vai onko
niissä semmoista monitieteisyyttä yhteistyössä?

AN: Se on tavoitetila, on totta kai, me tahdotaan, koska se on voimavara, Turun yliopiston yks
suurimpia voimavaroja, että on 8 tiedekuntaa. Tästä saa todella hyvän aasinsillan siihen
nimenomaan, että kun lähdetään vähän opiskelijaprojektia pidemmälle, että tehdään yhteinen
tutkimushanke yrityksen kanssa, jolloin on ensiarvoisen tärkeää, että monialaisesti pystytään lähtee
sitä problematiikkaa ratkaisemaan. Ja sitten kun mennään tämmöisiin tutkimushankkeisiin, missä
on tyypillisesti vaikka Business Finland -rahoitteisia, koska siinä puhutaan aika isoista asioista, ja
kun pyritään ratkaisemaan isoja ongelmia, niin ei ole yhtään epätyypillistä että meillä on
biodiversiteetin yksiköstä ihminen, joka ymmärtää että miten metsän monimuotoisuutta pystytään
suojelemaan, mitä asioita täytyy ottaa huomioon kun siellä metsässä tehdään jotain, no mitä
metsässä tehdään, vaikka kaadetaan puita, sehän on tän maan talouden perusta ollut pitkään että
kaadetaan puita. Mutta se on semmoinen asia, että miten sitä pystytään tekemään
resurssitehokkaasti, esimerkiksi että metsäkone pystyy ajamaan siellä näppärästi, ja miten pystytään
suojelemaan, että ei myllerretä sitä täysin. Tästä tulee heti, että okei, parin eri tiedekunnan ihmiset
lyö viisaat päänsä yhteen, niin tulee tulosta. Tai sitten katsotaan vaikka humanistisempia aloja, että
esimerkiksi tämmöinen museotyö on hyvin tyypillistä mitä tehdään, ja nähän on hyvin
mielenkiintoisia, että jos olette käynyt viime aikoina museossa, varmaan viime vuosikymmenen
aikana ollut, että tuodaan paljon lisättyä todellisuutta sinne, että sä voit katsoa AR-laseilla jotain
esinettä ja saat siitä kaikkea fantastista tietoa, niin tää kehä on tämmöinen ihan luontainen yhteistyö
sitten, että se kaveri kuka ymmärtää sen teknisen toteutuksen. Ja sitten vaikka arkeologian tutkija tai
kulttuurihistorian ihminen tuo siihen sen oman substanssinsa. Ja nää pyritään aina, totta kai kun
tehdään yhteistyötä, niin senhän täytyy olla molempia osapuolia hyödyttävää. Eli
tarveperusteellisesti se lähtee aina liikkeelle. Sä kysyit, sun kysymyshän oli siitä, että onko
eriarvoisessa asemassa tiedekunnat, mä haluaisin sanoa nyt että ei ole, koska kaikilla on ne omat
vahvuutensa, totta kai eri aloilla sitä tehdään eri muotoisesti sitä, että se on aika selvää että
arkeologian ihmiset tekevät tämmöisiä museoprokkiksia, esimerkiksi että se, jos puhutaan ihan
raa’asti euromääräisesti, niin varmasti, nehän on ihan julkista dataa, että mitenkä paljon esimerkiksi
yritysyhteistyö-euroja tulee minnekin tiedekuntaan, että euromääräisesti voidaan sanoa varmaan että
on eriarvoisessa asemassa, koska tietynlaista osaamista on helpompi laittaa laskutettavaan pakettiin.

AL: Niin, ja varmaan jollakin humanistisella tiedealalla ei ole just esimerkiksi näitä labratiloja, mitä
sitten joku luonnontieteellinen ja lääketieteellinen voi helpommin vuokrata ja antaa.

AN: Joo aivan. Se on hirveän helppoa jos sulla on vaikka joku Turku Protein Core, jotka tuottaa
proteiineja ja proteiinilla tehdään rahaa kärjistetysti, niin se on hirveän helppoa myydä tämmöistä
palvelua millä on selkeä ostaja, mutta useinhan se on niin kun mä sanoisin, harhaluulo, että tää olisi
silleen että teknillisessä ja kauppiksessa, niin tekee varmasti kaikista eniten yhteistyötä, mutta eihän
se tilastojen mukaan pidä paikkaansa, että kyllä meillä humanistiset tieteenalat itse asiassa tekee
kaikista eniten yhteistyötä, niillä on omanlaisensa tutkimusinfra, mitä ne pystyy tarjoamaan omilta
aloiltaan. Että, ei se katso sitä että sulla täytyy olla laboratorio, että täällä myydään
laboratorioaikaa. Se on oman tyyppistänsä, se on heidän omaa substanssiaan mitä he pystyvät
tarjoamaan.

NS: Käytännössä tapahtuu sillä tavalla, että teihin otetaan yhteyttä pääasiassa, että joku firma, tai
yritys ottaa yhteyttä ja sitten te ohjaatte, että mihin kannattaisi, mihin jatkossa ottaa... tai ohjaatte
yhteen tätä porukkaa, kenen kanssa sitä tekisi sitä yhteistyötä? Jos ymmärsin oikein?

AN: Joo, jos puhutaan mun omasta roolista, niin hyvin pitkälti tää on näin, jos joku ottaa muhun
yhteyttä, että hei mä tarvitsen jonkun alkuaineanalyysin tästä metallipalikasta huomenna, niin joo
totta kai silloin mä etsin sen, mutta tyypillisesti, miten tiedekuntatasolla nä yhteistyökuviot menee,
nehän on moni vuosikymmenisiä, ja nehän perustuu siihen että tiedetään ja tunnetaan ne toimijat,
ne yhteistyökumppanit kenen kanssa tehdään ja suurimmassa, valtaosassa tapauksista ei tarvita
meikäläisen inputtii siihen väliin, vaan on jo on ne suorat yhteydet luotu, ja ne on olemassa. Että,
meidän tutkijoilla, tutkijaryhmillä, professoreilla… heillä kyllä on ne kontaktit, ne hyvinkin
omatoimisesti pystyvät hakemaan ja rakentamaan tätä yhteistyötä, ja sehän on se tavoitetila, se on
se mihin kaikki munkin työ tähtää, että ihmiset tuntevat toisensa, ihmiset tietää missä on ne
kyvykkyydet mitä voidaan, minkä pohjalta sitä yhteistyötä voidaan rakentaa. Että, se on se mun
oma suurin työsarka, mutta toki kuten sanoitkin, niin on näitäkin ja se on ihan hyvä, se on helppo
keino.

AL: Niin just, että koittaa verkostoitua, ja luoda niitä uusia… että hei tiesitkö, että meillä tää yritys
että meillä voi tehdä yhteistyötä meidän kanssa ja tälleen luo niitä kontakteja, että tutkijat ja
opiskelijat löytää sitten ne yritykset, ja yritykset löytää sitten suoraan ne.

AN: Joo ilman muuta näin siis jalkatyötähän on paljon omassa roolissa. Nyttenkin meillä on
tämmöinen, että bisnesturku auttaa meitä tässä näin, että kaikki alueen korkeakoulut kierretään
alueen elinkeinoyhtiöilletilaisuuksissa, että esimerkiksi nyt ollaan Naantaliin menossa parin viikon
päästä, jossa taas on kutsuttu alueen yrityksiä, ja sitten siellä kerrotaan, että hei Turun yliopiston
kanssa voidaan tehdä tämmöistä ja tämmöistä, just että voitte palkata opinnäytetyön tekijän, tai
sitten voidaan tehdä isompia hankkeita, yhdessä meillä on näitä tutkimusinfroja teidän
käytettäväksi, meillä on rekry palveluita teidän käytettäväksi, meillä on todella laaja skaala
yhteistyö. Pyritään lisäämään sitä tietoisuutta, että mitä on tarjolla. Mä näkisin, että suurimmaksi
osaksi varmaan se on ollut viestinnällinen... en mä sano että se on ongelma, mutta se että onko se
viesti mennyt, ja miten me tuodaan sitä, tuodaanko me tarpeeksi ilmi, että hei meillä on tarjota
todella paljon kyvykkyyttä ja osaamista, että tehdään asioita yhdessä, ja sitä nyt tässä koitetaan
koko ajan ratkaista, että tässä teidän raportissa, mikä saatiin niin, siellä oli niin nostettu esille että
oliko 90% vastaajista pyytänyt että saataisiin uutiskirje siitä, uusimmista mielenkiintoista
tutkimustuloksista mitä heidän alalla on tapahtunut, niin täähän on just tämmöinen mistä otetaan nyt koppi, että aletaan julkaisee niitä ja tuoda ilmi paremmin. Tuodaanhan niitä nyttenkin, meillä on
tämä valtava hieno viestintäorganisaatio yliopistossa jonka tehtävä on tuoda näitä ilmi.

AL: Joo kuuntelijallekin ehkä tässä kohtaa on hyvä kertoa, eli tosissaan tää kurssi mihin tää
podcastikin kuuluu, niin me ollaan aloitettu tää jo syksyllä 2023, ja me Nooran kanssa tuossa viime
syksynä tehtiin Turun seudun yrityksille tämmöinen kysely, mihin sitten saatiin paljon vastauksia
eri yrityksiltä, ja tehtiin siitä sitten tämmöinen raportti juuri Antille ja Antin tiimille, ja siellä juuri
kysyttiinkin, että mitä yritykset toivoo, ja siinä oli myös kunta vastasi, oli erilaisia yhdistyksiä jotka
vastasi, niin just tää uutiskirje sähköpostiin nousi yllättävästi, se on ehkä semmoinen mitä ei itse
silloin kun sitä teki sitä kyselyä, niin ei osannut odottaa, että semmoinen nousisi, että laittoi sen
sinne vaihtoehdoksi vaan vähän, että testataan, ja sitten se nousikin sieltä tosi toivotuksi. Mahtava
kuulla että se on huomattu teillä. 

AN: kyllä se on luettu ihan ajatuksella läpi se mitä on vastattu, ja totta kai vastaajien toiveisiin
pyritään vastaamaan.

A: Mahtavaa

N: Tässä kohtaa mainostaisin, totta kai, meillä on tää Aurora lehtihän on sellainen, just katsoin
viimeisen numeron niin siellä oli itse asiassa nostettu tän tyyppisiä asioita, että mitä
mielenkiintoista yliopistolla tapahtuu. Aurora lehti vaan tilaukseen, niin sitä kautta myös saa kuulla
näitä meidän kuulumisia. Siellä on, nyt oli ainakin viime numerossa hyvin mielenkiintoisia
artikkeleita.

AL: Hyvä myyntipuhe!

NS: Kiitos vinkistä. Tästä tuli mieleen, että nää tämmöiset maailman trendit, niin kun nää poliittiset
muutokset, korona, ukrainan sota, ilmastonmuutos se on tosi laaja ja pitkäaikainen ilmiö, mutta
miten tämmöiset maailman muutokset, ja poliittiset muutokset, ja yhteiskunnalliset muutokset,
näkyykö ne jotenkin teidän työssä täs yritysyhteistyössä, heijastuuko ne?

AN: Näkyy todella voimakkaasti niin kun taloudellinen tilanne, kaikki mikä vaikuttaa talouteen niin
se vaikuttaa siihen, että kuinka paljon resursseja yrityksillä esimerkiksi on laittaa yhteistyöhön. Ja
itse haluaisin nostaa ehkä… mehän ollaan valtavassa murroksessa tällä hetkellä, oliko just
Alexander Stubb postannut, että tä on meidän sukupolven 1917, 1944, 1989, 2024 on seuraava suuri
murros, joka viittaa tekoälyyn totta kai. Se on valtava potentiaali, valtava muutos, ja korkeakoulujen
ja siinä sivussa Turun yliopiston tehtävä totta kai pystyä niin kun tulkkaamaan ja olemaan siinä
muutoksen kärjessä, että miten me vastataan muuttuvaan tilanteeseen ihan koko meidän
yhteiskunnan saralla. Mutta totta kai ihan geopolitiikkahan näkyy siinä, että kenen kanssa, ketkä on
meidän kavereita kenen kanssa voidaan tehdä yhteistyötä, joka sekin on taas tietty todella suuri asia,
koska tiedeyhteistyön pitäisi olla aivan semmoista mitä loppuun asti halutaan pitää yllä, vaikka olisi
mikä maailmanpoliittinen tilanne, mut ne on moniulotteisia todella vaikeita asioita, johon yliopiston
instituutiona täytyy pystyä vastaamaan.

NS: Joo, aika mielenkiintoista, että tiede on vapaata ja yliopisto pyrkii tuottamaan… parantamaan
maailmaa, laittaa tietoa, ja sitten että kuitenkin on Venäjän tilanne, että miten se on vaikuttanut, että
saadaanko ottaa venäläisiä tutkijoita vastaan, ja minkälaista yhteistyötä saa tehdä, nytten tulee
uusia, tai uusi kriisi tää Palestiina ja Israel-tilanne, ja kaikennäköistä, suuria poliittisia muutoksia,
vakavia asioita, niin tää on kyllä ihan kiinnostavaa, että semmoinenkin kysymys oli mielessä, että
onko tilanteita jolloin täytyy kieltäytyä yhteistyöstä?

AN: On siis kyllä semmoisia tilanteita on, milloin täytyy yksinkertaisesti kieltäytyy yhteistyöstä, ja
en nyt lähde erittelemään niitä tässä. Totta kai yliopisto instituutiona tiedostaa sen, että ei kaikkeen
ei voida lähteä mukaan vaikka kuinka haluttaisiin olla avoimuuden ja kaikkien yhteisen hyvän
asialla.

AL: Niin, ihan kaikkialle ei voi sitä yliopiston logoa laittaa alle, vaikka haluaa olla avoin niin
erilaisista syistä.

AN: Joo, se on juurikin näin, mutta sehän koskee ihan kaikkia toimijoita, yrityksiä, kaupunkeja,
valtioita, mutta henkilökohtaisesti sanon että, hirveän ikävä kehityssuunta tällainen polarisaatio
taas, että ei voida avoimuuden merkeissä tehdä kaikkien kanssa yhteistyötä, toivotaan taas parempia
aikoja, että miten pieni ihminen siihen nyt voi vaikuttaa, niin en tiedä.

AL: Onko sitten, että jos kysyy että miltä tulevaisuus näyttää, että onko jotakin semmoista unelmaa
tai visiota, että mikä olisi semmoinen mä en tiedä, onko 5 vuotta liian pitkä vai liian lyhyt aika,
mutta, että mikä olisi semmoinen, että on hattarapilviä ja yksisarvisia lentää, niin mikä on sulla
semmoinen tähän liittyvä visio ja unelma?

AN: Nyt ei missään niin kun tärkeysjärjestyksessä, mutta se että mä toivon, että meidän nykyiset
opiskelija sukupolvet, no 5. vuoden päästä ne ketkä nyt aloittaa, ja aloittaa ens syksynä, niin on
sitten taas loppuvaiheessa, että heillä on semmoinen näkemys siitä heillä on taito ja kyvykkyys
lähtee niitä omia unelmia toteuttamaan nimenomaan, vaikka yrityksen liiketoiminnan perustamisen
kannalta, että saadaan semmoinen se ilmapiirin muutos taas siihen, että saataisiin parannettua se että ihmiset uskoo siihen omaan kyvykkyyteen uskaltaa. Totta kai toisaaltahan toivon, että taloudellinen tilanne olisi ihan globaalisti sellainen, että on resursseja laittaa rohkeisiinkin avauksiin. Nythän tällä hetkellä ollaan hirveän konservatiivisia rahan suhteen, että se liittyy kaikenlaisiin
makroekonomisiin tilanteisiin ja korkoihin. Helpompi on silloin tehdä rohkeita avauksia kun rahaa
on käytettävissä enemmän kuin vähemmän.

AL: Joo, ja varmasti yrityksetkin lähtee paremmin yhteistyöhön mukaan, erilaisiin yhteistöihin jos
on taloustilanne yrityksessä parempi

AN: Joo totta kai, se on ihan selkeästi nähtävissä että silloin kun yrityksellä menee hyvin, niin totta
kai on enemmän resursseja siihen, ja silloin jos ei mene niin hyvin niin silloin katsotaan tarkemmin.
Se on kaksiteräinen juttu, sanotaan että huonossa taloustilanteessa myös sitä yhteistyötä etsitään
myös enemmän, koska se nähdään että on tehtävä niitä rohkeita uusia vetoja, jolloin yhteistyö
kannattaa, niin niitä voi syntyä. Ja sitä nimenomaan rohkaistaan ja pyritään löytämään, että miten
me saadaan tää suunta muutettua tekemällä yhteistyötä. Ettei se ole mikään mikä silleen että vaan
silloin kun menee hyvin taloudessa, tehdään yhteistyötä, vaikka sitä aina tehdään niin se voi olla se
fokus vähän eri.

NS: Ja yhteistyöhän on ihan hyvä vastapaino tälle polarisoitumiselle kanssa, että ihan täysin
yhteistyöhän luo sitä yhteistyötä.

AN: Joo totta kai, ja sehän on ihan selkeätä, että ei tässä yksin kukaan oikein pysty pärjäämään. Mä
haluan nostaa sen, et meillähän on tämmöisiä yhteistyön miksi nyt kutsuu… meillä on
kulttuurikampus, on teknologiakampus, terveyskampus ja niissähän on kaikki Turun seudun
korkeakoulut mukana, ja sitä kautta pyritään nimenomaan tässäkin asiassa, että jos on vaikka
kulttuurialan yritys niin sehän on helppo ottaa yhteyttä kulttuurikampuksen nettisivujen kautta, ja
sieltähän se lähtee tarpeesta, ja sieltä lähtee se sun tarpeesi tai ehdotuksesi tai mikä tahansa sulla
onkin, niin se lähtee laajaa jakeluun ja sieltä katsotaan, että hei että kenen kanssa tästä voidaan
muotoilla, että tämähän on tätä yhteistyötä. Ei saa ajatella, että Turun yliopisto vaan yksin haluaa
hyvin itsepäisesti ja mustasukkaisesti tehdä yhteistyötä, vaan totta kai, halutaan tehdä myös muiden
korkeakoulujen kanssa sitä yhteistyötä.

AL: Totta kai, ja kun Turussakin nä kampukset on tosi lähekkäin, että Åbo Akademi on yliopiston
ihan vieressä, ja AMK on tosi lähellä, ja AMK:ssa on eri tarjontaa kun yliopistolla.

AN: Joo nimenomaan, ei se oo yks eikä kaks kertaa kun on tullut joku kysymys, mihin on pystynyt
suoraan sanomaan, että Åbo Akademin puolelta saattaisi löytyäkin se paras asiantuntija tähän.

NS: Mites tä, teillä Hämeenkadulla kun on tää konttori, että jos jalkaudutaan ihan tänne taas
maailman tiloista, että kerrotko vähän siitä, että mikä tää tila on?

AN: No se on mun oma lempilapseni, vähän yli vuoden verran sitä on pyöritetty, tosiaan
yrittäjyystilakonttori, jota Liedon säästöpankki säätiö sponsoroi Turun yliopistolle. Sen on tarkoitus
olla tämmöinen yhteiskäyttötila missä meidän korkeakouluyhteisön jäsenet, kun heillä on jotain
omaa bisnestä. Se on sellainen tila mistä saa apua ja tukea ja nimenomaan pystyy verkostoitumaan
ihmisten kanssa. Nyt sieltä on konttorilta tullut seitsemisen ihan opiskelijalähtöistä startup yritystä,
osa niistä on kasvanut ulos sieltä, että ovat saaneet sen verran hyvää vauhtia liiketoiminnalle, että
ovat saaneet vuokrattua omat tilat. Mutta siellä pyritään järjestämään joka viikko jotain tapahtumaa,
esimerkiksi perjantai aamuisin on ”community breakfast” -tapahtumat, missä on yleensä 20–30
ihmistä, joku mielenkiintoinen keynote ehkä siinä, ja pyritään tätä yrittäjyyden ilosanomaa
tuomaan. Se on nimenomaan tämmöisen yrittäjyyteen ehkä enemmän se tila, mutta siellä on
järjestetty myös yritysyhteistyö tilaisuuksia. Meillä on Turun yliopiston strategisen
yhteistyökumppanin Bayerin kanssa juuri pari viikkoa sitten tämmöinen tutkija tapaaminen ja parin
viikon päästä on seuraava tilaisuus heidän kanssaan siellä. Mutta myös muita yrityksiä siellä on, että
aika usein yrityksestä tulee joku kertomaan että hei meillä on vaikka patentti toimisto ja näin tä
homma toimii, että jos kiinnostaa niin meidän yritys voi tarjota näitä palveluja tarvitseville. Mutta
se on kohtaamistila, niin mä sitä mainostaisin kaikista parhaiten.

