Vau, mikä vaikutus!

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine

tulossa

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana on Turun yliopiston taloustieteen laitoksen professori ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtava tutkija sekä Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan kuukauden vaikuttaja-alumni Janne Tukiainen. Hänen kanssaan puhutaan yhteiskunnallisen päätöksenteon tukemisesta ja politiikkavaikuttamisesta.

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine

Laura: Hei, mä oon Laura.

Outi: Ja mä oon Outi, ja tämä on Vau, mikä vaikutus! –podcast.

Laura: Ja tän päivän jaksossa me jutellaan yhteiskunnallisen päätöksenteon tukemisesta, ja politiikkavaikuttamisesta.

Outi: Ja vieraaksi me ollaan tänään saatu Turun yliopiston taloustieteen laitoksen professori ja valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtava tutkija, sekä Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan kuukauden vaikuttaja-alumni, Janne Tukiainen. Hei kiitos tosi paljon, kun tulit vieraaksi, ja haluisitko kertoa tähän alkuun lyhyesti, että kuka olet, ja mitä sun työnkuvaan kuuluu?

Janne: Kiitos kutsusta, joo tosiaan keskeiset työnimikkeet jo nimesittekin, eli oon ihan tavallisena proffana tuolla Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa taloustieteen laitoksella ja siellä ihan tavallisia tehtävään kuuluvia hommia, opetusta ja tutkimusta, ja sitten mulla on tosiaan pitkä historia tuolla Vattissa, missä oon sitten edelleen vielä pienellä siivulla ja se on tämmöstä empiiristä, taloustieteellistä, soveltavaa tutkimusta tekevä tutkimuslaitos, jonka tehtävät on siinä mielessä aika lähellä myös tämmöstä talouspolitiikan päätöksenteon tukemista. Liittyen, vaikkapa verotuskysymyksiin, työmarkkinakysymyksiin, ympäristökysymyksiin, terveydenhoitoalan kysymyksiin ja niin edelleen. Itse oon siellä keskittynyt omassa tutkimuksessani aika paljon kuntatalouteen ja julkisiin hankintoihin.

Laura: Kiitos, meillä tosiaan sitten on myös tällä kaudella pyrkimys syventyä vaikuttavuuteen ja sen monimuotoisuuteen, ja halutaan nyt ensimmäiseksi kysyä sulta, että miten sä määrittelisit termin vaikuttavuus, ja miten se näkyy sun työssä? Janne: Ne se on tietysti aika laaja termi, ja vaikuttavuutta voi tehdä monella tavalla, varmaan näin yliopisto-opettajana meidän keskeinen vaikuttamiskanava on se, että me elinkaaremme aikana olemme tekemisissä satojen tai tuhansien opiskelijoiden kanssa, jolle toivottavasti onnistumme opettamaan jotain hyödyllisiä taitoja, joita he sitten voivat hyödyntää ollessaan työelämässä, yrityksissä ja virkakoneistossa ja niin edelleen, ja siten toivottavasti vaikkapa julkinen päätöksenteko on parempaa, jos meillä on virkakoneistossa osaavia ihmisiä ja sitten tietysti tutkimuksen kautta me toivoisimme, että yhteiskunnallinen päätöksenteko tai yrityselämän päätöksenteko, tai ihmisten oman elämän päätöksenteko olisi jotenkin informoidumpaa sitä kautta, että mitä me opimme yhteiskunnasta. Näin yhteiskuntatieteilijän näkökulmasta tietysti. Muut tutkijat voivat tehdä suoraan teknologisia keksintöjä tai niin edelleen, mutta se ei ole minun hommaani. Sitä kautta nyt sitten nää molemmat tutkimus- ja opetusydintehtävät sitten molemmat vaikuttavat omalla tavallaan ja sit miten sitä nyt sitten suoraan vaikutusta voidaan jotenkin mitata, niin varmaan siinä on hyvin perinteisiä mittareita siinä, että kuinka paljon esimerkiksi mediassa saa huomiota, niin voi olettaa, että siitä kenties isompi impakti jonkunlaiseen kansalaismielipiteen tai kansalaisten informoitumiseen on ollut, ja sitten voi olla myös, että joskus sitä vaikuttamista tapahtuu ihan konkreettisesti niin, että omiin tutkimuksiin viitataan, tai niissä olevaa tietoa käytetään esimerkiksi ihan lakimuutosten valmistelussa. Taustaraportteina tai motivoimaan tiettyjä muutoksia, et se voi olla myös hyvin konkreettista. Kirjo on erittäin laaja. 

Outi: Joo mennään vähän myöhemmin näihin lakiasioihin, mihin jo vähän viittasitkin, mutta kysyisin tähän alkuun vielä, että tällä hetkellä johdat tätä Intraparty politics in the past and the present, eli INTRAPOL-tutkimushanketta, mikä pohjautuu tähän European research councilin myöntämään, erittäin kilpailtuun consolidator grant –rahoitukseen, niin miten tutkimushankkeen hakuvaiheessa teidän piti huomioida vaikuttavuutta ja tuoda sitä esiin? 

Janne: Niin kyllähän, nää on tietysti luonteeltaan myös vahvasti perustutkimusta tukevaa rahoitusta, että sitä vaikuttavuutta ei sinänsä suoraan ole täysin pakollista sinne laittaa sisään, et esimerkiksi vaikkapa jotkut Suomen akatamian STN-haut ovat sitten eri tavalla vaikuttavuuteen orientoituneita, että ERC:ssä se ei sinänsä ole pakollista, mutta ei siitä tietysti haittaakaan ole, jos osaa siihen hakemukseen kirjoittaa semmosta, tämän päivän maailman polttavien ongelmien ymmärtämiseksi tai ratkaisemiseksi uusia, uutta tietoa. Omalta osaltani se ERC-hanke sisältää sekä aika, sellasia elementtejä, missä on aika kaukana tällänen suora vaikuttavuus ja joitain osioita, missä se on ehkä semmonen helpompi motivoida mun, vaikka olen siis taustaltani taloustieteilijä, niin on myös tota, tutkin paljon politiikan tutkimuksen kysymyksiä ja myös työhistoriaa on sillä saralla, mun se hanke siinä on mm. yksi osio missä tutkitaan äänestämistä viktoriaanisen ajan Englannissa, ja tietysti linkit tämän päivän polttaviin kysymyksiin on tietysti aika kaukaiset, mutta toisaalta siinä on sitten myös osioita, missä käytetään tämän päivän dataa ja ollaan kiinnostuneita vaikkapa siitä, millaisia päätöksentekoprosesseja ja hierarkioita on vaikkapa poliittisten puolueiden sisällä, ja onko näissä jotain semmosia elementtejä, mitkä voi mahdollisesti heikentää demokraattisia prosesseja ja johtaa vaikkapa autoritäärisiin järjestelmiin, että varmaan demokratian heikkenemistä pidetään yhtenä nykyajan polttavana trendinä ja ongelmana. Niin siinä mielessä kontribuoidaan myös sitten tämmösiin ikään kuin ajankohtaisiin teemoihin. Miten siinä on motivoitu myös tämmöstä politiikkarelevanssia on, että meillä jonkun verran tutkitaan erilaisten vaalijärjestelmien vaikutuksia siihen, että kuinka päteviä, taitavia ja rehellisiä poliittisia päättäjiä me saadaan, ja tietysti tämmönen vaalijärjestelmä on asia, mikä on helppo muuttaa, halutessa. Eli siinä on ihan vinkkejä sit suoraan sovellettavissa tämmöseen mahdolliseen suoraan päätöksentekoon. 

Laura: Kuulostaa, että teillä on hyvinkin ajankohtaisiakin teemoja, vaikka sitten sitä perustutkimusta myös, niin miten olette ajatellu sitten sen hankkeen aikana tuoda sitä vaikuttavuutta esiin, ja minkälaisilla keinoilla tai kanavia pitkin? 

Janne: No tietysti meillä on ihan perinteiset kanavat, kuten lehdistötiedotteet julkaisuiden jälkeen ja niin edelleen. Ja tietysti järjestetään sitten tieteellisiä workshoppeja ja seminaareja, ja sitten kun alkaa tutkimustuloksia vähän enemmän valmistua, niin sitten on ajatuksena, että voisi pitää myös tämmöisiä ehkä muullekin yleisölle suunnattuja luentoja, tai workshoppeja suunnattuna vaikuttajille, jos siellä
on semmosia tuoksia, mitä me ajatellaan, että vois kiinnostaa. Sitä vähän tehdään sitä suunnitelmaa as we go, riippuen, että millaisia löydöksiä tulee, ja miten me ajatellaan niiden, mitäkin yhteiskunnan ryhmiä kiinnostavan.

Outi: No tämähän ei ole suinkaan ainut hanke, olet mukana myös kilpailun ja tehokkuun edistäminen julkisissa hankinnoissa –akatemiahankkeessa, niin minkälaisia tavoitteita tällä hankkeella on?

Janne: Joo mulla, sillä tavalla kiinnostavasti jakautuu nää asiat, että mä ajattelen tän politiikan tutkimuksen olevan ehkä enemmän akateemista ja tieteellisen tiedon lisäämistä ja siinä tämmönen vaikuttamisfokus on ehkä pienempi, mutta sitten taas nää julkiset hankinnat on semmonen tutkimusteema, missä tämmönen politiikan valmistelun puolelta ja hankintoja käytännössä tekevien ihmisten puolelta tämmönen kysyntä tiedolle on erittäin kova ja siinä fokus on huomattavasti enemmän sit tämmösessä yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa, ja tää kiinnostavasti näkyy sillä tavalla, että noin akateemisilla mittareilla siellä perustutkimuksen puolella tulee paremman näköistä journal-julkaisua. Mutta sitten taas täällä käytännönläheisemmällä puolella se journal-julkaisujen lista ei oo niin vaikuttava, mutta sitten taas tätä impaktia ja tämmöstä kysyntää tämmöselle policy briefeille ja käytännön tiedoille on tosi iso ja niitä myös hyödynnetään. Että mulla itellä siellä hankintapuolella oon niitä tavallaan tutkinu jo pitkän aikaa, ja tein väitöskirjani aikanaan julkisista hankinnoista, väittelin v. 2009, sitten ne oli ehkä pikkusen tauolla, mutta nyt tossa joskus viis vuotta sitten ruvettiin niitä tutkimaan aika isommalla vaihteella, ja mulle itelle tuli suurena yllätyksenä se, että kuinka vähäistä kilpailu on julkisissa hankinnoissa, jopa patologisen vähäistä, ja ottaen huomioon, kuinka valtavat rahat veronmaksajien rahaa niihin käytetään, niin tästä heräs suuri huoli, että varmasti veronmaksajille olis mahdollista saada säästöjä laadun kärsimättä, jos sitä kilpailua pystyttäis lisäämään, ja kun se on niin dramaattisen vähäistä, niin luultavasti on toimia, mitkä vois toimia. Sit me ruvettiin sitä, tavallaan tän ison ongelman ympärille sitten rakennettiin tutkimusryhmiä ja Suomen akatemian hakuun konsortio ja niin edelleen, ikään kuin suorana tarkoituksena tällänen ihan konkreettinen tehostamis- tai maailmantaloudellinen parantaminen mielessä. 

Laura: Teillähän tässä hankkeessa onkin sitten merkittävä vaikuttavuusonnistuminen, koska ootte tehny keväällä 2023 selvityksen valtionvarainministeriölle julkisten hankintojen säästökeinoista hankkeessa tehtyyn tutkimukseen pohjautuen ja teidän ehdotukset on sitten huomioitu laajasti uudessa hallitusohjelmassa, niin nyt ois mielenkiintoista kuulla, että mikä sun mielestä on ollut ratkaiseva tekijä siinä, että onnistuitte näin hyvin sitten vaikuttamaan. 

Janne: No se on hyvä kysymys, ja tietysti monen eri tekijän summa. Yksi asia, mikä edesauttaa vaikuttavuutta, on se, että jos on valmis tekemään hyvin konkreettisia ja pitkälle vietyjä ehdotuksia. Yksi meidän kirjoittajista oli, tai on, lakitutkija, joten hänellä oli ikään kuin suoraan kyky kirjoittaa näitä ehdotuksia lakimuutosmuotoon, ja meillä tutkijoilla on yleensä ehkä semmonen vähän illuusio, että virkakoneistossa on kauheesti resursseja, että riittää, että me nyt tuotetaan vähän sitä tietoa, ja sitten he osaavat tehdä siitä oikeita tulkintoja ja soveltaa sen omassa työssään sitten valmiiksi lakimuutoksiksi. Mutta me ei ehkä ymmärretä sitä, että kyllä sielläkin on kädet täynnä töitä, että mitä valmiiksi pureskellumpi on, joku selvitys tai policy brief tai tutkimus, niin sen todennäköisempää on, että se myös sieltä imeytyy sitten politiikan valmisteluun. Meillä se oli ihan copy paste –tasosta, että ne asiat meni sinne hallitusohjelmaan, koska se oli niin valmiiksi ikään kuin pureskeltu ja perusteltu. Tää on yks ulottuvuus, että kuinka konkreettinen voit olla ja mä en nyt tietysti haluu sanoo, että tutkijan pitäisi olla aina näin konkreettinen, itse asiassa se on tutkijalle hyvin vierasta, eikä tutkijan periaatteessa pitäiskään kovinkaan monessa tapauksessa alkaa sanomaan, että minun mielestä pitäisi tehdä näin. Että
tehkää A. Tutkijalle pitäisi riittää se, että jos teette A, tapahtuu näin, jos teette B, tapahtuu näin. Mutta poliittiset päätöksen tekijät saisivat päättää, tehdäänkö A vai B. Etenkin tämmösissä tilanteissa, mihin liittyy selvästi jotain, vaikkapa arvovalintoja. Mutta meidän, me aateltiin, että tää oli ehkä nää hankinnat on enemmän semmonen, tavallaan teknologinen, tai teknokraattinen ilmiö, kuin, eikä niinkään arvoilmiö, että niitä nyt kuitenkin tehdään, niin kuinka niitä sitten konkreettisesti kannattais käytännössä tehdä ja säännellä, niin meillä oli siinä mielessä ikään kuin uskallusta tehdä myös tämmösiä hyvin konkretiaan meneviä ehdotuksia tässä tapauksessa. Se mitkä muut tahot siihen auttoi, oli että siinä tutkimusryhmässä sitten meitä oli monta, joilla oli mahdollisuus käydä erilaisilla tahoille esittämässä erilaisiin julkisiin hankintoihin liittyviä argumentteja jo ennen meidän selvitystä. On paljon puhuttu näistä ongelmista, tehty tiedotteita, raportteja, käyty esittämässä niitä eri paikoissa, mukaan lukien eduskunnassa ja sitten tän raportin jälkeen tietysti myös, etenkin kanssakirjoittaja, niin kävivät siitä sit paljon vielä keskusteluja ja esityksiä pitämässä eri tahoille. Että auttoi tavallaan, että meitä haluttiin kuulla sen raportin lisäksi, ja varmaan kolmas tekijä mikä tässä tapauksessa edesauttoi sitä vaikuttavuutta, et se ei ehkä ollu semmonen kysymys, mikä ois äänestäjien keskuudessa, tai puoluepoliittisessa kentässä herättänyt hirveesti intohimoja, ainakaan vastaan. Että se ei ollu mikään, sellanen läpinäkyvä identiteettipoliittinen kysymys, mitä vastaan joku heti äänestäjäjoukko olisi
voimakkaasti hyökännyt, vaan enemmän tämmönen harmaa taloudellinen, monen, kansalaiselle vähän kulissien takana tapahtuvaa sääntelyä ja tehostamista. Niin se ei silleen herättänyt intohimoja ja niille asioille oli ehkä myös varmaan aika laaja puoluepoliittinen tuki myös muilta, kuin näiltä tämän hetken hallituspuolueilta, että se ei sillai ollu kauheen ristiriitainen.

Outi: Joo sanoit, se on tietysti yksi asia, että miten osataan kirjoittaa nää asiat ja miten ne menee läpi, mutta tarjoutuuko sun mielestä tutkijoille usein ylipäänsä tän kaltaisia mahdollisuuksia tukea sitä yhteiskunnallista päätöksentekoa? 

Janne: No se tietysti riippuu todella paljon siitä, että mitä tutkii. Tietysti joidenkin tutkimuskohteet ovat sellaisia, että ne ovat aika kaukana käytännön yhteiskunnallisista, yhteiskuntapoliittisista toimista, jos tutkit tähtitiedettä, niin ehkä tää ei oo ylipäätänsä relevantti keskustelu, että milloin pääsen siitä eduskuntaan puhumaan, mutta, esimerkiksi itsellä, kun on tausta, vaikkapa valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa niin siellä toki meille se oli hyvin arkipäiväistä ja odotettua, että pitäisi tuottaa sellaista tietoa, joka konkreettisesti auttaa talouspoliittista, tai yleensä yhteiskuntapoliittista päätösten tekemisessä. Sitä kautta sellainen, sekä tutkimusartikkeleilla, että policy briefeillä, että tiedotteilla, että esitelmillä, että keskusteluilla virkakoneiston ja poliittisten päättäjien kanssa, niin kuuluu siihen työn
ikään kuin normaalikuvioon. 

Outi: Koetko, että tutkijoiden pitäisi olla vielä aktiivisempi, ja niillä aloilla missä nyt ylipäänsä on tämmönen mahdollisuus vaikuttaa, niin pitäiskö olla vielä aktiivisempia sen kanssa, että pyrkiä enemmän siihen vaikuttamiseen. 

Janne: Niin kyllä mä luulen, että se, että tässä on varmaan iso heterogeenisyys eri, esimerkiksi laitosten välillä, oli sitten yliopistolaitos tai tutkimuslaitos, tai mikä yliopisto kyseessä, että kuinka rutinoituneita tämmösessä toiminnassa ollaan. Mutta kyllä mä oon sitä mieltä, että se on asia, mihin pitäisi panostaa, että jos tutkimus on luonteeltaan sellainen, että siitä voisi olla hyötyä päätöksenteon valmistelussa, niin kyllä musta esimerkiksi ois melkein velvollisuus ei jättää sitä asiaa siihen kun journal-artikkeli on julkaistu jossain kansainvälisessä lehdessä, mitä tuskin kovin moni suomalainen virkahenkilö lukee, niin tehdä esimerkiksi suomenkielinen policy brief, jossa sitten asiaa konkretisoidaan ja tehdään helpommin lähestyttäväksi, ja yrittää pitää huolta siitä, että on kanavia, joita pitkin tätä tietoa voi sitten lähettää myös henkilökohtaisesti, kenties oikeille ihmisille.

Laura: Miten näkisit sitten, että näitä kanavia on useita, tapoja on useita, vaikuttaa niin, nojautuuko poliittinen päätöksenteko usein sitten tämmösiin asiantuntijalausuntoihin, vai tilastotietoihin, vai sitten jonkunlaiseen tämmöseen tieteellisessä muodossa esitettyyn tietoon, vai sitten ehkä johonkin näiden
yhdistelmään?

Janne: No varmaan käytäntö on aika kirjava, että kyllähän sitten poliittinen päätöksen teko myös ikävimmillään voi olla sitä, että tieteellinen tieto kelpaa näytöksi silloin, kun se tukee jo omaa valmiiksi muodostettua kantaa, mutta tieteellinen tieto, joka on sitä vastaan, niin unohdetaan, että valikoiva tieteellisen tiedon käyttö on tietysti yksi ongelma poliittisessa päätöksenteossa, että joskus voi olla tehokkaampaa, että se tieteellinen tieto liikuttaa kansalaismielipidettä, eikä esimerkiksi politiikon mielipidettä, koska vaalien kautta sitten kansalaismielipide implementoituu sitten siihen, ketä meillä on vallassa. Mutta kyllä, meillä on aika paljon pätevää virkahenkilökuntaa kyllä Suomessa, että jos, etenkin tilasto-, kvantitaviista, empiiristä tietoa jostain ilmiöstä, joka sillä hetkellä on heillä pöydällä, niin kyllä se otetaan ilolla vastaan, ja on iso todennäköisyys, että se näkyy siellä, ainakin siellä virkamiesvalmistelussa. Sitten se, miten virkamiesvalmistelusta sitten siirrytään siihen, että mitä asioita sitten hallitusohjelmaan päätyy, niin se on sitten toki oma prosessinsa. Siellä se ehkä tiedon yhteys on riski, että siinä hämärtyy, mutta kyllä voi asioita mennä läpi.

Outi: No tänä päivänä tutkimus on avautunut tonne median, yritysmaailman ja sit myös virkakoneiston ja politiikan suuntaan, ja tarvitaan uudenlaista yhteiskunnallista vuorovaikutusta, niin minkälaista yhteiskunnallista vuorovaikutusta nyt sitten oikein tarvittaisiin? 

Janne: Niin se on musta hyvä kysymys, mut se, että voiko antaa yleispäteviä ohjeita, niin on sitten toinen juttu. Tai voiko sanoa yleispätevästi, että juuri tälläistä tarvitaan. Enemmän mä ajattelisin, että kuitenkin tutkijoiden, joiden tutkimus on riittävän soveltavaa, tulisi kuitenkin jatkuvasti olla tässä hereillä. Että mitkä ovat milloinkin ne kysymykset, tai se tieto mitä tarvitaan kenenkin tahon mielestä juuri sillä hetkellä. Mitä tietyt yritykset milloinkin tekee, mitkä ovat poliittisessa päätöksenteossa juuri nyt ne valmisteltavat asiat tai mitkä on ne yhteiskunnan polttavat isot ongelmat ja sitä kautta miettiä sitten niiden omien tutkimusten ajoitusta ja fokusta ja sitä, että on aktiivinen sen tiedon välittämisessä. Sellaisina aikoina, kuin se on maaperä hedelmällinen. 

Outi: Vuorovaikutushan menee molempiin suuntiin, niin koetko, et pitäisi olla esimerkiks sieltä yritysmaailman tai virkakoneiston puolelta sit enemmän myös pyyntöjä sinne tutkijoiden puoleen, tai jonkun näköistä inputtia, että mitä he kaipaisi?

Janne: Tavallaan joo, että tietysti tietynlainen norsuluutornistuminen on toki hyvä, koska kyllähän täs halutaan viime kädessä tehdä perustutkimusta ja olla vapaata sellaselta ikään kuin suoralta vaikuttamiselta siihen, että mitä tutkitaan, tai etenkään, mitä sieltä pitäisi löytää, mutta kyllä musta se ois hyvä idea, että olisi semmosta tiettyä, aika aktiivistakin vuorovaikutusta, ja sitä vaikka, että ottais vaikka vierailevia luennoitsijoita aika paljonkin täältä, käytännöntoimijoiden alueelta, jolloin sitten sekä opettaja, että opiskelijat oppii vähän ymmärtämään niitä käytännön tarpeita, ja myös sitä, että miten kyseistä tiedettä voidaan sit hyödyntää muussakin, kuin yliopiston työelämässä. Niin kyllä mun mielestä se on hyvä idea, ja tätä pitäisi olla, että sitä tietoa pitäisi ikään kuin kulkea paljon ja niitä toiveita, mutta
sitten taas toisaalta sen ei pitäisi mennä niin, että joku ohjaava ministeriö voisi sanella, mitä vaikkapa jonkun tutkimuslaitoksen pitäisi tutkia. Että kyllä se tutkijan vapaus siinä pitää olla, mutta kun tutkija tekee päätöksiään siitä, mihin fokusoi, niin hänen pitäisi olla kyl informoitu siitä, että mitkä nyt ois toivottavia asioita. 

Laura: Vuorovaikutuksen kautta tietysti pystytään yhteisymmärrystä lisäämään ja yks tämmönen haaste tietysti myös on se, että päätöksenteon ja tutkimuksen tekemisen nää aikasyklit on erilaiset, ja tutkimustiedon tuottaminen ei välttämättä ole mahdollista sitten niin nopealla aikataululla, kuin sitä päätöksenteossa tarvitaan, niin minkälaisia haasteita sitten sun mielestä tää prosessin eriaikaisuus voi aiheuttaa ja miten niitä voitaisiin ratkaista? 

Janne: No joo, meilläkin esimerkiksi taloustieteessä tommoset journaljulkaisuprosessit on helposti käsittämättömän pitkiä, ja niissä saattaa mennä vuosikausia, joten on selvää, että jos odotat sitä, että journal-julkaisu tulee, niin voi olla, että tieto on sitten auttamatta myöhässä. Riippuu toki kysymyksestä, ja voihan olla sitten, että samoihin teemoihin palataan joskus myöhemmin, jolloin se on taas relevanttia, mutta mä ajattelisin, että pitäisi olla ehkä, ei aina, mutta jossain tapauksissa sit ehkä matalampi kynnys uskaltaa tehdä joku ulostulo, kuin se, että on vasta, kuin et ois vertaisarvioinnin läpikäynyt juttu, ja täs on sit alakohtaisia eroja, että jollain aloilla ei oikein sallita tämmösii pre-print, working paper –käytäntöjä, kun taas jollain alueella ne on erittäin yleisiä. Että esimerkiksi meillä taloustieteessä on kyllä tapana, et lähes jokainen juttu ilmestyy myös sitten working paper –sarjassa, tai jossain pre-print –palvelussa jo sitten useesti vuosia ennen, kuin se varsinainen vertaisarvioitu juttu tulee, ja toki sitten tämmösten ajoitus on enemmän sitä tutkijan itsensä käsissä, ja sen lisäksi tosiaan mun mielestä, ja myös tämmöset yleistajuiset policy brief –asiat, joita voi tehdä sitten sen olemassaolevan tiedon valossa, niin kyllä niitä mun mielestä voi pyrkiä ajoittamaan sen suhteen, että
milloin se on tärkeää se kyseinen tieto. Ja se on enemmän tutkijan käsissä. Se on sitten vaikeempi kysymys, että voiko tässä olla tapauskohtaista liikkumavaraa, vai pitäiskö meillä olla joku yleispätevä ohjaussääntö kaikissa yliopistoissa, että milloin tutkija saa tehdä ulostuloja ilman vertaisarviointia, jos se on sallittua, niin millainen näytön dokumentointi silloin vaaditaan. Että siinä on sit monia harmaan alueita, pitääkö olla kaikki data ja koodi julkista, joskus dataa ei saa julkaista, koska se on herkkäluontoista, pitääkö olla vertaisarvioitu vai ei, riittääkö se, että on jossain kalvosetillä dokumentoinut aineistot, ja mitä on tehty, vai pitääkö olla jonkunlainen raportti ympärillä, niin tässä on sit monia vaihtoehtoja, että mihin se rajan vetää, että mikä on hyväksyttävää, mutta lähtökohta toki on se, että kun tutkija omien tutkimusten, tai selvitysten kautta pyrkii osallistumaan keskusteluun ja vaikuttamaan, niin jotenkin se tavallaan peer review siinä pitäis olla mahdollista, että sitten muilla tutkijoilla pitäis olla joku näkökulma siihen, että mitä täs on oikeesti tehty tässä analyysissa ja mihin se perustuu, jotta sen kanssa voisi tarvittaessa olla faktoihin perustuen eri mieltä. 

Outi: No haasteita voi aiheuttaa myös sitten se, että tutkijat joutuu tinkimään näistä aineistojen avoimuudesta. Minkälaisia keinoja sun mielestä tutkijoilla on parantaa tätä tutkimuksen läpinäkyvyyttä tällaisissa tilanteissa? 

Janne: Niin se on, vaikee kysymys, koska tosiaan, Suomessa on esim. erinomaiset yksilötasorekisteriaineistot vaikkapa tilastokeskuksessa, mitä monet yhteiskuntatieteilijät käyttää, ja on tietysti selvää, että näitä ei voi julkisiksi laittaa, ne on siellä tilastokeskuksessa ja pysyvät siellä. Yksi tapa, miten sitä analyysin läpinäkyvyyttä voisi lisätä, on tietysti se, että aina laittaa kaiken sitten tilastoohjelmien koodinsa julkiseksi, että se on hyvä tehdä. Sitten ehkä sitten lisäisi, yksi mahdollisuus lisätä sitten sen tarkastelua on tehdä vaikka jotain simuloituja, kuvitteellisia aineistoja, mitkä on kuitenkin rakenteeltaan samankaltaisia, kuin se oikea aineisto, jotta ainakin esimerkiksi koodausvirheet on sit helpompi löytää, kun näkee, miten semmonen kuvitteellinen aineisto käyttäytyy sen koodin alla, jos sitä joku haluaa penkoa. Sit on toki hyvä kuvata se prosessi, että kuinka joku muu saisi vastaavan aineiston käyttöönsä, jos se on mahdollista. Mutta kyllä se, että aineistoa ei voi aina jakaa, niin ei kyllä pitäis olla este, että sellaista aineistoa käytetään, että sitten vaikka näiden isojen rekisterien tuottama, yhteiskunnallinen hyöty ja tiedon lisäys on niin mittava, että kyllä niitä on silti syytä käyttää, vaikka tää läpinäkyvyys on rajallinen. Ongelma tietysti osittain tulee siinä, että mun mielestä hyvät avoimuusprosessit toki vaatii efforttia. Se on sitten pois muusta työstä, jolloin ehkä ihan aina ei jaksa olla niin, tai ehdi olla niin huolellinen näissä asioissa, kuin tulisi. Dokumentointi voi olla joskus puutteellista, mutta tietysti hyvä tietää, että mihin pitäis pyrkiä. 

Laura: Täs on tullut nyt tosi paljon erilaisia asioita, on vuorovaikutusta ja näitä, tämmösiä haasteita, tai sitten on näitä aineistojen avaamista ja muuta tullut jo esille, mutta oisko sulla vielä antaa jotain vinkkejä siihen, että mitä tutkijan olis hyvä huomioida, jos hän aktiivisesti haluis omalla tutkimuksellaan sitten vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon? Toki nyt sitten aiemmin jo puhuttiin siitä, että kaikilla tutkijoilla ei välttämättä ole sen aiheen relevanttiuden vuoksi mahdollisuutta tähän, mutta ne joilla on, niin mitäs kannattaa huomioida? 

Janne: Kyllä just kaiken takana on se, et se tutkimus itsessään ois mahdollisimman laadukasta, että se perustyön tekeminen hyvin, niin se on tässä tietysti kaiken pohjalla. Kyllä semmonen tutkijan akateeminenkin maine sitten kyllä kiirii myös ikään kuin vähintäänkin virkakoneiston suuntaan, jolloin sitten helpommin kuullaan, kun olet vuosien varrella hoitanut sen perustyösi hyvin. Mutta sitten siitä ehkä seuraavaksi tärkein on sitten se, että tutkii sellasia asioita, mitkä on tärkeitä ja merkityksellisiä päätöksenteon valmistelun kannalta. Mutta tääkin on toki, tässä on omat riskinsä, että kyllähän usea merkittävä tieteellinen löydös on aikanaan vaikuttanut täysin epäkiinnostavalta ja turhalta. Sen ajan hetkessä. Mutta sitten on keksitty 20 vuotta myöhemmin, että täähän olikin nyt aivan äärimmäisen tärkeä juttu, että ei sit tietenkään liikaa pidä jahdata juuri sitä, sen hetken poliittista jotain päätöksenteon ilmapiiriä, että mitkä nyt on tärkeintä, et kyl ydin tietysti on tehtävä on se, et mitä itse pitää tärkeenä ja tekee sen hyvin. Mutta jos ajattelee, että ne sen hetken asiat, ongelmat on tärkeitä ja kiinnostavia, niin sitten tietysti se edesauttaa tätä, että tutkimuksessasi viitataan sitten politiikan valmistelussa, ja sit toki tää ajoitusasia on sitten se, että siinä näitä eri hyötyjä, kustannuksia on sitten hyvä punnita, ja ainakin olla tietoinen siitä, että sekin on merkityksellistä. 

Outi: Kiitos, siinä tuli hyvät vinkit vielä loppuun. Kiitos hei tosi paljon tästä mielenkiintoisesta juttuhetkestä ja vielä suuret kiitokset siitä, että ehdit tulla tänään meidän vieraaksi.

Janne: Kiitos kutsusta, oli kiva jutella.

Laura: Joo ja kiitos munkin puolesta, ja me jatketaan sitten uudella näkökulmalla seuraavassa jaksossa, eli seuratkaa Turun yliopiston Avoimen tieteen kiihdyttämön some-tilejä, meil on X ja Insta, niin me kerrotaan siellä, milloin seuraava jakso on taas kuunneltavissa.

Outi: Jep, kuullaan ensi kerralla, moikka.

Laura: Moikka!

>> Listen to the episode

Text version

Laura: Hi. My name is Laura. 

Outi: I’m Outi, and this is Wow, what and impact! -podcast. 

Laura: In today’s special episode of Wow, what and impact! podcast, we will be talking about open science, and how to make science more tangible for broader audiences. 

Outi: Our guest today is researcher Ties Fakkel from Erasmus University Rotterdam. Thank you for joining us today. Could you shortly introduce yourself? 

Ties: Yes. Thank you for having me. Thank you for switching to English for me. I arrived in Finland yesterday, and so far I’ve only learned two words. ‘Ulos’ to exit Helsinki airport and ‘aamiainen’, when I was enjoying my breakfast this morning. So my name is Ties. I am currently a post-doc at the SYNC lab at the Erasmus University Rotterdam in the Netherlands. In my research, I try to understand why certain adolescents eventually attain a higher socioeconomic status than their parents, and why other adolescents attain a lower or similar socioeconomic status as their parents. I focus specifically on psychosocial competencies as potential mediators or moderators of this inter-generational SES transmission. But I also regularly fan out to other important social inequality issues for youth. So my colleagues and I just got new data on what adolescence believe are the causes of poverty, which I will start analysing soon. So that’s pretty exciting. 

Laura: Sounds really exciting research that you are doing. In this podcast series, we aim to understand the different aspects of impact. Now we would like to begin by asking how you would define impact and what it means to you. 

Ties: To me research impact means trying to resolve issues in young people’s day to day lives. For example, by providing insights into which behaviours or cognitions and feelings are helpful to do well in school, have positive social relations or to positively deal with the climate crisis. To provide small but specific action points for large but abstract challenges I think is super cool. And at the core of research impact. Especially as social scientists, I think that is where our potential can really stand out. But for this type of research impact, I think the input from young people is really indispensable. 

Outi: In social science, we have talked in this podcast series before, that it’s really hard to measure impact. How do you find this? 

Ties: Yeah, that’s a great point. I think almost every researcher has their own definition of research impact, me included. And that’s not necessarily good or bad. But I agree that it becomes quite difficult to measure a high quality impact for research. I think that’s what I’m trying to say with that input from young people is really indispensable. So, when we talk about research impact, I will be most curious to hear what the definition would be of the population of interest that I’m studying, that we are studying. And in my case, they are young people. So I will be really curious to hear, depending on the topics that we study, what young people would define as impactful research. 

Outi: The other thing that we will be focusing in on this episode is open science. How do you define open science and what are the most important elements of open science from your point of view? 

Ties: When I take it a bit literally, open science to me means the opposite of closed science. For the majority of people, science has always been a closed, exclusive, mysterious industry. It may be hard to imagine, but many people don’t personally know a scientist from their own social network. So scientists are sometimes perceived as hermits that lock themselves up in their universities to come out after some years to share some brilliant new insights, often in a language that the majority of people don’t really understand. But thanks to open science and public engagement initiatives, we have so many wonderful TV shows, radio shows, podcasts like this one, theatre shows, festivals that all introduce science in a very accessible and understandable manner to a broader audience. So I think scientific knowledge has never been so accessible to such a large proportion of the world population. I think that’s an amazing open science achievement. 

Laura: What do you think, what kind of practices could be used to enhance openness in research? Like really practical point of view. 

Ties: So despite all progress that has followed from open science initiatives and technological advancements, certain groups of people are still not really getting involved in our research practices. So I think science can be opened up even further, if we give a little bit more priority to sustainable participant recruitment and retention practices. With sustainable, I mean creating circumstances under which more people from all sorts of backgrounds feel comfortable committing to long term research participation. First I think it would be really helpful, if we systematically started tracking reasons for non-inclusion and attrition. In many studies, in the Netherlands at least, we for example see that all our boys from a lower socioeconomic background are the hardest for us to include and to retain. But do we know why? What are their obstacles for sustainable research participation? Does it have to do with characteristics of our study? Is it due to unmeasured factors in their day to day lives that we are completely blind to? Does it have to do with our outcome variable of interest maybe? So if questionnaires are for example too long, then those adolescents with attention difficulties may not make it to the end. And we get a huge bias in our conclusions regarding attention skills in adolescents, I’m afraid. If we start to systematically track these reasons, we can more accurately control for it statistically, but more importantly work towards opening up research participation. Another more novel suggestion that I have is to rebalance participant reimbursement more in line with supplier amount. So if at some point during our recruitment adolescents with a higher socioeconomic status are overrepresented in our sample and adolescents with a low socioeconomic status are underrepresented, then it may be helpful to say hey, let’s lower the reimbursement for the next adolescent, whose combination of demographics we already have more than enough of, and use this to raise the reimbursement for adolescents whose combination of demographics is still underrepresented in our study. So this supply and demand based reimbursement may contribute to a better balanced sample without needing more funding. 

Outi: Is open science, is it something that you get support from your university to have some kind of processes or instructions? 

Ties: Yes, I think the idea of open science is really warmly embraced by my university and I think most universities in the Netherlands. At the same time, I also feel like sometimes there will be more opportunities to really facilitate it to create space, time, provide additional resources to make it happen. For example, all of my studies I have pre-registered and I’ve put in a fair amount of time and effort to make this openly accessible. But then at the same time, there are always demands from different departments at university to also share your manuscript and your data and your syntax there. So even though I make everything open science available, there are still different parties that want exclusive access, which sounds a bit contradicting in my opinion. 

Outi: You’re also interested in citizen science. Could you explain a little what does that mean? 

Ties: The key to citizen science is to not only use citizens for the data that they can provide, but to engage them along each step of the research process. So adolescents have a very strong desire to contribute to society. So why not involve young people in thinking about the next research questions, choosing measuring instruments, developing data collection strategies and also to help interpret main findings and conclusions. In this way adolescents and young adults can become co-creators instead of passive data providers, basically. 

Laura: You already touched upon the importance of involving regular citizens to the science. Have you noticed that there are some impacts or benefits that have already come up, when you have done this? 

Ties: Yes, quite a few, I think. And I’ve been trying to understand why this has been so helpful to me and to the teams that I’ve worked in. And it makes a lot of sense if I think about it. Young people and their families are the experts on the topics that we study. Right? That’s why we ask them to provide us with data, because their knowledge and experiences hold crucial answers for us. Young people are also super creative out of the box thinkers. So their potential for helping science move forward is enormous. And that fact that they are not scientists can actually be a great advantage, I would say. Because to a large extent, academia consists of a rather homogenous group of people, you could say. Per definition, everyone is very highly educated. Also per definition, trained to think in a certain way. That’s great and it works well in many cases, of course. But we may also have collective blind spots and biases, through which we interpret the experiences of the people we study, who have very different experiences and ways of interacting with society. So allowing young people to shape our research processes can be very refreshing and insightful. There’s one particular reason I like a lot, when it comes to involving young people in shaping our research. I think that it’s a great way to restore the balance between those who study and those who are studied. Those who ask and those who have to answer. Those who decide and those who are decided about. So in a sense, citizen science and participatory science and co-creation make research more democratic. 

Outi: Could you maybe give a few examples, how you have in your own research successfully involved different actors as contributors or collaborators? 

Ties: Oh yes, there are many wonderful examples. So I’ll just share some of the coolest experiences that I’ve had. 

Outi: Wonderful. 

Ties: So a few years ago some fellow PhD students and me visited local libraries in Utrecht to ask citizens what they believe are the most pressing issues in society that require scientific research. In that outreach event, we really sought unique perspectives and first hand input from citizens at the very start of the research cycle. So we really involved people in brainstorming about what would be the next major research topic for us. So I thought that was really cool. We got some really sweet input. Mostly from the children and the adolescents, and a little bit from their parents also. Some questions for example were why do some people cheat during games or why do parents make all decisions for children. But also how can we help children choose the right high school and the right type of education. I was super impressed with how clever and valuable these questions were from the children and adolescents that we talked to. Another nice example took place last week actually. We had a brainstorming with student representatives in Leiden to help interpret some new fresh statistics concerning youth perspectives on climate change. So I personally had interpreted the data as young people basically saying the climate is important, as long as I don’t have to give up personal comfort. But during this brainstorming session, I heard so many new perspectives, such as that young people are very willing and open to look for alternatives to their comfort, but that such alternatives are limited and also quite costly, unbefitting of a student budget for example. And young people also felt it was somewhat unfair if they with a relatively small carbon footprint will be very strictly monitored or limited by law. So that was a very humbling experience for me, but also really helped to accurately formulate an answer to our research question. So I think that was another big win for open science. 

Outi: Yeah, wonderful. 

Laura: That sounds really good. And you have such great practices to have these kind of workshops and these kind of events or something to involve people. What about the benefits? What are the most valuable benefits that you have received from involving citizens or other actors in your research? You mentioned democracy, but is there something else? 

Ties: Yes, so two experiences I will probably hopefully never forget. One valuable benefit was at the same time also a bit of a rude awakening. I attended a community event in a somewhat underprivileged part of Utrecht. I was talking to one of the fathers there, asking for advice about participant recruitment. He suddenly said sir, we have a low SES. We are not smart enough to understand research. And he was dead serious. So that was a huge shock to me, because I tried to be careful in my phrasing, when describing socioeconomic differences. But nonetheless, our research findings, our conclusions that some parents, adolescents, families do worse than others, they seep into society and create stigma in a way. So that was a very painful awakening for me. But I wouldn’t want to have missed that, because I think it has made me a better person and a better researcher. On another occasion, I actually had a much more pleasant experience, so to say. I was talking to a gentleman in a library about social mobility in the Netherlands. He told me that he grew up in a small rural village in the north of the Netherlands, a religious community. And yet, always been quite curious and also questioned the beliefs of his community. This had often resulted in a lot of confrontations and social isolation even sometimes, until he could go and study in Utrecht after finishing high school. So he now has a fine job with a fine income thanks to his once despised critical thinking skills. And that sounded like a big success story to me. But I hadn’t realized how much fight and effort and struggle had gone into his journey towards upward social mobility basically. So it opened up a whole new domain of potential research questions for me. I think it’s really cool if talented adolescents from disadvantaged communities make it into university and get a specialised job. But at what cost physically, mentally, socially. That is also something that requires attention from researchers, I think. So yeah, it will be really fun to dive into that a little bit more in the future. 

Outi: I think your research sounds very interesting, and this has been a very enlightening discussion. Could you still share a few tips for researchers, who maybe want to make science more tangible for broader audiences? 

Ties: Yeah. Use your creativity, I would say. So doing research per definition requires so much creativity, even though ironically it is one of the most structured ways of thinking and acting and coming to a solid conclusion. But researchers are so incredibly creative. So don’t think that you don’t have creativity. Find that creativity and use it. I’ve seen colleagues make dance performances, music, drawings, paintings, songs, spoken words, entire theatre shows to communicate crucial research information that otherwise would’ve never reached a larger audience. Some new ideas that I haven’t seen yet and that others, maybe some listeners may like is to turn your research into a recipe or to turn your research into a walking tour through a relevant part of your city. I think that would be really cool, but how exactly that would look in detail, I’ll leave that up to the people listening. What I really like about making science more tangible is that it is a wonderful break from our regular research work. It allows us to sit with our new knowledge in a very different way. That can really give new perspectives and new insights in what we’ve learned. In my experience, it also makes researchers so much more human and approachable and vulnerable that it always leads to beautiful interactions with people that you already know, but it also leads to new connections. People will reach out to you. So I think that’s really amazing and heart-warming. So maybe next year or in the nearby future I can come back again for a workshop on finding your creativity and using it to make science more tangible for a broader audience. 

Outi: Well there is definitely something to think about. Very new and interesting ideas how to make it more tangible. Thank you. And thank you so much for taking time and joining us today. 

Laura: Thank you also on my behalf. This has been a special episode. We will continue our broadcast in Finnish next time and from a new point of view to impact also. So please remember to follow our open science accelerator social media accounts. We have X and Instagram. We will let you know there, when the next episode is available. 

Outi: Yes, until next time. Bye bye. 

Laura: Bye.

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana on kansainvälisten suhteiden päällikkö Anniina Jaako, joka vastaa EU-vaikuttamisasioista Turun yliopistossa, sekä Åbo Akademi:ssa ja Turun ja Novian ammattikorkeakouluissa. Hänen kanssaan jutellaan EU-vaikuttamisesta, EU-kumppanuuksista ja verkostoista.

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine

Laura: Hei, mä oon Laura. 

Outi: Ja mä oon Outi, ja tämä Vau, mikä vaikutus! –podcast.

Laura: Ja tän päivän jaksossa me jutellaan EU-vaikuttamisesta, EU-kumppanuuksista ja -verkostoista.

Outi: Vieraaksi me ollaan tänään saatu kansainvälisten suhteiden päällikkö Anniina Jaako, joka vastaa EU-vaikuttamisasioita Turun yliopistossa, sekä Åbo Akademissa ja Turun ja Novian ammattikorkeakoulussa. Hei kiitos paljon, että tulit meille vieraaksi, ja haluisitko ihan alkuun lyhyesti kertoa, että kuka olet ja mitä sun työnkuvaan sitten kuuluu.

Anniina: Voin kertoa, kiitos paljon kutsusta. Elikkä Anniina Jaako ja tosiaan Turun korkeakoulujen yhteisrekrytointi ja vaikka sanoitte kansainvälisten suhteiden päällikkö, niin ehkä semmonen työni mikä on tällä hetkellä EU-asioiden tai vaikuttamisasioiden päällikkö. Eli sit se rajaantuu sinne EU-asioihin, ja kansainvälinen osaaminen, ja pääasiassa tutkimuksen ja kehityksen toimialalla, ja puolet ajasta ehkä Turussa ja about puolet sitten Brysselin päässä. Turun korkeakoulut perusti sinne nyt syksyllä 2023 EU-toimiston, jota minä sitten vedän siellä Turun ja Varsinais-Suomen EU-toimiston kanssa samoissa tiloissa.

Outi: Miten se onnistuu, tämmönen neljälle korkeakoululle teet töitä, onko haastavaa löytää aikaa kaikkien kysymyksille? 

Anniina: No, on siinä tietysti omat haasteensa, mutta ehkä se osa työnkuvaa on se, että yritetään löytää niitä yhteisiä prioriteettejä, ja kehittää niitä yhteisön hyviä käytäntöjä. Viedä niitä Turun tärkeitä asioita eteenpäin siellä EU:ssa. 

Outi: Tuntuuko siltä, että nää on yhtenäinen kokonaisuus nää neljä kuitenkin, et on helppo viedä niitä, tavallaan edistää kaikkien asioita, vai onko siinä ristiriitoja, että joutuu miettimään, että kenen asiaa ajat?

Annina: No ei ehkä ristiriitoja sinänsä. 

Outi: Eri prioriteettejä kuitenkin. 

Anniina: Niin, eri prioriteettejä, ja ehkä se on myös, mä oon lähtenyt myös siitä, että se on osittain tutkija- tai asiantuntijalähtöistä, että sit jos sieltä nousee ylös, josta lähteä viemään jotain eteenpäin niin tottakai ollaan siinä apuna. Mut sit, et kyllähän meil on yhdistäviä isoja teemoja, meil on vaikka teknologiakampus, terveyskampus, nää yhteisöt missä on kaikki korkeakoulut jo mukana, että heidän kauttaan, tai niiden valmiiksi jo olevien alustojen kautta asioita eteenpäin viemään.

Outi: Onko jonkun korkeakoulun tutkijat olleet erityisen aktiivisia?

Anniina: No kyl mä voisin sanoa, että AMK:it on kyllä hyvin, että varsinkin Turun ammattikorkeakoulu, et siellä on kyllä lähdetty hyvin edistää jo asioita, mutta kaikki muutkin kyllä. Mutta erityisesti Turun ammattikorkeakoulu, sille pointseja. 

Outi: Meillä on opittavaa heiltä siis. 

Anniina: No joo, eri tahtiin kaikki vähän etenee. 

Laura: No kuulostaa, että on lähtenyt hyvin liikkeelle tällainen toiminta. Tällä kaudella me pyritään tässä meidän podcastsarjassa syventymään vaikuttavuuteen, ja sen monimuotoisuuteen. Halutaan nyt sitten tähän alkuun kysyä sulta, että miten määrittelet termin vaikuttavuus, ja miten se näkyy sun työssä?

Annina: Joo, siis muistan, kun me ekan kerran tavattiin, niin heti aloin pohtimaan siinä ihan ääneen, että miten vaikuttaminen ja vaikuttavuus eroaa, et tavallaan, jos mietitään englanninkielisiä termejä, että impact, tai influence, advocate, tavallaan ehkä vaikuttavuus on jonkinlainen osa vaikuttamista, ja tavallaan sellasta, että onko se todennettua, tai sitten arvioita. Että millä tavalla vaikuttavuutta hyödynnetään vaikka vaikuttamisen työssä, mihin se asemoituu sillä kentällä, mutta sitten toisaalta, vaikka vaikuttamisella niin voi olla omat vaikutuksensa, eli vaikka erinäisiä asetettuja tavoitteita. Että tavallaan mä ehkä pohdin sitä, että miten EU:ssa suhtaudutaan vaikka sanaan impact, että monissa se on vaikka haussa, hakuteksteissä se on se, että pitää todentaa se, että mikä se tuleva impacti tulee olemaan sille hankkeelle. Mutta kyllä sitä, totta kai vaikuttamisellakin on ne omat vaikutuksensa, mihin tähdätä, tai jo olemassa olevia vaikutuksia. Ehkä tämmöstä pohdintaa.

Outi: No tässä on nyt puhuttu tästä EU-vaikuttamisesta, niin haluisiks sä vielä kertoa, että mitä se nyt sitten oikeastaan tarkoittaa, tää EU-vaikuttaminen? 

Anniina: No yleisesti EU-vaikuttamisella tarkoitetaan sitä, että erinäiset organisaatiot tai toimijat pyrkivät saamaan oman äänensä kuuluviin, Euroopan unionin päätöksenteossa, politiikassa, ja sitten sitä kautta ohjelmiin, ja aloitteisiin, joita ne poliitikot ja päätöksentekijät ohjaa. Eli jos mietitään, että vaikka mitkä ne on, ne keskeiset toimijat, mihin me vaikutetaan Turun korkeakouluina, niin on tietysti komissio, siellä tietyt pääosastot, pääasiassa mulla on tutkimuksen ja innovoinnin pääosastot, mutta myös temaattiset pääosastot, sit Euroopan parlamentti ja myös sitten kansalliset toimijat, elikkä Euroopan neuvosto. Sit niiden ympärillä, ja Brysselissä toimii ihan valtava joukko erinäisiä yksittäisiä, julkisia toimijoita, aihekohtaisia ja sitten Euroopan laajuisia liittoja, järjestöjä, verkostoja, jotka myös voi periaatteessa olla vaikuttamisen kohteena, joihin vaikutetaan. Mutta sitten joiden kanssa tehdään kanssa yhteistyötä, yleensä. Et esimerkiksi yliopistoilla on omat tämmöset Eurooppalaiset kattojärjestöt, vaikka just Coimbra tai UnILiON. Halutaan saada jotain sinne, EU-agendalle, tai jotain sieltä, joitain etuuksia, suhteessa muihin siellä toimijoihin. 

Laura: Varmaan yhteistyön kautta aika paljon sitä tehdään sitten. 

Anniina: Ehottomasti, siis yhteistyö on se tärkein, et monet suomalaiset korkeakoulut ja muutkin eurooppalaiset korkeakoulut, niin on nyt sitten siirtänyt paljon toimintaansa Brysselin päätyyn, että ollaan itsenäisesti siellä vaikuttamassa komissioon, monesti komission virkamiehetkin on sanonut siitä, että jos on hyvä idea ja oikeaan aikaan ollaan puhumassa oikeille henkilöille, niin todellakin siellä on paljon mahdollisuuksia, että saadaan niitä asioita sinne EU-agendalle.

Laura: No selkeesti kuulostaa, et tässä on lähdetty tekemään semmosia oikeita asioita, että kun on menty sinne paikan päälle, mutta mihin sillä EU-vaikuttamisella sitten pyritään?

Anniina: No, vaikka Turun korkeakoulujen yhtenä keskeisenä pyrkimyksenä ja painopisteenä EU-vaikuttamisessa on se, että me oltaisiin tulevaisuudessa entistä vaikuttavampi toimija EU:ssa, kuten keskeisissä EU-tutkimusverkostoissa, näissä kumppanuuksissa, ja sitten sitä kautta haluttu kumppani EU:n rahoitushauissa. Esimerkiksi Horisontti Eurooppa –haussa. Ja sit tietenkin sidosryhmätyöskentelyä halutaan yhä enemmän, eli viedään konkreettisesti sinne komissioon tietoa, sitä meidän osaamista, ja sitten toisaalta meidän tarpeita ja toiveita, ja sitten lisätään, että keinojahan on monia tähän, että se ei oo pelkästään se, että mä meen komissioon kertomaan. Vaan, että voidaan siinä sidosryhmätyöskentelyn ja verkostotoiminnan kautta mennä sinne paikan päälle. Tai sidosryhmä- ja verkostoiminnan kautta saada niitä omia toiveita ja tarpeita komission tietoon, mutta sitten voidaan vaikka lisätä näkyvyyttä, järjestää tilaisuuksia, itsenäisesti tai yhdessä muitten toimijoitten kanssa. Sitten halutaan myös saada meidän tutkijoita sinne asiantuntijapaikkoihin, esimerkki komission lautamies- ja asiantuntijaverkostoja, niin se, että siellä oltais antamassa inputtia niihin keskeisiin asioihin, jotka sitten mahdollisesti muodostuvat vaikka rahoitushauksi tulevaisuudessa niin, olis kyllä ensiarvoisen tärkeää. 

Outi: No tässä ehkä vastasit siihen, että miks se nyt on sit just tärkeää, että mennään sinne Brysseliin, ja pyritään vaikuttamaan näihin asioihin, eikä vaan odoteta, et mitä sielt sit tulee. 

Anniina: No niin, se että jokuhan vaikka, jos puhutaan vaikka Horisontti Euroopan työohjelmista, niin jokuhan siellä niitä sisältöjä sinne syöttää, ja kirjoittaa, että siellä on myös yliopistot, tutkimuslaitokset, ihan tutkijatasolla ollaan antamassa sitä. 

Outi: Joku siinä on kuitenkin antamassa sitä inputtia, että jos se ei olla me, niin se on joku muu, ja sit se saa sen hyödyn tavallaan. 

Anniina: Kyllä, että täytyy olla siellä mukana, että pääsee vaikuttamaan siihen, että itse pääsee hyötymään. 

Outi: Just näin. 

Laura: No tässä vähän pyörittiin myös tänkin aiheen parissa, eli minkälaisiin asioihin sitten voidaan vaikuttaa siellä EU-päätöksenteossa? 

Anniina: Melkein mihin vain. Mutta ehkä siinä, ehkä hyvä olla semmonen realismi, että keitä siellä kentällä on mukana, et siellä on myös muita yliopistoja ja muita toimijoita tässäkin ehkä korostuu se yhteistyön merkitys, eli sanotaanko, jos me lähetään, joittenkin, ihan sama, vaikka huippuyliopistojen kanssa viemään sinne jotain yhteistä teemaa, niin sitten on todennäköisempää, että me saadaan se meidän joku tutkimusaihe, vaikka sinne EU:n keskiöön. Mutta ehkä niin, keskeiset yleiset, keskeiset teemat mitä meillä on, niin on tutkimus, koulutus, kehitys, innovaatio ja EU:n rahoitusohjelmat, ja sitten pyritään vaikuttaa niitten niitten painopisteisiin. 

Outi: Pystyyks tässä vaiheessa jo sanomaan, että ollaanko me päästy vaikuttamaan johonkin, tai ollaanko onnistuttu jo vaikuttamaan johonkin? 

Anniina: No tuo, siis kyllä mä sanoisin, että siellä alkaa olemaan jo konkreettisia tuloksia, et esimerkiksi noi Horisontti Euroopan alla olevat eurooppalaiset kumppanuusverkostot, joihin ollaan lähetty nyt mukaan, Turun korkeakoulujen toimesta, niin kyllä mä näkisin, meillä on itseasiassa suunnitelmissa jossain vaiheessa viettää tämmönen tutkijoiden yhteyttäminen, että he pääsevät, jotka on mukana näissä verkostoissa, et he pääsevät keskenään vähän puhumaan siitä, että mikä se on se verkostojen anti ja hyöty ollut, toistaiseksi. Et kovin kauaa niissä ei ole oltu, ainakaan näin tälleen yliopistotasoisesti, tai tällee korkeakoulutasoisesti, ja järjestelmällisesti mukana. Että he pääsisivät sitten kertomaan siinä vaiheessa, että mitä hyötyjä siitä on ollut. Mutta myös esimerkiksi syksylle 2023 on tavoitteena järjestää vaikuttamisvierailuita, mm. tekniikan alalla puhtaaseen energiaan liittyen. Sit Euroopan puolustusrahastoon liittyen, missä ois valtiolliset järjestelmät kattoteemana. Sitten mm. InFLAMES-lippulaiva on menossa vaikuttamisvierailulle, jossa tavataan mm. sit komission virkamiehiä, jotka on niitä kynää pitäviä henkilöitä, jotka kirjoittaa niitä tulevia työohjelmia, sit mennään mm. Euroopan parlamenttiin tapaamaan MEP:jä ja sitten näitä muita, heidän keskeisiä verkostoja siellä Brysselissä, että kyl mä sanoisin, että sieltä koko ajan, mitä enemmän lisätään sitä presenssiä sinne Brysseliin ja pysytään mukana siinä. Että miten asioita valmistellaan komissiossa ja mikä on tietenkin vaikea kenttä. Se on hirveen hankalaa, se siinä perässä pysyminen vaatii kyllä semmosta jatkuvaa, ja muuttuu koko ajan, että se on aika liikkuva kenttä. Mutta kyllä siitä, niin aina noista jotain jää. Että jonkinlaisia syötteitä sinne varmasti. 

Outi: Miten pitkiä tämmöset, et jos vaiks nyt haluttais vaikuttaa siihen, et minkälaisia rahoitushakuja on tulossa, niin mimmosesta aikajänteestä me puhutaan, et jos vaikka nyt yritetään vaikuttaa johonkin, niin koska se ehkä realisoituu, et pystyyks vaikuttaa silleen heti, tyyliin nopeastikin? Mitä voi odottaa?

Anniina: Ei ei, tai kyllä nämä, tietyt prosessit vallitsee, arviot, miten nää elää, niin ne on pitkiä kuitenkin, että puhutaan pitkästä aikajänteestä, et tällä hetkellä annetaan syötteitä jo sinne kymmenenteen puiteohjelmaan, joka alkaa 2028. Eli siis viiden vuoden päästä. Mutta toki tällä hetkellä sit sillee 2023 tai keväällä 2024 niin pystytään vielä vaikuttaa tämän puiteohjelman aikaisiin työohjelmiin. Että mä sanoisin aina, että ku mä oon piirtänyt semmosen aikajanan, että jos tutkija normaalisti näkee sen, että kun lähetään hakemaan vaikka Horisontti Eurooppaa, se ensimmäinen työohjelmaluonnos, se tulee yleensä ulos siinä ehkä, no sanotaan vaikka vuosi – yhdeksän kuukautta, ennen kuin ne haut aukeaa, ja se voi olla se ensimmäinen vaihe, minkä tutkija näkee, mutta että vaikuttaminen ja kaikki sidosryhmätyöskentely, verkostoituminen, näkyvyyden lisääminen ja kaikki tällänen, syötteiden antaminen sinne komissioon, niin se tapahtuu kolme vuotta – vuos ennen. Eli siis, puhutaan tosi pitkästä aikajänteestä. 

Outi: No hei me puhuttiin tästä EU-kumppanuuksista ja verkostoista täs jonkun verran, niin mitäs ne sitten on. Haluatko vähän avata, mistä niissä on kyse? 

Anniina: Joo, elikkä EU-kumppanuuksilla tarkoitetaan tässä yhteydessä näitä Horisontti Euroopan alla olevia eurooppalaisia kumppanuusverkostoja, niitä on tällä hetkellä viitisenkymmentä, kohta luultavasti enemmän, ja niissä olevat toimijat, jotka on yleensä jäsenvaltioita, korkeakouluja, ja yrityksiä, sitoutuvat kehittämään yhdessä sitä EU:n tutkimus- ja innovaatioagendaa, ja sitoutuvat myös toteuttamaan sitä yhdessä, ja näille kumppanuuksille on osoitettu Horisontti Eurooppa –rahaa, eli se alkaa olemaan jo semmosta 40 %:ia pilari kakkosen rahoituksesta, mikä on noin puolet koko Horisontti Euroopasta, eli noin 40 % siitä summasta ohjataan näiden kumppanuuksien hankkeiden rahoittamiseen. Mitä näissä tehdään, no monet ne verkostot on tosiaan hyviä väyliä vaikuttaa siihen puite- ja työohjelmien valmisteluihin, sisältöihin, eli mitä niissä hakuteksteissä painotetaan, sit siellä
voidaan muodostaa konsortioita rahoitushakuihin, tai muita liittoutumia, näitten muitten jäsenten kanssa, niissä saadaan tietoa tästä alan kehityksestä, siellä on erilaisia tapahtumia, kohtauttamisia, komission virkamiesten kanssa, yritysten kanssa, muiden korkeakoulujen kanssa, tutkijoiden kanssa ne on hyviä, osa niistä toimii paremmin, kuin toiset. Eli sanotaanko näin, että siellä on myös semmosia aika järjestäytymättömiä, ja sit niitten hallintorakenne vaihtelee, eli osa on semmonen, mihin korkeakoulut, yksittäiset tutkijat pääsee itsenäisesti, pienellä rahasummalla mukaan, ja sitten osassa on se, et se vaatii jäsenvaltion sitoutumisen rahallisesti siihen kumppanuuteen, jotta sen jäsen valtion tutkijat voi osallistua siihen sisällön valmisteluun, tai niihin hankkeisiin. Eli ne on vähän rajattuja, mutta siellä on oikein hyviäkin kumppanuuksia, että osa niistä, tää ei oo tavallaan mikään uus juttu, et näit on ollut kuitenkin läpi, et osa niistä on aika pitkälle vietyjä, ja ne jotka oikeasti vie sitä temaattista alaa siellä EU:ssa eteenpäin, tosiaan kehittävät sitä agendaa, omalla temaattisella alalla. 

Outi: No tässähän nyt listasitkin jo siitä, et mitä siel tehdään, ja mitä tavallaan hyötyä siitä on, et kuuluu siihen, et mikä ois ehkä semmonen, ihan yksittäiselle tutkijalle vaik semmonen konkreettisin hyöty, et miks kannattaa lähtee mukaan? 

Anniina: No kyllä mä sanoisin, että se on ehkä sellaista oman tutkimuksen tai semmosen, no ehkä asiantuntijuuden nostamista jollain tavalla seuraavalle tasolle, että pääsee keskustelemaan niitten eurooppalaisten toimijoiden kanssa, sanotaanko vaikka kuukausittain, että monessa näissä on vaikka työryhmiä, jotka sitten kokoontuu kerran kuukaudessa. Että toki se on aikaa vievää, mut se, että jos ei ole valmis panostamaan, niin sit siellä työryhmissä, samalla ku pääset kehittämään sitä tutkimusagendaa sillä sun omalla alallas, niin sä voit mahdollisesti alkaa muodostamaan jo konsortioita niihin tuleviin hakuihin, tai niitä voittavia konsortioita niihin hakuihin, joita te samaan aikaan siellä muodostatte sitten näiden yritysten tai tutkijoiden kanssa, muista maista, Euroopan maista. En sano sitä, että tutkijoilla ei olis hyviä, omia verkostoja, ja varmasti onkin, mutta että tämä voi olla yks keino myös laajentaa sitä.

Laura: Ainakin varmaan yksi keino löytää uudenlaisia kumppaneita, koska sitten tulee uudenlaisia tutkimuskysymyksiä, ja sitten pystytään taas viemään sitä omaa tieteen alaakin eteenpäin. 

Anniina: Just näin, kyllä. Mut sit, tää on yks osa näitä verkostoja, että Bryssel on ihan täynnä verkostoja. Et sekin, aina se, et sun pitää oikeasti löytää sieltä ne sulle merkityksellisimmät, tutustua niiden toimintaan, ja kattoo, et mitkä sun omat mahdollisuudet on siellä, ja sitten toinen on tää, tämmöset ehkä enemmän tutkimus, kehitys, innovaatio, koulutus, politiikkaan keskittyvät verkostot ja sit just nää Coimbrat tai tää, vaikka tää UnILiON mihin me ollaan liittymässä nytten, joka keskittyy pääasiassa enemmän tommoseen, ehkä korkeammal tasolle ja poliittisen tason kehitykseen, ja niiden asioita yhdessä eteenpäin viemiseen, mut ne on tosi hyviä verkostoja myös tiedon vaihtamiseen. Eli voi olla, että saadaan tietoja sitten, tai voidaan vaihdella tietoja toisin, vaikka espanjalaisten kollegoiden kanssa, tai, niin, näin.

Outi: Miten sitä sit pystytään vertaamaan, et jos niit verkostoja on hirveet määrät, ja kumppanuuksii on hirveet määrät, et miten sen voi päättää, että mihin kannattaa lähteä mukaan? 

Anniina: Monesti niissä kyllä on hyviä, vaikka julkisia nettisivuja, joista näkee mitä ne työryhmät on, ja näkee vaikka, ketä ne muut jäsenet siellä on, että sen pohjalta pystyy aika katsomaan, että oisko siitä itelle hyötyä? 

Laura: No mitä nyt sitten, joku Turun yliopiston tutkija kiinnostuisi tälläisestä, että haluaisi päästä tekemään vaikuttamista siellä EU:ssa, niin mitä voi tehdä, ja miten pääsee sitten alkuun?

Anniina: Joo, elikkä tosiaan noi verkostot on hyvä, eli niin kuin sanoin, niin selvittää, mitkä on ne omat keskeiset EU-verkostot, siellä omalla tutkimusalalla, ja tutustua niihin ja lähtee sit mukaan niitten toimintaan. Toinen on sit, osallistua vaikuttamisvierailuihin, joita järjestetään, tai sitten vierailla itsenäisesti komissioon, tapaamaan näitä komission edustajia tai muiden EU:ssa istuvien edustajia ja kertomassa, että miksi näkisit, että, tai mitä näkisit että EU:n tulisi rahoittaa vaikka seuraavan viiden vuoden aikana, ja tosiaan, jos oot lentämistä vastaan, joka on myös ihan ok, niin etäkokoukset, komissiokin on korona-aikana siirtynyt etäaikaan, että pystyvät järjestää myös etätapaamisia sinne. Mikä on tosi hyvä, koska tämä ei tullut kuuloonkaan ennen koronaa, mikä on ihan kyllä hieno kehityssuunta sieltä Brysselistä. Sit mä sanoisin, et vois seurata muita EU-mahdollisuuksia, kuten näitä rahoitusmahdollisuuksia ja muita aloitteita, mitä heiltä tulee, kaikenlaisia, no esimerkiksi noita mahdollisuuksia osallistua näihin EU-asiantuntijahakuihin, ja sitten mä sanoisin, et jos yleisesti kiinnostaa EU-asiat, niin seurata tietysti sitä oman alan keskustelua, et sit vaikka Yle Areenalla on tämmönen Brysselin kone –podcast, joka on aika kiinnostava, ja sit on monia toimijoita, joilla on avoimia uutiskirjeitä, esimerkiksi Turun ja Varsinais-Suomen EU-toimistolla on uutiskirje, jota voi tilata, et ne voi olla semmosia ihan hyviä, mistä lähteä liikkeelle ja tietysti muhun voi olla myös suoraan yhteydessä, etsimään vaikka niitä hyviä verkostoja sieltä.

Outi: Miten paljon aikaa se vie? Tutkijoita varmaan kiinnostaa tietysti, et jos lähtee tämmöseen verkostoon, tai kumppanuuteen mukaan, niin mitä sä sanoisit, et kuin paljon aikaa täytyy olla valmis satsaamaan siihen, että siitä saa itsekin sit jotain hyötyä?

Anniina: Joo tää on aika yleinen kysymys kyllä, mä oon aina sanonu sen, että yleensä näissä on se, että niin paljon, miten niihin aikaa antaa, niin yleensä niistä saakin. 

Outi: Joo.

Anniina: Et kyl se, pitää olla valmis siihen, että joskus täytyy osallistua tilaisuuksiin, tai lähteä käymään erinäisissä benchmarking, tai tämmösissä brokerage eventeissä, se on ehkä se oikea sana. Erilaisissa brokerage eventeissä, ja sitten tota työryhmätoimintaan, verkostotoimintaan muutenkin, mitä aktiivisemmin osallistut, tai mitä enemmän vaikka aukaiset suutas, kun kysytään, että mitä mieltä olet, että työohjelman sisältö pitäis olla seuraavan kolmen vuoden päästä, niin mitä enemmän siihen sitten proaktiivisesti annat inputtia, niin sitä luultavammin sun mahdollisuudet siellä verkoston sisällä tietysti kasvaa. Kyllä mä sanoisin, että, no pari kertaa vuodessa täytyy osallistua esimerkiksi näihin tilaisuuksiin, ainakin alussa, että saa jonkunlaista jalansijaa siellä.

Outi: Se on kuitenkin mun mielestä aika vähän, et ei se ehkä sit niin paljon aikaa vie kuitenkaan, mitä ehkä ajatellaan. Et pitäis joka päivä osallistua johonkin keskusteluihin.

Anniina: Ei ei tietenkään, jostainhan se täytyy aloittaa, ja meille esimerkiks nyt tämmösenä tukiprosessi ja tämmönen verkostoihin, tutkimusverkostoihin osallistumiseksi sisäinen haku Turun yliopistolla viime keväänä, ja siinähän esimerkiks luvataan koordinaatiotukea, tai on nyt luvattu koordinaatiotukea, niille kumppanuuksille, mitä siinä lähetään tukemaan, eli ihan rahallisia resursseja, mutta myös ajallisia resursseja, täältä meidän tukipalveluitten puolelta, eli jos se, sekin vois sitten kannustaa tutkijoita, jotka sitten on ymmärrettävästi hyvin kiireisiä. Kaiken muun ympärillä, että monesti siinä on se, että tutkijat haluavat vain tutkia, mutta ehkä se pitää, nähdä myös se vaikuttaminen sitten, et jos halutaan, että, tai tavallaan ruokitaan sitä omaa tutkimustaan myös sillä, että ollaan aktiivisesti mukana niissä kansallisissa, mutta myös niissä EU:n keskusteluissa, niin tuo sitä sitten sitä hyötyä myös sinne omalle tutkimuksellensa. 

Laura: Kuulostaa siltä, että jos noissa on mukana, niin sitten saa tutkia niitä asioita, mitä oikeesti sitten itse kokee tärkeenä, ja haluaa tutkia, näkee niin kuin, että se kuulostaa hyödylliseltä tutkijan näkökulmasta. Semmonen vois vielä olla kiinnostava tietää, että kuinka kokenut pitää olla tälläisessä verkostoitumisessa, että näihin voi lähteä mukaan, että just se, että moni ehkä ajattelee, että pitää olla tosi, että pitää olla niitä omia verkostoja, ja on pitänyt tehdä tälläistä paljon, että voiko näihin lähteä sitten semmosetkin tutkijat, jotka luo vasta niitä omia verkostojaan, ja on siinä tutkimusuransa alkuvaiheessa?

Anniina: Voi ehdottomasti, kyllä EU:ssa tarvitaan kaiken tasoista osaamista, ja se, että monesti näissä oppimalla myös oppii, että sanotaanko näin, että Suomellahan on tietynlaiset meriitit jo, että jos oot Suomesta tuleva tutkija, niin sulla on jo tietynlaiset meriitit siinä, et minkälaista, minkä tasoista tutkimusta, tai koulutusta meillä on. Et tavallaan sitten kun lähdet viemään sitä omaa osaamistasi sinne, niin sulla on tavallaan jo semmonen isompi tuki siinä, on siinä joku taso jo. Että kyllä mä
kannustaisin ihan laajalti kaiken tasoisia tutkijoita. 

Laura: Eli ei tarvii lähtee tyhjästä, pääsee vaikuttamaan, saa tehdä tutkimusta, ja löytää uusia yhteistyökumppaneita, kenen kanssa sitä laadukasta ja vaikuttavaa tutkimusta sitten voi tehdä. 

Anniina: Kyllä, aikalailla näin. Kyllä mä sanoisin, että meillä löytyy annettavaa ihan kaikkiin asioihin, mitä EU tällä hetkellä ajaa, tai mihin EU panostaa, ihan ilmastotoimista EU:n ulkosuhteisiin, demokratian kehitykseen, terveyteen, uusiin teknologioihin. 

Outi: Kuulostaa hyvältä, kaikki sit vaan liittymään verkostoihin ja kumppanuuksiin, ja vaikuttamaan sinne EU-tasolle. Hei kiitos tosi paljon Anniina tästä tosi mielenkiintoisesta juttuhetkestä ja suuret kiitokset, että ehdit tulla tänään tänne meidän vieraaksi.

Anniina: Kiitos paljon.

Laura: Kiitos munkin puolesta.

Anniina: Kiitos.

Laura: Me jatketaan sitten uudella näkökulmalla seuraavassa jaksossa, eli seuratkaa Turun yliopiston avoimen tieteen kiihdyttämön some-tilejä, X:ää ja Instaa, ja me kerrotaan siellä aina sitten, että milloin seuraava jakso on kuunneltavissa. 

Outi: Jep, kuullaan ensi kerralla. Moi moi!

Laura: Moikka!

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana on Helsingin yliopiston tutkimuksen johdon lähituen tiimistä palvelupäällikkö Johanna Kolhinen. Hänen kanssaan pohditaan sitä, miten coachingia eli osallistavaa kehittämistä voidaan hyödyntää yliopiston strategisessa kehittämisessä ja vaikuttavuuden tukemisessa.

>> Kuuntele jakso
 

Tekstivastine

Laura: Hei, mä oon Laura.

Outi: Ja mä oon Outi, ja tämä on Vau, mikä vaikutus! –podcast.

Laura: Tämän päivän jaksossa jutellaan coachingin hyödyntämisestä yliopiston strategisessa kehittämisessä ja vaikuttavuuden tukemisessa.

Outi: Ja vieraaksi me ollaan tänään saatu Helsingin yliopiston tutkimuksen johdon lähituen tiimistä palvelupäällikkö Johanna Kolhinen. Kiitos kun tulit vieraaksi, ja haluaisitko kertoa tähän alkuun lyhyesti, että kuka olet, ja mitä sun työnkuvaan kuuluu?

Johanna: No kiitos, että sain tulla vieraaksi tänne, mä oon tosiaan Johanna ja Helsingin yliopistolla työskentelen tutkimuksen johdon tuessa ja siellä meillä oikeestaan se kattaa kaikkea sitä, mitä tutkimuksen johtaminen voi pitää sisällään, ja mun ehkä erityisasiantuntijuusalueena on tämmönen osallistava kehittäminen, tutkimuksen arvioinnit, ja lisäksi mulla on coaching-pätevyys, eli mä oon työn ohessa tossa vuonna 20 osallistunut semmoseen systeeminen business coach – koulutukseen, jonka meidän yliopisto tarjosi sisäisille coacheille, ja meitä koulutettiin semmonen kourallinen ihmisiä, jotka voidaan tehdä sitten yksilö-, ryhmä-, ja nyt niin kuin oon huomannut, niin myöskin kaikenlaista prosessi-coachingia.

Laura: Kuulostaa tosi mielenkiintoiselle ja me palataan tähän coachingiin hetken päästä lisää, mutta meillä tällä kaudella on pyrkimyksenä myös sitten päästä tässä podcast-sarjassa syventymään siihen vaikuttavuuteen ja sen monimuotoisuuteen, niin halutaankin nyt alkuun kysyä, että miten määrittelisit tän termin vaikuttavuus, ja miten se näkyy sun työssä?

Johanna: No nyt ollaan kyllä vähän semmosen kuuman perunan äärellä, eli tässä omassa työssä, missä nyt oon ollu korkeakoulusektorilla jo vuodesta 2003, niin tämä vaikuttavuuden ilmiö on vähitellen tullut tärkeemmäks ja tärkeemmäks, että miten se sitten muotoutuu, mitä se on yliopistossa, ja se on edelleen ilmiönä aika vaikeesti hahmotettava, ja se tuntuu olevan vähän kaikkien huulilla, että halutaan olla vaikuttavia. Halutaan olla tieteellisesti vaikuttavia ja yhteiskunnallisesti vaikuttavia. Monella tapaa yliopistossa tehtävä työ on hyvin vaikuttavaa, mutta edelleenkin siitä ilmiöstä, siitä on tosi vaikee saada kiinni. Ehkä mä tykkään ajatella sitä tällee aika konservatiivisesti, että se on jotain, joka toteutuu opetuksen ja tutkimuksen kautta, mutta siitä huolimatta siitä pitää voida keskustella erikseenkin, että meillä on tosi paljon halua siihen, että vaikuttavuutta halutaan lisätä ja vaikuttavuutta halutaan tukea ja tehostaa, mutta jotenkin me ollaan kierretty aika pitkää ympyrää sen kanssa, että miten sitä sitten pitäis mitata. Oikeastaan mä itse lähestyn tätä asiaa sillä tavalla, että jos ei oo indikaattoria, niin katsotaan toimintaa, joka voisi johtaa vaikuttavuuteen ja tällä tapaa tulee ehkä se monimuotoisuus ja semmonen laadullinen tarkastelu siitä vaikuttavuudesta. Lähemmäs sit sitä tekemistä. Se, että me arvostettais yliopistossa laajemmin moninaista vaikuttavuutta, eikä vaan tietynlaista vaikuttavuutta, siinä on alakohtaisia eroja, mitä se voi olla, niin tää on mun mielestä tosi tärkeetä. Sit ehkä se, että vaikuttavuus on tosi pitkissä kantimissa, että siinä ei oo helppoo nähdä nopeita vaikutuksia, jotka voitas jotenkin typistää, varsinkaan numeroiksi, mutta sen sijaan pitkällä aikavälillä huomataan, että hei asiathan ovat muuttuneet, tai tällä oli sittenkin vaikutusta. Mutta nää on usein epäsuoria, ja se on hirveen vaikeeta etukäteen sitten tietää mikä se vaikuttavuus tulee olemaan. 

Outi: Näinhän se on, tosi samoja pohdintoja, mitä ollaan itsekin pohdittu, ja mitä asioita moni vieraskin on tuonut esille, mut tosi hyviä mietintöjä noi sun ajatukset siitä, että mitä asioita pitäisi ehkä arvostaa, ja miten sitä vaikuttavuutta voitais ehkä yliopistossa tulevaisuudessa toivottavasti mentäis just tohon suuntaan, mitä kuvasit. Ettei ne numerot olis kaikki kaikessa aina. Mutta jos mennään nyt tähän meidän päivän varsinaiseen aiheeseen, niin sun työssä sä tuet yliopiston johtoa tässä tutkimuksen strategisessa johtamisessa ja tutkimustoiminnan edellytysten kehittämisessä hyödyntämällä osallistavia kehittämisen menetelmiä ja valmentamaan johtamisen otetta, ja ymmärtääkseni näistä tämmösistä, osallistavista kehittämisen menetelmistä ja valmentamaan johtamisen otteesta voidaan nyt sitten käyttää sitä termiä coaching. Niin haluisiks sä nyt avata, et mitä
se coaching nyt sit oikeastaan tarkoittaa?

Johanna: Joo, kyllä näissä varmaan kaikissa tämmösessä osallistavassa yhteiskehittämisessä me ollaan kuultu varmaan tämmösiäkin termejä, kuin cocreation ja muuta, että näissä kyllä puhutaan ihan samasta asiasta, ja jos nyt sitä sitten vois tän coachingin viitekehyksen kautta hahmottaa sitä, tämmöstä osallistavaa kehittämistä, niin coachinghan lähtee ikään kuin yksilötyön tasolta, että tässä miten mä tykkään soveltaa itse coachaavaa otetta, niin se näkyy mun työssä ehkä enemmän vielä sit ryhmä- ja prosessitasolla. Mut ne coachingin opit tulee sieltä ikään kuin henkilökohtaisen valmentamisen puolelta. Se mikä coachingissa on tosi keskeistä, on vuorovaikutus. Eli se on vuorovaikutussuhde. Coachingia voidaan siis kutsua vuorovaikutussuhteeksi, ja se on prosessi. Se on prosessi, jossa aktivoidaan olemassa olevaa potentiaalia, ja siinä on takana se, että kun me tunnistetaan vahvuudet, erilaiset kehittämisalueet, sitten mahdollista myöskin kehittyä kohti sitä tavoitetta, mutta sitten päästäänkin siihen, että coachingissa on tosiaan hyvin olennaista se tavoite. Eli se on aina tavoitteellista toimintaa ja sitten siinä on se, että coach, valmentaja, on se joka auttaa löytämään ne tavoitteet, toimet ja mahdollisuudet, eikä tarjoa suoria ratkaisuja. 

Laura: Tossa puhuit siitä, et se on tällästä vuorovaikutusta, ja vuorovaikutussuhdetta, niin kenen välillä tää vuorovaikutus tapahtuu sitten tässä coachingissa?

Johanna: Joo, silloin kun on kyse tämmösestä, ehkä yksinkertaisesta peruscoachingista, jossa ikään kuin autetaan yksilöä kehittämään omaa ajatteluaan ja ikään kuin reflektoinnin kautta päästään semmoseen oppimiseen, niin siinä se vuorovaikutussuhde syntyy sen coachin, ja coachattavan välillä. Mutta sit heti, kun mennään ikään kuin ryhmiin, tai mennään isompiin kokonaisuuksiin, missä on useita ihmisiä, niin coaching-suhde onkin monenkeskinen. Eli on kyse sekä siitä ryhmän sisällä olevasta vuorovaikutuksesta, ja sitten coaching-rooli ja suhde niihin coachattaviin on ihan yhtä tärkee. Eli kulmakerroin siinä nousee aika kovasti, vuorovaikutuksen näkökulmasta.

Laura: Tää on tosi mielenkiintoista, ja sä toimit myös sitten yliopiston tämmösenä sisäisenä coachina ja sulla on tää systemic business coach –koulutus, niin minkälaisia asioita siellä sitten tämmönen yliopiston sisäinen coach valmentaa?

Johanna: Joo mä oon siis super etuoikeutettu, että mulla on ollut mahdollisuus lähteä laajentamaan omaa osaamista tähän suuntaan, eli mulla on ennestään johtamisen ja organisaatioiden tohtorin tutkinto, et mä oon tutkinut yliopiston johtamista aikaisemmalla akateemisella uralla, ja sitten mä halusin kuitenkin kehittää niitä asioita, joita mä olen tutkinut, niin oon sitten päätynyt tämmösiin strategisiin kehittämistehtäviin, arviointitehtäviin yliopistolla. Ehkä myös hakeutunut, enkä vaan päätynyt. Mutta, mitä ne coachit sitten tekee meidän yliopistossa esimerkiksi. Meillähän on muissakin yliopistoissa coacheja, että niitä on Suomessa koulutettu nyt jonkun verran, mutta meillä se tarkoittaa tämmösiä yksilövalmennuksia, eli esimerkiksi esihenkilöiden yksilöprosesseja, jossa tavataan kolmesta viiteen kertaan tää asiakas yhdessä hänen omista tavoitteista käsin, et minkälaista muutosta, minkälaista tavoitteellista kehittymistä tää kyseinen henkilö haluaa. Sit on tämmösii pistemäisiä, kerta-coachingeja, mitä meillä tarjotaan, esimerkiksi johonkin urapohdintoihin, omien arvojen, motivaation pohditaan, niihin voi ilmoittautua, niitä on avattu ikään kuin vähän rajatuille ryhmille. Aikaisemmin niitä oli esihenkilöasemassa toimiville, nyt meillä on ollut väitöskirjatutkijoille avattu tämmönen kerta-coaching mahdollisuus. Sit mulla on ollut ryhmiä ja tiimejä, ja näitten ero on sitten ehkä se, että ryhmä voi olla vaikka joukko apulaisprofessoreita, ja sitten heidän kanssaan tavataan myös. Ryhmänä usein neljästä seitsemään henkeä, ja heillä on esimerkiks joku tietty, sama positio, vaikka nyt apulaisprofessorit, ja sitten me tavataan ryhmänä, vaikkei niillä ois muuten mitään tekemistä keskenään, niin niillä on kuitenkin se sama vaihe ehkä siinä uralla. Ja tavataan taas kolmesta viiteen kertaan sen ryhmän kanssa. Me tehdään usein nää ryhmä-coachingit parettain, eli meillä on aina coach-pari, joka näitä ryhmiä sit vetää. Sit voi olla tiimejä, jotka jo sitten on ryhmiä, jotka työskentelee jatkuvasti yhdessä. Niille voidaan ottaa sit joksku aikaa tämmönen coach tukemaan sitä toiminnan
kehittämistä. Sit on vielä tää tämmönen, tavallaan erilaisten kehittämistapahtumien tai kehittämisprosessien coaching, jossa sit rakennetaan jotain muutoshanketta, tai mietitään jonkun tietyn tilaisuuden toteusta sillä tavalla, et se mahdollistaisi uusien merkitysten luomista.

Laura: Tossa alussa tulikin jo puheeksi se, että tää vaikuttavuus on semmonen, vähän, että se on joka paikassa ja kaikkialla ja kaikkien mielessä, tai muuta, niin onko niin, että tää vaikuttavuus sitten on usein vaikka sitten teemana tämmösissä coaching-tilaisuuksissa?

Johanna: Joo, täs on mun mielestä tää coachingin ja vaikuttavuuden risteyskohta itseasiassa aika hedelmällinen siinä mielessä, et coaching lähtee aina siitä ajatuksesta, että mikä on se vaikutus, johon me tällä prosessilla pyritään? Oli sitten kyse yksilöstä, ryhmästä, tai jonkun asian tai prosessin kehittämisestä. Niin siinä on aina se, että halutaan varmistaa, että sillä tekemisellä on joku vaikutus, sillä on vaikuttavuutta, että me muutamme jotakin. Se, että meillä ois ollu esimerkiksi yhteiskunnallisen vuorovaikutukseen ja vaikuttavuuteen liittyvää coachingia suoraan, niin mulla ei oo vielä tähän mennessä tullut vastaan sellasta pyyntöä, mutta epäsuorasti me ollaan tehty tämmöstä coachaavaa kehittämistä kyllä osana tutkimuksen arviointia, kun me ollaan esitetty tämmösiä avoimia, herätteleviä
kysymyksiä, osana meidän tutkimuksen arvioinnin itsearviointia, missä sitten meidän tiedekunnat pohtii sitä, että miten meidän vaikuttavuus toteutuu. Keitä meidän yleisöt ovat, missä se näkyy, missä se voisi näkyä, ja mitä ne mahdollisuudet ja vahvuudet tällä hetkellä siihen, vaikka yhteiskunnalliseen suurempaan vaikuttavuuteen olis. Eli tota, näitä tällä tavalla, se tulee vähän edestä ja takaa tää
vaikuttavuuden ja coachingin välinen yhteys kyllä todeksi.

Outi: Kuulostaa mielenkiintoiselta ja tä on meille just tosi kiinnostava aihe, kun tän vaikuttavuuden ympärillä pyöritään, niin tosiaan läheisesti liittyy nyt tähän. Tuli tässä nyt mieleen vielä, että liittyikö tähän coachingiin nyt sitten jotain erityisiä työkaluja, tai jotain menetelmiä, mitkä sitten poikkeaa ehkä niistä perinteisistä kehittämistavoista?

Johanna: Joo, ehkä on kyse enemmän painotuseroista, ja sanotaan, et tämmönen hyvin suunnittelukeskeinen, perienteinen lineaarinen kehittämistyö, missä jotenkin lähdetään laatikoista, mekaniikoista, asioista, mitkä pitäisi saada muuttumaan. Ongelmalähtöisesti mietitään, mikäs meidän nykytila on. Sit meillä suunnitellaan kauheesti sitä, että no mitäs sitten pitäisi tehdä, että se nykytila muuttuisi A:sta B:hen, ja sitten aletaan kehittämään ikään kuin sen, kun on löydetty ne toimenpiteet, niin sit aletaan kehittää niitten toimenpiteiden mukaisesti sit haluttuun suuntaan, eli jalkautetaan sitten sitä muutosta. Niin sanotaan, että coaching haastaa kyllä tän tyyppistä ajattelua, ja mun mielestä aika terveellisellä tavalla. Eli sen sijaan, että tavoite olisi välttämättä annettuna valmiina, niin coachingissa ajatellaan, että se syntyy siinä prosessissa. Myöskin se ero siinä on, että tämmönen perinteinen suunnittelukeskeinen ajattelu kehittämisessä olettaa, että meillä on ikään kuin se vastaus tuolla jossain olemassa valmiina, ja sitten sitä lähdetään toteuttamaan. Coachingissa sitä ei ole. Me lähdetään ei-tietämisen tilasta, ja täähän tarkoittaa tietysti myöskin kehittäjän roolille aikamoista mindsetin muutosta.

Outi: Ollaan itse noita vaikuttavuustyöpajoja meidän yliopistolla fasilitoitu, niin vähän samanlaisia ajatuksia jotenkin ehkä on ollu myös siinä meidän työpajatyöskentelyssä, kuin mitä tässä tavallaan lähestymistavassa, et ehkä me ollaan vähän oltu siellä coachingin jäljillä jo. Ollaan tehty näitä työpajoja. 

Johanna: Se kuulostaa kyllä hyvinkin tyypilliseltä, että näissä tämmösissä osallistavissa yhteisen ymmärryksen tavoitteen takia järjestettävissä tilaisuuksissa tullaan käyttäneeksi usein coachaavaa otetta, vaikka sitä ei ehkä ees tiedetä, että sitä voisi kutsua sillä nimellä. Että jotenkin se, että meillä tietyn aiheen äärelle tullaan yhdessä, katsotaan sitä uteliaasti ja avoimesti, ja ikään kuin se sitoutuminen tulee sen kautta, että me yhdessä määritellään sitä tavoitetta, yhdessä määritellään
niitä toimia ja ratkaisuita, niin sit sitä ei enää tarvii jalkauttaa, vaan se syntyy ikään kuin sen prosessin sivutuotteena, et se omistajuus on siellä, missä sen muutoksen pitäisi tapahtua. Ja siks tää coaching on tosi voimallinen tapa kehittää. 

Laura: Tää kuulostaa kyllä tosi hyödylliseltä tavalta oppia näissä yliopistoissakin, että meillä ehkä just on sitä perinteisempää tapaa, mutta meilläkin tosiaan, niin kuin Outi tossa sanoi, niin ollaan menty siihen suuntaan, että tälläsellä osallistavalla ja tämmösellä vuorovaikutteisella tavalla sitten myös kehitetään ja pohditaan yhdessä niitä asioita ja teemoja. Mutta voisitkohan sit vielä kertoa jotain konkreettisia esimerkkejä siitä, että millasissa asioissa tällästä coachaavaa lähestymistapaa voidaan sitten yliopistossa hyödyntää?

Johanna: Joo, kyllä tota, mä ite ehkä hahmotan tätä sillä kolmella tasolla, missä mulla on ollut mahdollisuus päästä itse toimimaan ja hyödyntämään, eli kyllä se esihenkilötyö. Esihenkilötyö on ehkä se, mistä se voi kaikkein helpoiten lähteä liikkeelle, eli valmentavan otteen hyödyntäminen siinä lähiesihenkilötyössä, jossa me työskennellään kuitenkin organisaatiossa, jonka tavoite on luova tuote. Tiede, tieto, oppiminen, miten me voidaan johtaa ja tukea sellaisten asiantuntijoiden, tutkijoiden, opettajien työtä, joiden työ on äärimmäisen itseohjautuvaa, autonomista, ja tulos ei ole ennalta taattu, niin kyllä semmonen valmentava ote johtamisessa ja lähiesihenkilötyössä tuntuu istuvan ikään kuin meidän organisaation tarkoitukseen hirveen hyvin. Meidän yliopistossa se valmetava ote on ihan HR:n
puolelta otettu nyt semmoseksi läpileikkaavaksi tavaksi kehittää esihenkilötyötä ja meidän yliopistossa järjestään kaikille esihenkilöille, riippumatta siitä positiosta, tai sektorista, jossa työskentelee, niin tämmönen valmentavan esihenkilötyön valmennus, joka kestää puoli vuotta. Siihen nyt ei oo varmastikaan ihan kaikki vielä ehtineet osallistua, mutta se on hyvin systemaattista. Ikään kuin mindsetin muutosta, jota meillä halutaan viedä läpi. No sit mä näkisin, että tää tämmönen ryhmätasoinen kehittäminen ja erityisesti se, että me kehitetään asioita vuorovaikutuskeskeisesti, ei unohdeta sitä asiaa, mutta että se vuorovaikutus ei jää semmoseen, et no, se nyt vaan on jotain, mikä tapahtuu jollain omilla ehdoillaan siinä rinnalla, niin me saadaan niitä asioita ryhmissäkin eteenpäin paljon helpommin, kun me keskitytään siinä kehittämisessä itse asiassa vuorovaikutukseen. Esimerkiksi
matriisiorganisaatiossa syntyy usein tilanteita, jossa asioiden väliset suhteet ja ihmisten väliset suhteet ja toimijoiden väliset suhteet ei oo kauheen selviä, ja ne tekee asioiden hoitamisesta hirveen hankalaa, niin tämmösessä se, esimerkiks semmonen coachaava ote, valmentava ote, voi olla tosi hyödyllinen tapa aukoo, kellään ei välttämättä oo niitä ratkaisuita, mut sit ku me systemaattisesti, johdonmukaisesti, tavoitteellisesti työskennellään sen asian kanssa yhdessä, niin se alkaakin kirkastua. Sit mun mielestä tää strategian merkityksellisyys, niin perinteisen semmosen jalkauttavan strategiatyön sijaan, niin kyllähän se yhteinen merkitysten luominen niin voi toteutua tämmösellä coachaavalla otteella.

Outi: Joo kyl nää strategiakehittämiset ja jalkauttamiset on yleensä semmosia aika haastavia prosesseja, et voisin kuvitella, et tosiaan tämmönen lähestymistapa, missä sitoutetaan heti sieltä alusta asti mukaan, niin on varmasti paljon hedelmällisempi kuin se, että ylhäältä alaspäin lähdetään viemään jotain viestiä, mikä ehkä on sitten vähän kryptinen niille viestin vastaanottajille muutenkin, ja vaikeesti ymmärrettävä, niin voin kuvitella, et just tän tyyppisissä asioissa on hirveen hyödyllinen lähestymistapa tää coaching. No tossa jo vähän puhuitkin siitä, miten tää vaikuttavuus ja coaching nyt liittyy toisiinsa läheisestikin, niin me ollaan monessa jaksossa jo kuultu siitä, että vaikutukset on sitä tavoiteltua muutosta, ja tällä coachaavalla lähestymistavalla taas sitten pyritään ymmärtämään sitä, että millaista muutosta nyt sit tavoitellaan, niin osaatko sanoa, että onko tämmösellä coachaavalla lähestymistavalla saatu aikaan, ehkä suurempia vaikutuksia, tai muutoksia, kuin tämmösillä perinteisillä kehittämismenetelmillä ja jos osaat sanoa, niin minkälaisia vaikutuksia ehkä on saatu?

Johanna: No kyllä mä haluaisin nähdä, että se tapahtuu siellä merkitysten tasolla, erilaiset piuhat yhdistyy toimijoiden päässä vähän eri tavalla, kun asiat eivät tulekaan valmiina ja annettuna, vaan ne tuotetaan ne merkitykset ja tarkoitus kaikelle, vaikka sille kehittämiselle, tai jollekin tietylle tavoitteelle yhdessä. Mun mielestä se ylipäätänsä, et jotta muutos tapahtuu, niin sen täytyy merkitä jotain sille
muutoksen kohteelle. Jos me ohitetaan tää, niin eihän se voi muuta kuin mennä ku hanhen selästä. Jotta se muutos voi tapahtua, niin sen täytyy lähteä siitä tietoisuudesta, missä ollaan, ja coaching pureutuu myös tähän. Tullaan tietoiseksi siitä, missä olemme, vahvuudet, kehittämiskohteet. Tullaan tietoiseksi siitä, mikä on mahdollista, ja sit jotta se muutos tapahtuu, niin täytyy tulla tietoiseksi niistä
mahdollisista askeleista, joita voidaan ottaa. Mutta näitäkään ei voi välttämättä kukaan muu kertoa, muuta kuin, että me löydetään ne siinä yhdessä. Mun mielestä se näkyy siinä, että se muutosvastarinnan luonne esimerkiksi, ei se poistu. Eli kyllä muutosvastarinta on hyvin läsnä tämmösessä coachaavan, kehittävän prosessin ytimessä myös. Mutta sille annetaan ikään kuin tila, sille on kutsu tulla esiin jo siinä vaiheessa, ku ruvetaan miettimään, et hei, mitä tää tarkoittaa. Mikä meitä estää? Ja sit päästään vähitellen siihen, että mikä meitä mahdollistaa, miltä se muutos näyttäisi, joka voisi olla meille mahdollinen tässä asiassa. Silloin se omistajuus ja vastuu, myöskin sen muutoksen onnistumisesta lähtee heti siitä porukasta, eikä joltain ulkoa. Tää on, musta se muutosvastarinnan luonteen muutos on se merkittävin etu, mitä tällä saadaan, mut se pitää hyväksyy, et nää ei oo kauheen nopeita juttuja. Eli tää ei välttämättä oo ollenkaan nopeeta, ku sellainen suunnittelupohjainen lineaarinen kehittäminen ja se mistä siinä hyödytään on se, että se jaettu ymmärrys syntyy sen yhteisen tekemisen kautta, kun sitä ei tarvitse kenellekään erikseen myydä.

Laura: Kuulostaa kyllä ihan siltä, että tälle on just tilausta sellasissa tietyissä tilanteissa, varsinkin, kun tehdään just kehittämistä, mikä on just jonkun epämääräisemmän, tai vaikeasti lähestyttävämmän asian ympärillä, ja tietyllä tavalla ehkä se periteisempi tapa sopii sellasiin, missä ehkä se yhteisymmärrys on syntynyt jo vuosien saatossa, ja tiedetään, mitä ollaan tekemässä ja silloin voidaan
mennä lineaarisemmin. Että tälle kyllä kuulostaa, että on tilausta. Kuulostaa myös siltä, että sopii hyvin organisaatiotason kehittämiseen, ja siellä eri, tietyllä tavalla, organisaation yksilöiden kehittämiseen ja ryhmien ja näin, mutta miten näkisit, että sopiiko tälläinen myös sitten pienempien yksiköiden tai laitosten, tai tutkimusryhmien toiminnan kehittämiseen, ja pitääkö silloin sitten ne menetelmät
jollakin tavalla valita sillä tavalla, että ne on samoja, mitä on käytetty ehkä siellä organisaatiotasolla, vai onko ne sitten jotenkin modifoitavissa tämmöseen ryhmätasoon, tai muuhun tasoon, kuin organisaatiotason kehittämiseen. Johanna: Meillä on itseasiassa tästä itellä sen verran kokemusta, että meillä oli tämmönen yliopistotason tutkimusteemojen tiekartta, jossa ikään kuin strategian
toimeenpanon mukaisesti haluttiin muodostaa koko yliopiston yhteinen tutkimusteemojen toteuttamisen tiekartta, jossa itseasiassa puhuttiin siitä, että miten me edistetään tieteiden välisyyttä ja monitieteisyyttä. Tää oli erittäin, sanotaanko tämmönen, ei kovin tarkkarajainen tämä alkuperäinenkin toimeksanto, tai sanotus ja todettiin, että tässä kohtaa vaaditaan aika kerroksellista ymmärryksen
tuottamista, jotta me päästään siihen, että monitieteisyyttä ja tieteiden välisyyttä edistettäisiin sitten vaikka yksikkö, laitos, tiedekunta –tasolla senkin jälkeen, kun meillä on joku tämmönen yliopistotason tiekartta. Sit me hyväksyttiin, et nää on vaiheita, eli se alkaa tietyllä tapaa se merkityksenannon prosessi, se alkaa aina alusta, sitten, vaikka olisi kyse tälläsen yhteisen työkalun käyttämisestä, siinä sen
jälkeen, kun meillä oli se yliopistotason työkalu valmis, niin sit se alko tavallaan uudestaan alusta siellä tiedekunnassa, et no mitäs tää nyt sitten tarkoittaakaan meillä, tämä kaikki? Ehdottomasti se, että coachaava tapa sopii eri tasoihin ja konteksteihin, aina kun on kyse vuorovaikutuksesta. Silloin pitää hokata se, että siinä on itseasiassa kyse vuorovaikutuksesta, eikä siitä asiasta, jota ollaan tekemässä. Että toki tää tarvii sit johtajalta semmosta tietynlaista hellittämistä myös. Eli rohkeutta irroittaa kontrollista, antaa asioiden tapahtua, antaa niiden merkitysten syntyä siinä kontekstissa ja siinä yksikössä, jossa nyt ollaan. Se vaatii taitoa kannatella sitä ei-tietämisen tilaa, minulla ei ole vielä vastausta, mitä tämä tarkoittaa, usein myös asiantuntijalta, joka tukee tällaista prosessia. Mutta jotenkin luottamusta siihen, että kun me kysytään itseltämme oikeita kysymyksiä, niin me kyllä sen jälkeen opimme ja tiedämme, että mitä tämä tarkoittaa. Siellä on se tietoisuus, vastuu, sitoutuminen, itseohjautuvuus. Nämä on niitä kaikkia sellaisia asioita, joita me tunnistetaan, että kypsä ryhmä, kypsä yksikkö heijastelee. Eli coachingilla voidaan, ja coachaavalla otteella sitten tämmösellä laitos- ja
yksikkötasollakin päästä aika pitkälle. Mutta silloin pitää uskaltaa ehkä heittäytyä siihen, että hei vastaukset eivät olekaan johtajalla.

Laura: Tämä on mielenkiintoista tää johtajuus tässä, että aika harvoin ehkä tälläsissä tutkimukseen liittyvissä tai tieteen tekemiseen ja uuden luomiseen ja sitten tän vaikuttavuuden parissa, ku työskennellään, niin aika harvoin yksi henkilö voi sanella tai johtaa niitä asioita, vaan se on ehkä enemmän sellasta yhteisjohtajuutta ja sellasta, että kuulostaa ainakin tälläseltä, että mitä enemmän päästäisiin menemään siihen, että luotetaan, synnytetään sitä luottamusta, tai sitä yhteisjohtajuutta, niin silloin päästään parempiin tuloksiin.

Johanna: Kyllä, ja myös siinä, että hyväksyy, että sitten tämä vaikuttavuuden johtaminen voi olla vielä ehkä haastavampaa, kuin esimerkiksi tutkimuksen, tai opetuksen johtaminen. Että annetaan ikään kuin asioiden toisaalta tapahtua omalla painollaan siellä, missä se on mahdollista, siinä muodossa, kun se on mahdollista. Se on sellasta heittäytymistä myös siihen tilanteeseen. Mutta se vaatii myöskin siltä
yksiköltä sellasta, ikään kuin hellittämistä siinä, et okei, että ei meille voi kukaan tulla nyt suoraan ulkoo sanomaan, että miltä meidän vaikuttavuuden pitäisi näyttää. Vaan meidän täytyy itse se tunnistaa, potentiaali, valita ne toimet jotka voi viedä, ja asettaa myöskin ne tavoitteet itse sille asialle, että tää on varmasti ilmiönä just sen tyyppinen, tää vaikuttavuus, jossa tätä coachaavaa otetta, ihmettelyä yhdessä, mut määrätietoisesti, systemaattisesti prosessina tavoitetta kohti.

Outi: Kuulostaa kyllä tosiaan siltä, että aika paljon vaaditaan niiltä, tän prosessin vetäjiltä, ja sit tosiaan myös niiltä johtajilta, että se on aika suuri muutos siinä ajattelussa ja toimintatavoissa, että pitää tosiaan antaa tilaa sille prosessille ja päästää irti siitä, että minä tiedän jo, että mikä se oikea vastaus on. Mikä ehkä helposti tommosilla johtajilla on mielessä, että he tietää, mihin suuntaan pitäis mennä, ja he tietää, mitkä on ne vastaukset, et aika paljon vaaditaan, että tää onnistuu. Sit että pystytään päästämään irti niistä totutuista toimintatavoista. No mut hei, oisko sulla antaa tähän loppuun vielä jotain vinkkejä, että miten tämmöstä coachingia vois nyt sit lähteä hyödyntämään omassa organisaatiossa, tai vaikka sitten siellä tutkimusryhmässä?

Johanna: Joo, tässä on, ehkä semmonen perusasia, jota en vielä tullut maininneeksi tässä matkan varrella, on se, että kuuntelee. Kaikki lähtee itseasiassa siitä, että jos vaikka on asiantuntija, jolla on kehittämisvastuu, tai on johtaja, jolla on kehittämisvastuu. Pistääkin sen suun kiinni ihan ensimmäisenä, rupee kuuntelemaan. Kuulenko mä ihan oikeesti, kuuntelenko mä ihan oikeesti niitä ihmisiä mun ympärillä. Suhtaudunko mä uteliaasti, arvostavasti, kunnioittavasti kaikkeen siihen, mitä ne ihmiset ajattelee siitä aiheesta, joka meillä nyt on tässä käsillä, vai onko mulla kiire tuputtaa sitä vastausta, jonka minä olen jo omassa päässäni, ja varsinkin asiantuntijoilla on hirvee houkutus lähtee nimenomaan siitä vastauksen antajan roolista liikkeelle. Haastavissakin tilanteissa ja usein sitä myös odotetaan, niin tää on pikkasen semmonen, että pysähdy. Kuuntele. Kysy. Sen sijaan, että antaisit sen oman mielipiteesi heti ekana, niin mitäs jos kysyisitkin. Nää on semmoset ihan ensimmäiset jutut, mitä mun mielestä voi siinä omassa toiminnassaan, jos on kehittäjä, johtaja, esihenkilö, ja mun mielestä kaikessa vuorovaikutuksessa itseasiassa. Avoimet kysymykset työkaluina, eli kuinka usein me käytetään sellasia kysymyksiä, joissa se kysymys muodostuu sanasta ”onko”, ”voisiko”, ”pitäisikö”, tai ”onko se näin, vai näin”, sen sijaan, et me kysytään, et miten, millainen, miksi, kuinka. Silloin just, ku tekis mieli sanoo, et tehdään näin, niin ensimmäinen askel on miettiä, että, okei mä voin sanoa, että tehtäisiinkö näin, mutta sekään ei ole vielä avoin kysymys, vaan avoin kysymys on itseasiassa, ”miten me voisimme tehdä tämän?”. Jonka jälkeen se avaa aika eri tyyppisen keskustelun, ja tätä voi kokeilla, ihan kaikenlaisissa vuorovaikutustilanteissa, mitä tapahtuukin, jos mulla ei ookkaan kiire vakuuttaa kaikkia muita ihmisiä siitä, kuinka pätevä mä olen. Vaan itseasiassa avaakin sitä kiinnostusta muita kohtaan, osoittaa sen kysymyksellä. Mutta silloin täytyy vastustaa sitä, sellasta houkutusta olla eka, joka tietää. Se on aika haastavaa, aina silloin tällöin. Mutta mitä visaisempi haaste, niin jotenkin sitä epämukavampaa, ja sitten tärkempää on, että pysähdytään, annetaan tilaa, ja luotetaan siihen prosessiin ja coaching-työkalut antaa tähän kyllä hyvän selkärangan.

Outi: Kuulostaa siltä, että nämä vinkithän nyt pätee ihan kaikkeen vuorovaikutukseen, että ihan vaikka siellä kotonakin, niin voi välillä kuunnella ja kysyä niitä avoimia kysymyksiä ja erityisesti sitten tämmösten visaisten asioiden äärellä, kun ollaan töissä, niin varmasti tälläsistä lähtökohdista päästään paljon parempaan lopputulokseen, kuin tämmösellä ehkä perinteisemmällä, ”minä johdan” –lähestymistavalla. Hei kiitos tosi paljon näistä vinkeistä ja kiitos paljon tästä koko mielenkiintoisesta
juttuhetkestä, ja ihan tosi suuret kiitokset, että ehdit tulla tänään meidän vieraaksi.

Johanna: Kiitos paljon, tää oli tosi iso ilo.

Laura: Joo ja kiitos munkin puolesta. Me jatketaan sitten uudella näkökulmalla meidän seuraavassa jaksossa, eli seuratkaa Turun yliopiston avoimen tieteen kiihdyttämön some-tilejä, meil on se X ja Insta ja siellä me kerrotaan aina sitten, kun seuraava jakso on kuunneltavissa.

Outi: Kuullaan taas ensi kerralla, moi moi!

Laura: Moikka!

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana on Turun yliopiston tutkija Erica Åberg. Hänen kanssaan
keskustellaan mm. ulkonäkö- ja rap-tutkimuksesta ja erityisesti somesta- ja medianäkyvyydestä sekä
niiden hyödyistä tutkimuksen näkyvyydelle ja vaikuttavuudelle.

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine

Laura: Hei! Mä oon Laura.

Outi: Ja mä oon Outi ja tämä on Vau, mikä vaikutus! -podcast.

Laura: Tämän päivän jaksossa me jutellaan muun muassa ulkonäkö- ja raptutkimuksesta ja erityisesti somesta ja medianäkyvyydestä sekä niiden hyödyntämisestä tutkimuksen näkyvyydelle ja vaikuttavuudelle.

Outi: Vieraaksi me ollaan tänään saatu Turun yliopiston tutkija Erica Åberg. Kiitos kun tulit meille vieraaksi. Haluaisitko tähän alkuun lyhyesti kertoo, että kuka olet ja mitä sun työnkuvaan kuuluu? 

Erica: Joo, mä mä olen tosiaan Erica Åberg ja niin kun äsken sanottiin, mä olen taloussosiologian yliopisto-opettaja. Sen lisäksi mä olen myöskin tutkija, joka on tehny tutkimusta ulkonäköasioista. Ja niinkuin puhuttiin, niin nyt mä oon siirtynyt tutkimaan myös rap-musiikkia. Mitäs muuta, mä oon ahkera somettaja, oon paljon somettanu tutkimuksestani ja mä oletan, et me puhutaan näistä asioista täällä sit tänään. 

Laura: Tällä kaudella me pyritään tässä meidän podcast-sarjassa syventymään vaikuttavuuteen ja sen eri monimuotoisuuteen. Me halutaan nyt sitten alkuun kysyä sulta, että miten sä määrittelisit termin vaikuttavuus ja miten se näkyy sun työssä? 

Erica: Mä jotenkin ajattelin, et mä tiedän, mitä vaikuttavuus tarkoittaa. Mut silti mä aloin miettimään, et mites mä nyt sit se määrittelisin. Sit mun oli pakko vähän googlailla. No sit mä löysin Sitran määritelmä sille, et se tarkoittaa yhteiskunnassa tavoiteltua laajaa muutosta pitkällä aikajänteellä. Sen lisäksi siinä todettiin, että sillä voidaan tarkoittaa myös toiminnalla tavoiteltavaa myönteistä kehitystä eli yhteiskunnallista hyötyä. Ja useiden eri toimijoiden ja tekemisen tulosta, määrällistä ja mitattavaa, sekä laadullista että havaittavaa. Ja sitten toisaalta ja mietin, että näähän varmaankin on jotain semmosta, mitä kaikki täällä jollain tavalla sen ajattelee olevan. Mutta että jos mä lähden miettimään sitä, että miten mä näkisin sen omassa työssäni, niin ehkä sit se, että miten yliopisto-opettajana, niin mä ajattelen, että mun täytyis jollain tavalla opettaa jotain asioita, joilla olis jotain yhteiskunnallista merkitystä. Tai jotenkin et mun täytyy jättää joku jälki opiskelijoihin, jotka sitten osaa tehdä vaikuttavaa tutkimusta tai jotain sellasta. Ja sitten taas tutkijana niin ehkä mä sit ajattelen, että se mun tutkimus täytys jollain tavalla edistää jotain yhteiskunnallista muutosta. Tai mun tarvis tutkia asioita, jotka
jollain tavalla vois tehdä hyvää yhteiskunnassa. Ja sit jos mä lähden näistä käsin sitä omaa tutkimuksen vaikuttavuutta arvioimaan, niin varmaan se vaikuttavin asia, mitä mä tai me ollaan tutkimuksella tehty, on se Ulkonäköyhteiskunta-kirja ja sen kirjoittaminen. Se on ollut iso yhteinen panos, joka siihen mun mielestä tekee semmosta, että se on mulle itselleni merkityksellisempää ja vaikuttavampaa, koska
se on tehty yhdessä joidenkin muiden kanssa. Sitä on luettu paljon, siitä on paljon puhuttu mediassa. Sen avulla on avattu monia yhteiskunnallisia ehkä sokeita pisteitä, jota ei oo ennen ollenkaan mietitty. Et vaikka miten ulkonäkö vaikuttaa jossain työelämässä tai työnhakutilanteissa. Tai minkä takia meillä on niin tärkeä oletus, että vaikka asiantuntija kutsutaan paikalle, niin hänen kuvansa täytyy liittää
aina siihen. Jollain tavalla et ajatellaan, että se kuva on niin oleellinen osa sitä ihmisen olemista ja kaikkea tekemistä. Mutta ehkä myös sitten se mun väitöskirja on jollain tavalla ollut myöskin vaikuttava. Tai niin mä ajattelen. Mutta siinä ne nyt varmaan sitten oli. En mä tiedä, vastaaks muut ihmiset tällä tavalla, vai – 

Outi: No kyllähän tää ”vaikuttavuus on positiivinen tavoiteltu muutos” on ehkä nyt se yleisin, mihin päädytään. Mutta kyllä aika moni on sitä määritellyt monellakin eri tavalla ja hirveen eri tavoillahan se näkyy. Aika paljon on pohdittu sitä, että se on aika vaikee asia se vaikuttavuus, et ei oo kauheen helppo. Varsinkin jos puhutaan siitä mittaamisesta ja arvioinnista, että mistä sen nyt sit tietää, että onko joku vaikuttavaa vai ei. Kun se on usein niin hirveän pitkällä aikavälillä nähtävää se
muutos.

Erica: Joo. Ja ehkä se on, mitä mä ajattelen sil tavalla, et kyl varmaan yksityishenkilönä mä voin ajatella, että tietynlainen vaikuttavuus on ollut myöskin sillä, että mä oon ollut tutkija, joka on tosi paljon somessa tuonut esiin sitä tutkimustyötä. Et senkin voi ajatella vaikuttavuudeks. Vaikka se ei oo tavallaan ehkä semmosta, mitä kukaan on varsinaisesti multa pyytäny tai jotenkin vaatinu. Tai että
mitä myöskään mä sanoisin, et olis kaikille semmonen joku hopealuoti, joka toimii kaikille. Et jos haluat tutkimuksesta vaikuttavaa, niin muista olla paljon somessa. Et se on monisyinen juttu, josta me voidaan puhua sitten tässä myöhemmin vielä. 

Laura: Tässä sivuttiinkin jo tätä sun tutkimusaihetta, eli se keskittyy tähän ulkonäön merkitykseen ja ulkonäkökeskeisyyteen yhteiskunnassa. Haluisitko kertoo siitä vielä vähän lisää ja muun muassa siitä, että miten sä oot päätyny tämmösen aiheen pariin?

Erica: Alun alkaen ku mä oon tullu yliopistoihin, mä oon ajatellu, että mä haluan tutkia vain ja ainoastaan asumista. Ja et mä haluan tehdä, ennen yliopistoo mulla oli ura asumisessa ja asunnon vuokrausbisneksessä ja kohtuuhintaisessa asumisessa. Ja mun kaikki koulutyö liitty siihen, et mä aion täältä lähteä sitten heti kun mahdollista ja lähtee sitten jonnekin Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimiston töihin. Mutta sitten me oikeestaan juurruttiin tänne Turkuun. Sitten mun graduohjaaja Outi Sarpila sai rahoituksen Suomi ulkonäköyhteiskuntana -hankkeeseen vuonna 2016 ja haki siihen projektitutkijoita. Sit mä aattelin, et no toihan vois olla aika kiva, et ulkonäköhän on tosi kiva ja kiinnostava juttu. Ja et mä tykkäsin tosi paljon kaikista Outin kursseista opiskeluaikoina. Sit mä aattelin et mä haen siihen, ja pääsin siihen. Siinä työskennellessäni vähän siinä alettiin puhumaan siitä, että josko siitä tekis sen väitöskirjan, et ei vaan julkasis siitä. Sitä kautta oikeestaan. Siinä oli aika pitkälti sama teoriatausta kun mulla oli ollu gradussa ja sit ne ohjaajasuhteet oli sitä kautta tuttuja. Ehkä se muuttu sit ittelle kiinnostavaks sitä kautta, ku keksi siihen omia näkökulmia. Et jos tavallaan sitä teki vaan sellasena projektitutkijana, ni sit sit se ei olisi ehkä sillä tavalla napannu mukaansa, mut että sit ku siihen keksi omia reittejä, miten sitä voi tutkia, ni sit se muuttu kiinnostavaks myöski itelle.

Outi: Et vähän niinku vahingon kautta, mutta sitten teit siitä oman.

Erica: Niin, joo. Ja sitten toisaalta myöskin just se, et nyt se tuntuu, et en mä enää edes muista tätä mun pimeätä historiaa siinä asuntotutkimuksessa. Että se tuntuu vaan sellaselta, et kaikki tavallaan sujahtaa luontevasti silleen paikalleen. Ja et se tuntuu myöskin siltä, että se on ollu ehkä itelle myöskin, jos miettii sitä vaikuttavuutta oman itsensä kautta niin se on ollut tosi itselle vaikuttava tutkimusaihe. Et on avannut monia sellasia asioita vaikka jossain omassa historiassa, mitkä sitten muuten olisi ehkä jäänyt tajuamatta tai ajattelematta eri tavoin tai jollain tavalla näin. 

Outi: Jotain esimerkkejä sä tossa jo sanoitkin, mutta haluaisitko vielä nostaa jotain asioita, että minkä tyyppisiä juttuja tässä sun tutkimuksessa on ollut? 

Erica: No vaikka se, tääkin on ehkä myöskin aika hauska juttu, et silloin kun mä tein sitä väitöskirjaa, niin mulla oli pieniä lapsia. Sitten mä oikeestaan mietin just sitä, että miksi mä oon niin kiinnostunut lastenvaatteista tai lasten pukemisesta. Ja sitten mä tein yhden tutkimusartikkelin liittyen siihen, että miten erityisesti äidit pukee lapsiaan, jotta ne voi näyttää muille äideille leikkipuistossa, että minkälaisia ne on. Että usein ajatellaan, että lapsia puetaan sen takia, että halutaan, että ne lapset on
suloisia itselle. Mutta että sit se mun tutkimustulos oli se, että vanhemmat pukee lapsiaan toisille vanhemmille, jotta ne voi sit jotenkin tavallaan näyttää niitä omia arvomaailmojaan niiden kautta. Niin sit ehkä se sai jollain tavalla ajattelemaan vaikka jotain lastenvaatekulutusta eri tavalla. Ja ehkä sit siinä myöskin sen väitöskirjan aikana mä aloin olemaan myöskin ikääntyvä ihminen, et mä en ollut enää nuori ihminen. Tai mä varmaan itse tajusin sen silloin. Niin sit mä tutkin myöskin siinä yhdessä artikkelissa ikääntymisen tuplastandardia ja nuoruuden ihannetta yhteiskunnassa. Ja nyt jos mietin sitä tässä tutkimusvaiheessa, niin kun mä innostuin tai kiinnostuin siitä räppitutkimuksesta, niin sitten vähän sen jälkeen mun oma lapsi alkoi kuuntelemaan sitä samaa musiikkia. Sitten mä taas totesin, että
no tää on nyt ehkä vähän kiduttavaa aina jotenkin jollain tavalla vahingossa ajautua tutkimaan itseään. Tai välillisesti jotain itsestään tai johonkin itseensä liittyvää kappaletta. Mutta se on ollut myöskin semmonen kiva vanhemmuushetki aina huomata, että siitä räpistä puhuessa saa aina yhteyden lapseensa. Ja että siitä on myöskin tosi kiva puhua sen kanssa. Että hän on arvokas informantti siinä mielessä että hän kertoo. Jos kysyy, niin sit hän kertoo jotain mielipiteitään, jos hän on sillä
tuulella. Tai yksi lapsista.

Outi: Tää on aika mielenkiintonen tää sun tutkimusaihe siitä, että siinä varmaan on itsellä jotain ennakkoajatuksia ja mielipiteitä. Miten sulla esimerkiksi nää ulkonäkötutkimusaiheet, et onko tavallaan se, mitä sä oot etukäteen itse siitä asiasta ajatellu, niin onks se sun tutkimus usein vahvistanut sitä vai onks sieltä tullutkin ihan vastakkaisia?

Erica: On se aina yllättänyt jollain tavalla. Onhan mulla, totta kai mulla on paljon ennakkoajatuksia ja oletuksia ja mielipiteitä, jotka varmaan heijastelee sitä tavallisen tallaajan mielipidettä. Mutta kyllä ne aina yllättää. Että sitten kun tutustuu siihen aiempaan tutkimukseen ja itse analysoi sitä, niin kyllä sieltä aina jotain tosi innostavaa ja kiinnostavaa ja yllättävää tulee.

Outi: Se on ihan mielenkiintosta, kun heti kun mainitsit noita et minkä tyyppisiä asioita, niin itsellä tuli heti joku ajatus, mitä itse ajattelisi, et miten tää juttu menee. Niin se on varmaan kiinnostavaa, et kun itselläkin on varmaan, kun lähtee tutkimaan, joku ajatus siitä. Että vahvistuuko se sit vai ei, tosi mielenkiintosta. 

Laura: Sitten tosiaan ulkonäköaiheiden lisäks on tää rap-kulttuuri, mistä mainitsit ja että lapsen kanssakin pystyt kotona keskustelemaan tästä teemasta. Ja sitten pystyt siitä sitten vielä kääntämään sen tutkimukselliseksi kiinnostuksen kohteeksi. Onko sitten näiden tutkimusaiheiden välillä jotain suoraa yhteyttä? Tai mikä sitten on eristyisesti innostanut sua tän tutkimuksen pariin?

Erica: No oikeestaan sekin on kyl ihan kiinnostava, niinku kaikki on kiinnostavia tarinoita. Eli siis sekin on tosi kiinnostava just se, että se on pitkä tarina. Et jos se mun väitöskirja julkaistiin korona-aikana, ja koska mä olin niin lukittu kotiin niiden neljän lapsen kotikoulun kanssa ja et oli monella tavalla tosi tuskasta se arki. Sit mä yritin miettiä, mitä mä voisin tehdä semmosta, jolla mä saisin ajatukseni täysin pois tästä. Sitten mä oon aina tykänny musiikista tosi paljon, niin sitten mä aloin kuuntelemaan uuden aallon suomiräppiä, ja just nimenomaan siis nuorten miesten tekemää suomiräppiä. Sitten mietin, että näähän puhuu kyllä tosi paljon ulkonäöstä ja kuluttamisesta, et onpa kiinnostavaa. Et tätähän on kiinnostava kuunnella just tästä omasta tutkimusnäkökulmasta. Ja sitten oikeestaan mä samaan aikaan olin kiinnostunu myöskin et kun se mun väitöskirja käsitteli naisten ulkonäköpaineita ja naiserityisiä ulkonäkönormeja, ni sit mä mietin, että tässähän tosi hyvin avataan just tätä nuorta maskuliinisuutta, jota hirveän vähän tutkimuksellisesti on mahdollista tavallaan lähestyä. Koska nuoret miehet varsinkaan ei vastaa kyselytutkimuksiin eikä oikeestaan ne kirjoita mitään päiväkirjoja tai mitään muutenkaan oo jotenkin tutkijoiden saatavilla. Niin että tässähän on ihan loistavaa materiaalia, jossa
tutkitaan tätä. Ja sitten mä menin aina mun ystävän ja kollegan, Hannan, luokse kuuntelemaan sitä räppiä, maattiin sen lattialla ja sitten kuunneltiin sitä. Sit Hanna yhtäkkiä tajus, et mehän voitas kuunnella tätä ruotsikskin ja tätähän on tanskakskin. Sit me alettiin laajentamaan sitä, että me kuunneltiin suomalaista räppiä ja ruotsalaista ja tanskalaista ja englantilaista ja kaikenmaalaista räppiä. Ja sitten me löydettiin se gangsta rap. Ja sitten sieltä löydettiin näitä samoja teemoja, mutta sen
lisäksi myöskin kaikkee tosi rankkaa yhteiskuntakritiikkiä. Että se pääsi vielä uusille tasoille sit se kiinnostus. Sitten me kuunneltiin sitä ja sit sen jälkeen, kun taas keikkapaikat aukes, ni me alettiin menemään niille keikoille. Me ollaan käyty paljon niillä keikoilla ja sitten myöskin kirjoitettu yhdessä siitä. Ja nimenomaan siitä yhteiskuntakritiikistä, että miten sitä räppiä voi lähestyä myöskin tavallaan
pohjoismaisen hyvinvointivaltion kritiikkinä. Ja mitä enemmän siihen tutustuu, niin siellä on hyvin pitkälti samoja teorioita, kun mitä vaikka siinä mun väikkärissä on käytetty. Ja että sitä voi lähestyä niin monesta näkökulmasta, että siitä löytyy aina joku kiinnostava suikale, mitä tutkia. Ehkä se myöskin, että se on ollut kiinnostava huomata, et se oma lapsi on myöskin löytänyt sen samaisen musiikin ja hänen ystävänsä kuuntelee sitä. Että on jotenkin hauskaa, että on kodissa nuoria, joilta voi kysellä myöskin siitä. Että mä luin tällästä ja tällasta tai mitä mieltä tästä ja tästä biisistä. Ja onks tää teidän mielestä hyvä, mun mielestä tosi hyvä ja ootteko kuunnellut sitä ja sitä kohtaa. Mutta ehkä tässä nyt yhdistyy näissä, jos mä nyt lähen tätä summaamaan yhteen, niin näissä yhdistyy henkilökohtainen kiinnostus siihen. Mutta sitten taas toisaalta kyllä mä oon varmaan ihminen et mä innostun vaikka
puukalikasta. Niinku et jos se on nyt se mun kiinnostuksen kohde, niin sit mä kiinnostun siitä.

Laura: Onko tossa rap-tutkimuksessa, ootte keskittyny niihin sanotuksiin, mutta ootteko tehnyt nyt kun ootte käynyt keikoilla ja muuta, niin jotain empiiristä tutkimusta sitten niistä, jotka sitä kuuntelee?

Erica: No semmosta hyvin pinnallista, siis ollaan myös, joo. Ja me ollaan käyty Suomessa ja Ruotsissa nyt, et me just viime viikonloppuna oltiin Ruotsissa yhdellä keikalla. Ollaan aiemmin oltu myöskin yhdellä keikalla, josta sinne mennessä me tajuttiin, et niin et tää oli näköjään ikärajaton keikka. Että täällä on 13–15-vuotiaita ja me. Mutta et se on ollut tosi ihana tutkimusaihe. Just tosiaan kun se yleisö on tietynlaista ja se on tietyn ikästä, niin se myöskin tuntuu tosi kivalta ja kiitolliselta olla keksinyt semmonen aihe, jossa pääsee näkemään tollasta porukkaa. Muutenhan se ois aivan täysin mysteeri mulle, et ei mulla olis mitään. Ja sitten toisaalta se ehkä se musiikki siihen, et jos meitä kaikkia yhdistää se musiikki, niin se jollain tavalla poistaa siitä sen. Että me ollaan ehkä heidän näkökulmasta vanhuksen kuoressa olevat hahmot, mutta että periaatteessa se musiikki tuntuu ihan samalta jollain
tavalla meistä kaikista. Tai että me tavallaan kuunnellaan sitä musiikkia samalla tavalla. Toki me varmaan ollaan medialukutaitoisempia kun nuoret ihmiset, mutta et on se ollu tosi kivaa nähdä. Ja on ollu tosi kiva myöskin nähdä, että miten ne suhtautuu meihin. Ja että miten vaikka eri keikoilla, eri artistien keikoilla on tosi isoja eroja siihen, että miten meitä kohdellaan. Että vaikka se tavallaan aikuisten näkökulmasta kaikki se musiikki jollain tavalla on samaa, niin sitten niissä on hirveen
isoja eroja. Että osalla keikoista on tosi paljon kohteliaammat nuoret kun osalla, ja osissa keikoissa, osissa keikkapaikoissa on sitten ihan erilainen meininki. 

Outi: No vaikuttavuus-podcastia kun tehdään, niin täytyy totta kai kysyä, että minkälaisia vaikutuksia sä nyt sitten koet, että sä oot saavuttanu sun tutkimuksella? 

Erica: No ehkä tää on just se, että kun se on hyväksytty julkaistavaksi se meidän artikkeli, niin että mä en vielä tiedä, mitä se mun varsinainen itse tutkimus on saanut aikaseksi. Mutta ehkä mä sitten ajattelen sitä niin, että osa siitä vaikutuksesta on jo tullut siitä, että mä paljon puhun siitä aiheesta siellä mun somessa. Nyt jos mä mietin, että tää yhteiskunnallinen keskustelu, mitä nyt just on alettu käymään, niin että mä en tiedä, että onks olemassa mitään tutkimusta, joka vois vaikuttaa siihen. Että tällä hetkellä just toi nuorisokulttuurien läpikäyminen vaikka mediassa tai julkisessa puheessa, että se tuntuu sellaiselta, että siihen junaan on tavallaan mahdoton työntää mitään kalikkaa väliin. Että se vaan menee jollain tavalla eteenpäin. Mutta että kyllä mä toivon, että sillä olis jotain. Ja ehkä se vois olla se, mitä mä voisin tähän mennessä saavuttaneeni, on se, että ehkä vanhemmat vaikka on keksiny jonkun tavan saada yhteyden nuoriinsa niillä. Tai semmosen mä oon vaikka saanu, että jotkut nuorten kanssa, vaikka sosiaalityöntekijät, et ne on voinu vaikka saada nuoreen jonku yllättävän yhteyden, et ne on maininnut jonkun semmosen artistin, mistä mä oon puhunut siellä mun somessa. Ja että he on voinut aloittaa jonkun tosi semmosen keskustelun vaikka jonkun nuoren kanssa, joka muuten ei puhuis mitään. Niin sit kun se sosiaalityöntekijä on vaikka sanonut, että mä itse asiassa kuulin tällaisesta ja tällaisesta artistista. Tai että mihin keikalle sä oot menossa. Ja sit ku se sanoo, niin sit se sanoo, et mä oon kuullut tästä, et mä tiedän, kuka se on ja sillä on sellanen ja sellanen biisi. Niin ehkä se vois olla se, mitä mä nyt sillä räppitutkimuksella oisin tähän mennessä saanu aikaseksi. Ja toki mä
haluaisin, että sillä olis sit jotain vaikutusta jollain pitkällä tähtäimellä. Ja että mä julkasisin, tavallaan kävisin akateemista keskustelua siitä, että vaikka Suomessa ja Ruotsissa ajatellaan, että meillä on jotenkin poikkeuksellinen hyvinvointivaltio, niin että ehkä semmosta keskustelua alotettas myöskin käymään, että onks se hyvinvointivaltion poikkeuksellisuus sitten ollut loppujen lopuks sitä kaikille
hyvinvointivaltion asukkaille. Tai jotain tälläsiä keskusteluita. Tai että onks meidän ylipäätään käsitys jostain hyvinvointivaltion asukkaasta, että ketä me silloin ajatellaan. Et ketkä on ne hyvinvointivaltion toimenpiteiden kohteet ja ketkä on ne, et millä perusteilla ja ketkä nähdään ja et semmosii erilaisii asioita. Ehkä vähän kyseenalaistaa sitä hyvinvointivaltion poikkeuksellisuutta ja sen ehkä jopa
olemassaoloa. Tai niiden periaatteiden, johon se on syntynyt, että niiden tämänhetkistä olemassaoloa. Tai jotain tällasia vaikka.

Outi: No sitten voidaan siirtyä tästä tutkimuksesta sinne sosiaalisen median puolelle. Sua on mediassa tituleerattu Instagram-sosiologiksi. Miten olet päätynyt tuomaan sun tutkimusta esille sosiaalisessa mediassa ja nyt sitten erityisesti Instagramissa? 

Erica: Mä ensin vielä palaan siihen, että ehkä se näkyvyys ylipäätään sille tutkimukselle on saanut mua, ehkä just se, että jos mä mietin sitä näkyvyyden ja vaikuttavuuden eroa. Niin se, että mä saan sille näkyvyyttä, ei välttämättä lisää sille vaikuttavuutta. Ja se, että oonks mä saanut näkyvyyttä sille tutkimukselle vai itselleni, et sitäkin mä oon alkanu pohtimaan. Sitten toisaalta se, että se on mulle
tosi luontevaa olla siellä Instassa. Ja että mä oon just näin puhelin ja sit mä pystyn puhumaan ihan mistä vaan sata vuotta putkeen. Että se tavallaan on just sitä, että mä oon tuonut sitä tutkimusta esiin siellä Instagramissa ja sosiaalisessa mediassa, koska mä olen sellanen. Mutta kyllä mä nyt (syksyllä 2023) oon miettinyt sitä, että pitäskö, et oisko mulle itselleni jotenkin edullisempaa tehdä vaikka oma tili, joka keskittyy tutkimukseen. Tai vaikka sen kollegan kanssa tehdä tili, joka keskittys vaan tutkimukseen ja pitää se oma tili erillään. Että koska kyllä se sometus on kivaa ja se on monella tavalla antanut mulle paljon. Mutta kyllähän se myöskin syö mun omaa elämää, aikaa, energiaa, jaksamista. Ja ehkä jollain tavalla silleen, et sitä on vaikee selittää, et minkä takia se aiheuttaa paineita. Että mikä on sitä just, et miten mä haluan tulevaisuudessa somettaa, tai haluanko mä jatkaa samalla tyylillä. Mutta
että ottas sieltä aina välillä jotain taukoja, jolloin mä keskityn olemaan oma itseni myöskin omassa elämässä. Koska sehän myöskin tekee sen, että mä oon joo ulospäinsuuntautunut ja mä puhun paljon, mutta et oonhan mä myöskin jollain tavalla varmaankin huomionhakunen. Ja sitten koska mä olen huomionhakunen, ni mä en ehkä rajaa sitä millään tavalla sitä somea silleen, että siellä ois erikseen
tutkimusminä ja minä. Vaan että se on joku sekoitus niitä molempia. Joka on varmaan hyvin monella ihmisellä se, mitä se noin ylipäätäänkin on. Mutta en mä tiedä, et onks se pitkällä tähtäimellä. Mitä mä oon siitä saanu tai mitä joku muu on siitä saanut.

Laura: Mä oon seurannut sua somessa jo pidemmän aikaa ja mun mielest sulla on tosi hieno some. Mä tykkään siitä, että siinä näkee, millainen se tutkija oikeasti on. Koska sitten se vaikuttaa myös siihen, millaisista asioista se kiinnostuu ja millaista tutkimusta se tekee. Mun mielestä se on jotenkin hieno kokonaisuus, mikä sulla siellä on. Ja sitten itse ehkä näissä someasioissa oon ottanu vähän toista linjaa, että mulla on hyvin rajatusti työsome ja sitten mulla on hyvin rajatusti henkilökohtanen somekanava vaikka Instassa. Ja sitten aina vähän sellasella niinku että millaisella identiteetillä mä täällä nyt olen. Että sitten joutuu välillä sellaseen omaan identiteettikriisiin siellä. Että mitä mä laitan tänne omaan ja mitä mä laitan sinne työsomeen ja että kuinka vapaasti voin siellä työsomessa olla tai näin. Että mun
mielestä on tosi hienoa, että sulla on semmonen somekanava, missä sä voit olla vapaasti juuri sellainen, kun sä olet.

Erica: Toi on se kolikon toinen puoli. Siis tällä hetkellä mä nyt oon vähän niinku kriisissä sen kanssa. Toki mä oon ollut sen kanssa kriisissä vähän kautta linjan. Mutta et se myöskin tuo sitä painetta siitä, että jos mä mietin sitä, että mun on itseni vaikee tietää, että silloin jos mulla on semmonen hetki et mä koen jotain paineita siel työelämässä, ni sit mä alan kokemaan myöskin paineita siitä että kutsutaanks
mua jonnekin vaan sen takia, et ihmiset ajattelee et mul on hirveesti sanottavaa. Et mä oon jotenkin hirveän hauska tai jotain hirveen sitä tai tätä. Tai että mun kautta sitten, et mä jaan jonkun asian jossain siellä omassa somessani ja sitten joku muu saa jotain näkyvyyttä. Ja sit et mä oon pyrkiny välttämään just sillä et se on niin random, et siel tapahtuu kaikkee. Et se on ihan mitä vaan. Et mä oon vessassa tai mä oon jossain konffassa Firenzessä. Että siellä on ihan mitä vaan, että sitä ei voi kukaan ennakoida tai määritellä, että mitä siellä tapahtuu. Mutta että se asettaa mut arvostelun alaseksi. Tai et kuka tahansahan voi sinne koska tahansa tulla sanomaan, että anteeksi, milloin sä teet sitä tutkimusta tai työtä tai milloin sä olet näille sun neljälle lapselle vanhempi. Että sähän roikut täällä somessa koko ajan. Että se toisaalta on just se sen paras puoli, mut sit se on myöskin just se, et ihmiset olettaa
tuntevansa mut sen perusteella. Ja sit se vaikuttaa myöskin siihen, että miten mua pyydetään jonnekin. Koska ajatellaan, että mä olen hyvä vaikka esiintymään. Ja sit periaatteessa kai mä oon ihan hyvä esiintymään, mut mä myöskin tarviin sen jälkeen ihan hirveesti palautumista. Koska sit siinä tulee semmonen, et en mä itsekään loppujen lopuks enää tiedä, että kuka on minä ja kuka on mun someminä ja kuka on sit se esiintyjäminä ja kuka on se tutkijaminä ja kuka on sitten se lasten
vanhempi. Että se jollain tavalla heikkoina hetkinä myöskin sekottuu se, et millainen mä oon. Ja et kylhän mä sillon, jos joku ei tuijota mua ja kysy multa jotain, niin mähän en puhu mitään. En mä oo näin puhelias normaalielämässä. Et jos mä meen kotiin, ni mä puhun huomattavasti vähemmän. Eikä kukaan mun kaverikaan jaksa kuunnella mun tämmöst ykspuolista paasaamista. Et silloin jos joku antaa mulle areenan, niin mähän otan sen täysin. Ja se somehan on just se, et joku on antanut
mulle välineen, johon mä saan puhua niin paljon kuin haluan ja sitten olla jonkunlainen. Mutta en mä tiedä, mikä siinä se kriisi loppujen lopuksi on. Ehkä se, että kun se on niin ykspuolinen. Et sehän vääristää myöskin sitä, että kiinnostaaks ketään mun jutut, kun mä puhun yksinäni siihen luuriin.

Outi: Se on kyllä ihan totta. No tässä vähän sivuttiinkin jo sitä aihetta, että sä oot tosiaan useissa populaarisen median kanavissa esiintynyt, niin miten tää sun tutkimusaihe on otettu niissä vastaan? Tai pystytkö erottamaankaan enää, että miten se tutkimusaihe on otettu vastaan?

Erica: Niin, siis kun se mun mielestä siinä just on, että ne mun tutkimusaiheet on ehkä sillä tavalla niinku suurta yleisöö kiinnostavia ja kaikilla on joku mielipide niistä. Mä luulen, et just se, että jos mulle antaa aiheen, niin mä voin puhua siitä vaikka sata tuntia. Niin sitä on ihan viihdyttävä varmaan kuunnella ja katsella. Et mä en tiedä, kuinka paljon se liittyy siihen tutkimusaiheeseen, kuinka paljon se liittyy muhun ja kuinka paljon se on niiden kahden yhdistelmä. Mutta että en mä usko, että jos lähettäis jotenki tieteellisesti arvioimaan, en mä usko et mä oon tieteellisesti kovin korkeatasoinen. Tai et se on varmaan vaan yhdistelmä sitä. Tai et mun joku julkinen esiintyminen tai joku mun somettaminen, et onks se enemmän se, että ne on yhdessä kiinnostavia. Eikä sillee, että mä oisin jotenkin varsinaisesti joku huippututkija ja että se mun ihanuus tai kiinnostavuus tulis siitä, että mä oisin vaan niin sairaan hyvä tutkija. Et en mä usko, et se siitä on. Tai ainakin nää myöskin
sekottuu just siinä.

Outi: Toisaalta nää aiheet on kans kauheen semmosii jotenkin ihmistä lähellä olevia, niin ehkä siinä on vaikea erottaa silloin myös sitä tutkijaihmistä siitä jotenki. 

Erica: Totta.

Outi: Niin paljon mielipiteitä jotenkin liittyy tähän myös, niin se on ehkä haastavaa. Mutta koetko sä nyt et tästä on ollut jotain hyötyä sun tutkimukselle sit tästä medianäkyvyydestä?

Erica: On siitä varmaan ollut sillä tavalla hyötyä. Ja toisaalta on siitä varmaan ollut hyötyä ylipäätään semmoselle tutkijauran näkyvyydelle tai semmoselle, et miten hyvin ihmiset vaikka ajattelee, et millaset ihmiset voi olla tutkijoita. Et ehkä mä oon toisaalta pyrkinyt puhumaan myös siitä. Mutta että sitten toisaalta en mä usko, että jos siitä olis ollut hyötyä jotenkin mun tutkimukselle, niin mä en oo varmaan varsinaisesti sitä osannut tai voinut mitenkään erityisen strategisesti hyödyntää. Et varmaan se tavallaan, et se kaikki oman elämän just semmonen random, et asiat vaan et mä olen tällanen, niin ne myöskin tuo siihen, et sitä on hirveen vaikee hyödyntää mitenkään strategisesti just nimenomaan. Et se on, mitä se on. Tämä on kuitenkin mun työ ja mulla on sit myöskin työn ulkopuolella hyvin pieni suikale elämää, mut et on kuitenkin myöskin. Niin, et kyl siit on varmasti ollu hyötyä. Ja että kylhän mä vaikka kutsuja tulla puhumaan, nyt varsinkin, nyt mul on ollut poikkeuksellinen syksy ja tuleva alkuvuosi, etät mua pyydetään puhumaan eri paikkoihin. Ja mua ei pyydetä puhumaan itsestäni, vaan siitä tutkimuksesta. Et onhan siitä varmaan silleen ollut hyötyä. 

Outi: Niin että ehkä tuo mahdollisuuksia. Että se on sitten toki jokaisen oma asia, että mitä tekee niillä mahdollisuuksilla. 

Erica: Niin. Ja et ehkä se on just se, et ehkä tavallaan se semmonen, mitä vois itse itsessään seuraavaks lähtee kehittämään, on se, että kun niitä puhujakutsuja on, niin että sitten tavallaan opettelis. Koska sehän on eri asia puhuu julkisesti yleisölle kun puhua siihen someen. Ja sitä ehkä ei monikaan, joka ei vaikka teen molempia asioita, ni ei ymmärrä. Että vaikka mä olisin kuinka suvereeni siellä somessa, niin
siltihän mä oon se ihan sama esiintymisjännittäjä sen ulkopuolella. Et se on eri asia puhua tälleen, ja vaikka tätä jaksoakin kuuntelis miljoona ihmistä, mut että mä en näe niiden naamoja. Niin et se on eri asia puhua jollekin yleisölle. Tai ajatella, että joku yleisö jossain kuuntelee sitä. Niinku joku sellanen –

Outi: Kasvoton massa?

Erica: Niin. Mutta että on siitä nyt ehkä sitten tavallaan ollut hyötyä jossain mielessä.

Laura: Ootko kokenut, että oot saanut sitten jotain verkostoa, minkä kautta sitten kun sulta tulee vaikka tutkimusta, niin että voisit sitten kertoa näille median edustajille, että hei, multa tuli muuten tällaista uutta tutkimusta? Että ootko hyödyntäny niitä kontakteja sitten myös jälkeenpäin?

Erica: Se on ehkä joo, minkä mä voin sanoo, että mikä on semmonen strateginen hyöty, on myöskin se, että mulla on seuraajissa sellasii tyyppejä, joihin mulla ei muuten olis mitään varmasti pääsyä. Ja sit että se some madaltaa tosi paljon kynnystä ottaa yhteyttä niihin. Tai että ne vaikka alottaa itte keskustelun mun kans jostain asiasta x ja sit sen jälkeen on tosi helppo olla niihin yhteydessä. Mut että
toihan vaatis just semmosta strategisuutta, jota mulla ei ole siinä somen käytössä. Multa on vaikka pyydetty et voitko lähettää sun tutkimusta, monta kertaa, mut mä en koskaan kehtaa lähettää niitä. Et jos joku yliopiston käsikirja olis, että miten sometat strategisesti ja oikein, niin tää ois varmaan mitä siellä sanottais, että ota yhteyttä kaikkiin median edustajiin ja jaa tutkimustuloksia somessa ja tee sitä ja tätä. Mutta että se tuntuu mun mielestä just semmoselta, että se ei enää sitten olisi se minä siellä somessa. Vaan että se olisi joku ihme strateginen yliopiston unelmatyöntekijä. Että mä haluaisin kuitenkin, vaikka mä samaan aikaan koen, että se on ahdistavaa että mä olen yksilönä siellä, mutta että mä haluan sit kuitenkin myöskin pitää sen, että mä voin koska vaan tehdä ihan mitä vaan siellä. Koska mä en halua, että mun joku henkilökohtainen elämä ja se some on jotain työni mainostamista. Toki mä siellä mainostan myöskin niitä sit, jos on jotain, mitä mä haluan sanoa. Mut et pääasiassahan se on kaikkea muuta. Että mä voin kertoa, että mä olen siel konffassa. Mä voin kertoa, että mä olen julkassu jotain, mä voin kertoa, että mä olen ollu jossain haastattelussa. Mutta samaan aikaan mä haluan kertoa myöskin että olen vessassa tai olen lasten kanssa Mäkissä tai olen siellä tai täällä tai jotain. Että ehkä se on sit myöskin jonkunlainen oma strategia, että ei käytä sitä mitenkään silleen ammattimaisesti. Ja siinä ehkä se sen viehätysvoimakin myös piilee.

Laura: Ihan varmasti. Helpostihan me jotenkin aina halutaan kauheesti jotain ohjeita tai sääntöjä tai jotenkin laittaa raameihin. Mutta sitten se some on semmonen paikka, mikä rikkoo niitä raameja. Ja sitten tuntuu, että se, joka pystyy tulee ulos niistä raameista, niin sitä tykätään seurata. Ja ehkä siinä on sitten just se semmonen, että se on lähellä niitä inhimillist –

Outi: Ja myös ehkä lähellä sitä somettajaa. Koska mä ehkä koen itse sen, että kun on erilliset henkilökohtaiset ja työsomet, niin sitten herkästi molemmista tulee vähän raskaita. Että no mitä mä nyt, et nyt pitäis keksiä jotain sisältöä tonne ja en mä oo tonnekaan mitään laittanut pitkään aikaan ja pitäiskö mun nyt. Siitä tulee vähän semmosta väkisin keksimistä. Että jos ei oo niitä eri laatikoita, niin sit voi aina kun tapahtuu jotain kiinnostavaa itselle, ihan sama, liittyykö se työhön tai kotiin tai työmatkaan tai ihan mihin vaan, niin sen voi laittaa vaan suoraan sinne. Eikä tarvi miettii, että mihin se nyt liittyy.

Erica: Niin, mä voisin kuvitella, et siinä on se riski, että molemmista tileistä tulee tosi lattea. Et ehkä se riski on sit just siinä, että se ei oo kiinnostavaa kenellekään kumpikaan sisältö. Ja toisaalta kyllä myöskin, että kun ne on iloisesti sekasin kaikki, niin se tuo siihen myöskin, siis itselle vähentää painetta kumpaankin suuntaan.

Outi: Se säilyy se spontaanius, että ei tuu sitä kauheeta mietintää ensin että no mitä mä nyt laitan ja mihin mä laitan ja miten mä laitan. Et sen kun laittaa.

Erica: Niin, joo. Laura: No niin ku me tykätään niistä ohjeista, me tykätään myös niistä vinkeistä. Onko sulla jotain vinkkejä, mitä sä voisit antaa jollekin tutkijalle, joka ei oo tuonu tutkimustaan tai itseään aktiivisesti esille somessa ja sitä sitten aina iltasin pyörittelee, että haluais perustaa sometilin? Miten ja miksi kannattais alottaa? 

Erica: Ehkä toi just, mitä mä tossa nyt äskenkin sanoin, että jos se onnistuu se sometili, ni sieltä saa tosi hyvin yhteyden sellasiin ihmisiin, joihin muuten olis ehkä. Et se some madaltaa kynnystä ottaa yhteyttä johonkin ihmiseen. Ja sitte ehkä se madaltaa kynnystä jonkun ihmisen ottaa yhteyttä suhun. Mut et sehän on vaan sellasta, mitä ei pysty etukäteen suunnittelemaan. Et sehän tapahtuu, jos se tapahtuu. Ja hyvin luultavasti se ei tapahdu. Et todennäköisimmin se ei tapahdu kuin et se olis joku semmonen, että nyt jokainen yliopistolainen alkaa somettamaan ja sit ottaa yhteyttä jokainen johonkin omaan lempitutkijaansa sieltä somen kautta. Et mullakin on käyny muutama täys virhearviointi. Ja sitten taas toisinpäin, et joku on ottanu yhteyttä muhun ja et se on ollu aivan semmonen et mä en aio edes vastata sulle. Että siinä on tosi hieno laini, siinä täytyy olla jotain tietynlaista somesosiaalista älykkyyttä. Että ymmärtää, että milloin tää ihminen on vastaanottavainen ja että millaisissa paikoissa ja millasiin kysymyksiin sä saat vastauksen sieltä. Sit sekin voi olla myöskin niin, että se ihminen saattaa olla vaan sillä hetkellä jotenkin ihan todella rasittunut ja ärsyyntynyt ja kyllästynyt siihen someen ja silloin sitä ei huvita. Sitähän ei koskaan voi tietää. Mutta ehkä siellä myöskin voi ajatella niin, että siellä voi itse
seurata myöskin kiinnostavia hahmoja. Että ei sinne tarvi välttämättä itse ajatella myöskään jatkuvasti tuuttaavansa jotain, jos ei oo mitään asiaa. Et semmonenkin tavallaan semmonen väkinäinen somettaminen, sehän on yksi ahdistavimmista asioista, mitä ihmiset voi siellä tehdä. Että jos ei oo mitään asiaa, niin ei silti tarvi myöskään vaan lämpimikseen jotain cappuccino-kuvia laittaa. Tai sit ainakin sen rinnalla täytyy olla jotain asiaa. Et pelkkää semmosta minä ja perheeni ja minä ja cappuccino, minä ja syyslehteni, niin että siinä ei oo kenellekään mitään kiinnostavaa. Ja sitten toisaalta ehkä just siinä tulee siihen, että täytyy tietää, että mitä tekee, miksi tekee ja kenelle tekee. Ja pitää itselle selvänä se. Tai sitten että jos haluaa pitää sen niin, että ei tee varsinaisesti kenellekään, niin sit pitää sen riittävän sekavana siihen, et se illuusio siitä, että tää ei oo kenellekään tarkotettu, säilyy. Mut et periaatteessa nyt kun mä puhun sitä, niin sehän vaikuttaa hirveen strategiselta, vaikka se ei varsinaisesti välttämättä sitä sen tekijän näkökulmasta oo. Vaan et just sen ideahan, siis nimenomaan Instagramin, mä en sovella tätä mihinkään muihin somealustoihin, sen idea on just ylläpitää sitä illuusiota siitä, niinku random asioita random järjestyksessä, joita sitten tuotetaan sille yleisölle,
joka sitte siellä katsoo.

Outi: Siinä tuli syitä, miksi ehkä kannattaa tai ei kannata lähteä sinne someen. 

Erica: Mut mä en sanonu, miksi ei kannata lähtee. Kysykää multa sitä. 

Outi: No miksi ei kannata? 

Erica: Siksi ehkä, että tai ainakaan ilman sitä, että tunnistaa sen, että se voi myös olla tosi kuormittavaa. Että se voi olla hetkittäin tosi kuormittavaa. Ja siis just se sattumanvaraisuus, että kuka tahansa voi ottaa sinuun yhteyttä milloin tahansa ja sanoo sulle ihan mitä tahansa. Ja tehdä vaikka jonkun feikkitilin, jonka kautta se lähettää sulle jonkun ihan kauheen viestin. Mutta toki siinä varmaan täytyy olla sit jotain sellaista sisältöä, että se provosoi jotain. Mutta et ilman sitä, että se jollain tavalla kiinnostaa myöskään ketään, niin ei sitä kannata tehdä. 

Outi: Eli ilman sitä hyvää ei tule pahaa, mutta toisaalta tarvii sit olla tarpeeksi kiinnostavaa, et tulis sitä pahaa. 

Erica: Niin. Eikä mulle siis, täytyy kyllä sanoa, että mulla ei oo mun some-elämän historian aikana kyllä tullut kuin ihan yks tai kaks semmosta viestiä et mä oon kyseenalaistanu sen, että onkohan tässä mitään järkee, et en mä halua tämmösii viestejä vastaanottaa. Ja nekin on ollut kyllä sit loppujen lopuks ajateltuna ihan aiheesta. Et ehkä ne on ollut sit suurelle yleisölle aukeamattomia ne jutut, mitä mä oon sitä ennen puhunut.

Outi: Mutta oletko vielä kuitenkin sitä mieltä, että ne somen hyvät puolet vielä ohittaa ainakin ne huonot puolet? Tai sen raskauden ja kuormittavuuden? 

Erica: Kyllä mä toistaseks oon sitä mieltä, mutta mä vielä pidätän oikeudet muuttaa mieleni. Ja ehkä sitten ottaa semmosii taukoja. Ehkä se on myöskin, mikä siinä on tavallaan se, että kun siitä tulee se illuusio siitä vastavuoroisuudesta, niin sitten tavallaan just se, että eihän mun tarvi. Se on mun vapaa-aikaa ja mun vapaaehtoisesti tekemää työtä, tai mitä ikinä onkaan. Et ei mun tarvi kenellekään siellä selittää. Että se on ehkä, mitä on vaikeeta itse muista aina, että ei mun tarvi kenellekään selittää, että nyt mulla on itse asiassa vähän tämmönen vaihe että mä en jaksaisi täällä olla. Niin että se sellainen luulo, että kaikki odottaa, että mä jokasen pierun siellä raportoin, niin että eihän sekään oo totta. Että ei kukaan siellä istu käsi näppylällä odottamassa, että milloin se taas kertoo jotain.

Outi: Ja varmaan hyvä muistaa, että jos semmosen sometilin nyt perustaa ja lähtee sinne omaa tutkimustaan jakamaan, tai elämäänsä jakamaan, niin senhän voi koska tahansa poistaa ja lopettaa. Kukaan ei pakota sinne jäämään, jos ei se tunnukaan omalta, että aina kannattaa kokeilla.

Erica: Nimenomaan, joo. 

Outi: No mutta hei, kiitos tosi paljon tästä mielenkiintoisesta juttuhetkestä. Opittiin paljon taas somesta ja kaikesta muustakin. Tosi suuret kiitokset, että ehdit tulla tänään tänne meidän vieraaksi.

Erica: Kiitos.

Laura: Kiitos munkin puolesta. Me jatketaan uudella näkökulmalla seuraavassa jaksossa. Seuratkaa Turun yliopiston Avoimen tieteen kiihdyttämön sometilejä, meillä on X ja Insta. Me kerrotaan sitten aina siellä, milloin seuraava jakso on kuunneltavissa.

Outi: Jep, kuullaan taas ensi kerralla. Moikka. 

Laura: Moikka. 

Erica: Moikka.

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana on yliopistotutkija Reetta Muhonen Tampereen yliopista.
Hänen kanssaan jutellaan yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen liittyvästä tutkimuksesta,
vaikuttavuuspoluista ja tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arvioinnista sekä arvioinnin
todentamisen haasteista.

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine:

Laura: Hei! Mä oon Laura.

Outi: Ja mä oon Outi ja tämä on Vau, mikä vaikutus! -podcast.

Laura: Tämän päivän jaksossa jutellaan yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen liittyvästä tutkimuksesta, vaikuttavuuspoluista ja tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arvioinnista sekä sen mittaamisen ongelmista.

Outi: Vieraaksi me ollaan tänään saatu Tampereen yliopiston tutkija Reetta Muhonen. Kiitos kun tulit vieraaksi. Haluaisitko tähän alkuun lyhyesti kertoa, että kuka olet ja mitä työnkuvaasi kuuluu?

Reetta: Joo, kiitos kutsusta. On kiva tulla keskustelemaan tästä aiheesta tutkimuksen näkökulmasta. Mä oon tosiaan Reetta Muhonen, yliopistotutkija Tampereen yliopistosta. Alun perin sosiologi, mutta lähes koko tutkimusuran oon tehnyt korkeakoulututkimusta ja tieteen tutkimusta ja sitä kautta vaikuttavuuden tutkimuskin tulee sitten mun pöydälle.

Outi: Mä oikeestaan voisinkin vielä kysyä, että miten sä oot päätynyt tähän vaikuttavuuden tutkimuksen pariin? Näitähän ei tosiaan Suomesta taida kovin montaa löytyä näitä vaikuttavuuden tutkijoita.

Reetta: Hyvä kysymys. Niinkuin usein elämässä ja tutkimuksessakin, niin sitten sattuma vähän kuljettaa. Mä menisin oikeestaan jo vuoteen 2011, jolloin sitten silloisessa yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa Tampereen yliopistossa keskusteltiin ensiks siitä, et lähettäis vähän sisäisesti kartottamaan tätä, et mitä vaikuttavuus tiedekunnassa on. Mutta siitä sitten innostuttiin myös tekemään Akatemialle hakemusta. Oikeastaan siitä lähtien vaikuttavuus on ollu jollain tavalla mun pöydällä. 2014 toimitin Hanna-Mari Puuskan kanssa Tutkimuksen kansallinen tehtävä -kirjan. Ja jos ajattelee näitten tekemieni tutkimusprojektien näkökulmasta, niin sitten 2018 sain Suomen Akatemialta tutkijatohtorirahoituksen nimenomaan vaikuttavuuden tutkimukseen yhteiskuntatieteissä ja humanistisissa tieteissä. Siitä sitte oon edenny ja sitä tietä edelleen meen. Tietenkin tutkin siinä rinnalla muitakin, lähinnä tiedepoliittisia ja korkeakoulupoliittisia aiheita. Mutta tällä hetkellä vaikuttavuus on sitten vielä mun pöydällä sitä kautta, että mä teen osa-aikaisesti töitä Tieteellisten seurain valtuuskunnassa. Eli olen osittain vapautettuna yliopistotutkijan tehtävästäni ja teen pari päivää viikossa TSV:llä kehittämistyötä, jossa nimenomaan halutaan lisätä ymmärrystä siitä, miten me voitas arvioida tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Tämä hanke on alkanut tammikuussa ja me ollaan aloitettu tutkimuslähtösesti. Ja tehty nyt sitten ensiksi tutkijoille kysely vaikuttavuudesta ja heidän näkemyksistään siitä, että onko sitä tarpeen arvioida. Ja nyt tällä hetkellä valmistellaan kyselyä sitten korkeakoulujen ja valtion tutkimuslaitosten ikään kuin johdolle tai arvioinnin asiantuntijoille samasta aiheesta. Mutta sillä tavalla se vaikuttavuus on siis tosi vahvasti mun pöydällä ollut jo pitkään.

Outi: Ilmeisesti tosiaan Suomessa ei hirveesti tota vaikuttavuutta vielä tutkita, mutta miten kansainvälisesti, löytyykö sieltä enemmän vaikuttavuustutkijoita?

Reetta: Kyllä löytyy, joo. Se onkin semmonen juttu tosiaan, että Suomessa mulla ei tämän suhteen juurikaan kollegoita ole, mutta sitten itse olen tehnyt tiivistä yhteistyötä esimerkiks EU COST -verkostossa nimeltä ENRESSH, joka tulee siis sanoista European Network for Research Evaluation in Social Sciences and Humanities. Tämä EU COST –verkosto on virallisesti jo loppunut, mutta se on jatkanut yhdistyksenä sen jälkeen toimintaansa. Mä oon tän porukan kanssa nyt oikeestaan kirjoittanut lähes kaikki sen, mitä mä oon kansainvälisesti kirjottanut vaikuttavuudesta. Siellä lähimpinä kollegoina Silje Tellmann Oslon yliopistosta ja Stefan de Jong. Tällä hetkellä hän on juuri vaihtanu yliopistoa, oiskohan, kun hän on Hollannista, nyt en muista, et se oli niin mulle tuntematon yliopisto. Mutta heidän kanssaan paljon kirjottelen. Me ollaan ENRESSH-porukalla julkaistu paljon kokoavia handbook-kirjoja esimerkiksi vaikuttavuudesta. Ja marraskuussa 2023 on tulossa yksi ulos ja toinen sitten taas helmikuussa 2024.

Laura: Siis tosi mielenkiintoista kuulla näitä tapoja tehdä tätä vaikuttavuustutkimusta. Ja mielenkiintoista just se, että Suomessa ei vielä niin tähän ole tutkimussuuntausta. Mutta toivottavasti sitten lähitulevaisuudessa enemmän. Meillä tässä kaudessa on pyrkimys syventyä vaikuttavuuteen ja sen
monimuotoisuuteen. Sen takia haluttais sit kysyä tähän alkuun sitä, että miten sä määrittelisit termin vaikuttavuus ja miten se näkyy sit sun työssä tän lisäksi, mitä jo kuvasit?

Reetta: No tää on äärimmäisen mielenkiintoinen kysymys tietenkin. Mä oonkin kuunnellut teidän podcastia ja kiinnostuksella sitä, miten eri positioista ihmiset määrittelee vaikuttavuutta. Mä sanoisin, tässä ei välttämättä kauheasti uutta tuu, mut sanoisin niin, että se vaikuttavuuden ydin tiivistyy kysymykseen siitä, miten tutkimus kontribuoi tai muuttaa yhteiskunnallisia rakenteita, käytänteitä. Ja miten se tekee näkyväksi erilaisia ilmiöitä. Mut sit jos me halutaan analyyttisemmin mennä sitä käsitettä tarkastelemaan, niin sithän tutkimuskirjallisuudessa usein erotetaan myös ne vaikutukset ja vaikuttavuus. Ja jos tätä asiaa ajattelee esimerkkien valossa, niin mä voisin havainnollistaa tällasen brittiyliopistossa tehdyn tutkimuksen valossa. Siinä tutkimuksessa tarkasteltiin yhteiskuntaluokkia ja tutkijat loi uuden luokituksen, jossa kulttuurinen pääoma näytteli suurempaa roolia kuin aiemmissa yhteiskuntaluokituksissa, jotka on perustunut pitkälti myös taloudelliseen asemaan. Jos ajatellaan nyt tätä erottelua vaikuttavuuden sisällä, et meillä on vaikutuksia ja sit meillä on laajempaa vaikuttavuutta, niin tässä hankkeessa voi esimerkiksi ajatella niin, että he teki BBC:n kanssa yhteistyötä ja tutkijat loi tällasen Great British Class Surveyn. BBC sitten latas tämän kyselyn sinne sivuilleen ja sen jälkeen kaikilla kansalaisilla on ollut mahdollisuus mennä ikään kuin vastaamaan kyselyyn, että mihin yhteiskuntaluokkaan kuulut. Silloin mä ajattelen, että se, että tehtiin yhteistyössä tää kysely, ni se on se vaikutus. Se on jossain määrin kapeampi. Mut sit se vaikuttavuus syntyy siitä, kun siihen kyselyyn ihmiset vastaa ja sitä kautta se ymmärrys niistä sosiaalisen elämän dynamiikoista, se, mitä siellä yhteiskuntaluokkien taustalla on, niin se ymmärrys lisääntyy. Ja sitten on jotenkin taas vaikeempi tarttua, mutta et konkreettisemmin tää vaikutus voi olla sellasta, joka on helpompi tehdä näkyväks. Tästä samasta aiheesta oikeestaan tutkimuskirjallisuudessa käytetään myös, että jotkut puhuu mikrovaikuttavuudesta
ja sitte taas puhutaan vaikka makrovaikuttavuudesta. No sitten mä voisin vielä, kun mä oon korkeakoulututkija ja tieteen tutkija, niin kun se yleisin määritelmä, mitä Suomen Akatemiakin käyttää, niin mehän puhutaan siitä vaikutuksesta beyond academia. Ja mä oon sitä miettinyt paljon. Koska kun toisaalta se ymmärrys on lisääntynyt, että esimerkiksi yliopistot on osa yhteiskuntaa, niin myös tässä vaikuttavuudessaan ja nimenomaan vaikka tieteentutkijana kun minä teen tutkimuksessani yhteiskunnallisesti vaikuttavaa työtä, niin se voi kohdistua vaikka tutkijoiden tutkimuskäytäntöjen tutkimiseen. Sillohan se on yhteiskunnallisesti vaikuttavaa, mutta se on silti siellä akateemisen yhteisön sisällä olevaa tutkimusta. Niin mä oon yrittäny ite tässä miettiä sitä, että mikä olis vaihtoehtoinen tapa puhua siitä, määritellä sitä. Et voisko se olla sitten jotain sen tieteen yli menevää vaikuttavuutta. Siihenhän se tiivistyy, että me ei, jos tieteellisessä vaikuttavuudess puhutaan siitä, et miten tutkimus edistää tiedettä, niin yhteiskunnallisessa vaikuttavuudessa me puhutaan kuitenkin siitä, et miten se edistää yhteiskunnallisia vaikka käytäntöjä. Ja akateemisen työn käytännöt ovat myös yhteiskunnallisia käytäntöjä. Mutta tää oli ehkä tämmönen, siihen mä en odotakaan, et mä saisin helposti vastausta, mutta sitä usein oon miettiny, koska mä en ole aivan tyytyväinen siihen määritelmään. Tää on tämmönen henkilökohtainen lisä tähän keskusteluun, jos minulta kysytään siitä, että miten vaikuttavuutta voi määritellä.

Outi: Kiitos, tää oli hyvä lisä. Kyllä me tässä ollaan tätä podcastia tehdessä todettu se, että ei tämä vaikuttavuus mikään ihan helppo asia ole ja mikään ihan yksiselitteinen määritellä myöskään. Sen takia me tätä kyselläänkin kovasti kaikilta meidän vierailta, koska se on kiinnostavaa kuulla, että miten jokainen sen kokee ja näkee ja erilaisesta lähtökohdasta kun sitä katsotaan, että minkälaisia määritelmiä sieltä sit tulee. Mutta sä oot siis omassa tutkimuksessasi selvittänyt tutkijoiden näkemyksiä tutkimuksen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ja sen arvioinnista. Miten tää yhteiskunnallinen vaikuttavuus nyt sitten näyttäytyy tutkijoille?

Reetta: Tässä kyselyssä, mikä me esimerkiksi tehtiin nyt kevätkesällä 2023 TSV:llä, niin me kysyttiin tutkijoilta heidän ajatuksia heidän tutkimuksensa orientaatiosta. Ja se, mikä siinä oli ehkä jossain määrin yllättävää, oli se, että valtaosa tutkijoista kuitenkin allekirjoittaa sen väitteen, että he tekee tutkimusta ajankohtaisista ja yhteiskunnallisesti tarpeellisista aiheista. Ja siinä yhtenä vastausvaihtoehtona oli myös sitten valita enemmän tieteen sisäistä ymmärrystä lisäävä tutkimus ilman suoraa yhteyttä siihen yhteiskunnalliseen tarpeeseen. Eihän se tietenkään toisaalta myöskään ole yllättävää, että kai se tutkimuksen tekemisen perusta on se, et me voidaan ajatella, että tää on jollakin tavalla ajankohtaista ja tarpeellista. Mutta se on se yks näkökulma. Et mä ajattelen, että siis silloin kun me ajatellaan käytännön tasolla sitä, että miten se vaikuttavuus kulkee siellä tutkimustyössä, niin kuvailisin sitä niin, että sehän on usein kuitenkin aika luonteva osa sitä tutkimusta. Samoin sitten koulutustehtävää. Eikä erillinen tehtävä niistä. Mutta sitten kun me mennään sinne arvioinnin puolelle, niin sieltä alkaa tulla sitten ne haasteet siihen. Ja tietenkin tää nykymaailma, jossa se vaikuttavuus tavallaan puskee niin voimakkaasti päälle siellä rahoitushakemuksissa ja ikään kuin tiedepoliittisena vaateena, niin sieltä ehkä alkaa tulla niitä ongelmia. Siinä myös siinä mielessä, että jos ajatellaan vaikuttavuutta, niin joidenkin tutkijoiden ja jonkunlaisten tutkimusten näkökulmasta se on luontevampaa ja toisissa tutkimuksissa se linkki siihen vaikuttavuuteen ei oo niin selvä.