NS: Voiko sinne tulla kohtaamaan ihan Turun yliopiston opiskelija…

AL: Vai pitääkö olla startup -idea taustalla, että uskaltaa tulla?

AN: Ei tarvitse, se on avoin kaikille, ketkä haluaa tehdä omaa liiketoimintaa tai yhteistyötä firmojen
kanssa. Niin se on kyllä avoimet ovet kaikille, sanotaan näin että sinne on myös muidenkin
korkeakoulujen ihmiset hyvin tervetulleita, että vaikka onkin lähtökohtaisesti Turun yliopiston tila.
Tä on just tätä että kun ihmiset kohtaa toisiaan, niin se on todella hyvä, ja todella kannustan siihen
että akademilaiset, jotka on hyvin lähellä, niin se on ihan fantastista kun meidän eri aihealueitten
substanssi on se että siellä pystyy keskustelemaan aiheesta. Niin se on sitä parasta törmäyttämistä ja
verkostoitumista.

NS: Joo täytyy tulla tutustumaan

AL: Kyllä, mäkin oon siitä monta kertaa kävellyt ohi ja katsonut, että tuossa on joku yliopiston tila,
missä selkeästi tapahtuu jotain

AN: Kyllä, ja sielläkin esimerkiksi yksi tällainen yhteistyökuvio, nythän nauhoituksen hetkellä
seuraava perjantai on pitkäperjantai, mutta sit seuraavana perjantaina on taas yhdeksältä aamulla
tällainen Location innovation hub on järjestäjäisännöinti vuorossa, että tällaista paikkatietoon
liittyvää, että jos paikkatieto kiinnostaa niin tervetuloa konttorille.

AL: Kenties sä löydät sitten meidät sieltä ensi perjantaina, siellä on sitten taas kaksi lisää ja heidän
kaverinsa siellä (naurua)

AN: Tervetuloa vaan kaikki!

AL: Mistä sit näkee, että jos kuuntelija haluaa tulla kanssa tutustumaan tilaan, niin mistä siihen
löytää tiedot?

AN: No utu.fi/konttori, mä en tiedä milloin tä tulee ulos, sillä en ole vielä laittanut nettisivua
julkiseksi.

AL: Aivan, noniin, mutta tulossa!

AN: No nyt sain siitä sitten kimmokkeen, että täytyy varmaan pikapikaa laittaa se julkiseksi
(naurua)

NS: Sä kuulit varmaan etukäteen tällaisen ajatuksen, että onko sulla jotain sellaista erityisesti
mieleen painunutta yhteistyökokemusta, tai tarinaa mikä ois erityisesti puhuttanut jostain syystä?
Olisi kiinnostava kuulla

AN: Kiinnostava yhteistyökokemus? No voisin jakaa vaikka tämmöisen. Ei tullut etukäteen kyllä
korvaani, mutta näitä tulee kuin apteekin hyllyltä koska niitä on niin paljon. Viime syksynä ehkä
paras oli kun järjestimme tällaisen ekskursiotyyppinen, mentiin Saloon Finfoamin tehtaalle, meitä
oli parisen kymmentä meidän tutkijaa mukana. Tähän on eristevalmistajafirma, ja hyvin
mielenkiintoinen tehdaskierros ja mukava tutustua, mutta se mikä siinä oli mieleenpainuvinta, olis
et miten tällainen hyvinkin yksinkertainen ekskursiotapahtuma sit poikii sitä yhteistyötä. Tässä on
sellainen pitkänlinjan yritys, ja melko tunnetukin sellainen, mut ihan hirveästi sitä konkretiaa
yhteistyössä ei aikaisemmin ole ollut. Se, että jalkaudutaan sinne paikan päälle, otetaan ne relevantit
ihmiset mukaan, eli henkilöt, jotka ymmärtävät heidän bisnestään ja on sitä osaamista tehdä sitä
yhteistyötä. Niin tän jälkeen siitä on kaks projektia lähtenyt yhteistyössä tän yrityksen kanssa on
tekeillä. Se on todella mieleen painuva, ja esimerkki siitä miten se tekemisen jalkauttaminen on
usein se minkä se vaatiikin.

NS: Ollaanko me sit koronasta päästy eteenpäin, mietin sitä miten tä mahtoi vaikuttaa tä koronaaika ja nyt kun puhuit tästä jalkauttamisesta, niin oli kuitenkin jonkin aikaa missä sellaista ei
tapahtunut ollenkaan, onks tä lähtenyt uudestaan, onks sitä pitänyt jotenkin käynnistää…

AN: No varmasti sitäkin, korona-aikana ei päästy minnekään käymään. Itse näen, että siitä koronaajasta on jo aika pitkä aika kuitenkin, että kyllä siitä ollaan päästy jo ihan selvästi yli. Hei, nyt mulle tuli toinen kiva tarina mieleen. Oli meidän Flavoria-yhteistyössä tämmöistä elintarvikeinnovaatiota, he järjestävät viikonmittaista innovaatiofestivaalia, liittyen ruokaan. Ja siinä oli 4 todella mielenkiintoista yritystä, jotka oli antaneet haasteen tän viikon aikana opiskelija ryhmille
ratkaistavaksi, ja sieltä tuli tän viikon jälkeen todella positiivinen palaute kaikilta haasteen
antaneilta yrityksiltä ja yhdistyksiltä, että he olleet osanneet odottaa, et he sai konkreettisia
ratkaisuja, uudenlaisia liiketoimintamallien aihioita, ehkä ihan uutta tuotekonseptiakin osa
yrityksistä sai. Se oli kans sellainen minkä todella koin menestykseksi.

AL: Yliopisto taitaa tehdä kanssa yhteistyötä, mä ainakin itse teen välillä niin et meen
lääketieteellisen tiloihin missä pääsen maistelemaan näitä suklaita, joita joku yritys on tekemässä,
että onko se ollut vähän saman tyyppinen sitten?

AN: Joo, tämä mistä puhuit, on yliopistolähtöinen firma mikä on perustettu tämän konseptin
pohjalle, että tarjotaan aistinvaraisen arvion palveluita tuotekehitykseen, en nyt osaa tarkasti sanoa
mitä kaikkea, mutta se on ehkä se näkyvin että elintarvikealan yritykset, että heillä on
tuotekehityksessä uusi tuote, johon ihmiset maistelevat, että onko hyvä vai ei, jatkoon vai ei.

AL: Ne on kyllä tosi kivoja, itse oon käynyt pitkään niin itse sain siitä paljon iloa itsellenikin,
vaikka ei ole siinä se ottava osapuoli siinä yhteistyössä, mutta tykkään.

AN: Täähän on sellainen konsepti, mistä on tullut palveluliike toimintaa, on nähty että on kysyntää
ja on tarvetta niin tarjotaan sitä palvelua. Niin yksi asia, mitä ei koskaan yliopistokontekstissa saisi unohtaa on nimenomaan jatkuvan koulutuksen palvelut, mitä tarjotaan todella laaja-alaisesti, että avoimen yliopiston kurssitarjonnasta aivan räätälöityihin koulutuspaketteihin, meillä on esimerkiksi kauppakorkeakoulun TSE-exe tarjoaa johtamiseen liittyvää koulutusta paljon, ja sotealalla, missä on selkeät muodollisen ätevyyden vaatimukset, niin sinne tarjoaa yliopisto pitkän perinteen kautta koulutusta, että ihmiset pätevöityy ammattiin myös.

AL: Se on ihan hyvä kun yliopiston tehtävä on kouluttaa, niin he tekee sitä muutenkin kun vaan
kandeja ja maistereita kouluttaa, vaan tarjoo sitä yrityksille ja muille avoimen kautta ja muutenkin.

AN: Ja siis kaikki, tässähän on nyt esimerkinomaisesti nostettu esille keskustelun aikana yliopiston
tarjoamaa yhteistyötä mutta se on... suosittelen kuulijoita käymään katsomaan yliopiston
nettisivuilla utu.fi/yhteistyö, niin sieltä löytyy listattuna kaikki yhteistyömuodot mitä on tarjolla.
Sinne tutustumaan ja rohkeasti yhteyttä, kuten alussa mainostinkin niin kaikkeen löytyy kyllä
käytännössä jonkinlaista ratkaisua, palvelua, osaamista.

NS: Matalalla kynnyksellä vaan yhteydenottoa

AL: Kyllä, yliopistolla on kaikkeen ratkaisu, vai miten se nyt menikään?

AN: Kyllä, se on mun uusi slogan, mennään tällä! (naurua)

N: Kiitoksia oikein paljon haastattelusta!

A: Kiitos että saatiin haastatella sua, ja kuulijat pääsevät kuulemaan teidänkin hommista vähän
paremmin!

AN: Kiitos kiitos, ja hyvää pääsiäistä!

AL: Kiitos samoin!

Sarjamme päätösjaksossa meillä on vieraana Minna Opas, uskontotieteen yliopistolehtori Turun yliopistosta. Aiheenamme on yhteenkuuluvuus luonnon kanssa ja pääsemme kuulemaan muun muassa kiinnostavia esimerkkejä siitä, miten tämä näkyy Perun sademetsän alkuperäiskansojen elämässä.

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine

Heipä hei ja tervetuloa kuuntelemaan tieteen yhteiskuntavastuun podcastin Arvokas luonto -sarjan viidettä jaksoa. Tänään käsittelyssämme on IPBESin luontoraportin maailmankuvista ykseys ja sopusointu luonnon kanssa. Ykseyden ja luonnon kanssa sopusointuista elämää painottava maailmankuva ei ole ihmiskeskeinen eli sen mukaan luonnon arvo ei määrity sen kautta, miten ihmiset kokevat luonnon. Tällaisen maailmankuvan omaava henkilö kokee itsensä osaksi luontoa sen sijaan että olisi luonnosta irrallinen tai sen yläpuolella oleva entiteetti. Luonnon olemassaololle annetaan itseisarvo ja sitä ei nähdä hyödykkeenä, resurssien lähteenä tai vaikkapa hiilinieluna.

Ihmiskeskeisestä näkökulmasta poikkeavissa maailmankuvissa tunnistettavat luonnon arvot jäävät pääsääntöisesti sen kapean luonnon arvojen määritelmän ulkopuolelle, jota sovelletaan päätöksenteossa. Lyhyen aikavälin tarkastelu ja talouskasvua tukeva politiikka ei huomioi esimerkiksi elämänlaadussa tapahtuvia muutoksia tai arvoja, jotka eivät ole suoraan yhteydessä talouskasvuun. Päätöksenteossa sivuutetaankin usein mm. alkuperäiskansojen ja paikallisyhteisöjen maailmankuviin liittyvät arvot, jotka liittyvät kulttuuriin, hengellisyyteen ja historiaan. Ihmiset ovat luonnon kanssa monenlaisissa erilaisissa vuorovaikutuksissa ja kokevat luonnon vaikutuksen eri tavoin. Tämä johtaa varsin erilaisiin käsityksiin luonnon merkityksestä ihmisen elämään ja näkemyksiin luonnon arvoista.

Monissa alkuperäisväestöissä ja kulttuureissa ympäri maailmaa luonto on keskeinen osa identiteettiä ja maailmankatsomusta. Luonnossa nähdään kauniita, pyhiä ja jopa yliluonnollisia ominaisuuksia, jotka ovat sekä suojelemisen arvoisia että kauniita ja arvostettavia yksinkertaisesti olemassaolonsa puolesta. Luonto voidaan nähdä kauniina ja sen monia ulottuvuuksia ja erilaisia ilmiöitä voidaan arvostaa konsepteina, joiden tarkkaa syntymekanismia ei ole oleellista tuntea ja joille voidaan määrittää mittaamaton arvo sellaisenaan ja kokea yhteyttä siihen.

Luonto on myös merkittävä osa kansojen perinnettä tarinoiden, symboliikan ja taiteen muodossa. Eräs kuuluisa esimerkki alkuperäiskansojen ja luonnon yhteydestä on Australian aboriginaalien ja Ulurun yhteys. Uluru on myös malliesimerkki kolonialismin ja turismin tuomista ongelmista, sillä Uluru tunnettiin yli sata vuotta länsimaisen tutkimusmatkailijan sille antamalla nimellä Ayers Rock ja sen kultturillista ja historiallista merkitystä ei huomioitu vuoren kiipeämiseen liittyvässä lainsäädännössä ennen vuotta 2017 ja kiipeämiskielto astui voimaan vasta vuonna 2019. Aboriginaaleille vuori on pyhä ja merkitsee mm. kulttuurillisesti merkittävän uniajan läsnäoloa, mutta aboriginaaleilta kiellettiin pääsy alueelle vuosikymmeniksi turismin tieltä.

Luonnon kanssa yhtenä eläminen saattaa vaikuttaa nykypäivänä monelle melko kaukaiselta ajatukselta, mutta se on tänäkin päivänä osana arkea monessa kulttuurissa ja tätä maailmankuvaa on mahdollista lähestyä monilta osin myös kaupungissa, vaikkakin täysi ykseys luonnon kanssa onkin vaikeaa löytää kerrostalojen ympäröimänä. Luonnon kanssa yhteyden löytäminen alkaa luonnossa vietetystä ajasta ja halusta olla osa luontoa. Jo lähimetsässä voi kokea ykseyttä luontoon vaikkapa meditoimalla ja aistimalla luontoa. Keskittymällä erilaisiin aistikokemuksiin, kuten lintujen lauluun, kukkien tuoksuun tai ilman raikkauteen, voi pikkuhiljaa alkaa ymmärtää luonnon epäkaupallisia arvoja.

On myös mahdollista kokea itsensä entistä enemmän osaksi luontoa osallistumalla sen suojeluun ja lukemalla tai muuten opiskelemalla luonnon monimuotoisuutta. Yksi voimakas keino luonnon arvostamiseksi, on sen kokeminen omin silmin, jaloin, korvin ja kielin. Kokemalla itse vaikkapa järvivedessä uinnin, tunturi-ilman raittiuden tai vaikkapa Norjan vuonojen uskomattoman kauneuden on mahdollista löytää uudenlainen yhteys luonnon monimuotoiseen arvokkuuteen.

Tänään podcastissamme vieraana on Minna Opas, uskontotieteen yliopistolehtori Turun yliopistossa, joka on tutkinut mm. kristinuskon antropologiaa, alkuperäiskansojen uskontoa ja Amazonian alkuperäiskansoja. Tänään tulemmekin keskustelemaan mm. luonnon merkityksestä ihmisille ja kansoille, sekä luonnon kulttuurillisesta ja perinteisiin liittyvistä arvoista.

W: Ja hei, täällä tosiaan paikalla on tänään minä, eli Waltteri.

L: Paikalla tänään minä, eli Lotta.

S: Ja minä, eli Sanni.

M: Ja vieraana tässä Minna. Kiitoksia kutsusta, mukavaa olla täällä.

W: Kiitos tosiaan, että olet päässyt paikalle. Ja meillä on tänään keskustelussa kysymyksiä sinulle ja niistä ensimmäinen kuuluukin, että kuinka hyvin alkuperäiskansojen näkemykset huomioidaan suunniteltaessa paikallista luonnonsuojelua?

M: Kiitos, tämähän on varsin laaja kysymys tietysti. Tässähän on tosi paljo kulttuurista ja maantieteellistä vaihtelua, että riippuu, missä päin maailmaa ollaan ja minkä alkuperäiskansan parissa. Mutta yleisesti ottaen voisi sanoa, että aika heikosti. Että tietysti parannusta tilanteeseen on monin paikoin tullut, mutta kyllä se ikään kuin pitkä taistelu luonnonvarojen hyödyntämisestä versus sitten alkuperäiskansojen alueitten kunnioittamisesta ja heidän alueiden itsemääräämisoikeudesta… tai itsemääräämisoikeudesta niihin alueisiin… niin se on pitkällinen kamppailu monessa paikassa. Ja valitettavan usein edelleenkin tällaiset monikansalliset yhtiöt, jotka näitä luonnonvaroja etsii ja hyödyntää voittavat näissä. Näitä esimerkkejä on tietenkin monesta suunnasta. Itse olen kaikkein tutuin Perun alkuperäiskansojen, erityisesti Perun Amazonin alkuperäiskansojen, tilanteen kanssa. Ja sinnekin tietenkin, ihan pelkästään Peruun, mahtuu monenlaisia tilanteita, mutta kyllä siellä valtio on tässä vuosikymmenten saatossa antanut tosi paljon erilaista öljynetsintälupaa esimerkiksi alkuperäiskansojen alueelle. Vaikka se on itse merkannut ne alkuperäiskansojen alueeksi, niin silti sinne myönnetään erilaisia luonnonvarojen käyttö- ja etsintälupia. Siinä mielessä on aika heikko tilanne. Täällä vähän lähempänä sitten, esimerkiksi Norjassa, Suomessa ja Ruotsissa, missä on saamelaisalueita, niin siellä on vähän samanlaisia haasteita tietenkin. Että puhutaan tietenkin sitten vaikkapa junaratojen vetämisestä sinne alkuperäiskansojen maalle tai tuulivoimaloiden pystyttämisestä sinne sopiviin kohtiin… ikään kuin energiantuotannollisesti sopiviin kohtiin… mutta kyllä niissä sitten saamelaisten oikeudet maankäyttöön aika lailla helposti unohdetaan. Että aika erittäin haasteellisia tilanteita. Myöskin Perussa itse olen törmännyt tai tutustunut sellaiseen tilanteeseen, jossa periaatteessa ollaan luonnonsuojelun asialla, mutta sitten kuitenkin alkuperäiskansojen oikeudet siinä on jollain tavalla ristiriidassa. Että siellä on tällainen Manun kansallispuisto, joka on yksi suurista Amazonin alueen kansallispuistoista Perussa, ja siellä kansallispuiston sisällä elää vapaaehtoisessa eristyksessä olevia alkuperäiskansoja, eli sellaisia kansoja, joilla ei ole vuosikymmeniin ollut sellaista jatkuvaa kontaktia ulkomaailmaan. Ja tällaiset ihmiset, jotka elävät luonnonsuojelualueen sisällä, ovat tietenkin ikään kuin ongelma. Että katsotaan ongelmaksi, että sitä luontoa on vaikea suojella, koska siellä asuu ihmisiä, ja että mitä näille ihmisille pitäisi tehdä. Ja siinä on monenlaista kädenvääntöä tullut siitä, että millä tavalla se ihminen sitten kuuluu sinne luontoon. Että tässä just tällainen kulttuurin ja luonnon erottelu tulee hyvin vahvasti esiin siinä, että mitä niille pitäisi tehdä. Että joo, vastauksena kysymykseen, niin aika heikosti alkuperäiskansojen näkemyksiä ja oikeuksia sitten huomioidaan kuitenkaan näissä luonnonsuojelutilanteissakaan.

W: Joo ja toi oli tosi kattava vastaus. Ja tosi mielenkiintoinen tuo ajatus, että luonnonsuojelualueella keskitytään just siihen, tai aika äärimmillään siihen luonnonsuojeluun nimenomaan, vaikka osana sitä luontoa on myös alkuperäiskansoja. Ja sitten niitä ei nähdä tavallaan osana sitä.

M: Joo, se on just hyvin ristiriitaista, että millä tavalla… tai että se perustuu näkemykseen siitä, että ihminen on jollain tavalla erillinen siitä luonnosta. Sehän on aika länsimaalainen ajatus siitä, että ihminen on jotain muuta kuin luontoa. Ja tässäkin tapauksessa aika jotenkin absurdeillakin tavoilla tulee esiin se, että millä tavalla mietitään, että ihminen pitäisi poistaa sieltä luonnosta, että sitä luontoa voitaisiin suojella.

W: Jep.

S: Mulle itse asiassa heräsi tosta vielä… tosi kiinnostavia pointteja muuten, kiitos… mutta siis vielä jatkokysymys, että osaatko sanoa, että miten sitten olisi järkevintä tai kannattavinta saada niitä niiden näkemyksiä mukaan sinne päätöksentekoon? Varmaan päätöksentekokonteksti on aika vieras monille alkuperäiskansojen edustajille, niin miten saisi motivoitua ja solutettua niitä sinne päätöksentekoon hyvin mukaan?