Laura: No mitkä sitten mielestäsi ovat keskeisimmät tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arvioinnin haasteet? Tossa just viittasit siihen, että ne haasteet tulee siellä arvioinnissa, niin mitä ne nyt sitten on?

Reetta: Ne palautuu nimenomaan siihen todentamisen haasteisiin. Eli kun arvioidaan vaikuttavuutta, niin tutkijanhan pitäis saada sitä jollakin tavalla näkyväksi. Ja nimenomaan niitä mekanismeja, mitkä asiat on johtanu siihen vaikuttavuuteen. Niin tässä on tunnistettu neljä yleistä haastetta aikasemmassa tutkimuskirjallisuudessa. Ensimmäinen niistä liittyy siihen, että maailma ei oo laboratorio. Eli me ei pystytä
niitä kausaalisuhteita, tai siis joissain tapauksissa kyllä, mutta suurimmaksi osaksi emme pysty niitä todentamaan. No sitte siellä puhutaan myös tämmösestä inkrementalismin ongelmasta, joka taas tarkottaa sitä, että tää vaikuttavuusarviointigenre, niin siinä korostuu jossain määrin se, että sitä kunniaa pitäis vaatia ikään kuin pelkästään sille omalle tutkimukselle. Ja se, mitä me taas tiedetään siitä, miten tiede edistyy, niin se ammentaa aina edeltäjistään. Eli meiän pitäs tunnustaa myös se aiemman tutkimuksen merkitys. Se sopii huonosti siihen, minkälaisiksi ne arviointitavat on nykyhetkessä muodostunut. No sitten siellä, tää ei oo uus asia, on tietenkin tää aikajänneasia, että vaikuttavuus on oma omalakinen ilmiönsä. Ja sitten kun se arvioinnissa täytyy aina kuitenkin puristaa jonkunlaiseen aikajänteeseen, niin siitä tulee haasteita. Ja neljänneksi sitten se, että vaikuttavuus on harvoin konkreettista. Päinvastoin, jos ajattelee niitä polkuja, miten tutkimus kulkee yhteiskunnassa, niin se voi olla hyvin hajanaista. Ja varsinkin kun me nyt ajatellaan sen todentamisen näkökulmasta, niin miten, että ei tutkijalla ole niitä välineitä lähtee jäljittämään, millä tavalla se oma tutkimus liikkuu yhteiskunnassa.
Se voi olla epäsuoraa ja sit se voi myös olla sattumanvaraista. Niin nää on neljä yleisintä vaikuttavuuden arvioinnin haastetta.

Outi: Kuulostaa aika tutuilta, tähän ollaan törmätty tässä podcastissa jo aiemmin, että tää tutkimuksen vaikuttavuuden arviointi on todella haastava asia. Miten sun näkemyksen mukaan tätä yhteiskunnallista vaikuttavuutta voidaan arvioida ja mitata? Tai voidaanko sitä?

Reetta: No kyllä sitä voidaan. Mittaaminen nyt on ehkä vielä hankalampi jotenkin kun se arviointi, mutta mä kääntäisin siinä sen katseen siihen arvioijaan ja sen arvioivan tahon tavoitteisiin siinä määrin, että nää haasteet kyllä kiinnittyy siihen, minkälaisia tavoitteita sillä arvioinnilla on. Eli meillähän on Suomessa yleistä tällanen formatiivinen arviointi, jossa tavoitteena on se, että myös me tutkijat ja kaikki opitaan siitä vaikuttavuudesta. Kun taas ajatellaan vaikka Iso-Britannian Research Excellence Frameworkia, niin siellä on enemmän summatiivinen arviointi. Jonka perusteella on tarkoitus laittaa tutkijoita tai niitä laadullisia tarinoita järjestykseen ja jakaa rahaa. Niin nehän on tavoitteena hyvin erilaiset. Niillä on sitten tietenkin myös vaikutuksia ikään kuin mä sanoisin, että sen tutkijan vapausasteisiin kuvata sitä oman työnsä vaikuttavuutta. Sit jos ajatellaan vielä siitä näkökulmasta, että puhutaan tästä ex ante- ja ex post -arvioinnista, eli siitä arvioinnista, mitä tehdään. Ex ante arviointia tehdään ennen kuin tutkimus on tehty, esimerkiksi rahoitushakemuksiin, niin sehän on taas sitten hyvin erilainen katsontatapa vaikuttavuuteen kun se, mitä pitää tehdä sen projektin jälkeen, kun pyrkimyksenä on todentaa sen työn vaikuttavuutta. Niin jos tätä ajattelee nyt esimerkiksi niistä tutkijan mahdollisuuksista käsin, miten sitä vaikuttavuutta voi purkaa, niin mä sanoisin, että sitten näissä ex ante -arvioinneissa. Sitä me pystytään tekee ja se on tärkeetä siinä mielessä, että sehän on sen työn kannalta olennaista että me tunnistetaan esimerkiksi ne tärkeimmät sidosryhmät. Ja että me mietitään jo etukäteen sitä, millä tavalla me osallistetaan sitä mahdollista hyötyjien joukkoa. Ja mietitään, että voidaanko me esimerkiks käydä vaikka tiiviimpääkin vuoropuhelua. Voidaanko me saada jotain niiltä meidän sidosryhmiltä myös siihen tutkimukseen. Niin sitä suunnitteluahan kannattaa tehdä. Mutta sen jälkeen sitten se, mitä ne vaikutukset ja vaikuttavuus on, niin se on enemmän mielikuvittelua, mutta se voi myös edesauttaa sitä, että me voidaan ajatella tähtäävämme vaikuttavuuteen. Että mä en siis väheksy sitä työtä, että näen sen nimenomaan siihen hankkeeseen valmistautumisen kannalta tärkeänä. Mutta että näissä on siis hyvin erilaiset haasteet. Sitten kun me tullaan sinne ex post –puolelle, niin silloin me aletaan törmäämään niihin todentamisen haasteisiin. Ja sitten siinä vielä, jos me ajatellaan nyt näitä tyypillisimpiä tapoja arvioida ja nythän on yleistynyt ne
vaikuttavuustarinat, niin haasteet tiivistyy pitkälti siihen, puhutaan evidenssin vaateesta. Eli jos tutkijoilta lähdetään peräämään sitä, että heidän täytyy hyvin tunnollisesti antaa todisteita kaikesta siitä vaikuttavuudesta, mitä he siinä vaikuttavuustarinassaan raportoivat, niin siitä syntyy ongelmia. Me ollaan tutkittu tätä Silje Tellmannin kanssa ja se, miten me nähtiin sen menevän, me tutkittiin sosiologiaa ja sosiologia-alan vaikuttavuustarinoita. Niin jos ajatellaan sosiaalitieteitä, niin siellä on yleistä, et tietoa hyödynnetään käsitteellisesti. Koska sosiaalitieteet, vaikka sosiologia, tuottaa tyypillisimmillään sellaista tietoa, joka lisää meidän ymmärrystä tietyistä, tai he itse käytti semmosia verbejä kuten vaikka että se herättää uusia kysymyksiä ja tekee tietoiseksi jostain tai sensitiivisemmäksi tiettyjen aiheiden suhteen. Niin näissä keisseissä oli selvää, jos palaan vaikka siihen keissiin, mistä tossa alussa sanoin, tää yhteiskuntaluokkiin liittyvä keissi, niin se, mitä nää tutkijat esimerkiksi siitä yhteiskuntaluokkia käsittelevästä tutkimuksesta pystyvät raportoimaan, niin oli ne instrumentaaliset, välineellisemmät vaikutukset. Kuten esimerkiksi yhteistyö BBC:n kanssa tai yhteistyö markkinointitutkimusyrityksen Kantar Media kanssa. Mutta sen sijaan se, mitä he ei siihen tarinaansa pystyneet tuomaan, minkä mä ajattelen et on taas se pääanti, jos ajatellaan, että tutkitaan sosiaalista eriarvoisuutta esimerkiksi kun tehdään
tämmöstä luokkatutkimusta, niin hehän ei pääse siihen käsiksi, että millä tavalla ymmärrys vaikka yhteiskuntaluokista on muuttunu. He voi vaan välineellisesti raportoida sitä, mitkä on ollut ne työkalut, millä he ovat ikään kuin tehneet interventioita, vaikka se luokkakysely. Ja voidaan raportoida määriä, että minkä verran ihmisiä on vastannu siihen kyselyyn. Mutta silloin me ollaan siinä mikrovaikuttavuuden tai -vaikutusten parissa. Ja sitten se laajempi vaikuttavuus jää, siihen ei niillä vaikuttavuustarinoillakaan päästä käsiksi. Ja nimenomaan kun mä nostin esille tämän evidenssin vaateen, eli näissä Iso-Britannian REFissä se
evidenssin vaade on hyvin tiukka. Eli kun heillä on siellä vaikuttavuustarinoissa boksi, jossa pitää nämä vaikutukset raportoida, niin heidän pitää myös samassa yhteydessä laittaa linkit suoraan siihen, että mikä on se evidenssi sille vaikutukselle. Siellä onkin yleistynyt myös se, että aiheen kannalta merkittäviltä henkilöiltä pyydetään niitä lausuntoja siitä, että millä tavalla se oma tutkimus on ollut sidosryhmille tärkeetä. Joka sekin mun mielestä on aika hankala laji, enkä nää kauheen toivottavana sitä, että me mentäis siihen, että se kaikki työ, mitä me tehdään, pitäisi saada todistusaineisto sitten ikään kuin ulkopuolelta. Mutta sitten esimerkiksi se työ, mitä tehdään strategisen tutkimuksen neuvostossa, kun siellähän myös hankkeissa kirjotetaan näitä vaikuttavuuskuvauksia, niin siellä se sidos siihen evidenssin vaateeseen on löyhempi. Eli tutkijat kirjoittaa niitä vaikuttavuustarinoita, mutta sen lisäksi heiltä pyydetään sitten lista niistä hankkeen tuotoksista. Mutta sitä ei pyydetä yksilöimään niitä vaikutuksia ja tuotoksia suoraan. Mä oon tutkinut sitä, siitä on tulossa just nyt sitten meiltä artikkeli tässä marraskuun (2023) kirjassa. Hyvin kevyesti tätä osaa siinä sivutaan, mutta siinä oli selvä ero, kuinka vapaammin
tutkijat kirjoittaa siitä tutkimustyönsä vaikuttavuudesta. Ja he myös miettivät siellä näitä potentiaalisia vaikutuksia. Niin se ero tyylillisesti siinä kirjoittamisessa oli suuri verrattuna niihin Iso-Britannian REFin vaikuttavuustarinoihin. Ja mä näin siis aidompina ja sitä kautta enemmän sitä ymmärryksen lisäämistä palvelevina ne Strategisen tutkimuksen neuvoston vaikuttavuustarinat.
 

Outi: Puhuit nyt näistä vaikuttavuustarinoista ja vaikuttavuuskuvauksesta ja sit puhutaan vielä lisäksi vaikuttavuuspoluista. Osaisitko vähän avata, että mitä näillä kaikilla nyt oikein tarkoitetaan? Onko ne sama asia vai eri asia ja mitä niihin sisältyy?

Reetta: No ne vaikuttavuustarinat, eli Impact Case Studies, niin sehän tulee sieltä arvioinneista. Tässä nyt jo vähän oon sivunnu REFin vaikuttavuustarinoita ja STN:n vaikuttavuustarinoita. Sit vaikuttavuuspolut, no mä oon itse kirjottanu mun kollegoiden kanssa yhden artikkelin vaikuttavuuspoluista. Meillä siinä ajatuksena oli se, että katsottiin niitä mekanismeja, jotka oli ollu sen vaikuttavuuden synnyn kannalta tärkeimpiä. Et tavallaanhan, jos me ajatellaan vaikuttavuuspolkua, niin sehän on vähän jo harhaanjohtava siinä mielessä että ihan kun me voitas sillä tavalla erottaa se, että näin se homma meni ja se oli selkeä tällainen polku. Mutta vaikka tämä ei ole se tila, johon varmaan päästään, niin sitte sieltä polulta voi tunnistaa niitä asioita, jotka oli ratkaisevasti myötävaikuttamassa siihen, että on syntyny vaikuttavuutta. Ja jos mä semmosesta esimerkiks esimerkkejä ottasin, niin nää on nyt näitä, mul on kaksi esimerkkiä tässä mielessä, joita olen itse käyttäny nimenomaan tässä tutkimuksessa niistä vaikuttavuuspoluista. Eli nää ei oo nyt vaikuttavuustarinoita, joita on kirjoitettu arviointia varten, vaan mä oon haastatellu näitä tutkijoita. Toinen tutkija, ketä haastattelin, oli Saara Särmä. Saara Särmä oli perustanu All-Male Panel -blogin ja hänellä siis idea oli se, että hän halus kiinnittää huomiota asiantuntijuuden maskuliinisuuteen. Se, miten tää blogi lähti toimimaan, oli se, että hän itse ensiks keräs sinne kuvia näistä all-male paneleista ja sitten vähitellen sai niin paljon näkyvyyttä, että muut ihmiset alkoi myös, siellä oli mahdollisuus ilmiantaa all-male paneleita ja niitä julkastiin sitte siellä webbisivuilla, blogissa. Tässä sen vaikuttavuuden se, miten me ollaan sitä kuvattu siinä artikkelissa, et mikä oli ratkaisevaa sen vaikuttavuuden synnyn kannalta, oli se mekanismi että saatiin ikään kuin se laajempi kansalaisten joukko mukaan siihen työhön. Eli sillähän jos ajatellaan, että se olis ollu pelkästään tutkijan tekemä, mutta nyt se tieto siitä All-Male Panelista lähti leviämään aivan hirveellä vauhdilla ja valtavat määrät ihmisiä teki näitä ilmiantoja. Eli se oli ratkaiseva siinä, miten se lähti laajenemaan se vaikuttavuus, jos nyt näin halutaan ilmaista. No sitten taas tää toinen esimerkki on lastensuojelun sijaishuollossa tapahtuneista kaltoinkohteluista. Tää oli Pirjo Markkolan vetämä hanke. Pirjo Markkola on Tampereen yliopistossa historian professorina. Tää tutkimusryhmä tutki noin 30-luvulta 80-luvulle tapahtuneita kaltoinkohteluita lastensuojelussa. Ja miten he sitten keräs tätä aineistoansa, niin he kutsuivat haastatteluihin. Eli haastattelu oli sitten se menetelmä, jolla näitten lastensuojelun uhrien kanssa keskusteltiin aiheesta. Siinä sit tuli selväksi se, että tää on vaan yksi osa sitä vaikuttavuutta, mitä siinä hankkeessa syntyi, mutta se oli se haastattelun menetelmä. Koska ne kaltoinkohdellut kokivat ensimmäistä kertaa tulevansa kuulluiksi, et heidän asiaa pidettiin tärkeänä. Tää on tämmönen yks historian vaietuista asioista, sitä kautta se voimaantuminen ja miten se säteili sitten niitten ihmisten elämään. Niin siinä kuvattiin, että joskus se vaikuttavuus syntyy sen menetelmän, esimerkiksi tässä tän aineiston keruun tavan kautta. Ja tää hanke johti vielä esimerkiksi siihen, että kun tää on siellä 2010-luvulla käynnissä ollu hanke, josta on mun muistaakseni 2016 tehty raportti, niin silloin 2016 valtiovalta päätyi pyytämään anteeksi näiltä lastensuojelun sijaishuollossa kaltoinkohdelluilta. Joka on todella poikkeuksellista, että tämmöstä tapahtuu. Eli siinä synty myös, tämmösen vaikutuksenhan voisi jo raportoidakin. Mutta nää on esimerkkejä, et mä ajattelen, että sieltä vaikuttavuuspoluilta voi tunnistaa niitä mekanismeja ja niitä paikkoja ja niitä voi olla useissa kohdissa, et se ei ole niin, et se olis vaan se pelkkä kun tutkimus on tehty ja tulokset lähtee. Vaan sitä vaikuttavuutta tapahtuu siinä koko tutkimusprosessin aikana. Mutta kysyttäessä nyt poluista, niin mä oon ehkä, vaikka tosiaan oon kirjoittanut SSH-alojen Impact pathwayseista, eli poluista, niin se polkumetafora ei itse asiassa oo ehkä kaikista paras tosiaan. Jos ajattelee, että se vaikuttavuus kuitenkin on enemmän sitä, et ei se välttämättä pysy sillä polulla ja mene siellä ensimmäisestä pisteestä viimeiseen pisteeseen, vaan se on hajanaisempi prosessi. Ja vaikuttavuustarinat tosiaan tulee enemmän sieltä arvioinnin maailmasta meille.

Laura: Tässä olit löytänyt hienoja esimerkkejä siitä just, että tutkimuksen ne kaikki osat on hirveän tärkeitä sen vaikuttavuuden aikaansaamiseksi. Ja se suunnittelu myös, kun suunnitellaan sitä, että mitä lähdetään tutkimaan ja miten tutkitaan, niin siellä jo voidaan tehdä ratkasuita, jotka sitten lisää vaikka sitä vaikuttavuutta. Tosi hienoa kuulla näitä esimerkkejä. Mutta jos nyt joku tutkija kovasti innostuisi tuomaan oman tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta esille, niin mitkä olis nyt sitten tämmösiä hyvän vaikuttavuuskuvauksen tai -polun keskeisimpiä elementtejä, joihin kannattais kiinnittää eniten huomiota?

Reetta: Tää ei ookaan mikään yksiselitteinen kysymys. Mä jotenkin tutkijana huomaan, että mä usein, vaikka käytäntöjäkin tutkin, niin oon aika kaukana näistä käytännöistä. Mutta kyllä mä tässä sanoisin sen, että tärkeintähän on tunnistaa ne mahdolliset sidosryhmät. Sitä kautta kun lähtee miettimään sitä tutkimusta, että mitä minä tässä tavoittelen ja onko tää kiinnostavaa laajemmin yhteiskunnassa. Jos ei tutkija tunnista niitä sidosryhmiä, niin silloinhan ne lähtökohdat sen vaikuttavuuden edesauttamiselle on heikot. Eli se on se ensimmäinen asia. Ja siis sitten sen jälkeen tietenkin viestintä kulkee siinä sivussa. Mutta se viestintä on usein, kun me puhutaan vaikuttavuudesta, niin mua itseäni häiritsee se, et me palautetaan helposti mekaanisesti tämmösiin, että no viestinnästä apua ja kaikkia työkalupakkeja paljon esitellään. Mutta se kaikki lähtee kuitenkin siitä, että se tutkimus on se ydin. Ja kun tekee sitä tutkimusta laadukkaasti ja tunnistaa niitä sidosryhmiä ja pyrkii päästä puheille heidän kanssaan. Mikä on aina missäkin tapauksessa se oikea kanava, niin sehän riippuu sitten siitä, minkälaista tutkimusta tehdään. Niin mä näkisin, että se on tärkeintä. Enkä korostais niin paljon niitä tämmösiä, no työkaluista vois puhua. Mutta mä ymmärrän, että sitä työtä tehdään paljon ja jos joku kaipaa konkreettisempia apuja esimerkiksi siihen, että miten sitä vaikuttavuutta vois saada aikaan, niin tällä hetkellä mulla on sellainen käsitys, et Suomalainen Tiedeakatemia tekee paljon sellaista työtä ja tarjoaa koulutuksia. Jotka voi sinällänsä varmasti olla myös inspiroivia siihen oman tutkimuksensa vaikuttavuuden tai niitten yleisöjen miettimiseen, jos sen kokee muuten hankalana. 

Outi: Kiitos. Siinä tuli tähän loppuun vielä hyvät vinkit, mitä asioita kannattaa huomioida kun vaikuttavuutta omassa tutkimuksessaan lähtee pohtimaan. Kiitos sulle tosi paljon mielenkiintoisesta juttuhetkestä ja suuret kiitokset, että ehdit tulla tänään tänne meidän vieraaksi.

Reetta: Kiitos, oli oikein kiva keskustella lempiaiheesta.

Laura: Joo ja kiitos munkin puolesta. Tää on tosi hyvä aihe ja ihan mielettömän hienoja juttuja saatiin taas kuulla. Me jatketaan sitten uudella näkökulmalla seuraavassa jaksossa. Kannattaa seurata Turun yliopiston avoimen tieteen kiihdyttämön sometilejä, meil on X ja Insta, niin siellä sitte kerrotaan, milloin aina seuraava jakso on kuunneltavissa.

Outi: Jep, kuullaan taas ensi kerralla. Moi moi.

Laura: Moikka

Tässä jaksossa Turun yliopiston tutkimuspalveluiden kehittämisasiantuntijat Laura Niemi ja Outi Nurmela kertovat lyhyesti mitä kaikkea on odotettavissa kevään aikana ja muistelevat jo kuljettua vaikuttavuusmatkaa Vau, mikä vaikutus! –podcastin parissa. Jakso on Vau, mikä vaikutus! –podcastin kevään 2024 ensimmäinen jakso ja samalla toisen kauden aloitusjakso.

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine

Laura: Hei! Mä oon Laura.

Outi: Ja mä oon Outi ja tämä on Vau, mikä vaikutus! -podcast.

Laura: Tervetuloa pienen tauon jälkeen kuuntelemaan meidän vaikuttavuuspodcastin uutta kautta. Me ollaan tosi innoissamme siitä, että päästään keskustelemaan tutkimuksen vaikuttavuudesta monista uusista näkökulmista. Varmasti tälläkin kaudella opitaan taas paljon.

Outi: No ehdottomasti. Onpa mukavaa taas päästä podcastin äärelle pitkästä aikaa. Tällä kaudella me halutaan päästä vielä vähän syvemmälle sinne vaikuttavuuden monimuotoisuuteen ja siihen, että miten se näkyy eri tutkijoiden ja asiantuntijoiden työssä sitten ihan konkreettisesti.

Laura: Tällä kaudella me pyritään olemaan tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden äärellä. Ja kuullaan siitä, miten tutkimuksen näkyvyyttä voidaan lisätä eri kanavissa ja erilaisilla strategisen kehittämisen menetelmillä.

Outi: Tällä kaudella puhutaan myös EU-vaikuttamisesta ihan yleisellä tasolla sekä tutkijan näkökulmasta vaikuttavuudesta EU-rahoitteisessa hankkeessa. 

Laura: Ja muistetaan myös kansallisten rahoittajatahojen näkökulmat sidosryhmäyhteistyöhön ja vaikuttavuuden esille tuomiselle.

Outi: Meillä on tulossa siis ihan todella huikea kausi ja ollaan saatu taas supermielenkiintosia vieraita. Mä itse odotan erityisesti jaksoa, jossa me päästään perehtymään coachingiin. Tulee varmasti todella mielenkiintoinen keskustelu. On tosi kiinnostavaa päästä kuulemaan, että mitä se coaching oikeastaan on ja millaisia asioita sen avulla voidaan kehittää. Sekä vielä, että miten se ehkä poikkeaa perinteisistä kehittämismenetelmistä ja tukee sitä tutkimuksen vaikuttavuutta. Mitä sä, Laura, erityisesti odotat tältä meidän uudelta kaudelta?

Laura: Mä odotan myös tota coachingia. Mut mä odotan myös sitä, että me kuullaan ja opitaan siitä, miten vaikuttavuuden todentaminen onnistuu tai voisi onnistua ja minkälaisia haasteita siihen liittyy. Koska näihin teemoihin me päästään kiinni useissa eri jaksoissa tällä kaudella. Meillä on muun muassa yksi jakso, missä me kuullaan, millä tavoin vaikuttavuutta voidaan tuoda aktiivisesti esiin sosiaalisessa
mediassa. Sitten on tulossa myös jakso, missä puhutaan siitä, minkälaisia kanavia pitkin voidaan saada aikaan merkittävää yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Ja heti seuraavassa jaksossa tämän meidän avausjakson jälkeen päästään keskustelemaan vaikuttavuuspoluista ja niiden hyödyntämisestä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden esiintuomisessa.

Outi: Sitä mäkin odotan tosi paljon. Hirveen mielenkiintoista päästä keskustelemaan vaikuttavuustutkijan kanssa, koska näitä vaikuttavuutta tutkivia henkilöitä Suomesta ei juurikaan löydy. Että mahtaakohan olla tämä yksi ainokainen, niin mielenkiintoista päästä häntä haastattelemaan. Tämä kausi nyt ehkä painottuukin vähän enemmän yhteiskunnallisen vaikuttavuuden puolelle ylipäänsä. Tieteellinen vaikuttavuus on totta kai ihan todella tärkeä asia, mutta sen todentamiseen ja mittaamiseen on jo olemassa kohtalaisen vakiintuneita tapoja sentään. Mutta yhteiskunnallinen vaikuttavuus on taas tällä hetkellä ollut enemmän esillä. Sillä edelleen sen todentaminen ja mittaaminen nähdään erityisen haasteellisena. Tästäkin aiheesta puhutaan sitten siinä seuraavassa jaksossa. Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden todentamiseen on juuri nyt onnistuttu kehittelemään tapoja mitata ja arvioida sitä. Juuri siksi yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja sen mittaamisen ja
arvioinnin haasteet ja siinä ehkä aikaansaadut edistysaskeleet on olleet nyt tapetilla.

Laura: Ja sitten myös viestinnällisestä näkökulmasta voidaan nähdä selkeä ero tieteellisen ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden välillä. Tieteellisen vaikuttavuuden viestiminen saattaa olla jokseenkin selkeetä, koska viestittäessä omalle tieteenalalle ne termit ja kaikki se käsitteistö, mitä siinä tutkimuksen tekemisessä käytetään, on vakiintuneita. Samalla tutkimusalalla työskentelevät usein puhuvatkin ”samaa kieltä”, joten silloin väärinymmärrysten riski on melko pieni. Usein myös tieteenaloilla on paljon vakiintuneita käytäntöjä menetelmällisesti ja teoreettisia keskusteluja on käyty jo ehkä pidemmän aikaa. Jolloin voidaan nähdä myös jo näitä pidemmän aikavälin vaikutuksia siinä, kun sitä tutkimusta tehdään. Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden osalta taas, kun viestitään tieteenalan
ulkopuolelle tai tehdään tutkimusta tieteenalan ulkopuolisten kanssa, niin erilaisista asioista ja käsitteistä joudutaan ehkä puhumaan vähän eri tavalla. Välttämättä niitä kaikkia termejä ja käsitteistöjä, joita normaalisti siellä omalla tieteenalalla käytetään, ei voida edes käyttää. Vaan joudutaan luomaan uutta yhteistä kieltä, jotta kaikki ymmärtää, mistä on kyse. Toki myös sitten viestiminen eri sidosryhmille ja suurelle yleisölle vaatii monisanaisempaa ja monesti myös yksinkertaistetumpaa viestintää kuin mitä sitte siellä tieteen sisällä voidaan käyttää.

Outi: No just näin. Tästä samasta sidosryhmille viestimisestä ollaan puhuttu viime kaudella paljon. Lisäksi toinen asia, mistä viime kaudellakin puhuttiin paljon, oli se aikajänne, eli tosiaan se aikajänne on erilainen myös. Yhteiskunnallista vaikuttavuutta tehdään aina uusista tutkimustuloksista ja monesti myös viestintä keskittyy johonkin tiettyyn hetkeen. Niin se ei välttämättä linkity sit taas pidemmän aikavälin tutkimustietoon. Jolloin sitten esille tuodaan vain niitä lyhyen aikavälin vaikutuksia ja ne todelliset, suuremmat, pidemmän aikavälin vaikutukset on tosi hankalaa tuoda esille. Toki myös näistä pidemmän aikavälin vaikutuksia voi siis olla vaikea todentaa ja arvioida ihan ylipäänsä. Mut tähän yhtenä ratkaisuna onkin nuo jo vähän aiemmin vinkatut vaikuttavuuspolut tai vaikuttavuuskuvaukset tai vaikuttavuustarinat, joista me kuullaan tosiaan seuraavassa jaksossa lisää.

Laura: Tälläkin kaudella tulee paljon esiin sellaisia teemoja, mitä me ollaan kuultu jo aiemminkin. Eli osa teemoista on meillä ollut jo esillä tai on tuttuja sieltä viime kaudelta. Ihan ensimmäisessä jaksossa, kun me ollaan alotettu tän podcastin tekemistä syksyllä 2022, meidän tarkoituksenahan oli lähteä tekemään nimenomaan podcast-sarjaa kaikille niille, jotka on kiinnostuneita tutkimuksen vaikutuksista ja haluaa maksimoida tutkimuksen vaikuttavuutta. Tässä podcast-sarjassa oli tarkotus käsitellä tätä vaikuttavuutta useista eri näkökulmista ja useiden eri henkilöiden kertomana. Tää meidän koko podcast-sarja syntyi siis tarpeesta pureutua siihen, mitä se vaikuttavuus on ja miten tutkimuksen vaikuttavuutta pystytään tuomaan esille ja sanottamaan.

Outi: Just niin. Ja meidän ensimmäinen kausi onnistuikin ainakin meidän itsemme mielestä aika hyvin, et saatiin podcastiin paljon erilaisia vieraita puhumaan vaikuttavuudesta. Meillä oli vieraita muun muassa Suomen Akatemiasta, meidän oman yliopiston johdosta, meidän lippulaivoista, erilaisista tutkimusryhmistä, yliopistohallinnosta. Ja mahtui sinne mukaan yksi työelämäprofessorikin. Tän vuoksi
meillä oli myös runsas kattaus hyvin erilaisia aiheita. 

Laura: Sit me tehtiin myös yksi englanninkielinen erikoisjakso avoimesta tieteestä. Avoin tiede oli myös esillä muutamassa muussakin jaksossa. Avoimeen tieteeseen liittyen esille nousi myös yhteistekeminen ja vuorovaikutus, mihin palattiin useammassa jaksossa useammankin vieraan kanssa. Erilaiset sidosryhmät, kuten esimerkiksi muut tutkimusta tekevät tahot, yritykset, kansalaiset, yhteiskunnassa toimivat johtajat ja päättäjät oli oikeastaan aika paljonkin esillä. Ja me saatiin hyviä
vinkkejä siitä, miten eri sidosryhmien kanssa vaikuttavuutta voidaan saada aikaiseksi.

Outi: Joo ja esillä oli sitten myös vaikuttavuuden ennakointi, mikä, kuten tiedetään, on tosi haasteellista. Haasteelliseksi osoittautui myös se vaikuttavuuden arviointi, mihin palataan tälläkin kaudella. Arviointiteemaa me käsiteltiin muun muassa jaksoissa, joiden aiheina oli tutkimuksen vastuullinen arviointi ja eettinen ennakkoarviointi. Viime kaudella sivuttiin myös sitten jonkin verran tutkimusinfroihin liittyviä asioita. Puhuttiin muun muassa Flavoriasta, eli tästä meidän Turun yliopiston tutkimusalustasta ja Punkkilivestä. Ne ovat siinä mielessä merkittäviä tutkimuksen infrastruktuureja, että ne mahdollistaa useampien tahojen osallistumisen tutkimuksen tekemiseen sekä uuden tiedon jakamisen näiden tahojen hyödynnettäväksi. Eli esimerkiksi sinne Punkkiliveen kun käy niitä punkkeja
merkkailemassa, niin näkee myös itse sen kartan, että missäs niitä sitten liikkuu.

Laura: Mehän ollaan opittu ihan hirveän paljon jo meidän ensimmäisen kauden aikana. Ja nyt sitten varmaan tullaan oppimaan lisää tän uuden kauden ajan. Tää on oikeestaan jatkuva oppimisen prosessi, koska tää vaikuttavuusteema on niin hurjan laaja. Mehän ollaan tehty ensimmäisen kauden aikana parikin koostejaksoa siitä, mitä on opittu. Niistä voi kuunnella tarkemmin, mitä kaikkee on ehditty jo kuulla, mitä meidän vieraat on ehtinyt jo kertomaan ja mistä kaikesta voidaan sitten ottaa
opiksi siinä omassakin tekemisessä. Mutta jos nyt sitten nostetaan muutamia erityisen tärkeitä asioita, niin mun mielestä me ollaan opittu sitä, miten faktoihin ja tieteelliseen tutkittuun tietoon perustuvia johtopäätöksiä voidaan tehdä. Ja miten näitä johtopäätöksiä ja tutkimuksen kautta syntynyttä tieteellistä tietoa voidaan levittää riittävän selkeästi yhteiskunnan käyttöön ja erilaisten kanavien kautta.

Outi: Ensimmäisen kauden aikana tosiaan vuorovaikutus ja viestintä nousivat keskeisiksi tekijöiksi vaikuttavuuden aikaansaamiseksi tosi monessa puheenvuorossa. Niin kun tossa jo aikaisemmin mainittiinkin, että lähes kaikissa jaksoissa nämä aiheet nousi esille. Mutta selvää oli kyllä se, että ei ole mitään yhtä keinoa sen vaikuttavuuden esilletuomiseen, vaan jokaisen tulee löytää omat keinonsa ja kanavansa viestiä tutkimuksestaan. Tälläkin kaudella kuullaan tarinoita siitä, miten eri tavoin ollaan sitä omaa tutkimusta tuotu esille ja sitä vaikuttavuutta saatu aikaan. 

Laura: Jokaisellahan on tietysti oma tapa viestiä siitä ja kertoa siitä omasta tekemisestään. Mä kyllä ainakin toivon, että tällä uudella kaudella päästään syventymään siihen, miten olis mahdollista paremmin myös sanoittaa ja kuvata tutkimuksen tieteellistä ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta sillä lyhyellä ja sitten sillä pitkälläkin aikavälillä. Meillä onkin tosi taitavia tutkijoita tällä kaudella mukana, niin he varmaan osaa kyllä kertoa siitä, että ainakin miten he on lähteny sanottamaan omaa tutkimuksen vaikuttavuutta. Ja tietysti kun ollaan päästy jo näin pitkälle, niin olis kiva päästä puhumaan myös niistä keinoista, miten voidaan todentaa ja mitata sitä tutkimuksen vaikuttavuutta. 

Outi: Se aikajänne ja sen tuomat haasteet onkin se yksi iso asia, mikä ollaan opittu tähän mennessä. Et vaikuttavuutta on haastava mitata juuri sen takia, että ne vaikutukset usein realisoituu vasta hyvin pitkän ajan kuluttua. Nää on varmasti teemoja, mihin päästään pureutumaan meidän tulevallakin kaudella uusien vieraiden kanssa. Toivottavasti sitten päästään vähän syventämään sitä jo opittua ja ehkä opitaan vähän jotain uuttakin.

Laura: Meidän uusi kausi on ihan varmasti täynnä uudenlaisia näkökulmia niille, jotka ovat kuunnelleet meidän podcastia sieltä ihan ensimmäisestä jaksosta alkaen. Mutta mukaan vaikuttavuusmatkalle meidän kanssa voi hypätä ihan mistä aiheesta tahansa. Eli me ollaan suunniteltu tää podcast-sarja siten, että jaksot löyhästi linkittyy toinen toisiinsa ja jokainen jakso toimii sitten myös hyvin itsenäisenä
kokonaisuutena.

Outi: Eli rohkeasti vaan kuuntelemaan joko meidän luomaa vaikuttavuustarinaa tai sitten niitä yksittäisiä maistiaisia vaikuttavuudesta. Eli jaksoja voi siis hyvin kuunnella siinä järjestyksessä kun itse haluaa ja mikä aihe ehkä juuri sillä hetkellä omassa työssä tai tutkimuksessa on keskeistä. Jaksoista löytyy hyviä vinkkejä myös niiden rahoitushakemukseen vaikuttavuusosioiden laadintaan kuin sitten tutkimuksen näkyvyyden lisäämiseen ja vähän kaikkeen siltä väliltä.

Laura: Monessa jaksossa saadaan neuvoja myös erilaiseen verkostoitumiseen ja uusien partnerien löytämiseen tai sidosryhmäyhteistyöhön.

Outi: Mut hei Laura, millä fiiliksellä nyt starttaat tähän uuteen kauteen?

Laura: Mä olen kyllä tosi innostunut ja siis musta tuntuu ihan tosi hyvältä lähtee tekee tätä uutta kautta. Musta tuntuu, että koko ajan me ollaan päästy syvemmälle kiinni siihen, mitä se vaikuttavuus nyt oikeestaan on ja mitä kaikkea siihen voi liittyä. Erityisen innostavaa tässä podcastin tekemisessä mun mielestä on se, kun on saatu tehdä taustatyötä meidän vieraiden aiheista. Koska sitten on itsekin löydetty uudenlaisia näkökulmia tähän vaikuttavuuteen. Sellasia, mitä ei ehkä olla ihan alun perin osattu edes ajatella. Parastahan on tietysti se, kun sitten itse jaksojen nauhoituksessa päästään puhumaan näistä aiheista meidän aivan huikeiden asiantuntijavieraiden kanssa. Eli he on kyllä ihan äärettömän tietoisia vaikuttavuudesta ne ihmiset, jotka meillä on ollu täällä mukana. 

Outi: Todellakin. Mä odotan itse suurella innolla sitä, että päästään tällä kaudella kiinni erityisesti tähän vaikuttavuuden monimuotoisuuteen. Ja tieteellistä vaikuttavuutta enemmän sitten tutkiskelemaan sitä tieteen ja tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Ja kuten sä sanoit, Laura, niin tietysti ne
asiantuntevat ja eri tavalla tutkimuksen parissa työskentelevät vieraat on tän podcastin tekemisen suola. Että ilman meidän vieraita ei ois kyllä meidän podcastia.

Laura: Mutta tulossa on edelliseen kauteen verrattuna hiukan erilainen kausi kuitenkin, koska tän kauden kaikki jaksot julkaistaan kevään 2024 aikana. Eli tää meidän toinen kausi on vähän lyhyempi, mitä se ensimmäinen on. Mutta ihan varmasti sitäkin antoisampi kausi edessä, koska meillä on niin huikeet vieraat tulossa. 

Outi: Kyllä. Ja kuten tossa jo vähän vinkkailtiinkin aikasemmin, niin ensimmäisessä varsinaisessa jaksossa me hypätään heti isojen ja haastavien asioiden äärelle, kun aiheena on yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen liittyvä tutkimus, vaikuttavuuspolut ja tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arvioinnin ja mittaamisen haasteet. Vieraana meillä on silloin Tampereen yliopiston tutkija Reetta Muhonen, joka on omassa tutkimuksessaan selvittänyt muun muassa tutkijoiden näkemyksiä
tutkimuksen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ja sen arvioinnista. Näistä näkemyksistä päästään kuulemaan myös varmasti jonkun verran sitten tuossa ensimmäisessä jaksossa. Sen lisäksi Reetta avaa meille, miten vaikuttavuuden todentamisen haasteisiin voidaan löytää ratkaisuja. Et jännittävää kuulla.

Laura: Kyllä. Reettahan on tosiaan melkein Suomen ainoa vaikuttavuustutkija, ni on tosi hienoa, että hänet saatiin meidän vieraaksi. Mutta hei, tervetuloa mukaan meidän uudelle kaudelle. Muistakaa jatkaa Turun yliopiston avoimen tieteen kiihdyttämön sometilien, X:n ja Instan seuraamista, niin kuulette aina sitten ensimmäisenä, kun uusi jakso on kuunneltavissa.

Outi: Jep, tervetuloa hei mukaan kuuntelemaan niin vanhat kuin uudetkin kuulijat. Edelleen voitte kommentoida meille rohkeasti meidän somekanavissa podcastin jaksoja ja esittää niitä omia ehdotuksia ja toiveita vieraiksi tai aiheiksi, niin voidaan toteuttaa sitten teille mielekästä kuunneltavaa jatkossakin. Ihanaa ja energistä vuoden alkua kaikille. Moi moi.

Laura: Ollaan kuulolla, moikka.

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine

Laura: Hei! Mä oon Laura.
Outi: Ja mä oon Outi ja tämä on Vau, mikä vaikutus! –podcast.
Laura: Tän päivän jaksossa me jutellaan siitä, kenen ääni mediassa kuuluu ja miten
erityisesti humanistisella tieteenalalla työskentelevien tutkijoiden olisi mahdollista
olla aktiivisempia yhteiskunnallisessa keskustelussa. Sen lisäksi me tutustutaan
Humanisti vastaa -podcastiin.
Outi: Vieraaksi me ollaan tänään saatu journalisti ja media-asiantuntija sekä Turun
yliopiston työelämäprofessori Riitta Monto. Kiitos, kun tulit vieraaksi. Haluaisitko
tähän alkuun kertoa lyhyesti, että kuka olet ja mitä sun työnkuvaan kuuluu?
Riitta: Tosiaan olen humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori ja toimittaja. Ja
voin sanoa ehkä, että minun kohdallani aina paino on sanalla toimittaja ja se on
tietysti se syy myös, miksi olen työelämäprofessorina. Työelämäprofessorina pyrin
opettamaan mediataitoja tutkijoille ja humanistisen tiedekunnan henkilökunnalle.
Oma ajatus siinä koko jutun taustalla on se, että haluan kannustaa tutkijoita
aktiivisuuteen, olemaan yhteydessä mediaan ja tuomaan omia näkemyksiä julkiseen
keskusteluun. Syy siihen varmaan on taas se, että mulla on todellakin pitkä ura
mediassa. Kun olen tehnyt töitä radiossa ja televisiossa ja sanomalehdessä, niin
monesti ajattelin, että varmasti yliopistolla on vielä paljon enemmän aiheita kun ne,
mihin toimittajana törmäsi. Joita olisi hyvä käsitellä ja tuoda esiin julkisessa
keskustelussa. Nyt mä teen sitten ikään kuin yliopiston sisältä sitä työtä, että
kannustan olemaan yhteydessä mediaan.
Laura: Tällä kaudella me pyritään meidän podcast-sarjassa syventymään
vaikuttavuuteen ja sen monimuotoisuuteen. Ja halutaan nyt sitten alkuun kysyä
sulta, että miten määrittelisit termin vaikuttavuus ja miten se näkyy sun työssä?
Riitta: Jos ajattelen sitä median näkökulmasta, niin vaikuttaminen on valtavan
tärkeää. Ja ehkä se, että kenen ääni siellä mediassa kuuluu, ketkä on ne, jotka saa
näkemyksensä esiin ja tuotua esiin niitä mielipiteitä, jotka vaikuttaa meidän kaikkien
näkemyksiin. Ehkä yksi erittäin tärkeä asia on se, että miten päätöksentekoon
vaikutetaan. Kenen tutkimukset, kenen mielipiteet, kenen perustelut, mitkä faktat
vaikuttaa siihen, minkälaisia päätöksiä yhteiskunnassa tehdään. Media on todella
tärkeä vaikuttamisen paikka.
Outi: Ehdottomasti. Onko sun kokemuksen mukaan, vaikuttavuus on nyt ehkä
semmonen asia, mistä on ruvettu nyt puhumaan yliopistomaailmassa enemmän,
mutta onko se semmonen asia, mistä puhutaan media-alalla? Vai onks se enemmän
vaan semmonen, mikä luonnollisesti tapahtuu, et siitä ei niinkään tarvitse
keskustella?
Riitta: Kyllä siitä keskustellaan ja se on ehkä hyvin arkista myös. Monestihan
ajatellaan, että mediassa olisi jotkut valmiit kaavat tai pahimmillaan voi sanoa että
salaliittoteoriat, miten asioita käsitellään tai mihin aiheisiin tartutaan. Mutta ihan
valtavan yleistä on se, että pohditaan uutiskokouksissa, että mitä asioita nyt on
ilmassa, mihin pitäisi tarttua. Ja sitten taas vaikuttavuuden näkökulmasta että keitä
haastatellaan. Ketkä ovat ne, jotka pääsevät vaikuttamaan siihen julkiseen
keskusteluun. Ja ihan jatkuvaa on pohdinta siitä, että mistä löydetään uusia
asiantuntijoita, uusia haastateltavia, ettei aina äänessä ole ne samat. Useimmiten
ne samat niin hehän ovat hyviksi havaittuja, mutta on tosi tärkeää löytää uusia
haastateltavia.
Outi: Tähän liittyen oikeastaan, ootko huomannut, että tätä tutkijoiden
asiantuntemusta ja tutkittua tietoa hyödynnettäisiin nyt uutisoinnissa ja mediassa
tänä päivänä aiempaa enemmän?
Riitta: Sellaista tutkittua tietoa ei ole minulla, että miten on ollut eri
vuosikymmeninä. Yleisesti olen sitä mieltä omalta toimittajauralta, että aina on
tutkimusta arvostettu ja pyritty löytämään johonkin juttuun asiantuntijat niin, että
haastatellaan niitä, joilla on uusin tieto. Että en osaa sanoa, haastatellaanko,
käytetäänkö nyt tutkijoita enemmän. Mutta yliopiston puolella mun mielestä on
valtava muutos tapahtunut toimittajaurani, jos ajattelee, et se on noin 40 vuotta,
niin sieltä alkuvaiheista muistan tilanteita, että olen saanut haastattelupyyntöön
professorilta vastauksen, että miksi minun pitäisi sinulle tästä puhua.
Outi: Niin, että ehkä nykyään tutkijatkin ymmärtää, että heidän kuuluu ja kannattaa
ja pitää mennä sinne kertomaan.
Riitta: Kyllä, ihan ehdottomasti valtava muutos on tapahtunut siinä. Siihenhän
tietysti vaikuttaa moni asia, että ylipäätään puhutaan avoimuudesta enemmän ja
siitä, miten tärkeää on osallistua julkiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Mutta
myös se, että miten se oma tutkimusala saa näkyvyyttä, niin sehän vaikuttaa
monesti rahoitukseen, se voi vaikuttaa ehkä yliopiston sisällä siihen arvostukseen ja
niihin panostuksiin, resursseihin. Mutta nää tärkeät rahoittajatahot, erilaiset säätiöt,
jotka rahoittaa tutkimusta, niin kyllähän he kaipaa myös sitä, että sitten tutkimukset
näkyvät julkisuudessa.
Outi: No puhuit just siitä, että pitää etsiä niitä asiantuntijoita kertomaan asioista,
niin osaako tutkijat jo tarjota tavallaan itse sitä omaa asiantuntemustaan ehkä just
näistä syistä, että hekin haluaa sitä julkisuutta ehkä just rahoittajien takiakin? Vai
mitä kanavia pitkin sit yleensä löydetään näitä mahdollisesti just uusia
asiantuntijoita kertomaan?
Riitta: Ehdottomastihan olen sitä mieltä, että erityisesti humanistitutkijat aivan liian
vähän osaavat tarjota omaa näkemystään. Ehkä se kokemus, mikä minulla on, että
humanistitutkijoilla on enemmän se ajatus, että jos puhutaan ihan täsmälleen siitä
omasta tutkimuksesta, niin sen kanssa kyllä voidaan antaa haastattelu, jos se liittyy
tarkasti siihen käsillä olevaan asiaan. Mutta se, että rohkeasti lähdettäisiin ottamaan
kantaa ehkä vähän laajemmin kuin sen oman alan tai oman tutkimuksen kohdalla,
niin siihen on arkuutta. Mutta kyllä mä selvästi näen, että tutkijat on monet
aktivoitunut ja ovat aktiivisia, kirjoittaa blogeja ja ovat sosiaalisessa mediassa
aktiivisia. Kyllä mä siihen kannustan, vaikka tiedän, että viestintä vie paljon aikaa.
Että ei mikään tapahdu itsestään. Mutta olen itsekin vuosien mittaan esimerkiksi
Turun Sanomiin löytänyt paitsi haastateltavia, myös kommentaattoreita,
kolumnisteja. Ja tällaisen pikaraatiin ajankohtaisiin asioihin kantaa ottavia tutkijoita
ja muita, jotka ovat sosiaalisessa mediassa pystyneet ottamaan kantaa käsillä oleviin
keskusteluihin. Jos pystyy tiiviissä muodossa nopeasti ottamaan kantaa, niin sitten
voi ajatella, että tämä ihminen pystyy myös uutismedian tahdissa toimimaan. Ja
erittäin hyviä ihmisiä on löytynytkin.
Outi: Ehkä sen muutoksen huomaan siinäkin, että kun ollaan pyydetty tänne meidän
podcastiin ihmisiä puhumaan, niin valtaosa on kyllä suostuneet ja lähteneet
mielellään tälläseen formaattiin mukaan myös kertomaan itsestään ja
tutkimuksestaan ja ajatuksistaan. Ihan kourallinen vaan tai ehkä vähemmänkin kun
kourallinen on kieltäytynyt.
Riitta: Kyllä. Ja sekin ehkä, että kyllähän minunkin kokemus toimittajauralta on se,
että harvemmin on tullut sitä tylyä vastausta, että miksi tästä pitäisi puhua. Mutta
että sen ymmärrän myös, että on tiettyjä tilanteita, jossa ei halua ottaa kantaa
asiaan, joka ihan selkeästi menee ohi oman asiantuntemuksen ja kuuluisi jollekin
toiselle tutkijalle paremmin. Silloin kannustankin, että ohjaa sitten toimittajan sen
paremmin asiaa tuntevan tutkijan puoleen.
Laura: Joo, kyllä tutkijoiden kannattaa pitää vähän semmosta yhtä myös tässä. Eli
kun on niitä omia verkostoja ja muita, niin sitten hyödynnetään niitä ja nimenomaan
sitten osoitetaan niitä asiantuntijoita myös sitten sinne medialle, joihin media voi
olla yhteydessä, jos itse ei välttämättä oo se taho. Mutta kun tossa oli puhetta siitä,
että siellä mediassa ja ylipäätäänkin yhteiskunnallisessa keskustelussa paljon on
esillä ne tietyt ihmiset jotka ovat aktiivisia ja ihan hyviksi havaittuja, sit halutaan
näitä uusia, niin kenen ääni siellä mediassa tällä hetkellä näkyy ja kuuluu? Onko se
just nämä samat, ne uudet, humanistit, jonkun muun alan tutkijat? Miten ajattelisit
yleisesti tätä?
Riitta: Itse kaipaan sitä moniäänisyyttä julkiseen keskusteluun. Jos ottaa esimerkiksi
vaikka sen koronapandemia-ajan, jolloin me kaikki tulimme tuntemaan monet
asiantuntijat, jotka täyttivät sanomalehtien haastattelut ja olivat illasta toiseen tvstudiossa keskustelemassa, niin kyllähän siellä keskusteli tietysti lääketieteen
asiantuntijat. Ja tietysti poliittiset päätöksentekijät, jotka tekivät niitä ratkaisuja,
että miten meidän tulee käyttäytyä, suljetaanko jotkut toimialat kokonaan. Ja ehkä
myös yhteiskuntatieteilijät kertomassa, että miten tämä vaikuttaa yhteiskuntaan,
kun suljetaan kaikenlaisia toimintoja. Tai sitten Venäjän hyökättyä Ukrainaan, niin
ihan tavallaan vastaavaa. Että joka ilta ja joka päivä näimme asiantuntijoita, jotka
keskustelivat, että mistä on kyse. Silloinhan tietysti sotatieteen asiantuntijat olivat
siellä puhumassa, poliittiset päättäjät, jotka tekivät niitä ratkaisuja, miten Suomi
tähän suhtautuu. Ja ehkä silloin myös mahdollisesti jälleen yhteiskuntatieteen
asiantuntijat, politiikantutkijat. Näissä molemmissa tapauksissa ne vaikutukset sekä
ihmisten kokemukseen että yhteiskunnalliseen ilmapiiriin olivat minusta niin suuria,
että ihan ehdottomasti olisin kaivannut myös asiantuntevan humanisti näkökulman
siihen keskusteluun. Ja siihen, miten tällainen pitkä eristysaika korona-aikana
vaikuttaa meihin. Tai miten se, että naapurivaltiomme hyökkää toiseen valtioon, niin
miten se vaikuttaa. Niin ehkä sellasta laaja-alaisuutta kaipaisin siihen
yhteiskunnalliseen keskusteluun. Näähän on asioita, jotka vaikuttaa ihan
yhteiskunnan monin eri tavoin ja meidän käyttäytymiseen, meidän kulttuuriseen
ajatteluun ja muuhun. Siihen sitä moniäänisyyttä kaipaisin. Taloustieteilijäthän ovat
erittäin hyvin edustettuina julkisessa keskustelussa myös.
Outi: Millä tavalla sun mielestä ehkä sitten tutkijoiden pitäisi aktiivisemmin vaikuttaa
tähän julkiseen keskusteluun ja esimerkiksi sitten myös poliittiseen
päätöksentekoon?
Riitta: Pitää olla aktiivinen. Pitää ottaa kantaa, pitää sitä omaa asiantuntemustaan
tuoda esiin. Sitähän voi ihan yksinkertaisesti tarjota medialle aiheeksi. Olen monesti
sitä myös sanonut tutkijoille, että jos tuntuu vaikealta itse lähestyä, niin kannattaa
pitää viestintäyksikkö ajan tasalla omista tutkimuksista, jotta sieltä voidaan vinkata.
Tai joku kollega voi vinkata, että meillä on tällaista asiantuntemusta, jotta media
tietää. Ei toimittaja tiedä kaikkea, mitä tutkimuksessa tapahtuu tai keitä tutkijoita
on. Eli oma aktiivisuus on valtavan tärkeä. Samoin hyvin tärkeää on se, että seuraa
mediaa, mitä mediassa tapahtuu, mistä juuri nyt keskustellaan, jotta voi tuoda siihen
keskusteluun sen oman näkökulman. Yritin vähän selvittää sitä, että miten
humanistitutkijoita kuullaan. Kun osallistuin johonkin seminaariin, missä käsiteltiin,
että millä tasolla on suomalainen tutkimus ja miten sillä vaikutetaan ja muistan, että
kysyin aina, että no entä humanistitutkimus, niin sain vastauksen että niin, hyvä
kysymys. Että mitenkähän se olikaan, että miten humanistitutkijat. Tai koitin
selvittää, että miten esimerkiksi valiokuntiin valitaan asiantuntijoita antamaan
lausuntoja korkeimman poliittisen päätöksenteon pohjaksi. Niin ei siellä
humanistitutkijoita liiemmälti kuulla.
Outi: Miten sun mielestäsi mediassa suhtaudutaan siihen, jos joku tutkija vaikka itse
tarjoaa että hei, mä tiedän tästä aiheesta, että haastatelkaa mua. Suhtaudutaanko
siihen positiivisesti vai epäluuloisesti, että mikäköhän agenda hänellä on tässä
taustalla?
Riitta: Yleensä aina esimerkiksi parhaat skuupithan syntyvät siitä, että joku vuotaa
tietoja. Eli eihän ne pyyteettömiä koskaan ole, että halutaan vaikuttaa asioihin.
Mutta yleisesti asiallinen, ajankohtainen yhteydenotto, niin kyllä siihen suhtaudutaan
asiallisesti ja mietitään, että sopiiko se juuri nyt käsiteltävänä olevaan aiheeseen.
Vai onko, niin että tuodaan näkökulma, joka nimenomaan synnyttää jonkun aiheen.
Ja sitten kannattaa muistaa, että jos se ensimmäinen yhteydenotto ei johda
mihinkään, niin ei kannata masentua. Ei kannata ajatella, että en minä sitten
koskaan enää tarjoa mitään, kun ei kerran tämäkään kiinnostanut.
Outi: Onko sun näkemyksen mukaan siinä jotain eroa, että jos sitä tarjoaa suoraan
itse tai vaikka yliopiston viestinnän kautta? Että kumpi tapa on parempi, vai onko
sillä mitään eroa, et se on vaan se aihe edellä?
Riitta: Aihe edellä. En näe, että siinä on mitään eroa suhtautumisessa siellä median
päässä.
Laura: Tässä aika paljon meidänkin podcastissa ollaan tällä kaudella puhuttu
humanistisesta tutkimuksesta itse asiassa. Ja sitten myöskin ehkä tällasesta, että
humanistisella tutkimuksella ja luonnontieteellisellä tutkimuksella siellä saattaa olla
jonkun verran eroja just liittyen tähän vaikuttavuuteen. Minkä takia erityisesti
humanististen alojen tutkijoiden olisi syytä nyt alkaa kiinnittää enemmän huomiota
medianäkyvyyteen?
Riitta: On valtavan tärkeää, että erilaiset näkemykset vaikuttavat yhteiskunnassa ja
ovat mukana siinä keskustelussa. Humanistinen tutkimus jo sinällään kantaa laajan
sivistyksen sisältöä. Tässä ajassa ehkä, jos missä, niin kaipaisin sivistyksen
arvostusta ja sitä, että ymmärretään erilaisten kielten ja kulttuurien merkitys ja
vaikutus meihin. Niin jo siitäkin syystä ihan, että sivistystä arvostettaisiin enemmän,
niin kannattaa humanistien olla aktiivisia.
Outi: Vähän jo aikasemmin sivuttiinkin tätä aihetta ja vähän sanoit jo ehkä jotain,
että mikä siinä saattaisi olla syynä. Mutta mitkä tekijät sun mielestä nyt sit ehkä
vaikuttaa just siihen, et minkä takia ne humanistit ei siellä mediassa asiantuntijoina
ole vielä niin paljon esillä? Puhuit aikasemmin siitä, että ehkä ei uskalleta, mut onko
tämä nyt se suurin syy, vai onko siinä muutakin taustalla?
Riitta: Ehkä siihen uskaltamiseen ja tiettyyn arkuuteen liittyy tietynlainen
perinteinen arvostus. Että meillähän asiantuntijoina arvostetaan nimenomaan
lääketieteen edustajia tai taloustieteilijöitä. Ajatellaan, että sieltä tulee kovaa faktaa,
joka on mitattavissa. Että tiedetään, pystytään luvuilla sanomaan, että tämä on nyt
näin. Eikä niinkään puhuta siitä, että minkälainen on kokemus tai mikä on joku
pitkän ajan merkitys, vaikkapa historianäkökulma. Ehkä se on puolin ja toisin, että
toisaalta tutkijoissa on minusta ehdottomasti sitä arkuutta ja turhaa
vaatimattomuutta. Mutta myös se, että meillä arvostuksissa menee niin, että
taloustiede on se, tai oikeustiede, joitten näkemykset painavat, kun tehdään
päätöksiä. Haastattelin yhtä artikkelia varten humanististen tiedekuntien dekaanit.
Suomessahan yliopistoissa ylipäätään on vain kolmessa itsenäinen humanistinen
tiedekunta, niin haastattelin nämä dekaanit. Kyllä heiltä selvästi, erityisesti Helsingin
yliopiston Pirjo Hiidenmaa ja Turun yliopiston Jaakko Suominen sanoivat, että kun
halutaan mediassa selittäjää jollekin jännälle ilmiölle tai hassunhauskalle
tapahtumalle, niin kysytään humanisteilta. Mutta kun halutaan perusteet jonkun
ratkaisun päätöksenteon pohjaksi, niin sitten käännytään vaikka taloustieteilijän tai
lääketieteen edustajan puolelle. Että ehkä se on meillä sellainen yhteiskunnallinen
asenne myös. Ja onhan siihenkin törmätty, että asetetaan vastakkain, ihan
tavallista, että kovat ja pehmeät tieteet. Ja siellä pehmeitten puolella on ne
humanistit.
Laura: Se voi olla vähän sitä just, että suuremman yleisön voi olla helpompi
ymmärtää just se, että jos sanotaan prosenttilukuja tai tuodaan esiin jotakin
kaaviokuvia ja näin. Niin sitten myös ajatellaan ehkä, että siellä kotiyleisöissä ja
muualla, joka sitä mediaa seuraa, niin ne saa siitä niinku enemmän irti, kun siitä
että jollakin tavalla piirrettäis kokonaiskuvaa siitä asiasta, mitä ehkä humanistit
sitten osaa tehdä hyvin kuitenkin.
Riitta: Yhtenä esimerkkinä voin sanoa esimerkiksi apulaisprofessori Ilmari Ivaska,
suomen kielen apulaisprofessori, joka opettaa suomea toisena kielenä ja tutkii sitä,
niin hänen näkemyksensä esimerkiksi maahanmuuttokeskusteluun, joka kävi tosi
vilkkaana hallitusta muodostettaessa, että mikä on maahanmuuttajien asema ja
mitä esimerkiksi nyt edellytetään siltä, että joku maahanmuuttaja saa Suomen
kansalaisuuden, on se, miten me puhumme ihmisistä julkisuudessa. Minkälaista
suomen kielen taitoa me edellytämme ja suhtaudummeko niin, että
maahanmuuttajat ovat yksi yhtenäinen ryhmä. Vai näemmekö, että se on hyvin
laajasti monenlaisia eri tavoin koulutettuja ihmisiä oleva joukko. Ja se, että mikä on
meidän sanavalintamme, kun me puhumme ihmisistä. Sen kaltaisiin asioihin itse
toivon että kiinnitetään huomiota kun tehdään päätöksiä, joista sanotaan, että ne
perustuvat tutkittuun tietoon.
Outi: Ehkä voisin itse ajatella myös vielä niin, että niillä aloilla, missä on totuttu
myymään sitä omaa tutkimusta, missä tää kaupallistaminen tai yritysyhteistyö on
läheisemmin läsnä kuin ehkä humanistisilla aloilla, niin siellä on ehkä jotenkin
enemmän kulttuuria siihen, että mennään tarjoamaan sitä omaa asiantuntemusta ja
kertomaan että hei, minä tiedän tästä. Että ehkä tämmönenki voi olla yhtenä syynä,
miksei ehkä osata lähteä tarjoamaan sitä omaa asiantuntemusta eteenpäin.
Riitta: Joo, varmasti näin. Oli todella mielenkiintonen tässä, oisko siitä pari vuotta
sitten Helsingin Sanomissa oli Norjan öljyrahaston pääjohtajan Nicolai Tangenin
haastattelu. Hän kertoi, että miten siihen valtavaan, oliko se yli 500:n ihmisen
organisaatioon aiemmin palkattiin parhaat ekonomistit esimerkiksi parhaista
yliopistoista. Niin nyt ymmärretään, että tarvitaan myös laajempaa ajattelua ja nyt
arvostetaan myös esimerkiksi filosofiaa tai historiantuntemusta.
Laura: Joo, kyllä yritysmaailmakin muuttuu pikkuhiljaa siihen suuntaan, että siellä
tarvitaan nimenomaan myös humanistista asiantuntemusta niihin ei niin perinteisiin
aloihin, missä humanistit on työskennelly. Mutta sä oot alottanut vuonna 2023 uuden
podcast-sarjan Humanisti vastaa. Niin mihin tarpeeseen tää podcast-sarja on tullut?
Riitta: Sen taustana oikeastaan, voi sanoa tietysti että tietyllä tavalla sen taustana
on se oma rakkaus radiotyöhön. Radiotyöstä aina pidin kovasti. Minusta ääni on
hieno väline, keskustelu on erittäin hyvä tapa välittää vaikeitakin asioita. Ajattelin,
että kun pyrin tuomaan humanisteja ja humanistista tutkimusta esiin, niin mietin,
että jos alotan podcastin, niin siinä pääsen haastattelemaan tutkijoita, jotka joko
ovat itse aktiivisia median kanssa tai sitten ovat vain keskittyneet tutkimukseen.
Mietin, että se voisi olla yksi hyvä tapa tuoda heitä esiin. Kokemukset on kyllä ollut
erittäin positiivisia, että kannatti alottaa.
Outi: Minkälainen kanava tai väylä tää podcast mielestäsi on sitten tutkijoille tuoda
esiin itseään ja asiantuntemustaan? Toki meitäkin kiinnostaa, kun tässä podcastia
myös tehdään.
Riitta: Podcast on erittäin hyvä kanava tieto- ja tiedeviestintään minun mielestäni.
Että jos miettii, että kaikenlainen kuuntelu on lisääntynyt, äänikirjojen suosio on
lisääntynyt. Ihmiset kuuntelevat paljon esimerkiksi tietokirjoja, koska niissä
vaikeatkin asiat, monimutkaiset asiat on helppoja kuunneltavia. Välttämättä ei
ihmisten keskittymiskyky riitä siihen, että istuisi lukemassa. Mikä on minusta sitten
taas toisaalta erittäin valitettavaa. Mutta että keskustelu on hyvä tapa välittää
monimutkaisia, vaikeitakin asioita. Ja sen on huomannut myös, että se sopii tieteen
käsittelyyn erittäin hyvin.
Outi: Voidaan kyllä ehkä olla ihan samaa mieltä tästä asiasta, koska itsekin just
ajateltiin, että vaikuttavuus on aika vaikee ja monitahoinen asia, niin sitä on ehkä
helppo lähestyä just tälläsen formaatin kautta, missä monilta eri kannoilta
tarkastellaan samaa asiaa.
Laura: Ja helpompi jotenkin keskustella, kun se, että tuottaisi jotain kirjallista
materiaalia. Toki sitäkin tuotetaan mekin ja sitten moni muu, mutta sitten jotenkin
siinä keskustelussa syntyy myös uutta ajatusta ja uusia näkökulmia ehkä, mikä
sitten taas on vaikea tuottaa, jos vaan istuu siellä omassa työpöydän ääressä
kirjoittamassa.
Riitta: Niin, kyllähän keskustelu yleensä aina tuottaa jotain uusia ajatuksia. Että
välttämättä puhuessaan ei tiedä, mitä seuraavaksi aikoo sanoa ja tulee kertoneeksi
itselleenkin uusia ja yllättäviä asioita. Mutta että sinänsä jos katsoo esimerkiksi,
miten media, joka koko ajan mittaa sitä, että miten niitä kulutetaan, niin on lisännyt
podcastin käyttöä. Kansainvälisesti jo paljon aikaisemmin ja nyt meillä Suomessa
yhä enemmän ja enemmän. Sehän kertoo siitä, että se tapa, jolla halutaan sisältöjä
välittää ihmisille, niin monesti menee hyvin keskustelun, eli podcastin kautta.
Laura: Voitko nähdä, että podcastista ois tulossa uudenlainen mediakanava, joka
olis yhtä suosittu kuin esimerkiksi televisio? Vai onko se korvannu vaikka radiota?
Riitta: Kyllähän se, esimerkiksi Yleisradiohan lopetti Radio Puheen, joka oli alun perin
tarkoitettu puhekanavaksi ja on lisännyt podcasteja. Minun mielestäni yksi peruste
oli siihen, että kun on podcastit, jotka eivät ole sitten taas tiettyyn kelloaikaan
sidottuja, niiden suosio kasvaa, niin se oli yksi perusteista lopettaa Radio Puhe. Joka
minusta sitten taas oli sääli. Että olisi pitänyt olla yksi kanava, jossa on aamusta
iltaan puhetta, erilaista keskustelua, erilaisia puheohjelmia. Mutta että kyllä
podcastien suosio jatkuvasti kasvaa.
Laura: Miten oot nyt sitten kokenut tässä sun Humanisti vastaa -podcastissa, että
onko joku tietty teema, joka olis sitten noussut useamman kerran esiin ja
useammassa jaksossa eri henkilöiden kanssa?
Riitta: Olen pyrkinyt löytämään siihen haastateltavaksi sellaisia tutkijoita, jotka
jostain syystä ovat kiinnittäneet minun huomioni heidän kannanotoillaan. Tai joku
aihe, asia, joka on nyt tällä hetkellä mediassa esillä tai keskusteluissa. Olen
koettanut sitten katsoa, että jos tähän aiheeseen tartun, niin löytyisikö sellainen
tutkija, joka voisi tuoda tähän jotain lisää. Eli aika erityyppisiä tutkijoita olen
koettanut löytää. Ainakin yksi, mikä kaikkia yhdistää, ja se johtuu siitä, että haluan
vastauksen kysymykseen, että mihin ne haluavat vaikuttaa yhteiskunnallisessa
keskustelussa. Ja päätin jo heti kun tein käsikirjoitusta podcastille, että en kysy että
haluatko vaikuttaa, vaan kysyn, että mihin haluat vaikuttaa. Eli vaadin myös
tutkijoilta sitä, että he miettivät, miten oman asiantuntemuksen kautta voisi
vaikuttaa. Mutta ehkä jos yhden asian nostaa, niin vähän riippumatta siitä, mitä alaa
edustaa, niin tutkijoita selvästi vaivaa julkisen keskustelun tietty historiattomuus.
Että heidän mielestään toimittajat nappaavat aina jonkun aiheen ja ovat siitä hyvin
innoissaan ja tohkeissaan ja kertovat niin kuin se olisi aivan ensimmäistä kertaa
tapahtunut. Ja tutkija huokailee, että itse asiassa jo 50 vuotta sitten tästä on
tutkimustulosta ja tästä on keskusteltu silloin. Mutta ehkä toimittajan näköala,
tämän perspektiivi on ollut lyhyempi.
Laura: Me ollaan jonkun verran puhuttu meidän podcast-sarjassa siitä, että
päätöksenteon aikajänne on lyhyempi ku tutkimuksenteon aikajänne. Me ollaan
myös puhuttu ehkä siitä, että yrityksissä uuden luomisen aikajänne on lyhyempi ku
sen tutkimuksen aikajänne. Onko tässä sama ilmiö, että mediassa se aikajänne on
lyhyempi kuin sen tutkimuksen tekemisen aikajänne?
Riitta: Ehdottomasti on, kyllä. Ja se on ehkä, että vaikka olen aina ajatellut, että
toimittajat halutessaan kertoa asioita, joilla on merkitystä ja jotka pohjaavat
faktoihin, on tietyllä tavalla samalla puolella kuin tutkijat, jotka hankkivat
tutkimuksen kautta tietoa ja kertovat sitten, miltä asiat näyttävät. Niin aikajänteet
ovat todella toisenlaiset. Että tutkijalla menee vuosia ja vuosia ja toimittaja saa
aamulla aiheen ja se pitäisi olla muutaman tunnin päästä julkaistavissa. Niin ihan
se, että miten se käsittelytapa menee. Ja toisaalta tutkijoiden kanssa olen ehkä
siihen törmännyt, että tutkijat, toki kun heillä on laajempi perspektiivi siihen
aiheeseen, niin he haluavat sanoa, että tämä on toisaalta näin ja sitten tämä on
toisaalta kuitenkin vähän näinkin. Ja minä olen sitten vetänyt siitä johtopäätöksen,
että tutkija on sitä mieltä, että näin pitää olla. Ja tutkija sanoo, että no en minä kyllä
oikeastaan vaadi, minä vaan katson, että toisaalta ja toisaalta. Että jotta asiasta
tulee kiinnostava, niin toimittaja kärjistää ja pelkistää.
Outi: Meidän mielestä tää podcastin tekeminen on ollut ihan hirveän antoisaa ja
ollaan tästä pidetty kovasti. Niin mitkä on sun kokemukset podcastin tekemisestä,
että mitä hyvää tai huonoa tai ehkä yllättävää olet havainnut?
Riitta: Ehkä yllättävin on ollut se, että tutkijat ovat sanoneet kyllä, kun on kysynyt,
että tuletko haastatteluun. Ovat olleet valmiita vastaamaan kaikkeen, mitä kysyn.
Ja ovat osoittautuneet erittäin hyviksi haastateltaviksi. Kyllä semmonen peruskäsitys
jo toimittajavuosilta oli se, että tutkijat noin yleisesti ovat hyviä haastateltavia. Mutta
saattaa olla myös sellaista juuri liittyen siihen, että ei halua liian reippaasti ottaa
kantaa, ettei sitä yksinkertaisteta sitä näkemystä liikaa. Mutta että tässä podcastissa
tutkijat ovat hyvin avoimesti lähteneet keskusteluun. Palaute on ollut hyvää. On
koettu, että se on ollut mielekäs tapa tuoda asioita esiin. Ja ehkä yksi, mikä on
tärkeää, että kun podcastin kuitenkin teen humanistisessa tiedekunnassa, niin teen
sen niin kuin journalistina tekisin. Että en ole osa viestintää tai tiedottamista, jossa
tuotaisiin vain tietyllä tavalla jotain asioita esille. Ja siitä ehkä osoituksena on myös
se, että kun podcastia oli tehty, oliko se nyt suunnilleen puoli vuotta, niin sen jälkeen
paitsi yliopiston kanavissa niin sitä Humanisti vastaa -podcastia jaetaan myös Turun
Sanomien kanavissa. Eli median kautta se sisältö leviää myös.
Laura: No onko sulla tähän loppuun antaa sitten vielä jotain vinkkejä siitä, että mitä
tutkijoiden ja erityisesti nyt sitten humanististen tutkijoiden olisi hyvä huomioida,
jotta he voisi näkyä siellä mediassa enemmän ja tuoda sitä asiantuntemustaan
julkiseen keskusteluun?
Riitta: Kannattaa hoitaa mediasuhteita. Ja se tarkoittaa ihan yksinkertaisesti sitä,
että seurataan mediaa ja ollaan mediaan yhteydessä. Se ei koskaan tarkota sitä,
että tarvitaan jotain luottotoimittajaa, kun toimittaja ei koskaan ole tutkimuksen
tiedottaja. Toimittaja valitsee näkökulman ja käsittelytavan ja haastateltavat ja
tekee jutun siitä näkökulmasta, jonka kokee journalistisesti ajankohtaiseksi ja
tärkeäksi. Eli ehkä sellainen ymmärrys siitä, että media toimii omalla tavallaan
journalistisesti ja tutkija voi tuoda siihen oman näkemyksensä ja saada hyvillä
perusteluilla toimittajan innostumaan siitä tutkijan näkökulmasta. Mutta ehkä
sellainen avoin, aktiivinen viestintä noin ylipäätään olisi tosi tärkeää.
Outi: Kiitoksia näistä ajatuksista ja tosi suuri kiitos siitä, että tulit tänne tänään
meidän vieraaksi. Oli tosi kiinnostavaa päästä juttelemaan myös toisen podcastintekijän kanssa näistä podcast-asioista.
Riitta: Kiitos teille. Tämä on hauska kokemus, koska ehdottomasti mieluummin
kysyn kuin vastaan.
Laura: Joo ja kiitos tosi paljon munkin puolesta. Meillähän jatkuu sitten uusi
näkökulma seuraavassa jaksossa. Eli seuratkaa Turun yliopiston avoimen tieteen
kiihdyttämön sometilejä, X:ää ja Instaa, niin siellä me kerrotaan, millon meidän
seuraava jakso on kuunneltavissa.
Outi: Kuullaan taas ensi kerralla. Moi moi!
Laura: Moikka!

Tässä jaksossa Turun yliopiston Tutkimusedellytykset-yksikön kehittämisasiantuntijat Laura Niemi ja Outi Nurmela kertaavat lyhyesti kevään aikana kuultua ja muistelevat Vau, mikä vaikutus! –podcastin ensimmäisen kauden tekovaiheita. Jakso on Vau, mikä vaikutus! –podcastin kevään sekä ensimmäisen kauden päätösjakso.

>> Kuuntele jakso

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana on Turun yliopiston Tulevaisuudentutkimuskeskuksen professori Toni Ahlqvist. Hänen kanssaan puhutaan siitä, miten megatrendit ohjaavat vaikuttavuutta ja miten tutkijat voivat ennakoida oman tutkimuksensa vaikuttavuutta.

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine

Laura: Hei, mä oon Laura.

Outi: Ja mä oon Outi, ja tämä on Vau, mikä vaikutus! -podcast.

Laura: Ja tän päivän jaksossa jutellaan siitä, miten megatrendit ohjaa vaikuttavuutta, ja miten tutkijat voi ennakoida oman tutkimuksensa vaikuttavuutta.

Outi: Vieraana meillä on tänään Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen professori Toni Ahlqvist. Kiitos, kun tulit vieraaksi. Haluaisitko tähän alkuun kertoa lyhyesti, että kuka olet, ja mitä teet.

Toni: Kiitoksia vain kutsusta. Mun nimi on Toni Ahlqvist tosiaan. Ja oon tulevaisuudentutkimuksen professori Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta. Mun taustani on myös Turun yliopistosta. Eli mä oon maantieteilijä taustaltani. Mä oon jo graduvaiheessa tehnyt tällasta aluekehitystutkimusta, joka on soveltanut tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä, ja siitä on jo yli 20 vuotta aikaa. Joten mulla on ollut kaksi tutkijapolkua samanaikasesti käynnissä: toinen on tämmönen aluekehityksen, aluesuunnittelun polku, ja sit on tämmönen tulevaisuudentutkimuksen polku. Ne on välillä aika hedelmällisestikin liittynyt yhteen. Ja tosiaan tällä hetkellä nyt sitten Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa professorina ja tutkimusjohtajana.

Laura: Meillä on tässä podcast-sarjassa myös pyrkimyksenä päästä perille siitä, että mitä se vaikuttavuus oikeestaan on. Haluaisitko tähän heti alkuun itse määritellä sitä, että mitä se vaikuttavuus sun mielestä tarkottaa?

Toni: Vaikuttavuus on käsitteenä aika moniulotteinen. Ja mä itse koen, että sitä on hyvin hankala ihan yksiselitteisesti määritellä. Toisaalta se tarkottaa sitä, että miten tutkimustulokset vaikuttavat tieteeseen, tieteen kehitykseen. Ja miten tutkimustoiminta vaikuttaa laajemmin yhteiskuntaan tai johonkin yhteiskunnan sektoriin, esimerkiksi talouteen tai vaikka terveydenhuoltoon. Toisaalta voi ajatella myös, että vaikuttavuudella on tämmönen yksilöllinen dimensio. Että tutkimus voi vaikuttaa myös paljon yksilöiden ajatteluun ja sitä kautta sitten kanavoitua tämmöseen yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Ja mun mielestä perustutkimuksessa varsinkin yksi semmonen tärkee vaikuttavuuden ulottuvuus on tällanen yllätyksellinen tai hieman ennakoimaton vaikuttavuus. Eli mun mielestä perustutkimuksessa vaikuttavuutta pitäisi tarkastella nimenomaan tällasen hieman ennakoimattoman vaikuttavuuden näkökulmasta. Eli me ei voida kaikkia vaikutuksia täysin ehkä ymmärtää. Me ei pystytä niitä ehkä kartoittamaan tai luokittelemaan, vaan meidän täytyy luottaa siihen, että se tieteen dynamiikka tuottaa sellaista sisältöä, joka voi olla erittäinkin vaikuttavaa jossain tilanteessa ja jossain ajankohdassa. Ja sit taas toisaalta me yliopistossa voidaan tehdä myös soveltavampaa tutkimusta. Toi yllätyksellinen vaikuttavuus on ehkä enemmän tämmönen perustutkimuksen ominaisuus. Eli kaikkea perustutkimuksen vaikuttavuutta ei tulisi ikään kuin mitata kauheen yksiselitteisesti mun mielestä, koska se rajaa paljon perustutkimusta ulos helposti rahoituksesta. Sitten taas tämä soveltavan tutkimuksen pää on ehkä vähän erityyppinen. Siinä voidaan hyvinkin tarkasti ja jopa kohtuullisen ennaltakin miettiä sitä, että minkä tyyppiseen kontekstiin, minkä tyyppiseen viitekehykseen tai tilanteeseen tai yhteiskunnalliseen kysymykseen pyritään vastaamaan – ja sitten tuottaa siihen erinäisiä vaikutuksia. Mä nään tän vaikuttavuuden tämmösenä skaalautuvana kysymyksenä, et se liikkuu yksilötasolta ihan laajimmalle yhteiskunnalliselle, jopa tämmöselle globaalin, planetaarisen toimintaympäristön tasolle. Ja jokaisella skaalalla, jos ajatellaan, että lähdetään vaikka planeetta, maanosa, sanotaan, laajempi alue tai valtio tai valtionsisäinen alue, ja siitä sit aina yksilötasolle asti, niin se tarkoittaa vähän niinku eri asioita, ja siinä on erilaisia dimensioita, joita voidaan mitata. Niin mulla on tämmönen hyvin laaja-alainen näkemys tästä vaikuttavuudesta. Siinä mielessä mä ehkä lähtisin aina vaikuttavuuden mittaamisessa ja siitä puhumisessa liikkeelle siitä, että mikä on se vaikuttavuuden konteksti, mihin se vaikuttavuuden kysymys liitetään millonkin, kun siitä keskustellaan. Tää on ehkä se lähtökohta. Eli vaikuttavuus yleensä on erittäin hankala käsite mun mielestä pohtia. Sitä on vaikee
määrittää.

Outi: Niinhän se on. Se on aika haastava kysymys, mutta siitä me yritetään nyt ottaa tässä jonkunnäköstä selkoa ja saada vähän erilaisia näkökulmia.
Mutta sä tosiaan työskentelet tuolla Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa, nii mitä tämä tulevaisuudentutkimus oikeen tarkottaa, ja mitä se pitää sisällään

Toni: Tulevaisuudentutkimus on tällanen hyvin synteesiin pyrkivä tiedonala, joka on nykyisin erityisesti Turun yliopistossa kehittymässä kohti tieteenalaa, voisi sanoa. Tiedonala siksi, että se rakentaa pitkälti muiden tieteenalojen päälle. Se käyttää siis integroivasti, poikkitieteellisesti hyväkseen muiden tieteenalojen tutkimustuloksia. Ja sitten siinä lisätään oma metodiikka ja sellainen tarkastelunäkökulma ja enenevässä määrin myös tämmöinen tutkimusfilosofia sitten sen näkökulman päälle. Toki tulevaisuudentutkimuksessa tuotetaan paljon myös omia aineistoja, ettei se pelkästään ikään ku ratsasta muilla. Mutta se pyrkii olemaan tämmönen hyvin moninäkökulmainen, se pyrkii integroimaan erilaisia tieteenaloja, eri tieteenalojen näkökulmia. Ja hyvin monenlainen myös lähestymistavoiltaan, että sillä on hyvin vahva tämmönen oma menetelmäperusta. On olemassa tämmösiä jo pitkään kehitettyjä menetelmiä, niinku skenaarioanalyysi tai Delfoi-analyysi, jotka on jo maailmansotien jälkeen kehitettyjä tämmösiä hyvin yhteiskuntatieteellisiä menetelmiä. Mutta silti se akateemisena tieteenalana on vielä kovin nuori. Voisi jopa sanoa, että on varmaan maksimissaan kymmenkunta yliopistoa maailmalla, jotka tekee ikään kuin vastaavaa, tai ei ehkä ihan tätä vastaavaa, mitä me täällä Turussa ollaan tehty. Meillähän on täällä Turussa maisteriohjelma ja tohtorikoulutusohjelma, eli tulevaisuudentutkimuksesta voi valmistua ihan tohtoriksi asti. Tää ei oo hirveen yleistä maailmalla, et aika usein tulevaisuudentutkimus, tämmönen tulevaisuusorientoitunut tiedon intressi – muissa yliopistoissa – helposti se on jonkun tämmösen etabloidumman tieteenalan sisällä. Tai sit se liittyy tämmösiin spesifeihin tutkimusyksiköihin, jotka saattaa tutkia vaikka tekoälyä tai tämmösiä niin kutsuttuja eksistentiaalisia riskejä. Tämmösiähän on nyt perustettu muutamaankin huippuyliopistoon. Ne tutkii tämmösiä hyvin pitkän aikavälin planetaarisia riskejä, jotka saattaa olla kehkeytymässä jo nyt tapahtuvasta ihmisen toiminnasta. Ja se on semmosta tulevaisuudentutkimuksellista tutkimusta, mutta se ei varsinaisesti mee tulevaisuudentutkimukseen ikään ku tiedontai tieteenalan alla. Mutta näin mä sen määrittelisin, että menossa vahvasti kohti omaa tieteenalaa. Mutta mä sanoisin, että siinä on aika paljon vielä sellasta peruskäsitteellistä ja semmosta tiedonfilosofista työtä. Sellasta tietysti joka tieteenalalla tehdään, mutta tää suhteellinen nuoruus on vielä sellanen mielenkiintonen asia tässä, että se on toisaalta vähän niinku jossain määrin etukin. Jossain määrin se näkyy semmosena tietynlaisena filosofisena epäkypsyytenä vielä. Mutta parempaan suuntaan ollaan menossa, ja hyvin laaja kiinnostus yhteiskunnallisesti tätä tiedonalaa kohtaan on ja kasvavaa intressiä.

Outi: Ihan varmasti on tarve saada tietoa, tai koko ajan vaan kasvaa se tarve, että pitäisi tietää, että mitä tulee tapahtumaan. Sanoit, et tää on nuori ala, niin kuinka pitkään suurin piirtein ollaan puhuttu tulevaisuudentutkimuksesta?

Toni: Jälleen kerran mennään hyvin vaikeeseen kysymykseen. Et ku mä puhun, et se on nuori, mä tarkotan sitä, niinku akateemisena tieteenalana nuori.

Outi: Mut tässä akateemisessa maailmassa?

Toni: Akateemisessa maailmassa mä luulen, että, sanotaan, tällasia vahvemmin institutionalisoituneita rakenteita on ollut 90-luvulta, 2000-luvulta lähtien varmaankin.Mut erilaisia tällasia ei-niin-institutionalisoituja rakenteita on ollu pidempäänkin, ihan 70-luvulta lähtien. Pitkältihän tulevaisuudentutkimuksessa tämmönen menetelmällinen tausta on syntynyt erilaisissa tämmösissä yhteiskunnallisissa organisaatioissa. Esimerkiksi Yhdysvaltojen tämmönen armeijaan liittynyt tutkimuslaitos, kuten RAND, niin on ollut aivan keskeisessä roolissa tän metodiperustan luomisessa muun muassa skenaarioanalyysin ja Delfoi-analyysin suhteen. Sillä on tavallaan useita erilaisia taustoja: sil on toisaalta tämmönen organisatorinen tausta, toisaalta sillä on tämmönen pitkä filosofinen jatkumo. Tulevaisuusajattelunhan voi vetää alkavaks ihan filosofian alkuajoista lähtien. Jotkut löytää Platonin ja Aristoteleen teksteistäkin jo sellasta sisältöä, että se ikään kuin orientoi kohti tulevaisuutta. Ja voidaan puhua erilaisista tämmösistä, miten erilaisia ennusmerkkejä yhteiskunnat on käyttäny tuhansia vuosia hyväkseen. Jos lähdetään sieltä liikkeelle, niin sithän tää on yhtä vanhaa ku ihmiskunnan olemassaolo. Mutta akateemisena tieteenalana tää on kohtuullisen nuori kuitenkin. Ihan tarkkaa vuotta vaikee sanoo, mut sanoisin, et 90-luvulta on lähteny vahvemmin muotoutumaan. Mutta tosiaan edelleenkään ei kovin monessa yliopistossa oo tulevaisuudentutkimusta varsinaisena oppialana, erillisenä. Mut saattaa olla tämmösiä erillisiä oppituoleja tai positioita, joissa on se tulevaisuudentutkimus sitten määritelmällisesti mukana.

Laura: Nyt ku Turun yliopistossa meillä kuitenki tää Tulevaisuuden tutkimuskeskus on, ja siellä te teette paljon erilaista tutkimusta näillä kuvaamillasi menetelmillä, niin voisitko antaa jonkun konkreettisen esimerkin siitä, että miten teillä toteutetaan tällasta vastuullista ja kestävää tutkimusta tulevaisuuteen liittyen?

Toni: Meillä on varmaan aika paljonkin esimerkkejä siitä. Meidän koko tapa tehdä tutkimusta perustuu sellaseen ajatukseen kestävyydestä ja pitkän aikajänteen vastuullisuudesta ja nimenomaan tämmösestä pitkän aikajänteen planetaarisestaki kestävyydestä. Toisaalta se näkyy meidän tutkimusteemoissa: meillä on paljon kestävyyteen, ihminen, luonto, tämmöseen yhteisvaikutukseen ohjautuvia tutkimushankkeita. Olen myös mukana tässä Biodiful-projektissa täällä Turun yliopistossa. Ja meillä on myös tämmösiä kestävyyteen liittyviä teemoja tutkimuksen sisällä paljonkin rakentuneina. Puhutaan muun muassa kulttuurisesta kestävyydestä, ei pelkästään luonnon, ympäristön kestävyydestä. Taloudellisesta kestävyydestä ja sosiaalisesta kestävyydestä. Sitten meillä myös tää tutkimusmenetelmä pyrkii tän tyyppiseen ikään ku kestävyyden läpivalaisuun. Meil usein hyvin paljon käytetään tämmösii osallistavia menetelmiä. Eli työpajapohjasia, dialogipohjasia, tämmösiä fokusryhmätyyppisiä keskusteluja, joihin pyritään tuomaan mahdollisimman monta eri näkökulmaa mukaan. Ja meidän idea siinä on se, että toisaalta tämmönen tulevaisuudentutkimuksen peruslähtökohta on se, että koska tulevaisuutta ei voi ennustaa, meidän pitää pyrkiä tämmöseen tulevaisuuden avaamiseen. Ja siihen avaamiseen tarvitaan useampi ku yksi näkökulma yleensä. Ja sitä avaamisen periaatetta auttaa se, et meillä on mahdollisimman monia näkökulmia pöydällä, ku tulevaisuudesta keskustellaan. Se on se lähtökohta. Toisaalta se on myös tämmönen kestävyyttä lisäävä lähtökohta, et me ei ikään kun antauduta helposti sellaselle ajatukselle, et on olemassa vaan tämmönen yks tulevaisuus, et meil on vaan tämmönen ikään ku kasvun tulevaisuus tai jonkinlainen tämmönen talouden tulevaisuus, vaan meillä on olemas tää talouden tulevaisuus, mut se talouden tulevaisuus pitäs asettaa tällaseen planetaariseen kestävyyskontekstiin. Se on ikään ku se kaiken lähtökohta. Kyllä mä sanoisin, et tää on varmaan hyvin monella meidän alan tutkijalla tämmönen aika sisäänrakennettu tutkimuseetos, että kasvu asetetaan tämmöseen kestävyyskontekstiin. Ja sit sinänsä tietysti tää näkökulma tulee esille eri tutkimushankkeissa monin tavoin. Mä sanoisin, et tää osallistavien menetelmien käyttö ja tämmösen ikään kun pitkän aikajänteen vaikutusten ja seuraamusten pohdinta, niin se tekee tästä meidän tieteenalasta vahvasti tämmösen kestävyyttä pohdiskelevan ja kestävyysnäkökulmia avaavan tiedonalan.

Laura: Joo, ja varmaan sitten eri osapuolten ymmärryskin lisääntyy siinä, kun ne tuodaan yhteen ne näkökulmat ja käydään se keskustelu läpi.

Toni: Joo, tää on hyvä huomio, ja aika usein ennakoinnissa itse asiassa puhutaan tästä vaikuttavuudesta. Ennakoinnissa ja tulevaisuudentutkimuksessa tätä vaikuttavuutta on vaikea määrittää ikään kuin tämmösenä tiettynä komponenttina, et vois sanoa, että tän ennakointiharjotteen tulos johti nyt vaikka tällaseen politiikkamuutokseen tai tän tyyppiseen teknologiamuutokseen. Ne on erittäin harvoja tilanteita, et pääsee sanomaan, että tää tulos johti tällaseen suoraan vaikutukseen, vaan aika usein se vaikutus on enemmän tämmöstä systeemistä. Se perustuu siihen, että kun eri asiantuntijat ja eri alojen ihmiset osallistuu näihin ennakointiharjotteisiin, niin heidän tämmönen implisiittinen ja eksplisiittinen, siis tämmönen sisäänrakennettu ennakointikyvykkyys kasvaa. Ja sit sitä kautta he pystyy siinä omassa työssään ikään kun ottaa sen pitkän aikajänteen näkökulman paremmin huomioon. Eli ne alkaa pohtimaan sitä, että mikä ois viisasta pitkän aikajänteen ja ehkä kestävyyden näkökulmasta sit täs omassa työssä, ja miten sitä vois edistää. Tää on mun mielest ehkä se syvempi vaikutus, mikä ennakointityöllä on ja tulevaisuudentutkimuksella laajemmin, et se ei oo tämmönen suora, lineaarinen vaikutus aina. Joskus harvoin, omalla kohdalla ehkä kerran tai kaks ollu sellanen, et pystyy sanoo, että tulee suora seuraamus tutkimuksen tai selvityksen tuloksista. Eli se on sikäli aika harvinaista, mut mä luulen, et tää pätee myös aika moneen akateemiseen tutkimukseen.

Laura: Joo, harvoinhan se suoraan tulee lyhyellä aikavälillä, että suurimmaks osaks ne on kuitenki pitkäaikasia vaikutuksia, pidemmällä aikavälillä syntyviä.

Outi: Miten sit, hei, taas toi yhteiskunnallinen yhteistyö ja vuorovaikutus näkyy teidän yksikön toiminnassa?

Toni: Se näkyy hyvin monin eri tavoin. Eli meillä on paljon hankkeita, joissa on monenlaisia yhteiskunnallisia, taloudellisia toimijoita mukana. Se on yks taso. Toisaalta se näkyy meidän koulutustoiminnassa. Meillä on esimerkiksi maisteriohjelmassa ja muussa koulutuksessa, mitä me järjestetään avoimes yliopistossa ja sit myös tämmösinä suorina sessiotyyppisinä koulutuksina esimerkiksi eri organisaatioille, niin on hyvin paljon ihmisiä eri taustoista. Meillä on muun muassa tähän meiän maisteriohjelmaan, niin keskimäärin noin kolmannes opiskelijoista on jo hieman kokeneempia usein ja on ehtiny olla työelämässä jonku aikaa ja kokee, et tarvis vähän saada uutta osaamista, nii sit ne on hakeutunu tänne, siis ihan haun kautta, meille sitten opiskelemaan. Ja sit ne tekee sen maisteriohjelman läpi. Sitä kautta myös tulee ikään ku sitä vaikuttavuutta. Sit me tehdään yhteistyötä hyvin laajasti erilaisten organisaatioiden kanssa, me osallistutaan laajasti myös EU-tutkimushankkeisiin. Sit meil on myös tämmösiä vähän suoraviivaisempiakin kytkentöjä. Esimerkiksi meillä on eduskunnan tulevaisuusvaliokunnassa tämmönen asiantuntijarooli, joka on puoliksi Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen rahottama. Ja se on niinku pysyväluonteinen erityisasiantuntija. Ja meillä on kytkentöjä myös tähän parlamentaariseen järjestelmään sitä kautta. Aika usein tämmösiä asiantuntijalausuntoja sit tulee tehtyäkin näihin erilaisiin kysymyksiin liittyen. Me tehdään ministeriöitten kanssa ja muun muas valtioneuvoston kanslian kanssa ihan tiivistä yhteistyötä. Kuulun mm. tämmöseen ennakointiluotsiryhmään, joka on valtioneuvoston kanslian alanen ja pääministerin nimittämä. Sen tarkotus on viedä ennakointitietoa sinne valtioneuvoston kansliaan ja käydä tämmöst dialogia sitten, että miten ennakointitietoa tulis käyttää. Ja meillä on myös muissa tällasis rooleissa ihmisiä, esimerkiksi Kestävyyspaneelissa ja muuten, et me osallistutaan myös tämmösiin yhteiskunnallisiin työryhmiin hyvin laajasti. Tää on yks dimensio. Pyritään olemaan mahollisimman laajasti erilaisessa toiminnassa mukana. Myös paikallista yritystoimintaa yritetään katalysoida erilaisten hankkeitten avulla. Meillähän on tämmönen Tulevaisuustislaamo-konsepti, jossa me yritetään tutkimustietoa sitten muuttaa yrityksille käyttökelpoiseen muotoon erilaisten työpajojen ja tämmösten tapaustutkimusten kautta. Sekin on yksi tapa vaikuttaa sitten yhteiskuntaan. Niitä esimerkkeihän on paljon, ja meidän koko tää toiminta perustuu tämmöseen, et meillä tää organisaation raja on ikään ku tämmönen puoliläpäisevä kalvo, josta on koko aika liikehdintää sisältä ulos ja sit ulkoa sisäänpäin, et se tiedon virtaus täytyy koko aika olla käynnissä, semmonen pieni kiehuminen. Niin sit tavallaan se organisaatio toimii myös hyvällä tavalla ja tuottaa hyvää tietoo.

Laura: Teidän tää aihepiiri, minkä parissa te työskentelette, on tosi läpileikkaava ja varmasti just vaatii tätä tiedon siirtämistä. Ja se on myös semmonen ajan hermolla oleva. Niin mitä tämmösillä megatrendeillä tarkotetaan? Kun puhutaan mediassa ja joka paikassa aina megatrendeistä, mitä ne on?

Toni: Megatrendi määritelmällisesti on jo nimensä mukaan tämmönen suuren luokan trendi. Megatrendillä tarkotetaan kirjallisuudessa usein tällasta useiden trendien yhteenkytkeymää, joka sitten jollain tavalla vaikuttaa ikään kuin samansuuntaisesti. Eli voidaan ajatella, että megatrendillä on jonkinlainen semmonen määriteltävissä oleva ydin, joka yhdistää tätä pakkaa sit, erilaisia kehityskulkuja. Megatrendi on mun mielestä käsitteenä jossain määrin käytännöllinen ja jossain määrin vähän epäkäytännöllinen siinä mielessä, et se on käsitteenä sillai laajassa mitassa ehkä hyvin perusteltu tietyllä tämmösellä yhteiskunnallisen ylärekisterin tasolla, eli voidaan puhua ilmastonmuutoksesta tämmösenä megatrendinä tai vaikka biodiversiteetin muutoksesta tai biodiversiteettikadosta megatrendinä tai resurssiniukkuudesta tai urbanisaatiosta. Jossain määrin tämmösinä konsepteina avautuu välittömästi: okei, et se on tämmönen prosessi, että urbanisaatiossa esim. kaupungistuminen kasvaa ja keskittyminen lisääntyy. Ja ilmastonmuutoksessa me mennään kohti tietyntyyppistä ilmastoa, ja siitä on olemassa paljon tutkimusnäyttöä. Sit jossain määrin se on vaikee ehkä yksittäisen organisaation tai yksittäisen ihmisen tai jopa yksittäisen alueen näkökulmasta aina mieltää sitä, että megatrendi ikään kun laajana tämmösenä kimppuna erilaisia kehityskulkuja saattaa pitää sisällään myös hyvin ristiriitasia asioita ja hyvin erityyppisesti vaikuttavia asioita. Siinä mielessä mä oon tässä viime aikoina muun muas yhteen kokoelmateokseen kirjottanu tämmösen paperin, jossa mä ehdotan, että pitäisi ottaa kaksi tulkintatapaa megatrendeihin. Toinen on ikään ku tää tämmönen perinteinen, tämmönen ikään ku megatrendi monoliittina -tyyppinen, et meillä on tietynlainen iso suunta, jota se kuvaa. Sit taas yksittäisen organisaation tai jonkun tietyn, vähän rajatumman viitekehyksen näkökulmasta saattais olla helpompaa kontekstualisoida sitä megatrendiä. Pyrkisi löytämään et minkälaisia ikään kun sisäisii kehityskulkuja siin megatrendissä on, ja minkä tyyppisistä komponenteista se muodostuu, ja sit pyrkii sitä ymmärtämään sillä tavoin, et nää sisäiset kehityskulut saattaa vaikuttaa hyvin eri tavoin eri alueilla, eri organisaatioissa. Tai hyvin eri tavoin eri ihmisryhmissäkin. Eli tulis olla tämmöset kaks tapaa ymmärtää se: toisaalta tämmönen monoliittinen ja toisaalta tämmönen kontekstualisoitu, tämmönen hiukan purettu tapa. Mutta yleisesti ottaen se on tämmönen käsite, mitä on 80-luvun alusta asti aika laajalti käytetty. Se on tämmösen yrityskonsultin nimeltä John Naisbitt alun perin luoma käsite. Se on aika lailla ottanut tuulta allensa monin tavoin, mutta mun mielestä siinä on aina se ulottuvuus, et se ei välttämättä oo sellanen ihan yksiselitteisesti avautuva jokaisesta näkökulmasta. Mut megatrendi on niinku mega ja iso – ja sitähän se just kuvaa, että jos trendejä ei oo helppo seurata, nii ei se ainakaan helpotu silloin, jos mennään ikään ku useamman trendikimpun tasolle. Mutta nää kaksi tapaa voi olla hyviä tapoja ymmärtää sitä, et aina se megatrendi ei itse asiassa oo se luontevin tapa tulkita, vaan sen sisällä olevii kehityskulkui voi pyrkiä myös ymmärtämään.

Laura: Tutkimuksessa paljon tällä hetkellä on sellasta, että rahottajat kiinnittyy tämmösiin megatrendeihin ja sitten haluaa, että tutkijat lähtis jotenkin purkamaan sitä megatrendivyyhtiä. Ja näis rahottajien vaatimuksissa sitten monesti on sitä nimenomaan, että pitäis tuoda esille sitä vaikuttavuutta. Niin voidaanko tutkimuksen vaikuttavuutta ennakoida tai mallintaa tai sitten arvioida mitenkään, että kun täs on ollu puhetta siitä, että se vaikuttavuus voi olla yllättävääkin, ja se tapahtuu pitkällä aikavälillä, nii onko jotain tämmösiä keinoja?

Toni: Kyllä mun mielestä sellasia keinoja on olemassa. Ne pitkälti pätee erityisesti vähän soveltavamman tutkimuksen kentälle. Että me pystytään tekemään sellasia soveltavan tutkimuksen harjotteita, joissa tutkimussisällöt ja se tutkimusprosessi voidaan hyvin pitkälti kiinnittää johonkin tiettyyn tämmöseen megatrendiin tai tämmöseen tiettyyn kehityskulkuun, johon sen halutaan kiinnittyvän. Ja sikäli löytää tällasta vaikuttavuutta tämmösen ikään kun tutkimusnäkökulman rajaamisen kautta. Et se on yks tapa. Ja sit toisaalta tietysti voidaan ajatella, että käytetään tämmösiä osallistavia menetelmiä, joissa ikään kuin siihen tutkimuksen prosessiin tuodaan tällasta yhteiskunnallista näkemystä ja yhteiskunnallista osaamista siinä määrin, että ikään kuin se tutkimus sinänsä lähtee liikkeelle tämmösestä yhteiskunnallisesta tarpeesta. Se on toinen tapa. Mutta kuitenkin perustutkimuksessa mä pitäisin edelleen hyvin tärkeenä sitä, että siihen jätettäis se sellanen ennakoimattoman, yllätyksellisyyden elementti. Voidaan ajatella, että tietyt tutkimushankkeet ja tietyt tutkimusprosessit voi lähtökohtasesti liittyä johonki tiettyyn kenttään ja tiettyyn tämmöseen megatrendikehityskulkuun. Mutta niille pitäisi kuitenkin mun mielestä jättää hiukan perustutkimuksessa sitä vapausastetta,jotta sitten pystyttäis sitä tutkimusta tekemään ikään kuin aineiston ja ehkä semmosen etsivän tutkimusfilosofian kautta, et pystyttäis menemään jonkin ikään kuin vainun perässä, mikä sit aidosti siitä tutkimusprosessista alkaa löytymään. Eikä sitä ehkä sit keinotekoisesti leikattais sen kautta, et se ei istu johonkin tämmöseen ennalta määritettyyn ajatukseen. Eli mä näkisin sen näin, et vähän soveltavamman, ehkä tämmösen yhteiskuntatieteellisen tutkimuskehyksen kautta ja yhteiskunnallisesti osallistavan tutkimuskehyksen kautta, niin voidaan kiinnittää tämmösiin kehityskulkuihin. Mutta ehkä näissäkin tutkimuksissa on hyvä jättää tietty semmonen ikään kuin vapausaste tai sellanen venttiili, josta sitten voidaan suuntautua vähän sen kentän ulkopuolellekkin. Mä nään tän tutkimuksen vapauden ja tutkimusteeman, tämmösen luovan soveltamisen hyvin tärkeenä perustutkimuksessa. Ja erityisesti myös tulevaisuudentutkimuksessa, että tulevaisuudentutkimuksessa sellanen ikään kuin ennalta asetettu vahva tavoite saattaa ikään kuin lyödä itseään naamalle siinä mielessä, että sit me saadaan ikään kuin sellanen tulevaisuudennäkymä, mikä me jo tiedetään ennalta. Ja mä en oo ihan varma, että onks sellanen tulevaisuudennäkymä, hyödyttääkö se yhteiskuntaakaan kauheen paljon, jos me ikään ku pystytään liian tarkkaan ennalta lukitsemaan jo tutkimuksen tulos ja sit ikään ku tuottamaan siihen jokin evidenssi. Täähän on tämmösen niin sanotun näyttöpohjasen tutkimuksen tämmönen perusongelma, että kuinka tiukkaan tietynlaiseen odotusarvoon me sidotaan tutkimus. Et aletaanko me ikään kuin ruokkia sitä odotusarvoa jo suoraan siten, että tutkimus syöttää sitten ikään kuin suoraa näyttöä johonkin jo, mikä on ikään kuin poliittisesti tai yhteiskunnan tasolla päätetty, vai pitäskö se ennemminkin olla niin, että se tutkimus olis se ensimmäinen askel, ja sit ikään kun yhteiskunnallinen päätöksenteko ja politiikka pyrkisi sitten olemaan se seuraava askel? Täst on varmaan erilaisii näkemyksiä, mutta mä itse kallistun kyllä ehkä tälle toiselle versiolle, eli siihen, et tutkimuksen pitäs olla hyvin autonomista sit suhteessa tähän politiikkaohjaukseen.

Outi: Monesti ku puhutaan tämmösistä isoista ongelmista, mitä yleensä yritetään tässä vaikuttavuudesta puhuttaessa ratkasta, niin näitä saatuja tuloksia pitäis vähän peilata sit suhteessa siihen, että ollaanko menossa oikeeseen suuntaan, onko se vauhti sopiva, ja vastaako se toiminta sitte tähän muuttuvan maailman vaatimuksiin. Miten usein sun mielest pitäis pysähtyä tarkastelemaan sitä, että ollaanko sillä oikealla polulla sen vaikuttavuuden aikaansaamiseksi? Miten tällästä pystyy sitten arvioimaan?

Toni: Meillä taannoin, sillon aikanaan, ku mä työskentelin VTT:llä, eli Valtion teknillisessä tutkimuskeskuksessa, niin me ollaan kehitetty tämmöstä ennakoivan vaikuttavuusarvioinnin mallia. Se oli osaltaan yritys vastata tän tyyppiseen kysymyksenasetteluun. Siinä lähdettiin siitä, et pitäis yhdistää kolmenlaista prosessia, eli tämmönen organisaation tai yhteiskunnan johtamisprosessi, sitten tämmönen ennakoiva prosessi ja sit tämmönen vaikuttavuusprosessi. Tää prosessi etenisi siten, että meillä ois jonkinlainen tavotetila tai jonkinlaiset tämmöset vaikutuksen määreet, jotka sitte määritettäisiin. Minkä tyyppisiin vaikutuksiin pyritään? Minkä tyyppiset on vaikutuksen tavoitteet? Mikä on se vaikutuksen kenttä, johon sen tulisi suuntautua? Sit toisaalta pyrittäis samanaikasesti tämmöseen ennakointiprosessiin, joka tukee näitä vaikutuksen tavoitteita. Sit tää ennakointiprosessi pitäis olla samanaikasest kytköksissä siihen, että miten näitä organisaatioita johdetaan. Eli siinä ois tavallaan tämmönen vaikutus-, ennakointi- ja vuorovaikutusprosessi samanaikasesti käynnissä.Ja se lähtökohta oli se, että tehdään tosiaan tämmönen vähän niinku pitkän aikavälin taviote, johon pyritään, mutta sit ikään kuin sitä vaikutusta seurataan koko sen prosessin ajan, et siinä on tämmösiä välietappeja, jossa sit katotaan, et ollaanko ikään ku oikeessa suunnassa, vai onks se kenties ikään kuin se vaikutuksen kokonaissuunta, niin voiks sen katsoo, et se on hiukan ruvennut muuttamaan suuntaansa, ja pitääks meidän ikään kuin reivata koko sitä prosessia johonkin suuntaan. Se ajatus oli se, et se olis tämmönen syklinen rakenne, jota tehtäis läpi sen prosessin, ja se pitäis sisällään ei pelkästään sitä, et joku ulkopuolinen ekspertti tulee tekemään vaikutusarvioinnin sit jossain kohtaa, yleensä ennen prosessia tai jälkeen prosessin. Vaan et siinä ois koko ajan se vaikutusarviointi ja se ennakointi, ja sit tää johtamisprosessi kulkisi vähän niinkuin käsi kädessä koko sen prosessin läpi. Se on vaativa toimintatapa, ja mä luulen, et tää vaikutusarviointi siis, jos puhutaan tämmösestä tutkimusohjelmien tai T&K-investointien vaikuttavuusarvioinnista, niin se on koko aika menossa tän tyyppisen vaikutusarvioinnin suuntaan. Mutta tää on tämmönen oppiva prosessi, joka ei koskaan ehkä saavuta sitä lopullista päämääräänsä. Mutta mä luulen, et jonkinlainen tällanen prosessi on parempi ku pelkästään se, että on tämmönen alkupään vaikutus, tämmönen ex ante -tyyppinen vaikutus. Sit on sen prosessin jälkeinen vaikutus. Ja sitte pyritään siitä tekemään jotain johtopäätöksiä.

Laura: Oisko sulla tähän loppuun antaa jotain konkreettisia vinkkejä, miten tutkijat vois sitten itse ennakoida sitä oman tutkimuksen vaikuttavuutta tai parantaa tämmöstä syklistä tekemistä?

Toni: Yksi on varmaan se, että kun tekee tutkimustyötä, niin pyrkisi samanaikasesti vähän niinku kuulostelemaan ja ehkä käymään keskustelua lähialojen ja ehkä jopa tutkimusteemaa lähellä olevien yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa. Eli tavallaan ikään kuin kuulostelemaan ja heittämään vähän ehkä semmosia koepalloja, että miten tän tyyppinen ajatus voisi toimia teidän organisaatiossa, ja näin poispäin. Eli tämmönen keskusteleva, osallistava asenne sen tutkimuksen viestinnässä ja ehkä jopa tutkimuksen tulosten keskusteluttamisessa voisi olla yksi tapa tehdä sitä. Toinen on tietysti se, että pyrkii tekemään tiedettä parhaalla mahdollisella tavalla, että pyrkii julkasemaan hyvissä, referoiduissa journaaleissa. Ja sit ehkä sen jälkeen, kun tutkimustulos on julkastu hyvässä journaalissa, niin ehkä tekemään jonkinlaisen tämmösen mediaintervention joko sosiaalisessa mediassa tai sitten julkasemaan sanomalehdissä jotain tämmösiä vähän populaarimpia kirjotuksia, jotka tiivistää sen tutkimustuloksen. Toisaalta myös politiikkatoimijoille voi olla hyvä tehdä tämmösiä politiikkayhteenvetoja, hyvin yksinkertasella tavalla, koostaen nää tutkimuksen keskeiset tulokset. Mut varmaan perimmiltään on myös hyväksyttävä se, että tutkimuksen kaikkia vaikutuksia ei koskaan pysty yksittäinen tutkija täysin ennakoimaan tai täysin edes hallitsemaan. Ehkä omalta kohdaltani voin mainita sellasen esimerkin, että kun on kirjottanut tieteellisiä papereita, niin välillä sitä kokee, että on tekemässä erityisen hyvää paperia, jotain, mikä kiteyttää jotenkin sitä hyvää ajattelua. Ja pystyy ikään kuin kuvaamaan jonkinlaisen sellasen hyvän prosessin, mikä saattaisi hyödyttää laajemminkin ehkä tutkimusta ja yhteiskuntaa. Ja sit kun sen julkasee, nii se saattaaki olla yllätys, et miten se otetaan vastaan. Joskus se jää sellaseen katveeseen, et vaikka se tulis hyvässäki journaalissa, se sattuu tulemaan sellaseen ajankohtaan tai johonkin sellaseen ikään kun katvealueeseen, et se ikään ku jää vähän niinku piiloon se koko julkasu. Ja sit taas toisaalta voi olla sellasii tieteellisii artikkeleita, jotka on tehty sen enempää ajattelematta sitä vaikuttavuutta, ja ne saattaa ottaa todella hyvin ilmaa alleen. Eli sitä ikään kun esimerkiksi viittausten määrää tai tutkimusimpaktia on aika vaikee ennakoida. Mun käsityksen mukaan. Että ehkä siinä on joku tämmönen, että välillä ehkä sellanen suoraviivasemmin ja sen enempää vaikuttavuutta miettimättä kirjotettu paperi saattaa itse asiassa upota paremmin sen takia, että se tavottaa jonku tietyn ytimen. Siinä kiteytyy joku sellanen vastaus, minkä sit muut tutkijat – ja ehkä jopa yhteiskunnalliset toimijat – saattaa löytää. Kun taas sit sellanen, missä on pitkään mietitty tämmönen teoreettinen jyvänen, joka on todella hyvin perusteltu, niin se saattaa sit jäädä ehkä vähän niinkun liiankin teoreettiseksi sit loppujen lopuksi saavuttaakseen tätä vaikuttavuutta. Tää on ehkä mun selitys tällaselle ikään kun tutkimusten vastaanoton yllättävyydelle.

Laura: Eli ei liian pureksittua, valmiiks pureksittua, vähän niinku jättää sitä tilaa sinne.

Toni: Nii, ja jättää sitä tulkintatilaa ja rivien väliin sellasta lukutilaa lukijoille, et ne pystyy ikään kun löytämään sieltä ja vähän niinku paikantamaan sellasii omia näkökulmiaan myös sieltä. Sit jos se liian intensiivisesti ja tiiviisti paketoi sen sun hyvän idean, niin se saattaa olla, et se jää vähän niinku teoreettiseks kuriositeetiks. Mut mä oon myös sitä mielt, et näitä teoreettisii kuriositeettejaki tarvitaan tieteessä. Et nimenomaan siis yleensä se hyvä teoreettinen idea sitten, ku se pari kierrosta kehkeytyy ja avautuu eteenpäin, nii se saattaa johtaa hyvään yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Me tarvitaan se joku alkupiste, josta se lähtee liikkeelle. Ja aina se alkupiste ei oo se kaikkein viitatuin, sit loppujen lopuksi.

Outi: Tarvitaan hyvä alku ja tilaa sitten niille yllätyksille lopussa. Hei, kiitos tosi paljon tästä tosi mielenkiintosesta juttuhetkestä, ja suuret kiitokset, että ehdit tulla tänään meidän vieraaksi.

Laura: Ja kiitos munkin puolesta. Ja me jatketaan uudella näkökulmalla seuraavassa jaksossa. Eli seuratkaa Turun yliopiston Avoimen tieteen kiihdyttämön sometilejä, Twitteriä ja Instaa, niin me kerrotaan sit siellä, millon seuraava jakso on taas kuunneltavissa.

Outi: Jep, kuullaan ensi kerralla. Moi moi!

Laura: Moikka!

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana on Turun yliopiston kemian laitoksen professori Mika Lastusaari. Hänen kanssaan jutellaan hackmaniitista ja sen eri soveltamismahdollisuuksista. Sekä siitä, miten tieteellistä tutkimusta viestitään eri sidosryhmille ja minkälaisia vaikutuksia eri sidosryhmien kanssa tehtävällä yhteistyöllä voidaan saavuttaa.

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine

Laura: Hei, mä oon Laura.

Outi: Ja mä oon Outi ja tämä on Vau, mikä vaikutus! -podcast.

Laura: Ja tän päivän jaksossa me jutellaan hackmaniitista ja sen eri soveltamismahdollisuuksista, sekä sitten siitä, miten tieteellistä tutkimusta viestitään eri sidosryhmille ja minkälaisia vaikutuksia eri sidosryhmien kanssa tehtävällä yhteistyöllä voidaan saavuttaa.

Outi: Ja vieraaksi me ollaan tänään saatu Turun yliopiston kemian laitoksen professori Mika Lastusaari. Hei, kiitos tosi paljon, kun ehdit tulla tänne meille vieraaksi ja haluisitko tähän alkuun kertoa vähän, että kuka olet ja mitä teet?

Mika: Joo hei, kiitos että sain tulla. Eli kiitos kutsusta. Mä oon tosiaan Mika
Lastusaari. Mä olen epäorgaanisen materiaalikemian professori Turun yliopiston
kemian laitoksella ja mun tutkimus on liittynyt jo pitkään sellaisiin erilaisiin optisiin
materiaaleihin. Käytännössä aluksi niin hyvin pitkään materiaaleihin, jotka tuottaa
valoa jollain tavalla. Ja sitä kautta oikeastaan pääsin tähän hackmaniittiinkin
käsiksi. Tämän loisteen kautta.
Ja oikeestaan tutustuin yhdessä konferenssissa‚ että on olemassa tällanen
mineraali, jolla on nämä kaikki toiminnot ja sitten siitä kiinnostuin ja ruvettiin
viemään tutkimusta eteenpäin.

Laura: Kohta puhutaankin lisää sitten tosta hackmaniitista, että mitä se oikeastaan
on, mutta tähän alkuun mä haluisin kysyä, kun meillä on tässä podcastsarjassa
pyrkimyksenä päästä perille siitä, että mitä vaikuttavuus on. Niin miten itse
määrittelisit vaikuttavuutta tai mitä se sulle tarkottaa?

Mika: Mä oon kokenut sen niin, että se on tavallaan esillä oloa tai sellasta, että
saatetaan ihmisten tietoisuuteen‚ että mitä tehdään esimerkiksi meidän
yliopistossa, minkälaista tutkimusta. Että kuka tahansa voi saada tällasen tiedon
sitä, mitä ei välttämättä muuten saa.

Outi: Eli aika pitkälti tämmönen vuorovaikutus- ja viestintänäkökulma?

Mika: Kyllä. Hyvin paljon on sellanen, että tarkoituksena on mahdollisimman paljon
tiedottaa asioista, jotta sitten nämä leviää yleisölle nämä asiat.

Outi: No tosiaan mainittiin tää hackmaniitti, ja itselleni ei oo ainakaan ihan tuttu
juttu, eikä varmaan monelle muullekaan kuulijalle. Niin kertoisitko vähän, että
mikä tämä hackmaniitti oikein on?

Mika: Hackmaniitti on mineraali, jota siis esiintyy luonnossa. Tosin ei Suomessa
nykyisin. Ja se on sellainen mineraali, jonka alkuperäinen nimi on sodaliitti,
johtuen siitä, että siinä on paljon natriumia eli sodiumia. Ja tää hackmaniitti on
saanut taas nimensä siitä, että suomalainen, helsinkiläinen, Victor Hackman
kutakuinkin löysi sen ominaisuudet ensimmäisen kerran silloin, kun Kuolan
niemimaa vielä kuului Suomelle. Niin sieltä alueelta hän löysi näitä. Hackmaniitti
muuten, niin se on siis harvinainen ja sitä on enimmäkseen tuolla Kanadassa ja
Grönlannissa ja sitten Afganistanin seudulla.

Laura: Minkälainen mineraali se on? Onko se niin kun joku kiven kaltainen vai
jotain muuta?

Mika: Joo, siis se näyttää ihan samalta kuin mikä tahansa kivi. Että sitä ei sinänsä
erota mitenkään silmin, mutta kyllä se sitten, jos vaikka laitetaan se
ultraviolettilampun alle, niin se loistaa tyypillisesti oranssina ja jotkut
harvinaisemmat sitten vielä tollasena vaaleana jälkiloisteena myös muutaman
sekunnin ajan ja sitten sillä on se ominaisuus, et se myös vaihtaa väriä ultravioletti
säteilyn vaikutuksesta. Eli käytännössä auringon ultraviolettisäteilyn, kun on
kyseessä nämä luonnon hackmaniitit.

Outi: Ja milloin tää oli löydetty sieltä Kuolan niemimaalta?

Mika: Sen kun muistais joskus.

Outi: Ilmeisesti aika pitkän aikaa sitten?

Mika: Varmaan noin 100 v sitten pyöreästi ottaen.

Outi: Mua oikeastaan kiinnostaa myös, kun mainitsit tuossa alussa, että tutkit aikaisemmin muita valoa tuottavia materiaaleja, niin mitä tämmösiä esimerkiksi on
näitä muita?

Mika: No siinä tutkimusryhmässä, missä mä olin, niin me tutkittiin viime vuosina
sellasia, mitkä on myöskin jälkiloistavia. Vaikka se materiaali, jota käytetään
vihreänä jälkiloistavana noissa poistumistiemerkinnöissä ja hupisovelluksissa oli
nämä glow in the dark materiaalit, jotka sitten periaatteessa nekin vähän
pohjautuu mineraaliin. Että niissä on strontium aluminaatti, johon on sitten
seostettu vähän plantamideja, jotta ne loistaa. Se on tällanen yleinen ja sitten
tutkittiin myös tollasia, mitä vois käyttää valon tuottamiseen tai esimerkiksi
näyttöihin.

Laura: Onko nämäkun loistaa vihreenä näissä, kun mennään ulos ja näin, niin onko
ne sitten tämmösiä luonnonmateriaaleja vai sitten jotain ihan valmistettuja
laboratoriossa?

Mika: Ne on ihan täysin synteettisiä, joo. Mutta periaatteessa voidaan ajatella, että
ne on kehitetty myös luonnonmineraalista. Tosin ei mitenkään kovin suoraan.
Sellaisia ei luonnosta taida löytyä, missä on niin pitkä jälkiloiste.

Laura: Nyt sitten tälle hackmaniitille on tunnistettu teidän tutkimuksessakin jo
erilaisia käyttömahdollisuuksia. Niin mihin kaikkeen sitä sitten voidaan käyttää?

Mika: No se mistä se alkoi meillä, se käyttötarkoitus oli tämä auringon
ultraviolettisäteilyn tunnistaminen, mutta enimmäkseen se, että miten voidaan sitä
käyttää siihen, että saadaan selville vaikka auringon UV-indeksi, joka sitten ehkä
meitä kaikkia koskettaa, että miten paljon iho saa säteilyä auringosta. Se oli se
ensimmäinen ja tällä hetkellä nyt tutkitaan tätä samaa ominaisuutta meillä
käyttöön avaruudessa. Tämä liitty projektiin, joka meillä on Euroopan
avaruusjärjestön ESA:n kanssa, jossa heillä on tällaisia lentoja, jossa viedään
materiaalia sinne kansainväliselle avaruusasemalle ja tutkitaan niiden kestävyyttä
siellä avaruudessa, niin tässä tarkoitus on meidän materiaali sinne viedä
ilmoittamaan siitä, minkälainen säteilyannos näillä muille materiaaleille tulee siellä.
Niin nää on tätä ultraviolettisäteilyn tunnistamista, sekä sitten annoksen
selvittämistä.
Sitten se seuraava, mihin tuosta siirryttiin, niin oli röntgensäteilyn tunnistaminen.
Ja sitten huomattiin myös, että sillä voi tehdä samalla tavalla röntgenkuvia kuin
tässä ultraviolettisäteilyn tunnistuksessa. Se väri vaihtuu samalla tavalla
röntgensäteilyssä. Samalla tavalla voidaan muodostaa kuva, joka voidaan ihan
silmin nähdä sitten siitä vaikka hackmaniitin pinnalta.
Sitten vielä ihan uusimpana, niin me huomattiin myös, että hackmaniitiin jää
muistijälki esim. gammasäteilystä, jolloin sitä voidaan käyttää tollasena
tunnistimena, että se on vaikka ollut jossain runsaan säteilyn alueella tämä
kyseinen materiaali.
Ne on oikeestaan ne tärkeimmät tässä. Sitten on myös tutkittu käyttää valaisussa,
sekä tollasena biokemiallisena merkkiaineena.

Laura: Eli onko siis niin, että kun tämä hackmaniitti altistuu tällaiselle säteilylle,
niin sit se alkaa loistaa ja sitten se, kuinka kauan se loistaa, kertoo siitä sitten siitä
säteilymäärästä vai miten tää toimii?

Mika: No se loiste on sellanen, sitäkin on tutkittu myös tollasessa kuvantamisessa,
mutta se pääperiaate on se, et miten se hackmaniitin väri vaihtuu. Eli se on
alunperin valkonen‚ niin sitten se väri tyypillisesti on sitten violetti sen jälkeen, kun
siihen on tullut sitä säteilyä ja mitä syvempi violetti, niin sitä enemmän säteilyä on
tullut.

Laura: No tässä oli aika paljon tämmösiä erilaisia käyttömahdollisuuksia ja
varmaan niitä sitten tulee lisääkin. Että näetkö, että lähitulevaisuudessa ois
mahdollista löytää vielä uusia käyttömahdollisuuksia tälle?

Mika: Joo, musta tuntuu‚ että se on hyvin todennäköistä. Et me ollaan löydetty
aika paljon kaikenlaisia jänniä juttuja hackmaniitista aikasemminkin. Ja tälläkin
hetkellä meillä on nyt meneillään yksi Business Finlandin rahoittama projekti,
missä yhtä uutta ominaisuutta viedään eteenpäin. Tää taas liitty tollasiin
turvamerkintöihin. Niinku esineiden tai myyntikappaleiden autentikointiin, mutta
siitä ei oikeastaan sen enempää vielä voi tässä vaiheessa kertoa.

Outi: No, kuulostaa siltä, että aika monitieteistä tutkimusta tehdään. Että itse olet
kemian laitokselta, mutta tässä on selvästi tämmöstä lääketieteellistä ja
avaruuttakin sekotetaan mukaan. Niin millanen tutkimusryhmä teillä on ollut sitten
tässä tekemässä tätä tutkimusta? Et onko se monitieteinen?

Mika: Onhan se monitieteinen joo. Tää alkoi sillä tavalla, että sain yhden
maisterityöntekijän, joka sitten jatkoi väitöskirjatyöntekijäksi ja siitä se sitten
enemmän lähti käyntiin. Sen jälkeen sain kaksi muuta väitöskirjatyöntekijää
täyspäiväsesti ja sitten tätä on yhteistyönä oon tehnyt paljon meidän yliopiston
fyysikoiden kanssa. Se on hyvin tärkeä yhteistyö siinä. Ja sitten vielä minerologien
kanssa, jolla sitten taas saa niin ku ymmärrystä tohon luonnon hackmaniittien
käyttäytymisen. Ja sitte laskennallisten ihmisten kanssa, joiden avulla sitten taas
päästään näkemään sellasia tai ymmärtämään asioita, joita ei niin ku pysty
ymmärtämään oikestaan kokeellisesti. Ja sitten tosiaan erilaisten biokemian
ihmisten ja molekyylitieteiden ihmistä kanssa on tehty tätä tutkimusta kyllä.
Oikeestaan se on ihan välttämätöntäkin, et saadaan paremmin selville, mitä
kaikkea tähän liittyy tai mahdollisimman paljon siitä, mitä tähän liittyy tähän
aihepiiriin.

Outi: Mainitsit, et teillä on business Finland hanke käynnissä, niin siinähän pitää
olla aina myös yrityksiä mukana. Niin minkä alan yrityksiä teillä on tässä mukana?

Mika: No mä voin kertoa niistä aikasemmista, mutta siellä meillä oli esimerkiksi
suuri suomalainen röntgenkuvantamisfirma mukana siinä ja sitten ylipäänsä meillä
on oikeestaan ollut juurikin enemmän lääketieteeseen liittyviä firmoja, jotka on
ollut mukana.
No, oikeestaan mä voisin mainita vielä tosta tutkimusyhteistyöstä eri alojen
kanssa, niin tärkeä ollut myös näissä tämä meidän yliopiston tämä teknologian
siirto yksikkö, jota kautta on saatu jalostettua mahdollisia käyttäjiä meidän
materiaalille.

Laura: Mitä mieltä oot siitä, että onko tällasella monitieteellisellä tutkimuksella
mahdollista saavuttaa erilaisia vaikuttavuuksia, kuin sitte sellasella ihan
perinteisemmällä tieteenalakohtasella tutkimuksella?

Mika: No, mä oon kyllä sitä mieltä että on, koska mitä monitieteellisempää on, sitä
laajempi kuva kaikesta saadaan. Ja meilläkin on yleensä tavoitteena aina näistä
saada selville se joku tavalliseen elämään sitouttava tällainen käyttökohde, niin
sitä mitä laajempi tutkimus, niin sitä helpompi on löytää tällanen ihmisiä
koskettava sovellus.

Laura: Onko teidän alalla tyypillistä sellanen, että ensin lähdetään siitä jostain
hyvin omalle tieteen alalle sidonnaisesta ilmiöstä liikkeelle ja sitten se tutkimusaihe
laajenee sitten tälläseks monitieteelliseksi kokonaisuudeksi?

Mika: Tohon mä en oikeastaan osaa vastata, mutta mulla on sellainen käsitys, että
juuri näin on.

Outi: No mites sitten, ehkä tämä vaikuttavuusasia menee sinne hyötypuolelle,
mutta mitä muita hyötyjä sä näkisit, että tämmösellä monitieteellisellä
tutkimuksella on? Ja toisaalta sitten, että mitkä on ne haasteet, mitä se aiheuttaa?

Mika: Itse niin kuin tutkimusta tehdessä se monitieteisyys tuo juuri sen, että
pystytään selvittämään asioita, joihin itselle itsellä ei voimavarat riitä tai
osaaminen. Ja esimerkkinä vaikka nyt ihan tämä lähitieteen fysiikan kanssa tehty
yhteistyö, niin näiltä fyysikoilta voi sitten aina kysyä, jos jollain menetelmällä on
tehty jotain tuloksia, että niinkuin sen tulkinnasta, että voiko tämä nyt johtua
tästä, koska näillä sitten taas tämä tieto siitä teoriasta, joka liittyy siihen
tutkimusmenetelmään, mitä sitä taas kemisteillä yleensä ei oo tai ainakaan mulla
ei oo. Että voi ehdotella kaikenlaisia, et voiko tää johtuu tästä ja sitten ne vastaa,
että kyllä tai ei tai ehkä. Se on jo aika hieno juttu.
Sit noita haasteita ei niitä sinänsä oo paljonkaan tullut vastaa. Yks, minkä mä
muistan, on sellainen esimerkki, kun tehtiin yksiä mittauksia sitten sellasen
molekyylibiologin kanssa ja hänellä oli vähän jo kokemusta, kun hän ei saa niistä
meidän näytteistä mitään viboja, niin ei tunnu kauhean kiireelliseltä tutkia juuri
näitä asioita, joten se joskus vähän hidastaa sitä, että miten saadaan tällaset
yhteistyöehdotukset läpi eri tahojen kanssa, tai voi hidastaa sitä. Tosin mulla on
nyt vaan tämä yksi esimerkki. Muuten on mennyt kyllä kivasti.

Outi: Ootko törmännyt sellaiseen ongelmaan, että terminologiaa pitäisi jotenkin
selkeyttää vai puhuuko kaikki tavallaan samoilla sanoilla samoista asioista? Että
joillain aloilla ainakin tää termit on semmonen iso haaste, et pitää ensin käydä
hyvin tarkkaan läpi, että varmasti puhutaan samasta asiasta.

Mika: Ei oikeastaan oo tuo tullut vastaan niin ku tässä tutkimuksessa oikeastaan,
mutta kyllä mä nyt muistan kokeneeni muuten jotain tällasta. Mutta ei se
oikeestaan tähän liity. Jotenkin muutenkin tuntuu siltä, että onko nykyään enää
edes sillä tavalla mitään tieteiden rajaviivoja vai onko kaikki tavallaan samaa asia
jollain tavalla.

Outi: Varmasti ne on madaltuneet aika paljon, että kun tämä monitieteinen
tutkimus on kuitenkin aika paljon lisääntynyt ja niinkuin sanoit, niin onhan se hyvin
tärkeää, et saadaan muodostettua kokonaiskuva asioista.

Laura: No oikeestaan ehkä tuosta kokonaiskuvan muodostamisesta ja vähän sitten
tästä terminologiasta, niin sitten kun viestitään sille suurelle yleisölle tai
tiedeyhteisön ulkopuolelle, niin siellä varmasti on sitten vähän erilaisia haasteita
tässä esimerkiksi terminologiassa ja aiheiden esille tuomisessa ja sitten osoittaa
just sitä isoa kuvaa. Niin miten te ootte sitten tunnistanut tällaisia keskeisiä
sidosryhmiä? Ja sitten millä viestintäkanavilla tai viestintätavoilla te olette näitä
lähtenyt lähestymään?

Mika: No oikeestaan tossa meidän tutkimusryhmässä se keskeinen sidosryhmä on
ehkä vaan ollut se suuri yleisö. Et yritetään saada sitä meidän tekemään juttua
tunnetummaksi. Ehkä myös johtuen siitä, että jos ajatellaan, että mikä on ihmisten
käsitys siitä, että mitä kemia on tai mikä esim. teidän käsitys on siitä. Mitä teidän
mielestä kemia on? Mitä siihen liittyy?

Laura: Niin kyllä meillä varmaan on aika sellainen perinteinen, kun ei oo ihan
meidän alaa tuo kemia, mutta ollaan jonkun verran tietty kuultu tässä meidän
podcastin yhteydessä näitä kemiajuttuja. Mutta että kyllä uskoisin, että meillä on
hyvin tällainen ajatus siitä, että se on jotain laboratoriossa tehtävää.

Outi: Koeputkien kanssa valkoiset takit päällä siellä jotain liuoksien kanssa
tehdään.

Mika: Joo. Hyvä, tässä tuli just ne kaksi juttua. Eli liuokset ja koeputket, mitä niin
kuin esimerkiksi meidän tutkimuksessa ei ole ollenkaan. Ja ylipäänsä se, mikä on
kemian kuvaa, jos ajatellaan ihmisiä, jotka lukiossa lukenut kemiaa, niin se
perustuu juuri siihen ja sitä kautta ihmisiä hakeutuu kemian pariin. Mutta lukion
kirjasta esim. ei löydy mitään sellaista, mitä me tehdään. Et meidän on aivan
erilaista tämä meidän kemian tutkimus. Joten sitä kautta tuntuu tärkeeltä viedä
tätäkin eteenpäin, että voidaan saada sellasia ihmisiä, jotka ei muuten välttämättä
tietäis, että tällaista voi tehdä, niin myös niin kun kemiantutkimuksen pariin
hyödyttämään ylipäänsä niin kun tällasta yhteiskunnan kehittymistä uusien
materiaalien kautta.

Laura: No kyllä mulla ehkä ensimmäinen ajatus oli siitä, ku puhuit näistä
mineraaleista ja siitä, että ne on tämmösiä kiven näkösiä, niin tuli mieleen niinku
joku maantiede tai geologia, että tutkitaan jotain maaperää ja maaperän näytteitä.
Niin ehkä mielikuvat on sitten sellasia, mitä on hyvä rikkoa sitten just tuomalla
esiin tämmösiä tieteenalakohtaisia asioita.

Outi: Oottekste huomannut nyt tässä viestinnässä ja sidosryhmien kanssa
tehtävässä yhteistyössä, et muodostaako tämä monitieteisyys jotain haastetta tai
toisaalta sitten, onko siitä etua? Et voidaan ehkä esimerkiksi toi lääketiede on
semmonen kulma, minkä kautta ehkä suurelle yleisölle sitten jotenkin avautuu se
asian tärkeys helpommin.

Mika: Musta se on aika sellanen plussapuoli, että sen jälkeen, kun me saatiin sieltä
European Space Agencylta se projekti, niin sen jälkeen on alkanut tapahtua paljon
ja me saatiin se projekti sillä tavalla, että sieltä tutkijat oli löytänyt meidän
artikkelin tieteellisestä lehdestä. Eli he otti meihin päin yhteyttä, mutta sitten kun
me saatiin tämä avaruusnäkökulma moniin juttuihin, niin sillä tavalla on ollut
paljon helpompi tiedottaa asiasta eteenpäin. Se on kuitenkin sellanen yleisesti
kiinnostava asia, että sitä kautta päästiin esimerkiksi niinku Ylelle, TV ja radio,
verkkouutisiin ja sitten kun nämä uutiset oli saatu, niin sitten esimerkiksi pystyi
saaman jutun vaikkapa tiedelehteen. Että se sitten kiinnosti.

Outi: Onko tästä uutisoitu ihan kansainvälisesti myös tästä teidän tutkimuksesta?

Mika: No tästä uutisoidaan aina, kun meillä tulee jotain yliopiston tiedotteita niin
sitä kautta kansainvälisesti julkaistaan. Se onkin myös tärkeä juttu, että tämän
tiedotustiimin kautta me pystytään paremmin myös popularisoimaan sitä
tiedotusta.

Laura: No tässä ainakin oli yksi iso vaikutus se, että aloitte tehdä yhteistyötä tässä
avaruusteemassa. Niin mitä muuta tällaisella yhteistyöllä on saatu aikaseksi, ku
sitten tätä näkyvyyttä?

Mika: No jos minä otan sitä sitten enemmän tällä tavalla paikallisesti, ni kaikki
opiskelijat, mitkä on kiinnostuneita tähän tutkimukseen, niin ne on musta hyviä
tuloksia tästä yhteistyöstä. Että kaikenlaisesta vaikuttavuudesta niin kun
sidosryhmäyhteistyön kautta. Että oikeastaan opiskelijat on varmaan myös
sidosryhmä. Riippuu siitä miten tämä nyt ajattelee. Jos ajatellaan, että
lähtökohtaisesti, niin ne opiskelijat, jotka kemialle, niin ei tiedä tästä asiasta
mitään. Että tätäkin on. Niin kaikki opiskelijat, jotka sitten tulee, ni ne on plussaa.

Laura: Onko sitten tällaista yritysyhteistyötä? Onko se huomattavasti lisääntynyt
esimerkiksi näitten uutisointien myötä?

Mika: No ei nyt ihan suoraan kyllä. Okei, no kyllä oikeestaan ollu nytkin tässä
nykyisessäkin projektissa, niin kyllä jostain syystä ne ihmiset on seurannut uutisia
ja tunnistaa, että nää on nyt näitä ihmisiä siis näissä, kun käydään nyt eri
yrityksissä tämän projektin myötä etsimässä mahdollisia yhteistyökumppaneita
siihen.

Outi: Vähän tossa alussa jo sanoit, kun puhuit siitä, että mitä sun mielestä se
vaikuttavuus tarkoittaa, niin se oikeestaan oli just tätä niin ku vuorovaikutusta ja
viestintää. Niin miten sä näet, että onko tän vaikuttavuuden aikaansaamiseksi nyt
tää sidosryhmäyhteistyö ja viestintä ollut merkittävässä roolissa? Tai oikeestaan
juuri keskeisessä.

Mika: Joo, kyllä. Juuri keskeisessä roolissa. Kaikki ne, mitä on tehty tuota kautta,
ne on ollut hyvin merkittäviä viemään asiaa eteenpäin. Ja sitten on toki tehty, niin
ku itse asiassa perustettiin meidän tutkimusryhmään tällanen viestintätiimi myös,
joka sitten enemmän Instagramin ja YouTuben puolella, sekä meidän nettisivuilla
yrittää tiedottaa asioista eri tavoin.

Outi: Kuinka iso viestintätiimi teillä on?

Mika: Meillä on kolmen hengen tiimi.

Outi: Se on ihan hyvän kokoinen jo. Ootteko te tehny jotain videoita sit YouTubeen
näistä sovelluksista?

Mika: No siis me tehtiin ensimmäisenä juttuna teemavideo meidän
tutkimusryhmälle, joka siis sisälsi kuvaa ja ääntä, musiikkia, jossa nyt on tavallaan
näytettiin, et mitä siellä laboratoriossa kaikennäköistä on. Ei oikeestaan sen
enempää, mitään tällasta asiapitoista. Et tolla teemalla me on tehty niitä nyt
lisääkin, mutta jatkossa on toki tarkotus vähän enemmän asiaakin laittaa näihin.
Sitten ku päästään tässä eteenpäin. Et se on meillä oikeastaan aika lailla vasta
alussa tämä homma, tämä ulospäinsuuntautuminen.

Laura: Mutta ainakin teidän noista uusista tutkimustuloksista te ootte myös
viestinyt sosiaalisen median kautta. Et oon ainakin nähny, että kun teillä on tullu
vaikka tieteellinen julkaisu, niin oon tuolta somesta nähnyt kyllä sitten, että siellä
on. Että sekin on varmaan aika tärkeetä, että myös sillä tavalla niistä kerrotaan.

Mika: Joo. Siis kyllä ne aina kerrotaan kaikki. Mä en osaa sanoa vielä, että miten
tärkeää se on, ku ei oo sellasta tutkimustulosta siitä vielä. Tätä on niin vähä aikaa
vasta tehty meillä, meidän ryhmässä.

Outi: Puhuit niistä opiskelijoista, että se on hieno saavutus, jos tavallaan saadaan
uusia opiskelijoita tai luodaan sitä ymmärrystä. Niin osaatko sanoa, että mitä
kanavia nämä opiskelijat käyttää‚ että miten he on saaneet tietoa sitten tästä
teidän tutkimuksesta?

Mika: Mä en oikeestaan ihan varmaan tiedä, mutta luulisin, että tärkein tapa on
kuitenkin se, mitä meidän laitoksen sisällä tapahtuu. Opetuksen ja sen tiedotuksen
kautta, mitä siellä on. Voisin ajatella, että esimerkiksi opiskelijat ei ole katsonut
yleisradion ilta TV–uutisia tai kuunnellut radiota. Eli se sellanen paikallinen
lähestyminen on se juttu ollut.

Outi: Joo, kyllä sil opetuksella on varmaan aika suuri merkitys ja opiskelijoiden
keskuudessa just tälleen, että kuulee kaverilta tai kuulee joltain tutulta asioista,
niin se viesti ehkä menee sillä tavalla kaikkein tehokkaimmin perille. Paremmin
kuin se Tiede-lehden artikkeli.

Laura: Oisko sulla sitte tähän loppuun antaa jotain vinkkejä siitä, että miten sitä
omaa tutkimusta voitais sitten, vaikka se oiski tämmöstä vähän haastavampaa
aihetta, niinkuin teillä on, niin sitten lähteä viestimään onnistuneesti?

Mika: No siis musta tuntuu, et meillä se mun ryhmässä se on ollu ihan tällasta
sattumaa eli tuuria kaikki. Mutta et jos siihen tutkimukseen liittyy tällainen kytkös
normaaliin arkipäivään, ni sillä tavalla voi lähteä helpommin viestimään
onnistuneesti tai ainakin niin, että ihmiset näkee sen helpommin.

Outi: Osaatko antaa mitään vinkkiä, et miten pääsee tavalla liikkeelle? Että teillä
kävi hyvä tuuri, että teihin otettiin yhteyttä ja pääsitte sitä kautta, mut mistä sitä
sitten lähtee liikkeelle? Että ilmeisesti ainakin Turun yliopistossa yliopiston oma
viestintätiimi on tavallaan tärkeässä roolissa.

Mika: Joo. Kyllä. Musta tuntuu, että sinne kannattaa ottaa yhteyttä aina kun tulee
jotain kiinnostavia tuloksia julki. Sillä tavalla se ainakin meillä on lähtenyt hyvin
liikkeelle. He sitten osaa myös kysellä sitä hyvin, että mitä mitä tämä käytännössä
tarkoittaa, jos ei siihen muuten oo löytynyt heti sellaista selitystä.

Outi: Käytännön sovelluksien kautta ja jonnekin tonne populäärisiin kanaviin, niin
sillä pääsee eteenpäin.

Mika: Kyllä, joo. Mut siitä huolimatta, ni vaikka käytännön sovelluksia ei oo, niin
kyllä ne tutkimukset pitää myös siellä pohjalla olla.

Outi: Ehdottomasti. Hei, kiitos tosi paljon tästä hirveän mielenkiintoisesta
juttuhetkestä. Opittiin varmaan paljon hackmaniitista. En siitä tiennyt mitään, kun
tähän keskusteluun lähdettiin. Niin varmasti ollaan nyt paljon viisaampia kuin
ennen tätä ja tosi isot kiitokset, että ehdit tulla tänne tänään meidän vieraaksi.

Laura: Kiitos munkin puolesta.

Mika: Kiitos, oli mukava tulla.

Laura: Me jatketaan sitten myös uudella näkökulmalla seuraavassa jaksossa. Eli
seuratkaa Turun yliopiston Avoimen tieteen kiihdyttämön sometilejä, meil on
Twitter ja Insta, niin me kerrotaan siellä, milloin seuraava jakso on kuunneltavissa.

Outi: Ja kuullaan taas ensi kerralla. Moi moi.

Laura: Moikka.

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana on ylilääkäri ja Turun yliopiston työelämäprofessori Hannu Lauerma. Hänen kanssaan keskustellaan siitä, miten psykiatriaan ja mielenterveyteen liittyvää tutkittua tietoa voidaan hyödyntää ja soveltaa käytännössä. Lisäksi puhutaan siitä, miten haasteellisia psykiatrisia ilmiöitä ja aiheita voidaan popularisoida.

>> Kuuntele jakso
 

Tekstivastine

Laura: Hei, minä olen Laura.

Outi: Ja minä olen Outi, ja tämä on Vau, mikä vaikutus! -podcast.

Laura: Tämän päivän jaksossa me juttelemme siitä, miten psykiatriaan ja mielenterveyteen liittyvää tutkittua tietoa voidaan hyödyntää ja soveltaa käytännössä ja popularisoida.

Outi: Vieraaksi ollaan tänään saatu ylilääkäri ja Turun yliopiston työelämäprofessori Hannu Lauerma. Kiitos tosi paljon, että ehdit tulla tänne meidän vieraaksemme tänään, ja haluaisitko tähän alkuun lyhyesti kertoa, että kuka olet ja mitä teet?

Hannu: Viime vuodesta alkaen kolme eri virkaa. Eli olen työelämäprofessori osaaikaisesti. Ja yhtä osa-aikaisesti Tyksin, yliopistollisen keskussairaalamme, ensimmäinen oikeuspsykiatrian ylilääkäri. Tällaista hommaa ei aikaisemmin ole ollutkaan, vaan se on ollut varsin järjestäytymätöntä se oikeuspsykiatrinen toiminta. Ja olen nyttemmin valtakunnallisesti koko maata palvelevan psykiatrisen vankisairaalan asiantuntijaylilääkäri ja vastaan Länsi-Suomen alueen oikeuspsykiatriaan erikoistuvien lääkärien koulutuksesta muun muassa. Ja kierrän osastoilla, mutta sekin on osaaikainen. Sitä ennen 25 vuotta pääasiassa toimin tuon kyseisen pienen akuutin sairaalan vastaavana ylilääkärinä. Siitä muutaman vuoden olin virkavapaalla muissa tehtävissä hoitamassa täyspäiväisesti professuureja. Hetken aikaa myös oppiaineen johtajana, ja sitten kuusi vuotta olin siinä ohessa, oman työaikani lisäksi, 20 prosentin työajalla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessorina ja muun muassa oikeuspsykiatristen asioitten lautakunnan puheenjohtajana. Se on sellainen instanssi, joka tarkistaa kaikki mielentilatutkimuslausunnot ja antaa niitten perusteella oman lausuntonsa. Siitä päädyin – tai jouduin – eroamaan sen takia, että juristit lopulta keksivät, että nykyisten Eurooppa-tasoisten tulkintojen mukaisesti olisin ollut jäävi siihen tehtävään, koska johdan laitosta, jossa myös tällaisia tehdään. Tietysti oli vallinnut koko ajan se käytäntö, että jättäydyin pois kokouksesta, ja varapuheenjohtaja hoiti asioita silloin, kun oli jokin meillä tehty lausunto. Mutta tämäkään ei sitten juristien mielestä riittänyt, koska tuolla on semmoinen lainalaisuus maailmassa, että jos johonkin instanssiin palkataan juristi, hän yleensä keksii niin monta juridista ongelmaa, että tarvitaan kolme juristia lisää. Ja näin tämä kehitys on sitten ollut valloillaan. Mutta toisaalta olen ihan hyvilläni siitä, ettei tarvinnut enää viikoittain käydä Helsingissä.

Laura: No, siinä oli vaikuttava lista asiantuntemusta sinulla. Ja meillähän on tässä podcast-sarjassa pyrkimyksenä päästä perille siitä, että mitä se vaikuttavuus on. Ja halutaankin nyt alkuun kysyä sinulta, että miten sinä itse määrittelet vaikuttavuuden, ja mitä se sinun mielestäsi tarkoittaa?

Hannu: Vaikuttavuudellahan on aivan virallinen määritelmä, joka lähenee matemaattistakin määritelmää silloin, kun voidaan matemaattisia suureita käyttää. Se on esimerkiksi hoidolla saavutettu teho, se hoitovaste, joka suhteutetaan sen hoidon haittoihin ja sen kuluihin. Elikkä siinä on mukana, tässä termissä vaikuttavuus, jos sitä verrataan termiin tehokkuus, eli hoidon tehokkuuteen, niin tässä vaikuttavuudessa on mukana sitten se panos-tuotossuhde ja myös tämä haittavaikutusten puoli, joten se on erittäin olennainen termi tämä vaikuttavuus. Kun nyt keskustellaan joistain hyvin keskeisistä psykiatriaan liittyvistä sairauksista, niin kuin masennuksesta, siitä käytävä julkinen keskustelu on itse asiassa ollut Suomessa aivan käsittämättömän luokatonta lähes kautta linjan. Eli se on ollut sen tyyppistä, jossa keskitytään yhteen ainoaan näkökohtaan kerrallaan, ja vedetään siitä täysin maailmaasyleileviä johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen. Hyvin usein sitten nimenomaan esitetään asia siinä muodossa, että jokin asia on tavattoman huonosti tai järkyttävän huonosti, tai on tullut suuria, ikäviä yllätyksiä. Nämä pääsääntöisesti eivät lainkaan ole pitäneet paikkaansa esimerkiksi masennuksen hoidossa. Masennuksen hoito on erittäin tehokasta, vaikkei se missään nimessä kyllä ole optimaalista. Se, että se ei ole optimaalista, liittyy osin näihin ideologisiin epäluuloihin, tiettyyn koulukuntaisuuteen ja siihen, että näitä resursseja ei kyllä nykyisin kohdisteta mitenkään kovin osuvasti juuri oikeisiin potilasryhmiin. Eikä noudateta useinkaan sellaista loogista etenemistietä, jossa riittämätön, tehoton tai haittavaikutuksia aiheuttava hoito sitten määrätietoisesti korvataan toisella, tai sitä täydennetään jollain toisella hoidolla. Loogisella etenemisellä masennuksen hoidossa saavutetaan nimittäin erittäin hyviä tuloksia.

Outi: Kiitos. Mainitsit tuossa alussa, että työskentelet tosiaan Turun yliopistollisessa keskussairaalassa oikeuspsykiatrian ylilääkärinä, ja että tämä on tämmöinen uusi pesti. Haluaisitko vähän avata sitä, että mihin tämä oikeuspsykiatria nyt sitten varsinaisesti keskittyy?

Hannu: Oikeuspsykiatria keskittyy erityisesti siihen, miten psykiatriset sairaudet tietyissä tapauksissa nivoutuvat rikolliseen käyttäytymiseen. Tämä yhteyshän ei missään nimessä ole vahva, ja on olemassa sellaisia psykiatrisia häiriötiloja, joille rikollisuus on aivan erityisen epätyypillistä. Jos kyseessä on vaikkapa estynyt persoona tai pakko-oireinen persoona, se ei vähimmässäkään määrin lisää hänen todennäköisyyteensä syyllistyä rikoksiin, puhumattakaan nyt tavallisista ahdistustiloista tai unettomuudesta tai fobioista ynnä muista. Eli kautta linjan tällaista suurta ongelmaa ei ole, mutta tiettyihin psykiatrisiin diagnooseihin ja tiettyihin häiriöihin ja erityisesti tiettyihin häiriöiden yhdistelmiin liittyy kyllä voimakkaastikin koholla oleva väkivaltariski. Esimerkiksi jos psykoottiseen sairauteen, joka ei itsessään kovin paljon sitä riskiä nosta, liittyy monipäihderiippuvuus ja liittyy jo ennen tätä psykoosiin sairastumista vallinnut antisosiaalisuus, eli henkilö on valmiiksi antisosiaalinen persoona, tällainen kolmiyhdistelmä, joita nyt sitten kuitenkin väestössä joltisenkinlainen määrä on, se muodostaa huomattavan riskin. Oikeuspsykiatria käsittelee näitä asioita. Nyt tässä Tyksin pestissäkin on kysymys paljolti siitä, että pyrimme enemmän etupainotteisuuteen, eli siihen, että voitaisiin puuttua ajoissa näihin riskitilanteisiin, sen sijaan, että me – niin kuin klassisesti olemme tehneet – teemme lähinnä mielentilatutkimuksia, jotka määrittelevät sitten esimerkiksi henkirikoksen tehneen ihmisen oikeudellista syyntakeisuutta. Se on toki tärkeä prosessi sen kannalta, että miten asianomaista kohdellaan jatkossa. Laitetaanko hänet normaaliin tapaan vankeuteen, mikä on lähtökohta, vai onko niin, että onkin kaikille osapuolille turvallisempaa ja mielekkäämpää ja inhimillisempää, että asianomainen päätyy tahdosta riippumattomaan pitkään kuntouttavaan sairaalahoitoon valtion sairaalassa – Niuvanniemen sairaalassa Kuopiossa tai Vanhan Vaasan sairaalassa Vaasassa. Eli tämä on pääasiassa niin sanottua rikosoikeudellista oikeuspsykiatriaa. Sillä on sitten (tuollainen) pienempi siviilioikeudellinenkin haaransa, joka koskee esimerkiksi testamentintekokelpoisuutta tai vastaavaa, mutta niihin itse asiassa melko harvoin tarvitaan oikeuspsykiatria. Psykogeriatri yleensä riittää.

Laura: Toimit myös psykiatrisen vankisairaalan asiantuntijaylilääkärinä. Miten psykiatriaan ja mielenterveyteen liittyvää tutkimusta voidaan soveltaa sitten tässä kontekstissa?

Hannu: Hyvinkin paljon. Meillä on nimittäin erittäin kirjava tämä potilaitten joukko. Se on kirjo kaiken maailman ihmisiä, vaikka hyvin usein yleisössä vallitsee sellainen stereotypia, että rikolliset edustaisivat jotain yhtä tiettyä ihmistyyppiä. No, sikäli tietysti onkin totta tämä, että poikkeuksellisen paljon rikollisten joukossa on yksinkertaisesti asosiaalisia persoonia, eli henkilöitä, jotka eivät piittaa toisten hyvinvoinnista, ottavat kohtuuttomia riskejä ja loukkaavat kroonisesti toisten ihmisten oikeuksia ja joutuvat sitten erilaisiin hankaluuksiin tämän takia. Mutta rikoksiin päätyy ihmisiä hyvin monenlaisista syistä. Uutena, melko isona ryhmänä meillä on sitten ulkomaalaiset, joita on vankipopulaatiosta yhä suurempi osa. Me löydämme sitten tuossa joukossa myös suoranaisia harvinaissairauksia. Olemme tehneet joitain tapausselostuksia: muun muassa aikanaan, kun gamma- ja lakkanimiset varsin vaaralliset huumeet tulivat uutena Suomen huumekartalle, me kuvasimme ensimmäisen tällaisen lakkavieroitusdeliriumin, joka oli siis hyvin raju sekavuustila liittyen tämmöiseen rajun, jatkuvan lakankäytön äkkiloppumiseen. Vertautuu niin sanottuun klassiseen juoppohulluuteen, eli delirium tremensiin, joka on myös henkeä uhkaava, ja joita on sitten hoidettu psykiatrisessa vankisairaalassa. Nykystandardien mukaisesti kyllä tehdään niin, että se hoito aloitetaan keskussairaalatasoisessa yksikössä, jossa voidaan varmentaa se, ettei oireilun takana tai sen mukana ole esimerkiksi jotain akuuttia aivotapahtumaa, tarvitaan akuutit aivokuvantamiset ja myös sitten päivystykselliset laboratorionäytteet. Mutta sitten, kun pahin on ohi, ja jälkihoitoa tarvitaan, me olemme edelleen tämänkin potilasryhmän käytettävissä. Ihan kaikki tutkittu tieto, mitä nyt psykiatriassa on, tulee meillä käyttöön. Nykyään kaikkein keskeisin osa potilaita on joukko kroonisesti psykoottisia ihmisiä, jotka ovat tehneet yleensä suhteellisen kepeän sortin rikoksia siinä mielessä, että heidän tuomionsa eivät ole pitkiä. Näin ollen heitä ei ylipäätään lähetetä mielentilatutkimuksiin, joitten kautta he voisivat päätyä valtion sairaalaan. Sen takia me joudumme sitten hoitamaan heitä. Heidän hoidossaan kaikki uusi tutkimustieto on tärkeää ja sovellettavissa. Esimerkiksi nyt se, että hiljattain Äyräpää-palkittu kollegani Jari Tiihonen työryhmineen on Suomessa ja Ruotsissa osoittanut valtavan suurin aineistoin sen, että tässä ryhmässä pitkävaikutteisten antipsykoottisten injektioitten yhteys kahteen hyvin miellyttävään asiaan on oikein vahva. Ne miellyttävät asiat ovat psykiatrisen sairaalan ulkopuolella pysyminen ja hengissä pysyminen. Myös on Tiihosen työryhmä osoittanut, että lääkkeistä kaikkein tehokkain, ylivoimaisesti tehokkain antipsykoottinen lääke, klotsapiini, joka on ollut hyvin pahamaineinen toisaalta, koska se voi aiheuttaa verenkuvamuutoksia, mikä sekin oli suomalainen ensihavainto muuten, tapausselostusten rypäs 70-luvun alusta. Eli se voi aiheuttaa hengenvaarallisia valkosolulinjan tuotannon tyrehtymisiä, niin tämä sivuvaikutus on täysin eliminoitavissa, kun seurataan oikealla tavalla verenkuvaa. Ja tämä klotsapiini on sitten myös hyvin monista ikävistä haittavaikutuksistaan huolimatta – sillä on ikäviä, epämiellyttäviä ja ehdottomasti huomiota vaativia haittavaikutuksia, joillain potilailla – niin se assosioituu kuitenkin myös tähän samaan asiaan. Klotsapiinipotilaat on se ryhmä, joka elää pisimpään skitsofreniaa sairastavista. Paljon pitempään kuin lääkkeettömät ja pitempään kuin muita ja usein vähemmän haittavaikutusspektriä omaavia klassisia tai muita modernimpia antipsykootteja käyttävät potilaat. Kaikki tällainen tieto on hyvin tärkeää, kun potilas useinkaan ei siinä akuuttivaiheessa ainakaan juuri sairastuttuaan vielä ymmärrä sitä omaa sairauttaan. Hän elää täysin omassa todellisuudessaan ja harhamaailmassaan, niin hän hyvin usein ei myöskään kykene ymmärtämään sitä, että hän on sairas, eikä hän ole motivoitunut käyttämään näitä lääkkeitä. Ja sitten, kun lääkkeet ovat vaikuttaneet, hän saattaa hyvin inhimillisesti ja ymmärrettävästi sortua sellaiseen toiveajatteluun, että hän on nyt parantunut. Mutta monessa tapauksessa on niin, että se parantuminen nyt on yksinkertaisesti lääkevaste. Ei toki aina, mutta usein on näin, ja silloin sen lääkkeen pois jättäminen on aivan sama kuin se, että diabeetikko jättäisi insuliinin pois sen takia, että verensokeri on nyt hyvä. Toteaisi, että onpahan parantunut tämä diabetes. Ja tältä ajattelulta täytyy sitten kroonisesti sairaiksi todennettuja henkilöitä motivoida ymmärtämään sen lääkkeen merkitys. Silloin minä tapaan vedota näihin tutkimustuloksiin. Kerron yksinkertaisesti, että näin nyt vain on todettu, ja että tällaisen asian kanssa saattaa joutua elämään, ja että skitsofreniaa sairastava ihminen voi viettää hyvää elämää, jos kaikki saadaan kohdalleen – sekä psykososiaalisin toimenpitein että psykoterapeuttisella tuella että lääkityksellä.

Outi: Lääketieteessähän on tosi suuri määrä erilaisia aloja, joihin voi erikoistua, niin miten olet itse nyt päätynyt työskentelemään juuri näiden erikoisalojen parissa?

Hannu: Ne kiinnostivat suhteellisesti eniten jo aika varhain opiskeluaikana. Harkitsin jonkin verran muita aloja, ennen muuta neurologiaa ja sisätauteja. Kliiniselle neurofysiologiallekin pyydettiin töihin, koska tein väitöskirjaani jo, olin aloittanut väitöskirjatyöt menetelmin, jotka olivat neurofysiologisia. (Kysymyksenasettelu psykiatrinen): se oli unitutkimusta. Mutta kiinnostukseni tätä alaa kohtaan ei lopultakaan ollut niin suuri, että olisin halunnut viettää merkittävän osan kliinisestä urastani sitten tekemällä näitä tutkimuksia, elektrodien ja neulojen kanssa. Se ei ollut sillä lailla kiinnostavaa kuin psykiatria, joka on taustaltaan niin monitieteinen. Hiukan kärjistäen voi sanoa, että kaikki maailman tieteet ovat psykiatrian aputieteitä. Ei oikeastaan sellaista inhimillisen sivistyksen alaa olekaan, josta ei olisi jotain hyötyä psykiatrille.

Laura: Minkä tyyppistä tutkimusta sinun alallasi sitten tehdään? Minkälaisia vaikutuksia sillä tutkimuksella pyritään saamaan aikaiseksi?

Hannu: Hyvin monitahoisia tutkimuksia. Nyt muun muassa näitä suuria lääkerekisteritutkimuksia. Sitten olemme tehneet tässä juuri yhteistyötä Oxfordin yliopiston kanssa ja selvittäneet sitä, että voisiko varsin yksinkertaisella arviointimenetelmällä ennakoida uusintaväkivaltarikollisuuden todennäköisyyttä – niin sanottu OxRec-menetelmä, joka on sitten suomalaistettu, otettu suomalaisittain käyttöön. Tämä on esimerkki tällaisesta tutkimuksesta, jonka tavoitteena on se, että voitaisiin vähemmin resurssein tehdä tällaisia mielekkäitä ja tärkeitä väkivaltariskiarvioita useammille ihmisille, kuin nykyään tehdään, ja huomattavasti helpommin metodein. Tässä on tullut semmoinen surkea kompastuskivi, että tutkimuksen viime metreillä sellainenkin asia kuin brexit iski väliin. Näitä aineistoja ei saa luovuttaa Britanniaan, jossa ne oli tarkoitus analysoida, ja tämän kanssa nyt parhaillaan painimme sitten. Eli tällaiset tietosuojakysymykset ovat joskus sellaisia, että ne eivät kaikin osin minusta ole perusteltavissa, koska se ei kenenkään oikeuksia tosiasiassa loukkaa, mutta byrokratia jarruttaa tutkimusta monin tavoin. Sitten oikeuspsykiatriassa on tehty hyvin paljon ihan silkkaa aivotutkimusta. Meilläkin on meneillään yhteistyö positroniemissiotomografiakeskuksen ja Karoliinisen instituutin ja Helsingin yliopiston kanssa siten, että me olemme vertailleet kahta sellaista ihmisryhmää, joilla empatiakyky on hyvin poikkeuksellisesti häiriintynyt. Olemme vertailleet heitä keskenään ja normaaliverrokkeihin. Kysymyksessä ovat psykopaatit, jotka ovat siis täysin säälimättömiä henkilöitä, jotka eivät tippaakaan piittaa siitä, mitä muille tapahtuu, tai miltä muista tuntuu. Ja toinen ryhmä taas lievästi autistiset henkilöt, joista on käytetty nimitystä Aspergerin syndrooma, josta nimityksestä ollaan kaiketi nyt hitaasti luopumassa. Nämä Asperger-persoonat taas eivät ole tällä lailla – kansankielisesti sanoen – ilkeitä, mutta he eivät ymmärrä toisen ihmisen emootioita juurikaan. He saattavat käyttäytyä hyvin loukkaavalla tavalla, koska he eivät tajua loukkaavansa toista ihmistä, eivät ymmärrä toisen ihmisen mielenliikkeitä. Eli mutkat suoriksi vetäen voi sanoa, että psykopaatilta puuttuu emotionaalisaffektiivinen empatia, eli he kyllä ymmärtävät, miltä muista tuntuu, mutta he eivät siitä tipan tippaa piittaa. Asperger-potilaalta taas enemmän tai vähemmän puuttuu kognitiivinen empatia, eli he eivät yksinkertaisesti kykene käsittämään. He saattavat olla vilpittömästi pahoillaan sen jälkeen, kun ovat loukanneet jotakuta ilman, että he olisivat halunneet niin tehdä, ja joutuvat sen takia vaikeuksiin. Nyt sitten aivojen reagoivuutta erilaisiin emootioita herättäviin filminpätkiin, videopätkiin on tutkittu ja julkaistu varsin korkeallakin kansainvälisellä tasolla. Nämä ovat sellaisia tutkimuksia, jotka ovat toistaiseksi aika kaukana käytännöstä. Mutta ei ole täysin mahdotonta, että näiden tutkimusten avulla esimerkiksi tuohon psykopaatin reagoimattomuuteen tai hänen taipumukseensa kiihtyä hetkessä nollasta sataan voitaisiin vaikuttaa suhteellisen kepeällä, suhteellisen haitattomallakin lääkityksellä, mistä meillä on eräitä ajatuksia, mutta tuleeko tästä käytännön sovellutusta, niin sen näyttää aika. Tärkeää nyt joka tapauksessa on pyrkiä ymmärtämään tällaisten häiriöiden mekanismeja. Sen takia myös tämän tyyppinen tutkimus on tärkeää tällaisen käytännönläheisemmän tutkimuksen lisäksi.

Outi: Mainitsit tuossa alussa, että yksi näistä lukuisista pesteistäsi oli tämä Turun yliopistossa työelämäprofessorina toimiminen. Haluaisitko vielä hiukan avata sitä, että mitä tämmöinen työelämäprofessori sitten tekee?

Hannu: Työtehtävänä on opetus, tutkimus ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen, mutta siinä painottuu tavallista professuuria enemmän se yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Se, että on pääasiassa muissa töissä, ja sitten kytkettynä yliopistoon. Se tavallaan laajentaa sitä yliopistollisen osaamisen ja toiminnan välittymistä yleisölle ja muille instansseille. Eli se on minusta hyvin mielekäs järjestelmä tämä työelämäprofessuurien tulo Suomeen. Se on englanniksi professor of practice ja viittaa juuri siihen, että pyritään siihen, että työelämäprofessorien kautta tämä tieto, taito ja osaaminen, joka yliopistolla on, se selkeämmin sitten vaikuttaisi yhteiskunnassa ja levittäytyisi eri elämänaloille. Siihen sisältyy esimerkiksi tietty määrä haastattelujen antamista, yleistajuisten tekstien kirjoittamista, ynnä muuta sellaista, mikä on aikanaan, menneinä vuosikymmeninä ollut professorille lähinnä synti, että hän käyttää aikaansa tällaisiin asioihin. Vaikuttavuus on nähdäkseni tässä työssä sitten kuitenkin ehkä hyvinkin suurta.

Laura: Työskentelet selvästi aiheen parissa, joka hyvin vahvasti kiinnostaa myös populaarista mediaa, ja olet ollut itse paljon esillä eri kanavissa. Mikä merkitys mielestäsi populaarisella medialla on tutkitun tiedon leviämiselle? Hannu: Kyllä sillä on suuri merkitys juuri sen takia, että niin sanottu sosiaalinen media pyörittää huhumyllyä ja väärinkäsitysten myllyä, joka syytää valtavan määrän sellaisia väärinkäsityksiä ja suoranaisesti väärää tietoa, että sille tarvitaan vastavoima. Varsin paljon joudun kuitenkin sitten rajaamaan näitä esityksiäni niin, että hyvin usein, kun otetaan yhteyttä, valitettavasti nämä yhteydenotot liittyvät esimerkiksi jonkun henkilön tekemisiin tai tekemättä jättämisiin ja rikoksiin tai muihin vähempi suotaviin asioihin. Tällaisiin ei lääkärin etiikan puitteissa voi sitten ryhtyä. Voi tietysti kovasti yrittää saada aikaan selkeästi erillisen niin sanotun kainalojutun, jossa korostetaan, että tässä puhutaan nyt yleisellä tasolla eikä henkilöstä X. Mutta siitä huolimatta siinä on se suuri riski, että yleisö ymmärtää sen kannanotoksi kyseiseen tapaukseen. Ja niin se vaan on, että nykyään ei riitä se, että menettelee periaatteessa oikein ja säädösten mukaisesti, vaan sen täytyy, sen tiedonvälityksen, tapahtua myös sellaisella tavalla, ettei sitä väärinymmärretä. Tämän takia joudun hyvin paljon sitten epäämään näitä kommenttipyyntöjä. Myös on niin, että joskus esitetään kysymyksiä, joihin ei ole vastausta, ja silloin jo sanon etukäteen, että minusta tämä on luonteeltaan sen sortin filosofinen kysymys, että siihen ei ainakaan minulla ole vastausta, ja epäilen suuresti, ettei ole muillakaan, mutta voittehan te kysyä. Sitten jos tiedän, että joku on selvästi itseäni paremmin perillä jostain asiasta, josta minulta kysytään, yleensä suosittelen sitten parempaa asiantuntijaa.