M: Joo, no toi on todella hyvä kysymys ja erittäin vaikea kysymys, että millä tavalla alkuperäiskansat voidaan siihen päätöksentekoprosesseihin ottaa mukaan. Tuolla kyseisellä maantieteellisellä paikalla, eli siellä Perun sademetsäalueella ja juuri tällä Manun kansallispuiston alueella, niin siinä on kyllä lähikylien alkuperäiskansat viimeisen viidentoista vuoden kululla otettu enemmän ja enemmän mukaan siihen prosesseihin, joissa toisaalta pyritään… no suojelu on ehkä hankala sana tässä yhteydessä… mutta myöskin suojelemaan näitä niin sanotusti vapaaehtoisessa eristyksessä eläviä ihmisiä siellä ja samalla heidän elämäntapaansa ja sitä kautta myöskin luontoa. Että paikalliskylien ihmisiä on sitten käytetty tai otettu mukaan… no tulkeiksi, mutta myös sellaisiksi havainnoijiksi ja sanotaan nyt puistontyöntekijöiksi oikeastaan, jotka tarkkailevat puiston rajaa ja sitä kautta pääsevät osaksi ja vaikuttamaan siihen. Että ensinnäkin he ovat ensikädessä saamassa ja muodostamassa tietoa siitä tilanteesta ja sitä kautta ovat toisaalta ehkä avainpelureita siinä. Toki sitten ne varsinaiset päätökset tehdään ministeriössä ja siitä on vielä aikamoinen matka sinne. Että helppoja ne kysymykset eivät ole ja se, että valtioidenkin sisällä, niin kuin tässä tapauksessa Perun valtion sisällä, on useita eri ministeriöitä, joiden toimialaan tämä kuuluu. Että siellä on toisaalta kulttuuriministeriö, jonka toimialaan kuuluu alkuperäiskansojen asiat, mutta sitten on… nyt en muista… mutta sanotaan nyt tällainen meidän maa- ja metsätalousministeriötä vastaava ministeriö, joka huolehtii enemmän siitä luonnon aspektista. Ja näiden eri miniteriöiden intressit saattava myöskin ristetä ja ne ovat eri tavalla resurssoituja. Että siellä on sellaista poliittista valtapeliä kulisseissa, mikä myöskin vaikuttaa näihin päätöksentekoketjuihin. Että sellaista patenttiratkaisua siinä ei ehkä ole muuta, kuin se tietoisuuden lisääminen siitä ja erilaisten tahojen edistämänä pyrkimys siitä, että alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeus otetaan huomioon ja heitä kuullaan. Mutta kyllä ne ovat pitkiä prosesseja.

W: Joo, kiitos. Ja tässä olikin meidän seuraavana kysymyksenä, että oletko itse päässyt kohtaamaan alkuperäiskansoihin kuuluvia ihmisiä ja jos olet, niin mitä olet oppinut heidän tapaamisistaan?

M: Joo, no tosiaan mä olen tehnyt tällaista uskontoantropologista tutkimusta Perun sademetsäalueella, erityisesti tällaisen Yine-kansan parissa. Ja mä olen siellä viimeisen parinkymmenen vuoden aikana siellä asunut tämän Yine-kansan parissa yhteensä sellaiset parisen vuotta suurin piirtein. Siinä jollain tapaa se heidän elämäntapansa on tullut tutuksi ja myöskin heidän… jos nyt käytetään sanaa luontosuhde, mikä on aika ongelmallinen, koska se nimenomaan perustuu siihen erotteluun, että on luonto, joka on ihmisestä erillinen ja johon voidaan olla jonkinlaisessa suhteessa. Että sehän on sisään rakennettuna siihen termiin, mutta on oikeastaan haaste juuri siinä, että meillä ei ole muunlaista sanastoa, joka olisi yhteisesti jaettua, jolla me näistä asioista puhutaan. Mutta näillä yineillä esimerkiksi heidän omassa kielessään ei ole sellaista sanaa, kuin ”luonto”, että siellä se oikeastaan konkretisoituu jo siinä, että heidän kielellään ei voi tehdä sitä erottelua. Se, mitä olen omassa tutkimuksessani tullut ymmärtämään on se, että heille luonto on ikään kuin olemassa sosiaalisina suhteina erilaisiin luontoa asuttaviin olentoihin, joita heidän siinä sosiaalisessa kosmoksessaan on. On ne sitten eläinten tai kasvien äitihenkiä tai on ne sitten eläimiä tai muita ihmisiä tai keitä sitten ovatkaan. Että se sosiaalinen suhde ja se vuorovaikutus on siinä keskiössä. Eli kun poistutaan kylän alueelta, oli se sitten viljelyksiä tai metsää tai joelle mennään, niin siellä otetaan jatkuvasti huomioon ja joudutaankin ottamaan nämä toiset sosiaaliset toimijat. Se on sillä tavalla se meidän kutsumamme luonto siinä läsnä ihmisten elämässä ihan päivittäin. Mutta sellaista erottelua, että ”nyt menen vaikka luontoon” tai että ”mitä luonto minulle merkitsee”, niin ne olisivat tosi vaikeita kysymyksiä tuossa muodossa esittää näille yineille. Mutta ehkä se, mitä olen tässä miettinyt, kun kysyit, että mitä olen oppinut heidän tapaamisestaan, niin tämä on yksi varmaan tärkein asia. Mutta toinen on myöskin se, että se luonnonsuojelun käsite on myös jollain tapaa toisenlainen. Että meillä on aika paljon, ainakin länsimaisessa mediassa, sellainen romantisoitu kuva… jollain tavalla ehkä tietoisestikin pidetään yllä sitä, että alkuperäiskansat ovat tällaisessa kestävässä suhteessa tähän meidän kutsumaamme luontoon ja näin… mutta kyllä siellä myöskin ihmiset elävät sitä omaa elämäänsä ja taloudelliset reunaehdot ovat monesti niitä, jotka määrittävät sitä, miten luonnonvaroja esimerkiksi käytetään. Ja ei se aina ole erityiset kestävää, että kun se leipä pitää jostain pöytään saada, niin sitten osallistutaan esimerkiksi metsähakkuisiin. Ja tuloksenahan on se, että Amazonilta on pitkälti tällaiset jalopuut jo hakattu ja myyty, että siellä on hyvin vähän sellaisia enää jäljellä. Että myöskään sellainen yltiöromantisoitu kuva ei ole oikea, mutta ei myöskään välttämättä kauhean hyödyllinen, kun pyritään keskustelemaan näistä asioista. Ehkä tällaisia ajatuksia nyt tähän kysymykseen.

W: Joo, ne olivat hyviä. Ja oli kyllä myös mielenkiintoista tuo luontosuhde sananakin, miten tuntuu… Tai siis se on tosi tarpeellinen juuri näissä keskusteluissa, joita käydään vaikka suomeksi. Mutta sitten taas se, että on myös vaikeaa ehkä tunnistaa kaikkia niitä ongelmia, mitä siihen saattaa liittyä, kun ei ole ajatellut asiaa ennen.

M: Joo näinhän se on, että oli aihe mikä tahansa, niin meidän puheemme ja kielemme tuottaa myöskin sitä maailmaa ja samalla, kun me käytetään tiettyjä termejä, niin se suuntaa meidän ajattelua ja mahdollistaa tietynlaisten asioiden ajattelun ja sitten taas sulkee ehkä toisenlaisten asioiden ajattelun pois. Siinä mielessä on tärkeää kiinnittää huomiota kyllä siihen, millaisia termejä käytämme puhuessamme. Mutta esimerkiksi tässä tilanteessa, kuten sanottu, niin meillä ei oikeastaan ole sellaista hyvää jaettua muuta termiä ”luonto”-sanalle vielä. Ehkä se on tulevaisuudessa sellainen, että joku sen kehittää, että millä tavalla voidaan päästä tämän haasteen ympäri.

W: Joo. Seuraavana kysymyksenä onkin se, mitä vähän jo sivuttiinkin, että mitä voi oppia alkuperäiskansoilta luontoon ja sen suojeluun liittyen? Ehkä se on sitten vähän romantisoitu se kuva, mutta jos on… tai varmasti on paljon…

M: Joo, no siis paljon tietenkin voidaan oppia ja se yksi suurin oppi… mikä toisaalta musta tuntuu, että tiedostetaankin, jos ajatellaan meidän länsimaista yhteiskuntaa, niin se jollain tavalla tiedostetaan, mutta ei ehkä riittävällä tavalla oteta huomioon esimerkiksi poliittisessa päätöksenteossa… on se ihmisen siirtäminen pois yhtälön keskiöstä ikään kuin osaksi sitä ympäristöä ja oikeastaan vaan yhdeksi osaksi niiden kaikkien muiden osasten joukossa. Että tällaisen, puhutaan postantroposentrismistä tai erilaisista posthumanistisista näkökulmista, niin sieltä löytyy esimerkkejä siitä, mitä ne käytännössä voivat tarkoittaa ja miten voidaan elää ja millaisia yhteiskuntia ja yhteiskuntajärjestyksiä voidaan rakentaa, kun se ihminen ei ole kuitenkaan siinä ihan keskiössä. Toki voidaan kysyä, pääseekö ihminen koskaan… että voidaanko me täysin itseämme sieltä keskiöstä siirtää pois, että mehän kuitenkin aina katsomme maailmaa omasta näkökulmastamme ja omasta kehostamme käsin. Mutta joka tapauksessa tämän näkisin olevan yksi suurin oppi, mitä alkuperäiskansojen elämäntavasta voidaan saada. Ja tästähän on kyllä esimerkkejäkin, millä tavalla länsimaisessa yhteiskuntajärjestyksessä… tai ei välttämättä edes länsimaisessa, vaan modernien yhteiskuntien yhteiskuntajärjestyksissä, voidaan tämän tyyppistä ajattelua ottaa enemmän ja enemmän huomioon. Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa… ja muissakin valtioissa, mutta Uudessa-Seelannissa erityisesti… niin siellä on ymmärtääkseni joku kolme vuorta tai jokea tai tällaista, joille on annettu ihan lain edessä oikeudet, että ne ovat tällaisia oikeushenkilöitä. En tiedä, mikä se oikea termi on, mutta ovat ikään kuin lain edessä oikeustoimikelpoisia henkilöitä. Eli se ajatus siitä, että jos joku vaikka saastuttaa jokea, niin se on sama asia ja samalla tavalla käsiteltävä asia, kuin jos joku toiseen henkilöön tai ryhmään kävisi samalla tavalla käsiksi. Että tällaisia esimerkkejä on enemmän ja enemmän, että lainsäädännöissä otetaan myöskin huomioon. Toki nämä ovat vielä yksittäisiä, mutta alku ehkä jollekin laajemmalle.

W: Joo ja varmaan juuri tuo luonnon sovittaminen yhteiskuntarakenteisiin ja osaksi päätöksentekoa sen järjestelmän omilla sisäisillä säännöillä on varmaan tosi haastavaa toteuttaa ja tosi iso muutos, joka on saatavissa aikaan ja joka on hankalaa saada tehtyä.

M: Joo varmaankin juuri näin, mitä sanoit tuossa, että se muutos pitää nivoa osaksi niitä olemassa olevia yhteiskuntia. Muuten se ei tapahdu. Jos meille tulee ulkopuolelta joku uusi järjestelmä, niin sen istuttaminen ja jalkauttaminen on erittäin haasteellista, mutta sitten, kun se saadaan vähitellen nivottua osaksi yhteiskuntien olemassa olevia rakenteita, niin silloin se on mahdollista tehdä ja saavuttaa se muutos.

L: Mulla tuli mieleen tuosta, mitä puhuit, että jotkin luontokohteet ovat oikeustoimikelpoisia, että tuli mieleen tämä eläinten perusoikeudet -kansalaisaloite. Siinähän pyritään tuohon samaan eläinten kohdalla.

M: Aivan, kyllä.

L: Eli luonnon perusoikeudet vai?

M: Niin, varmaan. En itse asiassa tarkkaan tiedä, onko sille jokin kattokäsite, mutta näin sitä voisi ajatella. Toki siinä on meillä taas tämä ”luonto terminä”, mutta kuitenkin.

W: Sitten lisää luontoon liittyviä kysymyksiä ja tämä on ihan lyhyesti kaikille. Onko luonnolla teidän mielestä itseisarvoa ja mitä se tarkoittaa teille?

S: No mulla ehkä, kun aloin miettimään sitä, niin heti ekana tuli mieleen, että on. Mutta sitten huomasi, että on jotenkin vaikeaa vetää rajaa, että helposti alkoi kuitenkin ajattelemaan ja liittämään sellaisia välinearvoja siihen, mitkä huomasi vasta myöhemmin. Esimerkiksi alkoi ajattelemaan, että tottakai on vaikkapa sellaisilla lajeilla, joilla ei ole suoraa hyötyä ihmisille tai minkä hyötyä eivät tutkijatkaan tiedä vaikkapa ekosysteemissä, ja silti niillä on arvoa… Mutta siinäkin alkoi ajattelemaan, että onko se silloin itseisarvoa, jos sen kuitenkin ajattelee sen kautta, että siitä on hyötyä ekosysteemille. Että alkoi pyörittelemään tällaisia kaikkia ideoita tai ajatuksia päässä. Mutta kyllä silti haluaisin sanoa, että näen itseisarvon. Ja se, että mitä sillä tarkoittaa, niin että vaikka joku laji tai luonto kokonaisuutena on arvokas ilman niitä välinearvoja, kuten että ottaisi raaka-aineita tai virkistystä tai muuta. Mutta huomasin kyllä joissain omissa ajatuksissa ristiriitoja, kun alkoi miettimään sitä.

L: Niin mäkin aloin miettimään juuri sitä, että mihin sen rajan vetää. Jos näkee luonnon vaikka hiilinieluna, niin sekin on välinarvo. Tai jos mielestäni joku kukka näyttää kivalta, niin onko sekin sitten välinearvo?

W: Joo, se on kyllä hankala ihan konseptinakin tuo itseisarvo. Että miten itseisarvon voi ylipäätään antaa, että se joko on tai ei ole. Tai että miksi sitä sitten ei olisi jollain asialla, varsinkaan elävällä asialla. Mutta sitten taas myöskin luontoon liittyy monet ei-elävät asiat, kuten vaikka vuoret, jotka eivät itsessään… tai varmasti on paljon elämää niillä, mutta itse vuorillakin näin esimerkkinä, näen niillä arvon. Mutta sitten taas, että miten tämä itseisarvo terminäkään on sellainen, että miten sitä siihen soveltaisi.

M: Joo, varmaan niin kuin sanoit, että mihin niitä rajoja vedetään. Miten voidaan ylipäätään ajatella sitä itseisarvoa. Filosofisesti se on ehkä mahdollista, mutta käytännön elämämme tasolla, niin kuinka se onnistuu. Itse lähden tätä heti ajattelemaan sen kautta, että luonto käsitteenä jo on niin haasteellinen, että jos ajatellaan, että luonnolla on itseisarvo, niin silloin me… kuten on jo moneen kertaan sanottu… niin silloinhan me erotetaan se joksikin omaksi alueekseen, joka sitten tuo siihen kuvioon sen kulttuurin ja luonnon välisen erottelun. Mutta jos sitä käsitettä ”itseisarvo” halutaan käyttää, niin mielellään näkisi luonnolla tällaista itseisarvoa. Yksi antropologi on joskus määritellyt tätä arvoa niin, että mikä sen erottaa esimerkiksi tahdosta tai halusta, niin on, että arvot ovat asioita, joita haluaisimme haluta. Niin ehkä tätä voisi ajatella sen kautta, että haluaisimme haluta, että luonto olisi arvokas itsessään. Mutta kuinka hyvin se sitten toteutuu, niin se on toinen kysymys.

W: Sitten meillä on täällä vielä tällainen kysymys, että tunnetko tai oletko kuullut eri kulttuurien luontoon sidottuja perinteitä, ja minkälaisia? Ehkä tämän voi myös suunnata Minnalle, koska tuntuu, että ainakin omalta osalta on sen verran pintapuolista oma tuntemus, että parempi käyttää aika jonkun…

M: Joo, kiitos. Näitähän on valtavasti, erilaisia luontoon sidottuja perinteitä, että enemmänkin kysymys on siitä, että mistä aloittaisi. Ehkä sellaisia perinteitä, mitkä ovat aika ylimaailmallisesti jaettuja eri kulttuuriperinteissä, on esimerkiksi luonnon erilaisiin henkiolentojen kanssa jonkunlaisessa suhteessa eläminen, esimerkiksi uhrilahjoja tai erilaisia lahjoja antamalla, jättämällä, lepyttelemällä… Että tällaisia metsänhenkiä vaikka ja niin edelleen. Se on hyvin yleistä ja mikä on Suomessakin edelleenkin ja ihan täällä Turussakin, on näitä kuppikiviä, mihin ihmiset jättävät erilaisia lahjoja. Toki ei voi sanoa, mikä on kenenkin tarkoitusperä siinä, mutta perinteisesti siis tällaiset kuppikivet ovat olleet sellaisia, että sinne on jätetty vaikkapa hyvän sadon tai saaliin toivossa uhrilahjoja metsän tai veden haltijoille. Sellainen on hyvin yleistä eri kansojen parissa ollut. Toinen mikä… no en tiedä, onko se perinteinen, mutta aika yleisesti jaettu ilmiö ehkä tai uskomusperinne, jos näin halutaan sanoa, on tämmöinen metsänpeitto. Se on kiinnostava itselleni siitä näkökulmasta, että se on esimerkiksi suomalaisessa kansanperinteessä hyvin tunnettu, mutta myöskin Perussa, Amazonin kansojen parissa hyvin saman tyyppinen perinne on tunnettu. Metsänpeitolla tarkoitetaan sitä, että ihminen eksyy metsään, mutta se kokemus on jollakin tavalla hyvin erilainen. Se tuttu metsä, jossa on kulkenut ties kuinka monta kertaa, tuntuukin yhtäkkiä vieraalta, eikä löydä tietään pois sieltä. Eksyy sinne metsään ja siinä on jotakin sellaista, sanotaan yliluonnollista tai hyvin omituista siinä kokemuksessa. Ja ihmiset, jotka kuvaavat tällaisia omia tai toisten kokemuksia, sanovat, että sieltä ei niin kuin löydä pois. Kaikki näyttää aivan vieraalta. Ja sitten, kun toiset ihmiset tulevat etsimään tätä kadonnutta henkilöä, niin vaikka hän olisi aivan vieressä, niin häntä ei nähdä. Hän saattaa vielä nähdä muut, mutta häntä ei nähdään, vaan hän on siellä metsänpeitossa. Ja suomalaisessa kansanperinteessä on yleensä ajateltu, että koska se on aika nurinkurinen maailma, niin päästäkseen pois sieltä metsänpeitosta pitää tehdä asiat nurinkurisesti, esimerkiksi kääntää vaatteet nurinpäin ja vaihtaa sukat ja kengät vääriin jalkoihin ja kävellä takaperin ja tehdä asioita nurinkurisesti. Ja näin sieltä metsänpeitosta on mahdollista vapautua. Siellä Perun sademetsäalueella samanlaisia kokemuksia ihmiset kertoivat, kuin mitä tässä suomalaisessa kansanuskomusperinteessä on, että ihmiset kokivat, että he eksyvät sinne, eivätkä yhtään tiedä, missä ovat ja miten sieltä päästään pois. Siihen ehkä usein liittyy vielä sellainen aspekti, että silloin, kun ihminen oli tällaisessa metsänpeitossa, niin usein saattoi tulla joku… tai että siinä tilanteessa oli hyvin altis erilaisten toisten olentojen vaikutukselle ja saattoi käydä niin, että vaikkapa peura, joka osasi ottaa ihmishahmon, niin saattoi vietellä tämän henkilön ja viedä vielä syvemmälle metsänpeittoon ja sieltä oli entistä hankalampi selviytyä pois. Muun muassa tällaisia aika yleisesti jaettuja perinteitä liittyy ihmisten luontosuhteeseen.

W: Kiitos.

L: Oletko sä joutunut metsänpeittoon?

M: Mä en ole itse joutunut metsänpeittoon muun muassa siitä syystä, että en Perun sademetsäalueella juurikaan yksin liikkunut siellä metsässä. En ole mikään sademetsäalueen kasvillisuuden ja eläimistön erityinen asiantuntija, niin oli mukavampaa liikkua, kun oli ihmisiä aina läsnä. Ja silloin, kun satuin olemaan yksin, niin aika lailla kyllä katsoin olkani taakse ja ympärilleni, ettei mikään pääse yllättämään. No, tuttuja reittejähän ne metsäpeittoon joutuneetkin ovat kulkeneet, mutta en joutunut sellaiseen.

S: Toi oli itse asiassa tosi kiinnostava pointti tuo metsänpeitto, koska muistan, että… siitä on jonkun aikaa… mutta luin sellaisen kirjansarjan Mikko Kamulalta, kun metsän kansa, joka oli tavallaan fiktiivinen, mutta kuitenkin perustui, että siinä oli Suomen historiastakin paljon tuollaisia uskomuksia ja perinteitä oli mukana siellä kirjassa. Ja siellä muistan, että yksi niistä hahmoista joutui metsänpeittoon ja sitten siihen tuli ne jotkut menninkäiset ja se joutui puhumaan niiden kanssa väärinpäin kaikki lauseet. Mutta en ole tiennyt, että myös muillakin alkuperäiskansoilla on tuota samaa ajatus- tai kokemus… että kiinnostavaa.

M: Joo ja toi on myös kiinnostavaa, että millä tavalla… ja tietysti yleistä, että erilaisissa kulttuurituotteissa, oli se sitten kirjallisuutta tai muuta taidetta, niin ammennetaan tällaisesta vanhasta kansanperinteestä.

W: Joo, tosi mielenkiintoisia tarinoita ja esimerkkejä ja hyvää tietämystä ja kaikkea, kiitos siitä. En tiedä, onko meillä enää aikaa aloittaa mitään uutta keskustelua, niin ehkä nyt on aika kiittää ja lopettaa tältä jaksolta tähän. Oli tosi mukavaa, että olit vieraana ja kiitos, että olit.

M: Kiitos, oli tosi mukavaa olla teidän kanssa juttelemassa.

S: Kiitos munkin puolesta.

L: Kiitos kiitos.

W: Kiitos myös kuuntelijoille ja loppu (naurua). Mitenköhän tää, miten me ollaan ennenkin lopetettu…

W: Kiitos tosiaan, kun kuuntelit jakson, joka oli samalla sarjamme päätösjakso. Tieteen yhteiskuntavastuun podcast jatkuu vielä muilla sarjoilla, mutta Arvokkaan luonnon osalta tämä oli tässä. Ja Turun yliopiston oppilaille samalla muistutus, että jos kiinnostaa esimerkiksi tällaisen podcastin tekeminen tai jonkin muun tiedeviestintään liittyvän projektin toteuttaminen, niin voit osallistua tieteen yhteiskuntavastuun projektin kurssille. Kiitos.

Neljännessä jaksossa pohdimme luontoa huolehtijuuden ja vastuullisuuden näkökulmasta. Riittääkö pelkkä vapaaehtoisuuten perustuva metsien suojelu pysäyttämään luontokadon? Entä miten me jo toimimme luontokadon pysäyttämiseksi, ja mitä voisimme vielä tehdä paremmin? Kuuntele siis 4. jakso ja saatat saada vinkkejä myös oman arkesi muuttamiseksi biodiversiteettiystävällisemmäksi!

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine

Wade: Hei ja tervetuloa kuuntelemaan tieteen yhteiskuntavastuun podcastin Arvokas luonto -sarjaa. Tämän päivän aiheena meillä on huolehtijuuden ja vastuullisuuden arvot, ja meillä on tänään puhumassa minä eli Wade,

Hanna: Hanna

Lotta: ja Lotta.

Wade: Mennään vaikka suoraan alustukseen.

Hanna: Luonnon monimuotoisuuden suojelu ja ylläpitäminen on tärkeää, jotta elämän perusedellytykset maapallolla pystytään turvaamaan. Tämän lisäksi monet pitävät sitä eettisenä velvoitteenaan, sillä useat eliölajit ja elinympäristöt ovat uhanalaistuneet ihmistoiminnan seurauksena. Luonnon monimuotoisuutta voidaan turvata esimerkiksi suojelemalla lajeja ja luontotyyppejä sekä perustamalla luonnonsuojelualueita. Kansainvälisen luontopaneelin IPBES:n raportissa vuodelta 2019 todetaan, että luonnon monimuotoisuus köyhtyy tällä hetkellä nopeammin kuin koskaan aiemmin. Maailmanlaajuisesti noin miljoona kasvi- ja eläinlajia on uhanalaisia.
Ympäristöministeriön mukaan luonnon monimuotoisuuden turvaaminen vaatii laajaa, koko yhteiskunnassa tapahtuvaa muutosta. Luonnonvaroja on käytettävä kestävästi ja olemassa olevaa monimuotoisuutta on pyrittävä turvaamaan. Suomessa luonnonsuojeluun osallistuu monia organisaatioita, kuten Ympäristöministeriö, Metsähallitus, ELY-keskukset, kunnat sekä ympäristöjärjestöt, kuten Suomen luonnonsuojeluliitto, WWF, Greenpeace ja Elokapina.
Suomi on sitoutunut EU:n biodiversiteettistrategiaan, jonka tavoitteena on pysäyttää luontokato ja kääntää luonnon monimuotoisuuden kehitys positiiviseksi vuoteen 2030 mennessä. Jäsenmaat ovat sitoutuneet 17 avaintavoitteeseen, joista kolme liittyy luonnonsuojelualueverkostoon. Tavoitteena on muun muassa suojella 30 % EU:n maa ja 30 % merialueista, sisällyttää tiukan suojelun piiriin kolmasosa suojelualueista (mukaan lukien kaikki vanhat ja luonnontilaiset metsät) sekä tehostaa kaikkien luonnonsuojelualueiden hoitoa. Muut tavoitteet liittyvät elinympäristön tilan parantamiseen sekä luonnonsuojelualueilla että niiden ulkopuolella. Kukin jäsenmaa vastaa itse tavoitteiden saavuttamisesta. Suomessa suojelu perustuu pitkälti vapaaehtoisuuteen. Esimerkiksi HELMI- ja METSO-ohjelmat tukevat tavoitteiden saavuttamista yksityismailla.
Ympäristöministeriön mukaan Suomi on tällä hetkellä suojellut eriasteisesti 75 % Ylä-Lapin Alpiinisesta alueesta, 10 % muusta Suomesta eli boreaalisesta alueesta ja 11 % Itämerestä. Yhteensä 13 % Suomen maa- ja merialueista on suojeltu. EU:n 30 %:n tavoitteeseen on siis vielä matkaa. Lisäksi alueet sijoittuvat epätasaisesti eri puolille Suomea HS:n artikkelin mukaan. Esimerkiksi Etelä-Suomessa suojelualueita on vähän ja ne ovat kooltaan pieniä, vaikka uhanalaisia ja silmälläpidettäviä lajeja on määrällisesti eniten juuri Etelä-Suomessa.
Ympäristöministeriö on laskenut vuonna 2022, että Suomen maa-alueista tiukasti suojeltuja on 10,5 % ja Itämerestä 4,1 %. Näissäkin maa-alueissa suojelu painottuu pohjoiseen. Alpiinisesta alueesta tiukasti suojeltua on 73,6 %, kun taas boreaalisesta alueesta vastaava luku on vain 7,3 %.
EU:n biodiversiteettistrategia velvoittaa kaikkien jäljellä olevien luonnontilaisten ja vanhojen metsien tiukkaa suojelua. Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen asiantuntijaryhmä onkin valmistellut määritelmän vanhoille ja luonnontilaisille metsille. Raportin tiivistelmässä todetaan, että ”Metsän ikä sekä luonnontilaisuus voivat vaihdella liukuvasti, mistä syystä vanhoille metsille ei voi määrittää yhtä, täsmällistä, tieteeseen perustuvaa indikaattorien kynnysarvoa.” Tämän vuoksi lopulliset valinnat ja päätökset ovat lopulta poliittisia.
Määritelmää vanhoista ja luonnontilaisista metsistä on kritisoitu muun muassa HS:n artikkelissa siitä, että ne on pyritty määrittelemään sellaisiksi, että tiukasti suojeltavaa aluetta jää mahdollisimman vähän. Vaatimukset metsän iästä ja lahopuun määrästä ovat sen verran korkeita, että vanhojen metsien määrä jää pinta-alaltaan pieneksi. Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen väliraportin perusteella vanhojen metsien suojelumäärä jäisi noin kymmenesosaan Suomen luontopaneelin aiemmin arvioimasta vanhojen metsien suojelutarpeesta, 811 000 hehtaarista.
Tällä hetkellä eletään kriittisiä aikoja luonnon monimuotoisuuskadon pysäyttämiseksi. Poliittisia ja yhteiskunnallisia päätöksiä monimuotoisuuden turvaamiseksi tarvitaan. Kuitenkin myös tavallisten ihmisten asenneilmapiirillä on väliä, ja se vaikuttaa myös poliittiseen päätöksentekoon. Jokainen voi omilla pienillä valinnoillaan vaikuttaa edes vähän ympäristöön. Esimerkiksi joukkoliikenteen suosiminen, kasvipainoitteiseen ruokavalioon siirtyminen, uusiutuvien energiavarojen hyödyntäminen, omaan lähipiiriin vaikuttaminen sekä ympäristöarvot tosissaan ottavan ehdokkaan äänestäminen vaaleissa ovat keinoja tehdä pieniä valintoja luonnon puolesta. Myös luonnonsuojelujärjestöille on mahdollista lahjoittaa rahaa tai aikaa esimerkiksi osallistumalla talkoisiin, metsäkartoituksiin, mielenosoituksiin tai mielipidekirjoitusten kirjoittamiseen.

Lotta: Ja ennen kuin mennään tämän päivän keskusteluun, voitaisiin tehdä pieni lisäys meidän viime jaksoomme. Vaikka kyselyymme tulleissa vastauksissa ei juurikaan jaettu kiitosta Suomen kaupunkien luonnon monimuotoisuudesta, ne ovat maailman mittakaavassa hyvinkin vihreitä ja kaupunkien viheralueiden ja kaupunkiluonnon kehittäminen on monessa suomalaisessa kaupungissa keskiössä. Esimerkiksi Turussa kehitetään Euroopan ensimmäistä biodiversiteettipuistoa Skanssin alueelle. Lisäksi kaupunkien suojelualueet myös takaavat sen, että kaupunkien lähellä oleva luonto on itse asiassa usein paljon rikkaampaa kuin muualla, vaikkapa monessa paikassa maaseudulla, jossa monokulttuurit metsissä ja pelloilla ovat vallitsevia. Turun kaupungissakaan ei ole tehty avohakkuita enää muutamaan vuoteen.

Wade: Joo eli mitä mieltä te olette? Uskotteko te, että tämmöinen pelkkää vapaaehtoisuuteen perustuva metsien suojelu riittää pysäyttämään luontokadon?

Lotta: No selvästi se ei riitä, että koko ajanhan täällä Suomessakin uhanalaistuu uusia metsäläjeja, kun ei ole varsinkaan niitä vanhoja metsiä tarpeeksi. Selvästi ei riitä tämmöinen järjestely.

Hanna: Joo, ja mä luulen kanssa että se on hyvä lisä tähän metsien suojeluun toi vapaaehtoisuus, mutta itsessään se ei riitä. Ja sitten kun noille vaikka vanhoille luonnontilaisille metsille on osoitettu ne liian tiukat raja-arvot siihen suojeluun, niin suojeltavaa jää vain tosi vähän. Jos suojeltaisiin nyt sellaisia metsiä jotka ei ihan vielä yllä niihin kriteereihin, niin ne on sitten taas tulevaisuudessa niitä vanhoja metsiä.

Lotta:Eikä sekään suojelu ole mikään vapaaehtoisuuteen perustuva juttu, vaan EU:n määräämä juttu, että ei olisi varmaan sitäkään tapahtunut muuten vapaaehtoisesti.

Wade: Joo, jep. Vapaaehtoisuus aina koskee lähinnä niitä, joita se asia kiinnostaa. Todennäköisesti jos on vaihtoehtona vapaaehtoinen metsien suojelu tai sweet sweet raha, niin monet, varsinkin sellaiset metsiä omistavat tahot, haluaa siitä jotain (taloudellista) hyötyä.

Lotta: Ja nimenomaan nopea rahahan niitä kiinnostaa, että äkkiä vaan koko pläntti matalaksi, vaikka jatkuva kasvatus olisi oikeastaan pidemmällä tähtäimellä ehkä jopa taloudellisestikin parempi. Sehän ei ketään kiinnosta, kun ei kukaan jaksa odotella, että ne puut sinne kasvaa.
Jos ei varsinkaan noita metsäyhtiöitä laiteta vastuuseen, niin eihän tästä tule yhtään mitään ja muutenkin kaikkia yrityksiä. Eipä nyt ole selvästi hirveästi kiinnostanut näitä isoja yrityksiä mitkään ympäristöasiat. Ehkä ne välillä viherpesee jotain vähän ja esittää olevansa ympäristöystävällisempiä kuin oikeasti ovatkaan. Sekin oli hyvä se olikohan UPM:n työntekijä vai kuka, joka valehteli joillekin ehkä päiväkoti-ikäisille lapsille siinä jossain videossa, mikä pyöri tuolla mediassa jonkin aikaa sitten. Siinä joku lapsi esitti ihan asiallisen kysymyksen, että mitäs niille metsän eläimille sitten tapahtuu, kun metsä hakataan. Tää työntekijä sanoi että ”Ei yhtään mitään! Ne menee sitten etsimään jonkun muun metsään!” Joo, mistäköhän, kun ei siellä Etelä-Suomessakaan tosiaan ole näitä vanhoja metsiä enää. Niin en sitten tiedä mihin ne menee, niinpä. Eipä niillä enää sitten elintilaa ole.

Wade: Joo.

Hanna: Näillä vapaaehtoisilla suojeluohjelmilla, niin niillä on tällaisia yksityisiä metsänomistajia, kun niille on maksettu sitten jotain tukea siitä, että ne suojelee metsiään, niin kyllä sillä on niinku jotain tulosta saatu aikaan. Mutta sitten tällaiset just suuremmat, tai niinku valtion metsät, niin mun mielestä niissä pitäisi enemmän olla sellaista, että määrätään vaan suojeltavaksi. Ei perustuisi vapaaehtoisuuteen.

Wade: Joo, se vaikuttaisi ainakin, niinku varsinkin tuota luontokatoa, tarkastellessa kaikkein tehokkaimmalla tavalla pysäyttää se, että mitä jos vaan kielletään niiden (metsien) hakkaaminen. Varsinkin jos kysessä on valtion omat maat. Että sehän on päätöstä vaille siinä vaiheessa, että.

Hanna: Niin, tai sitten just niinku määrätään se, että joillain alueilla saa jatkaa sitä metsätaloutta, ja sit on ne muut alueet, joissa sitten se kielletään täysin.

Wade: Joo.

Lotta: Niin sehän on ihan käsittämätöntä, että meillä siis ihan semmoisia tosi vanhoja metsiäkin kaadetaan tälläkin hetkellä selluksi, koska kun puun läpimitta on yli puoli metriä, niin eihän se enää mahdu sahoihinkaan ja sitten se vaan keitetään selluksi. Miksi tommoisia metsiä ylipäätään pitää kaataa kun ei niitä juurikaan enää ole? No se on se nopea raha. Jos ei alueita ole suojeltu mitenkään tiukasti, niin sittenhän muuten yritykset menee hankkimaan sieltä nopeat rahat, eikä niitä paljon muu kiinnosta.

Wade: Jep.

Lotta: Yrityksen tavoite on tuottaa (taloudellista) voittoa.

Wade: Mitä ajatuksia herättää se, että nää suojelualueet Suomessa painottuu pohjoisen?

Lotta: No pitäisihän niitä etelässäkin enemmän olla.

Wade: Joo, jotenkin se vaikuttaa sellaiselta, että mennään vähän sieltä mistä aita on matalin. Että pohjoisessa on vähemmän arvoa sillä (puulla) ihan perustuen siihen, että on vähemmän kysyntää, kun on kauempana (tiheään asutuista) paikoista. Niin sitten on helppoa suojella sellaista metsää, mitä nyt ei välttämättä niin hanakasti haluttaisi kaataa vaikkapa rakennuksen tai muun kehityksen tieltä. Niin se vaikuttaa ehkä sellaiselta helpolta verrattuna eteläisempiin metsiin.

Hanna: Ja sitten pohjoisessahan se metsä kasvaa hitaammin, niin sitten se. Ei kun hetkinen en mä en tiedä voiko se

Lotta: Jos se kasvaa hitaammin niin sitten siinä menee kauemmin, että siellä on taas isoja puita.

Hanna: Joo. Toki niinku hienoa, että sielläkin suojellaan, koska siellä on just ilmastonmuutokselle herkkiä lajeja. Mutta sitten Etelä-Suomessa on taas määrältään niinku enemmän niitä uhanalaisia, ja niitä ei voida suojella silleen, että pohjoisessa suojellaan metsiä.

Wade: Joo.

Lotta: Esimerkiksi kuukkeli: on totuttu, että sehän asuu Lapissa. Itse asiassa kuukkeleita on asunut joskus myös Etelä-Suomessa silloin, kun täällä oli vielä vanhoja metsiä. Nythän niitä ei täällä etelässä enää ole, että niitä on pelkästään siellä Lapissa ja sen takia ne (kuukkelit) on nyt muuttanut sinne Lappiin ja ihmiset ajattelee, että täällä Lapissa nää on aina asunutkin, että ei näitä missään Etelä-Suomessa ole koskaan ollutkaan, mutta on ollut.

Hanna: Joo, ja sitten just tällaiset vanhojen metsien lajit, niin kuin esimerkiksi hömötiainen kun tarvitsee vanhoja lahopuita, niin sehän on ihan romahtanut se kanta jostain 1900-luvun puolivälistä.

Lotta: Sehän oli joskus Suomen yleisimpiä lintulajeja.

Hanna: Joo.

Lotta: Ja nykyään oliko nyt sitten ”erittäin” vai ”äärimmäisen uhanalainen” -nimellä?

Wade: Ei ole hyvä kehitys.

Hanna: Joo ja sitten kun Etelä-Suomessa on vielä tää, boreaalisia metsiä, niin se on niinku eri metsävyöhyke, kuin Lapissa. Pitäisi myös niitä boreaalisia metsiä suojella. Niissä on vähän tai aika paljonkin eri eliölajeja.

Wade: Joo, kyllä se olisi tietysti hienoa, että saataisiin suojeltua Suomessa kaiken tyyppisiä luonnon alueita ja ei olisi semmoista hirveätä painotusta siihen, että täällä on sitten se Suomen luonto tuolla kartalla ja sitten täällä on se loppu Suomesta, missä ihmiset asuu.

Lotta: Niin, sitten täällä oli puhetta, että Suomessa olisi 10,5% tiukasti suojeltuja metsiä, mutta en mä nyt tiedä, toimiiko nämä kaikki suojelualueet nyt lopulta kauhean hyvin. Siellä laissa tuntuu olevan vähän semmoisia porsaanreikiä, että silti saa käydä hakkailemassa ”jotain pientä” niin sanotusti, mutta kaatuukin vähän enemmän vahingossa hupsista hups. Ei varmaankaan ole yleensä vahinko. Tai onhan nuo metsäyhtiöt oikeastaan ihan myöntänyt somessakin tehneensä virheitä, kun joku aktiivisti on sattunut paikalle kertomaan, että tää on kyllä suojelualue, niin mitäs te täällä hakkaatte. Mä en sitten tiedä onko se joku ihan suunniteltu juttu, että ne ihan tahallaan tekee näitä pikku mokia vai oliko se oikeasti joku moka. Nythän esimerkiksi Lapissa on se kaksinkertainen suojelualue Viiankiaapa, sellainen suo, jonka alla sitten on jotain hauskoja mineraaleja, mitä nyt akkuteollisuus havittelee. Niin ilmeisesti sinne olisi kuitenkin mahdollista kaivos perustaa, vaikka onkin suojeltu alue, niin onhan tuo nyt vähän kyseenalaista. Koska kyllähän se (suojelualue) nyt ihan selvästi kärsisi, jos sinne joku kaivos perustettaisiin.

Wade: Jep. Entä miten toimitte luontokadon pysäyttämiseksi ja koetteko, että se on tarpeeksi? Mitä muuta voisi tehdä?

Lotta: Niin no eniten luontokatoahan taitaa aiheuttaa tuo eläinmäärätalous, eli vähentämällä eläinperäisen ruoan ostamista ja kuluttamista. Sehän taitaa olla tehokkain tapa tässä biodiversiteettiasiassa, mitä yksittäinen ihminen voi tehdä ja näin itse teen.

Wade: Joo, mäkin oon aloittanut vegaaniksi siirtymistä tässä ja oon ruoan suhteen silleen semisti vegaani tai siis en syö eläinperäisiä tuotteita tai ainakaan osta, mutta kyllä siinä on sitten vielä vähän tehtävää, että millä korvaa asioita. Sen lisäksi ainakin pyrin semmoiseen vastuulliseen kuluttamiseen. Mä en nyt ihan tiedä, kuinka suoraan verrattuna just johonkin eläinmaatalouteen se vaikuttaa luontokatoon, mutta se on jotain.