Outi: Näetkö, että tällaiselle psykiatristen ilmiöiden ja ehkä vähän haasteellisempien aiheiden popularisoinnille on tarvetta, ja jos, niin minkä takia?

Hannu: Sille ehdottomasti on tarvetta, koska psykiatriset potilaat ovat niin väärinymmärretty ihmisryhmä, tai suuri osa heistä on niin väärinymmärretty ja unohdettu ihmisryhmä, että oikeaa tietoa tarvitaan aivan ehdottomasti. Sama koskee psykiatrisia hoitoja. Niistä on erilaisia kauhutarinoita ja satuja ja valeita. Ja sitten valitettavasti, jos ei puhuta pelkästään psykiatrian alan erikoislääkäreistä, vaan liitetään tähän muita mielenterveyden liepeillä toimivia tahoja ja kolmatta sektoria, siellä on myös henkilöitä, jotka puhuvat määrätietoisesti pahaa sellaisista hoitomuodoista, joita he eivät itse edusta. Se on jo täysin päätöntä toimintaa, koska jos mietimme vaikkapa psykoterapian, lääkehoidon, erilaisten psykoterapioitten ja niin sanottujen neuromodulaatiohoitojen, magneetti- ja sähköhoitojen vaikutusta depressioissa, ne ovat kaikki tehokkaita. Yksikään niistä kuitenkaan ei ole sellainen, että se auttaisi kaikkia potilaita. Jokainen niistä – psykoterapia mukaan lukien – on sellaista toimintaa, että se voi aiheuttaa myös haittavaikutuksia: ei psykoterapiakaan ole haittavaikutuksetonta. Tämä keskustelu, joka nyt sitten käydään jollain lailla asenteellisten tai vähemmän asioihin syvällisesti perehtyneitten ihmisten kanssa ja heidän aloitteestaan, se on usein todella luokatonta juupas-eipäs-väittelyä, jopa syyttelyä. Tämä tietysti himmentää hyvin paljon myös potilaitten uskoa siihen, että heitä voidaan auttaa, ja se on itsessään erittäin paha asia.

Laura: No, miten sitten mielestäsi tutkijat voisivat vaikuttaa tämmöisiin yhteiskunnan yleisiin asenteisiin ja arvoihin omalla työllään?

Hannu: Hitaasti mutta varmasti, perustellen ja popularisoiden. Tämähän on tullut nyt sitten jäädäkseen epäilemättä. Silloin, kun aloitin lääketieteen opiskelut 1980, tilanne oli vielä hyvin pitkään, tai monissa piireissä, sellainen, että katsottiin, ettei lääkäri nyt oikeastaan saisi edes esiintyä julkisuudessa puhumassa jostain tietystä hoidosta tai sairaudesta, ellei hän ole nimenomaan tämän asian huippuspesialisti ja tutkija. Maalaislääkäri Kiminkinen olisi noihin aikoihin ollut mahdottomuus, tai ainakin hän olisi kohdannut valtavan määrän vastustusta. Kuitenkin juuri tällaista ruohonjuuritason käytännön valistustyötähän tarvitaan.

Outi: Olisiko tähän loppuun antaa vielä joitain ehkä konkreettisiakin vinkkejä, että miten tutkijat nyt sitten voisivat tätä omaa tutkimustaan siellä populaarisessa mediassa jotenkin tuoda esiin?

Hannu: Laajalevikkisten lehtien kolumnien ja haastattelujen ynnä muitten kautta. Itse olen jonkin verran sitten myös kirjoittanut tuollaisia yleistajuisia populaarikirjoja näistä. Niittenkin saama suosio on ollut kohtalaisen hyvä, hiukan yllättänyt, koska tietokirjallisuus Suomessa sitten ei järin leviävää ole. Ongelmallisinta on sellainen lyhyen formaatin keskustelu. Sellaisiin palstakeskusteluihin en osallistu, joissa pitää huutaa kovaa ja ilmoittaa asiansa lyhyesti, ja henkilöitten huomion aikajänne on noin… samanlainen kuin kultakalalla, 7–8 sekuntia.

Laura: Kiitos todella paljon tästä mielenkiintoisesta juttuhetkestä, ja suuret kiitokset siitä, että ehdit tulla meidän vieraaksemme.

Outi: Kiitos minunkin puolestani.

Hannu: Kiitoksia.

Laura: Ja me jatkamme uudella näkökulmalla sitten taas seuraavassa jaksossa. Eli seuratkaa Turun yliopiston Avoimen tieteen kiihdyttämön sometilejä, meillä on Twitter ja Insta, niin me kerromme siellä, milloin seuraava jakso on taas kuunneltavissa.

Outi: Kuullaan taas ensi kerralla. Moi moi!

Laura: Moikka!

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana on Turun yliopiston soveltavan etiikan tutkija ja TENK:n tutkimusetiikan tukihenkilö Susanne Uusitalo. Hänen kanssaan puhutaan eettisen ennakkoarvioinnin merkityksestä tutkimuksen luotettavuudelle ja vaikuttavuudelle. Lisäksi keskustallaan siitä, miten eettiset vaatimukset näkyvät tutkimusprosessin eri vaiheissa.

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine

Laura: Hei, mä oon Laura.

Outi: Ja mä oon Outi, ja tämä on Vau, mikä vaikutus! -podcast.

Laura: Tämän päivän jaksossa jutellaan eettisen ennakkoarvioinnin merkityksestä
tutkimuksen luotettavuudelle ja vaikuttavuudelle. Lisäksi keskustellaan siitä, miten
eettiset vaatimukset näkyvät tutkimusprosessin eri vaiheissa.

Outi: Vieraaksi ollaan tänään saatu Turun yliopistosta soveltavan etiikan tutkija ja
TENK:in tutkimusetiikan tukihenkilö Susanne Uusitalo.
Hei, kiitos tosi paljon‚ kun tulit tänne tänään meidän vieraaksi. Haluaisitko kertoa
tähän alkuun lyhyesti, kuka olet ja mitä teet?

Susanne: Titteleideni lisäksi joo. Tosiaan, olen tutkijatohtorina nyt vielä Turku
Institute for Advanced Studies viimeiset kaksi kuukautta, ja nykyinen projektini
TIAS:issa käsittelee addiktiotutkimuksen eettisiä kysymyksiä. Mulla on myös liuta
tällaisia vaikuttavuusjuttuja, jotka menee vähän niin kuin yli yliopiston, eli olen
International Chair in Bioethics, Kansainvälisen tutkijaverkoston Suomen yksikön
johtaja, Tukijan jäsen. Tukija on siis lääketieteellisen tutkimusetiikan toimikunta,
valtakunnallinen. Ja sitten olen Turun yliopiston ihmistieteellisen tutkimuseettisen
toimikunnan terveystieteellisen jaoston jäsen. Huh!
Mä opetan UTUGS-tohtorikoulun tutkimusetiikkakurssia väitöskirjatutkijoille yhdessä
Helena Siiven kanssa, joka on kollegani filosofian oppiaineesta. Ja olen myös
kansainvälisen tutkijaverkoston Riseup-PPD COST Actionin eettisen työryhmän
vetäjä ja toimin myös palveluvalikoimaneuvoston eettisenä asiantuntijana. Siinä
sitä.

Outi: No siinä oli kerrakseen pestejä yhdelle ihmiselle. Miten sulla aika riittää
kaikkeen?

Susanne: No mä yritän löytää tapaa pidentää vuorokautta, mutta sanotaanko, että
ei ainakaan lopu.

Outi: No ei varmasti.

Susanne: Aina on jotain tehtävää.

Laura: Sitten kun keksit sen tavan, niin kerro meillekin, se tulee ihan tarpeeseen.

Susanne: Tehdään patentti siitä Turun yliopistolle.

Laura: Hei meillä on tässä podcastissa pyrkimyksenä päästä perille siitä, mitä se
vaikuttavuus oikeastaan on, ja halutaankin kysyä sulta tähän alkuun, miten itse
määrittelet vaikuttavuutta tai mitä se sulle tarkoittaa?

Susanne: Joo, just kauhukseni huomasin, että tämä tosiaan on eettinen
ennakkoarviointi ja tutkimuksen vaikuttavuus, mutta mä ajattelin vaikuttavuuden
merkitystä omassa työssäni, joka tarkoittaa sitä, että siinä on se tutkimus, hyvät
julkaisut, verkostot, mutta sitten on myös tämä yhteiskunnallinen vaikuttavuus.
Mulle on tosi tärkeää osallistua tällaisiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin, eli Tukijaan
tai palveluvalikoimaneuvoston toimintaan mukaan, ja sitä kautta päästä
vaikuttamaan, ja sekin on tavallaan välineellistä. Tutkimuksessa, jos teet hyvän
julkaisun, niin sinun nimesi on siellä ja siitä tapahtuu jotain asioita, ehkä joku
tieteellinen keskustelu lähtee liikenteeseen tai ottaa vaikutteita sun argumenteista,
mutta tässä yhteiskunnallisessa, nimeni ei välttämättä näy yhtään missään, mutta
koen silti, että sieltä tulee sitä vaikuttavuutta, että pystyn osallistumaan siihen,
minkälaista tutkimusta Suomessa tehdään tai minkälaisia
palveluvalikoimaneuvoston suosituksia tulee laillisesti pätemään yhteiskunnassa. Se
on hyvin tärkeää, tällainen välineellinen.
Toki nyt vaikuttavuus varmasti on myös tällaista julkisuudessa olemista, mutta ehkä
mieluummin menen sinne verhojen taakse tekemään eettistä toimintaa, kuin sitten
olen haastateltavana tai muualla. Se jotenkin tuntuu luontevammalta itselle lähteä
näihin rakenteisiin mukaan.
Ja tietysti opettamisessa vaikuttavuus, ja erityisesti tutkimusetiikan opettamisessa.
Ajattelen näin, että siinä tarkoitus on välittää niin, että kun opiskelijat,
tohtorikoulutustutkijat, oppivat hyvää tieteellistä käytäntöä ja ehkä saavat kipinän
ottaa selvää lisää tutkimusetiikasta ja näin edespäin. Sekin on sellaista välineellistä
vaikuttamista, mutta joka tapauksessa, jos pystyn mahdollistamaan heidän oman
tutkimuksen teon laadullista kohentumista tai muokkautumista, niin se on jollakin
tavalla tärkeää. Siinä on vaikuttavuuden erilaisia haaroja.

Outi: No koulutus on kyllä sellainen, minkä moni muukin on maininnut. Kyllä se
tavallaan lähtee sieltä, ihan perusopinnoista lähtien. Sieltä se pitää aloittaa.
Mainittiin tuossa alussa tämä TENK, olet tutkimusetiikan tukihenkilö täällä meillä.
Haluaisitko kertoa, jos ihan kaikille ei ole tuttu tämä lyhenne? Mikä TENK on ja mitä
se tekee?

Susanne: TENK on tosiaan Tutkimuseettinen neuvottelukunta ja se on opetus- ja
kulttuuriministeriön asiantuntijaelin, ja sen tarkoituksena on edistää hyvää
tieteellistä käytäntöä ja ennaltaehkäistä tiedevilppejä, sekä edistää tutkimusetiikkaa
koskevaa keskustelua ja tiedottamista ja olla tällainen Suomen toimija suhteessa
kansainväliseen.

Laura: Mikä on tutkimusetiikan tukihenkilön rooli?

Susanne: No me yritetään tietysti ohjeistaa ja antaa informaatiota ihmisille, jotka
mahdollisesti epäilevät, että hyvää tieteellistä käytäntöä on mahdollisesti loukattu
tai ehkä ovat epävarmoja siitä, mitä se hyvä tieteellinen käytäntö on, mikä siis
tietenkin löytyy TENK:in sivuilta, tämä ohjeistus.
Ja sitä itse asiassa ollaan nyt uusimassa. Se edellinen on julkaistu vuonna 2012, se
on aika vanha, niin nyt ollaan lanseeraamassa uutta, päivitettyä versiota siitä ja se
on itse asiassa nyt juuri lausuntokierroksella jälleen kerran asiantuntijoiden kanssa.
Katsotaan koska, ihan näillä näppylöillä sen pitäisi tulla sieltä. Ja sitten tietysti
kannattaa käydä lukemassa se, jotta tietää, mihin Turun yliopisto on sitoutunut ja
mitä meiltä kaikilta oletetaan, että miten meidän tulisi käyttäytyä.
Mutta tosiaan, mitä tukihenkilöt tekevät, niin on siinä kohtaa, että meihin voi ottaa
yhteyttä matalalla kynnyksellä, jos haluaa tietää tästä. Epäilee loukkausta, HTKloukkausta ja haluaisi tietää, miten esimerkiksi tekee tällaisen vilppiepäilyn tai
toisaalta‚ jos itseä vastaan on tällainen epäily esitetty, niin miten tämä prosessi
etenee.
Eli tavallaan me ei olla kenenkään asianajajia, me voidaan ohjeistaa sekä tätä
epäilyksen tekijää että sitten taas tätä, joka on mahdollisesti syytettynä tässä
kohtaa, ja yritetään saada sitä mahdollisimman informatiiviseksi ja selkeäksi sitä
käytäntöä heillä.

Outi: Mainitsit tuossa hyvän tieteellisen käytännön, mitä nyt ollaan uudistamassa.
Kertoisitko nyt vähän lisää, minkälaisia asioita tämä hyvä tieteellinen käytäntö pitää
sisällään? Tai mitä se tarkoittaa? Ja miten sitä sitten TENK valvoo?

Susanne: Tämä ohjeistus nyt ainakin on, että kun se periaatteessa jakautuu kolmeen
osaan tämä nykyinen, 2012 vuoden versio, niin siinähän siis ensin kerrotaan, mitä
on se hyvä tieteellinen käytäntö. Siinä on yhdeksän eri kohtaa, jotka antavat
ohjeistusta siitä, miten tehdä hyvää tiedettä ja se koskee kaikkia tieteenaloja. Se ei
ole tiedealakohtaista.

Outi: Onko sulla antaa joku esimerkki?

Susanne: No ollaan tunnollisia. Siis että ollaan huolellisia. Esimerkiksi kiire ei ole
peruste siihen, että keräät dataa tai tallennat sitä jotenkin huonosti, ja samoin
viittaaminen toisiin, antaa kunnian niille, joille se kuuluu. Eli siinä kohtaa, kun pitää
kertoa esimerkiksi jonkun tutkimuskysymyksen taustaa, niin kuka on tästä
aikaisemmin kertonut ja missä näin on tehty, niin asianmukaisesti osataan
huomioida ja kunnioittaa toisten tutkijoiden töitä. Me puhutaan HTK:sta, koska hyvä
tieteellinen käytäntö on aika pitkähkö fraasi aina toistaa. Siellä on kuvaus vilpistä tai
tällaisesta hyvän tieteellisen käytännön loukkauksesta, ja siellä on myös kuvaus
siitä, mitä tapahtuu, jos tällaista epäillään tapahtuneen. Että mikä on se prosessi,
kaikilla yliopistoilla on omat tai näillä instituutioilla ja organisaatioilla, jotka ovat
sitoutuneet tähän HTK-järjestelmään mukaan, niin mitä tulee tapahtumaan ja miten
taataan, että se on turvallinen ja sujuva ja siinä ei kestä liikaa aikaa, ja se tapahtuu
oikeudenmukaisesti asianomaisia kohtaan.

Laura: No siinä on selkeä prosessi ja siihen on selkeät ohjeet, ja siihen on onneksi
niitä tukihenkilöitä, jos jotain vielä jää epäselväksi. Tuntuu, että on hyvin hoidettu
täällä meillä Suomessa tämä asia.
Mutta TENK:iin liittyy myös tällainen eettinen ennakkoarviointi. Mitä tällainen
eettinen ennakkoarviointi tarkoittaa ja pitää sisällään?

Susanne: Eettinen ennakkoarviointi ei liity pelkästään TENK:iin, vaan myös esim.
lääketieteellisessä tutkimuksessa se on lakisääteistä. Eli silloin TENK:illä ei ole
tavallaan, TENK ei anna ohjeistusta sinne. TENK antaa ohjeistusta ihmistieteelliseen
tutkimukseen ja siihen‚ koska tällainen eettinen ennakkoarviointi ainakin pitäisi
tehdä. Mutta sehän ei tietenkään tarkoita sitä, että kun heillä on siis listaus siitä,
koska sitä pitäisi tehdä, niin jos oma tutkimus ei täytä listojen mitään kohtaa, niin
se ei tietenkään tarkoita sitä, että sitä ei voisi laittaa eettiseen ennakkoarviointiin,
ja joskus jotkut julkaisufoorumit, esimerkiksi tällaiset ’journalit’, aikakausijulkaisut,
tosiaan edellyttää tällaisen. Vaikka se ei olisi Suomessa vaatimuksena käyttää sitä
eettisessä ennakkoarvioinnissa, se voi kuitenkin olla kansainvälisen julkaisemisen
ehtona, että se on käynyt tällaisessa eettisessä ennakkoarvioinnissa.
Eli siinä tosiaan yritetään katsoa - se eettinen ennakkoarviointi, kuten nimessä
sanotaan - ennakkoon. Siis pitää tehdä siinä vaiheessa, kun tutkimusta ei vielä
aloitettu. Ja se tavallaan palvelee ainakin kahta tarkoitusta, eli tosiaan suojelee
tutkittavia, mutta se myös varmistaa tutkijan oikeusturvaa. Eli siis tietyllä tavalla
antaa valmiuksia siihen, että tietää, että oma tutkimus menee ohjeistuksen mukaan,
esimerkiksi tietoturva-asiat.

Outi: Miten sitten tätä eettistä ennakkoarviointia Suomessa tehdään? Eroaako tämä
Suomen käytäntö? Viittasitkin siihen, että jotkut kansainväliset journalit saattavat
vaatia jotain, mitä Suomessa ei vaadita. Onko näissä eroja kansainvälisesti?

Susanne: Sanoisin, että eri maissa on eri käytäntöjä, ja nyt kun olen esimerkiksi
tuossa Riseup COST Actionissa eettisen työryhmän vetäjänä, niin mua konsultoidaan
siellä näistä eettisistä ennakkoarvioinneista, ja eri tutkijat eri maista kertovat omia
käytäntöjään omissa yliopistoissaan. Niin ne vaikuttavat vähän eri tyyppisiltä, vaikka
periaatteessahan sen pitäisi olla sitä, että katsotaan, että tutkittaville ei tehdä
mitään sellaista, joka olisi valtavan vaarallista heille, tai että heitä ei informoida
tarpeeksi tai jotain muuta, ja samoin tämän tutkijan oikeusturvan varmistamisen
pitäisi olla myös ihan yleistä. Mutta tietenkin se, että kuinka kehittynyt infra, siis
rakenteet, yhteiskunnalliset rakenteet tai yliopiston rakenteet ovat - eihän kaikissa
maissa välttämättä ole edes lääketieteelliseen tutkimukseen tällaisia rakenteita.
Nyt en osaa nimetä yhtäkään maata, tämä oli täysin heitto tässä kohtaa. Mutta
tiedän sen, että jossain kohtaa oli ongelmana esimerkiksi addiktiotutkimuksessa
julkaista kehittyvien maiden, tutkimuksia, jotka tehtiin kehittyvissä maissa sen
takia, koska oletuksena on, että ei riitä, jos minä suomalaisena menisin esimerkiksi
johonkin Afrikan maahan tekemään tutkimusta, että otan täältä vaan sen eettisen
ennakkoarvioinnin, vaan se pitää hyväksyttää myös sen maan paikallisella taholla.
Kaikissa kehittyvissä maissa ei ollut eettisiä ennakkoarviontimahdollisuuksia, joten
se tarkoitti sitä, että nämä journalit eivät suostuneet julkaisemaan niitä ja näin
sitten, vaikka tarkoituksena oli suojata näitä tutkittavia ja tutkijaa, niin se sitten
aiheuttaa sen, että me ei saada tietoa näistä maista. Se pistää epätasa-arvoiseen
asemaan tavallaan sen tiedonsaannin kautta, että puhutaan vain länsimaiden
alkoholinkäytöstä tai jostain muusta tällaisesta, että se jää suvantoon siellä. Mutta
nyt sitä on tietysti pyritty varmaan kehittämään. En osaa sanoa maakohtaisesti
oikeastaan mistään muusta maasta kuin Suomesta, missä olen itse mukana, sekä
tässä lääketieteellisessä ennakkoarvioinnissa, tai kliinisissä lääketutkimuksissa, se
Tukija tekee näitä; ja sitten tämän terveystieteellisen ihmistieteellisen tutkimuksen
kohdalla.
Sen voisin vielä sanoa tästä ihmistieteellisestä eettisestä ennakkoarvioinnista, että
Suomi on käsittääkseni ensimmäisiä maita, joissa tätä on kehitetty enemmän, koska
lääketieteellinen tutkimus on todella tiukkaan kontrolloitu. Tavallaan
ymmärrettävää, että siellä halutaan ottaa näytteitä ihmisistä ja kyseessä tyypillisesti
vielä sairaat ihmiset ja näin, niin siellä se kontrollointi on koettu tarpeen laittaa lain
tasolle. Mutta tällainen ihmistieteellinen tutkimus esim. lasten tutkimus kouluissa tai
jossain muualla, niin sitä ei ole säädelty niin voimakkaasti. Suomessa on koettu, että
on tärkeää myös luoda yhteiset pelisäännöt kaikille näissäkin. Kun tehdään
tutkimusta ihmisten kanssa, niin silloin pitäisi katsoa, onko tarvetta eettiselle
ennakkoarvioinnille.

Outi: Ihmistieteissä tämä eettinen ennakkoarviointi on ilmeisesti uudempi juttu kuin
lääketieteessä?

Susanne: On.

Outi: Miten pitkään sitä on suurin piirtein tehty? Onko se kymmeniä vuosia vai?

Susanne: Sanotaanko, että ainoa referenssi, minkä voin tässä heittää on, että nämä
TENK:in ohjeistukset ihmistieteellisen tutkimuksen eettisiin periaatteisiin ja
eettiseen ennakkoarviointiin tulivat ulos 2019. Eli melko uutta, jos ajattelee tämän
kautta, mutta tietenkään tämä ei tarkoita sitä, etteikö Suomessa olisi ollut
rakenteita, mutta ne eivät ole välttämättä olleet yhteneväisiä.

Outi: Se onkin sitten tosi uusi itse asiassa.

Susanne: Verrattuna lääketieteelliseen tutkimukseen - minäkin olen ollut jo
Tukijassa kauemmin.

Laura: Tässä tuli jo esille vähän sitä, minkä takia eettinen ennakkoarviointi on
tärkeää, mutta voisitko vielä kiteyttää, että kaikille nyt kirkastuu: miksi ylipäätään
on tärkeää tehdä tätä eettistä ennakkoarviointia?

Susanne: Kuten sanoin, tutkittavien suojelemiseksi. Varsinkin sellaisissa tapauksissa
esimerkiksi, missä tutkittavalta ei pystytäkään jostain syystä pyytämään
suostumusta, niin silloin jonkun muun pitää arvioida ainakin se tutkimus, että se on
sellaista, mitä voitaisiin tehdä ihmisille, jotka eivät välttämättä tiedä olevansa
tutkimuksessa mukana, tai että mitä siinä tutkimuksessa tapahtuu.
Lähtökohtaisesti aina pitää kysyä suostumus ihmiseltä, jos se otetaan mukaan
tutkimukseen, mutta myös tutkijan oikeusturva ja myös tietyllä tavalla se, että
yhteiskunta luottaa siihen. Että se on järjestelmä, joka takaa, että tieteellinen
tutkimus olisi eettistä. Eli että siellä on joku muukin kuin pelkästään se tutkija. Ei
tarvitse pelätä, että siellä on joku ilkeä tieteilijä, joka nyt haluaa miettiä
maailmanvalloitusta sillä, että tekee hirvittävyyksiä ihmisille. Että on sellainen
rakenne, joka takaa, että joku ainakin puuttuu tällaisiin asioihin. Se tavallaan on
sekä sille tutkittavalle, sille tutkijalle, että yhteiskunnalle tällainen toimielin.

Outi: Hyvin kiteytetty. Tässä on nyt puhuttu tästä, että eettinen ennakkoarviointi
tehdään ennen tutkimuksen aloittamista. Mutta miten nämä eettiset vaatimukset
näkyy tässä tutkimusprosessin eri vaiheissa?

Susanne: Se varmaan riippuu siitä, minkä tyyppistä tutkimusta tehdään. Siellä on
erilaisia vaatimuksia. Osa on lainsäädännöllisiä, osa on tällaisia käytäntöjä, joita
pitää olla mukana. Tietyllä tavalla eettiset vaatimukset, ja niitä on tietystikin,
esimerkiksi että pitäisi olla tietoon perustuva suostumus tutkittavilta, jotka tulee
mukaan siihen tutkimukseen. Mutta samaan aikaan ajattelen, että kun tehdään
tutkimusta, niin me tehdään aina valintoja ja ne valinnat ovat vääjäämättä jollakin
tavalla eettisiä, joko hyviä tai huonoja tai hyvin huonoja, tai miten nyt meneekään.
Siinä tutkimuskysymyksen valinnassa jo‚ että mitä päätät tutkia. Joissakin
tieteenaloissa se tietysti tulee siitä, että mitä siellä tutkitaan, mihin on valmiuksia.
Mutta esimerkiksi jos ajatellaan filosofiasta, niin totta kai siihenkin vaikuttaa se,
minkälaista tutkimusta meillä tehdään oppiaineessa, mutta aika vapaasti saa valita
aiheita ja näin. Että mitä kuuluu filosofian kenttään, mulle ei kukaan sitä sitten
mitenkään ohjaa, mutta esimerkiksi minkälaisia sairauksia tutkitaan tai minkälaisia
yhteiskunnallisia asioita tutkitaan, niin sehän on tavallaan… Sillä on eettisiä
vaikutuksia moninaisesti myös tutkimustulosten kannalta, että kuka niitä hyödyntää,
kenelle ne ovat merkityksellisiä ja näin edespäin.
Eli tutkimuskysymyksen valinnasta ja suunnittelusta lähtien projektin päättymiseen
ja siihen raportointiin, tiedeviestintään, kaikkeen tällaiseen, mihin liittyy eettisiä
kysymyksiä. Ne ei ole välttämättä vaatimuksia, mutta ne ovat kuitenkin kysymyksiä,
valintoja, joita siellä tehdään, ja tutkijoiden erityisesti pitäisi tietää, että teen nyt
tällaisia valintoja ja näissä on tämä etiikka mukana. Se ei ole mikään ulkopuolinen
asia, vaan se on siellä mukana koko ajan.

Outi: Eli ihan koko tutkimusprosessin läpi se säilyy, että jo ennen tutkimuksen
aloittamista ja tutkimuksen päättymisen jälkeen viestitään, että täytyisi pitää
mielessä nämä asiat.

Susanne: Kyllä. Ja jotkut rahoittajat itse asiassa jo tätä nykyä edellyttää, että ei riitä
pelkästään eettinen ennakkoarviointi, jossa tutkimus on käynyt‚ vaan
väliaikaraportteja tai sitten eettinen lausunto sen loppuun tai jotain muuta. Tietyllä
tapaa koko ajan etiikan rooli ja asema vahvistuu tutkimuksen kentällä.

Laura: Ja rahoitushakemuksessahan on tietysti tämä kohta, missä tämä etiikka pitää
kaikkien kirjata, vaikka ei tarvittaisi tuollaista ennakkoarviointia.
Mikä mielestäsi on tämän eettisen ennakkoarvioinnin merkitys tutkimuksen
luotettavuudelle ja vaikuttavuudelle? Tässä hiukan tätä asiaa on jo sivuttu, mutta
olisi hyvä vielä tätäkin täsmentää.

Susanne: Niin no siis, kuten sanottu, tietyllä tavalla se luo ulkoisen kontrollin, vaikka
sitten se on kuitenkin, esim. eettinen ennakkoarviointi, mitä tehdään yliopistossa tai
esimerkiksi Tukijassa, niin se on kuitenkin tiedeyhteisön sisältä, ihmiset ovat siellä
asiantuntijoina ja arvioimassa, joten se ei… Vaikka se on sen tutkimusryhmän tai
sen tutkijan ulkoista, niin se on kuitenkin sen tutkimusyhteisön sisäistä
kontrollointia, ja tavallaan laadunvalvontaakin voi ajatella sen olevan jossain
mielessä.
Haluaisin nähdä sen myös niin, että tämä ei ole vaan sellainen, että onko minun
tutkimukseni tarpeeksi hyvä tai mitään tällaista, että enhän minä ole rikkonut
mitään, vaan sellaisena dialogina. Mitä siellä voisi ehkä vielä miettiä mahdollisesti
tutkittavien turvallisuuden kannalta tai tietoturvan osalta, minkälaisia ohjelmia
käyttää netissä tai jotain muuta vastaavaa, millä voi olla sitä merkitystä. Ja tietenkin
luotettavuuden kannalta, niin totta kai eettisessä ennakkoarvioinnissakin mietitään
sitä, ettei tulisi sellaista tutkimusta, mikä on huonosti suunniteltu, mistä ei
välttämättä tulekaan luotettavaa tietoa, koska tämä on kuitenkin se tavoite
tieteellisessä tutkimuksessa, mitä yritetään saada.
Ja se vaikuttavuus, me ainakin yritämme katsoa siellä niin, että se vaikuttavuus ei
ole kovinkaan haitallista. Valitettavasti siellä ei pysty vaikuttamaan siihen, että hei
hitsi, tästä tulee tosi hyvä juttu‚ että miten me saataisi tätä eteenpäin, vaan
pikemminkin katsotaan, että se tutkimustulos ei ole mitään sellaista, mistä koituisi
mahdollisesti jotain suurempaa.
Ja tämä on myös myös tutkijalle itselleen. Eli eettinen ennakkoarviointi katsoo myös
sitä, että tutkimuksen pitäisi olla sellainen, että tutkijan on myös turvallista tehdä
se. Ei ole pelkästään se tutkittavan turvallisuus kyseessä, vaan myös tämän tutkijan.

Outi: Joo, tuo oli ihan mielenkiintoinen pointti, ja on aikaisemmissa jaksoissa
tullutkin esille juuri nämä, että saattaa olla tällaisia tahattomia vaikutuksia tai jotain
negatiivista vaikuttavuutta, mitä tutkija ei ole välttämättä tullut ajatelleeksi. Tämä
olikin ihan mielenkiintoista kuulla, että se on juuri yksi näistä asioista, mitä
esimerkiksi tässä yhteydessä voidaan tarkastella ja mihin voidaan puuttua.
Voisitko antaa jotain ihan konkreettisia esimerkkejä sellaisesta tutkimuksesta, mihin
tarvitaan tällainen eettinen ennakkoarviointi?

Susanne: Kuten sanoin, jos tekee kliinistä lääketutkimusta, niin ehdottomasti, koska
se on lakisääteistä ja siis ylipäätään silloin, jos se on tällaista… Mikä se sana on?
Tällainen invasiivinen olisi englanninkielinen termi, mutta siis kajoavaa tutkimusta.
Ihmisiin kajoavaa tutkimusta. Tai jos tekee töitä eläinten kanssa, siellä on myös
erilaisia lupia ja muita, mitä täytyy ottaa huomioon ja samoin muut luvat ja tällaiset.
Ei mene niin, että jos on eettinen ennakkoarviointi, niin sitten baana on vapaa ja voi
lähteä mihin tahansa, vaan pitää olla tietoinen siitä, mistä pitää kysyä lupia ja muita
tällaisia asioita vielä lisäksi.
Mutta tosiaan lääketieteellinen tutkimus, niin se on nyrkkisääntönä, että se
edellyttää eettisen ennakkoarvioinnin. Ihmistieteissä TENK listaa meille ne asiat, että
tällaisten asioiden kohdalla täytyy käyttää se eettinen ennakkoarviointi, ja se löytyy
tosiaan sieltä heidän ohjeistuksestaan vuodelta 2019, heidän sivuiltaan löytyy se.
Itse asiassa se löytyy meidän Turun yliopiston tutkimusetiikan sivustolta, siellä on
kohdassa Eettinen ennakkoarviointi kirjoitettuna myös nämä vaatimukset, ne
kriteerit, milloin ainakin pitää. Mutta korostan tätä ”milloin ainakin”, eli kannattaa
jos vähänkään miettii tai jos tietää julkaisevansa jossain lehdessä, joka edellyttää
eettistä ennakkoarviointia, niin ajattelee sen itselleen hyödyksi, eikä niinkään sitä,
että se on tällainen vaatimus, joka on pakko tehdä.
Mutta nämä kohdat. Esimerkiksi jos tutkimukseen osallistumisessa poiketaan tietoon
perustuvan suostumuksen periaatteesta, eli ei pystytäkään joko kysymään
suostumusta ollenkaan, tai sitten ei esimerkiksi kerrota kokonaan sen tutkimuksen
luonnetta. Eli tarvitaan tällainen niin kuin harhautusasetelma, eli siitä ei saataisi
tuloksia‚ jos kerrottaisi kaikki, mitä tutkittavalle siinä tapahtuu. Tällaisia asioita.
Jos he ovat alle 15-vuotiaita ja heidän huoltajiltaan ei ole kysytty erillistä
suostumusta tai heitä ei ole informoitu lainkaan siitä esimerkiksi, tai jos
tutkimuksessa tutkittaville esitetään poikkeuksellisen voimakkaita ärsykkeitä tai
siellä puututaan tutkittavien fyysiseen koskemattomuuteen. Tai tutkimuksessa voi
olla riski aiheuttaa tutkittaville tai heidän läheisilleen normaalin arkielämän rajat
ylittävä henkistä haittaa. Näissä tavallaan tulee myös esiin se, että tämä ei nyt
tavallaan kerro vielä, mikä on se arkielämän rajat ylittävä haitallinen vaikutus. Se
vaatii tutkijalta myös aktiivisesti pohdintaa siitä‚ onko tämä nyt sellainen, mikä
tosiaan täyttäisi tällaiset kriteerit.

Laura: Ja eri kohderyhmillä ne on varmaan erilaisia. Se riippuu aika paljon siitä
tutkimuksen kohteesta ja tutkimuksen tarkoituksesta.

Susanne: Kyllä, kyllä.

Outi: Tässähän tulee nyt melkein sellainen olo, että varmuuden vuoksi täytyy aina
hakea. Tuleeko sulle vielä jotain esimerkkejä sellaisista, missä yleensä ei tarvita, tai
alasta, missä harvemmin tarvitaan?

Susanne: No varmasti sellaiset alat, missä ei kerätä esim. aineistoja. Eli voisin
kuvitella, että matematiikka voi olla tällainen, tai filosofia, jos alan kirjoittamaan
väitöskirjaa tahdonvapaudesta filosofiassa, niin siinä luen kirjoja ja artikkeleita ja
kirjoitan argumentaatiota sitä kautta, niin siinä ei välttämättä nyt tarvita eettistä
ennakkoarviointia. Mutta yritin miettiä sellaisia esimerkkejä, missä kerättäisi jotain
aineistoja ja tietyllä tavalla liittyisi ihmisiin esimerkiksi, niin mietin sitä, että olisiko
joku tällainen sosiologinen / kielitieteinen / liikuntatieteinen / mediatutkimuksen
tutkimus vaikka siitä, miten paikallislehdissä raportoidaan jalkapallotuloksia. Nämä
aineistot ovat kuitenkin julkaistuja ja tyypillisesti jalkapallotulokset eivät sisällä
tällaista sensitiivistä aineistoa. Että siellä ei kerrota, paljasteta, mitään sellaista
henkilökohtaista. Niin ehkä tällaisessa tapauksessa, mutta siinäkin kohtaa, että jos
kansainväliset lehdet haluaa eettisen ennakkoarvioinnin, niin miksei tämänkin
tyyppiset tutkimukset voisi mennä sitä kautta.

Outi: Aika usein loppujen lopuksi sitä sitten tarvitaan.
Susanne: No enenevässä määrin olemme saaneet hakemuksia.

Outi: No niin, uskon.
Hei, kiitos tosi paljon. Oli tosi mielenkiintoista kuulla näistä asioista ja tosi iso kiitos,
että ehdit tulla tänään meidän vieraaksi.

Laura: Kiitos minunkin puolestani.

Susanne: Kiitos, että kutsuitte.

Laura: Me jatkamme uudella näkökulmalla seuraavassa jaksossa. Seuratkaa Turun
yliopiston Avoimen tieteen kiihdyttämön sometilejä, meillä on Twitter ja Insta, ja me
kerromme siellä sitten, milloin seuraava jakso on kuunneltavissa.

Outi: Kuullaan taas ensi kerralla. Moi moi!

Laura: Moikka!

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana on Turun yliopiston Tutkimusedellytykset –yksikön päällikkö Mari Riipinen. Hänen kanssaan keskustellaan tutkimuksen ja tutkijan vastuullisesta arvioinnista sekä tutkimuksen vaikuttavuuden arviointimekanismeista.

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine

Laura: Hei, mä oon Laura.

Outi: Ja mä oon Outi, ja tämä on Vau, mikä vaikutus! -podcast.

Laura: Tämän päivän jaksossa jutellaan tutkimuksen ja tutkijan vastuullisesta
arvioinnista sekä tutkimuksen vaikuttavuuden arviointimekanismeista.

Outi: Ja vieraaksi me ollaan tänään saatu Turun yliopiston Tutkimusedellytyksetyksikön päällikkö Mari Riipinen. Kiitos, kun tulit vieraaksi, ja haluaisitko tähän alkuun
lyhyesti kertoa, että kuka olet ja mitä teet?

Mari: Kiitos kutsusta. Onpa mukava olla täällä. Tosiaan toimin Tutkimusedellytyksetyksikön päällikkönä, ja mä oon huomannu, että usein se tutkimusedellytykset aiheuttaa
hämmennystä, että mitä se tarkoittaa. Mutta sitten kun alkaa miettiä sitä sanaa, niin
sehän tarkoittaa siis tutkimusten edellytysten kehittämistä. Eli meidän yksikössä
kehitetään edellytyksiä sille, että tutkimusta voidaan tehdä ja voidaan tehdä paremmin.
Ja sitten luodaan tämmösiä tutkimushallinnollisia prosesseja tai parannellaan niitä.
Että nyt ehkä päivän teemaan liittyen täällä olette tekin meidän yksiköstä, niin yksikön
vastuulla on muun muassa tämä vastuullinen tiede, mihin voidaan ehkä ajatella, että
kuuluu tutkimusetiikkaa ja avointa tiedettä ja tätä vastuullista arviointia myös. Sitten
kuuluu jotain tutkimusinfrastruktuurien kehittämistä ja ylläpitoa ja tietojärjestelmiä,
johdon tukea ja kaikkea tämmöstä. Ehkä ei suoranaisesti olla niin läheisesti tekemisissä
tutkijan arjessa, mutta hoidetaan, että ne edellytykset siellä taustalla on kunnossa.
Mutta että ehkä, jos mun pitäisi sanoa, niin ollaan siis tämmönen kehittämisyksikkö,
jossa on ihan superosaavia asiantuntijoita, kuten te kaksi!

Outi: Kiitos!

Laura: No meillä on tässä podcast-sarjassa pyrkimyksenä päästä perille siitä, et mitä
se vaikuttavuus oikeestaan on. Niin nyt tähän alkuun halutaan kysyä, että miten sä
määrittelet vaikuttavuuden, ja mitä se sun mielestä tarkottaa?

Mari: En tiedä, osaanko mä määritellä sitä, mutta mä ajattelen, että mun mielestä
vaikuttavuus tarkoittaa sitä, että saadaan joku muutos aikaseksi, että joku asia
muuttuu. Ja sit mä tätä mietin, että mä ehkä ajattelen sitä semmosena positiivisena
muutoksena, että joku asia muuttuu parempaan suuntaan. Mut toisaalta tottahan on
ehkä se, että riippuu, mistä näkökulmasta sitä katsoo, että välttämättä se ei ookkaa
kaikille positiivinen se muutos, vaikka se alullepanija tai se moottori siellä ajattelee,
että nyt muutetaan, että vaikutetaan asioihin, ne on paremmin, niin voihan se jonkun
toisen näkökulmasta olla niin, että se ei ookkaan se asia paremmin. Mutta ehkä mä
ajattelen sitä kuitenkin niin, että muutosta parempaan.
Ja sit mä ajattelen, että se vaikuttavuus on myös semmosta näkyvyyttä. Sen jonkun
asian tai jonkun ilmiön tai jonkun tiedon semmosta laajasti tutuks tekemistä,
tunnettavuutta, että se näkyy se asia. Mutta se ei ehkä yksinään riitä, vaan jotta se
vaikuttaa johonkin, niin siihen tarvitaan se, että ketä tai mihin, niin että se hyväksyy
sen. Eli se vaikuttavuus mielestä, siinä on vastavuoroisuutta, että se vaikuttavuus ei,
vaikka se sanana ehkä kuultaisiin, että vaikutetaan johonkin, niin mä jotenkin aattelen,
että jotta se on vaikuttavuutta, niin siinä tarvitaan sitä vastavuoroisuutta.
Ehkä tämmösiä ajatuksia. Ei ehkä määritelmä, mutta ajatuksia.

Outi: Itse asiassa ollaan kyllä törmätty ihan semmoseen niinkin simppeliin
määritelmään, että vaikuttavuus nimenomaan on se tavoteltu muutos. Ja puhuit tuosta,
että onko se sit positiivista vai millasta, niin positiiviseen muutokseen varmaan pyritään
aina, ku yritetään vaikuttaa. Mutta ollaan just puhuttu aikasemmin siitä, että saattaa
myös olla, että vaikka kuinka se tarkotus ois positiivinen, ja se varsinainen vaikutus voi
olla positiivinen, mutta voi olla myös semmosia ihan tahattomia negatiivisia vaikutuksia,
mitä siinä matkan varrella tulee. Että toi näkökulma-asia on kyllä ihan, hyvin tärkeä.
Ja varsinkin, kun vaikuttavuudesta puhutaan, niin se realisoituu niin pitkän ajan
kuluttua, että se on vaikea nähdä, mikä se vaikutus on sitten vaikka sadan vuoden
päästä tai 50 vuoden päästä. Kun pystytään ehkä ajattelemaan kuitenkin vaan sinne
viiden vuoden päähän tai kymmenen vuoden päähän.
Mutta tänään meidän olisi tarkoitus oikeestaan puhua nyt sitten tästä tutkimuksen ja
tutkijan vastuullisesta arvioinnista. Niin mitä tmää nyt sitten oikeestaan tarkottaa?

Mari: No, ajattelisin, että lyhyesti se tarkoittaa sitä, että tutkijaa ja tutkimusta
arvioidaan, arvotetaan hyvin monipuolisesti. Toki se sana vastuullinen tuo siihen oman
konnotaation, oman semmosen näkökulman, mutta että jos me ajatellaan, mitä sillä
tarkotetaan, niin kyllä se musta on se merkittävin asia, että semmosen entisen vahvan
bibliometriikkapainotuksen sijaan tutkimus ja tutkijan työ ja ne ansiot halutaan nähdä
tosi monipuolisesti ja arvostaa niitä monipuolisesti. Eli on varmaan ehkä
ymmärrettykkin, että tutkijan työ on monipuolista ja monenlaista, mutta sitten viime
kädessä usein vaikka tutkijan arvioinnissa ne julkaisut on sitten ollut se aika keskeinen,
mitä tarkastellaan.
Musta se tarkottaa tällästa uutta näkökulmaa ja isoa muutosta siinä nykykäytännössä,
mitä on. Eli oikeestaan kaikissa prosesseissa, missä arvioidaan joko tutkijaa tai
tutkimusta, niin kyllä se tarkoittaa toimintatavan muutosta meidän akateemisen
maailman tai tutkimuksen ja tutkijan arviointiin. Esimerkiksi nyt vaikka rekrytointeihin
tai vaikka rahoitushakemusten arviointiin, missä myös tutkijaa ja tutkimusta
arvioidaan. Tai vaikka Turun yliopistossa oli aikasemmin tässä menneenä vuonna RAEprosessi, niin semmoseenkin prosessiin sitten muutosta.

Laura: Nyt kun ollaan päästy tähän ehkä muutokseen käsiksi täällä Turun yliopistossa,
niin meillähän on uusi Turun yliopiston tutkimuksen ja tutkijan vastuullisen arvioinnin
linjaus. Haluaisitko kertoa lyhyesti, että mitä tämä linjaus nyt pitää sisällään?

Mari: No, mä ajattelisin, että se linjaus ylipäätään on – jos uskallan käyttää tällästä
sanaa – vastaus tähän megatrendiin. Jos me uskalletaan akateemisen maailman sisällä
ajatella, että tämä on iso muutos. Siinä tavoitteena oli se, että oli työryhmä, joka työsti
sitä, ja tunnistettiin sitten meidän omaan strategiaan nojautuen ne arvot ja arvostukset
ja periaatteet, jota me halutaan edistää siinä arviointitilanteessa. Toisaalta tunnistettiin
myös vaikka se kansallinen ja kansainvälinen konteksti, jotka vaikuttaa siihen
arviointiin: miten se trendi nyt kulkee muualla kuin Suomessa. Eli lähtökohta mun
mielestä siinä oli se, että me kuitenkin itse halutaan päättää, mitä me arvioidaan,
arvostetaan, mutta samalla myös vastataan siihen trendiin.
Musta se on erittäin hyvin jäsennelty niin, että se itse linjauspaperi ei ole ihan hirveän
pitkä, mutta että siinä tosiaan tuodaan esiin se kansallinen ja kansainvälinen konteksti,
missä tätä työtä tehdään. Ja sitten siinä on kiteytetty ne meidän valitsemat periaatteet,
jotka sisältää muun muassa eettisyyttä ja korkeatasoista tiedettä ja vaikuttavuutta. Ja
sitten siinä on pohdittu sitä arvioinnin tarkoitusta ja tieteenalojen erilaisuutta. Ja myös
tuotu esiin monipuolisia akateemisia tuotoksia. Ja sitten korostetaan myös sitä itse
arviointiosaamista, eli mikä se oleellinen tieto on, mitä arvioidaan, ja miten sitä osataan
sitten arvioida.
Mutta se linjauspaperi tuo myös eväitä tän arvioinnin käytännön toteutukseen. Eli se
tarjoaa tämmösen mallin tai tämmösen laatuprosessin, Scope-mallin, mitä
kansainvälisesti käytetään, arvioinnin toteutukseen. Eli on tavallaan pohdittu se, että
mistä se alkaa, ja miten se kulkee eteenpäin ehkä ympyränä. Ja sitten vielä
konkreettisesti listaa keinovalikon siitä, että mikä tukisi ja auttaisi sitä arvioinnin
toteutusta.
Ja ehkä semmonen, mikä tavallaan musta keskeistä tässäkin linjauksen tekemisessä,
on ollut se, että sitä on tosiaan tehty avoimesti koko yliopistoyhteisöä kuullen. Vaikka
siinä on ryhmä, joka sitä on tehnyt, ja valitut ihmiset siihen, ja vararehtori veti sitä
ryhmää, mutta että sitten on hyvin laajasti kuultu yliopistoyhteisöä siinä, että ollaanko
nyt löydetty oikeet asiat.

Outi: Minkälaisia konkreettisia asioita siihen oli nostettuna, mitä asioita sitten pitäisi
arvioida?

Mari: No, siinä on tosiaan sitä julkaisupuolta, ei oo kadonnut mihinkään, ei ole
unohdettu! Että usein tässä arvioinnissa ehkä tulee –jos voi sanoo – vastustajilta, tulee
semmonen huomio, että se akateemisuus tai tieteen vertaisarvioinnin merkitys katoaa,
nii ei se ole todellakaan tarkotus. Ja sekin, että kyllähän niitä bibliometrisiä työvälineitä
voi käyttää, jos tietää, mihin niitä käyttää, ja osaa käyttää niitä. Ei sitäkään oo
mitenkään, ei se oo poistunu sieltä.
Mutta sen lisäksi esimerkiksi vaikka tämmönen vaikuttavuus, jos sen voi näin sanoo.
Eli millä tavalla on vaikka yhteiskunnassa päätöksentekoon vaikuttamassa, tai millasta
yritysyhteistyötä, tai miten osallistaa kansalaisia. Tai miten saa tutkimusrahotusta tai
opetusansioita. Ja sitten tämmösta johtajuutta myös, mikä on ehkä uudenlainen
näkökulma, tulee myös sieltä kansainvälisestä kontekstista. Et tavallaan sitä
akateemista johtajuutta myös, nähtäis sekin ansiona. Ehkä tämmösiä konkreettisia.

Laura: Miten ajattelet, että minkä takia on tärkeää, että Turun yliopistolla on se oma
linjaus, kun nyt näitä linjauksia kuitenkin on sitten siellä kansainvälisellä ja ehkä
kansallisellakin tasolla jo jonkun verran. Niin miksi meillä pitää olla oma?

Mari: No, mun mielestä just se, että meidän pitää tavallaan itsenäisenä organisaationa
myös itse päättää, mitä me arvostetaan. Että musta on tärkeetä, että Turun yliopisto
tunnistaa ne asiat, jotka ohjaa meidän arviointia, mitä me arvostetaan. Että totta kai
tutkimus on kansainvälistä, ja tutkijat kansainvälisesti kulkee, ja vaikka
rahotushakemukset tai mitä vaan, niin ainahan se on kansainvälistä se arviointi,
vertaisarviointi. Mutta ehkä sitten itsenäisinä organisaatioina meillä on varmasti joku
tahtotila, mihin me halutaan suunnata meidän osaamista, ja minkälaisia ihmisiä me
toivotaan, että meidän organisaatiossa toimii, tai minkälaista toimintaa ja uuden tiedon
tuottamista, ja koko sen tutkimusprosessin aikana, et mitä me arvostetaan ja sitten
halutaan arvioida.
Sitten ehkä semmonen asia, mä oon kans miettinyt, että mehän ollaan tässä ehkä,
emmä tiiä, ollaanks me veturi, mutta siellä junan kärkipäässä, tän asian kanssa,
Suomessa ja itse asiassa vähän Euroopassakin. Tietty nämä Keski-Euroopan tietyt maat
on jo pitkään tehnyt. Niin mä ajattelen ehkä myös sitä, että se vastuullinen arviointi ei
jää tähän, et se ei ehkä lopahda ja unohdu, vaan et se tulee leikkaan koko akateemisen
toiminnan. Ja siksi mä ajattelen myös, että on hyvä, että me tietyllä tavalla ollaan siellä
kärkijoukoissa ja pohditaan sitä asiaa, koska me samalla valmistetaan meidän omia
tutkijoita siihen muutokseen, mikä on tulossa. Mä ymmärrän, että se aiheuttaa
vastustusta ja hämmennystä ja muuta, mutta toisaalta mä ajattelen, että meidän
Tutkimusedellytykset-yksikkönä täytyy jotenkin valmistaa meidän tutkijoita myös
siihen, mitä on tulossa.

Laura: Ja toki tämmönen linjaushan antaa tietysti tietoa myös tästä kontekstista ja
tästä koko aiheesta ylipäätään. Ja sitten se pitää ehkä sitä keskustelua myös yllä.

Mari: Mm, kyllä, just näin.

Outi: No, minkä takia nyt sitten ylipäänsä on tärkeetä, että tätä tutkijan ja tutkimuksen
arviointiperusteita sitten arvioidaan ja uudistetaan?

Mari: No, mä ajattelen, että hyvin monestakin syystä. Voi olla, että ei nyt ole aikaa
käydä läpi niitä kaikkia. Tietysti yksi ilmeinen, mistä jo tässä mainitsinkin, on se tosiaan,
että se bibliometriikkaan keskittyvä arviointi, jos mä sanoisin, on tietyllä tavalla mun
mielestä valheellista. Toki ne bibliometriset menetelmät on kehittynyt ja kertoo
vastauksen niissä puitteissa, kun sitä dataa on olemassa. Eli jälleen mä en tarkota sitä,
että se ois väärin tehdä niitä, tai ne pitäisi täysin hylätä, mutta täytyy ymmärtää
niissäkin se konteksti.
Mutta ehkä täytyy myös ymmärtää se, että niitten taustalla on tosiaan kuitenkin
kaupalliset toiminnat, näitten journal impact factoreiden, ja että kuinka hyvä mikäkin
lehti on. Että kyllä siellä osittain on ajatus siitä, että kustantajilla on tarve nostaa sitä
oman lehden arvoa. Ja toki tässä tutkijat ja tutkijayhteisö tekee ihan valtavan työn,
mutta ehkä ne ainakin taloudelliset hyödyt menee sitten sinne sen kustantajan laariin.
Niin kyllä mä tietyllä tavalla ajattelen, että ehkä tää, että mitä kaikkea me arvioidaan
ja arvostetaan, pitää ottaa sen akatemian omiin käsiin takaisin. Että kyllä mä jotenkin
ajattelen, että siinä on siitä ehkä kyse, mut se ei tietysti oo ainut asia.
Että myös mun mielestä semmonen toinen keskeinen uudistus liittyy siihen, että
akateeminen maailma, niinkuin maailma ylipäätään, missä olemme osa maailmaa ja
yhteiskuntaa, on muuttunut. Ne taidot ja osaaminen, mitä tutkijalta vaaditaan, niin se
on muuttunu, että se ei – jos nyt karrikoi – enää riitä, että on siellä tutkijan kammiossa
ja suoltaa artikkeleita. Jos näin nyt tosiaan vähän karrikoiden sanoo. Mutta ehkä mä
itse aattelen, että olisi erikoista, että jos tutkijalta vaaditaan tiettyä erilaisia taitoja,
osaamista, että me ei sitten arvostettaisi sitä, että mitä tehdään. Että jos me vaaditaan
kaikkea, tutkijan täytyy tehdä työssään sitä, tätä ja tota, mutta sit me otetaankin sieltä
vaan ikään kuin yksi asia, mitä me sitten siinä arvioinnissa arvostetaan. Niin jotenkin
ehkä se on sitä vastuullisuutta ja reiluutta, että mitä kaikkea vaaditaan.
Mun täytyy sanoo tähän aina, mä varmaan sanoin tän jo, mutta että mä haluun sen
tuoda vielä uudestaan esiin, että tässä ei oo kuitenkaan tarkotus vesittää tai poistaa
sitä, että tutkimuksen tarkotus on sen uuden tiedon luominen. Se tutkimuksen
perustarkotus on totta kai siellä akateemisessa yhteisössä keskustelu ja sen tiedon
luominen ja kriittinen tarkastelu. Ja tällä arvioinnilla ei oo, tällä uudistuksella ei oo,
tarkotus poistaa tai vesittää sitä millään tavalla. Se on se ydin, ja sitä totta kai
arvostetaan.

Outi: Onko tässä myös vähän niinkuin ajatuksena se, että eri tieteenalat tulisi vähän
tasaveroisemmiksi?

Mari: Joo, ja sehän on siellä meidän omassa linjauksessakin tosiaan, ja siitä
keskusteltiin siinä ryhmässäkin. Ja kansallisesti ja kansainvälisestikin on keskustelua
siitä, että eri tieteenaloilla tosiaan eri asiat on semmosia, mitkä ehkä vie sitä tutkijan
aikaakin eri tavalla. Niin kyllä, nimenomaan, oon just samaa mieltä sun kanssa, Outi.

Outi: Ja ku sanoit tän, että maailma on muuttunut, nii onhan myös tieteenaloja tullut
uusia.

Mari: Totta.

Laura: Juu, ja sittenhän nykyään tehdään aika paljon enemmän tällästä monitieteistä
tai poikkitieteistä tutkimusta, jossa ratkotaan tälläsiä aika isojakin kysymyksiä tai
ongelmia hyvin erilaisista näkökulmista. Niin varmasti myös tälläsissä monitieteisissä
projekteissa on myös tarve sitten se, että tutkijat myös tekee uusia asioita. Ja sitten se
tulee osaksi myös sitä tieteen tekemistä ne uudet toimintatavat. Ja sitten taas toisaalta
niiden arvostaminenkin jatkossa on tosi tärkeetä.

Outi: Ihan totta.

Mari: Toi monitieteisyys on muuten yksi hyvin relevantti asia tässä, että kun me
ajatellaan vaikka julkaisuja, totta kai sitä tarvitaan sitä syvää tieteenalaosaamista, ja
sillä usein kilpaillaan, tai sillä kentällä toimitaan, mutta että se monitieteisyyden
arvostaminen tai sen jotenkin löytäminen, että miten sitä arvostaa, se ei oo ihan
helppoa. Ja toisaalta sitä just tämmösten ilmiöiden tarkasteluun, isojen ongelmien,
maailmanlaajusten haasteiden ratkaisuun tarvitaan sitä monitieteisyyttä. Niin on tosi
hyvä näkökulma.

Laura: No, miten näet, että minkälaisia vaikutuksia sitten tälläsillä uudenlaisilla
arviointiperiaatteilla on tutkimukselle ja sitten ihan yksittäisille tutkijoille?

Mari: No, ehkä taas ajattelen sitä, että kun sitä tutkimusta ja tutkimustyötä voitais nyt
arvioida sitten, niinku tarkastella arvostuksen kohteena hyvin laajasti. Niin tavallaan se,
että arvioinnin kohteena voi olla vaikka kerätty korkeetasonen tutkimusdata. Tässäkin
ehkä usein kritiikkiä, että avattu data voi olla myös huonoa dataa, mutta ehkä sitäkin
pitää pystyä sit arvioida, että se on korkeetasosta ja hyvää se data. Ja sitten toisaalta
arvioinnin kohteena voi olla se, että miten se tutkimus vaikuttaa yhteiskunnassa, tai
miten ollaan osana sitä yhteiskuntaa.
Mutta nämä saattaa tapahtua kaikki jo ennen sitä tieteellistä artikkelia tai tuloksia. Niin
sillä tavalla ajattelee, että se vaikuttaa siihen tutkijan työhön, että pidemmällä ajalla
sitä tutkimustyötä, et se ei oo niinku jotenki, että sitten lopussa kiitos seisoo, vaan että
tutkijan työtä arvostetaan sen prosessin aikana. Että joku voi vaikka avata jonkun
menetelmän, joka otetaan laajasti käyttöön, tai jonkun koodin jollain avoimella
alustalla. Ja sitten ei ehkä ookkaan pointtina tehdä sitä artikkelia, vaan että siis se, että
kuinka moni käyttäjä ottaa sen menetelmän käyttöön, niin se voi olla se arvostuksen
kohde. Niin mä jotenkin ajattelen, tutkijan työhön se voisi vaikuttaa sillä tavalla, että
sitten itsekin huomaa, että hei, tässä prosessin aikana jo on kohtia, että minä luon
uutta tietoa, ja tulee tutkimuskentälle keskustelua siitä, että se kaikki ei ehkä oo sitten
lopussa siellä artikkelissa.
Ja sit tosiaan se, että kun näitä arvioinnin kohteita tulee muitakin, vaikkapa nyt sitten
se, että miten toimii ohjaajana, tai miten rahoituksen hankkijana muille. Niin ehkä
laajemmassa mittakaavassa, että siinähän on myös arvioinnin kohteena se, että miten
se korkeetasosen tutkimuksen jatkuvuus taataan. Eli miten tutkija omalla panoksellaan
vaikuttaa siihen, että sitä jatkuvuutta on, et ehkä rahaa muillekkin kuin itselle, tai sitten
vaikka infran kehittämiseen, että niitä edellytyksiä on niissä mukana. Eli eri tavalla, että
tutkija voi ehkä suuntautua myös vähän eri asioihin.

Laura: Ja moni rahoittajahan toivoo tietysti sitä, että kun he rahoittaa jonkun
tutkimuksen, niin että siitä sitten seuraa myös tulevaisuudessa uutta, uuden tiedon
tuottamista ja sitä uudenlaista tutkimusta. Sit ehkä ne rahoittajat ei välttämättä jaksa
myöskään ihan odottaa sitä koko julkasuprosessia, että tuloksia toki toivotaan siellä
matkan varrella. Niin varmaan se just, että kun tutkijalta just nimenomaan odotetaan
sitä, että tuo esille sitä tutkimusta, niin sitten ois hyvä myös arvostaa niitä tapoja, millä
se tutkija on sitä tutkimustaan esille tuonut siinä matkan varrella. Mun mielestä se oli
ainakin tosi hyvä pointti, minkä toit tossa aikasemmin esille.

Outi: Mainitsit tossa aikasemmin, että yks asia, mitä pyritään tässä nyt huomioimaan,
on tää vaikuttavuus, niin miten tätä tutkimuksen vaikuttavuutta sit oikeen pystytään
arvioimaan. Onko tähän jotain mittareita, onko ne sitten kvalitatiivisia tai
kvantitatiivisia?

Mari: Tää on musta ihan todella vaikea kysymys. Koska mä ajattelen, että me voidaan
yrittää keksiä mittareita, joiden me ajatellaan kertovan siitä tutkimuksen
vaikuttavuudesta. Mutta sit ne toisaalta mun mielestä usein on semmosia, että ne on
ehkä mittareita, itse asiassa ei siihen, että onko se vaikuttavuus syntyny, vaan siihen,
että ne edistää sitä, että se vaikuttavuus syntyy. Varsinkin siis tämmöset
kvantitatiiviset mittarit. Mä aina välillä mietin, et mikä on laadullinen mittari, että onks
semmosta olemassa. Tavallaan me voidaan tunnistaa ja keksiä tämmösiä joitakin
asioita, mitä me numeerisesti tarkastellaan, mutta mä ajattelen, että me ei kyl viime
kädessä silti tiedetä, että vaikuttiko ne. Siis että vaikuttiko vaikka se, että sä olit
valiokunnassa kuultavana sun uusimman tutkimustiedon puolesta, niin vaikuttiko se sit
siihen lainsäädäntöön vai ei. Et varmaan se jollakin tavalla vaikutti; miten se mitataan,
et vaikutti, mitä, 30-prosenttisesti, vai miten se mitataan? Tai vaikka joku, et tekee
jonku keksintöilmotuksen, niin me voidaan laskee niitä keksintöilmotuksia, mutta tuliko
niistä sitten joku uusi tuote markkinoille tai joku semmonen. Että kun se voi olla, että
se vaikutti osittain siihen.
Että musta tää on tosi vaikee kysymys. Ja ehkä mä ajattelen, että nykypäivänä se
johtava ajatus tässä vaikuttavuudessa on tosiaan tää polku, että mennään sitä
vaikuttavuuspolkua, jonka varrella, voi tapahtua monia eri asioita. Ja voidaanhan me
mitata varmaan niitä, mitä siellä polun varrella tapahtuu jotenkin, että nyt tehtiin
tämmöstä, ja tuli tämmöstä.
Mutta niinkuin sä, Outi, oot monta kertaa sanonut, niin se vaikuttavuus voi olla hyvin
kaukana siitä. Se voi olla hyvin kaukana siitä vaikka, että sanoitko sä, Laura, että
rahoittajatkin vaatii tavallaan sen vaikuttavuuden, niin sekin on musta vähän absurdi
vaatimus, koska se vaikuttavuus varmaan tapahtuu itse sen yksittäisen
tutkimusprojektin jälkeen, jos tapahtuu. Sit voi olla niinkin, että sillä projektilla on ihan
valtava vaikutus, mitä ei ymmärretty ja tajuttu siinä hetkessä, koska sitä ei voinut
tajuta.
Niin, ehkä vielä jotenkin sekin, että kun rahoittajat vaatii sitä vaikuttavuuden kertomista
– no mihin tää sit vaikuttaa, tai mikä se on? Niin ehkä se pitäski olla se kysymys, että
voi kertoa, että mihin pyrkii vaikuttamaan, tai mikä on ajatus siitä, että minkälaiseen
suurempaan muutokseen voisi olla vaikuttamassa. Eli mitataan tällä indikaattorilla, niin
musta se ei vaan ehkä toimi. Kun ajattelee, että projekti on joku kolme tai neljä vuotta,
niin hyvin vaikeaa sen aikana on todentaa sitä: no niin, nämä mittarit kertoo, että tämä
vaikutti tähän.
Ja sit ehkä semmonenkin, että kun sit puhutaan niistä laadullisista, onks se sit
mittaamista, mutta että tuotais esiin niitten vaikuttavuuskertomusten avulla, mitä
vaikka Iso-Britanniassa on siinä heidän valtakunnallisessa tutkimuksen arvioinnissa
tehty paljon näitä impact storyja. Mutta sitten tähän tulee aina se kritiikki, että hyvä
kertomus, onko se sitten hyvä vaikuttavuus, että tuleeko tästä kirjotuskilpailu sitten?
Mutta toisaalta siinä pystyisi ehkä kuvaamaan sitä polkua. Siinä pystyisi ehkä sit kuvaan
sitä ajatusta siitä, että mihin tää veisi. Mutta tosi vaikea kysymys. Onko teillä vastaus?

Outi: Emmä usko, että kenelläkään oikeestaan on tähän mitään vastausta. Toi on just
se haaste, että se vaikuttavuus todennäköisesti realisoituu niin pitkän ajan kuluessa,
että sitä ei siinä vaiheessa, kun on se tarve jotain tuloksia mitata, niin ei se ole vielä
realisoitunu, että sitä varsinaista vaikuttavuutta ei voidakaan mitata. Että ehkä just sit
on näin, että pitää pyrkiä mittaamaan niitä, että ollaanko sillä oikeella tiellä kohti sitä
vaikuttavuutta. Ehkä se on just se, mihin täytyy pyrkiä.

Laura: Joo, ja harvoinhan palataan mittaamaan sitä tutkimusta sitten, joka on tehty
vaikka 10 tai 20 vuotta sitten. Niin harvoinhan palataan sinne katsomaan, että mitä
siellä tehtiin, kun nyt maailma näyttää tältä. Että semmosta taaksepäin katsovaa. Ehkä
sitäkin voisi tämmösissä tarinoissa sitten ne tutkijat, jotka on pitkään tehnyt tutkimusta
jonku aiheen parissa, tuoda esille. Että 20 vuotta sitten tehtiin tätä, ja nyt täällä on
tehty tämmösiä päätöksiä tai menty tähän suuntaan. Ja siinä sitten voi ehkä jollakin
tapaa todentaa sitä vaikuttavuutta, mutta sitten tosiaan just se, että kun siihen
vaikuttavuuteen vaikuttaa niin monet tekijät, ja sitten onko se vaikutus sen mukainen,
mitä on tavoteltu, niin siellä on niin monia kysymyksiä. Mutta et ehkä tietysti niissä
narratiiveissa sitten voisi tätäkin pohtia. Mutta niistä tulis sit aika pitkiä.
Mimmosia tämmösiä konkreettisia asioita arviointia tekevien organisaatioiden pitäisi nyt
sitten tehdä, jotta nää vastuullisen arvioinnin periaatteet olisi mahdollista ottaa
käyttöön?

Mari: No, ehkä mä jotenkin ajattelen jo vähän eteenpäin, koska meillä se linjaus on
tehty, ja siinä on pohdittu paljon sitä. Koska musta on tärkeetä pohtia sitä, mistä
aikasemmin puhuttiin, että mitä me arvostetaan, ja miksi tässä organisaatiossa pitäisi
olla tämmöinen linjaus tai tämmöinen. Mutta on tärkeää tosiaan myös pohtia sitä, että
millaista arviointia tässä organisaatiossa tehdään, että missä kohtaa arvioidaan. Mitä
me sitä linjausta tehdessä ollaan myös itse pohdittu.
Mutta sitten mun mielestä on tosi tärkeää osallistaa sitä henkilöstöä, joka tekee niitä
arvioita, joka tukee sitä prosessia vaikka. Jos nyt vaikka puhutaan tutkijan arvioinnista,
niin meillä toki myös oli vaikka HR mukana siinä linjauksen tekemisessä, mutta sehän
on tosi iso muutos tämmösiin rekrytointitilanteisiin. Välillä käy niin, että saarnaamme
jo uskossa oleville, että me olemme hyvin samaa mieltä. Niin meidän tarvii tavallaan
myös saada ne ihmiset mukaan, joille tää on outo ja vieras asia, niinku tähän. Se on
musta semmonen konkreettinen tärkeä asia.
Ja sitten toinen asia on se, että me voidaan linjata ja sanoa, et me ollaan tätä mieltä,
ja sitten saadaan vielä meidän kaikki prosessissa olevat ihmiset siihen mukaan. Mutta
hyvin olennaista on myös opastaa ja neuvoa niitä arvioitsijoita, koska siis he voi tulla
jostain ihan eri kulttuurista itse, koska vertaisarviointi on vertaisten kesken, tai ehkä ei
ole vielä ollut siellä organisaatiossa, mistä arvioitsija toimii, tämmöstä keskustelua. Niin
tavallaan se on jotenkin tärkeä asia, että mitä me sit tehdään, jos ne arvioitsijat
arvioikin ihan vanhalla tyylillä, että menin ja katsoin tämän indeksin ja tein näin. Niin
meidän pitää huolehtia siitä, että me toimeenpannaan tämä niin, että me ei sitten
hyväksytä sitä vanhaa tyyliä. Tai siis organisaatio, me tässä yhtenä organisaationa.
Mutta että meidän tarvii tavallaan pitää huolta myös tästä, sen organisaation, et se voi
linjata ja tehdä ohjeet ja kertoo keinovalikon ja prosessit, mutta sit siitä pitää huolehtia
myös, että se tapahtuu. Että varmaan mä konkreettisesti ajattelisin vaikka nyt Turun
yliopistoa, että jos meillä on linjaus olemassa ja keinovalikko ja vähän ehkä mietitty
jopa, mikä voisi indikoida niitä asioita, niin kyllä meidän pitää vielä kuitenkin sitten
konkretisoida asiaa ja kouluttaa ihmisiä. Että kyllä ne on semmosia konkreettisia
asioita.

Outi: No, miten sä näet, että mihin suuntaan tämä tutkimuksen vaikuttavuuden
arviointi on ehkä menossa? Ja millasia vaikutuksia sillä sitten on yliopistoille ja sit ihan
yksittäisille tutkijoille?

Mari: No, mä ehkä kuitenkin uskon sitä, että tää muutos tapahtuu. Koska voihan tulla
semmosia draivereita muutokselle, ja voi lähteä vaikka kansallisesti ja
kansainvälisestikin, ja sit se vaan ei tapahdukaan. Mutta kyllä mä tietyllä tavalla uskon
tähän muutokseen, mutta se ei välttämättä tapahdu vuodessa, eikä se välttämättä
tapahdu kahdessa vuodessa. Mutta pikku hiljaa, et ehkä just se, että se vaatii sen
merkittävän muutoksen myös niiltä arvioitsijoilta, et se vaatii semmosen uuden tavan
ajatella, ja ne arvioitsijat on mun mielestä tässä aika avainasemassa.
Mutta että se, että mun mielestä tää, että kun on tää eurooppalainen alote tai tää, mihin
ollaan jo kutsuttu, pyydetty mukaan organisaatioita tästä vastuullisesta arvioinnista,
niin siinä on instituutiot mukana, ja ne instituutiot kuitenkin sitten ohjaa niitä rakenteita
ja ohjaa sitä toimintaa, nii sekin mun mielestä kielii siitä tavallaan, että luodaan ne
rakenteet sille, että tämä muutos voi tapahtua.
Mä ajattelisin, että tutkijalle positiivinen muutos – mä ajattelen sitä kyllä positiivisena
muutoksena – on se, että saa arvostusta asioista, joita jo nyt tekee. Siis joihin jo nyt
panostaa ja jotta pystyy toimimaan akateemisessa yhteisössä, niin tekee asioita
monenlaisten erilaisten asioiden eteen. Musta se on tärkeetä, että niistä saa sit
arvostusta ja meriittiä myös.
Sitten mä en myöskään usko sitä, että se julkaisu sen uuden tiedon tuottamisen
tämmösenä mallina, et joku asia julkastaan, niin se ei katoa merkitykseltään. Koska
sehän on tieteessä aina ollut, että tehdään jotain, ja sitten kerrotaan, että hei, mä tein
tän, ja totta kai, ei se mihinkään katoa, ja se on varmasti se tärkein yhä jatkossakin.
Mutta sitä mä ajattelen, että tämmösten tutkimuksen uusien löydösten ja tuotosten
julkaminen ja niiden arviointi on siis pysyvää ja keskiössä, mutta se, miten se
julkaiseminen tapahtuu, niin se muoto ehkä muuttuu. Että se voi olla sitten, että se ei
ookkaan enää se lehtikirjotus. Että kun me ajatellaan vaikka jotain menetelmiä, ja
miten niitä pystyisi jotenkin mallintamaan ja kuvaamaan tämmösenä videokuvana tai
muuna, niin se ehkä toisikin jopa paljon enemmän kuin se kirjoitettu artikkeli.
Eli mä jotenkin ajattelen, että tää muutos menee siihen suuntaan, että tavallaan se voi
olla joku ihan muu muoto, miten se tuodaan se julkaisu esiin. Että se ei olekaan enää
lehtikirjoitus. Ja sit ehkä sekin, että myös se julkaisu, siis jos ei puhuta nyt
kirjoituksesta, vaan julkaisemisesta, se voi tapahtua eri vaiheissa sitä tutkimusta.
Semmoseen muutokseen mä kyllä uskon. Ja kyllähän sitä on jo nähtävissä.

Laura: Kyllä tämmönen muutos varmaan auttaa myös tutkijoita ja
tutkimusorganisaatioita ja yliopistoja pysymään ajassa kiinni. Et just nää teknologian
kehittyminen ja tämmönen kaikki, mitä se mahdollistaa.

Mari: Niin, ja kun miettii vaikka avoimen tieteen megatrendiä, jos sellaiseksi saan
sitäkin kutsua, niin siinähän sanotaan, että se on digitalisaation trendi. Ja sama musta
tässä arvioinnissa, varmasti se vaikuttaa.

Laura: No, oisko sulla tähän loppuun antaa sit jotain vinkkejä tutkijoille, että miten
tutkijat voisi tuoda monipuolisesti esille sitä omaa työtään ja työssään tekemiä näitä
tuotoksia, vaikka aineistoja tai popularisointia tai sen infran rakentamista tai muuta?

Mari: No varmaan, siinä sanoin, että se vaikuttavuus on mun mielestä osittain
näkyvyyttä, niin näkyväksi tekemistä. Jos simppelisti ajattelee, niin sillä tavalla, että
totta kai ne lehdet on tänä päivänä vielä tärkeitä, erilaiset lehdet. On ne tieteelliset ja
vertaisarvioidut, mutta sitten myös paikat, missä keskustellaan tieteestä ja tieteen
tekemisestä. Tai blogit, sähköiset lehdet, avatut. Videot, esimerkiksi somessa. Niitähän
hirveesti sometaitoja tutkijoilta nyt vaaditaan, ja on myös mun mielestä tosi hienoja
juttuja. Ja tosi hienoja ilmiöitä syntyy, vaikka Suomen Akatemian aikaan Twitterissä
#minätutkin, ne on ihan tosi hienoja juttuja, niinku et tutkijat tosi lyhyesti kertoo sen,
mitä tutkii ja jotenki tuo esiin sitä. Totta kai tv, radio, tämmöset podcastit on kans hyviä
millä voi tuoda. Ja sitten on erilaisia tapahtumia, virtuaalisesti ja läsnä, ja sitten vaikka
semmosia ihan fyysisiä kohtaamispaikkoja. Mietin, meillä vaikka kasvitieteellinen
puutarha tai vaikka kansalaisten osallistaminen, tämmöset kampanjat, niinku
Punkkilive – nyt tulee kauheen luonnontieteellisiä. Mutta siis tämmösiä hyvin
monenlaisia, et tekee näkyväksi eri vaiheita ja eri kohdassa sitä tutkimusta. Tämmösiä
vinkkejä.

Laura: Ehkä ihan uudellakin tavalla, et saa ideoida.

Mari: Kyllä, kyllä, ilman muuta!

Outi: Se oli hienosti sanottu. Hei, kiitos tosi paljon tästä tosi mielenkiintosesta
juttuhetkestä, ja suuret kiitokset, että ehdit tulla tänään meidän vieraaksi.

Laura: Joo, kiitos munkin puolesta.

Mari: Kiitos. Varmaan keskustelu jatkuu!

Laura: Kyllä. Tää on tärkee aihe. Mutta me jatketaan uudella näkökulmalla seuraavassa
jaksossa, eli seuratkaa Turun yliopiston Avoimen tieteen kiihdyttämön sometilejä,
Twitteriä ja Instaa, niin me kerrotaan siellä, milloin seuraava jakso on taas
kuunneltavissa.

Outi: Jees, kuullaan taas ensi kerralla. Moi moi!

Laura: Moikka!

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana ovat Suomen Akatemiasta tiedeasiainneuvos Kata-Riina Valosaari ja johtava tiedeasiantuntija Maiju Gyran. Heidän kanssaan jutellaan tutkimuksen vastuullisesta arvioinnista sekä tutkimuksen vaikuttavuuden arvioinnista ja raportoinnista.

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine

Laura: Hei! Mä olen Laura. 

Outi: Ja mä oon Outi ja tämä on Vau, mikä vaikutus! -podcast. 

Laura: Tän päivän jaksossa me jutellaan tutkimuksen vastuullisesta arvioinnista sekä tutkimuksen vaikuttavuuden arvioinnista ja raportoinnista myös vähän yleisemminkin. 

Outi: Vieraaksi me ollaan tänään saatu Suomen Akatemiasta tiedeasiainneuvos Kata-Riina Valosaari sekä johtava tiedeasiantuntija Maiju Gyran. Hei kiitos teille molemmille tosi paljon, kun tulitte meille vieraaksi. Haluisitteko tähän alkuun lyhyesti kertoa vähän itsestänne, että keitä te olette ja mitä siellä Suomen Akatemiassa teidän toimenkuvaan kuuluu? 

Kata-Riina: Hei, mä oon Kata-Riina Valosaari ja tiedeasiainneuvoksena Suomen Akatemiassa. Mun tehtävänä on johtaa sellaista tiimiä, joka kehittää Akatemiassa hakemusten arviointia ja päätöksenteon prosesseja. Mun tausta on tieteessä. Mä tuun ekologian tieteenalalta, olen väitelly 2008. Sen jälkeen oon sitten Akatemiassa ollu töissä ensin tiedeasiantuntijana ihan itse hakemusarviointia teettämässä asiantuntijoilla. Ja nyt sitten viimeiset neljä vuotta tosiaan tässä enemmän koordinoivassa ja kehittävässä tehtävässä. 

Maiju: Jes ja tervehdys munkin puolesta kaikille, elikkä mä oon Maiju Gyran ja johtava tiedeasiantuntija Suomen Akatemian tutkimusympäristöt –vastuualueelta. Mulla taas vastuulla on koordinoitavana huippuyksikköohjelmat ja lippulaivaohjelmat. Sen lisäks mä osallistun myös meillä akatemiaprofessorihaun toteuttamiseen ja seurailen myös yliopistojen profiloitumisen hakua aika läheltä. Elikkä siinä missä Kata tekee toiminnan kehittämistä enemmän, niin mä oon täällä taas sitten ihan hakemuksissa ja hakemusprosesseissa ja arviointiprosesseissa. Ja aika pitkällä elinkaarella noita ohjelmia katselen aina siitä suunnittelusta sitten sinne loppuraportointiin saakka. Mukava olla täällä tänään. 

Laura: Meillä on siis tänään paljon asiantuntemusta teiltä. Meillähän on tässä podcastissa pyrkimyksenä päästä myös perille siitä, että mitä se vaikuttavuus oikeestaan on. Haluttaiskin heti kysyä alkuun, että miten te määrittelisitte vaikuttavuuden ja mitä se teille tarkottaa? 

Kata-Riina: Määritteleminen onkin haastava tehtävä. Vaikuttavuus on hyvin laaja asia ja ehkä laajimmillaan se on jotain sellaista, mikä muuttaa jotain uudestaan jo vakiintuneita käsitteitä tai käsityksiä tieteestä tai sitten yhteiskunnasta laajemminkin. Toisaalta se sit ehkä on lyhyemmällä aikavälillä jotain esim. syntyviä sovelluksia, teknisiä sovelluksia. Mutta vaikuttavuus on mun mielestä joka tapaukses jotain muuta kun vaikutus. Eli vaikutus on sellainen, mikä nähdään hyvin nopeasti jonkun asian jälkeen tai tutkimuksen heti vaikutukset nähdään hyvin nopeasti. Mut vaikuttavuus on tyypillisesti jotain laajempaa ja pidemmällä aikavälillä syntyvää. 

Maiju: Kyllä ja jos mä jatkan tuohon Katan ajatukseen, mikä oli sit jo tosi kattava näkökulma tuohon asiaan ja juuri niin kuin Kata tuumaa, että se varmastikin merkitsee eri ihmisille vielä eri asioita tai voi merkitä, niin juuri tää, et mikä se vaikuttavuus ja vaikutuksen rajapinnat voi olla sitten omalle itselle. Ja toisaalta taas se, että vaikuttavuushan tarkottaa asiaa, mikä voi koskettaa meitä jokaista. Eli jokainen meidän arkipäivän asia tai sovellus tai ruokaresepti tai joku muu voi olla jonkun tutkimuksen tai ruoka-ainekin tutkimuksen tulos. Sitä kautta tavallaan kaikki meidän arkipäiväisessä elämässä olevat kaikki asiat on vaikuttavuutta jostain asiasta. Ja sitä kautta itse se asian merkitys on aivan valtava, vaikkei sitä usein mietikään ihan tässä jokaisessa arkipäivässä. 

Outi: Joo ei oo missään nimessä helppo tehtävä tää vaikuttavuuden määrittely. Sitä me tässä podcastissa vähän yritetään pureksia, että mitä kaikkea se vois ehkä tarkoittaa. No hei tää Suomen Akatemia nyt varmasti on tutkijoille hyvinkin tuttu paikka, mut haluaisitteko ihan lyhyesti vähän kertoa lisää siitä, että mitäs kaikkea Suomen Akatemia tekee ja minkälaista tutkimusta esimerkiks teiltä rahoitetaan? 

Maiju: No jos mä aloitan täältä, elikkä Suomen Akatemia ehkä tunnetaan kaikista eniten tieteen rahoittajana. Elikkä just vuonna 2021 meillä oli käytössä 490 miljoonaa euroa meidän veronmaksajien rahoitusta myönnettävänä tieteelliseen tutkimukseen. Itse asiassa me kaiken kaikkiaan käsiteltiin vuonna 2021 5100 hakemusta, eli aika valtavia määriä hakemuksia pyörii meillä vuodessa pöydällä. Ja sitten sitä rahoitusta myönnetään niistä hakemuksista kaikist parhaille ja lupaavimmille. Toinen tietenkin näkökulma on se, et me halutaan toimia myös tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana. Sitä tehtäväähän me yritetään tuoda sitten tuolla julkisissa keskusteluissa esiin. Yritetään tietenkin päätöksentekijöille tuoda tietoa ja tutkittua tietoa omien päätösten pohjaksi. Mut toisaalta me toimitaan myös aktiivisesti kansainvälisillä kentillä. Erityisesti esimerkiksi Horisontti Euroopassahan me toimitaan asiantuntijatehtävissä monissa eri kokoonpanoissa ja komiteoissa. Ja toisaalta myös globaalilla tasolla pyritään edistämään tieteen kysymyksiä. Ja erityisesti myös tieteen ja tutkijoiden välistä yhteistyötä avaamalla sit mahdollisuuksia eri rahoittajaorganisaatioihin ihan globaalisti. 

Ehkä tosta vielä tieteen, jos palataan takas siihen tieteen rahoittamiseen, niin meillähän on erilaisia rahoitusmuotoja Akatemiassa. Ehkä ne voidaan jakaa kolmeen ehkä pääklustereihin. On rahoitusmuotoja ihan tutkijoille, elikkä se, että haetaan henkilön omaa palkkaa. Siellä tällä hetkellä akatemiatutkijat on ollut se iso rahoitusmuoto ja akatemiaprofessorit on siellä tutkijan palkkarahan lähteen rahoitusmuotoina. Sitten on näitä, mitkä on meidän tutkimusryhmille suunnattuja rahoitusmuotoja. Eli siinä ei niinkään haeta sen hakijan omaa palkkaa, vaan siinä haetaan sen ryhmän jäsenten palkkaan. Niin niitähän meillä on ihan akatemiahankkeet, mikä on Akatemian suurin rahoitusmuoto, eli mille tahansa tieteenalalle vapaata rahoitusta. Sitten meillä on akatemiaohjelmia, elikkä se, että on joku temaattinen rajaus. Vaikka ilmastonmuutos tai joku tämän tyyppinen suuri teema, jonka sitten sisällä klusteroidaan ja haetaan sitä rahotusta sitten sen teeman alla. 