Lotta: Niin, ootteko te nähnyt sen hirveän diagrammin, semmoinen ympyrädiagrammi, joka tuolla netissä on pyörinyt? Siinä siis maapallon eläinten massoja vertaillaan ja tuotantoeläimethän muodostaa sen, mikä oliko lähemmäs 70% kaikesta eläinten massasta maapallolla. Ihmiset oli jotain lähemmäs kolmeakymmentä, vai paljonko se nyt oli, ja ihan joku pari prosenttia sitten näitä luonnonvaraisia eläimiä. On kyllä sen verran ahtaalle ajettu ne, että en yhtään ihmettele, että niitä katoaa täältä koko ajan.

Wade: Joo.

Lotta: Aika järkyttävä juttu. Ei olisi ajatellut, että noinkin paljon on tuotantoeläimiä. Suomessakin tapetaan joku 80 miljoonaa eläintä vuodessa maun takia.

Hanna:Joo, mullakin on just toi, että pyrin syömään kasvispainotteisesti ja ostamaan vaatteita ja käyttötarvikkeita käytettynä, ja sitten äänestäessä miettii, mikä sen ehdokkaan kanta on ympäristökysymyksiin. Mutta aina on sellainen olo, että pitäisi tehdä vielä enemmän.

Wade: Niin tavallaan toi, että kokeeko tekevänsä tarpeeksi, niin siihen mä ehkä vastaisin yksilönä kyllä. Ei sen pitäisi olla niinkään yksikön vastuulla, vaikka tietysti yksilöistä tää maailma muodostuu, niin ehkä pitää just niinku erityisesti painottaa äänestyspäätöksiä ja ehkä jonkin muun sortin vaikuttamista. Niin siinä mielessä olisi varaa tehdä enemmän, koska kyllä mäkin, niin kuin muutkin, elän jonkin sortin kuplassa. Tuntuu siltä, että monet ihmiset tai monet kaverit on suhteellisen samalla tavalla ajattelevia, niin en ihan hirveästi ole missään somessa vaikka aktiivinen silleen vaikuttamaan mielipiteisiin. Mutta sitten taas jollain tasolla se kyllä varmaan olisi ihan hyvä, koska välillä sitä itse miettii, että jotkut jutut on sellaisia, että kaikki tietää nämä, mutta sitten paljastuu, että ihmiset ei itse asiassa olekaan tietoisia asioista.

Lotta: Tuleeko jotain esimerkkiä mieleen?

Wade: No en tiedä tuleeko se tuleeko suoraan mitään mitään sellaista hyvää esimerkkiä mieleen, mutta voi olla että lihansyöntiin liittyvää juttuja tulee silleen. Tai niistä ne tulee ehkä helpommin ilmi, kuin monista muista jutuista. Kun käy vaikka syömässä jossain ja sitten pohtii asioita.

Lotta: Niin no sitten itse olen ollut Greenpeace-feissari varmaan 4 viimeistä kesää. Katsotaan, menenkö tänäkin kesänä. Jos en saa mitään oman alan töitä niin sinne varmaan taas sitten. No, siellä tulee selitettyä ihmisille esimerkiksi just avohakkuiden haitoista ja tätä puupelto-käsitettä vähän, että mitä se nyt tarkoittaa. Ihmisillä on yleisesti ottaa semmoinen käsitys, että Suomessa on vaikka kuinka paljon metsiä. Joo no on täällä puuta, mutta kyllä se luonnon monimuotoisuus on aika kärsinyt. Tätähän ei moni tiedä, mutta nyt vähän useampi tietää, kun mä olen niille hölissyt näistä aiheista.

Joo, yksi parhaita aloituksia on semmoinen ”Tykkääkö sä mustikoista?”, koska mustikat tietenkin kiinnostaa ihmisiä. Sitten ne on, että ”Mikä juttu?” ja sitten mä kerron, että ”No mustikat on kyllä aika paljon vähentynyt näiden avohakkuiden takia Suomessa. Ootkos nähnyt tällaisia?” Ja ne on, että: ”Joo, näyttääpäs rumalta!” Joo. Mutta monelle ei ole kyllä esimerkiksi toi puupelto -käsite kovin tuttu.

Hanna: Haluaisitko sä selittää sen?

Lotta: Joo, siis kun tehdään avohakkuu, eli kaadetaan se koko metsä siitä matalaksi. Isoilla koneilla saadaan se kauhean helposti vedettyä kokonaan matalaksi ja saadaan helppoa nopeata rahaa. Sitten sinne istutaan niitä uusia puita niinku aina nämä metsäteollisuusyritykset mainostaa, mutta eipä se ole ihan sama asia. Nimittäin nehän on sitten samaa puulajia samanikäistä puuta siellä vieri vieressä. Oikeastaan suuri osa niistä taimista ei edes selviä siellä myllytys ja maassa, että niistä vain noin kolmasosa siellä oikeasti lähtee kasvamaan puuksi. Ja nehän on sitten samaa puulajia, samanikäistä puuta se koko alue täynnä, niin eihän se nyt toimi monenkaan lajien elinympäristönä. En yhtään ihmettele, että näitä lajeja katoaa, mutta monelle kyllä tuntuu olevan tämä niin kun käsite hyvin hukassa. Mä oon nyt katsonut jonkin verran tuota poliitikkojen Tiktokkia, kun minua vähän kiinnosti, että mitä nämä niinku selittää täällä, että ne saa näin paljon ääniä.

No siellä oli sitten tehnyt jonkun videon, että ”Elokapinan aktivisti on ihan sekaisin” tai jotain tällaista, mä en nyt muista tarkalleen, mikä sen videon nimi oli. Siinä se meni haastattelemaan jossain Elokapinan mielenosoituksessa jotain mielenosoittajaa siellä, ja stten tämä tyyppi selitti siellä niin kun puupelloista ja metsien ja puupeltojen eroista.

Ja kommenttikenttä oli täynnä tämmöistä naureskelua et ”mikä puupelto” ja ”toi on kyllä ihan pihalla että mitä toi niinku selittää?”, että niinku kyllähän se puupeltokin sitoo hiiltä ja kaikkea tällaista. Ihmiseltä sitten meni ihan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos tämä selitys, mitä tarkoittaa puupelto. Ollaan niin jumiutuneita siinä käsityksessä, että katso nyt tätä tilastoa, että Suomessa kyllä riittää näitä puita, että mitä sä niinku selität, että mikä puupelto. Joo siellä sitten naureskeltiin. Mun mielestä puhui ihan asiaa tämä elokapinan tyyppi, mutta kommenttikenttä oli täynnä naureskelua. Sitten menin itsekin siinä kommentoimaan, että no ”oikeastaan on kyllä aika iso ongelma nämä puupellot, että siellä ei tosiaan monetkaan lajit elä, että meillähän on nykyään melkein mikä 900 uhanalaista metsälajia, ja suurin syy on tämä avohakkuihin perustuva tehometsätalous”, mutta sillä ei ollut kyllä yhtään tykkäystä sillä kommentilla.

Joo, että ei nyt selvästi ihan auennut tämä asia sitten monelle.

Wade: Joo toi on kyllä, se on haastavaa koittaa vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. Koettaa
kertoa niille jotain puolta jostain asiasta, mitä ei ole ennen ajatellut. Se aina vaatisi
sen, että on kuunteleva henkilö, mitä somessa varsinkaan ihmiset ei
lähtökohtaisesti ehkä ole, että en siten tiedä.

Lotta: Joo, feissarinakin tuli aika paljon vastaan semmoisia Suomi-huutajia, että ne vaan selitti sitä niitten omaa juttua että ”ei Suomi voi tehdä yksin mitään, että me ollaan pieni maa ja meidän päästöt on näin ja näin vähän Kiinan päästöihin verrattuna, että ei me voida mitään tehdä yksin täällä!” Ja mä yritin selittää, että niin, tässä on itse asiassa kyseessä ihan tämmöinen kansainvälinen ympäristöjärjestö. Ei ole nyt kysekään siis siitä, että Suomi tekisi mitään yksin, mutta jotenkin tämä tieto vaan meni ihan sitten taas toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, että jatkui vaan tämä ”Suomi sitä ja Suomi tätä” -juttu siinä. Huh huh. Että ei niinkun jotenkin suostuttu ymmärtämään, että nyt on kyseessä tämmöinen
kansainvälinen järjestö.

Wade: No onko teillä mielessä vielä jotain hyviä keinoja, mitä voisi itse tehdä tai kokee, että voisi omilla teoilla saada edistettyä luontokadon pysäyttämiseksi tulevaisuudessa?

Hanna: Mua voisi ainakin kiinnostaa toimia jossain luonnonsuojelujärjestössä vapaaehtoisena. Ja nyt mä olen ajatellutkin kesällä mennä sellaiselle Luontoliiton talkooleirille. Ja sitten joskus ihan tulevaisuudessa olisi kiva töissäkin saada vaikuttaa siihen luonnonsuojeluun ja luontokadon torjumiseen jollakin tavalla.

Wade: Joo, muakin kiinnostaisi kyllä joku semmoinen järjestökentän toiminta, missä voisi tehdä luonnon arvoihin liittyviä erilaisia toimia. Mutta en kyllä ole silleen tutustunut niihin itse, että tietäisin vielä, että mitkä olisi sellaisia kiinnostavia
tahoja.

Hanna: Nyt ainakin Turkuun ollaan perustamassa Luontoliiton metsäryhmä, että sinne otetaan kyllä vapaaehtoisia mukaan.

Wade: Näissä joo pitää pitää korvat höröllä.

Hanna: Joo.

Lotta: Niin no sitten kun ei nyt selvästi toimi tämä vapaaehtoisuuteen perustuva metsien suojelu, niin pitäisihän niitä sitten jollain laeilla enemmän suojella, ja myös varmistaa se, että ne alueet on oikeasti suojeltu, ettei sinne voi mennä mitään kaivoksia tekemään esimerkiksi suojelusta huolimatta.

Hanna: Joo. Siitähän oli nyt se kansalaisaloitekin, että ei kaivoksia.

Lotta: Oon allekirjoittanut.

Hanna: En ole katsonut, että miten se on saanut ääniä.

Wade: Joo, politiikka, se on yksi vaihtoehto. Ei välttämättä kaikkein kutsuvin, mutta katsotaan, ehkä. Tulevaisuus on sen verran laaja käsite, että.

Hanna: Jep.

Wade: Joo kyllä politiikkakin, että jonkin sortin niinku lainsäädäntöönkin vaikuttaminen olisi tietysti semmoinen konkreettinen asia mitä voisi tehdä, mutta se vaatii kyllä varmaan ainakin jonkin sortin asiantuntevuutta ja katsotaan, kehittyykö sellaista ikinä.

Lotta: Sitten se, että en ala tulevaisuudessakaan ostelemaan turhaa tai vaikka syömään sitä lihaa uudestaan tai mitään tällaista. Tai siis kyllähän mä siis lihaa syön, mutta se on roskiksesta, että just itse asiassa tykkäsin tuossa lammasta pääsiäisen kunniaksi ja mämmiä on syöty tässä, dyykatattua, viime aikoina. Kun ei jaksa miettiä, mitä syö, niin ei tarvitse, kun sitä sitten syödään mitä löytyy roskiksesta. Kauhean kätevää. Tulee syötyä monipuolisesti, kun ei tiedä ikinä mitä sieltä löytyy.

Wade: Mikä olisi semmoinen sopiva raja-arvo silleen metsien hakkuuseen ja suojeluun?

Lotta: Kyllä niiden kriteereiden pitäisi olla esimerkiksi vähintään sellaisia, että tulisi suojeltua tämä Suomen luontopaneelin arvioima vanhojen metsien suojelutarve eli 811 000 hehtaaria. Siihen suuntaan ne kriteerit pitäisi määritellä eikä sellaisiksi, että se suojeltava pinta-ala on kymmenesosa tuosta.

Hanna: Jep.

Wade: Joo.

Hanna: Mä luin kanssa että just Hesarin artikkelista, että siinä ihan toi Suomen ympäristökeskuksen asiantuntija kommentoi, että oli tullut paljon painetta tietyiltä tahoilta, ja ne tietyt tahot taisi tarkoittaa metsähallitusta ja metsäministeriötä. Siis siitä, että ne raja arvot laitetaan sellaiseksi, että sitä suojeltavaa metsää se ei tulisi kovin paljon.

Wade: Joo, että se jäisi mahdollisimman vähäiseksi.

Hanna: Joo.

Wade: Minkähän takia luontokatoa ei Suomessa pidetä selvästikään kovin suurena ongelmana? Mitä luulette, mistä se johtuu?

Hanna: Varmaan siinä on just osaltaan se, mistä Lotta puhui, että monet ajattelee, että Suomessa on paljon metsää. Sitä ei niinku osata ajatella, että se metsä ei sitten ole monimuotoista, mitä täällä on.

Lotta: Niin, aika monet ajattelee, että puu kun puu, ja tässä oli tietämys asiasta.

Hanna: Niin ja sitten just kun metsätalous on ollut Suomessa tosi tärkeä tulonlähde, niin ehkä siitä ei haluta luopua.

Lotta: Ja sitten ehkä jossain kaupungeissa asuvat ihmiset ei välttämättä, jotka ei nyt missään metsässä ihan hirveästi pyöri, niin ehkä ne ei välttämättä huomaakaan sitä, miten paljon kaikkia lajeja sieltä on kadonnut.

Hanna: Niin. Varmaan aika harva edes on oikeasti nähnyt sellaista luonnontilaista vanhaa metsää, kun täällä Etelä-Suomessa varsinkin kyllä se aika pitkälti on sitä talousmetsää just mihin ihmiset on tottunutkin ympärillään.

Wade: Joo. Mitenköhän siitä saisi sitten tuotua näkyville paremmin? Joku ennen-jälkeen -kuva, jossa on ollut 20 vuotta eroa, niin se on ehkä silleen kanssa helppo sivuuttaa. Pitäisi ehkä olla jotain sellaista, mikä vie vanhaa metsää lähemmäs ihmisiä.

Hanna: Nyt on ainakin tuolla Turun taidemuseossa sellainen Pohjoistuulen metsä -näyttely. Kannattaa käydä katsomassa. Siellä esitellään just sellaista niinku vanhaa metsää Pohjois-Suomesta. Ja siellä lopussa oli jotain tilastoja, että kuinka paljon on vähentyneet nämä vanhat metsät, ja mitä lajeille on tapahtunut ja tällaista.

Lotta: Mulle kanssa suositeltiin sitä Havumetsän lapset -elokuvaa. En ole vielä käynyt katsomassa oletteko te?

Hanna: Mä oon itse asiassa käynyt katsomassa. Suosittelen, se kertoo just metsäaktivismista.

Wade: Joo, varmaan taide ja media on silleen vahvoja vaikuttamisen keinoja saada just ihmisiä ajattelemaan asioita. Herättää tunteita vähän enemmän ehkä johonkin tilastoihin perustuvaan tekstiin verrattuna, mikä on toki tosi tärkeätä, mutta niinku taide on ehkä silleen mielenkiintoisemmin aseteltu.

Hanna: Ja sillä voidaan varmaan tavoittaa sellaisia, jotka ei ehkä muuten niinku pääsisi tän tiedon äärelle tai löytäisi tän tiedon äärelle.

Wade: Ja ehkä mekin tehdään sitä tässä.

Hanna: Niin.

Wade: Jossain määrin, ainakin toivottavasti. Mut joo, voisi ehkä harkita myös sitä, että kuluttaa enemmän sellaista mediaa, missä tulee ilmi näitä tota luonnonarvoja, ja sitten jos ne on hyviä, niin suosittelee niitä kavereillekin, niin siinä sitten saattaa tulla uusia ajatuksia itse kullekin.

No mutta tää tais olla tällä kertaa tässä. Kiitos taas, kun kuuntelitte podcastia, ja
ensi kertaan!
 

Kolmannessa jaksossa aiheenamme on IPBES:n luontoa koskevista maailmankuvista toinen eli terveys ja yhteenkuuluvuus. Tätä jaksoa varten toteutimme gallupin, joten pääsemme kertomaan myös kuuntelijoidemme kokemuksia! Niiden lisäksi kerromme omia ajatuksiamme luonnon tarjoamiin terveyshyötyihin ja yhteenkuuluvuuden tunteeseen liittyen.

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine

Tervetuloa seuraamaan Tieteen yhteiskuntavastuun podcastin Arvokas luonto -sarjaa, ja studiossa tänään paikalla minä eli Lotta, minä eli Sanni, minä eli Wade ja minä eli Hanna. Jes, ja tämän kolmannen jakson aiheena ovat terveys ja yhteenkuuluvuus ja miten nämä liittyvät luontoon. Seuraavaksi Sanni lukee meille alustuksen jaksoon.

Sanni: IPBES:n luonnon arvoja koskevista maailmankuvista järjestyksessä toinen on maailmankuva, jossa luonnolle annetaan arvoa esimerkiksi sen tuottamien terveyshyötyjen, virkistymisen ja yhteenkuuluvuuden kokemusten kautta. Niin kuin aiemmassa jaksossa käsittelemämme vaurauden ja toimeentulon näkökulma, on myös tämä maailmankuva antroposentrinen, eli ihmiskeskeinen, mutta sen ohjaavat periaatteet ovat kuitenkin varsin erilaisia ja luonnon arvot vähemmän materiaalisia. IPBES

Luonnossa oleskelun terveyshyödyt ihmiselle ovat kokonaisvaltaisia ja eri tekijöiden summia. Vaikutusmekanismeja voidaan tunnistaa ainakin viisi. Ensimmäinen näistä on ympäristöaltisteet, eli se, että luonnonympäristöissä on vähemmän esimerkiksi ilmansaasteita ja melua kuin muualla. Toiseksi luonto sekä kognitiivisten että fysiologisten tekijöiden kautta voi auttaa stressin hallinnassa ja elpymisessä. Kolmanneksi luonnossa oleskeluun liittyy usein fyysistä aktiivisuutta, jolla voidaan kerätä samanlaisia terveyshyötyjä kuin muullakin vastaavanlaisella liikunnalla. Neljänneksi luonnossa olemiseen liittyy sosiaalisia tekijöitä: se voi siis tarjota joko kaivattua  omaa aikaa tai sitten muiden kanssa jaettujen luontoretkien tuomia sosiaalisten kontaktien tarjoamia terveyshyötyjä. Viidenneksi ja viimeiseksi luonnossa oleskelu vaikuttaa vahvistavasti immuunipuolustukseen.