Ehkä sitte kolmosena alueena, mikä on ehkä aika paljon vahvistunutkin viime vuosina, on tää tutkimusympäristöjen rahottaminen. Siellä me Akatemiassa aatellaan, et siel on tällä hetkellä ehdottomasti on nää yliopiston profiloitumiset. Elikkä se yliopistojen oman strategisen ajattelun ja vahvuusalojen rahoittaminen ja nostaminen. Siellä on sitte huippuyksiköt, jossa me aatellaan, et tieteen huiput tuottaa siihen ympäristöön hyvää ja sitä kautta vakiinnuttaa sitä tutkimusta siellä organisaatiossa. Siellä on lippulaivat, joissa ihan hakijoinakin on organisaatiot. Siellähän taas haetaan tutkimuksesta juuri tätä tänäänkin aiheena olevaa vaikuttavuutta. Katsotaan, että pitää olla huippua, mikä tulee siitä tutkimusympäristöstä, missä ne työskentelee. Mutta jo sitä just käytännön näkökulmaa siitä, mitä vaikutuksia ja vaikuttavuutta siellä voi olla. 

Elikkä siellä on hyvin monen tyyppisiä rahoitusmuotoja tuolla ympäristössäkin nykypäivänä. Ja täytyy sanoa, et viime aikoina juuri niiden ehkä rahotus on jopa kasvanut suhteessa sitten noitten muitten osa-alueitten rahoitukseen. Ja ihan käytännössä minkälaista tutkimusta me rahoitetaan, ni Akatemiahan on siinä mielessä puhtaasti tämmönen niin sanottu ”bottom up” –rahoittaja, eli valtaosa meidän rahoitusmuodoista on ihan kaikille tieteenaloille, kaikille tieteen kysymyksille avoimia. Eli sitä kautta me halutaan osoittaa sitä, että tieteellinen tutkimus tuottaa erinomaista tulosta riippumatta myöskään siitä tieteenalan lähtökohdista. Ja me ei myöskään, aika vähän tällä hetkellä kuitenkaan haluta rajata. Et meil on joo niit jokusia ohjelmia, mut suurin osa on kuitenkin sitä vapaasti. Eli tiedeyhteisö määrittää niitä asioita, joita he näkee, että haluaa tutkia. Ja toisaalta niitä, et mitkä on semmosia kohteita, mitä nähdään, että tulevaisuudessa tarvitaan ja tutkittua tietoa tarvitaan. Ja sitä kautta tavallaan se vapaus ja tavallaan innostus ja ja asiaan tempaantuminen tulee sieltä tutkijakentältä. Ei niinkään niin, et Akatemia sitä haluis määrittää. Eli siinä mielessä me rahoitetaan ihan kaikkea, sanotaanko näin. 

Toki ehkä siihen ”kaikkea”-sanaan liittyy vielä se, että se täytyy olla toki joko tutkijan palkkaan tai siihen tutkimukseen liittyvää. Elikä tossa varmaan kun myöhemmin tullaan vähän lähemmin siihen kysymykseen, et mitä me sen vaikuttavuuden osalta esimerkiks voidaan rahoittaa, niin Akatemiahan on valtionavustuslain näkökulmasta perustutkimuksen rahoittaja. Ja sitä kautta esimerkiks me ei voida rahoittaa suoraan mitenkään laajassa skaalassa vaikka yritystoimintaa ja siellä tehtävää tutkimusta. Tai vahvasti jotain muuta kaupalliseen hyötyyn tähtäävää. Koska se on sen valtionavustuslain ulkopuolella olevaa toimintaa, mitä me itse asiassa ei saada tehdä. Ja tää saattaa aiheuttaa joskus pientä haastetta just vaikka näissä vaikuttavuuskysymyksissä ja siinä, et miten niitä voidaan edistää. 

Laura: Teillä tosiaan on paljon erilaisia rahoitusmuotoja ja sitten paljon pyörii näitä hakemuksia, niin miten Suomen Akatemiassa arvioidaan tieteellistä tutkimusta? 

Kata-Riina: Arviointi on ihan meidän päätoimintaa Akatemiassa ja meidän olemassaolon ikään kuin oikeutus. Eli me tehdään sitä hakemusten arviointia, jonka pohjalta sitte hakemukset ja tutkimusta rahotetaan. Ja tietysti meidän hakemusten arvioinnin keskiössä on nää Akatemian strategiaan kolme kulmakiveä. Elikkä se laatu, uudistuminen ja vaikuttavuus. Tärkein menetelmä tähän hakemusten arviointiin on vertaisarviointi ja kansainvälinen vertaisarviointi erityisesti. Eli Akatemiassa hakemuksia arvioi ehkä 99-prosenttisesti ulkomaiset vertaisarvioitsijat, joita voi olla sitten hausta riippuen, elikkä sen haun tavoitteista riippuen niin eritaustaiset ihmiset. 

Tietysti kun me rahoitetaan pääasiassa tieteellistä tutkimusta ja tähdätään tieteen korkeeseen laatuun, niin silloin nää vertaisarvioijatkin on usein hyvinkin meritoituneita tutkijoita ja tieteentekijöitä. Mut et sen tyyppisis rahotusmuodoissa, joissa meillä on joku muu tavoite, esimerkiks kansallinen relevanssi esimerkiks strategisen tutkimuksen rahoituksessa tai sitten hyvinkin vahvasti siellä yhteiskunnallinen vaikuttavuus mukana, niin silloin arvioitsijana voi olla toki muitakin tahoja kuin ihan niitä tieteen tekijöitä. Jotka on sitten kulloinkin pätevimpiä arvioimaan sitä tavoitteen mukaista asiaa.  Vertaisarviointi meil on ehkä vuosittain noin 900 asiantuntijaa mukana tässä arvioinnissa, elikkä se on aika laaja panostus. Kun se on kansainvälistä, niin kuitenkin puhutaan pääasiassa eurooppalaisista vertaisarvioitsijasta. Mutta et jonkun verran meillä on myös asiantuntijoita sitten laajemminkin esimerkiks USAsta tai Kanadasta tai sitten ihan Australiaa myöten. 

Ja sitte arvioinnissa ehkä se menetelmällisyys on vielä sitä, että meillä paneeliarviointi on hyvin tyypillinen toimintatapa. Suuri joukko hakemuksia arvioidaan suuren joukon paneeleissa. Elikkä et paneelissa on ehkä keskimäärin viitisenkymmentä hakemusta ja panelisteja, asiantuntijoita on sitte per paneeli noin kymmenisen henkilöä. Se tietysti tarkoittaa sitä, et tällaisella paneeliarvioinnilla ei edes tähdätä siihen, että joka ikiselle hakemukselle olis se täsmällinen ekspertti arvioimassa, vaan enemmän haetaan laajoja asiantuntijoita, asiantuntijajoukkoja arvioimaan laajasti hakemuksia. Paneelit ja arvioitsijatkin usein tulee hyvin monitieteisellä taustalla. 

Outi: Vastuullinen arviointi on myös yksi asia, mistä paljon puhutaan. Suomen Akatemiassahan tämä tutkijoiden ja tutkimuksen arviointi monelta osin noudattaa näitä vastuullisen arvioinnin periaatteita jo. Mitä tämä sit käytännössä tarkoittaa ja miten se näkyy? 

Kata-Riina: No ehkä ihan ensin haluaisin sanoa sen, et tää vastuullinen arviointi on todella tärkeä asia Akatemialle. Arviointi on hirveän voimakkaasti tutkimusta ja tutkijanuria suuntaava tapahtuma. Sitähän tapahtuu tutkijanuralla hyvin monissa ja tutkimustyössä hyvin monissa eri kohdissa. Tää ehkä tutkimusrahoittajan tekemä arviointityö on yksi näistä keskeisistä, jolla sit määritetään sitä, että mikä tutkimus sitten edistyy. Vastuullinen arviointi Akatemiassa tarkoittaa sitä, että meillä arviointiprosessi on vastuullisesti toteutettu ja sit toisaalta siinä arvioinnissa otetaan huomioon vastuulliset toimintatavat. Elikkä tutkimussuunnitelman toteuttaminen tapahtuu vastuullisesti. Vastuullisen arvioinnin toteuttaminen käytännössä on sitä, et esimerkiks me otetaan esteellisyys huomioon prosessin kaikissa vaiheessa. Et Akatemian ihan virkahenkilöt, joita mekin olemme ja sitte arvioitsijat ja myöskin päätöksentekijät, et he ei oo esteellisiä suhteessa niihin hakemuksiin, joita he käsittelee. 

Sit toisaalta taas esimerkiks luottamuksellisuus ja läpinäkyvyys prosessissa on meille todella tärkeätä. Et meil on joitain asiakirjoja, jotka on täysin salassa pidettäviä asiakirjoja. Niitä käsitellään hyvin huolellisesti. Esimerkiks tutkimussuunnitelmat ja nää arviointiraportit on sen tyyppisiä asiakirjoja. Ja sit toisaalta se, et se prosessi on läpinäkyvä. Elikkä hakija tietää ihan täsmällisesti, mitä hänen hakemukselleen tapahtuu tai mitä häneltä odotetaan, kun hän hakee Akatemialta rahaa, niin on tärkeetä. Me kuvataan nää meidän arviointikriteerit ja arviointimenetelmät avoimesti jo siinä vaiheessa, kun tutkija lähtee hakemaan mieltä rahotusta. Ja me myöskin kerrotaan, kuka tän arvioinnin teki sit päätöksenteon jälkeen ihan kaikille. 

Ja sit toisaalt taas se, et mitä me silt vastuulliselta tutkimukselta odotetaan siinä arvioinnissa, on esimerkiksi se, että nää avoimen tieteen hyvät käytänteet, tasa-arvo, yhdenvertaisuus, kestävän kehityksen periaatteet on tutkija ottanu huomioon siinä tutkimussuunnitelmassaan ja niitä myös sit arvioidaan käytännössä. Ja sit ehkä vähän uudempi elämä on tää vastuullinen tutkijan arviointi, josta nyt just tällä hetkellä puhutaan tosi paljon, se on hyvin ajankohtainen aihe. Akatemiassa vastuullinen tutkijan arviointi on ollu siinä arvioinnin keskiössä 2011 saakka. 

Me ollaan muun muassa sitouduttu kansainvälisiin sitoumuksiin, on DORA, San Francisco Declaration for Research Assessment ja nyt sitte uudempana on tämmönen CoARA, joka on Euroopan-laajuinen tutkimuksen arvioinnin reformi ja siihen ollaan sitouduttu nyt ihan muutama viikko sitten. Ja nää tuo esiin hyvin vahvasti sitä, että kun arvioidaan nimenomaan tutkijaa, niin pitää arvioida laajasti. 

Tutkijanura on tällä hetkellä hyvin voimakkaassa muutoksessa. Tutkijalta odotetaan muutakin kuin tieteellistä julkaisemista, jolloinka tutkijan esimerkiks meriittejä tai kompetenssia ei voida myöskään arvioida pelkästään hänen julkaisuprofiilinsa perusteella. Täs vastuullisessa tutkijan arvioinnissa pyritään korostamaan sitä, että moninaiset tutkijan tutkimustuotokset, muutkin kun ne julkasut ja sit toisaalta moninaiset tutkijan urapolut huomioidaan ja niitä arvostetaan siinä arvioinnissa. Ja arviointi on siirtymässä enemmän laadulliseen arviointiin pois metriikan käytöstä. Tällä hetkellä Akatemiassakin on ihan kiellettyä käyttää esimerkiksi julkasumetriikkaa perusteena sille hakijan arvioimiselle tai sen tutkimussuunnitelman laadun arvioimiselle. 

Et se on ehkä keskeisesti sitä, mitä tällä vastuullisella tutkijan arvioinnilla tarkoitetaan tällä hetkellä. Ja kuten sanottu, niin tää on todella ajankohtainen aihe ja tää on aika uus aihe myöskin. Elikkä ne hyvät käytänteet, mitä tän taustalla on, niin ne on vasta kehittymässä. Et mä luulen, et ehkä parin vuoden päästä me pystytään tästäkin kertomaan paljon enemmän, että miten se on toteutunu ja minkälaisii uusia toimintatapoja on syntyny sen varmistamiseksi, et se pysyy vastuullisena se tutkijan arviointi. 

Laura: Tää on tosi tärkeä aihe ja varmasti tosiaan kehittyvä nää arviointikäytänteet. Mutta mä luulen myös sitten, että meidän kuulijoita kiinnostaa se, että miten tieteellisen tutkimuksen vaikuttavuus pitäisi osottaa siinä tutkimussuunnitelmassa, kun sitä rahoitusta haetaan Suomen Akatemialta? Eli kun se vaikuttavuus on yksi tekijä, jota arvioidaan, niin miten se pitäis osottaa? 

Kata-Riina: No mä voin täst ehkä vielä jatkaa sen verran, että kun puhutaan tieteellisestä vaikuttavuudesta, mehän voidaan ajatella vaikuttavuutta myös tieteellisenä vaikuttavuutena tai sitten laajempana yhteiskunnallisena vaikuttavuutena. Niin tää tieteellinen vaikuttavuus, se on meillä aina, jos on tällast ”bottom-up”-rahotusta erityisesti, niin totta kai arviointikriteerinä. Sitä on oikeastaan aika vaikea erottaa niistä strategian kahdesta muusta osasta, laadusta tai uusiutumisesta. Et nää on oikeestaan sillee, et nää kolme kulkee yhdessä. Ja silloin jos ajatellaan, et laadukkaalla tutkimuksella on todennäköisesti enemmän mahdollisuuksia vaikuttavuuteen kun vähemmän laadukkaalla tutkimuksella. Ja toisaalta tieteellinen vaikuttavuus on kytköksissä siihen uusiutumiseen siten, että miten se suunniteltu tutkimus uudistaa ja uudelleen suuntaa käsitystä tutkittavasta aiheesta tiedeyhteisössä tai sitte laajemmin. Ja se on sit toisaalta sitä vaikuttavuutta. 

Et siinä hakemuksessa kun tutkija kuvaa, niin häntä pyydetään kuvaamaan tutkimushankkeen merkitystä suhteessa nykytietämykseen. Tai sitten mitkä on sen tutkimukselliset lähtökohdat, tämmönen ”state of art” -tyyppinen ajattelu. Ja sit toisaalta tutkijaa pyydetään pohtimaan ja ennakoimaan sitä, että minkälaiset tutkimustulokset ja mikä niiden tieteellinen vaikuttavuus on tän hänen suunnittelemansa tutkimuksen kautta ja mitkä sen mahdollisuudet tieteellisiin läpimurtoihin tai tutkimuksen uudistumiseen on. Ja kaikki nää paketoituna on sit sitä tieteellistä vaikuttavuutta siinä tutkimussuunnitelmavaiheessa. Se on tietysti suunnitelma ja sitä toteutusta voidaan tietysti arvioida sit vasta, kun se tutkimus on valmistunut tai ehkä jopa useita vuosia sen rahoituskaudenki päättymisen jälkeen. Maiju ehkä haluaa jatkaa tästä vielä, laajentaa perspektiiviä. 

Maiju: Joo kyllä, juuri näin. Et juuri toi, mitä Kata kuvas ja toki myös Lauran kysymyskin heijasteli tota tieteellistä vaikuttavuutta. Ja täähän on juuri tämä, että me Akatemiassa aatellaan, että kaikella tutkimuksella on sitä tieteellistä vaikuttavuutta, eli kaikki tutkimus tuottaa sitä tulosta niille tutkijoille, jotka voi jatkotyöstää sitä asiaa eteenpäin. Eli tavallaan tämmönen lähivaikuttavuus on aina tutkimuksessa ilmeistä. Mut sitten tullaan siihen vähän haasteellisempaan, tähän ”impact beyond academia” –näkökulmaan, eli se et minkälaista yhteiskunnallista vaikuttavuutta tutkimuksella voi olla. Ja mehän Akatemiassa pyydetään hakemuksessa tutkijoita kuvaamaan myös tätä laajempaa vaikuttavuutta. Ja tää on ollu ihan semmonen asia, mikä täs nyt on viime vuosina noussut aika vahvastikin esiin. Eli se, et ehkä semmonen tieteen itseisarvo siitä, että tiedettä on vain hyvä tehdä ja että se toimis aina vaan perusteluna sille, miksi tiedettä kannattais rahottaa, niin on selkeesti heikentyny. Ja on pitänyt laajentaa ja tulla vahvempia perusteita sille, et miksi oikeasti tieteellistä tutkimusta pitää rahottaa ja mitä hyötyä siitä on meille kaikille. Ni sitä kauttaa tää tieteellisen tai yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kysymyksetkin on noussut sit osaks meijän prosessia. 

Ja erityisesti valtaosassa meidän hakemuksia se on ehkä enemmänkin tällainen ajatuksien herättäjä viel tässä vaiheessa. Eli me pyydetään tutkijoita miettimään sitä, et mitä vaikutuksia ja vaikuttavuutta sillä heidän tutkimuksellaan voi olla pitkällä aikavälillä. Eli ei niinkään, et me suoraan oletetaan, että niin tapahtuu tai sellainen olisi mahdollista. Mutta se, et käännetään kuitenkin sitä meijänkin asiakaskunnan eli tutkijoitten mindsettia kohti sitä, että he miettii sen oman tutkimuksensa laajempaa vaikuttavuutta. No, tää on ehkä valtavirrassa Akatemian hakemuksia näin, mut sitten meil on näit jokusia rahoitusmuotoja, joissa tää vaikuttavuus on ihan sit omana arviointikriteerinä. 

Kuten vaikka lippulaivoissa, jotka mulla on yks koordinoitavissa ohjelmissa. Eli siellähän me sanotaan, että arvioinnissa jo puolet arvioinnista painottuu sinne tieteeseen ja puolet vaikuttavuuteen. Mikä tarkottaa sitä, että jo hakemusvaiheessa sitä hakemusta kirjoitettaessa se lippulaivakandidaatti joutuu hyvinkin tarkkaan miettimään, että mitä vaikuttavuutta heillä jo on. Mitä tutkimusta he on tehnyt, joista on jo kummunnut niitä vaikutuksia ja pitkällä aikavälillä ehkä syntynyt jo vaikuttavuutta. Ja se, että mikä on sellasta vaikuttavuutta, minkä he pystyy osoittamaan jo olemassa olevaksi. Eli lippulaivoissa tavallaan se vaikuttavuusajattelu on jo hyvin paljon pidemmällä kuin vaikka ihan meidän perushankkeessa, jossa se on viel tavallaan sillä altistustasolla. Kun lippulaivoissa, jotka toki on isoja klustereita sitten jo tutkijoita, niin se vaikuttavuus pitää olla jo olemassa ja osotettua, jotta sä voit tulla valituksi lippulaivaksi. Eli tavallaan ehkä tää on tää ”range”, missä me mennään Akatemian vaikka hakemuksissa tai suunnitelmissa tai vaikuttavuuden kentän sisällä. 

Outi: Puhuitte aiemmin tossa siitä tieteellisen tutkimuksen arvioinnista, eli menee näiden eurooppalaisten arviointipaneelien kautta nää hakemukset. Meneekö tää vaikuttavuuden arviointi myös samalla tavalla, että kuka tätä tekee? 

Maiju: Se on hyvä kysymys. Tätä ollaan jouduttu pohtimaanki aika paljon tässä viime aikoina, että kuka sitä vaikuttavuutta arvioi. Ja me kuitenki puhutaan, että arvioinnissa pyritään ”peer review:hen”, elikkä tavallaan vertaiset arvioisi. Ja ehkä tässä vaikuttavuusasiassakin tää sama kultanen ajatus siitä ”peer review:sta” on ollu olemassa, mikä tarkoittaa sitä, että usein sitten näitä vaikuttavuuskysymyksiä meil on ollut arvioimassa ei niinkään puhtaasti tiedehenkilöt, jotka olisi vaan puhtaasti tiedekentältä. Vaan ollaan pyritty etsimään asiantuntijoita, joilla on omaa vaikuttavuuskokemusta. Eli ollaan haettu henkilöitä, joilla voi olla sitten vaikka omia perustettuja yrityksiä tai on ollu vahvasti mukana järjestöissä, jotka tukee yritystoimintaa tai jonkunnäköstä järjestötoimintaa. On ollu mukana luomassa jotain politiikkaohjelmia, vaikuttamassa politiikkaohjelmiin. Et tuodaan sitä tavallaan siihen vaikuttavuuteen liittyvää osaamista siihen arviointipaneeliin mukaan. 

Ja tässä ehkä tullaan myös siihen kysymykseen, mihin Kata vähän viittas tossa aikasemminki, et me pääsääntöisesti käytetään kansainvälisiä asiantuntijoita. Mut tän vaikuttavuuden osalta me ollaan pohdittukin sitä, että voiko kansainvälinen asiantuntija tietää kaikkia kansallisia olosuhteita niin, että se pystyy arvioimaan, et voiko jotkut asiat olla Suomen kontekstissa tehtävissä tai ei. Ja tätä kautta meillä on esimerkiks lippulaivapaneeleissa ollut ihan suomalaisia asiantuntijoita. Eli ollaan pyritty tuomaan niitä kansallisia edellytyksiä ja kansallisia näkökulmia sit kuitenkin mukaan siihen keskusteluun. Yleensä kuitenkin niin, että vaikka noin 10 hengen paneelista yksi on suomalainen ja kaikki muut on kansainvälisiä. Eli halutaan se kansainvälinen konteksti säilyttää kuitenkin valtavirtana. Mutta se, että jotta ei tuu sit kuitenkaan arvioinnissa sellassii kysymyksiä tai hassuja väärinymmärryksiä, jota he eivät vaan voineet tietää johtuen täst Suomen vaikka sitten jostain erityisestä lainsäädännöstä tai muusta. Tällaisia ajatuksia tulee mulla. Haluutko Kata vielä täydentää tähän? 

Kata-Riina: No mä voisin ehkä silleen vielä kuvata enemmän, Maiju kerto näist tutkimusympäristöjen ja niissä hauista, joissa se vaikuttavuus on ihan keskiössä siinä jo arviointivaiheessa. Mut et sit ku tosiaan nää rahoitusmuodot, jotka on enemmän pienemmille tutkimusryhmille tai yksittäisille tutkijoille suunnattu, niinku Akatemia-hanke tai Akatemia-tutkinnon tehtävä, niin niissä se yhteiskunnallinen vaikuttavuus ei oo varsinainen arviointikriteeri. Mutta hakija kuvaa sitä asiaa myös siellä tutkimussuunnitelmassa myös näissä hauissa ja arvioitsijat ottaa siihen kantaa. Mutta se ei vaikuta kuitenkaan ehkä siihen arvioon sinänsä, koska siinä haetaan sitä tieteellisen laadun arviointia enemmän. Mutta se ei tarkota sitä, että se ei vaikuttaisi se vaikuttavuus siihen itse sitten rahoituspäätökseen. Elikkä Akatemiassahan on toimintatapana se, että tieteellisen arvioinnin tekee nää ulkopuoliset arviointipaneelit ja arvioitsijat, mut päätöksenteossa on sitten nää tieteelliset toimikunnat. Ja tieteelliset toimikunnat voi käyttää sitten vielä tutkimuspoliittisia kriteereitä siinä päätöksenteossaan. Tää vaikuttavuus on keskeinen päätöksenteon kriteeri. Eli niissä tapauksissa et meil on kaksi tasavahvaa hakemusta tieteellisesti, niin se vaikuttavuus saattaa olla sit se tekijä, joka johtaa sen toisen hankkeen tai hakemuksen rahoittamiseen loppujen lopuksi. Elikkä siinä mielessä tällä yhteiskunnallisella vaikuttavuudella on kyllä iso merkitys myöskin ihan näissä meidän hyvinkin perustutkimuksellisissa rahoitusmuodoissa tutkimusympäristöjen rahoitusmuotojen lisäksi. 

Laura: Mitä asioita sitten, tässä tietysti sitä kontekstia tuli jo vähän esille, että se on tärkeetä, kun sitä vaikuttavuutta arvioidaan. Mitä muita asioita voisi olla sellasia, jotka on erityisen tärkeitä ja mitä ehkä sitte tutkijoiden kannattaisi korostaa kun tästä vaikuttavuudesta siihen hakemukseen kirjoittaa? 

Kata-Riina: Mulle ehkä tulee sana potentiaalin mieleen. Et pohtii itse ja tunnistaa sen, mikä tässä minun tutkimuksessani, mikä se potentiaali on. Koska tietysti silloin ku puhutaan tutkimussuunnitelmasta, niin ei tosiaan vielä voida tietää, että mihin kaikkeen sillä sitten oikein päästäänkään, mut tunnistais sen potentiaalin ja katsois sitä omaa tutkimustaan siinä laajemmassa kontekstissa. Että mun mielestä ne on tärkeitä. Mä oon ihan varma, että joka ikisellä tutkimussuunnitelmalla on vaikuttavuutta. Et ehkä haaste on enemmän siinä, että on rohkeutta benchmarkata se oma tutkimus siihen laajempaan kontekstiin ja todeta, että hei, täl on ihan varmasti vaikuttavuutta tieteellisesti tässä kohdassa, mutta myös yhteiskunnassa tässä kohdassa. Ja tää on tietysti nyt meillä ollu jo Suomessa tää vaikuttavuuskeskustelu jo tovin pinnalla. Mä oon ihan varma ja sen on kyllä huomannu myös tutkimussuunnitelmista, joita meille tulee ja sit ku niit on pikkasen analysoitu, et siel on kyllä kehittyny se vaikuttavuuden kuvaus niis tutkimussuunnitelmis huomattavasti. Et ehkä tää on semmonen, mitä mä osaisin sanoa tässä kohtaa, että se on hyvin yksilöllistä sitten tutkimussuunnitelmasta riippuvaa, tutkimusalasta riippuvaa, et mihin sillä vaikuttavuudella tähdätään. Et sen ei tarvii olla mitään kaupallista sovellusta tai sit suoraan jotain politiikkavaikuttavuutta, vaan se voi olla kaikkea siltä väliltä. 

Outi: Kyllä, tää vaikuttavuuden kuvaaminen on aika vaikeeta, mut mielestäni myös se vaikuttavuuden arvioiminen vasta sit onkin vaikeeta. Onko teillä pystytty tunnistamaan jotain mittareita tai menetelmiä, et miten sitä sitten pyrittäis arvioimaan? 

Maiju: No jos mä jatkan ihan näistä vaikka lippulaivoista, joissa se vaikuttavuus on osana sitä ihan ohjelmakonseptia, niin kyllä meil arvioinnissa on kysymykset ja siinä mielessä ehkä sit mittari sille vaikuttavuudenkin arvioinnille. 

Mutta ne ei oo sinällään mitenkään kovin erilaisia kuitenkaan siitä tieteen arvioinnista. Kuitenki siinä arvioidaan myöskin ihan niitä perusasioita siitä, et mitä on tehty. Toisaalta sit taas et miten on tehty. Miten ajatellaan tehtävän ja toisaalta kuinka innovatiivisia ja luovia uusia keinoja sen asian eteenpäin viemiseksi on mietitty. Eli tavallaan kuitenkin ne perusasiat ehkä on hyvin saman tyyppisiä kuin mitä sen tieteen tekemisessäkin on, niin on samoja sillä vaikuttavuudella. Mut ehkä sit just se käytännön rajapinta on siinä vahvempi. Että miten niitä asioita viedään eteenpäin. Mikä on se kanava, jolla vaikka joitain tuloksia pystytään syöttämään poliittiseen keskusteluun ja sitä kautta pyritään vaikuttamaan vaikka lainsäädäntöön. Mitkä on niitä käytännön keinoja. Ja nää on just sellasia kiintoisia. Jossa usein jopa ehkä tullaan niihin asioihin, että nää keinot ja välineet, jolla sitä vaikuttavuutta voidaan edistää, saattaa olla itse asias hyvin samanlaisia riippumatta tieteenalasta. 

Ehkä täs vaikuttavuuden arvioinnissa se tiedealariippuvuus, mikä meil muussa arvioinnissa on hyvin vahva, eli aina aatellaan, että ”peer review:ssa” juuri se sen tieteenalan edustaja arvioi sitä tieteenalaa, niin itse asias täs vaikuttavuudessa ne mekanismit ja kanavat ja ja sen vaikuttavuuden edistäminen ei välttämättä ookkaan niin tieteenalasidonnaista. Eli se, että niitten tuloksien vieminen vaikka sinne poliittiselle päätöksentekijälle tai keskusteluun, niin ne kanavat ja mekanismit itse asiassa saattaa olla hyvin samat, oli kysymys sitten vaikka yhteiskunnan kysymyksistä, koulukysymyksistä, ilmastokysymyksistä tai vaikka liikenteen päästökysymyksistä. Ja se tekee siitä vähän erilaisempaa. Ja ehkä siinä mielessä kiintosaakin, että niitä erilaisia menetelmiä ja kanavia ja ideoita pystyy hyödyntämään ristiin enemmän riippumatta siitä tieteenalasta. Jonku toisen alan itse asiassa vaikuttavuusasiantuntija voi tuodakin johonkin keskustelun ihan uuden kulman, mitä sitten ei oo välttämättä etukäteen edes osattu ajatella, että joku keino vois olla hyödynnettävissä myös toisessa kontekstissa, sitä kautta tavallaan et on. Mutta just tämä arviointi ja arviointikysymykset on olemassa. 

Ja itse asiassa se, minkä voisin täs ääneen todeta, on se, et kaikki Akatemian arviointimateriaalihan on täysin julkista. Kaikki ne arviointikysymykset esimerkiks, mitä me prosesseissa käytetään ja mitä asiantuntijat käyttää kun ne arvioi hakemuksia, niin kaikkihan ne materiaalit on meidän verkkosivuilla. Kuka tahansa ja erityisesti se, joka kirjoittaa sitä hakemusta, niin kannattaa ehdottomasti tutustua niihin materiaaleihin myös, mitä ne asiantuntijat käyttää. Jotta ainakin varmistaa, että vastaa oikeisiin kysymyksiin ja oikeasta näkökulmasta sitte siinä hakemuksessa. Tää oli ehkä tämmönen kirjottamistipsi vielä tähän väliin. 

Kata-Riina: Ehkä tohon viel voisin täydentää sen, et tää, mitä Maiju kuvas, niin nimenomaan se arviointi on hyvin laadullista. Elikkä ku te kysyitte, et minkälaisii mittareita me käytetään, niin varsinki siin hakemusarviointivaiheessa ei oikeestaan käytä siihen vaikuttavuuden arviointiin mittareita. Se, että sit kun tehdään esimerkiks näitä Tieteen tila -tyyppisiä selvityksiä, joiden asiantuntija minä en ole, elikkä en kauhean syvälle niihin viittaa, mut silloin totta kai kun puhutaan jostain tieteenalasta tai jopa kokonaisesta Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta, niin tälläsii bibliometrisii mittareita voidaan totta kai sit käyttää siinä tieteellisen vaikuttavuuden arviointiin. Mut että sitten tämä yhteiskunnallinen vaikuttavuus niin hyvin tyypillisesti se on laadullista arviointia ja silloin ehkä sit katsotaan myös sitä, et käytetään menetelminä esimerkiks haastatteluita tai sit vaikuttavuustarinoita. Ja usein näissä temaattisissa rahoitusmuodoissa jo siinä hakemusarviointivaiheessa, niin siel esimerkiksi saattaa olla liitteenä vuorovaikutussuunnitelma, jossa ihan tähdätään siihen, että minkälaisella vuorovaikutuksella pyritään siihen vaikuttavuuteen. Se on totta kai sit arvioinnissa yksi tarkastelun kohde myöskin. 

Laura: Tässä nyt on paljon puhuttu just siitä hakuvaiheesta, niin miten sitä vaikuttavuutta sitte tuodaan esiin ja raportoidaan sen tutkimuksen edetessä? 

Kata-Riina: No Akatemiassa raportointi vähän riippuu rahoitusmuodosta, et kuinka tiiviisti sitä raportointia ensinnäkin tehdään. Ja sit myöskin se raportoinnin ikään kun muoto vähän vaihtelee eri rahoitusmuodoissa. Mut et jos ajatellaan ihan näitä meidän toimikuntien ikään kuin perusrahoitusmuotoja, eli niitä Akatemia-hankkeita tai tutkijan rahoitusmuotoja, niin niissä raportointi tapahtuu vasta sen rahoituskauden päätyttyä, eli se tieteellinen raportointi. Ja siinä kyllä pyydetään hakijaa sitten pohtimaan sitä oman tehdyn tutkimuksen vaikuttavuutta. Me on määritetty tämmönen vaikuttavuuden kehikko meidän raportti- ihan siihen lomakkeeseen. Siel on tunnistettu viisi vaikuttavuuden tasoa tai viitekehystä ja ne on julkiset palvelut ja yhteiskunnan toiminta, maailmankuva, kulttuuri inhimillinen ymmärrys, talous ja elinkeinoelämä, terveys ja hyvinvointi sekä ympäristö ja luonnonvara. Akatemia ei näitten kysymysten kautta pyri ohjaamaan millään lailla tutkimusta kohti tietynlaista vaikuttavuutta. Mutta tällä kehikolla pyritään auttamaan tutkijaa tunnistamaan niitä oman tutkimuksensa mahdollisia vaikuttavuuskohtia. Ja sitten totta kai se, että kun me tarkastellaan sitä, et minkälaista vaikuttavuutta Akatemian rahoittamalla tutkimuksella on ollut, niin tän kehikon avulla meidän on vähän helpompi sit jäsennellä sitä, että mihin kaikkeen yhteiskunnassa tutkimus sitten lopulta vaikuttikaan. Elikkä tää on se, millä tavalla näissä ”bottom-up”-rahoitusmuodoissa sitä vaikuttavuutta arvioidaan siinä raportointivaiheessa. 

Maiju: Mä voin jatkaa tosta Katan ja välikevennyksenä, et siellä myös on tossa raportointilomakkeella sellanen täppä, että ei mitään vaikuttavuutta. Ja mä voin sanoo, et se on kyllä ani harva, kun sen täpän laittaa. Et on aika huikeeta huomata, että viimeistään raportointivaiheessa kyllä se ”mindsetti” on siinä, että kyllä tämä tuottaa jollekin osa-alueelle. Et se on upea tiedon lähde sit myös meille. Ja toki ehkä tuohon perusraportointiin vois lisätä vielä tohon Katan näkökulmaan sen, et me kysytään myös siellä vuorovaikutuksia. Mikä tarkoittaa sitä, et me kysytään myös tutkijoilta, että keiden sidosryhmien kanssa he on ollut vuorovaikutuksessa. Ja siel on just tämmöst suurta yleisöä, on päättäjiä, on järjestöjä. Ne on tietenki ihan tutkijaryhmiä. Ja myös tällä pyritään vähän haarukoimaan sitä, että kuinka aktiivisesti ja minkälaisten toimijoiden kanssa he on yhteistyössä. Ja sitä kautta, mitä enemmän siellä vaikka suuri yleisö ja media tulee esille, niin sitä kautta voidaan myös todennäköisesti todeta, että se aihe on ollu kiintoisa myös yhteiskunnallisten kysymysten kautta ja todennäköisesti jonkunnäköstä ymmärryksen lisäämistä on matkalla tapahtunu sitte sitäkin kautta.  

Eli se ihan noitten vaikuttavuuskehikkojen lisäksi, niin toisaalta ne vuorovaikutuskanavat on sit semmonen, minkä mä lasken tähän vähän niinku vaikuttavuuden alle meillä raportoinnissa. Mut sitten ehkä vielä tohon, jos mä nyt puhun taas näistä mun rakkaasta leipälajista lippulaivoista vaikka, niin siellähän meillä vaikuttavuus on ihan aika vahvanaki siellä raportoinnissa mukana niinku se on siinä hakemus- ja arviointivaiheessakin. Ja lippulaivat jopa raportoi vuosittain, eli he täyttää kumulatiivista raporttia tuloksistaan. Ja osittain siksi, et niit tuloksia vuodessa tulee niin paljon, että kukaan ei enää pitkän ajan päästä muistaisi edes sitä kaikkea, jos ei sitä täytettäisi sitten pienemmissä osissa aina vuosittain.  

Siellä me ehkä tullaan vähän tähän mittaristoajatteluun, mitä teillä oli sitte tossa hakemusarvioinninkin keskustelussa mukana. Siellä me ollaan määritelty vakioindikaattoreita lippulaivoille, joita kaikki lippulaivat täyttää. Sinällään ne ei oo mitään uutta ja ihmeellistä ne indikaattorit. On tiedeindikaattoreita, mitkä vaikka on enemmän julkaisumääriä ja tutkintomääriä, mut sit toisaalta vaikuttavuusindikaattoreita. Eli me yritetään ettii vaikka että medianäkökulmasta vaikka sosiaalisen median seuraajien lukumäärää, luotujen työpaikkojen määrää. Eli pyritään jollain tavalla saamaan numeerista tietoa myös siitä vaikuttavuudesta.  

Ja sen, että meillä on lippulaivoilla niit muutamia vakioindikaattoreita, niin tarkottaa sitä, et ne on sellasia, mitä me ollaan aateltu et on vähän niinku alasta riippumattomia. Ja sen lisäksi jokainen lippulaiva pystyy ite lisäämään sitte oman lippulaivansa kannalta relevantteja indikaattoreina sinne. Ja sitä kautta sinne mukaan hyvinkin voi tulla vaikka potilaiden määriä, potilasjärjestöjä, jotka on mukana toiminnassa. Kouluja, jotka on mukana toiminnassa. Eli tulee hyvin erityyppisiä numeerisia indikaattoreita, jotka ei sovellu kaikille lippulaivoille, mutta soveltuu juuri sille, joka sen indikaattorin lisää. Ja tätä kautta tää on myös oppimisprosessi meille Akatemialle, et minkälaisia erilaisia indikaattoreita voidaan käyttää ja miten ne lopulta sitten pitkällä aikavälillä, miten se indikaattorin käyttö, mitä se kertoo, minkälaisia tuloksia sillä saadaan ja onko se numeerinen arvo sitten kuinka luotettava tai ei. Eli täältä puolelt meilt tulee sitä tommosta mittaristoa.  

Mutta kuten aiemminkin todettiin, niin tässäkin myös nää lippulaivat kirjottaa vaikuttavuustarinoita, jotka sit on juuri narratiivin muotosia ja sitä kautta sit enemmän tätä laadullista näkökulmaa vaikuttavuuteen kuin sitte suoraan numeerista tietoa.  

Ehkä toinen, minkä mä voisin nostaa vielä tähän vaikuttavuuden raportointi- ja seurantanäkökulmaan olis vaikka huippuyksiköistä ja meidän strategisen tutkimuksen neuvoston rahoituksessa mukana olemassa näistä narratiiveista. Eli mehän pyydetään vaikuttavuustarinoita. Ja esimerkiks huippuyksiköltä me pyydetään aina muutamaa tarinaa per jokusen vuoden rahoituskausi. Ja siellä meillä on tämmönen vähän niinkun mallipohja, jossa on havainnollistavia kysymyksiä, et mitä siihen vaikuttavuustarinaan voisi tulla. Ja sen pohjalta vaikka huippuyksikkö voi kirjottaa sen oman tarinansa siitä. Et he valitsee muutaman keissin ja kirjottaa. Ja se, mikä siinä vaikuttavuustarinassa on kiintosaa sen tarinan lisäksi itsessään on se, että he kerää sinne taakse portfoliota niistä tapahtumista, julkaisuista, seminaareista, jotka on vaikuttanu sen vaikuttavuustarinan syntyyn. Ja sitä kautta itse asiassa mun mielestä yhtä kiintoisa kun on se itse tarina on se matka, mikä synnytti sit lopulta sen tarinan ja sen lopputuloksen, mikä siin syntyy.  

Huippareitten osalta esimerkiks meidän verkkosivuilta löytyy ton meijän 2014–2019-ohjelman vaikuttavuustarinoista lyhennelmiä. Eli jos joku innostuu ja kiinnostuu, niin käykää kurkkaamassa Akatemian verkkosivuilta. Samoin Strategisen tutkimuksen neuvoston niit vaikuttavuustarinoita löytyy varmasti heidän verkkosivuiltaan. Eli ehdottomasti sinne kurkkimaan, jos tän tyyppinen materiaali kiinnostaa. 

Outi: Tässä on nyt keskustelun aikana noussut jo tosi paljon hyviä vinkkejä tutkijoille. Mut haluaisitteko tähän loppuun vielä ihan lyhyesti summata, että mitkä nyt ois ne tärkeimmät asiat muistaa, että miten sitä vaikuttavuutta sitte saadaan tuotua esille siinä hakemuksessa ja tutkimussuunnitelmassa? 

Kata-Riina: Ehkä se, et huolella miettii, et mitkä sen rahoitusmuodon, mistä sitä rahotusta hakee, mitkä sen rahoitusmuodon tavoitteet on ja miettii sitä vaikuttavuuden tasoa sen tavoitteen näkökulmasta. Mut et sit toisaalta tietysti se syntyy sielt tieteen sisältä. Siihenhän meidän on ehkä hankalakin antaa vinkkejä. Jokainen tutkija tietää itse parhaiten, mikä merkitys sillä tieteellä ja tutkimuksella on, mitä hän on tekemässä. Mut että se on ehkä keskeinen huomio, että se vaikuttavuus ei ole missään nimessä merkityksetöntä. Se on todella tärkeä osa sitä tutkimusta ja tiedettä. 

Maiju: Ja mä voisin tohon jatkaa vielä ehkä sen näkökulman, mitä mulla oli tossa jossain aiemmassakin vaiheessa mielessä, mutta en siinä kohtaa sanonu. Täs vaikuttavuuskentällä myös se, et olkaa rohkeita. Tavallaan ku täs vaikuttavuudessa ei oo oikeaa tai väärää. Eli tavallaan tässähän oikeastaan se oma innovatiivisuus ja luovuus on rajana. Ja kun tässä myöskään meijän valtavirrassa hakemuksia ei me arvioida sitä siitä näkökulmasta, että onko joku suunnitelma oikein tai väärin, niin oikeasti siinä voi ihan luovasti käyttää ajatuksia, pohtia, heitellä ideoita. Kun kukaan ei lopulta tyrmää niitä alas eikä sano, että ei noin voi ajatella. Ja sitä kautta itse asiassa sielt voi syntyä ihan jotain sellaista uutta, mitä ei meistä kukaan oo ennen ajatellu. Eli olkaa rohkeita. 

Outi: Tässä tuli tosi hyvät vinkit. Kiitos teille molemmille tosi paljon. Oli ihan hirveän mielenkiintoinen juttuhetki. Tosi isot kiitokset siitä, että ehditte tänään tulla tänne meidän vieraaksi. 

Laura: Kiitos munki puolesta. Mehän jatketaan uudella näkökulmalla sitten meijän seuraavassa jaksossa, eli seuratkaa sitten Turun yliopiston avoimen tieteen kiihdyttämön some-tilejä. Meil on Twitter ja Insta ja me kerrotaan sitte siellä, millon seuraava jakso on taas kuunneltavissa. 

Outi: Kuullaan taas ensi kerralla. Moi moi! 

Laura: Moikka! 

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana on Suomen Akatemian johtava tiedeasiantuntija Milja Saari. Hänen kanssaan puhutaan STN-ohjelmatoiminnasta ja tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden verkostotyöstä.

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine

Laura: Hei, mä oon Laura.

Outi: Ja mä oon Outi, ja tämä on Vau, mikä vaikutus! -podcast.

Laura: Tän päivän jaksossa me jutellaan STN-ohjelmatoiminnasta ja tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden verkostotyöstä.

Outi: Ja vieraaksi me ollaan tänään saatu Suomen Akatemiasta johtava tiedeasiantuntija Milja Saari. Hei, kiitos tosi paljon, kun tulit meille vieraaksi tänään, ja haluaisitko tähän alkuun lyhyesti kertoa itsestäsi, että kuka olet ja mitä teet?

Milja: Kiitos ensin kovasti kutsusta. Kiva olla täällä teidän kanssa. Joo, mä oon Milja Saari ja työskentelen Suomen Akatemiassa strategisen tutkimuksen vastuualueella johtavana tiedeasiantuntijana. Mun työpaketista suuren osan vie tää meidän ohjelma- ja vaikuttavuustoiminta. Eli käytännössä työskentelen tosi kiinteessä yhteistyössä meidän ohjelmajohtajien kanssa. Ja pyrimme edistämään yhdessä koko instrumentin ja ohjelmarajat ylittäen tätä strategisen tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Nää ohjelmajohtajat, joista varmaan tuun puhumaan paljonkin, niin he on strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamia henkilöitä, jotka tekee osa-aikasesti töitä kussakin strategisen tutkimuksen ohjelmassa ohjelmajohtajina, ja ovat siellä omassa taustaorganisaatiossaan muuten sitten töissä. He ovat tyypillisesti tutkimusjohtajia, professoreja, alansa huippuasiantuntijoita, joiden tehtävä on tukea näitä rahotettuja hankkeita muodostamaan ohjelmakokonaisuutta ja tavottelemaan vaikuttavuutta sen kaikissa merkityksissä.

Laura: Kiitos, nämä kuulostaa tosi mielenkiintoisilta, ja me palataan varmasti näihin asioihin hetken päästä. Meillähän on tässä podcast-sarjassa pyrkimyksenä tosiaan ymmärtää sitä vaikuttavuutta, että mitä se on, niin halutaan nyt tähän alkuun kysyä sultakin, että miten itse määrittelet sitä vaikuttavuutta, tai mitä se sun mielestä tarkottaa?

Milja: Mä tukeudun ensin viisaampaan, eli professori Jussi Kivistö on juuri TIETOVA-hankkeen loppuraportin yhteydessä, jossa arvioitiin Strategisen tutkimuksen neuvoston toimintaa ja tätä rahotusinstrumenttia, niin hän esitti niin hyvän kiteytyksen, että otanpa sen käyttööni. Eli Kivistö sanoi, että vaikuttavuus on tietoisesti aikaansaatuja muutoksia ihmisten ja instituutioiden toiminnassa. Se on kyllä, monimutkanen ja haastava asia paketoitu kyllä niin ytimekkäästi, että Jussille siitä hatunnosto. Ja sit hän jatkaa vielä, että tää vaikuttavuus syntyy tutkimustiedon ja muiden tekijöiden yhteisvaikutuksessa ja usein pidemmän ajan kuluessa.

Ja sitten mä vielä ottasin siihen sen mun oman näkökulman, joka tulee sieltä omasta työstä. Et ratkasevaa on vuorovaikutus yhteiskunnan eri toimijoiden välillä. Et tässä

meidän ohjelma- ja vaikuttavuustoiminnassa ihan keskeisellä sijalla on se vuoropuhelun edistäminen tutkimuksen ja tiedon tarvitsijoiden välillä, ketä he sitten ovatkaan. Eli tämmönen kokonaisuus on vaikuttavuus, ja siinähän yhdistyy sekä se tieteellinen että yhteiskunnallinen ja laajasti monet muutkin erilaiset vaikuttavuuden osa-alueet. Mutta ehkä tänään puhutaan eniten siitä yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta.

Outi: Meillä oli syksyllä meidän yhdessä podcast-jaksossa vieraana Jyrki Hakapää Suomen Akatemiasta. Jakson nimi oli Voiko strategista tutkimusta olla ilman tiedettä ja vaikuttavuutta? Siinä hän kertoi muun muassa siitä, että miten tämä Suomen Akatemian yhteydessä toimiva Strategisen tutkimuksen neuvosto sitten rahoittaa tätä yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa tiedettä. Näihin STN-hankkeisiinhan kuuluu tärkeänä ulottuvuutena juurikin tämä ohjelma- ja vaikuttavuustoiminta. Haluisitko kertoa vähän, että mitä tämä ohjelmatoiminta sitten pitää sisällään?

Milja: Sitä on ehkä helppo avata silleen sen ohjelmajohtajan roolin näkökulmasta, että mitä ohjelmajohtajan tehtäviin kuuluu. Et oikeestaan kolme toiminnan tasoa, että ohjelmajohtajat tukee sitä ohjelman sisällä niiden oman ohjelmansa hankkeiden kanssa tehtävää vaikuttavuustyötä. Ja sitten toinen ulottuvuus on se, että ohjelmajohtajat keskenään. Meillä on tällä hetkellä 11 ohjelmajohtajaa. Tai oikeastaan, kun tämä jakso tulee ulos, niin meillä on 13 ohjelmajohtajaa. Tarkennetaan näin. Eli he tekevät kiinteetä yhteistyötä myös yhdessä keskenään. Kun ajatellaan, et meidän hankkeet on tosi laajoja ja monitieteisiä, ja sitte yhdessä ohjelmassa on kolmesta viiteen hanketta – laajaa, monitieteistä, pitkäaikaista hanketta. Niin sitten jos meillä on 13 ohjelmaa, jossa kussakin on merkittävä määrä laajoja, monitieteisiä ohjelmia, niin miten pystyttäisiin löytämään tapoja toimia välittää sitä tärkeetä tietoa yhteiskunnan tarpeisiin myös ohjelmarajat ylittäen? Eli vaikka PANDEMICS-ohjelma, joka meillä on pandemioihin liittyvä tutkimusohjelma. Nii jos sitä katsotaankin yhdessä vaikka STEER-ohjelman kanssa, joka keskittyy julkiseen hallintaan ja sen ohjaamisen mahdollisuuksiin, niin on aivan ilmiselvää, että näiden kannattaa yhdessä tehdä töitä, että miten selvitään pandemioista, ja miten julkista hallintaa ja hallintoa, toimintaa voidaan kehittää. Eli tavallaan haetaan sitä ohjelmarajat ylittävää yhteistyömahollisuutta.

Ja sitten kolmas ohjelmajohtajan tehtäväkokonaisuus liittyy tähän meidän yhteiseen ohjelma- ja vaikuttavuustoimintaan, jossa myös sitten meidän instrumentti, tämä hallintopuoli ja neuvosto on mukana. Eli Strategisen tutkimuksen neuvosto, joka on tutkimusrahotusta jakava, itsenäinen, päättävä elin, on viime vuosina satsannu tosi paljon siihen, että miten voitas just tätä ohjelma- ja vaikuttavuustoimintaa kehittää, jotta saataisiin se suurin mahdollinen vaikuttavuus ja anti yhteiskunnan käyttöön. Niin neuvosto linjaa strategisesti, että mihin suuntaan mennään, ja mitä painotetaan. Ja sitten me siellä strategisen tutkimuksen vastuualueella Akatemiassa yhdessä ohjelmajohtajien kanssa kehitetään yhteisiä keinoja ja menetelmiä ja yhteistyötä, jolla voitas tätä koko instrumentin tason vaikuttavuutta edistää.

Eli mä kuvasin äsken kolme tasoa, eli ohjelman sisällä, ohjelmien välillä ja myös niin, että siinä on mukana neuvosto ja meidän vastuualue. Eli ohjelmatoiminnassa tavoitellaan kaikilla näillä porukoilla ja tasoilla sitä vaikuttavuutta. Ja sit tietenkin se kaikista tärkein osio on se työ, mitä siellä hankkeessa tehdään. Ja jokaisessa strategisen tutkimuksen hankkeessa on vuorovaikutusvastaava ja on kohdistettu resursseja tähän yhteiskunnallisen vaikuttamisen edistämiseen. Ja kokohan meiän tutkimus, sen täytyy olla yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa.

Eli tavallaan kaikki se arvokas ja tärkeä, mitä sieltä hankkeista ja tutkimuksista tutkijoilta tulee, nii tää meiän ohjelma- ja vaikuttavuustoiminta pyrkii entisestään vahvistamaan siten, että se moniäänisyys saatais soimaan ehkä ajoittain ja tarvittaessa yhdessä kuorossa.

Laura: Tässä tuli jo paljon asioita, mitä nimenomaan tässä STN-toiminnassa tehdään, ja miten se vaikuttavuus on siellä keskiössä. Mutta voisitko vielä tarkentaa sitä, että mikä sen STN:n vaikuttavuustoiminnan tavoite voisi olla tai on?

Milja: No jos sen sillee yksinkertaistaen pyrkii sanomaan, niin se tavoite on se, että kun me strategisessa tutkimuksessa tehdään ratkasukeskeistä tutkimusta, eli yhteiskunnallisiin haasteisiin haetaan ratkaisuja. Niin se ohjelma- ja vaikuttavuustoiminnan tavoite on se, että nää ratkaisut saa aikaan yhteistyössä ja vuoropuhelussa toisten kanssa muutosta. Ja muutosta siihen suuntaan, mihin me ajatellaan, että maailman ja Suomen tulisi kehittyä. Eli tehdään yhdessä muutosta, joka perustuu niihin tieteessä ja tutkimuksessa tuotettuihin ratkaisuihin. Tälleen yksinkertaistaen tää se tavote on.

Laura: Se tuli siinä aika selkeesti, ja nimenomaan tämä muutos on semmonen elementti, mikä aikasemmissaki jaksoissa meillä on tullut, että sehän on siinä vaikuttavuudessa ihan keskeistä.

Outi: Kyllä, ehdottomasti tää tavoitteellinen muutos on selvästi semmonen, tai pyrkimys johonkin hyvään muutokseen on selvästi vaikuttavuuden ytimessä. Mutta minkälaisilla keinoilla ja menetelmillä te sitten tätä vaikuttavuustoimintaa teette ja toteutatte?

Milja: Jos mä keskityn nyt siihen kolmanteen osioon, eli siihen, mitä strategisen tutkimuksen vastuualue ja ohjelmajohtajat tekee yhdessä. Niin voitas ottaa vaikka sellanen näkökulma näihin keinoihin ja menetelmiin, että mä oon ite ollut tässä tehtävässä vuodesta 2018. Siis instrumenttihan on perustettu 2014, tää rahotusinstrumentti, ja käynnistynyt 2015, et aika alkuvaiheessa kuitenkin pääsin jo mukaan miettimään ja kehittämään ohjelmajohtajien kanssa tätä ohjelma- ja vaikuttavuustoimintaa.

Niin silloin kävi aika selväksi, että on tiettyjä asioita, mihin meidän pitäisi pystyä vastaamaan. Yksi on sellanen ehkä perinteisempi tapa ajatella tiedeneuvontaa, et pitää

saada tieto pakettina paikasta a paikkaan b. Eli pitää tietää, kuka tietää. Ja aika nopeastikin esimerkiksi poliittisessa päätöksenteossa ne tarpeet syntyy. Eli pitää nopeasti pystyä vastaamaan, missä hankkeessa, kuka tutkija voisi auttaa tässä kysymyksessä, tietyssä kysymyksessä.

Ja siihen on lähetty kehittämään sitten moniakin toimintatapoja, mutta voisin tässä nyt nostaa yhden, joka on meidän viime vuonna sitten avaama tämmönen ratkaisujatieteesta.fi-verkkopalvelu, jossa on ratkaisukortteja erilaisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin, joissa hankkeet ja tutkijat tosi ytimekkäästi ja napakasti tuovat esiin ratkaisuja. Mutta sit siellä sivustolla on myös politiikkasuosituksia, mitä hankkeissa on tehty. Siellä on yhteystietoja, ja toivotaan, että se kehittyisi semmoseksi niinkun, tietopankki on aika antiikkinen nimitys, ja niille on vähän hullusti kautta historian käyny, mut pikemminkin et se ois semmonen portti. Portti tutkittuun tietoon, jota kautta löytyisi ihmisiä ja väyliä sinne hankkeisiin ja tutkimuksiin. Ja nyt kovasti satsataan esimerkiksi siihen hakusanatoimintoon, että näppäilisit sinne ilmastonmuutos, ja sit pystyisit katsomaan, että millasia hankkeita ja millasia tutkijoita. Eli tämä on yksi tarve, mikä esmes hallinnossa ja vaikka valiokunnissa, kun valiokunnat miettii, ketä kutsua kuultavaksi, et on nopea tarve löytää jostain asiasta.

Toisaalta tämä sama palvelu voi palvella laajempaa yhteiskuntaa ja vaikka opiskelijoita. Jos haluaa katsoa, että mitä uutta tutkimusta isoista yhteiskunnallisista haasteista, jotka Suomea keskeisellä tavalla koskee, niin mitä on käynnissä, et me toivotaan tietysti, et tää löytää myös opiskelijat ja koululaiset tää portaali. Et yhdellä keinolla voidaan tavotella monenlaisia tavoitteita. Mut et tää on se yks, et pitää saada tietää, et kuka tietää.

Mut sitten on se isompi, ehkä semmonen kulttuuriseen muutokseen pyrkivä tavoite on sen vuoropuhelun lisääminen tutkimuksen ja päätöksenteon välillä. Et se on meidän tutkijoilta tullut vahvasti sellanen viesti, että olisi tärkeetä löytää yhteisiä paikkoja, tiloja, ja myös tunnistaa ne ajat, jollon se keskustelu on hedelmällisintä ja mahdollista. Et tarvitaan tutkijoille tukea siihen, ja sitten taas toisaalta päätöksenteolla on tiettyjä tietotarpeita, joihin voi olla, että meiän tutkimushankkeilla ja ohjelmilla olisi vastauksia.

Niin tavallaan näiden tarpeiden yhdistäminen, niin siihen ollaan kehitetty oikeestaan kahta menetelmää. Toinen on tämmönen Ympäristötiedon foorumin kehittämä Saumakohtia-dialogi, jota me ollaan sovellettu strategisessa tutkimuksessa, joka perustuu siihen, että poliitikot ja tutkijat keskustelevat. Ei oo niinku sillee, juoksutetaan lyhyitä alustuksia yks toisensa jälkeen, vaan alotetaan tosi kompaktilla muutamalla alustuksella, ja sitten se aika käytetään keskusteluun ja yhteisen ymmärryksen rakentamiseen ja myös siihen, että päätöksentekijät voi kysellä tutkijoilta suoraan. Täähän voi mahdollistaa sit tutkimuksen kontaktien ja asiantuntijoiden tunnistamista pidemmälläkin tähtäimellä.

Mutta sit meillä on kolmas, mitä me yhdessä tehdään ohjelmajohtajien vastuualueen kanssa, on tämmönen tietokumppanuusyhteistyömalli, joka vielä enemmän pyrkii

semmoseen pitkäjänteiseen yhteistyöhön. Varmaan aika monet tutkijat tunnistavat sen, että tehdään raportteja ja selvityksiä, mutta sitten ei oikeen tiedetä, et osuuko ne ihan maaliinsa, ja mikä se niiden vaikuttavuus oli, ja tuliks ne käyttöön, ja mikä se merkitys oli. Niin tietokumppanuuden idea on se, että lähdetään alusta asti vuoropuhelussa miettimään, mitkä on tiedon tarvitsijan tarpeet, millasta tutkimusta on siihen tarjota, miten muotoilla niitä tietokoosteen kysymyksiä, jotta ne suoraan auttaa ja vaikuttaa siihen tiedon tarvitsijan silloseen tarpeeseen, mutta kuitenkin niin, että siellä pystytään syvällisesti ja laajamittasesti hyödyntämään sitä tutkimusta, jota esimerkiksi monessa hankkeissa tai ohjelmassa on tehty. Elikkä tämmösiä laajoja kuvia ja ymmärrystä, et ei ehkä sellasta, että selvitys tai raportti jostain hyvinkin kapeasta alueesta, vaan tietokumppanuudella haetaan semmosta isoa yleiskuvaa. Ja olen ymmärtänyt, että tiedon tarvitsijoilla erityisesti poliittisessa päätöksenteossa tällästä tarvittas paljon enemmän. Et usein se on sitä, et täsmätieto täsmäkysymykseen.

Mut se, mitä me voidaan strategisen tutkimuksen ohjelmista ja hankkeista, niinkun, se, mikä on näiden meidän ohjelmien ja hankkeiden pitkäaikaisuuden myös se mahdollistava tekijä, on, et voidaan käydä pitkäaikasta yhteistyötä, pitkäaikasta vuoropuhelua. Hahmottaa sitä kokonaiskuvaa sekä sieltä päättäjän tai hallinnon edustajan että tutkijan näkökulmasta.

Eli mä mainitsin täs nyt nää kolme, jotka kaikki palvelee vähän eri tarkotusta. Sen takii tää oli pitkä puheenvuoro, että ei oo yhtä keinoa tai menetelmää, kun on erilaisia tarpeita ja erilaisia tilanteita, joihin tarvitaan erityyppisiä menetelmiä. Eli me nyt haetaan tällä pääasiallisella keinovalikoimalla, joka on nää ratkasujatieteesta.fi ja sitten Saumakohtia-dialogit ja sit tietokumppanuusyhteistyötoimintamalli. Nää on nyt näitä, mitä me tehdään yhdessä, strateginen tutkimus ja ohjelmajohtajat, ja sitä kautta meiän hankkeet ja tutkijat. Mut totta kai hankkeissa ja ohjelmajohtajilla sitte se paletti on huomattavasti laajempi.

Laura: Teillä on kyllä tosi mielenkiintosia nää teidän palvelut mitä tässä mainittiin. Niissä nimenomaan tuntuu just, että ne on hyvin laaja-alaisia, että moneen sopivia ja monta tarkotusta palvelevia, että vaikka nää on vielä osa uusia, niin varmasti kyllä pitkän aikavälin hyötyjä on nähtävissä sitten pidemmällä aikavälillä, mutta kuulostaa tosi hyvältä.

Outi: Joo, ehdottomasti. Varsinki ku mainitsit tästä tietokumppanuustoimintamallista, että just pyritään tunnistamaan just sitä pitkäaikaista vaikutusta ja tavallaan avaamaan sitä, että mikä se laajemmassa mittakaavassa se jonkun tutkimuksen tai tiedon hyöty voisi olla tai on. Se on kyllä mun mielest semmonen asia, minkä kanssa tutkijat ihan varmasti kamppailee ja joutuu tekemään töitä, että miten löytää siitä omasta tutkimuksesta se ydin, et mitä hyötyä tästä on nyt sitten vaikka yhteiskunnallisesti, laajemmaltikin.

Milja: Tästä vois ehkä vähän mainostaa. Valtiovarainministeriöllä on tämmönen podcast-sarja ku Tiedon äärellä – tietopolitiikasta tekoihin, jossa me käytiin

juttelemassa, minä ja Climate-ohjelman ohjelmajohtaja Paula Schönach ja sosiaaliturvakomitean puheenjohtaja Pasi Moisio. Sen jakson nimi on Tietokumppanuudella tutkimustieto käyttöön päätöksenteossa. Kuuntelin sen uudelleen, kun virittäydyin tähän podcastiin, ja se oli hienoa, miten Paula, eli meiän ohjelmajohtaja, kuvasi sitä, että miten tää oli tutkijoille myös todella keskeinen oppimiskokemus. Et Paula oli Mikael Hildénin kanssa vetämässä tätä tietokoostetta ja kumppanuutta, jossa syntyi viime keväänä tämmönen Elonkehä, ilmastonmuutos ja sosiaaliturva -tietokooste.

Ja Paula siinä meidän keskustelussa hienosti kuvasi sitä, että miten tutkijatkin oli uuden äärellä ja pohtimassa sen oman tutkimuksen suhdetta sosiaaliturvaan ja sen uudistamiseen. Et ne ei oo ehkä ihan ensimmäinen pari, joka tulee mieleen, sosiaaliturva ja ilmastonmuutos. Mutta sit ku ruvetaan pikkasen miettimään, niin on aivan kiinteesti yhteyksissä toisiinsa. Ja nyt eletään keskellä energiakriisiä. Ja niinku siinä, et vihreää murrosta ei voida odotella, vaan se on päällä nyt, ja haetaan nopeita ratkasuja, jotka kuitenki pitäs olla sellasia, että ne on mahdollisimman oikeudenmukasia kaikille ja kestäviä tulevaisuuden ja hyvinvointiyhteiskunnan kannalta.

Niin se oli musta tosi arvokasta. Koko tietokumppanuuden se perusidea on se, et opitaan puolin ja toisin. Et päättäjät oppii ehkä asettamaan niitä kysymyksiään siten, että se on aitoa vuoropuhelua tutkijoiden kanssa, et tutkijat voi sellasiin vastata, koska niinku tiedetään, että tutkimuksen ja päätöksenteon syklit ja rytmit ja logiikat on hyvin erilaisia, ja kummankin pitää kunnioittaa toisensa lähtökohtia. Sen takii tämmönen vuoropuhelu on niin hirvittävän arvokasta, et se voi synnyttää ihan uusia tutkimuskysymyksiä, mut se voi synnyttää myös uusia tapoja ajatella, että sillon ku sosiaaliturvakomitea perustettiin, niin ei sillon hahmotettu sitä, että ilmastonmuutos on ihan keskeinen yks asia, mihin tän komitean pitää keskittyä työssään.

Eli tää oli hyvä esimerkki sellasesta win-win-tilanteesta. Ohjelmajohtajat Minna Lammi ja Jarmo Viteli vetää nyt seuraavan tietokoosteen valmistelua sosiaaliturvakomitean kanssa, ja siinä sit keskiössä on digitaalinen murros ja sosiaaliturva. Eli tosi mielenkiintosten, isojen teemojen kanssa. Juuri ollaan siinä vaiheessa, et haetaan niitä syötteitä sieltä päätöksentekijöiltä, että mitkä on ne kriittiset kysymykset, joita päätöksentekijät tunnistavat, tai virkahenkilöt sitten, jotka tukevat sosiaaliturvakomitean työskentelyä, niin mitkä on ne kriittiset kysymykset. Ja sitten tutkijat kerääntyvät yhteen pohtimaan, mitä meillä on annettavaa, miten meidän ajatuksia, tutkimuksia voisi yhdistää, mitä näkökulmia näistä syntyy, mitä jo valmiiksi on olemassa. Ja siitä lähtee semmonen dialoginen prosessi, jossa haetaan parasta mahdollista tietokoostetta, josta olisi hyötyä sitten sekä sosiaaliturvakomitealle että yhteiskunnalle laajemminki.

Outi: Joo, hei, mainitsit tossa ton vuoropuhelun, mikä on muissakin podcast-jaksoissa tullut kyllä selvästi tärkeänä asiana esiin, niin minkälaista tämmöstä verkostotyötä tän tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämiseksi teillä tehdään?

Milja: No oikeestaan, jos ajattelee ohjelma- ja vaikuttavuustoimintaa, niin se on verkostotyötä. Ja joskus ajattelinkin niin, et nää meiän ohjelmajohtajat esimerkiks muodostaa semmosen verkostojen verkoston. Kun ajattelee, et nää meidän hankkeet on tosi monitieteisiä ja laajoja. Ja meidän hakemuksessa näiden hakijoiden täytyy esittää ne yhteistyökumppaninsa, joiden kanssa he lähtee sitä tutkimushanketta tekemään, ja heidän täytyy tunnistaa ne relevantit toimijat, joiden kanssa sitä tietosesti aikaansaatua muutosta lähdetään tavottelemaan. Niin siellä on jo hankkeessa isot verkostot.

Sit jos ajatellaan ohjelmaa, jossa on monta hanketta, niin taas ne verkostot laajenee. Ja sehän on osa sitä ohjelmatoimintaa, että hankkeet tunnistaa yhteiset verkostot, joita hyödyntää, tai voivat hyödyntää sellasia, mitä ei ehkä omassa hankkeessa jo suoraan oo.

Sitten kun me laitetaan nämä 13 ohjelmaa yhteen, me puhutaan oikeen semmosesta verkostouniversumista. Ja jos me jotenkin pystyttäis kehittämään keinoja, ja olisi tietysti riittävät resurssit, joilla hyödyntää tämä verkostopotentiaali. Niin sehän tavallaan sen strategisen tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden jujukin on, että tämmösellä yhdessä tekemisellä ja yhteiskehittämisellä meillä on mahdollisuus vaikuttaa moneen säikeeseen yhtä aikaa. Mutta että se edellyttää, niinkuin Jyrki puhui hyvin siinä teidän podcast-jaksossa, jossa käsiteltiin strategista tutkimusta ja avointa tiedettä, niin puhu hyvin siitä verkostoyhteistyöstä ja just näitten avainkontaktien, avaintahojen, avainihmisten tunnistamisesta, että se on ihan ratkasevan tärkeetä. Et ketä ne sen tietoisesti aikaansaadun muutoksen tekijät on.

Niin tavallaan, et me teemme verkostotyötä. Ja kaikki, jotka tekevät verkostotyötä, tietävät, kuinka inspiroivaa, ihanaa ja fantastista se on, mutta myös kuinka haastavaa, aikaa vievää ja resurssi-intensiivistä se on. Että se on ihan oma osaamisensa lajikin jo, ja siihen täytyy laittaa aikaa ja vaivaa. Ja niinhän meidän hankkeissakin jo tehdään. Et siitä asti, ku hanke alottaa, niin koko sen tavotteena on se kaks rahotuskautta, kolme plus kolme vuotta, niin koko sen ajan sitä tehdään – ei vasta sit joskus kolmen vuoden päästä, ku jotain tuloksia on jo esittää, vaan tätä vuoropuhelua, verkostotyötä tehdään ihan alusta asti. Ja kaikilla näillä meidän toiminnan tasoilla, että hankkeissa, ohjelmissa, ohjelmajohtajien vuorovaikutuksessa. Ja me toki sitten strategisen tutkimuksen vastuualueelta pyritään myös mahdollisuuksien mukaan tukemaan hankkeita ja ohjelmajohtajia tässä työssä.

Laura: Te olette kyllä onnistunu tosi hienosti tässä STN:ssä ja tässä ohjelmatoiminnassa ja kaikkien näiden teidän palveluiden kautta mahdollistamaan nimenomaan tällästä verkostoitumista. Ja se on tosi tärkeetä nimenomaan tutkijoiden näkökulmasta. Miten näkisit, että tulevaisuudessa tutkijat ja tutkimushankkeet sitten voisivat verkostoitua päättäjien ja elinkeinoelämän edustajien ja muiden tiedon tarvitsijoiden kanssa? Mitä vois olla semmosta tulevaisuuden näkökulmaa tähän verkostoitumiseen?

Milja: No itse asiassa mä kuulin, että teillä siellä, lähdetään pienestä isompaan, mä kuulin, että Turun yliopistossa strategisen tutkimuksen hankkeissa työskentelevillä koordinaattoreilla ja vuorovaikutusvastaavilla on verkostot. Eli tehdään yhteistyötä, kun ollaan niinku saman äärellä. Musta se on todella fiksua ja erittäin kannatettavaa, koska monet asiat sitten on yhteisiä, ohjelmarajat ylittäen, ja sitä verkostoyhteistyötä ja vaikuttavuutta voidaan hakea yli hankerajojen vaikka siellä yliopiston sisällä. Mun mielestä se on todella hienoa toimintaa ja mahtava esimerkki uudenlaisesta verkostoitumisesta myös tän meiän strategisen tutkimuksen rahotuksen piirissä. Että ilolla tervehdin tän tyyppistä.

Sitten se, että miten verkostoitua, niin se on juurikin se haastava kysymys, mitä me yritetään tällä ohjelma- ja vaikuttavuustoiminnalla tukea. Et se ei ehkä useinkaan oo se tutkijoille tai päätöksentekijöille, olkoon he sitte politiikassa, järjestöissä tai yrityksissä, niin ei aina oo se helpoin tapa mennä kolkuttelemaan oven taakse, tarjoamaan. Et siin on just se haaste, et se pitäs tietää jo ne ovet, minne mennä. Ja mun mielestä tässä sekä on hienoa, että meillä on tämä meidän rahotusinstrumentti, jossa tähän erityisesti panostetaan. Me nähdään, että muussaki rahotuksessa tämä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistäminen tulee koko ajan merkittävämmäks ja tärkeemmäks.

Mutta kyllä mun katseeni, jos puhun nyt ihan Milja Saarena henkilökohtasesti enkä nyt Akatemia-hattu päässä niin suoraan, niin kyllä mun mielestä tässä yliopistoilla on ratkaiseva rooli. Eli millasia tukitoimia yliopistot, korkeakoulut, tutkimuslaitokset tarjoavat niille tutkijoilleen ja hankkeilleen, et rahottajan panos on omansa, ja meillä on rajatut mahdollisuudet tehdä parhaamme. Niinku tätä on jo nähtävissä, et yliopistot panostavat sellasiin tukipalveluihin, jotka auttavat tutkijoita ihan siis näissä tiedeviestintään liittyvissä kysymyksissä, politiikkasuositusten kirjottamisessa, mut ihan sen tyyppistä toimintaa, että avattais niitä ovia, tarjottias niinkun, että jostain tietystä teemasta ku ottais tutkijoiden ryhmä ja tarjottas sitä osaamista. On se sit valiokuntiin tai jollekin elinkeinoelämän järjestölle. Tavallaan, et se yhteistoiminta on täs a ja o, jos sitä vaikuttavuutta haetaan. Se helpottaa sitä toimintaa sekä siellä tutkijoilla että sit siellä tiedon hyödyntäjillä. Et jonkinlaista koordinaatiota ja tukea. Toki sitten varsinkin, ku tutkijanuralla ihmiset etenee, niin niitä omia kontakteja alkaa olla ja omia verkostoja. Ja sithän se on eri kysymys. Mut nimenomaan sillon, kun ollaan alottelemassa sitä uraa, niin siinä tarvitaan tukitoimia ja osaamista.

Ja sit mä oon nähnyt joskus yliopistoilla, esimerkiks tuolla Twitterissä on ollu semmosta hyvää toimintaa, että jos vaikka Tilastokeskuksella tiedetään, että tulee joku merkittävä tilastojulkistus, niin on jo valmiiksi koottu Twitter-ketju siitä, että ketkä tutkijat meidän yliopistossa tuntee juuri tämän tilaston asiaa, ja joihin voi vaikka media ottaa yhteyttä sitten, kun tehdään juttuja näistä merkittävistä uusista tilastojulkasuista. Mihin ne sitten, elinaikaan, köyhyyteen, terveyteen, veroihin, mihin ikinä ne sitten kohdistuukaan. Eli tämmöstä proaktiivista toimintaa, että tarjotaan uusiakin nimiä, uusia tutkijoita sekä päätöksentekijöille että sinne mediaan, että tämmöstä huippututkimusta meillä on ja tietäjiä ja osaajia.

Eli pitkä vastaukseni on tähän, et mä toivosin, et kaikki me eri tahoilla, sekä rahottajat että sitten korkeakoulut, tutkimuslaitokset, panostetaan entistä enemmän siihen, miten me voidaan tukea tutkijoita ja hankkeita niiden todella tärkeiden tutkimustulosten välittämisessä sinne näiden yhteiskunnallisten haasteiden ratkasemiseen. Tässähän tietysti tutkimuslaitoksilla on pitkät perinteet jo, kun yhteydet on paljon suoremmat sinne päätöksentekoon. Et varmaan tässä oppimista ja yhteistyötä, niinkun, kaikki toimijat yhdessä, mitkä ne parhaat toimintatavat on. Ja sitten sen muistaminen, että kaiken keskiössä on kuitenkin se tutkimus ja ne tutkimustulokset. Et siihen tarvitaan viestintää, tarvitaan vaikuttavuusviestintää, tarvitaan niitä ovien avaamisia, tarvitaan keskustelufoorumeiden tarjoamista, tilaisuuksien fasilitoimista, tietokoosteita. Mutta se tutkimus on siellä kuitenkin se, mistä se kaikki meidän näkökulmasta lähtee. Ilman sitä tiedettä ja tutkimusta ei tietenkään voi olla tutkimukseen perustuvia ratkasuja.

Tutkijoita ei voi jättää yksin tämän asian kanssa. Ja sitten tietyst tutkijan koulutukseen – itsekki ku oon taustaltani tutkija, no, nyt ollu täällä virkanaispuolella sitten viitisen vuotta, niin ei mun opiskeluihin tai väitöskirjan tekemiseen kuulunut mitään sellasta elementtiä, joka olisi tukenut tän tyyppisessä vaikuttavuusosaamisessa. Kyllä se harjoteltiin kantapään kautta, että mikä toimii ja mikä ei ehkä niin. Ja mihin kaikkeen tutkija pystyy repeemään. Varsinki juuri väitellyt ihminen. Tukea, yhdessä koordinoitua, kehitettyä tukea. Sen mä toivoisin näkeväni hyvin selkeesti vahvistuvan ihan lähitulevaisuudessa.

Laura: Tässä tosiaan tulikin aika paljon jo ehkä vähän tämmösiä ohjeita ja vinkkejä meille kaikille, niin tutkijoille kun myös organisaatioille, mutta olisiko sulla antaa tähän loppuun vielä jotain vinkkiä tai ohjetta nyt sitten tutkijalle, että mitä olisi hyvä tietää, kun on lähdössä mukaan tämmöseen STN-konsortioon?

Milja: Ehkä, kun itse työskentelen ohjelma- ja vaikuttavuustoiminnan parissa, niin korostaisin sitä uutta tekemisen tapaa. Että viestintä on tärkeetä, mutta vuorovaikutus on paljon muutakin. Ja toivoisin, että varsinkin uransa alkuvaiheessakin olevat tutkijat näkisi tän mahdollisuutena oppia tekemään tutkimusta ja tiedettä vähän toisella tapaa, niinku suoremmassa vuorovaikutuksessa niiden kanssa, jotka sitä tietoa tarvitsevat, ja laajemman yhteiskunnan kanssa. Mä nään tän hienona mahdollisuutena, et täysin siitä tieteestä tinkimättä voidaan tehdä myös tällästä uutta, monitieteistä, vuorovaikutteista, verkostoperusteista tutkimustyötä. Se on upee mahdollisuus. Toki se työllistää ja ehkä vähän hidastaa sen julkasumyllyn pyörimistä, mutta että uskaltaisin väittää, että se on hyvin käytettyä aikaa.

Outi: Varmasti. Hei, kiitos ihan tosi paljon mielenkiintosesta juttuhetkestä, ja todella suuret kiitokset, että ehdit, Milja, tänään tulla tänne meän vieraaksi.

Laura: Joo, kiitos munki puolesta.

Milja: Oli tosi kiva tulla.

Laura: Ja me jatketaan uudella näkökulmalla seuraavassa jaksossa. Eli seuratkaa Turun yliopiston Avoimen tieteen kiihdyttämön sometilejä, Twitteriä ja Instaa, niin kerrotaan siellä sitten taas, että millon seuraava jakso on kuunneltavissa.

Outi: Jep, kuullaan taas ens kerralla. Moi moi!

Laura: Moi moi!

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana on Turun yliopiston InFLAMES –lippulaivan projektipäällikkö Kaisa Hakkila. Hänen kanssaan jutellaan Turun yliopiston immuunijärjestelmän tutkimuksen ja lääkekehityksen lippulaiva InFLAMES:n vaikuttavuustyöstä.

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine

Jakso 5: Miten InFlames tuo lääkekeksinnöt laboratorioista potilaille?

Laura: Hei mä oon Laura.

Outi: Ja mä oon Outi ja tämä on Vau, mikä vaikutus! -podcast.

Laura: Ja tän päivän jaksossa me jutellaan Turun yliopiston immuunijärjestelmän tutkimuksen ja lääkekehityksen lippulaiva InFlamesin vaikuttavuustyöstä.

Outi: Vieraaksi me ollaan tänään saatu Turun yliopiston InFlames -lippulaivasta projektipäällikkö Kaisa Hakkila. Kiitos tosi paljon, et tulit vieraaksi ja haluisitko tähän alkuun kertoa vähän, että kuka olet ja mitä teet?

Kaisa: Kiitos tosi paljon, että pääsin tähän mukaan ja tosiaan mun nimi on Kaisa Hakkila ja mä kuulun myöskin tähän Tutkimusedellytykset-yksikköön ja tosiaan työskentelen InFlames-lippulaivassa. Mä oon alottanu siellä -22 vuoden alusta ja tosiaan taustaltani siis matemaattis-luonnontieteellisestä aikaisemmin väitellyt sitten tohtoriksi. Eli mulla on vähän taustaa myös tähän lippulaivaan.

Laura: Ja meillä on tässä podcastissa pyrkimyksenä päästä perille siitä, että mitä se vaikuttavuus nyt sitten tarkoittaa. Niin halutaan nyt kysyä sulta, että miten määrittelet tätä vaikuttavuutta tai mitä se sun mielestä tarkottaa?

Kaisa: Eli mä lähden, omasta taustastani varmasti johtuen, määrittelemään sitä vaikuttavuutta siitä tieteestä. Eli mä ajattelen näin, että se tiede ja tutkimus on kaiken sen vaikuttavuuden perusta ja se on tavallaan se ydin ja tavallaan sen, mitä sieltä tieteestä ja tutkimuksesta, mikä on se uusi tieto, uusi menetelmä tai se tutkimuksesta löydettävä asia. Ja se on se, joka synnyttää sitä vaikuttavuutta. Mä myös ajattelen näin‚ että se tieto itsessään voi olla vaikuttavaa, mutta on hyvin vaikea senhetkisen tiedon valossa määritellä sitä, että mikä on sen tiedon hyödynnettävyys. Eli tavallaan sitten se, et se vaikuttavuus voi olla hyvin monitahoista ja voi myös vuosien jälkeen löytyä se, mihin sitä tietoa halutaan käyttää ja minkälaisia tuloksia sillä saadaan. Ja se mitä mä myöskin ajattelen, on se, että on tosi tärkeää, että myös tutkijoita haastetaan, esittämään ja kysymään itseltään, että mikä sen tiedon hyödynnettävyys on vaikkei se olisikaan niin ilmeistä. Vaikka nähtäisiin, että sillä voisi olla vaan tämmösiä ehkä pitkän ajan päästä näkyviä heijastusvaikutuksia tai jotain muita. Et välttämättä kaikki vaikuttavuudet ei välttämättä oo niin konkreettisia, mistä nähtäisiin heti se hyödynnettävyys. Eli siinä tavallaan päästäisiin tieteen ytimeen, että pyritään tavallaan tutkii niitä ilmiöitä ja löytää semmosii asioita, jotka sit myöhemmin ehkä johtaa jonnekin tosi merkittäväänkin ja luo pohjaa sille seuraavalle tiedolle.

Outi: Tämä on just tämä haaste, tää vaikuttavuuden aikajänne, et se realisoituu usein niin pitkän ajan päästä, että sitä on hirveen vaikea tässä vaiheessa ennustaa. Että se on ehkä kaikille tutkijoille just se haaste, että miten sanoittaa sitä, että mitä tästä voisi olla hyötyä joskus. Tai mitä todennäköisesti tästä on hyötyä joskus.

Kaisa: Niin juuri ja siis sanotaan näin, et kun itsekin on tutkijana ollut, niin sanotaan, et se on myös tutkijalle välttämättä, ku se on niin syvällä siinä omasta aiheestaan, että mä muistan itsekin joskus multa on kysytty, et miksi sä tutkit tätä proteiinia, miksi se on tärkeää ja sit mä oon, mutta sehän on tosi tärkeää tietää, et miten se toimii, et sit tavallaan siitä eteenpäin. Et pitää haastaa myös tutkijoita näkemään se laajempi konteksti.

Outi: Varsinkin silloin kun viestitään suurelle yleisölle, jotka ei välttämättä ihan sitä laboratorioympäristön merkitystä silleen koe samalla tavalla kuin tutkija sitten.

Kaisa: Juurikin näin.

Outi: No hei, tää teijän InFlames -hanke on saanut Suomen akatemian lippulaivaohjelmasta 5,6 miljoonan euron rahoituksen vuosille 2020 – 2023. Kertoisitko hiukan nyt tästä teidän InFlames lippulaivahankkeesta ja mitä sen puitteissa on tarkotus nyt tehdä?

Kaisa: Joo. Eli InFlames lippulaiva on siis Turun yliopiston johtama ja Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteinen konsortio. Ja se tosiaan keskittyy siis immunologiseen tutkimukseen ja siihen liittyvään lääkekehitykseen ja diagnostiikkaan ja se on sen osaamiskeskus. Ja se siis tähtää uusien lääke- ja diagnostiikkakehityskohteiden tunnistamiseen ja tekee sitä yhdessä sitten biotekniikka- ja lääkeyritysten kanssa. Se on tosi tärkeää tässä meidän lippulaivassa. Ja sen tavoitteena on tavallaan se, et päästään sieltä tutkimuslaboratoriosta klinikkaan. Eli meillä on se koko ketju sieltä labrasta sinne sairaalaan ja sitten myöskin, että me saadaan sieltä sairaalasta sitten taas sitä, mitä tutkitaan laboratoriossa. Eli tämä on se tavallaan semmonen ketju, mitä me tehdään.

Se mitä mä voisin vielä sit tästä ehkä yleisesti sanoo, siis immunologiasta, koska se ei välttämättä oo kaikille suoraan, et mitä se sit on, niin sen keskiössä on siis vastustuskyky. Eli puhutaan siis elimistön puolustus- ja suojajärjestelmistä, ja miten ne toimivat. Eli se tarkoittaa sitä, että jos meidän immuunijärjestelmä toimii tosi aktiivisesti, niin me voimme saada esimerkiksi reumaa, MS-tautia tai diabeteksen kaltaisia tämmösiä autoimmuunitauteja tai sitten, jos se toimii tosi heikentyneesti, niin me voimme saada syöpää tai voimme sairastua vakaviin bakteeri- ja virusinfektioihin. Eli me ollaan niinku tavallaan tässä InFlames lippulaivassa, me ollaan tavallaan kaikki taudit, niissä on kaikissa tämmönen immunologinen komponenttiaspekti. Tähän me tosiaan keskitytään ja pyritään sit selvittää niitä solutason mekanismeja. Ihan siis solutasolla. Ja sen tiedon perusteella kehittää hoitoja ja diagnostiikkaa hyödyntäviä innovaatioita. InFlames lippulaiva koostu 53:sta tutkimusryhmästä ja asiantuntijoita meillä on noin yhteensä sit semmonen noin 300 tutkijaa kaiken kaikkiaan. Ja tosiaan siis me saimme lippulaivarahoituksen. Se päätös tuli marraskuussa 2020. Ja varsinainen toiminta alkoi sitten 2021. Eli me ollaan nyt oltu reilu kaksi vuotta sitten käynnissä. Ja se ensimmäinen rahoitus, koska tää meidän rahoitus perustuu siihen, että hallitus antoi lisävaltuuden Suomen Akatemialle jakaa rahoitusta, ja ne allokoi sen näihin lippulaivaohjelmiin, 45 miljoonaa euroa, joka sitten jaettiin justiin tän koronan takia. Neljä lippulaivaa sai sen siinä kolmannessa haussa. Tästä syystä siis tämä koko rahoitus alkoi takautuvasti, että vaikka me aloitettiin -21, niin se varsinainen rahoitus alkoi jo sitten kesällä 2020. Ja nyt ensimmäinen rahoituskausi loppuu nyt sit huhtikuun lopussa ja tämä on se 5,6 miljoonaa. Ja tästä sitten jatkuu tämä ensimmäinen kausi vuoden -24 loppuun asti. Ja siihen meillä on sitten se rahotus 10,6 miljoonaa.

Laura: No mites sitten, kun täällä lääkekehityksen ja -diagnostiikan tiimoilta on tehty jo pitkään yhteistyötä Turun yliopiston ja Åbo Akademin kanssa ja tämä on nyt tämä lippulaivakin teidän yhteistyötä. Niin miten sitten tätä aiemmin tehtyä vuosien aikana tehtyä yhteistyötä on voitu hyödyntää tässä lippulaivassa?

Kaisa: Joo. Siis tosiaankin meillä on siis jo kymmeniä vuosia tehty Åbo Akademin kanssa, siis meidän tutkijat on tehnyt yhteistyötä, ja esimerkiksi meillä on tämä rakennebiologian tutkimusryhmä, missä on siis Mark Johnson ja sen jälkeen nyt Tiina Salminen johtaa sitä. Rakennebiologian tutkimusryhmää, missä selvitetään näitä 3D-rakenteita ja niiden kautta uusia mahdollisia lääkeainekohteita, niin sen kauttahan tämä tutkimusyhteistyö on tosi pitkää. Mut sit pitää muistaa myöskin, että meillä on Åbo Akademin kanssa yhteisiä rakenteita tosi paljon, niinkuin Turun biotiedekeskus, Pet-keskus ja sitten myöskin BioCity organisaatio, joka jo varmaan 1990-luvun alkupuolelta asti on yhdessä kehittänyt tätä molekyylilääketiedettä ja biotiedettä. Siis tukenu näiden tutkimusryhmien yhteistyötä. InFlames tavallaan käyttää tätä kaikkea. Ja tietysti nyt sit syventää vielä sitä yhteistyötä näiden Åbo Akademi -ryhmien kanssa. Joista justiin ehkä nyt se Tiina Salmisen ryhmä nyt nousi, mutta meillähän on siis Åbo Akademin puolelta sit meil on yhteensä seitsemän tutkimusryhmää mukana tässä InFlames lippulaivassa.

Laura: Eli vähän kokoatte yhteen myös sitä, mitä on jo ollu olemassa.

Kaisa: Todellakin. Ja pyritään tiivistää ja saamaan niitä tutkijoita myöskin sitten kehittämään yhdessä tutkimusta eteenpäin.

Outi: Niin entisestään syvennetään jo hyvin jatkunutta yhteistyötä.

Kaisa: Kyllä, juuri näin.

Outi: Tässä ehkä vähän tulikin jo myös sidosryhmiä tässä ohimennen, et ainakin sairaala ehdittiin mainita tässä. Niin minkälaista sidosryhmäyhteistyötä tämän hankkeen puitteissa tehdään? Ja ketkä ne teidän tärkeimmät yhteistyökumppanit on?

Kaisa: Meillä todellakin on siis sidosryhmiä. Niitä on tosi paljon. Ja mä nyt voin luetella tai laittaa näitä jonkinnäköisiin ryhmiin tässä, mutta varmaan yksi merkittävimmistä semmosta isoista sidosryhmistä on siis tieteellinen, joko kansallinen tai kansainvälinen yhteistyö, ja kaikki tutkijat näissä yliopistoissa. Ja sehän on just edellytys sille huippututkimuksen tekemiseen. Ja nyt esimerkiksi, kun meillä on tämä ensimmäinen raportointi. Lippulaivat aina raportoi 2 v:n välein ja ensimmäinen raportti meillä oli 2022 vuoden elokuun lopussa ja siinä raportissa, kun me tavallaan koottiin tätä dataa yhteen, niin meillä tutkijoilla oli yhteensä yli 400 yhteistyökumppania 263:n eri yliopiston kanssa. Eli meillä on tosi paljon ja myöskin siihen yhteistyöhön kuuluu siis ihan huippu yliopistoja, niinkuin niitä aina tietysti halutaan, ja niillä on jo pitkät, sanotaan juuret, niin kun meillä immunologisen tutkimuksen näiden tutkimusryhmien kanssa, niinkuin Stanfordin yliopisto ja Harvard University ja Harvard Medical School ja University of Cambridge ja University of Oxford. Vaikka näin niinkuin esimerkinomaisesti. Että meillä on hyvin laajat tieteelliset tutkimusyhteistyö ja se on tavallaan se, joka myöskin kantaa sitä huippututkimusta ja se yhteistyö on tosi tärkeää.

Ja sitten tietysti sairaalat, tietysti meillä on tämä tässä Turussa tämä meillä TYKS:n ja se Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri. Ja tulevaisuudessa VarsinaisSuomen alueen hyvinvointialue, tietysti, tärkeänä yhteistyökumppanina. Ja tavallaan siellä tehtävä se tutkimusyhteistyö. Ja nyt jos me lasketaan esimerkiksi, kuinka paljon, meillä on tosi paljon siis tutkijoita, jotka ovat siis kliinikkoja myöskin. Eli tekevät molempaa tehtävää, niin meillä on n. 18 näistä 53:sta, jotka on myöskin tutkijalääkäreitä. Ja tää on semmonen asia myöskin, mihin me ollaan haluttu myöskin tukea just tätä yhteistyötä. Sitten tietysti se yksi tosi tärkeä yhteistyökumppani tai sidosryhmä, mikä meillä on, kaikki nää yrityksen edustajat ja silloin ku me tehtiin tämä lippulaivahakemus, ni silloin meillä sitoutui tähän hakemukseen 17 eri yritystä ja nyt sitten kun tehtiin tämä raportointi ja katsottiin, niin se todellinen yhteistyö kaikissa eri yritysyhteistyön muodoissa meidän tutkijoiden antamana, niin me saatiin, et meillä oli 97 eri yritystä, eri yhteistyöprojekteja näiden yritysten kanssa eri muodoissaan. Että nythän se yritysten kanssa tehtävä yhteistyö voi olla ihan tämmöstä tutkimuskollaboraatiota, se voi olla konsultaatiota tai sit se voi olla ihan tilaustutkimusta tai sitten myöskin, et tavallaan lisensoidaan Technology Transfer siis tiedonsiirtoa.

Outi: Onko nämä pääasiallisesti lääkefirmoja?

Kaisa: Niitä on lääkefirmoja, mutta myöskin siis diagnostiikkaa. Koska diagnostiikka on tosi vahva Turussa ja meil on se diagnostiikkapuoli. Ja se on varmaan se, mikä on siellä myös edustettuna tosi vahvasti. Että sekä että. On kansallisia, mutta myös kansainvälisiä yrityksiä meillä siinä mukana. Näistä vois puhuu tietysti, varmaan tulee ehkä myöhemminkin puheeksi, mutta tässä vaiheessa vois tietty mainita, että me pyritään myöskin koko ajan aktiivisesti saamaan heidät osaksi tätä yhteisöä ja sen takia me ollaan järjestetty muun muassa näit omia Corporate Cornereja, jossa yrityksen edustajat ja tutkijat pääsee tutustumaan ja keskustelemaan keskenään ja löytää yhteisiä intressejä ja sitten me myöskin on aloitettu tämmönen inside industry -seminaarisarja, missä tavallaan tuodaan yritysten edustajia puhumaan, mitä he tekee ja myöskin erityisesti näille tohtorikoulutettaville ja postdoceille tää on tarkoitettu. Yhtenä tarkoituksena myös se on meille kouluttaa osaajia yritysten tarpeisiin, mitä he tarvitsevat. Ja sitten, vielä näitä sidosryhmiä, niin sitten meillä on tietysti nämä tutkimusinfrastruktuurit. Tämä on meille tosi tärkeetä, koska tämä huippututkimus vaatii huippututkimusinfrastruktuurin, mitkä vaatii kalliita laitteita ja muuta. Ja ilman tätä tavallaan tätä tutkimusta ei ois mahdollista tehdä ja jos katsoo, mitä kaikkea siellä on, niin meillä on Turun biotiedekeskuksessa on nää tutkimusinfrastruktuurin nää Core-yksiköt, sit meil on Pet-keskus, siel on valtakunnallinen Pet-keskus, joka on ihan maailmanluokan huippua. Meil on Auria biopankki ja meil on Väestötutkimuskeskus, meil on Koe-eläinkeskus, jota tarvitaan. Meillä on Turku Centre for Disease Modelling, joka kanssa liittyy olennaisesti tähän. Et on todella iso tämä tutkimusinfrastruktuuriverkosto. Ne on meille erittäin tärkeitä. Sit jos vielä jatkan tästä seuraaviin sidosryhmiin, niin sitä mitä me ollaan työstetty paljon ja oltu yhteydestä on siis päättäjät. Ihan täst paikalliselta tasolta meidän Varsinais-Suomen päättäjät ja kansanedustajat. Koska tämä on semmonen asia, mitä me halutaan heille tuoda esiin ja saada heidät ymmärtämään se, että se tutkimus, mikä tehdään juuri tällä alalla, että se on myös investointia tavallaan siihen Suomen tulevaisuuteen ja elinkeinoelämän lisäksi myöskin meidän omaan terveyteen ja ymmärtämään sen, et sen rahoituksen tärkeys on tosi tärkeä ja varsinkin, nyt kun vaaliaika lähenee, niin tämä on sellainen asia, että me ollaan haluttu tuoda tätä tosi paljon esiin heidän suuntaansa. Ja tässä voisi asiana myös mainita, että lippulaivat on mainittu Varsinais-Suomen uudessa strategiassa ja se, että tämä kuuluu yhdeksi tämmöseksi painopistealueeksi Varsinais-Suomen alueella. Ja sitten ehkä viimeisenä mä voisin sanoa, että tämä on tietysti meillä työn alla koko ajan, mutta me haluamme myöskin tulevaisuudessa näkyä yhä enemmän ja enemmän suurelle yleisölle. Haluamme nostaa lääketutkimukseen ja terveyteen liittyviä asioita esille ihan suurelle yleisölle. Ja yhtenä yhteistyökumppanina ja sidosryhmänä meillä on siis potilasjärjestöt‚ joiden kautta tätä työtä myös tehdään.

Outi: No kuulostaa siltä, et teillä on kyllä aika hyvin, tai paljon mietitty varmasti tätä sidosryhmäyhteistyötä. Et selvästi on panostettu paljon tähän. Et varsinkin yritysten kanssa kuulosti, et on tosi paljon erilaisia asioita, mitä tehdään.

Laura: Ja hienosti lyhyessä ajassa olette laajentunut moneen.

Kaisa: Joo. Ja sanotaan näin, että meillä on myös paljon työtä vielä tehtävissä. Sanotaan näin. Että kuitenkin me ollaan suhteellisen lyhyt aika vielä oltu, että aina jonkun aloittaminen ja käynnistäminen ja luominen, niin se vie aikaa. Että me ollaan sillä tavalla mun mielestä myös alussa, mutta meillä on tietysti tavoitteet korkealla ja tahdotaan näkyä ja kuulua moneen suuntaan. Ja myöskin nostaa sitä, siis kansallisella tasolla, sen merkitystä sen rahoituksen turvaamisen tutkimukseen, mitä tehdään.

Laura: Tääkin on varmaan sellasta pitkän aikavälin vaikuttavuutta sitten, että pikkuhiljaa niitä verkostoja laajennetaan ja sitä sanomaa viedään eteenpäin ja vähän eri tavalla, kun teidän tutkimuskin edistyy, niin sieltä löytyi sitten uusia tulokulmia ja sitten löytyi taas uusia verkostoja, joille pystyy sen asian esittämään taas uudella tavalla, niin se on myös tätä vaikuttavuustyötä, verkoston rakentaminen. Ja sehän tietysti vie aikaa, kun pitää luoda sitä vuoropuhelua ja sitä luottamusta ja sellasta yhteistä. Että eihän se synny ihan tosta vaan.

Kaisa: Se on juurikin näin. Tavallaan yrityksillä on aina omat ajatukset siitä, että tavallaan me saadaan se, mitä me tehdään ja mitä yritykset tekee, et me saadaan ne niinku kohtaamaan, ni se on haastavaa ja se tavallaan se vuoropuhelu pitää olla jatkuvaa.

Laura: Tossa tuli hyvin esille ja te ootte hyvin saanut sitoutettua näitä yrityksiä tohon teidän toimintaan. Kerroit, että yritysten määrä on huimasti kasvanut siitä, mistä aloititte. Niin tää liike-elämä- ja yritysyhteistyö, mut sit ehkä tämmönen yrittäjyys ja keksinnötkin tuntuu olevan vähän tämmösessä keskeisessä asemassa tällä teidän alalla, missä tätä tutkimusta tehdään. Niin minkälaista vaikuttavuutta nimenomaan näihin asioihin keskittymällä voidaan sitten saavuttaa?

Kaisa: Lippulaivat itsessään, niinku tiedätte varmaan, niin niillähän se et se rahoitus saadaan, siinä on tosi tärkeää se, että ne tekee sitä korkeatasoista tutkimusta, että siitä kumpuaa se laaja taloudellinen ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Et se on se lähtökohta. Eli tavallaan se on sen ohjelman keskiössä. Ja nyt sitten, kun me toimitaan tässä, ja toivottavasti vielä pitkään, niin on tosi tärkeetä, että me vahvistetaan sitä sidettä elinkeinoelämän kanssa. Koska Suomi voisi olla nykyistä merkittävämpikin lääketuotantomaa. Meidän johtaja aina, akateemikko Sirpa Jalkanen, korostaa puheissaan sitä, että suomalainen lääkekehitys on onnistunut tuomaan markkinoille 22 alkuperäislääkettä. Ja sitten hän aina muistuttaa siitä et 21 niistä on juuri syntyjään turkulaisia. Ja Turku on myöskin sen immunologisen huippututkimuksen keskus ja meillä on suuri joukko lääke- ja diagnostiikka-alan yrityksiä. Niiden yritysten pitää olla mukana, jotta me saadaan tutkimusprojektit vietyä loppuun asti. Se, että me löydetään, joku asia, jonkun sairauksien syntymekanismi ja oivalletaan, miten me pystytään siihen taudin kulkuun tai sen oireisiin vaikuttamaan, mut et siitä vasta lähtee se tavallaan sen koko sen lääkkeen kehittämisen ja sairaanhoidon kaari. Eli siihen me tarvitaan ne yritykset mukaan ja yritysten investoinnit ja se lääkekehitysprojekti, se on niin pitkä ja kallis ja vaatii tosi paljon investointeja, niin tämä on se, mihin niitä yrityksiä erityisesti sit tarvitaan tähän mukaan.

Outi: No hei, vähän jo viittasitkin tähän hakemusvaiheeseen, niin vaikuttavuustyö on teillä ihan varmasti alkanut jo ennen sitä hankkeen alkua, ku te ootte työstänyt sitä hakemusta. Niin miten tässä hakemusvaiheessa se vaikuttavuuspuoli on tuotu esille?

Kaisa: Siinä hakemuksessa tietysti korostettiin tosi paljon niitä tieteellisiä tavoitteita. Että siinä painotetaan sen huippututkimuksen tekemiseen ja tulehdustautien tai syövän tai autoimmuunisairauksien, niiden parantamiseen, ennaltaehkäisyyn ja myöskin siis niihin parempiin ja yksilöllisiin hoitoihin. Eli tämähän on siellä ytimessä. Mutta sen lisäksi meillä oli siellä hakemuksessa tosi konkreettisia vaikuttavuustavoitteita. Ja hyvinkin siis tämmösiä numeerisia. Että tavallaan luvattiin jotain tiettyjä asioita. Esim. ensimmäinen asia, mitä siellä luvattiin, että me halutaan palkata tietty määrä. Siel lukee oikein, että 55 uuden henkilön rekrytointia juuri tähän alueeseen. Tähän InFlames -lippulaivan tutkimusalueeseen ja myöskin se, et me halutiin kehittää tätä koulutusalustaa. Ja ne molemmat tavoitteet on itse asiassa toteutunut jo tässä 2 v:n aikana, et me ollaan saatu tätä pystyyn ja se koulutustyö alkamaan. Sitten me ollaan luvattu siellä tasaista kasvua tutkijoiden jättämiin keksintöilmoituksiin ja muihin innovaatioihin ja myöskin startuppeihin. 30 prosentin kasvua yritysyhteistyösopimuksiin. Yli 15 kohdetta prekliinisiin testauksiin, kuusi kohdetta diagnostisiin kokeisiin, neljä molekyyliä faasin I kliinisiin kokeisiin ja 15 uutta ihan kliinistä koetta. Eli meillä on todella tämmösii konkreettisia. Ja sit lopuksi, et me saataisiin markkinahyväksyntää kolmelle InFlamesin tutkimukseen pohjautuvalle diagnostiselle testille ja kahdelle immunolääkkeelle. Eli meillä on todella ne määrät, on määritelty jo siinä hakemusvaiheessa.

Laura: Ja nyt kun tämä työ on lähtenyt käyntiin ja te olette määritellyt näin tarkasti, niin tossa sanoit jo, että joihinkin tavotteisiin ootte jo päässytkin. Niin mille aikavälille nämä tavoitteet oli niinku asetettu? Että oliko se nyt ensimmäiselle, tähän vuoteen 2023 mennessä vai sitten vielä pidemmälle ajalle?

Kaisa: Eli kun me haettiin sitä, niin me haetaan sitä 4 v:n rahoitusta. Eli nää on asetettu sinne -24 vuoden loppuun. Joo, eli tämä on se aikaväli. Mut toki on hyvin mahdollista, että ollaan hyvällä tiellä siihen mennessä, mutta me toki toivotaan, että meillä olisi mahdollista myös jatkaa sitten senkin jälkeen.

Laura: Onko tarkotus sitten siellä vuoden -24 kohdassa katsoa, että mitä on saavutettu ja siitä sitten asettaa uudenlaisia tavoitteita?

Kaisa: Mä sanon, että meillä, tää itse asiassa tuli meillä tässä jo, kun meillä on tämä scientific impact advisory board. Meillä oli ensimmäinen kokous nyt -22 syksyllä ja siellä jo tavallaan puhuttiin näistä tavoitteista ja et miten niihin päästään ja siellä tuli hyvin selkeästi esiin se, että pitää tehdä vuoden tavoitteita. Että pitää seurata vuosittain sitä, miten me tavallaan päästään kohti tätä, mitä me ollaan esitetty‚ et meillä olisi mahdollista päästä ja se on varmaan se, mitä me nyt sitten tehdään tälläkin hetkellä, et me katsotaan aina vuosittain se, että missä me tavallaan mennään ja sitten me nähdään sen 2024 vuoden lopussa sitten se sen kauden 2 v:n raportointi loppuu. Ni silloin tota katsotaan sitten tietysti. Jatketaan siitä sitten eteenpäin.

Laura: Joo. Eli kun teillä nyt sitten on tämä vahva tutkimusinfrastruktuuri, josta puhuit. Niin onko sitten ajatuksena lähteä sitten luomaan tämmösiä erillisiä infrastruktuureita myös siihen vaikuttavuuteen?

Kaisa: Eli meillä tosiaan se infrastruktuuri käsitellään ehkä tutkimusinfrastruktuureina, sinänsä, mistä mä jo tossa aikasemmin puhuin. Mutta mitä mä tähän ehkä vaikuttavuuteen voisin ajatella juuri tähän kysymykseen vastatakseni, voisin liittää tän meidän perustaman Turun immunologiakeskuksen, koska yksi vaikuttavuustavoitteistamme on ollut tiivistää yhteistyötä sairaalan kanssa. Ja tämän Turun immunoogiakeskuksen tavoitteena on se, että me saadaan kaikki immunologisesta tutkimuksesta kiinnostuneet tai sen parissa työtä tekevät kliinikot, siis lääkärit ja myös tutkijat, mukaan tähän immunologiakeskukseen. Eli tämä on ehkä semmonen työ, mikä on vasta alkanut ja se on se, mihin me halutaan myös panostaa, et me saadaan kaikki osaksi tavallaan tätä immunologista tutkimusta ja pääsee osallistumaan sen tarjoamiin yhteistyömahdollisuuksiin.

Laura: Ja sitten varmaan ne, mitä tossa aiemmin mainitsit, nämä teidän tavoitteet, jotka on nyt ehkä asetettu semmosina numeromuotoisina ja sitten on nyt ajatuksena, että tehdään tällasta vuosittaista seurantaa niihin liittyen. Niin nehän on sitten näitä vaikuttavuuspolkuja, mitä pitkin te sitten pääsette niihin isompiin tavoitteisiin. Että ootteko ajatellu niitä sellasena?

Kaisa: Meillä on tää vaikuttavuustyö sinänsä mun mielestä hyvinkin, en sano hyvin alussa, mut kuitenki, me määritellään sitä jatkuvasti ja ollaan mietitty neljä tavallaan päätavoitetta, tärkeintä vaikuttavuustavoitetta, ja sit tavallaan polkuja, miten niihin päästään, siihen tavoitteeseen. Ja meillä ensimmäinen tavoite on luonnollisesti tämä terveys. Eli tavallaan siinä siis, niinku mä alussa selitin, et meil on tämä immunologinen tutkimus ja me siis tähdätään siinä tulehdustautien, syövän, autoimmuunisairauksien ennaltaehkäisyyn ja siihen varhaisempaan toteamiseen ja parempiin yksilöllisiin hoitoihin. Eli tämähän on se meidän se tavallaan se ydin. Ja siitä sitten meillä on se seuraava tavoite, on se talous, jossa me tuemme sitä kansantaloutta suomalaista kasvua lääke diagnostiikka-alalla. Ja tää tavallaan sit kumpuaa siitä tieteestä ja siitä, et me saadaan sitä terveyttä. Ja sit se kolmas tavoite on meillä se koulutus. Eli se on meidän vaikuttavuussuunnitelmassa se kolmas asia, missä me koulutamme niitä kansainvälisen tason asiantuntijoita siihen tutkimukseen ja yhteiskunnan ja yritysmaailman tarpeisiin. Ja sit se neljäs kokonaisuus on ympäristö ja vastuullisuus. Eli me tuemme sitä lääketutkimuksessa, sitä vihreää siirtymää ja kestävän kehityksen tavoitteita. Ja edistämme kansallista hyvinvointia ja terveyden tasa-arvoistumista. Eli et me päästään niihin YK:n näihin kestävän kehityksen tavoitteisiin. Eli tavallaan me sieltä löydetään ne yhtymäkohdat kaikkiin näihin meidän tavoitteisiin, mitkä meillä on näissä meidän poluissa. Et tää on tavallaan se kokonaisuus, mitä me määrittelemme ja tietysti tämä on semmonen, joka elää tietysti koko ajan, mutta että on tämä on se työ, missä me nyt tehdään sitä vaikuttavuustyötä ja pyritään siihen satsaamaan.

Outi: Joo. No teillähän on InFlamesissa myös ihan omaa viestintähenkilö. Niin huomioidaanko täs teidän viestinnässä sit jotenkin erityisesti se vaikuttavuuden esiintuominen?

Kaisa: Eli meillä on siis haaste tässä viestinnässä. Immunologia ja immuunipuolustus terminä ei oo välttämättä suurelle yleisölle, kaikille ainakaan, kovin tuttu. Ja siis meidän viestintäasiantuntija Liisa Koivulahan viestinnästään pyrkii mahdollisimman paljon yksinkertaistamaan ja yleistajuistamaan sitä sanomaa, että mihin sillä tutkimuksella pyritään ja miten se tutkimustulos mahdollistaa sit jonkun tietyn sairauden hoidon. Eli vaikka sanotaan, että se on suurelle yleisölle, se on myös tutkijoille, että tutkijat tietysti on sen oman alansa asiantuntija, mut ku meil on suuri tutkijayhteisö, niin me tarvitaan sitä yleistajuistamista myös heille. Et ei pelkästään suurille yleisöille. Tässä on semmonen esimerkki, mikä mun mielestä ihan mielenkiintonen sinänsä, että silloin kun lippulaivakausi alkoi, niin Suomen Akatemia teki meistä tämmöset videot. Ja sitten niitä videoita mainostettiin somekampanjassa Twitterissä ja muualla somessa. Ja tää oli nää neljä uusinta lippulaivaa. Ja siinä selvisi sitten, kun tehtiin ne somekampanjat ja katottiin niitä tuloksia, et esimerkiksi Twitterissä näkyy hyvin selvästi se, että ne lääketieteelliset lippulaivat, niin ne saivat 6–10 kertaa vähemmän näyttökertoja, kun taas ne muut lippulaivat, jotka ei ollut lääketieteellisellä alalla, ja sama kävi Facebookissa. Eli ne sai sielläkin kolme kertaa vähemmän katseluita huolimatta kielestä. Et nämä oli sekä suomeksi että englanniksi. Et se haaste on just se, että tieteellinen tutkimus voi tuntua suuresta yleistä vaikealta ja vieraalta. Eli et meidän pitäis pystyy nostaa sieltä se terveys, koska terveys on aina se, mikä kiinnostaa ja tavallaan sitä kautta luoda sitä viestintää ja tää on semmonen asia, jota meidän pitää kyllä pohtia edelleen ja mun mielestä tää tulos tavallaan kertoo siitä haasteesta.

Outi: Toisaalta voisin kuitenkin kuvitella, että terveys ja just sairauksien parantaminen on semmonen, mikä ihmisille kuitenkin sinänsä aukeaa. Et jos sanotaan, et meidän pitää keksiä ratkaisuja vaikka syövän parantamiseen, niin aika moni kuitenkin on kiinnostunut kuulemaan aiheesta ja et sillee ehkä just konkretian kautta sitä pystyy avaamaan.

Kaisa: Kyllä. Mut se on tosi tarkkaa myöskin se, et millä termeillä me puhutaan. Et sit se on varmaan se, mitä varmaan meidän pitää vielä yhdessäkin miettii, että millä tavalla me avataan sitä. Että koska sit ku me mennään siihen solutasolle, niin se voi olla‚ et se on se on haastavaa. Tutkijoidenkin pitää miettiä tavallaan sitä, miten he tuo sitä omaa tutkimustaan esille.

Outi: Ehdottomasti.

Laura: Ja tässäkin varmaan on se, että kun tästä asiasta pikkuhiljaa koko ajan enemmän‚ se on esillä mediassa tai siitä puhutaan enemmän, niin sitten se tulee ihmisille tutummaksi ja sitten ei ehkä pidemmällä aikavälillä ei välttämättä haittaakaan, jos terminologia olisikin hiukan vaikeampaa, mutta tässä alkuvaiheessa varmasti pitää olla hyvin yksinkertaista. Tarkoitus on, että tämä lippulaiva on tällasta pitkän aikavälin rahoitusmuotoa tämän alan tutkimukselle. Niin mimmonen tarkoitus teillä on hakea jatkorahoitusta? Onko Suomen akatemialta tai jostain muualta sitten?

Kaisa: Joo. Eli tässä vaiheessa meillä ei ole siis tietoa, että onko meidän mahdollista saada jatkoa näille neljälle viimeiselle lippulaivalle. Eli nyt kun Suomessa on nää 10 lippulaivaa, niin nää kuusi ensimmäistä on saanut jo hakea hakea sitä jatkorahoitusta ja ovat sen saaneet. Mutta se seuraava lippulaivakausi joka olis 2025 – 2028, niin siitä ei oo vielä lupausta mistään suunnasta ja tämä on meidän yksi myös vaikuttavuustavoitteemme, et saataisiin päättäjät ja sen takia meillä on ollut paljon näitä päättäjätapaamisia, ymmärtämään se, että tämä myös lippulaivojen, kuin yleensäkin tämän tutkimuksen tukeminen on sijoittamista tulevaisuuteen. Ja ilman muuta aiomme hakea siis jatkorahoitusta, mikäli se vain on¨mahdollista. Ja toki tämän lisäksi sitten ollaan palkattu tiimiimme kaksi tutkimuspäällikköä, joiden tehtävä on sekä auttaa tutkijoita hakemaan tutkimusrahoituksia, mutta myöskin sitten he katsovat EU-pohjalta, mitä mahdollisia rahoituksia meillä vois olla. Joko siis InFlamesille tai sitten Immunologiakeskukselle, mikä täs oli aikaisemmin mainittu.

Laura: Uskoisin, että tämä aihe on sellanen niin tärkeä, että tälle kyllä varmasti jonkunnäköstä rahotusta löytää. Että toivottavasti jatkuu pitkään vielä tämä.

Kaisa: Me ainakin uskomme siihen, että me teemme tärkeää työtä ja se on rahoittamisen arvoista.

Outi: Aivan varmasti. Hei kiitos tosi paljon Kaisa, että ehdit tulla meidän vieraaksi ja kiitos paljon tästä mielenkiintoisesta juttuhetkestä.

Laura: Joo, kiitos munkin puolesta.

Kaisa: Kiitoksia, oli mukava tulla.

Laura: Me jatketaan uudella näkökulmalla seuraavassa jaksossa. Eli seuratkaa Turun yliopiston Avoimen tieteen kiihdyttämön –sometilejä, Twitteriä ja Instaa, niin kerrotaan siellä taas sitten, että milloin seuraava jakso on kuunneltavissa.

Outi: Jep. Kuullaan taas ens kerralla. Moi moi.

Laura: Moikka.

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana ovat Turun yliopiston yrittäjyyden professorit Jarna Heinonen ja Ulla Hytti. Heidän kanssaan puhutaan siitä, miten vaikuttavuutta voidaan edistää tutkimushankkeessa ja miten yhteistekemisen eli co-creationin avulla on mahdollista osallistaa muita toimijoita ja saada aikaan vaikuttavuutta.

>> kuuntele jakso

Tekstivastine

Laura: Hei mä oon Laura.

Outi: Ja mä oon Outi ja tämä on Vau, mikä vaikutus! -podcast.

Laura: Tän päivän jaksossa me jutellaan siitä, miten vaikuttavuutta voidaan edistää tutkimushankkeessa. Lisäksi me puhutaan siitä, miten yhteistekemisen eli co-creationin avulla on mahdollista osallistaa muita toimijoita ja saada aikaan vaikuttavuutta.

Outi: Ja vieraita meillä on tänään ihan kaksin kappalein. Meillä on täällä yrittäjyyden professorit Jarna Heinonen ja Ulla Hytti Turun yliopistosta. Kiitos tosi paljon, että tulitte vieraaksi ja haluaisitteko tähän alkuun lyhyesti kertoa, että keitä olette ja mitä teette Turun yliopistossa?

Jarna: No kiitos vaan, että kutsuitte mukaan. Mielellään ollaan täällä. Todella niin kuin sanoit, olen Jarna Heinonen, kauppatieteen tohtori, ja yrittäjyyden proffa, johtamisen- ja yrittäjyydenlaitoksen johtaja kauppakorkeakoulusta Turun yliopistosta.

Ulla: Ja mä olen Ulla Hytti ja myöskin kauppatieteiden tohtori ja yrittäjyyden professori ja yrittäjyyden vastuuopettaja sitten kauppakorkeakoulussa.

Laura: Kiitos. Meillä on ollut tässä podcast-sarjassa pyrkimys päästä perille siitä, että mitä vaikuttavuus oikeastaan on ja haluttaisiin nyt kysyä teiltä alkuun, että miten te määrittelette vaikuttavuuden? Mitä se teidän mielestä tarkottaa?

Jarna: No mä en ehkä lähtisi sitä nyt ihan määrittelemään, mutta mä voin kertoa jotakin, mitä mä siitä ajattelen. Yksinkertaisesti, mä ymmärrän tutkimuksen vaikuttavuuden siten, että tutkimus makes a difference. Elikkä itse asiassa tutkimuksen johdosta jokin asia maailmassa muuttuu ja on toisin. Tutkimus voi katalysoida muutosta, sekä tiedeyhteisössä, että sitä ympäröivässä yhteiskunnassa laajemminkin. Ja tiedeyhteisössä sitä vaikuttavuutta usein tarkastetaan sitaatioilla, koska kai se sitten kertoo siitä, että joku on kiinnostunut mun tutkimuksesta, kun se viitsi siihen siteerata tai tehdä siihen viitteen ja sitä lukea, ja jollain tavalla siis näin pitää sitä tiedeyhteisöä kiinnostavana. Voisi ajatella, että silloin se virittää
toisten ajatusta ja avaa uusia keskusteluja. Tämä olisi ehkä se tutkimuksellisen vaikuttavuuden näkökulmasta. Mutta sitten on tietysti myös toi yhteiskunnallinen puoli.

Ulla: Ehkä se yhteiskunnallinen vaikuttavuus nykyäänkin korostuu enemmän, elikkä se tutkimus on sinänsä tietenkin tärkeää ja se tuottaa uutta tietoa, mutta että miten se muuttaa sitten yhteiskuntaa. Että täsaä myöhemmin puhutaan tosta meidän DISCE-tutkimushankkeesta ja siinä tietysti meillä on tavoitteena muuttaa sitä, miten luovia-aloja arvotetaan, miten ne luovan alan toimijat arvottaa itse omaa toimintaansa ja sitä kautta vaikuttaa siihen koko luovien alojen toimintakenttään. Aika usein tai ehkä joskus ajatellaan, että se vaikuttavuus pitäisi syntyä jotenkin kauheen nopeesti sen tutkimuksen myötä. Että mitä vaikutusta tällä on, mutta useinhan nää on tosi pitkiä prosesseja ja yhdellä tutkimuksella ei vielä vaikuteta, ehkä kovinkaan paljon, mut sit ku sitä pitää pitemmällä aikavälillä ryhdytään tarkastelemaan, niin sitten voidaan havaita, että tutkimuksella on vaikutettu paljonkin, että ihmisten ajattelutavat ja organisaatioiden toimintatavat, yhteiskunnan, se miten valtiot toimii‚ niin muuttuu.

Jarna: Ja kyllä minun mielestäni vaikuttavuus on myös työn mielekkyyteen liittyvä juttu. Et on se aika paljon mukavampaa tehdä tutkimusta, kun tietää, et jotakin se kiinnostaa ja se on mielekäs siinä mielessä, että sillä on relevanssi sekä yhteiskunnassa, että tiedeyhteisössä. Että ois se aika kamalaa tehdä tutkimusta, joka ei kiinnosta ketään ja sillä ei oo mitään merkitystä. Et kyllä tää on työn merkityksellisyyskysymys myös.

Outi: Niinpä. Hei‚ mainitsittekin tossa jo ohimennen ton teidän hankkeen. Niin teillä oli tosiaan 2019 – 2022 Horizon 22-ohjelmasta rahoitettu suuri 3 000 000 €:n Developing Inclusive and Sustainable Creative Economies, eli DISCE-hanke. Kertoisitteko hiukan tästä teidän hankkeesta?

Jarna: No jopas, kiitos, vaan mielellään kerron, kun pääsen. Siinä tarkastelun kohteena, niinku Ulla tos jo totesikin, oli arvottaminen ja luova talous ja erityisesti kestävä ja inklusiivinen luova talous ja millainen se on ja minkälaisilla toimenpiteillä sellasta sit voidaan tässä yhteiskunnassa tehdä ja sitä siihen kohti kulkea. Ja itse asiassa jo täs tutkimuskysymyksessä on hyvin paljon läsnä vaikuttavuus. Elikkä kun me meidän hankkeessa tarkasteltiin sitä, kuinka Euroopassa voidaan kehittää entistä kestävämpi ja inklusiivisempi luova talous, niin sehän on jo ikään kuin toimenpidesuosituksen omainen kysymys. Tähän meidän monitieteisen tutkimuksen me oltiin valjastettu neljä tutkimuspartneria eri puolelta Eurooppaa ja sitten kaksi sidosryhmäpartneria. Näistä tutkimuspartnereista, niin me oltiin itse se koordinaattori ja veturi, Turun yliopisto. Mä olin hankkeen johtaja, vastuullinen tutkija. Ja meidän vastuulla oli sit myös työpaketti, joka liittyy luovan talouden arvonluontiin ja sitä tämä Hytin Ulla tässä mun vieressäni sitten johti. Sit muita tutkimuspartnereita oli King’s College, London, Englannista ja heidän vastuulla oli pari työpakettia. Toinen käsitteli luovan talouden työvoimaa osaamista ja koulutusta ja tää toinen heidän vastuulla oleva työpaketti käsitteli tavallaan kulttuurin kehittämistä ja kasvun ymmärtämistä alalla muuksikin kuin taloudelliseksi kasvuksi. Elikkä henkiseksi kasvuksi ja kulttuurisena kasvuna myös voi sitä kasvua ymmärtää. Sit meil oli vielä italialainen tutkimuspartneri Grand Sasso Science Institute, joka toi tilaston ja tällasen tilastollisen profiloinnin tähän meidän hankkeeseen. Ja lopulta myös viel sitten Latviasta Stockholm School of Economics in Riga, jotka vahvasti osallistu nimenomaan tähän meidän työpakettiin, tähän arvonluontiin ja ansaintaa käsittelevän työpakettiin, mut myös sitten laajasti tutkimusaineiston keruuseen tuolla itäisessä Euroopassa. Sä voisit Ulla kertoo niistä sidosryhmäpartnereista tarkemmin.

Ulla: Joo. Elikkä kun puhutaan nyt sit täst vaikuttavuudesta, niin sehän on ehkä vähän outo ajattelutapaa, et jos sitä ajattelee, että tutkijat tekee sitä yksin tai jotenkin tutkijavetoisesti. Elikkä meillä oli tässä koko hankkeessa mukana kaksi sidosryhmäpartneria. Toinen oli tämmöinen viestintätoimisto, CUMEDIAE Brysselistä Belgiasta ja sitten toinen tämmönen eurooppalainen luovan alan toimijaverkostoja koordinoiva Trans Europe Halles Ruotsin Lundista, mut tosiaan ne jäsenet oli ympäri Eurooppaa. Ja me toimittiin näitten sidosryhmäpartnereitten kanssa tiiviissä vuorovaikutuksessa ja he sitten taas pyrki tavoittelemaan ja tavoittamaan heidän verkostojensa kautta sitten näitä luovien alojen verkostoja. Oli ne sitten toimijaverkostoja tai sitten näitä valtiollisia verkostoja tai politiikkatoimi verkostoja. Ja sitä kautta uskottiin, et meillä oli aika vahva pääsy näihin eri toimijoihin ja sitä kautta myös sitä vaikuttavuutta.

Laura: Kuulostaa siltä, että teillä on ollu tässä hyvin laajalla erilaisia verkostoja. Tässä on ollut monta tasoa, että on näitä tutkimuspartnereita ja sitten näitä sidosryhmiä. Minkälaista se vuorovaikutus sitten oli näiden eri sidosryhmien kanssa tämän hankkeen aikana?

Ulla: No itse asiassa, kun sitä hanketta lähdettiin suunnittelemaan, niin jo siinä vaiheessa yhteistyö sidosryhmien kanssa oli keskeisessä roolissa. Et me ei yritetty sitä yksin esimerkiksi sitä, ihan jos konkreettisesti sanotaan, että ei yksin yritetty pykätä sitä suunnitelmaa, vaan otettiin nämä kaikki tutkimuspartnerit, mutta myöskin nämä sidosryhmäpartnerit sitten tekemään sitä suunnitelmaa ja usko sitten siihen, että tavallaan se korkeatasoinen tutkimus yhdessä sitten tän aktiivisen vuorovaikutuksen kanssa, niin luo sitä laajempaa vaikuttavuutta ja tuo sitä muutosta ja oikeasti saadaan kehitystä aikaan. Paitsi tieteessä niin myöskin sitten siellä yhteiskunnassa laajemminkin.

Outi: Miten te olette päätyneet juuri näihin partnereihin ja sidosryhmiin? Et oliks teillä jo kontakteja ennestään ja sitten keksitte hyvän idean hankkeeksi vai mistä tämä lähti liikenteeseen tää hanke?

Jarna: No hanke lähti liikenteeseen siitä, et me nähtiin tämä call ja päätettiin, että tähän me nyt vastataan ja sen jälkeen me ihan yksinkertaisesti katsottiin, et minkälaista osaamista tässä tarvitaan. Ja se on vähän niin kuin niin, et jotain, miten se nyt on, jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä ja miten se menikään näissä sanonnoissa. Niin tässä on juuri tämmönen seurakunta, missä meillä oli yksi partneri jo aikaisemmin tuttu, yks oli semmosta huippuosaamista edustava, mitä meillä ei ollut itsellämme. Elikkä tää King’s College London, joka puolestaan toi yhden heidän tutkimuspartnerin mukaansa. Ja tästä se lähti. Että tässä oli osin olemassa olevaa kontaktipintaa ja osin sitten aivan uutta. Ja mä uskon, et sekin on ollut yksi syy, miksi me saatiin tällainen hanke. Et täs toisaalta rakennettiin entisen olemassa olevan hyvän päälle, mutta laajennettiin. Ja ne viestintäpartnerit oli sitten koko lailla uusia, jotka oli alan osaavia toimijoita.

Ulla: Eli näitten tutkimuspartnereitten haussa, ni Google Scholar oli kovassa käytössä. Siis oikeasti, koska me tunnistettiin se heti. Itse asiassa Tutkimuspalvelut auttoi meitä siinä, että he tavallaan analysoi sen callin, että tämmöstä osaamista, tämmöstä osaamista, tämmöstä osaamista. Ja sit me tajuttiin aika nopeesti, että me ei itse tähän pystytä vastaamaan olemassa olevien verkostojen kautta, vaan meidän pitää lähteä nyt kalastamaan tuolta mereltä muita. Ja tavallaan sit, et kuka tekee tähän liittyvää tutkimusta ja sieltä sitten
bongattiin näitä ja otettiin yhteyttä sitten ja kysyttiin, et onko kiinnostusta ja siltä pohjalta lähdettiin.

Laura: Oliko näitten partnerien mukaan saaminen helppoa?

Jarna: Meillä ensimmäinen yhteydenotto oli vähän niinku huti. Ja siihenkin oli aika yksinkertainen selitys. Meil ei yksinkertaisesti kemiat synkannu. Me todettiin heti Ullan kanssa, ku me oltiin yhteydessä, et näitten ihmisten kanssa me ei haluta tehdä yhteistyötä. Ja sitten seuraava, johon me otettiin yhteyttä, se lähti heti. Aivan vieras tuntematon ihminen ja sit me kerrottiin tästä meidän aikaisemmasta kontaktista, niin hän sit tosiaan otti mukaansa sitten seuraavan kontaktin. Kyllä se
siitä sitten lähti. Tämä oli ennen korona-aikaa, niin me alotettiin silloin jo tää hankesuunnittelu zoomin avulla, et me tehtiin sitä yhteistyössä jo. Et oleellista tässä oli se, et jokainen kirjoitti jo siinä suunnitteluvaiheessa. Et ei niin, et me kirjotettiin ja muut tuli mukaan, vaan kaikki kirjoitti sen oman palansa heti jo siinä alkuvaiheeassa.

Outi: No tää ehkä vähän liittyykin tähän, mun seuraava kysymys, juuri tähän, mistä aloititkin. Eli teidän hankkeessa keskeistä oli tää yhteistekeminen eli cocreation. Niin mitä se sitten käytännössä näkyi? Ilmeisesti jo hakuvaiheessa.

Jarna: No kyllä joo. Just katselimme tänne tullessamme sitä meidän tutkimussuunnitelma, ni siellä oli jo ihan alkuvaiheessa kuvattu tämmönen DISCEco-creation approach ja se lähti siitä alusta, et jo ihan alusta sidosryhmät sitoutetaan siihen mukaan. Et he jo osaltaan pääsee vaikuttamaan siihen, mitä tutkitaan ja kuinka. Ja me puhuttiin siinä sellasesta, kun co-desing, tutkimuksen co-desing. Käytännössä tarkoitti sitä, et me alistettiin meidän tutkimusasetelma myös sidosryhmien tarkasteltavaksi ennen kun me mentiin varsinaisen
kenttätyöhön. No sit taas toisaalta me ajateltiin myös, et ne sidosryhmät, edustajat, niin ne on mukana siinä meidän tutkimuksessa. Elikkä he toimii myös haastateltavina ja eri
tahoina, joita me konsultoidaan sen tutkimusprojektin aikana. Ja tästä me käytettiin siinä hienossa meidän kuvassa tällaista nimeä kuin tutkimuksen coproduction.
Ja sit lopulta ne sidosryhmät oli jo suunnitteluvaiheessakin vahvasti ajateltu olevan vahvasti kiinni myös tutkimustuloksia viestittäessä ja levitettäessä eteenpäin. Ja
tämä oli sit tätä, mitä me kutsuttiin siinä Impact Collabrationiksi. Ja oleellista oli, et me testattiin heidän kanssaan, ja niinku me tehtiinkin, alustavia toimenpideehdotuksia ja suosituksia, ennen kuin me todella laadittiin niitä viimesiä raportteja, jossa me ne komissiolle sitten ne meidän suosituksemme kirjoitettiin. Ja näin niinkuin tavallaan sidosryhmät oli aidosti myös vaikuttamassa siihen, minkälaisia pääviestejä ja suosituksia me sitten meidän tutkimuksen pohjalta annetaan.

Ulla: Elikkä ehkä semmonen pääasiaa, joka varmasti oli vaikuttamassa siihen, että tämä rahoitus saatiin, oli se tää yhteistekeminen. Ja se ei oo mikään semmonen
irrallinen kikkana tai jotenkin irti siitä vaan, et se oli alusta asti koko ajan läsnä siinä tekemisessä. Et uskotaan‚ että sitä kautta sitten saadaan sitä muutosta
aikaan, saadaan vaikuttavuutta aikaa ja sitä parempaa, kestävämpää kasvua Euroopassa.

Laura: No onko tällainen yhteistekeminen yleistä erityisesti EU-hankkeissa tai sitten yleisestikin?

Jarna: No ainakin, kun jonkin verran pitkä perspektiivi on tähän tutkimustoimintaan, niin on tää selvästi muuttunut ja lisääntynyt. Ja EU-tason hankkeissa, no meillä nyt on tästä viimeisimpänä täst viimesestä Horisontista nyt kokemuksiani, ni kyllä se siellä oli jo calliin kirjoitettu sisään ja kyllä musta tuntuu, että tämä ei ollut ainoa, vaan kyllä se on hyvin laajasti siellä mukana. Mutta ihan esimerkkinä hyvin pienestäkin hankkeesta, meillä on tällä hetkellä yksikössä käynnissä tuonne työ- ja elinkeinoministeriöön tämmöinen yrittäjyys -
strategian tukeva yritysten perustamisaktiviteettia tutkiva hanke. Niin siinäkin jo tommosen vajaan vuoden mittaisen hankkeen sisällä on työpajatyöskentelyä ja poliittisten päätöksentekijöiden ja yrittäjyyden, vaikuttajien kanssa. Et kyl se on läsnä paitsi EU-tasolla niin myös Suomen tasolla. Ja mä luulen, että Suomen tasolta on muitakin esimerkkejä.

Ulla: Varmasti kaikille tai monille tulee mieleen just nää STN-hankkeet. Elikkä nää Strategisen tutkimusneuvoston hankkeet, jotka edellyttää sitä vahvaa vuorovaikutusta ja sitä yhteistekemistä. Ja itse asiassa nyt näistä muista hankkeista, niin meillä on käynnistymässä Business Finlandille tämmönen korkea koulutettujen osaajien houkuttelua ja Suomessa pitämistä, niin siinäkin tavallaan koko ajan, kun sitä hanketta tai sitä hankesuunnitelmaa sparrattiin, niin tavallaan Business Finlandilta, et no miten nämä siirtyvät sitten käytäntöön nämä teidän tutkimustulokset, miten sitä viedään, miten sitä konkreettisesti tehdään, voitteko konkretisoida. Et kyllä mä luulen, että nykypäivänä on vaikeaa tehdä tutkimushanketta, jota joku muu rahoittaa, jos ei siinä jotenkin tää olis läsnä.

Outi: Onko tää on aikaisemmin ollut tämmönen co-creation? Jotenkin tuntuu siltä, että termi on ehkä aika uusi kuitenkin. Niin onko tätä aikaisemminkin ollut hankkeissa ikään kuin vaatimuksena vai onko tää on nyt vähän niinku tullu tässä hiljattain?

Ulla: Kyllä mä uulen, et se on aika uutta. Että aikaisemminhan puhuttiin disseminaatiosta. Elikkä siitä et miten ne tutkimustulokset viedään käytäntöön ja ja siinä oli ehkä just semmonen ajallinen, että ensin tutkijat saa pari vuotta rauhassa tutkia ja sitten ku tulee jotain sanottavaa, niin sitten yritetään mahdollisimman paljon rummuttaa eri kanavissa sitä ja järjestetään seminaaria tai järjestetään jotain policy workshoppeja. Mutta kyllä nyt sitten ikään kuin se fokus on siinä, että tavallaan ne tutkimustulokset pitäisi jo heti siellä prosessin aikana tavallaan testauttaa ja ehkä saada jo käytäntöön siellä tutkimusprojektin aikana.

Jarna: Kyllä siinä aika lailla kysymys myös tavallaan siitä encagementistä ja miten me saadaan tutkijayhteisö ja se muu yhteiskunta vuorovaikutteisesti keskustelemaan toinen toistensa kanssa. Et se on tietysti tutkijoille aika haasteellista, kun tuntuu, et ei mulla oo näitä tuloksia vielä, et mistä mä siellä keskustelen. Mut ku se juttu on just keskustella niiden tulosten tekemisestä ja siitä fokuksesta ja siitä, et ikään kuin luoda se odotusarvo myös sinne yhteiskuntaan, että tämmöstä hei meillä on kohta tulossa. Ja se vaatii ehkä meiltä tutkijoiltakin vähän semmosta uuden toimintatavan oppimista, mutta on se ihan hauskaa. Aikaa vievää, mutta kyllä se ihan hauskaa on. Että kyllä siitä myös tutkimuksellisesti saa
kyllä lisäarvoa.

Laura: Kyllä se varmasti auttaa, kun saa vähän uudenlaisia näkökulmia siinä tutkimuksen tekovaiheessa ja saatetaan huomata ehkä jotain sellasia gäppejä, että tähän me ei ollakaan paneuduttu, että tästä voi olla vielä hyötyä meille ja sitten voi sitä ottaa myös mukaan siihen hankkeeseen sellaistakin asiaa.

Jarna: Juuri näin.

Outi: No tosta vois oikeestaan jatkaa, et mitä kaikkia hyötyjä tästä nyt sit teidän mielestä saatiin tästä, et tehtiin yhteiskehittämisenä tai yhteistekemisenä?

Ulla: Joo, no Laura, tässä vei jo sanat suusta elikkä niitä uusia näkökulmia ihan varmasti. Uusia kontakteja ja myöskin sitä, ei pelkästään‚ et me taas tutkijoina saatiin uusia kontakteja, vaan kun näitä tilaisuuksia järjestetään, niitä tulee niitä alan toimijoita sinne, niin vaikka vois kuvitella, että jollain tämmösillä aloilla, niin kaikki tuntee kaikki ja ehkä joku voi tunteakin, mutta ei ne kaikki tunne kaikkia. Et kyl nekin tavallaan löytää hyötyjä siitä, että ne saadaan puhumaan keskenään ja löytämään yhteisiä intressejä. Mutta tietysti myöskin tutkijoitten ja toimijoitten välillä.

Ja sitten ehkä se, mikä tavallaan on nyt sitten se ero siihen disseminaatiomalliin on se, että tavallaan tämmösellä yhteistekemisellä saadaan sitä sitoutumista siihen hankkeeseen jo matkan varrella. Että ei tarvii ostaa niitä tuloksia sitten, kun ne on jo valmiit vaan, että on mukana siellä vaikuttamassa, niin sitten ehkä on niinku helpompi hyväksyä, että tämmösiä asioita nyt sitten ehkä tästä voidaan lähteä tekemään. Että kyllä se vaikuttaa siihen, että ne tulokset leviää nopeammin ja tehokkaammin sitten siellä sidosryhmien keskuudessa.

Outi: Tuntuuko se sit siltä, et tavallaan se ei jää vaan pelkäksi tutkimuspaperiksi jonnekin hyllylle vaan, et se aidosti sit jää jotain muillekin käteen, kun vaan sille tutkijalle itselle?

Jarna: Kyllä näin ja just, et sit saa sellaisen keskustelun aikaiseksi. Se on tärkeätä. Ja kun minä viittasin aluksi siihen työn mielekkyyteen, nii tää nyt just on sitä mielekkyyttä, että huomaa, et jotakin kiinnostaa ja se vie keskustelua eteenpäin. Ja toivottavasti myös muuttuu toimenpiteeksi, et ei pelkästään lätinäksi.

Laura: Tuntuiko teistä tässä hankkeen aikana, että näiden sidosryhmien oli helppo omaksua sitä uutta tietoa? Vai löytyikö sieltä myös vastustusta siihen, että ei, että nyt te olette ymmärtänyt väärin ja sitten tuliko semmosta soraääntä sieltä?

Jarna: No en mä tiedä. Jonkin verran varmaan sitä, et yksilöitä me kaikki ollaan, et tuli soraääniäkin, mut et kyl mä ehkä sanosin, et suurin haaste oli se, et sai ihmiset mukaan sinne. Et sit se keskustelu oli hyvinkin antoisaa, ku saatiin se porukka kasaan. Et jälleen taas tutkija voi olla semmone harhaluulo, et täst me vaan laitetaan kutsu noin ja sit ne ihmiset tulee sinne ja sit me aletaan keskustella, mutta kun ei ne ihmiset välttämättä tuu sinne ja tuleeko sinne ne oikeat ihmiset. Niin se on tosi iso haaste, että saadaan sinne ne oikeat ihmiset, kenen kanssa on sit tarkoituksenmukaista käydä sitä keskustelua. Kyl ne keskustelut mun mielestä ainakin oli kaikki pääsääntöisesti hedelmällisiä ja en mä kokenut olevani missään
kohtaa väärällä asialla. Et totta kai me tuotiin uusia näkökulmia. Meidän tutkimusryhmä nimenomaan tuli luovan sektorin ulkopuolelta yrittäjyystutkimuksen taustalla, niin olihan siinä vähän sellaista, että sopiiko taiteella ja kulttuurilla tehdä rahaa tyyppistä keskustelua siinä sit käytiin. Nii olisin voinut kuvitella, et vastustus olisi voinut olla suurempaakin. Et kyl mä koin, et se oli ihan hedelmällistä ja vei asiaa eteenpäin.

Ulla: Et ehkä just tämä houkuttelu liittyy just tietyllä tavalla, niinku vaikka me ollaan tekemässä sitä yhteiskunnallista muutosta, joka vaikuttaa näitten toimijoitten elämään positiivisesti, niin kuitenkin se aikajänne kysymys siinä on. Että eihän me pystytä tarjoamaan, että tule tänne workshoppiin, niin sinun maailmasi muuttuu seuraavana päivänä. Elikkä kyllä siihen jouduttiin pistämään kaikki keinot ja kaikki verkot veteen ja kaikki, et tosiaan saatiin ne ihmiset tulemaan sinne paikalle. Vaikka siitä ei ole hyötyä heille juuri tänään, mutta että tavallaan sitten tulevaisuudessa.

Laura: Mikä oli semmonen päämotivointikeino, mitä te käytitte? Että tämä on varmaan just monelle haaste saada ne motivoitua sinne.

Jarna: No kyl me koetettiin se meidän tutkimuskysymys kääntää semmoseen muotoon just, et tule hakemaan keinoja, miten sä voit vaikka menestyä tällä alalla tai saada tästä itsellesi hyvän elannon. Jotakin tällaista, mikä puhuttelee sitä yksilöä. Eikä niin että haemme tässä poliittisia keinoja näiden asioiden parantamiseksi vaan just sitä yksilöä puhuttelevaa juttua. Ja ehkä juuri kaikkein haasteellisin ryhmä, joka ei liity vaan tähän luovan talouden toimiin vaan ylipäätänsä näihin, ku me yritystutkimusta on tehty, niin kuinka saada ne ihan ne ruohonjuuritason toimijat mukaan. Et siel on kyl poliittisia päätöksentekijöitä ja tämmösii niin kuin sanotaan projektimanagereita ja tämäntyyppisiä verkostomanagereita helposti saadaan mukaan. Mut sit kun pitäisi saada ihanne luovan talouden toimijat, niiku ne sanottas yrittäjyystutkimuksessa Yrjö Yrittäjät sinne matkaan, niin sit onki jo haasteellisempaa. Koska sehän on heille aina päivä ilman laskutusta. Niiku Ulla tos jo aikaisemmin totesi, et miten saada mukaan, ku ei tavallaan oo sitä välitöntä hyötyä. Ja meillä nyt se onnistuu kohtuullisen hyvin. Tämä oli haaste meillekin, mutta kohtuullisin hyvin, kun me koitettiin kääntää se kieli, et mihin sinä itse voit vaikuttamassa. Ja sit tällainen lumipallostrategialla, et kerro kaverillesi ja kerro toiselle ja et jos ei ensimmäisen workshoppiin tai haastattelun tullut, niin saatto tulla sit jo toisen, kun oli toinen kertonut ehkä positiivisia asioita. Et tärkeintä oli saada se ihan niiden alan ruohonjuuritason toimijoiden ääni kuuluviin ja mä luulen, et me onnistuttiin ihan kohtuullisen hyvin.

Ulla: Ja tässä niillä verkostoilla on tosi iso merkitys. Että kyllä se, vaikka me itse pidämme tietenkin itsemme kauhean lähestyttävinä ja että yliopistokin on nykyään hyvin tämmönen käytännönläheinen partneri, niin silti voisin kuvitella, et jos me oltais yksin vaan yritetty rummuttaa ja lähettää niitä kutsuja, niin vähiin ois jäänyt. Mut sit ku se kutsu tulee tavallaan just semmosen merkityksellisen sidosryhmän kautta, et koska kuitenkin tämä ala on hyvin verkottunutta. Siis sillai että toimitaan verkostoissa, niin jos se tulee sitä kautta se kutsu, niin on helpompi luottaa siihen, et no kyllä siitä ehkä jotain hyötyä on ja voin nyt lähteä kattomaan ainakin, mitä se mitä siellä tapahtuu.

Jarna: Ja tässä yhteydessä myös paikallisuus on tosi tärkeä. Koska tämä on niin kuin hyvin tämmösta ekosysteemilähtöistä tai ekologialähtöisiä, siellä paikallisesti tapahtuvaa toimintaa. Niin se et Suomesta tulee joku kertomaan Hollantiin, et hei me tultais haastattelemaan, niin ei se oo oikein toimiva. Meillä piti aina olla ne paikalliset aktorit siellä paikalla, jotka tunsi sen verkoston ja kutsui sinne, et löydettiin ne pari kolmekin avainhenkilöä sieltä alueelta, joiden kautta me sit lähdettiin sitä sanomaa viemään eteenpäin. Se oli tosi tärkeätä.

Outi: No tässä tuli nyt yksi haaste aika tarkkaankin käytyä, mutta mitä muita haasteita kohtasitte tämän yhteistekemisen tiimoilta?

Jarna: No ku katsotte tarkkaan noita vuosilukuja, milloin tämä hanke on toteutettu, niin se osuu just niinku jämptisti suurinpiirtein, et milloin korona oli käsissämme. Ja juuri kun meidän piti lähtee 2022 vuoden alussa kentälle, me oltiin tehty tää pilotointivaihe, niin sittenhän tuli koko Euroopan tasoinen lockdown ja kuukauden kaksi odoteltuamme todettiin, ehkä me ei odotella enää, vaan sit meidän piti koko metodologia kääntää online -versioksi. Ja kyllä se kieltämättä oli haaste, kun tämmönen facetoface vuorovaikutus yhtäkkiä vietiinkin, jonka varaan hyvin voimakkaasti workshoppeja oltiin laskettu. Niin se sit vietiinkin virtuaaliseksi, niin kyllähän se oli haaste, mutta kyllä mä uskon, et sit toisaalta se mahdollistikin. Et sit voitiin pitää aika tehokaasti, ajan käytöllisesti, erilaisia webinaareja ja sitten ei kasvokkaisia, vaan siis kuitenkin yksilöhaastatteluja pystyttiin tekemään aika
isot määrät, kun ei tarvinnutkaan matkustaa. Toisaalta se haittas, mut toisaalta se samaan aikaan mahdollisti. Ja kyllä mä lopputuloksesta voin päätellä, kyllä me mielestäni aika hyvin
tavoitettiin‚ ja varsinkin hyvin tutkimustehokkaasti, ne keskeiset kohderyhmät. Ja niitä alan toimijoita, jolla oli jotakin relevanttia annettavaa tälle hankkeelle. Mutta kyllä se korona oli aika iso sellanen. Pisti pään pyörälle.

Outi: No minkälaisia keinoja te sitten löysitte tähän yhteistekemisen fasilitoimiseen? Et itsekin ollaan verkkotyöpajoja vedetty tässä korona-aikana, niin kyllä se aika paljon meidän mielestä ainakin siltä fasilitaattorilta vaatii ja semmosta etukäteissuunnittelua. Minkälaisia keinoja teillä oli käytössä?

Ulla: No siinä nää meidän sidosryhmäpartnerit teki kyllä ison työn. Just et nehän oli ikään ku suunniteltu ja kellotettu ja mietitty. Se oli vähän niinku semmonen tvproduktio-tyyppinen, et se ei ollut todellakaan mikään, et tullaan zoomiin kaikki yhtä aikaa ja sitten vaan aletaan puhua. Et kyllä ne verkossa tapahtuneet webinaarit, ne oli hyvin laadukkaita ja suunniteltuja. Ja just, niinku sanoit, niin ne täytyy miettiä alusta loppuun ja mitä sitä tehdään.

Jarna: Ja sitten esimerkiksi se Final event, joka oli Brysselissä maaliskuussa -22, niin se oli jo ihan valostudio ja siellä oli ammatti-TV filmaajat paikalla ja se oli
käsikirjoitettu minuuttiversiona. Et kyllä se osattiin todella tehdä hienosti. Sit meidän näissä työpajoissa, mitä me tehtiin meidän nii näiden toimijoiden kanssa, niin meillä oli myös konsulttiapua juuri näitten meidän verkostotoimijoiden kautta tai näitten sidosryhmätoimijoiden kautta, jotka ovat tottuneet fasilitoimaan toisin kuin ammattitutkijat, jotka ovat toki hekin fasilitoineet, mut vähän toisella tavalla. Et kyl siin käytettiin, pyrittiin saamaan parhaat voimat liikenteeseen. Et ei se oo sitä‚ että siellä vaan puhuva pää jossain zoomissa ja sit muut mustat tulitikkulaatikot siellä sitten ihmettelee. Et laadukkaasti tehtyjä tapahtumia. Osin myös virtuaalikonferenssien yhteydessä. Et sit me käytettiin sellasiakin keinoja, et me saatiin iso porukka erilaisia toimijoita yhteen tän hankkeen puitteissa.

Laura: No miten sitten tällainen yhteistekeminen edisti tätä vaikuttavuutta tässä hankkeessa?

Jarna: No niinku tässä nyt jo tullut hyvin selkeästi esille, niin kun sitä tehdään koko ajan, niin ensiksi keskustellaan itse siitä hankkeesta‚ ei vielä sen tuloksista, sitten pikkuhiljaa sen tavoitteista ja siitä, et kuin sitä tehdään ja sitten sitä mukaa, kun työ menee eteenpäin, niin voidaan ryhtyä keskustelemaan jo alustavista tuloksista ja johtopäätöksistä. Ja sitten lopulta myös toimenpidesuosituksista ja aina tää on vuorovaikutuksessa keskustelun omaista. Et ei niin, et tutkijat tulee yhden eksaktin vastauksen kanssa, vaan ikään kuin tuo sen siihen pöytään keskusteluun ja antaa muiden sitä sit kommentoida. Niin kyl mä uskon, että juuri ne asiat, se engagement ja tällainen sitoutuminen ja sitten sen tarinan eteenpäin vieminen on helpompaa, kun siinä on paljon koko ajan useita toimijoita matkassa. Et kyllä mä näen, et se vaikuttavuus tulee nimenomaan sitä kautta.

Laura: Onko tämä sellainen asia, mikä on tullut jäädäkseen? Eli tällä tavalla nyt sitten tutkimusta tehdään myös tulevaisuudessa vai?

Jarna: No olihan täs aluksi juttua, et pienemmissä ja suuremmissa, ainakin näitä elementtejä. Et varmaan jokainen tekee sitä sitten sen hankkeen tavoitteista käsin vähän erilaisilla menetelmillä ja fokuksella, mutta kyllä mun on vaikea nähdä, että kun verovaroin esimerkiksi tutkimusta paljon rahoitetaan, että se voisi elää omassa tyhjiössään ja sitten käydä joskus tupsahtaa vähän kertoilemaan niistä tuloksista eteenpäin. Vaan kyllä se nähdään, että sen pitää johtaa muutokseen yhteiskunnassa ja kyllä silloin mä ainakin näen, että tällainen toiminta on siinä selkeästi mukana jollakin painolla.

Laura: Kyl tää on oikeastaan ajanhengen mukaista tehdä tällä tavalla. Että kyllähän tämmöstä co-creationia nyt muutenkin sitten on paljon niinku yritystoiminnassa ja kaikessa muussakin, niin miksei sitten tietysti yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa.

Outi: No teidän hanke nyt selvästi oli aika menestyksekäs. Niin jos joku muu nyt tuolla pohtii tämmösen co-creation hankkeen aloittamista tai on ehkä jo aloittanutkin, niin oisko teillä antaa jotain vinkkejä, että miten se sitten toteutetaan sujuvasti ja menestyksekkäästi?

Ulla: No niinku tossa puhuttiin, niin se niitten osallistujen saavutettavuus on haaste, joten siihen kannattaa paneutua ja kannattaa miettiä just sitä, että et ei ehkä niin, että tutkijana tai tutkimusyksikkönä, niinku sitten yrittää hakea niitä ihmisiä paikalle, vaan et keiden kanssa voi verkostoitua, keitä ne on ne sidosryhmäpartnerit. Vaikka ne ei ois ns. virallisia partnereita siinä tutkimushankkeessa, mutta joilla on jollain tavalla intressi siihen tutkimusteemaan ja joilla on sitten hyvä pääsy siihen kohderyhmään, jonka sinne haluaa. Elikkä sitä
kannattaa kyllä miettiä, että miten löytää ne kontaktit ja miten saa oikeat ihmiset siihen paikalle. No sit toinen kysymys on sitten just nää vuorovaikutuksen menetelmät, nämä fasilitointimenetelmät. Että siinäkin on ihan asiantuntijoita, että jos vaikka tutkimusprojektin budjetti sallii, niin kannattaa vaikka budjetoida ihan että, tämmöstä ostaa ulkopuolista asiantuntemusta sitten siihen fasilitointiin, jos se tuntuu itselle vieraalta. Ja sitten ehkä kolmas on se, että kun sitä yhteiskehittämistä tehdään, niin siitä sitten kannattaa tehdä ihan oikeasti ja aidosti. Elikkä ei tulla sitten omalla vahvalla agendalla sinne vaan oikeasti altistaa itsensä ja omat ajatukset ja ennakkoluulot siitä teemasta sille keskustelulle ja kuunnella niitten ihmisten ja osallistujien näkökulmia. Ymmärtäen myöskin sen, että ne, jotka sinne tulee, niin heillä kaikilla on oma viitekehyksensä ja agendansa. Ja sitten tavallaan ehkä sen ymmärtäminen ja ehkä tekeminen näkyväksikin siinä osallistujille, että meillä on tämmösiä erilaisia lähestymistapoja ja ajatuksia tästä ja se ehkä sitten myöskin avaa mahdollisuuden
siihen aitoon vuorovaikutukseen ja keskusteluun, kun tunnistetaan, että vaikka puhutaan samasta teemasta, niin ei välttämättä sitten ne näkökulmat oo samat mutta voidaan kuitenkin löytää sitten yhteisiä juonteita ja näin.

Jarna: Ja kyllä mä sanoisin, että ei tää mitään rakettitiedettä oo. Mutta ei tää helppoakaan oo, et se vie aikaa, mutta on se pahuksen mukavaa. Ja edelleen palaudun siihen työn mielekkyyteen, et kun saa uusia näkökulmia, niin kyllähän se jos joku on tutkijalle tärkeetä. Et suosittelen siitä näkökulmasta.

Outi: No niin kaikki vaan sitten tekemään yhteistekemishankkeita. Hei, kiitos teille molemmille tosi paljon tästä juttuhetkestä ja suuret kiitokset, että ehditte tulla tänne meidän vieraaksi.

Laura: Joo, kiitos minunkin puolesta.

Jarna: Ja kiitos, oli hienoa olla mukana.

Laura: Ja me jatketaan uudella näkökulmalla seuraavassa jaksossa. Seuratkaa Turun yliopiston Avoimen tieteen kiihdyttämön sometilejä, Twitteriä ja Instaa, niin me kerrotaan siellä milloin seuraava jakso on kuunneltavissa.

Outi: Kuullaan taas ens kerralla. Moi moi.

Laura: Moikka.

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana ovat Turun yliopiston professori ja Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen tutkimusjohtaja Anu Hopia ja Flavorian tutkimuskoordinaattori Pauliina Ojansivu. Heidän kanssaan jutellaan siitä, miten eri sidosryhmät voivat osallistua yliopistossa tehtävään tutkimukseen. Lisäksi puhumme tutkimustiedon yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ja popularisoinnista.

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine

Laura: Hei, mä oon Laura.

Outi: Ja mä oon Outi ja tämä on Vau, mikä vaikutus! -podcast.

Laura: Tän päivän jaksossa me jutellaan siitä, miten eri sidosryhmät voi osallistua yliopistossa tehtävään tutkimukseen ja puhutaan tutkimustiedon yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ja popularisoinnista.

Outi: Vieraaksi me ollaan tänään saatu Turun yliopistosta funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksesta elintarvikekehityksen professori Anu Hopia ja lisäksi Flavorian tutkimuskoordinaattori Pauliina Ojansivu. Kiitos tosi paljon, kun ehditte tulla meidän vieraaksi. Haluaisitteko tähän alkuun lyhyesti kertoa, että keitä olette ja mitä teette?

Pauliina: Mä oon Pauliina Ojansivu ja kiitoksia kutsusta. Ja toimin tosiaan Flavoria tutkimusalustan koordinaattorina. Mä olen taustaltani elintarviketieteilijä ja usean vuoden ajan vetänyt erilaisia sen tyyppisiä tutkimus- ja kehityshankkeita, jotka sijoittuu yritysten ja tutkimusten rajapintaan.

Anu: Mä olen Anu hopia. Tosiaan professorina toimin funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksessa. Tituleeraan itseäni ruokatutkijaksi. Elikkä aika monipuolisesti tutkin ruokaa ja ruokavalintoja, mitkä vaikuttaa ihmsten ruokavalintoihin, minkälaisia ruokakokemuksia syntyy. Ja mukava olla tässä teidän podcastissa, koska myös tosiaan tämä yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja popularisointi on tavallaan nivoutunut mun työhöni oikeastaan koko ajan.

Laura: Mukava saada teidät tänne. Meillä on tässä podcast-sarjassa pyrkimyksenä päästä perille siitä, että mitä se vaikuttavuus oikeestaan on. Ja haluaisinkin nyt sitten kysyä alkuun teiltä, että
miten te määrittelette tätä vaikuttavuutta, että mitä se teille tarkottaa?

Pauliina: No me ollaan Flavorian-strategiassa määritelty, että me tarkotetaan siellä vaikuttavuudella sitä, että me tuodaan toiminnassamme yhteen tiede, yhteiskunta,
elinkeinoelämän ja kuluttajat. Ja me nostetaan esiin kiinnostavia ajankohtaisia tutkimuskysymyksiä, joissa on huomioitu myös yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Henkilökohtaisesti, mun mielestä se vaikuttavuus käytännössä on sitä, että tutkimuksia ja hankkeita jo suunnitteluvaiheessa, niin siinä vaiheessa otetaan huomioon se yhteiskunnallinen taso. Tutkimuksen ja hankkeiden teemat, ne
nousee esiin yhteiskunnallisesti keskeisistä ja ajankohtaisista teemoista ja niitä toteuttaessa tehdään vuorovaikutuksessa sen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän kanssa. Ja monet rahoittajatkin tätä nykyään vaativat.

Anu: Ja sitten tosiaan, jos ajatellaan ihan sitä ruohonjuuritason vaikuttavuutta, niin se meillä täällä on kyllä sitä, että pidetään huolta siitä, että meillä on koko ajan käynnissä yhteisiä aktiviteetteja eri sidosryhmien kanssa. Eli esim. tällä hetkellä meillä on käynnissä suuri määrä tutkimusprojekteja eri alojen tutkijoiden kanssa ja se on tärkeä osa ikään kuin sitä vaikuttavuutta tieteiden välissä. Ja tieteidenvälinen yhteistyö ja dialogi on tärkeä osa sitä meidän työtä. Sitten meillä tosiaan, niinkuin Pauliinakin mainitsi, on erilaisia tki-hankkeita, jossa on mukana todella yhteiskunnan sidosryhmiä eri puolilta. Että meillä on yrityselämää, mutta meillä on myös hyvin paljon kaupunkeja ja kuntia meidän näissä hankkeissa mukana. Kehittämisorganisaatioiden kanssa tehdään yhteisiä hankkeita. Eli on semmonen hyvin laaja yhteiskunnallinen vaikuttavuus siellä eri tahojen kanssa. Ja sitten tietysti vuosittain siis satoja ihmisiä, tavallisia suomalaisia osallistuu meidän näihin tutkimuksiin, koska nehän on aina aika isoja otoksia ja lisäksi jokainen Flavoriassa ruokaileva, joka tänne tulee (noin 1 000 ruokailijaa päivässä), niin he saa mahdollisuuden seurata niitä omia ruokavalintojaan. Niiden ravitsemuksellista merkitystä ja myös hävikin näkökulmasta. Eli tavallaan se ruohonjuuritason vaikuttavuus ulottuu sieltä niin yksilöstä eri organisaatioihin ja ministeriöihin ja erilaisiin sidosryhmiin.

Outi: Pauliina, sä työskentelet täällä Flavoria-tutkimusalustan koordinaattorina. Niin kertoisitko vähän, et mitä tämä Flavoria on? Mitä se tarkoittaa?

Pauliina: Flavoria on monitieteinen tutkimusalusta, tai paremminkin tämmönen living lab-tyylinen alusta. Mutta samaan aikaan se on myös monitieteinen tutkijoiden verkosto. Ja se näyttää ihan tavalliselta kampusalueen lounasravintolalta ja kahvilalta, jossa ravintolaoperaattorina toimii Sodexo, mutta samaan aikaan se on yliopiston tutkijoille ja Helsingin yliopiston tutkijoille tutkimus- ja kehitysympäristö. Flavoria tutkimusalusta kokonaisuuteen kuuluu neljä tutkimusympäristöä. On ravintolasali, kahvila, sitten tässä ravintolasalin välittömässä yhteydessä oleva moniaistitila Aistikattila, missä me ollaan nytkin, ja sitten tutkimustyökaluksi kehitetty My Flavoria -tutkimussovellus. Alustalla me kerätään ihan tieteelliselle tutkimukselle päivittäin tietoa ihmisten ruokavalinnoista ja biojätteen määrästä. Mutta sit Flavoria on erityisesti usean tiedekunnan yhteinen fasiliteetti, jonne sitten tutkimusryhmät voi tuoda oman koeasetelmansa. Meillä on tällä hetkellä Flavorian toiminnassa mukana Turun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta, kasvatustieteiden tiedekunta, Turun kauppakorkeakoulu, teknillinen tiedekunta, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, sekä Brahea-keskus ja sitten Helsingin yliopistosta maatalous-metsätieteellinen tiedekunta.

Outi: Paljon ihmisiä on mukana tässä. Miten Flavoriassa sitten nämä eri sidosryhmät ihan konkreettisesti pääsee osallistumaan tähän tutkimukseen? Vähän siitä mainitsittekin jo tuossa, että lounasvalintoja tehdessä voi osallistua, mutta mitä kaikkia eri tapoja tähän nyt sitten on?

Anu: No joo, jos lähtee niistä sidosryhmistä ihan sieltä yksilötasolta. Elikkä ihan tavallisia suomalaisia ja kansainvälisiäkin ruokailijoita, kun he tulevat tuonne lounasravintolaan, niin siellä mainostetaan koko ajan tätä tutkimukseen osallistumisen mahdollisuutta. He voivat ladata tän My Flavoria -apin itselleen ja sen kautta paitsi, että he voivat seurata päivittäisiä ruokavalintojaan, niin sitä kautta sitten kutsutaan myös tutkimuksiin heitä. Ja sitä me tosiaan pyritään tekemään aktiivisesti, että rakennetaan ne tutkimushankkeet myös sellaisiksi, että niihin olisi kiva ja kiinnostava osallistua. Elikkä että osallistumalla ihmiset pääsee myös vähän kiinni siihen, että minkälaista ruokatutkimuksen teko on ja samalla tavallaan tutustuvat itseensä ehkä sitten niiden tutkimusasetelmien myötä vähän vähän syvällisemmin. Et silleen ihan kaikki tavalliset ihmiset, mukaan lukien te, voitte mielellään tulla siihen osallistumaan mukaan. Mutta sitten tietysti nämä muut sidosryhmät, niin me jatkuvasti keskustellaan
näiden sidosryhmien kanssa, haetaan yhteisiä kiinnostuksen kohteita, rakennetaan uusia hankkeita. Joko ihan pieniä hankkeita tai sitten todella isoja ja monivuotisia hankkeita, jotka syntyy jatkuvan arkisen vuoropuhelun ja keskustelun myötä. Niitä on menossa koko ajan. En uskalla lukumäärä nyt sanoa, mutta ei kahden käden sormet riitä tällä hetkellä. Toki tavoitteena on koko ajan lisätä lukumäärää.

Pauliina: Ja voisin ehkä sen lisätä, että noita hankkeita menee tosiaan erilaisten tutkimusorganisaatioiden kanssa, mutta myös eri yritysten kanssa ja itse asiassa Flavoriakin aikanaan on co-innovation -hankkeen myötävaikutuksella syntynyt, missä on sitten tutkimusorganisaatioita ja yrityksiä.

Laura: Minkälaisia yrityksiä teillä on mukana näissä hankkeissa? Onko ne elintarvikealan yrityksiä vai jotain muuta?

Pauliina: No koska Flavorian toiminnassa on monta tiedekuntaa, niin tietysti jokaisen tiedekunnan oman tieteenalan edustajansa katsoo sitä samaa focusteemaa, mitkä meillä on kestävä kehitys ja terveys, omasta näkökulmastaan ja toki sitten he rakentavat sellaisia hankkeita, missä tätä alustaa hyödyntävät, ja silloin se on sen oman tieteenalan verkostoissa, mutta se mikä on yks isoin tavoite Flavoriassa on se, että tehdään ihan oikeasti puhtaasti monitieteistä ja silloin saadaan myös se yritysverkosto monen alan edustusta, mutta myös ne tutkimusorganisaatiot.

Anu: Eli tietysti ruokatutkijoita, kun ollaan, niin elintarvikealan yritykset ja ammattikeittiöt on hyvin suuressa roolissa näissä meidän yhteistyöverkostoissa. Mutta myös teknologian kehittäjät, koska tämähän on alusta, jossa teknologialla on suuri rooli ja teknologian kehittämisellä on suuri rooli. Teknologia-alan yrityksiä on. Ja parhaillaankin, kun keskustellaan uusista hankkeista, niin mukana on kyllä, en mä osaa sanoa, et mitä alaa ei olisi mukana näissä meidän keskusteluissa. Että esimerkiksi tilan suunnitteluun liittyviä yrityksiä ja tämmösiä on meidän mukana.

Outi: Hei Anu, mainitsit tossa, että kuka tahansa, joka tänne tulee lounaalle, niin voi osallistua tutkimukseen. Osaatteko sanoa, että miten suosittua se on? Että kuinka suuri prosentti suurin piirtein vaikka päivittäisistä ruokailijoista valitsee osallistua siihen?

Anu: No ne on aina kampanjoita, kun tutkimuksia aletaan tekemään. Tyypillinen tutkimushanke on sellainen, että siihen pyritään saamaan 100–300 osallistujaa. Valehtelenko Pauliina pahasti?

Pauliina: Et, mutta ehkä sitten myös toi päivittäinen datan kerääminen, sehän on semmonen, mihin voi koska tahansa osallistua, mutta se on, totta kai, sen pitää
olla vapaaehtoista. Että ne jotka haluavat. Ja täällä käy päivittäin noin 1 000 asiakasta ja mä sanoisin, että semmonen 10 % on sellaisia, jotka on kiinnostuneita meidän tutkimuksesta. Ja sit tosiaan on näitä kampanjoita erinäköisiin interventioihin, niin niihin sitten aina vaihtelevasti riippuen tutkimuskysymyksestä, mutta 100–300 on aika yleinen kuluttajatutkimusten määrä.

Outi: Onko teillä ollut helppo saada osallistujia näihin teidän tutkimuksiin? Et onko tää semmonen aihe, mikä on helposti lähestyttävä, et ihmiset kiinnostuu ja haluaa
osallistua?

Anu: Se vähän riippuu aiheesta, että jos tutkimusaiheena on vaikka suklaa tai punaviini, niin ei ole hankaluuksia saada osallistujia. Mutta sitten on joitakin teemoja, sieltä valikoituu esim. sanotaan vaikka kalankäyttäjät. Niitä on ehkä vähän harvemmassa kuin esimerkiksi suklaasta kiinnostuneita.

Pauliina: Mutta se täytyy kyllä sanoo, että koronan myötä, niin se on aika paljon hankaloitunut. Että vaikka ollaan jo palattu aika normaaliin, että asiakasmäärätkin täällä ravintolan puolella on aika normaalit jo, niin siitä huolimatta se hybridimalli on aika kasvava, niin joudutaan vähän enemmän ponnistelemaan, että saadaan
aina tutkimusryhmät täyteen.

Laura: Sanoitte myös siitä, että me ollaan nyt täällä Turun yliopiston Aistikattilassa, niin voisitteko kertoa nyt, et mitä täällä nyt sitten tehdään ja mikätekee tästä tilasta erityisen?

Pauliina: No tämä Aistikattila on tämmönen immersiivinen moniaistitila ja sillä immersiivisyydellä tarkoitetaan tilaan uppoutumista. Ja moniaistisuus taas
tarkoittaa sitä, että otetaan huomioon ja voidaan muokata kaikkia viittä aistikokemusta. Eli näköaistia, kuuloaistia‚ hajuaistia‚ tuntoaistia ja makuaistia. Ja täällä voidaan luoda erilaisia moniaistiympäristöjä kuvien, videoiden, valaistusten, äänien ja tuoksujen avulla. Sitten täällä tilassa on myös keittiö, jossa voi tehdä erilaisia moniaistisia tuote- ja ruoka-arviointeja. Eli sitä kautta tuoda sitä makuaistia mukaan. Ja tämä tila soveltuu erinomaisesti tutkimus- ja opetuskäyttöön, mutta myös erinäköisten innovaatiotyöpajojen, seminaarien ja tapahtumien järjestämiseen. Ja miksei tämmösten podcastien nauhottamiseenkin.