Viime vuosina markkinoille on ilmestynyt erilaisia tuotteita kosmetiikasta tekstiileihin, jotka hyödyntävät metsien ja maatalouden mullasta saatuja mikrobeja terveyshyötyjen perässä. Luonnossa vietetyn ajan väheneminen ja sitä seurannut ihmisten mikrobialtistuksen pieneneminen onkin yksi syy esimerkiksi immuunisairauksien, kuten allergioiden, lisääntymiselle. Lisäksi mikrobeilla on yhteyttä mielenterveyteen. Mikrobit vaikuttavat suolistobakteerien tasapainoon, ja nämä bakteerit puolestaan tuottavat ruoansulatuskanavassa suuren osan hyvänolontunteeseen liittyvästä välittäjäaineesta, serotoniinista, josta osa päätyy keskushermostomme käyttöön. Metsämikrobeja sisältävät tuotteet voivat olla hyvä keino lisätä tarvitsemaamme mikrobialtistusta, mutta jos budjetti on tiukoilla ja jos muutkin metsän ja luonnon tarjoamat terveyshyödyt kiinnostavat, niin mikrobialtistustaan voi lisätä menemällä metsään, koskemalla maaperän multaa sekä puiden kantoja ja haistelemalla metsältä tuoksuvaa ilmaa. https://www.duodecimlehti.fi/duo14421 ... suomalainen metsäkylpy

Luontovisiittien terveyshyödyt ovat lyhytaikaisia ja niitä kerätäkseen ja vaikutusten muuttamiseksi pitkäaikaisiksi luonnossa tulisikin käydä säännöllisesti. Esimerkiksi mielenterveyshyötyjä voidaan saavuttaa vähintään 2-3 kertaa viikossa tehtävillä vähintään puolen tunnin mittaisilla luonto- tai viheraluekäynneillä. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01347#s2

Mikä sitten saa ihmiset lähtemään ulos luontoon ja palaamaan yhä uudelleen möhkyräisille ja havuilta tuoksuville metsäpoluille tai auringon lämmittämille pururadoille, suon reunalle ihmettelemään sen pysähtynyttä tunnelmaa, ajattelun virkistävään meri-ilmaan rantakallioille, tai poikkeamaan ihan vain lähimetsässään poimimassa mustikat piirakkaansa varten tai kuuntelemassa keväisin ilmestyviä riemukkaina ja joskus melankolisinakin soivia lintujen ääniä? Yksi tähän vaikuttava tärkeä tekijä on ihmisen luontosuhde. Luontosuhde voidaan jakaa eri osaalueisiin, joita ovat: materiaalinen, eli luonnonaineisten hyödyntämiseen liittyvä; kokemuksellinen, eli esimerkiksi luontokäynteihin liittyvä; kognitiivinen, eli luontoa koskevaan tietoon, asenteisiin ja arvoihin liittyvä; emotionaalinen, eli luontoa koskeviin tunteisiin ja kiintymykseen liittyvä, sekä filosofinen luontosuhde. Podcastissammekin käsittelemämme IPBES:in luonnon arvoja koskevat maailmankuvat liittyvät vahvasti filosofiseen luontosuhteeseen, eli siihen, kuinka ihmiset näkevät luonnon, sen merkityksen sekä oman asemansa suhteessa siihen. Näiden osa-alueiden mukaan voidaan vielä käytännössä havainnollistaa, että ihmisen luontosuhteeseen voivat siis vaikuttaa esimerkiksi syksyiset sieniretket, lapsuuden kokemukset metsäretkiltä, se, opiskeleeko henkilö
luontoon liittyvää alaa tai onko hän oppinut luonnosta katsomalla luontodokumentteja, onko hänellä retkeilytaitoja, mitä hän tuntee luonnossa, pelkääkö hän esimerkiksi hiljaisuutta? Tai se, näkeekö ihminen maailmankuvassaan itsensä erilliseksi luonnosta vai vain yhdeksi sen osaseksi. Eri osa-alueet ovat usein päällekkäisiä ja sidoksissa toisiinsa, jolloin tosielämän tilanteissa niiden erottaminen toisistaan voi olla haastavaa. Lisäksi yksilön luontosuhteeseen vaikuttavat laajemminkin yhteiskuntaan liittyvät sosiokulttuuriset, poliittiset ja institutionaaliset tekijät, kuten vaikkapa johonkin vähemmistöryhmään kuulumisen tuottamat ulkopuolisuuden tunteet
retkeilykohteissa ja luontopoluilla. Myös luonnon saavutettavuuden, kuten lähimetsien sijainnin ja mielekkyyden merkitys korostuu, kun tavoitellaan aiemmin mainittuja terveyshyötyjen saavuttamiseen vaadittavia säännöllisiä luontokäyntejä. disconnection from nature

Tätä jaksoa varten me toteutimme pienimuotoisen kyselyn, sillä halusimme saada myös muiden ääniä kuuluville podcastiimme. Jaoimme kyselyä omien kanaviemme kautta, lähinnä tutuillemme. Kysymykset koskivat vastaajien kokemuksia yhteenkuuluvuudesta luonnon kanssa, luonnon koettuja terveysvaikutuksia sekä sitä, mitä vastaajat arvostavat luonnossa. Saimme kyselyymme yhteensä 13 vastausta, joita hyödyntäen me seuraavaksi keskustelemme näistä teemoista.

Lotta: Kiitos, Sanni, alustuksesta, ja siirrytäänkin siis keskusteluun ja tutkimaan tähän kyselyyn saatuja vastauksia. Täällä on ekana kysymyksenä ollut, että vietätkö mielestäsi tarpeeksi aikaa luonnossa, ja meidän 13:sta vastaajasta viisi on sanonut kyllä ja kahdeksan on sanonut ei. Mitäs mieltä te olette, että vietättekö tarpeeksi aikaa luonnossa?

Wade: No, mä voin vaikka aloittaa. Ehdottomasti ei omalta osaltani. Mä mietin tässä just tätä jaksoa varten, että millonkohan sitä on tullut viimeksi oikeasti vietettyä aikaa luonnossa ja se on viime kesältä, että siitä on kyllä pitkä aika. Kuitenkin nautin paljon siitä, että luonnossa tulee käytyä, niin on kyllä harmi, että sille ei ole löytynyt aikaa.

Sanni: Joo, mulla on vähän sama, että haluaisin sanoa että kyllä, mutta en kuitenkaan vietä. Musta tuntuu, että se itselläkin keskittyy esimerkiksi tiettyihin vuodenaikoihin, esim. kesällä kun on mökillä, niin on koko ajan jollain asteella luonnossa. Muina vuodenaikoina sinne on isompi kynnys mennä, ja sit kans paikkakunnan vaihto (vaikuttaa). Ennen opiskeluja asuin sellasella paikkakunnalla, jossa oli paljon lähellä metsää. Paljon vähemmän verrattuna siihen käyn nykyään luonnossa.

Lotta: Niin, vähän sama noiden vuodenaikojen suhteen, että eipä sitä 20 asteen pakkasessa ihan hirveesti viitti olla ulkona yhtään sen enempää ku on pakko, sen aikaa kun kävelee ihan sairaan nopeesti paikkaan, johon on seuraavaksi menossa. Kyllä siellä kesällä tulee ehdottomasti enemmän oltua.

Hanna: Joo. Mun tulee kyllä vietettyä ihan vuodenajasta riippumatta paljon aikaa luonnossa et varmaan suuri vaikuttava tekijä on se et mä asun nyt ihan metsän vieressä. Se on kyllä talousmetsää, mutta sit vähän kauempana on isompi metsä ja siellä on myös luonnonsuojelualuetta ja peltoa, jossa käyn katsomassa lintuja välillä ja aika monipuolisesti kaikkea.

Lotta: Minkä metsän vieressä sä asut?

Hanna: Oisko se nimeltään Koristonmetsä, mut se on siis Piispanristillä.

Lotta: Aa, sehän on sit aika lähellä sitä, missä mä asun. Raunistulassa. Siinä oli, kun mä muutin Turkuun puolitoista vuotta sitten, niin siinä oli kauhean hieno se jokiranta, missä on puita ja kaikkea. Siitä oli kiva aina kävellä kouluunkin, mutta nythän siinä on se ratatyömaa. Sieltä on kaadettu ne puut.

Hanna: Mut siis, asun Piispanristillä. Se on Kaarinan puolella.

Lotta: Aa, okei. Me puhutaan sit eri rististä. Mä sekoitan tän Koroisten ristiin. Mut siis, se Koroinen on kans ihan hieno paikka, että sinne kannattaa mennä kesällä. Siellä on sellainen kiva puro ja sitten voi hyppiä sellaisilla kivillä sen puron yli. Tai no, kai se Aurajoki on, mut siinä kohtaa se on vähän kapeampi.

Wade: Joo. Siinä olikin hyvä jatkumo seuraavaan kysymykseen, joka taitaa olla, että koetko että asuinympäristössäsi on tarpeeksi luontoa.

Sanni: En. Tavallaan siellä on vihreetä ihan ok:sti, mutta metsäkaisteleet tai lähimetsät sijaitsee sillein, ettei pääse heti, että joutuu jonkun matkaa kävelemään sinne. Ei nyt kauaa, mutta jotain minuutteja. Ja sitten ne on kans sellasia pienempiä kaisteleita et siellä menee jotain tiettyjä teitä tai polkuja. Mut ei sellasta et pystyisin löytämään uusia reittejä tai retkeilemään tai mitään sellasta. Se on sillein et siellä vaan menee metsäkaistaleen keskellä tietyn matkaa.

Hanna: Mä kyllä koen, että mulla on tarpeeksi metsää (asuinympäristössäni). Just sitä talousmetsää ja kun menee vähän pidemmälle, niin on retkeilyreittejäkin. Onhan siellä toisella puolella paljon rakennettua aluetta myös, mut toisella puolella on enemmän sitä luontoa. Koen, että sitä on kyllä tarpeeksi.

Lotta: Niin no vois olla huonomminkin et Tampereella joskus asuin keskellä Hämeenkatua et siinä nyt ei ainakaan ollu hirveesti luonto lähellä. Olihan siellä sit niitä koskipuistoja et jos ne voi laskea jotenkin. Ei kyllä ehkä oikein voi. Kyl nykyään on mun mielestä paremmin.

Wade: Joo. Mä asun ihan yliopiston vieressä, ja tässä on melko vähän mitään, mitä vois luonnoks kutsua, että 100 % rakennettua joka puolella. En ehkä sanoisi, että on riittävästi luontoa. Kupittaan puisto on semi lähellä, mutta ei sitäkään ehkä vois luonnoks myöskään sanoa, mutta ainakin se on vihreä, mikä on kiva. Jos asuu keskellä kaupunkia, niin ei ehkä oo realistista odottaa, että saa kaupungin ja luonnon samassa paikassa.

Sanni: Mitäs nää meiän vastaajat oli vastannu?

Lotta: Niin. Vastaajista tosiaan 46 % aattelee et asuinympäristössä on tarpeeks luontoa ja 54 % ajattelee, että ei. Täälläkin on vähän suositumpaa ajatella, että ei ole, että ehkä nää on tyyppejä, jotka asuu vaikka yo-kylässä, mikä on aika tiiviisti rakennettu ainaki. Mut yllättävän moni on silti kokenut, että on tarpeeksi luontoa. Seuraava kysymys oli sitte, että mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä luonnossa.

Sanni: Joo. Mä tein tästä tällasta pientä yhteenvetoa näistä, mitä oltiin vastattu ja tällasia huomioita poimin sieltä. Melkein jokaisessa vastauksessa korostui hiljaisuus tai rauha, mutta yhessä myös lintujen äänet. Varmaan, jos ois enemmän ollut vastauksia, niin ois myös niitä tullut enemmän, mutta 13:sta vastaajasta yhdellä oli lintujen laulu ja muuten oli hiljaisuus ja rauha. Ja sit ehkä samaan kategoriaan vois laittaa myös puhtaus. Se myös toistui tosi paljon. Sitte oli erilaisia visuaalisia arvoja mainittu paljon. Niissä oli erilaisia maisemia, niiden ihastelua, erilaisten lajien tarkkailua, kukkia, puita, sitten jopa tällaisia tosi yksityiskohtaisia kuvauksia, esimerkiks valon suodattuminen ja heijastuminen, koukeroiset oksat, huurteinen saniainen. On selvästi jääty katselemaan ja ihmettelemään niitä, mitä siellä näkee. Sitten korostu monimuotoisuus, luonnontilaisuus ja eri lajien kirjo. Sitte tuli esille aktiviteetit, mitä siellä voi tehä. Niistä etenkin kävely, kuntokävely, oleskelu ja sitten ehkä samaan kategoriaan nää erilaiset terveyshyödyt, mitä luonnosta on. Ja sitte tällaisia, mitä tuli vähemmän, tai mitkä tuli oikeastaan vaan yhessä vastauksessa esille oli esimerkiks sellasen heti huomattavan ulkopuolelle, kuten historiallisuus ja merkit aiemmasta sivilisaatiosta, eli siinä oli tollanen mielenkiintonen pointti, että kulttuuri tuli luonnon sisälle, ja se vaatii myös jonkin verran taustatietoa tavallaan et ymmärtää nähä niitä siellä luonnossa. Ja sitte yhessä vastauksessa tuli myös kantaaottava huomio, että en halua luontoalueeseen kajottavan ainakaan sillä ihmisvastaiskovakouraisella tavalla kuin nyky-Suomessa on tyypillistä. Eli siellä oltiin myös otettu kantaa luonnon arvoihin ja niiden säilyttämiseen.

Wade: Joo. Siinä oli aika kattava kirjo erilaisia juttuja.

Lotta: Kyllä Suomessahan yli 80 % haluais rajottaa avohakkuita tällasten kyselytutkimusten mukaan, mitä on viime aikoina tehty, mutta saapa nähdä, että meinaako noi päättäjät sellasta tehdä, että vähän epäilen että ehkä ei. Pahalta näyttää.

Wade: No, mitäs teillä on mielessä tähän samaan kysymykseen liittyen, että mikä on teille tärkeetä luonnossa?

Sanni: No mulla ainaki aika lailla samat asiat, mitä kaikilla tai suurimmalla osalla vastaajista tuli, just ne rauha ja puhtaus ja visuaaliset ja aistiarvot ja terveyshyödyt. Jos saan, niin mä haluaisin heittää tähän kirjavinkin, koska mä satuin kuuntelemaan, siitä on jo jonkun aikaa ja mä en tarkkaan muista, mitä siinä oli. Mä oisin halunnut katsoa, mutta mä kuuntelin ja mä en pystyny näkemään sisällysluetteloa, koska se oli vaan äänikirjana. Tän niminen kuin ”Terveysmetsä” ja siinä oli just metsän ja luonnon terveyshyödyistä. Ja mä muistan et se oli silloin kiinnostava ja motivoi luonnossa liikkumiseen, niin heitän tällaisen tässä.

Wade: Siistii. Joo, mäki komppaan noita, mitä tässä on tullukin eli rauhallisuus ja visuaalisuus. Myöskin yhteisöllisyys, oli kyse sitten yksin liikkumisesta tai porukassa liikkumisesta. Ite aika vähän kuljen yksin luonnossa, mut sillon kun teen sen, niin se on aika erilaista kuin verrattuna jollain porukalla liikkumiseen, missä luonnossa oleminen tuo vähän erilaisen vivahteen siihen, millasta tulee vaikka mieleen ja mistä tulee puhuttua enemmän.

Hanna: Joo. Mullaki oli just toi rauhoittumisen kokemus, joka monissa vastauksissa mainittiin. Ja sit lisäks innostuminen ku havaitsee vaiks pieniä yksityiskohtia. Sit mä tykkään tarkkailla lintuja, niiden äänien kuuntelu ja se, kun yrittää löytää jonkun uuden linnun, niin se on aina hienoa. Ja näiden lisäks viel erilaiset valoilmiöt, esimerkiks auringonlaskut on tosi kauniita ja niit mä tykkään kans tarkkailla.

Lotta: Kaunistahan siellä luonnossa on. Se vihreä väri ja kaikki muutkin värit, mitä sieltä kesän mittaan sitten löytyy ja jännät äänet ja eläimet, joita nyt kyllä on vähenevissä määrin jäljellä. Onneksi on vielä. Ja semmonen rauhottuminen. No, miten koette, että luonto vaikuttaa fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiinne?

Hanna: Joo, elikkä mä kokosin tästä vähän näitä vastauksia yhteen. Täällä oli monessa vastauksessa mainittu just se rauhottuminen ja sit osassa myös virkistyminen. Sit oli sanottu, että auttaa keskittymään olennaiseen, kohottaa fyysistä kuntoa, helpottaa jopa päänsärkyä, helpottaa aistikuormaa ja murheet ei tunnu luonnossa niin merkittäviltä. Toisaalta sit taas joku oli sanonu, että hän kokee olevansa sen verran kaupunkilaistunut, ettei saa luonnosta niin paljon irti kuin haluaisi.

Lotta: Niin no samaistun kyllä ainakin näihin aistiärsykkeisiin, että ku täällä kaupungissakin on niin paljon melua ja ääntä ja valoa, niin kyllä siitä helposti jonkun päänsäryn saa ku siellä useamman tunnin viettää. Hyvinkin saattaa lievittyä siitä, että menee hetkeks johonkin rauhallisempaan paikkaan.

Hanna: Joo. Mulla on kyl kans toi sama kokemus et kuormitun aika helposti aistiärsykkeistä ja yleensä kaupungissa on aina vastamelukuulokkeet päässä. Sitte ku menee luontoon, niin sit siellä saakin sellasta positiivista aistikokemusta ku kuuntelee vaiks lintujen laulua ja puron solinaa ja jotain tollasia rauhottavia ääniä.

Sanni: No mul tuli vaan mieleen, toi viimenen pointti oli mun mielest tosi mielenkiintonen, että ei saa niin paljon irti luonnosta kuin haluaisi et on kaupunkilaistunut. Ni mä aloin taas, mul tuli mieleen miettii sitä myös sen pohjalta, että lapsena versus nyt, että jotenki lapsena sai ehkä enemmän irti, koska liikku vapaammin siellä luonnossa ja kiipeili ja leikki ja meni siellä. Ja sit nykyään, se on ehkä enemmän just sellasta että menee vaan. Jotenki mä tunnistan siinä ehkä sellasta samanlaista että ei saa yhtä paljon irti luonnosta ku ehkä ennen tai toisenlaisessa kontekstissa.

Lotta: Niin no ite ainaki edelleen kyllä välillä kiipeilen puissa et ehkä siinä saa vaan vähän kattoa et kestääks ne oksat mua enää, mitkä sillon pienenä kesti.

Hanna: Joo, sama kyl just et puissa kiipeilen ja kivillä hyppelen ku lähimetsäs on paljon niitä.
 

Wade: Joo. Mä ehkä tohon et miten luonto vaikuttaa fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiini, vastaisin ehkä sillein et ite tykkään vaeltamisesta. Se on sika siistii. Siinä on paljon hyvää fyysistä liikettä, kun kantaa raskasta rinkkaa ja kävelee montakymmentä kilometriä ni se saa - varsinki ku oon semi passiivinen tyyppi, kerran päivässä lähtee ees ulos kämpästä - niin huomaa että tulee sellanen olo että tekee jotain, mikä on kiva. Ja just se, että on tosi helppo jättää semmoset arjen ongelmat kotiin. Luonnossa voi keskittyä siihen, mitä siinä on ympärillä ja mitä kaikkea siellä on nähtävää ja kuultavaa ja haistettavaa ja koettavaa. Se helpottaa siihen et saa resetoitua.
 

Lotta: Kyl mun tulee ainaki käveltyä kesäsin ympäri ämpäri Turkua helposti joku viistoistaki kilsaa päivässä. Onhan siellä kaikkia kivoja kohteita, mitä voi mennä tutkimaan, vaikka se Koroinen, ja vähän hyppii kivillä ja keräilee jotain hauskoja kasveja. Viime vuonnaki keksin kerätä jotain, ihan hirveesti kasvo jotain kummallisia, keltasia kukkia tuolla mun kämpän lähellä. Sit mä selvitin vähän et mikä ihmeen kasvi tää on. Sit netissä luki et tää on tämmönen ukonpalko, tää on tämmönen luonnon parsakaali ja olin että jaahas. Maistu kyl itse asiassa vähän parsakaalilta. Tein siitä jotain keittoa, johon heittelin vähän näitä kukkia ja sitte naapurit vähän ihmetteli että mitäs ihmettä tässä sun keitossa on. Kyl sieltä luonnosta saattaa vähän lähempänä kaupunkiakin löytää ihan jotain syömäkelpostakin villivihannesta.
 

Wade: Oliko hyvää?
 

Lotta: Oli ihan hyvää.
 

Wade: Ruokavinkki.
 

Sanni: Vielä tosta et miten vaikuttaa fyysiseen tai henkiseen hyvinvointiin, oli itellä myös paljon noita samoja ku vastaajilla mut yks asia, minkä huomaa myös on sellanen inspiraatio et sitä ei ehkä heti assosiois terveyden kanssa mut sit ku alkaa miettii, niin se on jotenkin tosi tarvittavaa et tulee sellai inspiroitunu olo ja se vaikuttaa kyllä henkiseen hyvinvointiin. Jollain tavalla saatan tulla runolliseksi, niin se on kans sellai kiva vaikutus, jonka huomaa siitä, kun viettää aikaa luonnossa ja on siellä.

Hanna: Joo. Mä oon siis kans huomannu ton saman et joskus voi keksiä esimerkiks ratkasuja johonki juttuihin, jotka on muuten tuntunu tosi vaikeilta tai sitte voi keksii jotain, alkaa päässä kirjottaa jotain tarinaa tai emmä tiedä jotain. Tulee sellanen luova olo.

Lotta: Sit ku poistuu siitä ärsyketulvasta ni alkaa luovuuskin toimia vähän paremmin. Mennään eteenpäin. Millainen on asuinympäristösi ja koetko yhteenkuuluvuutta ympäröivän luonnon kanssa?

Wade: Joo. Tässä avoimessa kohdassa näky hyvin meidän kyllä/ei-kysymyksen tasainen vastausjakauma, koska tääl tuli paljon erilaisia vastauksia, että aika tasan sillein kyllä ja ei. Asun kaupungilla tai jossain muualla kuin keskusta-alueella. Tai huomattavasti enemmän jos pitäis jotain yhteisvetoa näistä kehittää, niin näyttää siltä että ihmiset jotka mainitsee asuvansa muualla ku kaupungin keskustassa ja on kävelyetäisyydellä jotain pientä metsää tai muuta, niin on enemmän sellasta yhteenkuuluvuutta. Tääl on muun muas sellanen kommentti ku että ”Helsingin keskustassa ei ole luontoa. Hietaniemi on lähin paikka, jossa on esimerkiksi oravia.” Niin siinä ei paista semmonen yhteenkuuluvuuden tunne.

Lotta: Toisaalta myöski siellä Helsingin keskustassakin ollaan kyllä tavallaan osa luontoa, että happea pitää kaikkien hengittää ja sitä ne kasvit tuottaa muun muassa.

Wade: Joo. Mut ymmärrän kyllä, että ei koeta yhteenkuuluvuutta siinä, vaikka happea hengitetäänkin.

Sanni: No millaisias teidän asuinympäristöt on?

Lotta: No on siinä aika lähellä just puita ja sanoisin että luontoakin et on siellä aika vanhojaki puita ihan siellä Koroisilla vähän matkan päässä muun muassa. Kyllä mä koen ainaki jonkinmoista yhteenkuuluvuutta.

Wade: Joo. Mulla on ehkä vähän vähemmän. Mä toisinaan kävelen Vasaramäen suunnille. Siellä tuntuu, että siellä on se hautausmaa ja jonkin sortin asuinalue, niin niissä on merkittävästi enemmän semmosta puustoa. Näkee värejä ja erikokosia kasveja ja erilaista kasvillisuutta, niin siellä kyllä tuntuu huomattava ero verrattuna siihen, että on ihan keskustassa, missä ehkä jokiranta on lähimpänä luonnollisuutta, mitä siellä on tarjota.

Hanna: Mulla on asuinympäristössä toisella puolella just sellasta rakennettuu ympäristöä ja sit toisella puolella taas talousmetsää ja kun menee vähän pidemmälle ni myös sellasta luonnonsuojelualuetta. Ja mä koen kyllä yhteenkuuluvuutta ihan jopa siinä lähimetsässä ja sielläki ku kohtaa vaikka jotain lintuja, kuten hippiäisiä, punatulkkuja ja mustarastaita, joita siellä on paljon ni niiden tarkkailu tuo sellasta yhteenkuuluvuuden tunnetta ainakin.

Sanni: Joo. No, ehkä tuli jo aiemmin sanottua et aika sellast sirpaleista on se asuinympäristön luonto ja joutuu jonkun matkaa kävelemään et ei ihan kauheesti tuu yhteenkuuluvuuden tunnetta siinä kodin välittömässä läheisyydessä ainakaan. Mut yks minkä huomaa kaikista selkeimmin on ku vertaa sitä tänhetkistä opiskelija-asuntopaikkaa entiseen, mistä mä muutin. Oikeestaan se syy miks mä muutin oli et ikkunasta näky vaan muita rakennuksia ja ikkunoita et ainoo luonto, mitä näky oli puitten latvat ja taivas ku katto sinne kattojen yläpuolelle. Ja sit tuli jotenki sellai ahdistunut olo että on vaan siellä rakennusten keskellä, ja nytte taas näkyy ikkunasta peltomaisema ja vaikka se onki ihan tien vieressä ni kuitenki siel näkyy erilaisia lintuja ja jäniksiä, joskus peurojakin. Sitte mä näin siellä myös sellasen pullean hiiri- tai myyräeläimen, mä en tiiä mitä ne on. Se tuli jostain kolosta sieltä. Ja sit mul on aina ikkunan vieressä sellaset kiikarit, millä mä kiikaroin sieltä ikkunasta niitä eläimiä, en ketään naapureita. Et siin tulee tavallaan sellanen luontokokemus ihan kotona, ja koen et se tuo myös paljon hyvinvointia ja tekee siit asumisesta mukavampaa et on safari siinä jatkuvasti saatavilla.

Lotta: Ja missä päin sä nykyään asut?

Sanni: Haliskylässä. Siin on just ne pellot edessä ja muutama kuusiki siinä.

Hanna: Joo, oikeestaan tonne nykyselle asuinpaikalle muutin just sen takia, että kaipas enemmän luontoa et ku mä asuin no ei nyt keskustassa mut aika kaupungissa ni siin oli vaan rakennettua ympäristöä ympärillä, niin sitte kaipas sitä et ois enemmän semmost luontoa ja pääsis sit helpommin rauhottumaan.

Lotta: Munki pihassa pyörii yks orava välillä. Tällä hetkellä varmaan maisemallisesti ja äänellisesti häiritsevin tekijä siinä on se ratatyömaa, joka on siinä ihan vieressä.

Hanna: Se on kyl aika kovaääninen ku iteki on kulkenu siitä.

Lotta: Herättää aamulla. Ja siitäki tosiaan muutama puu kaadettiin tossa jonki aikaa sitten työmaan tieltä. Ne nyt on muutama puu vaan, mut ne sattu olemaan siinä mun talon vieressä.

Wade: Viimeisetki piristykset.

Lotta: Joo. Millaiset kokemukset luonnossa edistävät yhteenkuuluvuuden kokemustasi luonnon kanssa?

Hanna: Mulla ainaki on, jos kohtaa muita eläimiä, varsinki lintuja tarkkailen paljon. Toisaalta, jos tarkkailee jotain pieniä yksityiskohtia luonnossa, esimerkiks vaikka hassun muotoista puunrunkoa tai sit jos kattoo jotain sellast suurta, hienoa, avaraa maisemaa ni niis voi kokea sellasta yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Wade: Joo. Tääl meil on vastauksis tullu aika kattava kirjo erilaisia juttuja. Tääl on semmonen ehkä kantava teema näissä on se, että viettää aikaa luonnossa. Täällä on mainittu muun muassa patikointia, sienestystä, hiihtoa ja uintia. Ja sit on tämmöstä ehkä vähän kuvailevampaa, että ”kun pysähdyn makaamaan kalliolle tai istahdan puuhun koen sulautuvani paremmin luontoon kuin jos liikun vain koko ajan eteenpäin”. Että just se että sen lisäksi että vietetään siellä aikaa, niin myöskin pysähtyy siellä ja antaa luonnon vaan olla ja sit vaan on siellä itse myös. Ja sit täällä on mainittu myös toi eläinten näkeminen ja kaiken maailman luonnon kiertokulun ja vuodenaikojen vaihtumisen havainnointi. Ja myöskin täällä oli tosi hyvä kommentti siitä, että ”kun saa katsekontaktin toisen eläimen kanssa, niin siinä on sellanen tietynlainen yhteys” ja ite kyllä allekirjotan sen, että se on kyllä hieno hetki sitten kun näin käy. Ja myöskin mietitty viljelyä, vihannesten viljelyä ja eläimille ruoan laittamista astioihin, esimerkiks lintulaudalle.

Lotta: Raikas ilma.

Wade: Joo raikas ilma, se on kyllä hyvä juttu.

Lotta: Niin no mäki tykkään kyllä ihmetellä sellasia kaikkia pieniä yksityiskohtia, jotka osuu silmiin siellä luonnossa, että olin tossa just Lapissa muutama viikko sitte ni siellä ihan turistina vaan kuvasin kaikkia hassun muotosia puita ja naureskelin niille siellä.

Wade: Mäki tota punasta lankaa komppaan et menee sinne luontoon ja viettää siellä oikeesti aikaa ni on ehkä se suurin yhteenkuuluvuuden tunnetta lisäävä asia. Tietysti se on myös aika ympäripyöree, niin en ehkä tiedä, mikä siinä on mulla se juttu, mutta jotain siinä on.

Sanni: No, mul tuli kaks asiaa ainakin mieleen. Toinen oli fyysinen kosketus luontoon, esim. sellanen kallioisten rinteiden kiipeeminen et joutuu käyttää käsivoimia jonkun verran apuna. Ja just semmonen puunrungoilla tai kivillä istahtaminen ja jotenki ku yleensä jos kävelee ni vaan jalat osuu sinne luontoon ja sit muuten vaan leijuu vähän niin ku ilmassa, onhan sillonki luonnon keskellä mut silti jotenki se et varsinki jos käyttää käsiä jossain ni siit tulee ehkä sellasia yhteenkuuluvuuden kokemuksia. Ja sit toinen, joka varmaan aika monella suomalaisella ainaki jonkun verran tuo tällasia kokemuksia on just mökkeily kesällä et usein kesämökit on sillein aika luonnollisissa ympäristöissä. Ja meilläkin se mökki on tosi pieni et tavallaan koko sen ajan ku ollaan siellä ni ollaan ulkona ja melkein oikeestaan vaan nukutaan siellä (mökissä). Oikeestaan mäki suurimman osan kesästä nukun riippumatossa siellä järven vieressä ni sit siinä ne kaikki lintujen äänet kuuluu ja tuuli heiluttaa sitä riippumattoa ja sit siinä on kans sellanen sadesuoja ni sit on parasta nukkua varsinki sateella siellä riippumatossa, ja siin tulee jotenki tosi vahvasti se et on keskellä sitä luontoa.

Wade: Siistii.

Lotta: No niin. Siinä olikin tämän päivän jakso. Kiitos tähän meidän kyselytutkimukseen vastanneille ja kiitos jakson kuuntelemisesta. Ja me heitetäänki tässä kuuntelijoille tämmönen haaste: käy luonnossa viikon sisään ja pohdi, millaisia henkisiä ja fyysisiä terveysvaikutuksia saat luonnosta ja mitkä asiat saavat sinut kokemaan yhteenkuuluvuuden tunnetta luonnon kanssa. Eli luonnossa nähdään!

Toisessa jaksossa käsittelemme IPBESin luontoa koskevista maailmankuvista ensimmäistä, joka on vauraus ja toimeentulo. Keskustelemme muun muassa kaivostoiminnasta Suomessa, akkujen kierrätyksestä ja vihreästä siirtymästä.

>> Kuuntele jakso
 

Tekstivastine

Tässä ensimmäisessä Tieteen yhteiskuntavastuu –podcastissa Arvokas luonto –projektin opiskelijat esittelevät itsensä ja kertovat luonnon monista arvoista sekä erilaisista luontoa koskevista maailmankuvista. Lisäksi he kertovat, mitä on odotettavissa Arvokas luonto –podcastsarjan muilta
jaksoilta.

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine:

W: Heipä hei ja tervetuloa seuraamaan Tieteen yhteiskuntavastuun podcastin Arvokas luonto -sarjaa. Me ollaan Turun yliopiston ”tieteen yhteiskuntavastuu” -kurssin opiskelijoita ja tällä kurssilla meidän tarkoitus on viestiä tieteestä kansankielisesti erilaisin keinoin. Meidän ryhmä tekee podcast-sarjan, jonka aiheena on luonnon monet arvot ja miten niitä tulisi huomioida yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Jaksoja tulee kerran kuukaudessa Turun yliopiston podcastalustalle ja tässä ensimmäisessä jaksossa me kerrotaan vähän omista taustoistamme ja esitellään yleisesti luonnon monia arvoja. Seuraavissa jaksoissa me syvennytään tarkemmin kuhunkin näistä arvoista, ja ihan viimeisessä jaksossa keskustellaan aikuisten ympäristökasvatuksesta. Jokaisen jakson alussa meillä on pieni alustus päivän aiheeseen ja sen jälkeen me siirrytään vapaamuotoisempaan keskusteluun aiheesta. Tänään kuitenkin ensimmäisen podcastin kunniaksi kerrotaan, että keitä meillä on täällä keskustelemassa ja minkä takia me ollaan lähdetty tälle
kurssille tekemään tällaista podcastia.

L: Moi! Mä oon Lotta ja opiskelen pääaineena materiaalitekniikkaa ja sivuaineena ympäristötiedettä, ja toivoisin näillä opinnoilla tulevaisuudessa edistäväni vaikkapa materiaalien kierrätettävyyttä, etenkin vaikkapa akkumineraalien, nimittäin se on välttämätöntä aidosti kestävän vihreän siirtymän kannalta. No… itse omassa arjessani ostan lähes kaiken käytettynä huonekaluista vaatteisiin ja elektroniikkaan, että se nyt vain on tyhmää maksaa liikaa. En tiedä, kuka näitä uutena ostaa muutenkaan. Ja välillä dyykkaan näistä ruokakauppojen roskista. Sehän on ihan järkyttävää, kuinka paljon menee kaupoissa ruokaa roskiin, ja siis varsinkin vielä isoissa kaupoissa. Nehän yleensä vielä sitten heitetään jätepuristimen kautta johonkin lukkojen taakse. Se on kyllä aivan väärin, että pitäisi olla ihan laitonta tollanen toiminta. Ja no, niin… luonnosta ja sen monimuotoisuudesta ovat ihmiset täysin riippuvaisia, niin siinä mielessä olettaisin ehkä pikkuhiljaa alkavan näiden ympäristöasioiden kiinnostaa ihan jokaista. Et jos sinä haluut hengittää happea tulevaisuudessa, niin pitäis alkaa pikkuhiljaa kiinnostaa ne hiilinielut ja muut. Ja välillä kuulee ihmisiltä, että mä elän askeettista elämää, kun en esimerkiksi omista autoa tai shoppaile jatkuvasti jotain uusia vaatteita tai mitä lie, mutta itsehän en koe näin, että mulla on oikeasti vaikka mitä, mistä harva absoluuttisessa köyhyydessä elävä edes uskaltaisi haaveilla. Että hyvä elämä ei lopulta synny turhan krääsän haalimisesta nurkkiin mainosten luomien mielikuvien perusteella, vaan esimerkiksi itselle merkityksellisen tekemisen ja omien arvojen mukaan elämisen kautta.

W: Jees.

S: Joo moi, mä on Sanni ja opiskelen maantiedettä erikoistumissuuntanani maantieteellinen ympäristöntutkimus. Sivuaineina mulla on ollut myös ympäristötiedettä ja kestävää kehitystä. Luonto on ollut mulle aina lähellä sydäntä ja tietynlainen pakopaikka elämän kiireiltä ja murheilta. Silloin kun mä meen metsään, mä valitsen aina pienimmät polut tai en polkuja ollenkaan, koska haluun tuntea olevani tavallaan sisällä oikeasti siellä metsässä. Sitten mä vaan haahuilen ja nautiskelen siellä luonnosta täysin mitoin ja pysähtelen ja pohdiskelen, mikä sit taas eroaa sellaisesta metsän ulkopuolella kaduilla tapahtuvasta päämäärätietoisesta ja nopeasta elämäntahdista. Luonnossa ollessa tuntuu turvallisesta… ja no silleen luonnolliselta, mut luonto ei ole tärkeä pelkästään mulle, vaan myös kaikille ja kaikelle muulle, joten pidän sen takia siitä huolehtimista ja sen säilyttämistä tosi tärkeänä, ja toivon mukaan pystyisin tekemään jotain sen eteen tulevaisuudessa omien opintojeni avulla. Opiskelun ulkopuolella pyrin myös elämään aika yksinkertaisesti välttäen turhia ostoksia, ja etenkin tykkään myös tehdä itse asioita alusta alkaen, kuten neuloa, jolloin materiaaleihin ja tuotantoprosessiin voi itse paljon vaikuttaa.

H: Moi, mä oon Hanna ja opiskelen Ekologian ja evoluutiobiologian maisteriohjelmassa. Luonto on ollut mulle tärkeä osa elämää ihan pienestä asti. Oon aina tykännyt liikkua ja seikkailla luonnossa ja pitänyt luonnosta huolehtimista tärkeänä. Opiskeluaikoina oon pyrkinyt muokkaamaan mun elämäntapaa aiempaa ekologisemmaksi esimerkiksi ostamalla vaatteet käytettyinä ja suosimalla kasvispainotteista ruokavaliota. Mä pidän luonnon monimuotoisuutta tärkeänä ja toivon, että saadaan säilytettyä se tulevaisuudessakin. Koen myös, että tieteestä pitäisi viestiä enemmän yleistajuisesti, jotta mahdollisimman suuri yleisö pääsisi kuulemaan tärkeistä löydöksistä ja havainnoista, eikä kaikki tieto jäisi vain akateemiseen maailmaan. Mun haaveena onkin tulevaisuudessa työskennellä luonnonsuojelun ja siihen liittyvän viestinnän parissa. Mä en päässyt tän ekan jakson äänityksiin, koska olin kipeänä, joten me lisättiin tämä esittely tähän myöhemmin. 

W: Ja mooi, mä oon Waltteri tai Wade, ja mä opiskelen biokemiaa tai tarkemmin mä oon nyt molekyylibiotieteiden molekylaarisen kasvibiologian maisteriohjelmassa. Ja alun perin mä päädyin tänne biotieteitä opiskelemaan yliopistoon, koska mä aattelin, että vois tehdä jotain merkityksellistä ja olla osana yhteiskunnan ongelmien ratkaisemista. Ja vaikka tässä opintojen aikana on parinkin kerran ehtinyt muuttua, että miten konkreettisesti sen sitten toteuttaa, niin sama ajatus vie edelleen eteenpäin ja täälläkin ollaan. Ja mulle tärkeitä asioita luonnossa on rauha ja monimuotoisuus, ja luonnon monimuotoisuus on paitsi kaunista, myös hyvin tärkeää luonnon tasapainon säilyttämiseksi ja tullaan varmaan siitä puhumaan paljonkin tässä meidän podcastissa. Ja sen lisäks luonto on mulle hyvin arvokas jo ihan olemassaolollaan. Tykkään kulkea luonnossa ja vaikkapa parin päivän vaellus lataa akkuja ja tarjoaa dopamiinia enemmän kuin mikään, mitä sitten samalla ajalla kotona voisi tehdä. Ja nyt kun te tunnette meidät erinomaisesti, niin voidaan siirtyä aiheeseen, ja siihen meille pienen alustuksen tarjoaa Sanni.

S: Luonto on viimeisten vuosisatojen aikana totuttu näkemään sen tuottamien taloudellisten hyötyjen kautta. Mitä kaikkea voimme luonnosta saada? Miten voimme maksimoida metsäteollisuuden, kalastuksen tai metsästyksen rahalliset tuotot? Kuinka voimme muokata lainsäädäntöä talousnäkökulma edellä? Luonto on kuitenkin paljon muutakin kuin taloudellisia hyötyjä ja siihen ollaan viime aikoina onneksi vähitellen herätty. Kestävän ja oikeudenmukaisen tulevaisuuden saavuttamiseksi meidän on opittava näkemään luonnon arvo taloutta laajemmasta näkökulmasta. Luonnon arvoa voidaan tarkastella erilaisten maailmankuvien kautta monesta eri näkökulmasta: 1) ensimmäinen niistä on hyödyntämisen näkökulma, jolloin luonnon ja sen tarjoamien resurssien ajatellaan olevan meitä varten ja vapaasti meidän käytettävissämme; 2) toisessa näkökulmassa luontoa tarkastellaan sen tuottamien hyötyjen kautta, jolloin arvostetaan luontoa vaikkapa monimuotoisuuden ja hiilivarastojen ylläpitäjänä, tai ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin lähteenä; 3) kolmas näkökulma painottaa elämää yhdessä luonnon kanssa, jolloin huomioidaan ihmisen vastuu luonnosta esimerkiksi luonnonsuojelun keinoin ja 4) neljännessä maailmankuvassa eletään jo osana luontoa. Silloin luonto voidaan nähdä erottamattomana osana ihmisen identiteettiä. Esimerkiksi alkuperäiskansat elävät usein hyvin lähellä luontoa, ja heidän näkökulmiaan ja osaamistaan tulisi huomioida ja hyödyntää suunniteltaessa heitä ympäröivän luonnon käyttöä tai suojelua. Erilaisten maailmankuvien huomiointi ja moniarvoinen lähestymistapa takaavat luultavasti parhaan onnistumisen luonnonsuojelussa ja luontokadon pysäyttämisessä, sillä eri tavalla ajattelevia ihmisiä tarvitaan mukaan luonnon tilan parantamiseen. YK:n alaisuudessa toimivan Hallitustenvälisen luonnon monimuotoisuus- ja ekosysteemipalvelupaneeli IPBES:n luoman Luonnon monet arvot -
raportin mukaan on tärkeää lisätä ihmisten ymmärrystä luonnon monista arvoista sekä sisällyttää niitä
laajemmin päätöksentekoon. Suomen luontopaneelin arvion mukaan luontokadon pysäyttämiseksi ja
luonnon monimuotoisuuden elpymiseksi on maassamme tehty jo tarpeeksi sopimuksia, mutta tulevaisuudessa olisi tärkeää keskittyä näiden toimeenpanon varmistamiseen. Luontobarometrin mukaan lähes 90 % suomalaisista pitää luontoa tärkeänä tai erittäin tärkeänä. Luonnon tilasta ollaan huolissaan ja vastuun monimuotoisuuden puolesta toimimisen ajatellaan kuuluvan kaikille. Tärkeimpiä motivaation lähteitä luonnon hyväksi toimimiselle ovat luonnon koettu tärkeys sekä vastuu luonnon säilyttämisestä tuleville sukupolville. Luontokadon hillitsemiseksi vaaditaan kuitenkin laajempia muutoksia niin tietopohjassa, asenteissa kuin päätöksenteossakin. Luontohaittoja ja luontoa tukevia toimia ei välttämättä tunneta vielä tarpeeksi hyvin, ja luontosuhteet eivät nykyisellään aina perustu monimuotoiseen luontoon.

L: Joo mistäs maailmankuvista te tunnistatte itsenne? 

W: Mä varmaan haluaisin ehkä tunnistaa itsessäni enemmän tuota kolmosnäkökulmaa, missä painotetaan elämää yhdessä luonnon kanssa, mutta kyllä toi ykkönen ja kakkonenkin on läsnä tällaisessa kaupunkielämässä.

L: No mulla varmaan jossain määrin ne kaikki, että riippuu ihan näkökulmasta ja näin. Kyllähän mä esimerkiksi hyödynnän tätä happea täältä luonnosta.

S: Joo, mullakin varmaan ehkä lähinnä on noi kakkos- ja kolmosarvot, mutta sitten ykkönen myös ehkä silleen pienemmässä skaalassa. Että tavallaan kaikki marjojen keräys ja tällainen, niin mun mielestä on tosi hienoa, että ihmisillä on mahdollisuus käyttää luontoa silleen, mutta sitten kun se menee isompaan skaalan ja kaikki markkinat ja globaalius ja tällaiset tulee mukaan, niin se skaala kasvaa niin paljon, että se ei ehkä ihan toimi. 

W: Joo. Neljännessä osassa sitten taas eletään jo osana luontoa. Mä tavallaan ajattelen ehkä – mä mietin tätä tänään – että miten tämä toimis mun elämässäni, ja vaikea nähdä tällä hetkellä. Musta tuntuu, että mulla tulee ensimmäisenä mieleen sellainen erakko, joka elää keskellä metsää, mikä olisi siistiä, mutta varmaan tosi yksinäistä. Mutta onhan meillä nyt muitakin vaihtoehtoja. 

S: Joo. Munkin mielestä toi nelonen kuulostaa silleen idylliseltä ja mä muistan, että aina lapsena ja
varmaan vielä yläasteen lopullakin haaveili just elävänsä jossain viidakossa jonkun heimon tai
alkuperäiskansan kanssa, mutta ehkä nyt on niin tottunut tosiaan kaikkiin kaupungin palveluiden
lähellä olemiseen, vaikka tykkää samalla luonnosta, että se ei ehkä kuitenkaan sopisi omaan elämään
tällä hetkellä.

L: Niin no onhan sitä luontoa kaupungissakin monessa paikkaa… Tai no vähenevissä määrin välillä.

W: Niin, jep. Ei ehkä täysin voi rehellisesti sanoa, että elää osana luontoa, vaikka kävisikin joka päivä
vaikka puistossa kaupungissa. 

L: Riippuu asenteesta pitkälti. 

W: Niin sekin on kyllä ihan totta. Entä minkä takia teidän mielestä näiden erilaisten näkökulmien
huomioiminen on tosi tärkeää luonnonsuojelun ja luontokadon torjumisen kannalta?

L: No mitä enemmän erilaisista näkökulmista keksitään syitä suojella sitä luontoa, niin sen parempi.
Voi olla motiivi oikeastaan mikä tahansa siinä taustalla, kunhan tulee suojeltua jotenkin sitä, niin se
on hyvä tulos. Muuten me kaikki kuollaan… 

W: Mehän kuollaan siitä huolimatta. 

L: Mutta vielä nopeammin ja lopullisesti.
(naurua) 

W: No joo… mennäänpäs eteenpäin.

S: Vielä tuosta… niin varmaan myös sen lisäksi, että saadaan niitä näkökulmia, niin vaikka sitten lopputulos ei kuitenkaan miellytä kaikkia… mutta kuitenkin sellainen, että tavallaan kuunnellaan ja otetaan huomioon kaikki näkökulmat, niin varmaan ehkäisee sellaisia ristiriitoja ja sellaisia vahvoja reaktioita ihmisiltä. Että sitten on ehkä helpompi mukautua niihin päätöksiin ja lopputulemiin päätöksenteossa. 

W: Joo. Ja mun mielestä on just tärkeää tosiaan kuulla monia erilaisia näkökulmia ja se varsinkin
tällaisella sosiaalisen median aikakaudella, niin musta tuntuu, että on mahdollisuutta käyttää paremmin popularisointiin tai tiedon levittämiseen sitä, jos sitä kuulee monelta taholta, eikä ole silleen, että täältä nyt jotkut tutkijat huutelevat. Että tulisi sellaista monipuolisempaa näkökulmaa ja erilaisia piirteitä sitten esiin, että minkä takia luontoa pitäisi suojella, ja että mitkä ovat sitten näitä vähän piilossa olevampia arvoja, joita luonnolla on. Entä miten teidän mielestä olisi mahdollista saada päätöksentekoon jotain muitakin kuin se taloudellinen näkökulma?

L: Niin no nythän on aika moni talous tuhoamassa ihan itse itseään, kun ne vievät omalta toiminnaltaan raamit, että onhan näitä. Suomen metsätalous, kun se tuhoaa Suomen metsät, niin sitten ei ole enää niitä metsiä, mistä sitä rahaa saa. Sama esim. kaloista on jäljellä meressä noin kolmasosa siitä, mitä sata vuotta sitten oli. Kalastusteollisuuskin on vähän niin kuin tuhoamassa itse itseänsä. Varmaan viimeistään siinä vaiheessa, kun ei sieltä enää tule mitään rahaa, vaikka tekee kaiken samaan tyyliin kuin ennen… Vaikka tietenkin se kannattaisi sitä ennenkin jo ottaa huomioon. No ensinnäkin siis, että eihän tämä meidän talousjärjestelmä ole kestävä tällä hetkellä ja tällä tyylillä. Siinä vaiheessa viimeistään, kun on tosiaan sitten aika myöhäistä, niin eiköhän sen sitten kaikki lopulta tajua. 

W: Niin. No miten se voitaisiin estää, että ei olisi liian myöhäistä? Se on aika hankalaa. Musta tuntuu,
että jos meillä olisi tähän joku todellinen vastaus, niin saattaisi olla, että me oltaisiin… tai että joku
muukin sen tietäisi. 

S: Mä ainakin ajattelen, että just toi, mikä tuossa aiemmin tuli esille eri arvojen omaavien ihmisten osallistamisesta päätöksentekoon. Jos kaikki erilaiset sidosryhmät, eri ikäiset, eri taustaiset, kaikki yritykset ja tutkijat ja kaikki mahdolliset eri ryhmät saataisiin mukaan siihen. Ja sitten käytännön keinoista varmaan myös kaikki tällainen osallistaminen esim. osallistava paikkatieto tai kyselyt, millä voidaan sitten kerätä ihmisiltä tietoja niiden arvoista ja näin, jos ne eivät ole mukana siinä varsinaisessa päätöksenteossa. Mutta kuitenkin silleen laajalta skaalalta kerätä tavallaan tietoa ja sitten käyttää sitä siinä päätöksenteossa. Mutta en tiedä, että miten se sitten käytännössä oikeasti otetaan sinne päätöksentekoon, mutta…

L: Niin että talousjärjestelmähän on ihan ihmisten keksimiä höpöhöpö-jutturakennelmia, että se ei ole mikään luonnonlaki. Mutta se on kyllä sitten ihan luonnonlaki, jos sitä happea ei ole hengittämiseen, niin sitten kuolee. 

W: Mutta taloudellinen näkökulma, niin se on kyllä ollut pitkään päätöksenteon pohjana.

L: Valitettavasti. 

W: Niin, että ei se ole kovin helppoa siitä lähteä muuttamaan. Mutta ehkä tällaisilla pienillä asioilla päästään sitten vauhtiin.

L: Ja vieläpä se, että niin kuin todella lyhytkatseinen taloudellinen näkökulmahan on se. Että ei edes mietitä pidemmällä tähtäimellä, että miten se niin kuin tuhannen vuoden päästä, että onko meillä enää näitä puita, mitä ne kaatavat täältä.

W: Niin tai kymmenen edes.

S: Joo, tuossa on varmaan just se, että taloudelliset hyödyt tulee niin melkein heti näkyville verrattuna sitten johonkin luonnon hitaaseen – tai no ei aina edes hitaaseen – mutta kuitenkin tuollaiseen lajikatoon ja muuhun. Niin se pitäisi saada kyllä mukaan ehdottomasti.

W: Joo. No nyt kun me ollaan päästy tähän historian havinaan, niin koetteko te, että näitä monia arvoja, mitä luonnolla on, niin otetaan nykyisin paremmin huomioon kuin vaikka 20 vuotta sitten?

L: Niin no, mä en ihan hirveästi muista tuosta ajasta parikymmentä vuotta sitten, kun olen ollut silloin yksivuotias, mutta tällainen mielikuva mulla ainakin on. Mitäs te?

W: Joo, samaa mielikuvaa elättelen itsessäni, että vaikka nykyään paljon enemmän uutisoidaan sitä, että asiat on ikävästi, niin on ne ennenkin ollut. Mutta ainakin siitä nyt puhutaan ja koen itse ainakin, että otetaan paremmin huomioon, vaikka paljon on petrattavaa.

S: Joo. Kyllä mäkin koen, että puhutaan paljon enemmän, eikä pelkästään edes niin kuin
kaksikymmentä tai parikymmentä vuotta sitten, vaan jo pelkästään verrattuna siihen, mitä oli joskus
yläasteella tai näin, niin tuntuu, että paljon enemmän on kaikki ilmastonmuutos ja muut esillä. Ja
toisaalta mun mielestä se on myös aika tarvittavaa, koska samalla myös väestö jatkaa kasvamistaan
ja talouskasvu ja ihmisten elintason kasvu on koko ajan meneillään, joten on myös tarvetta tehdä vielä
enemmän muutosta ja puhua enemmän siitä.

W: Joo, se on jännä ajatella. Mä en ole tätä kovin paljoa tutkinut, mutta silleen just jos miettii sitä suhdetta, että kuinka paljon on ollut uutisia ja tietoa maailmassa versus se, että kuinka painavia ongelmia sitten taas ilmastonmuutos on aiheuttanut. Että onko tämä arvojen herääminen, mikä tällä hetkellä tapahtuu, sitten vähän niin kuin pakon edestä syntyvää, kun on niin paljon sen aiheuttamia ongelmia. Niin mitäs tämä sitten kertoo siitä, että millaisella suunnalla me ollaan? 

L: Ja ei niitä ongelmia täällä silleen vielä huomaa ainakaan niin paljon, mutta ihan toisella puolella maailmaa ihmisiä ihan oikeasti kärsii ja kuolee sen takia, että me kulutetaan täällä. 

W: Entä mitä mieltä te olette, että minkä pitäisi muuttua, että saataisiin nämä monet luonnon arvot paremmin huomioitua yhteiskunnassa? 

L: Jaa no näyttää kyllä vähän pahasti siltä, että ihmisiä ei oikein kiinnosta miettiä yhtään sitä omaa napaa pidemmälle kauheasti ja että omaa materiaalista elintasoa mietitään melkein pelkästään. Varmaan siinä pitäisi sitten oikeasti tämän talousjärjestelmän romahtaa, niin kuin se kohta tulee romahtamaan tätä menoa, että siinä oikeasti silmät avautuisivat. 

S: Kyllä varmaan just sellainen materialismista ja individualismista siirtyminen sellaiseen, että arvostetaan enemmän niitä itseisarvoja ja muita kuin markkinoihin perustuvia arvoja, ja merkityksellisyyden kokemukset ja sellaiset… Joo, vähemmän materialistista. 

W: Joo, ehkä tolleen konkreettisesti… vähemmän materialismia ja vähemmän individualismia on hienoja juttuja, mutta ehkä jotenkin pitäisi saada ihmisiä taas palaamaan luonnon ääreen, että niin kuin olisi enemmän sitä motiivia sitten saada sitä luonnon monia arvoja ymmärrettyä päätöksenteon tasolla. Ja varsinkin tuolla luontobarometrissäkin sanottiin, että 90 % pitää luontoa tärkeänä, mutta siitä huolimatta se ei tunnu vaikuttavan esimerkiksi päätöksenteossa juurikaan, mikä on mun mielestä vähän mielenkiintoista. Me ehkä tykätään siitä luonnosta ideana, mutta ei oikein tiedosteta sitä, mitä se vaatii, että se pysyy tulevaisuudessakin. 

S: Joo. Varmaan just tulee mieleen, että vaikka pitää tosi tärkeänä kaikkea kestävyyttä ja luontoa ja näin, mutta sitten, kun pitää oikeasti käytännössä vaikkapa alkaa käymään lyhyissä suihkuissa tai tekemään tällaisia asioita, mitkä kompromisoi omaa mukavuutta, niin sitten se voi olla vaikeaa monille ihmisille. 

W: Joo, ja niin varmaan just tämä mukavuuden taso ohjaa varmaan paljon enemmän esimerkiksi just äänestyshalukkuutta, verrattuna tähän ideaan, että luonto on kiva. 

L: Mutta ei tule mukavuudet kestämään tätä menoa kovinkaan kauaa.

W: Niin… tai en tiedä. Ehkä se on juuri tämä länsimainen ajattelutapa, että ainahan tämä on näin ollut, niin ainahan se tulee niin olemaan.

L: Niin no sekin on kyllä jännä, kun esimerkiksi suurin osa suomalaisistahan vastustaa avohakkuita, mutta siitä huolimatta toi kansalaisaloitekin, joka oli vetämässä nyt pari vuotta sitten, niin nehän kaatuvat kaikki hommat. Että päättäjät on ihan eri mieltä kuin Suomen kansa.

W: Niin, ainakin silleen paperilla. Voitaisiin vielä vähän jutella siitä, mitä nämä luonnon arvot ovat. Alustuksessakin mainittiin, että on se hyödyntämisen näkökulma, missä ajatellaan luonnon tarjoamien resurssien olevan vähän niin kuin se tärkein arvo ja että se arvo on suoraan verrannollinen. Esimerkiksi, että puusta saadaan paperia, sitä voidaan myydä ja sitten saadaan rahaa. 

L: Joo, se on aika jäätävää, että kun saadaan esimerkiksi jotain kelan tukia, vaikka toimeentulotukea, niin jos sulla sattuu olemaan metsää, jonka olet ostanut läpällä, että suojelen tästä nyt jonkun pikkupläntin enkä hakkaa näitä, niin nehän vaativat sut hakkaamaan ne, ennen kuin saat niitä tukia. Että nekään ei näe siinä mitään muuta, kuin että ”mitä jos vedettäisiin nämä puut matalaksi, niin paljonko siitä saisi rahaa?”. Että ei mitään muuta arvoa niillä sitten nähdä. 

S: Okei, mä en tiennyt tuota, että ne vaaditaan hakkaamaan. Aika jännää.

W: Aika rajua.

L: Toimeentulotuki vaatii vaikka mitä. Että jos sulla on vaikka joku tosi kallis soitin, millä teet keikkaa, niin sehän pitää suurin piirtein myöskin myydä, ennen kuin saa toimeentulotukea. 

W: Sitten tuossa toisessa oli tosiaan, että tarkastellaan myös niitä luonnon tuottamia hyötyjä, että tällaiset… sillä on joku tosi hyvä termi… 

S: Ekosysteemipalvelut?

W: Juuri ne. Voi pojat, onpa hyvä, että täällä joku tietää, mistä puhuu.

L: Itsekin olen juuri pari tonnia sijoittanut suojelumetsään. Joku tyyppi meinasi ostaa sen pläntin ja siitä avohakata kaiken matalaksi, niin ei siinä… ostettiin parikymmentä tyyppiä siinä, kaikki pisti pari tonnia, niin saatiin ostettua se pläntti. Sitten ihmiset olivat silleen, että ”no mutta ei se tuota mitään”, niin mä olin, että ”kyllä se happea tuottaa”. 

W: Ja monimuotoisuutta. 

L: Kyllä. Kävin siellä mustikoita syömässä tuossa yksi päivä.

S: Oliko se iso pläntti? 

L: No on se aika iso. Siinä on sellainen kiva saunakin järven vieressä.

W: Oijoi, osana luontoa. Mutta niin, mitäs ne olikaan… ekosysteemipalvelut, oliko se se?

S: Joo. Tai kai ekosysteemipalveluihin kuuluu myös tuollaiset suoremmat resurssit ja muut, mutta myös kaikki epäsuoremmat hyödyt, kuten vaikka terveys, hyvinvointi, estetiikka ja just kaikki nämä monimuotoisuus ja hiilivarastot ja sen sellaiset. 

L: Just että onko se lopulta edes taloudellisesti kannattavaa tuhota sitä luontoa talouden takia, kun siitähän voi tulla sitten suurempia kustannuksia tulevaisuudessa. Jos vaikka ihmiset eivät voi hyvin, kun ei ole luontoa lähellä kotia, eikä pääse sinne rauhoittumaan. Sitten on näitä mielenterveysongelmia, jotka kasvavat ja aiheuttavat aivan järkyttäviä, siis 11 miljardin kustannuksia vuodessa. Että oliko se sitten lopulta taloudellisestikaan kannattavaa tuhota sitä luontoa? Ei välttämättä.

S: Ja varmaan Suomessa tulee mieleen myös Lappi, mikä on myös luontomatkailun kohde tietyllä tapaa. Niin totta kai se vaikuttaa sitten myös tuollaisiin elinkeinoihin. Että jos on kaunista luontoa, niin se houkuttelee ihmisiä ehkä sellaisista paikoista, missä ei ole niin paljoa luontoa. 

L: Ja myös pandemiariski kasvaa, kun me mennään tuhoamaan villieläinten elinympäristöä. Sitten ne tulevat lähemmäs ihmisiä ja lähemmäs toisiaan, virukset leviää ja mutatoituu. Niin onko tätäkään otettu huomioon, että oliko se sitten niin taloudellisesti kannattavaa tuhota sitä luontoa. Että siitähän voi joku pandemia juuri lähteä liikkeelle, mistä tuleekin paljon isompia kustannuksia, kuin mitä siinä niin sanotusti säästettiin, kun vähän kaadeltiin niitä puita vessapaperiksi. 

W: Joo, tässä ollaan nyt asian ytimessä. Monet luonnon arvot jäävät huomioimatta. Tosiaan näitä maailmankuvia – jos vielä palataan niihin – niin tämä kolmonen oli sitten taas se, että painotetaan ihmisen vastuuta luonnosta ja sellaista paimenen roolia, jos näin voi sanoa. Että ihminen näkee itsensä sellaisena… mikäs se on täällä… huolehtijana. 

S: Jep. Ja vaikka edelleen tuossa ihminen on roolissaan siinä tietyllä tapaa… no ei nyt yläpuolella, mutta kuitenkin silleen, niin siinäkin kyllä jo tunnistetaan vaikkapa eläinten ja luonnon itseisarvot, vaikka ihminen ei ole vielä täysin osana luontoa. 

L: Vaikka kaikkihan me eletään periaatteessa osana luontoa, että sitä ei nyt vain voi välttää, että pitää sitä happea hengittää, jota ne kasvit tuottavat. 

S: Joo. Ja sitten siinä viimeisessä maailmankuvassa tosiaan ihminen on jo tosi vahvasti osana luontoa ja se on erottamaton osa sen identiteettiä. Ja myös sellainen monilajisuus on läsnä, että niin kuin ihminen on yksi laji niiden muiden joukossa siinä ja näin edespäin. Ja siis tosiaan nämä eri maailmankuvat, mistä tässä ollaan puhuttu, niin ne perustuivat siihen Hallitustenvälisen luontopaneelin, eli IPBES:in raporttiin, josta on tehty myös tällainen mukautus Suomen kansallisiin olosuhteisiin. Ja ne luovat sellaista kehikkoa tälle meidän podcastille. Ja tosiaan eri jaksoissa me sitte käsitellään vähän eri maailmankuvia ja sellaisia aiheita, mitä niistä sitten voisi tulla mieleen. 

W: Joo, eli tullaan näihin tämän päiväisiin lyhyisiin esittelyihin sitten syventymään paljon syvemmin tulevaisuudessa ja kertomaan vähän lisää näistä arvoista ja että miten näitä eri arvoja voisi sitten ottaa huomioon omassa elämässään ja sitten myös päätöksenteon tasolla. Kiitos kun kuuntelit tämän meidän avausjakson ja ensikertaan. Näkemiin… tai siis kuulemiin. 

L: Heippa hei.