Laura: Tää oon kyllä aika mielenkiintonen tila ja täällä on paljon trendikästä sisustusta ja muuta. Täällä on ilmeisesti aika paljonkin kaikkia tilaisuuksia, niinkuin just tuossa mainitsit, niin onko tämä suosittua täällä tehdä kaikkea?

Pauliina: Kyllä. Täällä on tosiaan tosi erilaisia tilaisuuksia. Että osa tiedekunnista ja yksiköistä halua käyttää tätä enemmän tapahtumatilana ja toiset taas selkeesti on kiinnostuneita tekee täällä tutkimusta. Ja opetuksessa ei oo vielä ihan hirveesti tila ollut käytössä, mutta toivottavasti löytyy sopivia opetusjuttuja, mihin sitten tila
antaisi hyviä mahdollisuuksia. Syksyllä 2022 on alkamassa Capstone-projekti, missä tila on siinä Capstonessa aiheena ja sen kehittäminen.

Laura: Mites sitten, minkälaisia hankkeita täällä Aistikattilassa on toteutettu? Oiskohan jotain konkreettista esimerkkiä?

Anu: No joo. Eli siis nämä tutkimushankkeet ja interventiot, joita täällä tyypillisesti toteutetaan, on esimerkiksi sellaisia, että kun täällä voi rakentaa tän moniaistisen tilan hyvinkin kontrolloidusti, niin muuten rakennetaan se tila hyvin neutraaliksi, mutta sitten saatetaan esimerkiksi äänimaisemaa muuttaa, ja sillä lailla päästään tutkimaan sen tilan äänimaiseman merkitystä ja vaikutusta. Esimerkiksi ruokakokemukseen, mutta toki tämähän mahdollistaa muunkinlaisen kokemuksen
tutkimuksen. Tuossa juuri syksyllä 2022 tuli väitöskirjajulkaisu täällä toteutetusta äänimaiseman vaikutuksista ruokakäyttäytymiseen ja siihen ruokakokemukseen yhteistyössä
meidän tanskalaisen yhteistyökumppanin kanssa. Sitten oli todella mielenkiintoinen tutkimuskokonaisuus, jossa tutkittiin visuaalisen markkinointiviestintä, mediamateriaalin pommituksen merkitystä meidän ruokakokemukseen. Mehän jatkuvasti käytetään kännykkää tai katsotaan televisiota tai mennään leffaan, tai kävellään kaupunkiin niin me saadaan valtava määrä sellasta visuaalista materiaalia, jolla pyritään meihin vaikuttamaan. Tämä on upea tila sellaisen tutkimiseen. Meillä oli esim. semmonen koeasetelma, jossa oli hekumallista ruokavideomateriaalia, että millä lailla se vaikuttaa meidän käyttäytymiseen ja asennoitumiseen, toisaalta terveelliseen ruokaan, toisaalta epäterveelliseen ruokaan. Ja täällä pystyttiin rakentaa sellanen tutkimuskokonaisuus todella upeasti. Se oli itse asiassa aika dramaattinenkin, kun ne hampurilaisvideot ja muut hyvin vahvasti vyöryivät päälle.
Nää on niitä tutkimuskokonaisuuksia, mutta sitten esim. meillä on pitkäaikainen projekti, tämmönen Blue Products -projekti, joka on osa kalatalouden innovaatioohjelmaa, metsätalousministeriön rahoittamaa. Ja siinä meillä on tavoitteena tuoda lisäarvoa ja myös kasvattaa suomalaisten kiinnostusta alihyödynnettyihin kaloihin, joka on siis jo hallitusohjelmatasolla tavoite, et suomalaiset lisäisivät, kaksinkertaistaisivat, kolminkertaistaisivat suomalaisen kalan kulutuksen. Siihen liittyen tämä on ollut loistava tila järjestää co-creation työpajoja, jossa me voidaan rakentaa tänne inspiroivia ympäristöjä. Tässä on pieni keittiö ja kaikki fasiliteetit luoviin työpajoihin. Et sellasia ollaan järjestetty.

Laura: Tämä tila kuulostaa tosi ainutlaatuiselta. Onko tää ainoa Suomessa tai ainoa maailmassa, missä tämmösiä on?

Pauliina: No tällasia moniaistisia tiloja on olemassa hieman erilaisia. On olemassa Euroopassa ja Suomessakin on sellaisia, mutta kaikissa on aina vähän sellainen oma fokus. Et aika usein se immersiivinen huone on semmoinen kohtalaisen pieni neliönmallinen, mihin astutaan sisään. Ja sit sinne mahtuu muutama ihminen kerralla. Mutta sitten paljon on tällasia kuvaseiniä ruvettu tuomaan yleisiinkin tiloihin ja se varmaan rupea pikkuhiljaa tulee enemmän ja enemmän. Vaikka toimistoihin voisi tulla vaikka joku moniaistinen taukohuone tai muuta ja muutamissa toimistoissa sellasia jo onkin.

Laura: Tänne tilaanhan mahtuu siis aika paljon ihmisiä. Montako tänne mahtuu?

Pauliina: Tänne mahtuu 45 ihmistä silleen mukavasti, että kaikki mahtuu pöydän ääreen ja sitten toki on ollut ihan 70:en henkilön tapahtumiakin, mutta silloin
sitten vähän pitää huonekaluja siirrellä, että sitten ei oo enää ruokailutila.

Outi: Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. Miten tällainen Flavoria tutkimusalusta ja toisaalta myös tämä moniaistitila Aistikattila on päädytty toteuttamaan?

Pauliina: No ihan alun perin haave tämmösestä Flavorian tyylisestä living lab -ympäristöstä, niin se kehittyi meidän ruokatutkijoiden parissa. Ja etenkin niiden,
jotka tekee kuluttaja ja ruokakäyttäytymistutkimusta. Yleensä kuluttajatutkimuksia on tehty joko laboratorio-olosuhteissa tai kyselytutkimuksin, ja sit haluttiin saada ihan tämmönen oma tutkimusympäristö, jossa ihmiset tekee ihan oikeita arkipäiväisiä valintoja. Kyselyssä me useasti kerrotaan helposti semmosesta ideaali-itsestämme ja sit arjessa ehkä kiireen
keskellä ei ne valinnat ja käyttäytyminen välttämättä aina vastaa sitä. Mikä on se syy, miksi tutkijan silmin kaikki erilaiset living labit on tosi mielenkiintoisia, missä
pääsee tarkkailemaan ihmisten oikeaa toimintaa oikeissa tilanteissa. No sit se, että miksi taas se monitieteisyys, niin se tuli heti jo siinä suunnitteluvaiheessa, koska itse ruokatutkimus taustalla, niin tietysti ajatteli sitä ruokapuolelta ja ruokaketjuja. Ruokakäyttäytyminen on isojen ympäristöhaasteiden vuoksi tosi suuren murroksen edessä. Ja näitä tällaisia isoja yhteiskunnallisia haasteita ei voida, eikä pidäkään ratkaista minkään yhden tieteenalan silmin, vaan niitä pitää lähtee ratkaisemaan monitieteisesti. Ja toisaalta
ajankohtaisten teemojen pohjalta Flavorian fokusteemaksi valikoituikin terveys ja kestävyys, ja ne on sellaisia, jotka koskettaa lähes jokaista tieteenalaa. Ja tällä hetkellä just Flavorian tutkimustoimintaa ohjaakin monitieteellinen johtoryhmä. Ja miksi taas living labista tuli lounasravintolaympäristö, niin se ajatus lähtee siitä, että Suomessa on tosi vahva lounaiden joukkoruokailukulttuuri ja joitakin vuosia sitten arvioitiin, että jokainen suomalainen syö noin 165 ateriaa vuodessa kahviloissa, ravintoloissa ja henkilöstöravintoloissa tai julkisen sektorin ruokapalveluissa. Ja tästä syystä on aika selvää, että ruokapalveluiden ja ammattikeittiöiden kautta voidaan myönteisesti vaikuttaa kestävien ja terveellisten
uusien ruokien rantautumiseen arkiruuiksi. Ja toisaalta, se on erityisen kiinnostava ympäristö tutkia ruokakäyttäytymisen muutoksia. Ja sitten taas moniaistitila, niin sen haave taas on siinä semmosessa kokemuksellisuuden tutkimisessa ja elämyksellisyyden lisäämisessä.

Laura: Teillä on selkeästi näitä tämmösiä teemoja ja selkeesti tosi paljon erilaisia yhteiskunnallisia sidosryhmiä, mutta teillä esimerkiksi vaikuttavuus on myös yksi keskeisistä arvoista. Niin miten se näkyy teidän toiminnassa?

Pauliina: No lähtökohtaisesti Flavoriassa toteutettava tutkimus lähtee aina yhteiskunnasta ja sen ajankohtaisista teemoista. Ja kuten tossa oon nostanut aikaisemmin, niin me ollaan tunnistettu isoiksi pääteemoiksi kestävä kehitys ja ihmisen hyvinvointi. Ja niillä nyt jo lähtökohtaisesti on merkittävä impakti ja yhteiskunnallinen rooli. Sitten tosiaan meillä Flavorian yhteydessä pyörii useampia tälläsia alueellisia ruokaketjun kehitys- ja innovaatiohankkeita, joissa sitten tutkimustietoa sovelletaan ruokaketjun yritysten hyödyksi tai aktivoidaan tutkimuspohjaisten startupien syntymistä. Ja syksyllä 2022 on käynnissä tämmönen Flavorian Innovation Festival -viikko, minkä aikana opiskelijatiimit pääsee ratkomaan yritysten aitoja haasteita ja työstämään ideoita asiantuntijoiden opastuksella. Tämä tehdään yhteistyössä kauppakorkeakoulun kanssa ja tämä on myös yrityksille osaamisen markkinapaikka, että he pääsee myös näkemään uusia osaajia/opiskelijoita. Ja sitten toisaalta tutkimusalustan koordinaattorina, mä pyrin seuraamaan, että alustalla tapahtuu toimintaa, jotka vastaa Turun yliopiston jokaiseen kolmeen tehtävään. Eli laadukkaaseen tutkimukseen, opetukseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Ja näitä käydään sitten yhdessä läpi Flavorian johtajan ja rahottavien tiedekuntien dekaanien kanssa sitten puolivuosittain. Ja luodaan sitten uusia tavoitteita aina. Mut Flavoria on tosiaan vasta hyvin nuori alusta ja jokaisen näiden teemojen saralla on edelleen ihan hirveesti työtä. Ja ainakin itse koen, että vaikeus onkin sit aina vuosisuunnitelmien yhteydessä tehdä johtopäätöksiä, että kuinka suuri se yhteiskunnallinen vaikuttavuus sillä toiminnalla on aina ollut minäkin hetkenä.

Laura: Sen vaikuttavuuden mittaaminenhan on ihan hirveän haastavaa ja sitä on vaikea tehdä, kun siinä on monia elementtejä, jotka ei ole ihan niin selkeitä, niin ymmärrettävästi haasteita siinä.

Outi: Ja realisoituu todennäköisesti vasta ehkä 50:n, sadan, ties kuinka monen vuoden päästä ne vaikutukset. Niin sitä on aika vaikea mitata ja arvioida. No vaikuttavuuden lisäksi muita teidän keskeisiä arvoja on kestävyys ja luovuus, ja kestävästä kehityksestä vähän jo mainitsitkin ja se usein tässä vaikuttavuuskeskustelussa myös nousee esiin tärkeänä asiana. Niin miten te olette yhdistäneet kestävyyden ja vaikuttavuuden?

Anu: Oikeestaan kaikki lähtee siitä, että ruokavalinnathan vaikuttaa meihin sekä yksilöinä, että meidän ympäristöön tosi monipuolisesti ja monella eri tasolla. Elikkä esim. oma ja lähipiirin terveys on tietysti tärkeää meille kaikille. Ruoka on edelleen tärkeä osa meidän arkista nautinnon lähdettä. Myös juhlien nautinnon lähdettä. Ja ruualla on kaikki nämä kulttuuriset ulottuvuudet, mitä me helposti unohdetaan, että kuinka tärkeä ruoka on ihan meidän identiteetin rakentajana ja kulttuurisesti. Viimeisten, voisi sanoa ehkä 10 v:n aikana, nämä luontoarvot ja maapallon hyvinvointi, kestävä kehitys, nehän on tullut aina vaan tärkeämpään rooliin. Vuosi vuodelta tärkeämpään rooliin. Ja ruokavalintojen merkitys ja ruokaketjun rooli siinä esimerkiksi kestävässä kehityksessä ja maapallon kantokyvyssä on todella isossa roolissa. Ja tällä hetkellä esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja luontokadon
näkökulmasta, niin meidän ruokavalinnoilla, ihan arkisilla‚ vaikka ne tuntuu pieniltä asioilta yksilön näkökulmasta, niin niillä on todella suuri merkitys hidastaa näitä ihan koko kentän olemassaolon kannalta ikään kuin kriittisiä kehityskulkuja. Ja me ei voida enää tarkastella näitä meidän ruokavalintoja yhdestä näkökulmasta, yhden tieteenalan näkökulmasta tai yhden arvopohjan näkökulmasta. On se sitten terveys tai kulttuuri tai kestävä kehitys tai mikä muu tahansa. Ja meidän täytyy osata nivoa nämä eri tasot ja eri näkökulmat yhteen. Ja siihen ei riitä yhden tieteenalan tai edes kahdenkaan tieteenalan lähestymiskulma. Meillä on hyviä esimerkkejä täällä meillä. Esim. mun mielestä tällä hetkellä paras esimerkki on tämä Biodiful-projekti, Ilari Sääksjärven vetämä biodiversiteettiin liittyvä projekti, jossa näitä biodiversiteettiin liittyviä haasteita ratkotaan todella monen eri tieteenalan näkökulmasta. Ja me ollaan siinä yhtenä toimijana mukana. Mutta että on äärimmäisen inspiroivaa ja mielenkiintosta nivoa nämä tämmöset ympäristötieteet‚ kauppatieteet, luonnontieteet, humanistiset tieteet yhteen tähän. Yrittää löytää, todella ensinnäkin tunnistaa ja sanallistaa näitä haasteita yhdessä, ja sitten yrittää löytää niihin uusia ratkaisumalleja. Että tämä on mun mielestä sellasta, todella tärkeä ja arvokas teema, johon meidän pitäisi kaikkien tutkijoiden lyödä hynttyyt yhteen niin sanotusti. Sehän vaatii luovuutta, jos mikä myös ajattelussa ja avarakatseisuutta lähestymistavoissa. Nöyryyttä myös siinä tunnistaa sen oman tiedon ja ymmärryksen rajat.

Outi: Luovuus on myös mainittu teidän keskeisenä arvona. Se ehkä ei ihan tämmöinen perinteinen valinta tämmöseks core arvoksi. Miten tämä luovuus näkyy teidän toiminnassa?

Pauliina: Joo. Me tosiaan valittiin yhdeksi arvoksi luovuus ja itse asiassa se on myös yliopiston yksi arvo. Ja meille luovuus tarkoittaa kykyä tarttuu ennakkoluulottomasti uusiin asioihin vaikka lopputulos olisi epävarma. Sekä kykyä tuottaa uusia luovia ratkaisuja, tehdä monitieteisiä avauksia. Eli ehkä vähän viitaten tähän Anunkin vastaukseen, et luovuus tiedemaailmassa vaatii ihan hirveesti rohkeutta. Flavoria itsessään on jo tosi ainutlaatuinen ja innovatiivinen toimintaympäristö. Ja me halutaan tukea semmosen rohkean ja ratkaisukeskeisen tutkimusyhteisön rakentumista sen ympärillä. Että vaikkei aina tiedetä onnistuuko joku asia, niin siitä voi syntyä jotain tosi mahtavaa.

Outi: Kuulostaa hyvältä.

Anu: Sen mä haluisin vielä tähän luovuuteen lisätä, että ihan tämmösellä ruohonjuuritasolla mehän ollaan tehty myös yhteistyötä taiteilijoiden kanssa. On ne sitten muusikoita tai videotaiteilijoita. Esim. tänne Aistikattilaan tuotiin, kun meidän johtaja Seppo Salminen jäi eläkkeelle, niin sen sijaan, että hänestä maalattiin potretti, niin hollantilais-argentiinalainen taiteilija rakensi tänne videotaideteoksen. Tämmösen audiovisuaalisen taideteoksen tänne Aistikattilaan.

Laura: Onpa mielenkiintosta. Te teette tätä hyvin systemaattisesti ja tälleen strategisestikin kehitätte tätä alustaa ja tätä Flavoria konseptia. Ja teillä on näitä
strategisia painopisteitä esimerkiksi monitieteinen tutkimus, kansainvälinen innovaatioalusta, käyttäjänäkökulma ja kokemuksellisuus, sekä teknologiset ratkaisut. Niin onko vaikuttavuus jotenkin myös sisällä näissä?

Pauliina: Joo. Eli jokaiseen näihin painopistealueeseen me ollaan tehty toimintasuunnitelmat ja mittarit, joilla sitten haetaan toki sitä vaikuttavuutta siinä kyseisessä teemassa. Mutta loppujen lopuksihan tutkimuksen vaikuttavuudessa on kyse siitä, että mitä hyvää tai positiivista me saadaan yhteiskunnassa aikaan. Ja toistaiseksi vuosikoostetta tehdessä, ainakin henkilökohtaisesti, on tullut enemmän katsottuani niitä tavoitenumeroita, niiden täyttymistä. Mutta ehkä mä voisin jatkossa lisätä siihen taulukkoon perään semmosen pohdintalaatikon, missä ois sit laadullista pohdintaa siitä, että mitä se numero pitää sisällään sen yhteiskunnan näkökannasta.

Outi: Tieteen popularisointi on tosi keskeinen osa tätä vaikuttavuuden aikaansaamista, niin millä kaikilla eri tavoilla te tuotte tätä teidän tutkimusta lähelle näitä eri sidosryhmiä?

Pauliina: No tota meillä panostetaan ehkä keskimääräistä enemmän popularisointiin ja se on ehkä sellainen linjaus, että kun me nähdään, et tutkimustulosten ja tieteen tuominen lähelle ihmisiä on tosi keskeistä sen vaikuttavuuden saavuttamiseksi. Ja konkreettisiin toimiin, joita me sen eteen tehdään, on ehkä tässä aiemman keskustelun aikaan jo sivuttu. Mutta jos niitä koostaisi vähän tähän yhteen, niin Flavoria pyrkii olemaan aktiivinen niin tutkimuksen, elinkeinoelämän ja kansalaistenkin suhteen. Me ollaan rakennettu verkostomme voimin erilaisia toimintamalleja ja hankkeita, joilla voidaan tuoda näitä eri sidosryhmiä yhteen. Ja esimerkkinä alueelliset elinkeinoelämän suunnatut kehityshankkeet, opiskelijoille suunnatut innovaatiokilpailut, kansalaisille suunnatut tieteellisgastronomiset ruokaklubit, My Flavoria -sovellus, jolla jokainen voi seurata niitten omien lounasvalintojensa ravintosisältöjä ja saada tutkimusinfoja ja -kutsuja. Mutta sanoisin kuitenkin, että me ollaan vasta päästy pieni pintaraapaisu tekemään ja työ tän parissa on vasta alkanut. Ja edelleen me kuullaan ihan Turun yliopiston sisälläkin, että kaikissa tiedekunnissa ei meidän alustaa tunneta riittävän hyvin saati sitten sen tuomia mahdollisuuksia ja toimia. Tekemistä kyllä riittää.

Laura: No entäs nyt sitten, jos joku tutkija olisi kiinnostunut tekemään tutkimusta tai sitten yhteistyötä teidän kanssa tai sitten hyödyntämään teidän tätä tutkimusinfrastruktuuria, niin miten se on mahdollista?

Pauliina: No ottamalla ihan tosi matalalla kynnyksellä yhteyttä joko suoraan minuun tai sitten ihan Flavorian yleiseen postiin. Eli flavoria@utu.fi. Ja sovitaan yhteistyöpalaveri ja keskustellaan, minkä tyyppistä yhteistyötä voidaan tehdä. Ja mikäli tutkija ois Turun yliopiston sellasesta tiedekunnasta, jotka osallistuu jo nyt alustan toimintaa ja rahoitukseen, niin Flavorian tieteellisen johtoryhmän jäsenet toimii jokaisessa näissä tiedekunnissa niin sanottuina Flavoria-lähettiläinä ja heidän kanssaan voi myös ihan silleen matalalla kynnyksellä sparrata omia tutkimusajatuksiaan. Ja intrasta löytää aina sitten ajantasaisen tiedon, et kuka on minkäkin tiedekunnan edustaja ja lähettiläs.

Laura: No mites sitten, jos joku kuulija innostuu osallistumaan teillä tehtävään tutkimukseen, niin miten siihen sit on mahdollista päästä mukaan?

Pauliina: Todella helposti lataamalla My Flavoria -sovellus puhelimeen ja sitte tulemalla Medisiina D:ssä sijaitsevaan lounasravintolaan syömään ja käyttämään meidän Flavoria linjastoja, niin pääsee jo esillä tavalla hyvin matalalla kynnyksellä mukaan ja seuraamaan niitä omii lounasvalintoja. Ja sit tosiaan sinne sovellukseen tulee kutsuja erilaisiin tapahtumiin ja tutkimuksiin. Ja toki meillä on sit erilaisia kuluttajaraateja myös, mihin sitten voi liittyä, jos haluaa päästä sitten myös aistilabran puolelle.

Laura: Ilmoittaudutaanko näihin kuluttajaraateihin teidän verkkosivujen kautta?

Pauliina: Joo, verkkosivujen kautta voi ilmoittautua niihin. Ja myös jos haluaa tulla tutustumaan meidän tieteellisgastronomiseen ruokaklubiin, niin sillä on myös Flavorian sivuilla oma alasivu, missä sitten voi liittyä postilistalle ja tapahtumiin.

Outi: No niin. Kaikki vaan sitten osallistumaan innolla tutkimuksen tekemiseen. Hei, kiitos tosi paljon teille molemmille tästä tosi mielenkiintoisesta juttuhetkestä ja suuret kiitokset, että ehditte tulla tulla tänään meidän vieraaksi.

Laura: Joo, ja kiitos, et me saatiin tulla tänne Aistikattilaan. Tää on ihan huikea tila. Mehän jatketaan sitten uudella näkökulmalla seuraavassa jaksossa. Eli seuratkaa Turun yliopiston Avoimen tieteen kiihdyttämön sometilejä, Twitteriä ja Instaa, niin kerrotaan siellä taas, että milloin seuraava jakso on kuunneltavissa.

Outi: Kuullaan taas ens kerralla. Moi moi.

Laura: Moikka.

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana on Turun yliopiston professori ja biodiversiteettiyksikön johtaja Ilari Sääksjärvi. Hänen kanssaan jutellaan siitä, miten tutkijat voivat osallistaa kansalaisia eri tavoin tutkimuksen tekemiseen ja minkälaisia vaikutuksia kansalaistieteen keinoin tehtävällä tutkimuksella voidaan saavuttaa.

>> kuuntele jakso

Tekstivastine

Laura: Hei, mä olen Laura.

Outi: Ja mä oon Outi, ja tämä on Vau, mikä vaikutus! -podcast.

Laura: Tän päivän jaksossa jutellaan siitä, miten tutkijat voi osallistaa kansalaisia eri tavoin tutkimuksen tekemiseen ja minkälaisia vaikutuksia kansalaistieteen keinoin tehtävällä tutkimuksella voidaan saavuttaa.

Outi: Vieraaksi me ollaan tänään saatu Turun yliopiston professori ja biodiversiteettiyksikön johtaja Ilari Sääksjärvi. Kiitos, kun tulit vieraaksi. Haluaisitko tähän alkuun lyhyesti kertoa, että kuka olet ja mitä teet?

Ilari: Kiitoksia paljon kutsusta. Mukava olla täällä. Eli nimi on tosiaan Ilari Sääksjärvi ja toimin biodiversiteettiyksikön johtajana ja biodiversiteettitutkimuksen professorina Turun yliopistossa. Aika paljon teen myös yhteiskunnallista vaikuttavuutta tutkimuksen ja opetuksen rinnalla. Jonkun verran päässyt tekemään myös esimerkiksi kansalaistiedettä. Niin nää on varmaan semmosii teemoja, mistä saan on kertoa.

Laura: Varmasti. Meillähän on tässä podcast-sarjassa pyrkimyksenä päästä perille siitä, mitä se vaikuttavuus oikeestaan on. Voisitko tähän alkuun kertoa, miten itse ajattelet siitä ja miten vaikka määrittelisit sitä vaikuttavuutta?

Ilari: No, vaikuttavuus, se on hirveen monitahoinen asia. Tietysti se lähtee siitä, millä tavalla mä itse ja millä tavalla me yliopistossa ajatellaan siitä, mut sit siihen vaikuttaa hyvin paljon ja mun ajatusmaailmaan vaikuttaa myös hyvin paljon se, että mitä toi ympäröivä maailma, yhteiskunta odottaa yliopistolta. Mut mä itse koen sen niin, että kun me tehdään tutkimusta ja saadaan tehdä tutkimustyötä ja opettaa siihen liittyen, niin olis hirvittävän sääli, jos se tutkimus jäis pelkästään tänne akateemisen maailman syövereihin. Vaikuttavuuden kautta me voidaan sit lähtee varmistaa sitä, että se tieto tulee sit mahdollisimman monipuolisesti yhteiskunnan käyttöön, et me saadaan se tutkimustieto palvelemaan yhteiskunnan ja ihmisten hyvinvointia, maailman, maapallon hyvinvointia. Toisaalta me voidaan sitten myös toivottavasti sivistää ihmisiä ja antaa sitä tietoa tästä maailmasta, missä me eletään. Eli mä nään itse vaikuttavuuden todella monipuolisena käsitteenä ja tärkeenä käsitteenä. Tosiaan omassa työssäni saan sitä hyvin monipuolisesti miettiä myös ja ja tehdä siihen liittyviä juttuja.

Outi: Työskentelet biodiversiteettiyksikössä. Tää biodiversiteetti sana on semmonen, mitä mediassa ainakin aika paljon tulee vastaan, niin mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan?

Ilari: No, biodiversiteetti. Jos kysytään biologilta, mitä on biodiversiteetti, niin silloin mä vastaan, että se on luonnon monimuotoisuutta. Siihen kuuluu geneettinen monimuotoisuus. Siihen kuuluu lajien monimuotoisuus. Siihen kuuluu ekologisen monimuotoisuuden eri dimensiot, eli voidaan puhua vaikka eliöyhteisöjen monimuotoisuudesta tai vaikka ekosysteemien monimuotoisuudesta tai koko biosfäärin, elikkä tän elonkehän monimuotoisuudesta. Eli se on semmonen tavallaan biologimääritelmä. Mutta mä itse koen, että toi määritelmä on hiukan haastava. Itse hyvin vähän käytän sitä sit taas tuolla yliopiston ulkopuolella. Mä itse määrittelen biodiversiteetin elämäksi sen kaikissa eri ilmenemismuodoissa. Se on yksinkertainen määritelmä biodiversiteetille, joka riittää melkein meille kaikille. Mut sitten, jos mä unohdan sen mun biologitaustan ja menen siihen rooliin, mikä mulla nykyään on, eli edistän tämmöstä monialaista biodiversiteettitutkimusta, niin sitten mä näen sen biodiversiteetin hyvin paljon laajempana käsitteenä. Eli en käytä paljoakaan enää biodiversiteettiä semmosena puhtaasti biologisena käsitteenä, vaan itse ajattelen sitä ja oon yrittäny paljon saada semmosta muutostakin aikaseks, että biodiversiteettiä ajateltais myös tämmösenä monialaisena käsitteenä, joka lävistäisi koko yhteiskunnan. Elikkä siinä on hyvin paljon samankaltaisuuksia kuin sitten vaikka kestävyys tai kestävä kehitys -käsitteessä, joka kanssa lävistää koko yhteiskunnan. Niin biodiversiteetistä me ollaan yritetty rakentaa hiukan samanlaista. Biodiversiteetti käsitteenä, se on aika vanha. Eli biodiversiteetti 80-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa kehitettiin heidän kansallisessa tiedefoorumissa. Muistaakseni 86 vuonna. Se oli jo monitieteinen foorumi silloin, elikkä siellä ei ollut pelkästään biologeja miettimässä biodiversiteettiä, luonnon monimuotoisuutta, maapallon tilaa, vaan siel oli esimerkiksi kauppatieteilijöitä, taloustieteilijöitä. Elikkä mä itse koen voimakkaasti, et biodiversiteetin jo ne lähtöhetket on ollu monialaisia. Se on semmosta, mitä me yritetään tietysti tääl biodiversiteettiyksikössä ja laajemmin Turun yliopistossa edistää. Biodiversiteetillä on myös voimakas poliittinen lataus, joka tekee siitä todella mielenkiintoisen käsitteen. Eli jos ajatellaan ympäristötermeistä ja -käsitteistä, niin biodiversiteetti on yksi ehkä niistä, jotka on ollu, voi sanoa, menestyneimpiä maailmassa. Eli se on lyönyt läpi hyvin monenlaisissa yleisöissä.

Laura: Ehkä hiukan eri yleisöt käyttääkin sitä vähän eri tavalla, mutta musta ainakin tuntuu, että viime aikoina tämmönen laaja ymmärrys siitä on kyllä lisääntynyt aika paljon.

Ilari: On joo. Suomessakin on tapahtunu semmonen käänne, sanotaan viisi vuotta sitten suurin piirtein. Et mä oon tunnistanu itse semmosen ison käännekohdan 2018 vuoden aikana suurin piirtein. Elikkä siihen asti oikeastaan ympäristökeskustelu, kestävyyskeskustelu, se linkittyi hyvin voimakkaasti ilmastoteemaan, mikä on todella tärkeetä ja siitä puhutaan tietysti edelleen paljon ja on tärkeetä, että puhutaan. Mutta sit tää biodiversiteetti ja luontokato, luonnon monimuotoisuuteen, luonnon monimuotoisuuden köyhtymiseen liittyvät asiat, niin ne nousi siinä 2018. Ja tällä hetkellähän luontokato ja biodiversiteetti, niin ne tavallaan kirii koko ajan siinä ilmastonmuutoksen rinnalla. Eli molemmista puhutaan ja ehkä yhä enemmän ymmärretään sitä, että niistä pitääkin puhua samanaikaisesti, jos me halutaan varmistaa parempi maailma tulevaisuuteen.

Outi: Osaatko sanoa, mistä tää muutos ehkä sitten kumpusi?

Ilari: Kyllä se varmaan, meitä oli jonkun verran Suomessa aktiivisia tutkijoita, jotka lähdettiin rummuttamaan sitä. Eli lähdettiin tuomaan esimerkiks mediassa esille. Mä muistan itsekin Schulmanin Leifin, joka on nykyään Suomen ympäristökeskuksen pääjohtaja. Niin hänen kanssaan kirjoitin vieraskynäkirjoituksen, jossa me suoraan sanottiin se, että hei, jos me halutaan tää maailma pelastaa, niin meidän pitää ilmastonmuutoksen tai ilmastokriisin rinnalla puhua myös luontokadosta ja luonnon monimuotoisuudesta. Et muuten me ollaan tilanteessa, jossa me voitetaan yhtä globaalihaastetta ja samanaikasesti pahimmassa tapauksessa saatetaan jopa pahentaa sitä toista ja tavallaan joudutaan semmoseen noidankehään, mikä ei sit muodosta sitä parempaa maailmaa. Siihen samaan aikaan moni muukin tutkija aktivoitu ja lähti nostamaan sitä, et nyt täst tarvii alkaa puhumaan. Sit tuli kansainvälinen kehitys sen jälkeen myös, elikkä tuli tiettyjä hyvin painavia kansainvälisiä raportteja biodiversiteetistä ja luontokadosta, jotka lähti kanssa rummuttamaan sitä, että nyt nää kaks vakavaa globaalikriisiä, globaalihaastetta, nää pitää saada hoidettua samanaikaisesti.

Laura: Tää luontokato onkin kans mielenkiintoinen käsite, että sitä käytetään just aika paljon nykyään. Mitäs sillä sitten tarkoitetaan?

Ilari: No, luontokato. Se viittaa luonnon monimuotoisuuden köyhtymiseen ihmistoiminnan vuoksi. Eli tietysti luonnossa aina ja maapallolla lajeja esimerkiksi on kuollut sukupuuttoon ja kuolee sukupuuttoon myös luonnollisista syistä. Elinympäristöjä tuhoutuu myös luonnollisista syistä, mutta kun puhutaan luontokadosta, niin silloin viitataan luonnon köyhtymiseen erityisesti ihmistoiminnan kautta. Eli se ihmistoiminta on hirveen tärkeä siinä. Me ollaan sitten jouduttu sellaseen tilanteeseen, että me ollaan kiihdytetty esimerkiks niitä lajien sukupuuttoja tai muita luontokadon ilmenemismuotoja hyvin voimakkaasti. Verrattuna siihen luonnolliseen tilanteeseen puhutaan todella nopeasti etenevästä kehityskulusta tai ilmiöstä. Eli tää on tärkeä. Mut luontokato Suomessa, niin se on uusi termi kanssa. Eli esimerkiks silloin just tää vieraskynäkirjoitus, josta kerroin, niin siinä me käytettiin vielä luonnon köyhtymistä. Eli se oli vielä aikaa, jolloin luontokatoa ei ollut, ja luontokato tuli sitten, sitä lähdettiin nostamaan erityisesti muun muassa juuri tän Leif Schulmanin ja muitten toimesta. Lähdettiin rummuttaa luontokadon puolesta sitten muutama vuosi myöhemmin. Eli on aika uus termi. Mutta vastaavalla tavalla kuin biodiversiteetissä niin luontokadossakin on näitä erilaisia synonyymejä paljon. Eli biodiversiteetistä synonyymejä on vaikka elonkirjo, luonnonkirjo, luonnon monimuotoisuus. Ne kaikki tarkoittaa suurin piirtein samaa asiaa. Luontokadon kohdalla voidaan sit puhua luonnon köyhtymisestä esimerkiks. Se on kanssa synonyymi, joka on edelleen käytössä. Jotkut puhuu biodiversiteettikriisistä, osa puhuu massasukupuutosta tai kuudennesta massasukupuutosta. Niissä on tiettyjä vivahde-eroja ja tiettyjä eroja terminologiassa, mutta suurin piirtein tarkoittaa samaa asiaa, eli luonnon köyhtymistä ihmistoiminnan vuoksi. Se voi ilmetä hyvin monella tavalla. Siis meille kaikille on tuttua se, että lajeja kuolee sukupuuttoon. Me saadaan lukea siitä lehdistä. Tiettyjä sarvikuonolajeja vaikka kuolee sukupuuttoon. Ne sukupuutot on yksi luontokadon ilmenemismuodoista, mutta on tärkeää muistaa, että luontokato ilmenee luonnossa myös hyvin monella muulla eri tavalla. Eli jo kauan ennen kuin lajit on kuollut sukupuuttoon tai kuolee sukupuuttoon, niin jo kauan ennen niitten populaatio on lähteny heikentymään. Eli niitten esimerkiksi geneettinen, perinnöllinen monimuotoisuus on lähtenyt kapenemaan, eli ollaan otettu ensiaskeleita kohti sitä sukupuuttoa, joka on se viimeinen askel. Geneettisen monimuotoisuuden köyhtyminen, sekin on yksi ilmenemismuoto luontokadossa. Tai sitten luontokatoa on myös esimerkiksi ekosysteemien tuhoutuminen tai ekosysteemien rapautuminen. Eli siinä on ilmenemismuotoja paljon, vaikka me yleensä puhutaan lajien sukupuutoista.

Outi: Minkälaista tutkimusta näiden teemojen ympärillä oikein tehdään ja mitä erityisesti Turun yliopistossa tehdään?

Ilari: No, Turun yliopistossa me tehdään edelleen aika paljon sellaista perus biodiversiteettitutkimusta, mikä muodostaa sitä pohjaa kaikelle muulle. Eli tietysti biodiversiteettitutkimukseen ja luontokatotutkimukseen liittyy esimerkiks tieteelle tuntemattomien eliölajien kuvaaminen, jossa me ollaan todella tehokkaita. Siis vaikka me ollaan suhteellisen pieni yksikkö ja tämmönen suhteellisen pieni jopa, kansainvälisesti ajatellen, yliopistonakin, niin me ollaan esimerkiksi tieteelle tuntemattomien eliölajien kuvaamisessa ihan johtavien laitosten joukossa. Eli jos suhteutetaan sitä meidän toimintaa siihen kokoon. Eli me tehdään tosi paljon sitä perus biodiversiteetti-, luontokatotutkimusta. Eli kuvataan vaikka keskimäärin noin 100 tieteelle tuntematonta eläinlajia joka ikinen vuosi Turun yliopistossa. Se muodostaa sitä pohjaa siihen. Sit meillä on sen pohjan ympärille kehittynyt ja kehittymässä hyvin voimakkaita tämmösiä uudenlaisia luontokatotutkimussuuntia. Eli mäki oon hyvin usein, vaikka luonnontieteilijä olen taustaltani, niin sanonut sen, että me luonnontieteilijät pystytään kertomaan, mitä luonnon monimuotoisuus on ja mitä luontokato on ja me pystytään osoittamaan niitä. Mutta sitten, jos pitää lähteä löytämään tehokkaita ratkaisuja, työkaluja sen luontokadon pysäyttämiseksi, niin sit me ollaan siinä tilanteessa, et me tarvitaan muita tieteenaloja. Tää on se, mitä me ollaan lähetty Turussa voimakkaasti ajamaan. Eli niin hassulta kuin se kuulostaa niin biodiversiteettiyksikön tällä hetkellä ehkä merkittävin yhteistyökumppani on Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, vaikka vielä muutamia vuosia sitten ajateltiin, että taloissa tehdään täysin vastakkaiseen suuntaan menevää toimintaa. Mutta ei olekaan niin, vaan ollaan löydetty näitä uusia yhteisiä suuntia. Todettu, että me ajatellaan asioista hyvin paljon samalla tavalla ja voidaan tukea toisiamme siinä paremman maailman rakentamisessa.

Outi: Onko tämä monitieteisyys tyypillistä biodiversiteetin ja luontokadon tutkimukseen liittyen?

Ilari: Se ei ole ollut ehkä tyypillistä tähän asti. Et tää on semmonen iso murros. Olen puhunut biodiversiteettitutkimuksen murroksesta, joka nyt esimerkiksi Turussa menee kovaa vauhtia eteenpäin. Samalla tavalla esimerkiks Jyväskylän yliopistossa on hyvin paljon samantyyppistä tutkimusta, joka kumpuaa siit eri tieteenalojen välisestä yhteistyöstä, ja siitä, et huomataan se, että yhdessä on paljon helpompi löytää sit semmosia työkaluja, joiden avulla ihan oikeasti vaikka se luontokato saadaan toivottavasti pysäytettyä. Mä uskon, et se menee siihen suuntaan yhä enemmän, että yhä vähemmän ajatellaan pelkästään biodiversiteettitutkimusta tämmösenä biologisena tutkimuksena, ja ajatellaan sitten, että me tarvitaan sitä laajempaa näkökulmaa. Unohtamatta kuitenkaan sitä, et totta kai se biologinen perusbiodiversiteettitutkimuskin on tärkeetä.

Laura: Teidän yksikössä on myös tehty vuosien ajan puutiaisiin liittyvää tutkimusta. Siihen liittyy esimerkiksi tosi läheisesti Punkkilive-sovellus, jota voidaan pitää yhtenä menestyneimmistä suomalaisista kansalaistiedehankkeista. Voisitko hiukan kertoa, mistä tässä hankkeessa on kyse?

Ilari: Punkkilive on noin kaksi vuotta vanha hanke, joka meillä on, ja tosiaan nyt noussut kohisten. Ollaan tavallaan aika ylpeitä ehkä Punkkilivestä ja sen menestyksestä. Se pohjautuu aika pitkään kansalaistiedehanketyyppiseen tutkimukseen, mitä ollaan aikaisemminkin tehty. Elikkä meillä tossa joskus viis, kuus vuotta sitten pyöritettiin myös puutiaistutkimuksen yhteydessä tällaista kansalaistiedehanketta, jossa me pyydettiin ihmisiä, suomalaisia ihmisiä eri osista maata lähettämään meille eläviä puutiaisnäytteitä. Niitten näytteiden avulla me saatiin muodostettua sitten kuva siitä, että missä esimerkiksi ihmisen terveyden kannalta haitalliset puutiaislajit, mikä on niiden levinneisyysalue. Saatiin tarkennettua myös sitä, mitä patogeenejä ne kantaa, elikkä mitä taudinaiheuttajia ne pystyy siirtämään ihmiseen. Se oli jo menestyksekäs kansalaistiedehanke siinä, että me saatiin noin 20 000 näytettä silloin, puutiaisnäytettä. Eli ihmiset lähti siihen eri puolilla Suomea todella voimallisesti mukaan. Saatiin korkeatasoista tutkimusta tehtyy sen kansalaisten kanssa kerätyn aineiston avulla. Nyt tää punkkilive, niin ajateltiin, että kun ilmastonmuutos etenee, luontokato etenee, olosuhteet muuttuu, me tiedetään se, että puutiaistilanne Suomessa muuttuu, joka vaikuttaa myös siihen, millä tavalla me tunnistetaan vaikka riskialueita, millä tavalla THL suosittelee vaikka rokotussuosituksia eri alueilla. Todettiin, että me tarvitaan uus tämmönen iso kansalaistiedehanke, mut me ei oltu valmiita ehkä siihen, että me lähettäis organisoimaan tätä massiivista näytteiden lähettämistä ja määrittämistä. Vaan sit lähettiin Pfizerin ja Turun yliopiston välisenä yhteistyönä rakentaa tämmöstä verkkopohjaista puutiaistiedonkeruuta. Siitä muodostu tää Punkkilive. Punkkilive tosiaan lanseerattiin 2021 toukokuussa suurelle yleisölle. Ensimmäisen vuoden aikana me saatiin noin 80 000 puutiaishavaintoa, mikä on siis valtava määrä. Saatiin tarkennettua jo hyvin paljon sitä tietoa. Tällä hetkellä on ensimmäiset tieteelliset artikkelit siitä valmisteilla. Sit toisen vuoden aikana, eli 2022 vuoden aikana, se suosio on ollut ihan yhtä kovaa. Eli yhteensä ollaan saatu sit jo 2022 syksyyn mennessä tommonen 160 000, 170 000 puutiaishavaintoa kerättyä ihmisiltä. Se on ollut tärkeää. Mutta tää ei oo pelkästään ehkä sitä tiedonkeruuta, vaan sit meillä on todella tärkeenä myös se, että me pystytään antamaan ihmiselle jotain. Eli Punkkilive on rakennettu siten, että kansalaiset, jotka ilmoittaa sinne puutiaishavaintojaan, niin he saa myös sitä tietoa. He pystyy myös katsomaan itse, että jos he on lähdössä vaikka kesälomareissulle tietylle alueelle Suomeen, niin miltä se puutiaistilanne siellä näyttää. Eli reaaliaikaisesti pystytään tarjoamaan tietoa siitä, että mimmonen tilanne eri puolilla on. Pystytään kertomaan THL:n tilastoihin perustuen myös siitä, että kuinka paljon eri kuntien alueella vaikka on ollut puutiaisaivokuumetapatapauksia ja niin edelleen. Et ollaan toivottavasti pystytty rakentaan semmonen portaali, jonka kautta ihmiset pystyy auttamaan tutkijoita tehokkaasti, pääsee mukaan tekemään sitä tutkimusta, mikä on meille hirveän tärkeetä, ja pääsee kokeilemaan, miltä tutkimuksen tekeminen tuntuu ja tiedon kerääminen. Mutta sit he saa myös sieltä koko ajan. Et se ei oo pelkästään yhteen suuntaan tulevaa tietoa, joka palvelee tutkijoita, vaan sitten, että he myös sais siitä paljon.

Outi: Niin, he saa sitä samaa tietoa myös sitten omaan käyttöönsä sopivaksi jalostettuna.

Ilari: Kyllä. Nimenomaan. Juuri näin.

Laura: Itse ainakin oon syöttänyt sinne tietoja, niin on ollut ainakin helppoa, että osallistuminen on ollut matalla kynnyksellä.

Ilari: Joo, joo. Kyllä, kyllä. Sitä lähdettiin hakemaan, että se olisi mahdollisimman helppo, se ei veisi aikaa paljon eikä tarttis opetella mitään monimutkaista.

Outi: Se on varmaankin tärkeetä ja ehkä sen menestyksen syy just, et tavallaan on sille käyttäjälle ensinnäkin helppoa ja toisekseen siinä on myös jotain hyötyä itsellekin, kun siitä ilmoittaa.

Ilari: Kyllä. Näin.

Outi: Oletteko huomanneet, että minkälaisia vaikutuksia tällä hankkeella mahdollisesti tähän mennessä on ollut?

Ilari: No, ehkä se tärkein, joka liittyy just tähän vaikuttavuuteen, on se, et mä uskon, että tää hanke, Punkkilive on lisännyt huomattavasti suomalaisten tietoisuutta puutiaisista ja puutiaisten aiheuttamista riskeistä, eli puutiaisvälitteisistä taudeista. Eli se, että on tuhansia ja tuhansia ihmisiä, perheitä, jotka osaa nykyään huomioida paremmin sen, että kun he menee vaikka luontoretkille, niin he muistaa tehdä vaikka punkkisyynin. Mä luulen, et se on semmonen iso vaikuttavuus, mitä on tietysti hyvin haastavaa lähteä mittaamaan ja osoittamaan, että näin on tapahtunut. Mutta me uskotaan, että kun käyttäjämäärät on niin massiivisia ja samanaikaisesti he saa sitä tietoa puutiaisista, niin se on auttanu siinä. Se on tietysti vaikuttavuutta. Sitten se puutiaistutkimus, toivottavasti myös sillä on esimerkiksi kansanterveydellisiä vaikutuksia sitten loppujen lopuksi. Että kun ihmiset osaa suojautua paremmin, niin toivottavasti sitten se vaikuttaa myös siihen, että millä tavalla ihmiset saa sitten borrelioosia tai TBE-aivokuumetta tai vastaavia muita näitä puutiaisvälitteisiä patogeenejä. Tietysti samanaikaisesti puutiaistilanne menee huonompaan suuntaan, kun ilmasto muuttuu, lämpenee. Puutiaisten olosuhteet Suomessa tulee yhä paremmiksi, ja ihmisten ja puutiaisten väliset kohtaamiset yleistyy. Mutta jos me pystytään siinä tarjoamaan sitä tietoa ihmisille ja muistuttamaan, et olkaa varovaisia luonnossa. Nauttikaa luonnosta. Se on tärkeetä. Menkää luontoretkille. Älkää lopettako sitä, mutta samanaikasesti pitäkää mielessä se, että puutiaisia on paljon. Niin sit me ollaan onnistuttu mun mielestä.

Outi: Onko teillä jotain ajatuksia, mitä ehkä tulevaisuudessa voidaan odottaa? Minkälaisia vaikutuksia tällä hankkeella saattaisi sitten olla, jos oikein mietitään vähän pidemmällä aikajänteellä?

Ilari: Mä uskon, että me tullaan jatkamaan siis Punkkiliveä myös. Et se ei oo tämmönen vaan parin vuoden hanke, vaan tullaan jatkamaan sitä myös tulevaisuudessa ja toivotaan, et pystytään sitä tietoa lisäämään huomattavasti. Mä itse toivon ainakin, et me saatais tietoa muun muassa siitä, että kuin nopeesti puutiaisten levinneisyysalueet siirtyy pohjoiseen päin. Et tällä hetkellähän Oulun yläpuolella, sanotaan Rovaniemen yläpuolella, tulee vaan yksittäisiä havaintoja. Mutta meillä on nyt jo hiukan viitteitä siihen, että esimerkiks Rovaniemen korkeudella olis syntymässä jo ihan elinkykyisiä populaatioita, et ne ei oo enää yksittäisiä yksilöitä, jotka on mahdollisesti siirtynyt ihmisten tai kotieläimien mukana vaikka lomareissulla pohjoiseen, vaan siellä on tietyillä alueilla elinkykysii populaatioita. Niin ehkä täntyyppisiä aika tärkeitä isoja kysymyksiä pystytään Punkkiliven kanssa ratkomaan. Samanaikaisesti saadaan ehkä myös tietoa siitä, millä tavalla ajallisesti puutiaisriskit muuttuu tulevaisuudessa. Eli nythän puutiaiset on tähän asti ollut tavallaan, ihmiset mieltää hyvin voimakkaasti, et se on kesäkauden riesa. Mutta nyt, kun ilmasto muuttuu, niin meillä on tiettyjä alueita Suomessa, esimerkiks rannikkoalueet, saaristoalueet, Ahvenanmaa-tyyppiset alueet, joissa koko vuosi periaatteessa lämpötilat saattaa pysyä semmosissa asteissa, että puutiaisia on ainakin jonkun verran liikkeellä. Eli ehkä toivottavasti saadaan sitten sentyyppistä tietoa. Se tulee varmaan näkymään siinä, et saadaan varmaan Punkkiliveen yhä aikaisemmin talvella tai kevättalvella havaintoja ja sit taas yhä myöhemmin syksyllä tai syystalvella havaintoja.

Laura: Onko teillä ajatuksena laajentaa tätä sitten vaikka muihin pohjoismaihin tai jonnekin muualle kuin Suomeen?

Ilari: No, meillä ei oo. Me tavallaan pysytään siinä, että tehdään Suomen osalta sitä. Mut tällä hetkellä Norjassa on jo Punkkiliven innoittamana aloitettu vastaava palvelu. Eli se on tavallaan, sekin on sitä vaikuttavuutta ehkä. Me ollaan saatu se meistä pompannut tai Turun yliopistosta ja Pfizerista, meidän yhteistyöstä pompannut ajatus siirtymään myös tonne muualle maailmaan. Se on tietysti iso juttu ja kertoo siitä, että tämmöinen yksittäinenkin tutkimushanke, niin sen vaikuttavuus voi olla aika merkittäväkin sit, kun onnistutaan hyvin siinä markkinoinnissa. Punkkilivessä on ollu hirveen tärkeetä se, että meillä on ollut tehokas markkinointikoneisto siinä taustalla ja viestintäkoneisto. Että siinä esimerkiksi Turun yliopiston viestintäyksikkö on auttanut meitä ihan valtavasti. Säännöllisin väliajoin on tullut lehdistötiedotteet, jotka on tavallaan muistuttanu aina ihmisiä siitä. Toisaalta Pfizer on tehnyt siinä myös hyvin paljon työtä, että meillä on esimerkiksi punkkikausina ollut jatkuvasti radiossa mainokset pyörimässä, ”auta Turun yliopiston tutkijoita selvittämään punkkitilannetta”. Nää on tietysti äärimmäisen tärkeitä, että semmonen kansalaistiedehanke, niin on aina tärkeää, että mahdollisimman suuri osa ihmistä tietää niistä. Se ei oo itsestään selvää, että niin tapahtuu. Se vaatii aika paljon paukkuja ja aika paljon työtä siinä, että se saadaan tämmöseks näinkin menestyksekkääksi.

Outi: Varmasti. Tässä tuli jo vähän tätä, että ihmiset saa sinne itse syöttää, mutta onko jotain muita keinoja, miten te ootte pyrkineet sitten osallistamaan kansalaisia tässä hankkeessa?

Ilari: No, siinä on tietysti se aikaisempi, se puutiaisten keräys, niin se oli semmonen tärkeä siinä. Eli se sytytti varmaan semmosen pienen punkkitutkijan hirveen monessa ihmisessä. Eli huoli on yhteinen. Se on ollu semmonen tärkeä juttu, et huoli ei ole pelkästään tutkijoilla tai kesämökkiläisillä, vaan huoli on yhteinen. On huomattu se, että se on aihepiiri, jossa meidän kannattaa tehdä yhteistyötä. Me ollaan tietty tutkijoina nostettu kädet pystyyn siinä, että kun ajattelee vaikka Turun yliopistossa niin on vaan muutama puutiaistutkija, jotka tekee päätyönään sitä. Itsekään en kuulu siihen päätyönä tekevään porukkaan, vaan saan olla mukana hankkeessa, jossa on hyvin lahjakkaita nuoria tutkijoita, jotka vetää sitä hanketta. Itse saan seurata sitä ja olla mukana siinä toiminnassa. Mutta näitä ihmisiä on tosi vähän. Eli sit se, että kuinka paljon tutkijavoimin pystyttäisiin selvittää vaikka puutiaisen tai taigapunkin levinneisyysalueissa tapahtuvia muutoksia, jotka etenee todella nopeasti tällä hetkellä, niin ne on olemattomat ne mahdollisuudet, mitä tutkijat pystyy. Me tarvitaan se kansalaisten apu, ja kansalaiset on siihen vastannut. Se on ehkä semmonen tärkein. Että mun mielestä osallistamisessa me ollaan onnistuttu, jos suuri osa ihmisistä, kun luontoon menee, niin tulee mieleen se, että pidetäänpäs silmällä puutiaisia. Se on jo iso juttu.

Outi: No, ollaan nyt puhuttu tästä kansalaistieteestä tässä jo aika pitkään. Haluaisitko vielä vähän avata tätä termiä, et mitä se kansalaistiede nyt sit oikeestaan tarkottaa?

Ilari: No, kansalaistiede tarkoittaa sitä, että kun tutkijat yleensä, usein perinteisesti ollaan tehty tutkimusta omissa tutkimusryhmissä ja muiden tutkijoiden ympäröiminä, niin kansalaistieteessä on sitten ajatus se, että meillä on ympäröivässä yhteiskunnassa todella paljon ihmisiä, jotka on kiinnostuneita tieteestä ja haluaa ehkä päästä kokeilemaan tieteen tekemistä ja tutkimuksen tekemistä, olla mukana siinä. Oppia siitä, että millä tavalla tiedettä tehdään. Kansalaistiede on sitten syntynyt sille rajapinnalle. Kansalaistieteessä voidaan sitten esimerkiksi kansalaisten avun turvin vaikka kerätä semmosia tutkimusaineistoja, joita tutkijat ei yksin pystyisi keräämään. Tai saadaan vaikka analysoida jotain valtavia aineistoja, mitä tutkijat ei yksin pystyisi tekemään. Kaikki perustuu siihen, että on näitä innostuneita ihmisiä, jotka haluaa lähteä tutkimusta tekemään. Maailmanlaajuisesti osa kansalaistiedehankkeissa olleista, niin sieltä on jopa noussut ihan uusia tutkijoita, jotka on sitten tullut menestyksekkäiksi paljon julkaseviksi tutkijoiksi tietyissä tapauksissa. Eli kansalaistieteessä on aika mielenkiintoinen historia. Se, mikä tarvii sanoo vielä, on se, että Suomi, vaikka me ollaan pieni maa, niin Suomi on kansalaistieteen tämmönen suurmaa siinä, että me ollaan 1700-, 1800-luvulta kerätty esimerkiksi luonnon monimuotoisuuteen liittyvää aineistoa valtavasti ja suuren osan siitä aineistosta on kerännyt amatöörit tai ihmiset, jotka ei ole tässä yliopiston tutkimusmaailmassa, tee työkseen sitä. Eli Suomessa meillä on tälläkin hetkellä tuhansia, tuhansia lintuharrastajia. Meillä on tuhansia, tuhansia perhosharrastajia. He kerää koko ajan ihan yhtä luotettavaa tietoa kuin mitä tutkijat pystyisi keräämään. Se tarkottaa sitä, että meillä on Suomessa esimerkiksi luonnon monimuotoisuuteen liittyen kymmeniä miljoonia havaintoja eri lajeista yhteensä, jotka on tutkijoiden käytettävissä. Kansalaistiedettä ollaan tehty tavallaan pitkään, vaikka siitä ei oo käytetty sitä termiä aikasemmin.

Outi: Just näin. Varmasti ainakin tämä, että saadaan suurempia määriä havaintoja kuin mitä pystyttäisiin pelkästään tutkijavoimin, mut onko jotain muita syitä vielä, minkä takia kansalaisten osallistaminen on tärkeää?

Ilari: No, toinen on tietysti se, että me saadaan sitä tietoa siirtymään tutkijayhteisöstä ympäröivään yhteiskuntaan. Aika usein ajatellaan, että kyllähän se riittää, kun julkastaan tieteellisiä artikkeleita. Mutta kylmä tosiasia on, mitä aika harva tutkija miettii, että jos mä vaikka ajattelen omaa tutkimustani, niin kyllä mulla on paljon semmosia tieteellisiä artikkeleita, joissa lukijamäärä on todennäköisesti todella pieni maailmanlaajuisestikin, ellen mä niitä millään tavalla lähde nostamaan joko ihan perinteisen tiedeviestinnän kautta tai sitten vaikka kansalaistieteen kautta näitä menetelmiä ja tutkimusajatuksia. Eli kyllä tutkijoilla on kansalaistieteen kautta mahdollisuus parantaa sitä omaa vaikuttavuutta huomattavasti. Mutta se vaatii ehkä sen, että ensin tunnistaa sen, että tutkimustietoa on tärkeää antaa myös ympäröivään yhteiskuntaan ja hirveän paljon tutkijat niin toki ajatteleekin nykyään.

Laura: Selkeästi tämä kansalaistiede on näissä tämmösissä havainnoissa niinku punkkien tai perhosten tai lintujen, mitä täs on nyt tullu esillekin, niin siinä yleistä. Mutta mihin muihin tutkimuksiin kansalaisten osallistamista voitaisiin hyödyntää?

Ilari: No, maailmanlaajuisesti jos ajatellaan ihan menestyksekkäimpiä, maailmanlaajuisesti menestyksekkäimpiä kansalaistiedehankkeita, niin ne on aika usein tähtitieteeseen liittyviä. Eli kun on valtavia määriä kuvia, jotka on otettu eri osista avaruutta tai mitä käsitteitä siinä käytetäänkään, niin esimerkiks niitten kuvien analysointi on hirveän työlästä ja puhutaan siis valtavasta määrästä kuvia, joita pitäisi analysoida ja luokitella. Kansalaistiedettä on käytetty tämmösissä hankkeissa muun muassa hyvin hyvin menestyksekkäästi. Se on ehkä semmonen toinen esimerkki. Luonnontieteellinen kanssa toki.

Outi: Tässä ollaan nyt puhuttu siitä, että tää Punkkilive on ollut tosi menestyksekäs ja olette hyvin onnistuneet tässä kansalaisten osallistamisesta, mutta osaisitko sä sanoa, että mitkä on suurimmat haasteet siinä, kun pyritään kansalaisia osallistamaan tieteen tekemiseen?

Ilari: No, varmaan mä uskon, että Punkkiliveä on auttanut huomattavasti se, että aihepiiri on tietysti semmoinen, mikä kiinnostaa ihmisiä. Mä uskon, että me ollaan siinä tiettyjä semmosia steppejä otettu jo, tai saatu valmiiksi jo se, että meillä on aihepiiri joka kiinnostaa ihmisiä. Mutta mä uskon, että hirveen monien aihepiirien kohdalla nimenomaan se innostaminen, se saattaa olla aikamoinen haaste. Sit jollei se innostaminen, jollei siinä tutkija onnistu nopeesti, niin pahimmassa tapauksessa johtaa siihen, et hyvin nopeasti ei sit jatketakaan enää sitä hommaa. Et kokeillaan vaan. Niin mä luulen, että meillä on ollut tavallaan vähän etumatkaa siinä, että me ollaan lähdetty rakentamaan sitä kansalaistiedettä hankkeessa ja aihepiirin kohdalla, joka on yleisesti aika hyvin tunnettu tällä hetkellä, ja tosiaan meillä suomalaisillakin on tavallaan jaettu huoli siitä, että luonto ei oo enää niin riskitön, mitä se oli aikaisemmin.

Outi: Mä voisin kuvitella myös, et media ihan itsekin tarttuu. Että ei tarvitse edes lehdistötiedotetta lähettää, et se on semmonen aihe, mikä pysyy pinnalla muutenkin.

Ilari: Se on semmonen ihan vakiaihe. Myöhään keväällä alkaa, et meillekin tulee valtavasti haastattelupyyntöjä, ja kaikkiin ei edes voida suostua sitten, että joudutaan hiukan rajoittamaan sitä. Puutiaiset on aihe, joka kiinnostaa.

Laura: No, entäs nyt sitten, jos joku tutkija olisi kiinnostunut osallistamaan kansalaisia omassa tutkimuksessaan, niin voisitko antaa tähän loppuun jotain vinkkejä, että mistä lähteä liikkeelle ja mitä olisi erityisesti hyvä huomioida ja pitää mielessä?

Ilari: No, varmaan kaikista tärkein vinkki on se, että semmonen tietty ennakkoluulottomuus, into sitä toimintaa kohtaan. Elikkä jollei sitä omaa intoa siihen oo, niin ei sitä kannata lähteä tekemäänkään. Eli sitä ei kannata tavallaan lähtee rakentaa pelkästään, jotta siitä tutkimuksesta saatais vaikka mediaa kiinnostavaa, vaan siinä pitää olla se oma into, että jaksaa sitä lähteä nostamaan ja pitämään pinnalla. Eli nää on usein sellasia, että tutkimuksessakin me mennään aika kovaa vauhtia pisteestä A pisteeseen B ja siitä eteenpäin. Aina, kun ollaan saatu yksi artikkeli valmiiks, niin sen jälkeen ollaan jo täysillä tekemässä seuraavaa. Niin tää kansalaistiede ehkä vaatii sit hiukan pitkäjänteisempää omistautumista ja sitä, että sitä jaksaa pitää pinnalla. Esimerkiksi Punkkiliven kohdalla me ollaan tosiaan tehty hyvin säännöllisesti näitä mediatiedotteita ja sit vastattu median kysymyksiin niitten jälkeen, joka on ollut osa sitä tutkimustyön tekemistä kanssa eli ollaan omalta osaltamme koko ajan varmistettu, että Punkkilive ei unohdu, vaikka se onkin suosittu, niin ihmiset aina muistais sen, myöskin sen jälkeen, kun on ensimmäisen havainnon sinne laittanu. Et se on varmaan semmonen into ja semmonen pitkäjänteisyys. Ja sit se aihepiiri, niin se kannattaa tietysti, että kaikesta tutkimuksesta ei voi tehdä kansalaistiedettä, se on ihan selvää. Et kannattaa miettiä tarkkaan se, että mimmonen aihepiiri sopisi siihen ja lähteä sit sitä kautta miettimään. Tietysti vinkkejä voi kysyä niiltä tutkijoita, jotka on kansalaistiedettä tehnyt. Meiltäkin ilman muuta saa aina kysyä apua ihan samalla tavalla. Me mielellään kerrotaan muun muassa siitä, millä tavalla me tiedotetaan meidän tutkimuksesta, biodiversiteetti-, luontokatotutkimuksesta. No, sitäkin on ajanut ehkä se meidän oma into, mutta ollaan sitäkin aika tavalla menestyksekkäästi tehty, niin mielellämme jaetaan vinkkejä ja tietoa myös siitä, että miten sitä kannattaa tehdä.

Outi: Hyvä. Hei, kiitos tosi paljon tästä hirveän mielenkiintoisesta juttuhetkestä ja että ehdit tänään tulla tänne meidän vieraaksi.

Ilari: Kiitos paljon. Oli tosi mukava käydä täällä.

Laura: Ja kiitos munkin puolesta.

Ilari: Kiitos.

Laura: Ja me jatketaan uudella näkökulmalla seuraavassa jaksossa, eli seuratkaa Turun yliopiston Avoimen tieteen kiihdyttämön sometilejä, Twitteriä ja Instaa, niin me kerrotaan siellä, milloin sitten seuraava jakso on taas kuunneltavissa.

Outi: Kuullaan taas ensi kerralla. Moi moi.

Laura: Moikka.

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana on Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön dosentti ja tutkija Kari Kaunisto. Hänen kanssaan keskustellaan siitä, miten nykyteknologia on mahdollistanut uudenlaisen tieteen tekemisen ja minkälaisia vaikutuksia digitoinnilla on tutkimuksen tekemiseen ja miten digitoinnin avulla on mahdollista lisätä vaikuttavuutta.

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine

Laura: Hei, mä oon Laura.

Outi: Ja mä oon Outi. Ja tämä on Vau, mikä vaikutus! -podcast.

Laura: Tän päivän jaksossa me jutellaan siitä, miten nykyteknologia on mahdollistanut uudenlaisen tieteen tekemisen ja minkälaisia vaikutuksia digitoinnilla on tutkimuksen tekemiseen ja miten digitoinnin avulla on mahdollista lisätä vaikuttavuutta.

Outi: Vieraaksi me ollaan tänään saatu dosentti ja erikoistutkija Kari Kaunisto Turun yliopiston biodiversiteettiyksiköstä. Kiitos, kun tulit vieraaksi ja kertoisitko tähän alkuun lyhyesti, että kuka olet ja mitä teet?

Kari: Morjesta vaan kaikille. Mun nimi on tosiaan Kari Kaunisto ja itse asiassa tällä hetkellä yliopistotutkijana, mutta tosiaan siellä Turun yliopiston biodiversiteettiyksikössä. Opetan erilaisilla kursseilla, sitten teen lähinnä tämmöstä hyönteisaiheista biodiversiteettitutkimusta ja lisäksi olen vastuussa näitten luonnontieteellisten kokoelmien digitoinnista.

Laura: Meillähän on tässä podcast-sarjassa pyrkimyksenä päästä perille siitä, että mitä se vaikuttavuus oikeestaan on. Ja haluttais nyt heti alkuun kysyä sulta, että miten itse määrittelet tätä vaikuttavuutta ja mitä se sulle tarkoittaa?

Kari: No itselle se tarkoittaa sitä, että tieteen avulla pystytään myötävaikuttamaan moninaisiin kehityskulkuihin, kuten yhteiskunnallisiin asioihin, joista nyt sitten esimerkkinä vaikkapa tämä hyönteiskadon torjunta.

Outi: Työskentelet Turun yliopiston biodiversiteettiyksikössä. Kertoisitko vähän, että minkälaista tutkimusta tässä teidän yksikössänne tehdään?

Kari: Joo. Eli luonnontieteellisten museoiden tutkimuksen ytimen muodostaa varmastikin tämmöinen taksonominen tutkimus, joka siis tarkoittaa eliöiden luokittelua ja nimeämistä. Tämä taksonominen tutkimus on siis tärkeää siksi, että suurin osa kaikista maailman eliölajeista on vielä tuntemattomia ja sitä kautta sitten, kun näitä tuntemattomia eliöitä nimetään ja luokitellaan, ymmärretään paremmin luonnon monimuotoisuuden tila ja siinä tapahtuvaa muutosta. Sekä pystytään sitten tehokkaammin myös suojelemaan sitä monimuotoisuutta.

Mut tämmösen taksonomisen tutkimuksen lisäksi meillä biodiversiteettiyksikössä tutkitaan myös esimerkiksi lajien välisiä vuorovaikutuksia. Sitten tehdään aerobiologista tutkimusta, josta esimerkkinä vaikka nämä siitepölytiedotukset ja sitten tutkitaan Saaristomeren tilaa ja myös Lapin luonnon tilaa ja niin edelleen.

Lisäksi luonnontieteellisen tutkimuksen ohella viime vuosina ollaan yhä selkeämmin ymmärretty, että luontokadon torjumiseen tarvitaan yhä enemmän biologisen tutkimuksen lisäksi vielä poikkitieteellistä ja monitieteellistä tutkimusta. Ja tähän liittyen biodiversiteettiyksikkö johtaa Suomen akatemian rahoittamaa Biodiful -hanketta, joka tähtää siihen, että luonnon monimuotoisuus otettaisiin paremmin huomioon kulutuksessa, liike-elämässä ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.

Nämä tuli nyt vaan päällimmäisenä mieleen biodiversiteettiyksikön tutkimustoiminnasta, mutta siellä on tietysti paljon muitakin aiheita, joista saa sitten tietoa esimerkiksi meidän nettisivujen tai yleisötapahtumien kautta.

Laura: Kuulostaa siltä, että te teette tutkimusta vähän niinkuin maassa, merellä ja ilmassa. Tosiaan mainitsit tuosta monitieteellisestä ja poikkitieteellisestä tutkimuksesta, niin minkälaisia kaikkia toimijoita teidän yksikköön sitten kuuluu?

Kari: Biodiversiteettiyksikkö on tosiaan aika monipuolinen. Eli yksikköön kuuluu monta erillistä osaa. Eli nämä luonnontieteelliset museot, kasvimuseo ja eläinmuseossa, tuossa Yliopistonmäellä ja myöskin aerobiologian yksikkö. Sitten kasvitieteellinen puutarha Ruissalossa, Saaristomeren tutkimuslaitos Seilissä, Lapin tutkimuslaitos Kevolla ja sitten vielä Turun yliopiston tiedekeskus ja Luma-keskus. Eli todella monipuolista luonnon ja monimuotoisuuden tutkimustoimintaa aina täältä eteläisimmästä Suomesta Kevolle saakka.

Outi: Kuulostaa mielenkiintoiselta. Minkälaista tutkimusta esimerkiksi siellä Kevolla tehdään? Minkä tyyppisiä asioita?

Kari: Siellä on ihan tämmöinen ainutlaatuinen, niinkuin maailman mittakaavassa, eturintama ilmastonmuutoksen tutkimiseen, tai mahdollisuus siihen. Eli siellä on esimerkiksi metsäraja puutarha, mihin on vuosikymmeniä sitten istutettu tiettyjä kasvilajeja, puita. Ja sitten pystytään tutkimaan, että miten ilmastonmuutos on muokannut näitten elinympäristöjä ja sitä myöten näiden kasvien toimintoja.

Outi: Niin se on tälläista pitkän aikavälin tutkimusta selvästikin.

Kari: Kyllä vaan, eli ylipäätään luonnon monimuotoisuuden tutkimuksessa, tämmöiset pitkät aikasarjat ovat täysin oleellisia ja ne on kriittisen tärkeitä, jotta pystytään sitten havainnoimaan tätä käynnissä olevaa muutosta.

Outi: Pitkä aikaväli on taas vaikuttavuudessakin keskeinen asia, niin millä kaikilla tavoilla tämä yhteiskunnallinen vaikuttavuus sitten tässä teidän yksikön toiminnassa näkyy?

Kari: Se näkyy kyllä isosti monilla tasoilla. Eli vaikkapa biodiversiteettiyksikön yleisötoiminnat saavuttaa yli 140 000 ihmistä vuosittain ja määrä on vain kasvanut viime vuosina. Toisaalta sitten esimerkiksi aerobiologian yksikön tuottama, tämä

mainittu siitepölytiedotus, tavoittaa pahimpana tai parhaimpana siitepölykautena, jopa miljoona ihmistä vuorokaudessa. Näitten lisäksi biodiversiteettiyksikkö on mukana monissa yhteiskunnallisesti tärkeissä asiantuntijaryhmissä, kuten vaikkapa nyt ympäristötieteen foorumi, Luontopaneeli, uhanalaisuusarviointien lajityöryhmät ja niin edelleen. Joitten päätökset sitten vaikuttaa myös esimerkiksi politiikkasuosituksiin ja moniin yhteiskunnallisiin tahoihin.

Outi: Kuulostaa, et olette tosi paljon näkyvillä ja jalkaudutte.

Kari: Joo. Kyllä ymmärtääkseni biodiversiteettiyksikkö on ihan yliopiston näkyvimpiä, näin niin kuin yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa yliopiston näkyvimpiä osia.

Outi: Joo. Ja varmaan aika monelle, Kevo ehkä ei oo ihan sieltä tutuimmasta päästä, mutta esimerkiksi Ruissalon kasvitieteellinen puutarha on varmasti suurelle yleisölle kyllä hyvinkin tuttu.

Kari: Joo. Kyllä sitä on puhuttu, että se on vähintään meidän turkulaisten oma olohuone, mutta ehkä laajemminkin. Siellä käy myöskin paljon sitten matkailijoita ja muita.

Ja tästä jalkautumisesta vielä, kun mainitsit, niin tosi paljon myöskin tosiaan jalkaudutaan esimerkiksi kouluihin ja lukioihin ja niin edelleen. Ja vaikkapa päiväkoteihin jne. kertomaan tutkimuksesta ja siitä, mitä luonnolle kuuluu.

Outi: Joo. On kyllä itselläkin ottanut silmään puutarhassa esimerkiksi lasten lauantait ja on kaikennäköistä tapahtumaa ja tietysti se Luma -toiminta. Paljon kyllä olette ehtinyt tehdä ja varmasti jatkossakin teette.

Kari: No joo. Iso porukka ja paljon, voisi sanoa ainakin muiden puolesta, taitavia ihmisiä kokoontunut yhteen, niin sitten saadaan myös aikaseksi.

Laura: Teillä on niin paljon kaikkea erilaista toimintaa. Teillä on myös varmasti hyvin paljon näitä kaikkia aineistoja ja itse työskentelet luonnontieteellisten näytteiden parissa ja Turun yliopistossa onkin lähdetty nyt aika laajastikin digitoimaan näitä näytteitä. Niin voisitko kertoa, että mitä digitointi tarkoittaa?

Kari: No joo. Se pomppaa silloin tällöin aina jossain tiedotusvälineissä ja muualla tää digitointi esiin. Eli se on aineiston sähköiseen, eli tietoteknisesti käsiteltävään muotoon, saattamista. Ja jos nyt mietitään vaikkapa luonnontieteellisiin kokoelmiin maailmanlaajuisesti, niin näistä vasta noin suurin piirtein kymmenisen prosenttia on digitoitu. Eli työtä riittää.

Laura: Onko tätä työtä tehty nyt kauan jo Turun yliopistossa? Että viekö se paljon aikaa?

Kari: Se on todella aikaa vievää. Sitä digitointia tosiaan tehdään monella tavalla. Se voi olla just tämmöstä‚ vaikkapa näitten keruutietojen tallettamista tai vaan erityistarkkojen valokuvien ottamista tai muuta, mutta yleisesti se on aikaa vievää, mutta äärimmäisen tärkeää.

Outi: Minkä takia se on niin tärkeä? Minkä takia olette lähteneet tätä tekemään?

Kari: No jotta luonnontieteelliset näytteet olisi mahdollisimman vapaasti ja tehokkaasti käytettävissä. Se on niinku se juttu. Mutta tämä digitointi ylipäätään suojaa myös näitä korvaamattoman arvokkaita näytteitä mm. tulipalolta, varkaudelta, katoamiselta tai ihan ylipäätään vaikka tuholaisilta. Esimerkiksi tiettyjen kuoriaisten, kovakuoriaisten, toukat syö vanhoja eliökokoelmia ja niin edelleen.

Mutta nämä luonnontieteelliset näytteet toimii siis äärimmäisen tärkeänä tietolähteenä, esimerkiksi vaikkapa nyt kaikkien kuuleman ilmastonmuutoksen tai lajikadon tutkimuksessa. Eli niiden avulla pystytään siis havainnoimaan luonnossa tapahtuvaa muutosta ja toimimaan sitten sen mukaisesti.

Mä puhun usein omilla luennoilla siitä, miten tämä ilma, jota hengitetään tai vesi, jota juodaan ja ruoka, jota syödään, niin on kaikki peräisin siitä luonnon monimuotoisuudesta. Ja voidaankin sitten helposti todeta, että luonnon monimuotoisuus on ihmiskunnan tärkeintä pääomaa, jonka ymmärtäminen ja suojeleminen vaatii tietoa. Ja tästä tiedonkeruusta meidän tutkimuksessa on isommassa mittakaavassa kyse.

Laura: Minkälaisia kaikkia niitä näytteitä tai mitä ne luonnontieteelliset näytteet sitten ihan konkreettisesti on? Että näitä jotain kovakuoriaisia ja mitä muuta?

Kari: No joo, niitä esimerkiksi. Mutta esimerkiksi just tuli tämmönen kirja, tässä jossain vaiheessa julkaistiin, Hannu Salmen Tunteiden palo -kirja, missä puhuttiin Turun palosta, mikä tapahtui 1827. Siitä palosta säilyneitä näytteitä meillä on esimerkiksi tuolla, mitä sitten on digitoitu. Eli niistä on nyt sitten kuvat otettu ja niiden kaikki keruupäivämäärät ja muut tämmöset näin on sitten tallennettu digitaaliseen muotoon ja niitä pystytään sitten käyttämään tutkimuksessa.

Outi: Saadaanko näistä esimerkiksi nyt vaikka kovakuoriaisista, jos siitä otetaan kuva, niin pystytäänkö siitä tavallaan tekemään yhtä hyvin tutkimusta kuin siitä oikeasta kovakuoriaisesta?

Kari: No ne kuvat auttaa tietyissä asioissa hurjasti eteenpäin. Eli jos nyt mietitään tämmösiä esimerkkejä, että on vaikka joku australialainen tutkija, kuka kuvaa uusia lajeja tieteelle. Eli tekee niistä kirjoituksia siitä, että miten ne uudet lajit, tieteelle kuvaamattomat lajit eroa niistä muista jo löydetyistä lajeista. Ja

tämmösen tutkimuksen tietenkin on oleellista nähdä se yksilö ja jotta semmosen yksilön on joskus ennen digitointia päässyt katsomaan, joko se on lähetetty postissa just näitä niin sanottuja holotyyppi yksilöitä. Eli just niitä yksilöitä, minkä perusteella se on alun perin kuvattu tieteelle. Eli tämmönen ihan ainutlaatuisen tärkeä yksilö, niin sitä on lähetetty postissa ja nyt kun me tiedetään, et kun postilla on tapana vaikka hukata paketteja tai niin edelleen, niin se ei oo hirveen mukavaa ollut sitten näitä yksilöitä paketoida ja postittaa. Toisaalta sit on taas ollu mahdollisuus, että tämä tutkija tulee tänne Suomeen ja matkustaa ja niin edelleen, mutta nykyään, kun me otetaan tämmöset erityisen korkearesoluutioiset tarkkuuskuvat siitä, niin me pystytään lähettää ne napin painalluksella vaikkapa juuri sinne Australiaan.

Outi: Aika paljon nopeampaa ainakin.

Kari: Joo. Kyllä se tehostaa huomattavasti. Ja myöskin sitten se, että ne on käytettävissä muuten, ihan vaikkapa jos etsitään vaikka hakusanoilla, niin pystytään kahlaamaan sitä mittavaa aineistomäärää läpi huomattavasti nopeammin.

Laura: Näistä kuvista ja näistä digitoiduista näytteistä, niin niistä pitää sitten aika paljon saada irti siitä informaatiota. Niin se varmaan vaatii niiltä laitteita aika paljon. Niin millaisilla laitteilla tätä digitointia sitten tehdään?

Kari: No joo, niinkuin mainitsin, niin digitointia itsessään tehdään monella tavalla. Sitä voidaan tehdä esimerkiksi skannaamalla näytteestä löytyvät keruu tiedot sähköiseen muotoon. Eli, kuka on sen näytteen kerännyt ja milloin se on kerätty ja missä se on kerätty. Ja silloin sillä on tieteellinen arvo sillä näytteellä ja sitte tämmöistä näytettä pystytään sen jälkeen käyttämään vaikkapa niissä mainituissa uhanalaisuusarvioinneissa.

Mutta toisaalta sitten, esimerkiksi itselleni tutuinta digitointia, on tämmöset niin sanotut kerroskuvat tai niiden ottaminen. Eli semmonen kerroskuva tarkoittaa siis sitä, että jos me katsotaan vaikka jotain kirjan sivua, missä on tekstiä, vaikka suurennuslasilla, niin me nähdään siitä aina vaan ne muutamat rivit kerrallaan tarkkana. Ja sitten siinä edessä ja takana on semmosta suhjua. Eli samalla tavalla, mitä suuremmat suurennukset meillä on näissä kameroissa, vaikka mikroskooppikameroissa, niin sen pienempi se niin sanotusti syväterävyysalue siinä on. Ja sitten tämä johtaa siihen, että jos meillä on vaikka tämmönen joku hyönteisnäyte, mistä meidän pitäisi saada tarkka kuva, niin meillä on siinä mikroskoopin 10-kertaisten suurennuksien alla se vaan ihan pieni kaistale siitä terävänä. Ja näin ollen meidän tarvitsee liikuttaa sitä kameraa siihen näytteen yläpuolelle, että vaan ainoastaan se sua lähinnä oleva kohta siitä näytteestä on terävä. Sitten me kerrotaan tietokoneelle, et tossa on se yläreuna, sitten me liikutetaan tietokoneavusteisesti sitä kameraa sinne näytteen alapuolelle ja kerrotaan, et okei tuolla on se alapuoli ja sitten me sanotaan sille tietokoneelle,

että ota tosta vaikka 350 kuvaa tuosta välistä. Että jokainen kohta siitä näytteestä on jossain kuvassa terävä. Ja sit me yhdistetään ne sitten vielä tietokoneella semmoseksi kokonaisuudeltaan syväteräväksi kerroskuvaksi. Eli tämmönen prosessi. Vie aikaa, mutta ihan hienoja lopputuloksia.

Outi: No varmasti. Mihin nämä digitoidut näytteet sitten menee, kun ne kuvat on otettu ja tiedot kerätty? Mistä ne sitten löytyy, miten niihin pääsee käsiksi?

Kari: Sitten kun ne on digitoitu, niin näitä viedään erilaisiin tietokantoihin näitä näytteitä, just vaikkapa näitä kuvia. Ylivoimaisesti suurin tietokanta on tämä Suomen lajitietokeskuksen laji.fi -osoitteesta löytyvä valtava tietokanta ja siellä on tähän mennessä suurin piirtein, olisko siellä 44 miljoonaa näytettä, jollain tasolla digitoituna. Eli tämmöstä tietoteknisesti käsiteltävää tietoa löytyy noin 44 miljoonasta näytteestä.

Sieltä lajitietokeskuksesta löytyviä valokuvia tai tätä tunnistustietoa pystytään käyttämään sitten näitten lajien esiintyvyyden seurannassa tai nii edelleen. Eli sitä käytetään siis vaikkapa maankäytön suunnittelussa, ympäristövaikutusten arvioinnissa, Natura-arviointimenettelyissä ja sitten erilaisissa tämmösissä ympäristölupahakemuksissa, metsäsuunnittelussa ja erilaisissa lajistoseurannoissa ja sitten tietysti myöskin tieteellisessä tutkimuksessa.

Outi: Pääseekö näihin näytteisiin sitten kuka tahansa käsiksi vai pitääkö niitä pyytää erikseen?

Kari: Joo, käytännössä kaikkeen, tai lähes kaikkeen materiaaliin, mikä ei ole niin sanotusti sensitiivistä aineistoa, eli jotain tiettyjä löytöpaikkoja ei jostain uhanalaisista lajeista ihan kaikkia ei ole julkastu. Mutta yleisesti näihin kaikkiin tietoihin pääsee käsiksi kuka tahansa, kuka sitten tietokoneen avulla näitä pystyy selailemaan.

Outi: Eli ei vaadi käyttäjältä tavallaan mitään muita laitteita, kun sen tietokoneen, että pystyy hyödyntämään näitä?

Kari: Ei. Ja siellä on, just vaikkapa tän lajitietokeskuksen sivuilla, aika, mun mielestä ainakin, suhteellisen hyvät ohjeistukset myöskin vaikkapa näitten valokuvien etsintään. Siellä on ihan semmosia yleisiä, vaikkapa Google-hakua muistuttavia, hakupalkkeja, mihin pistetään vaikka lajin suomenkielinen nimi tai englanninkielinen nimi tai tieteellinen nimi ja sitten pystyy hakemaan tietoa siitä lajista.

Laura: Löytyykö täältä tietokannasta vain suomalaisia lajeja vai myös ihan maailman joka kolkasta löytyneitä lajeja?

Kari: Joo, siis maailmassa on paljon erilaisia. Esimerkiks tämmönen GBIF on tämmöinen maailmanlaajuinen iso tietokanta, mistä löytyy sitten ihan maailman melkein joka kolkasta lajitietoa, mutta just tämä Lajitietokeskus keskittyy nyt sitten lähinnä Suomessa tehtyihin havaintoihin, mutta sielläkin on laajasti tietoa. Ja toisaalta sitten nämä lajit ei noudata mitään maarajoja. Eli monia näistä meilläkin nähtävistä lajeista tavataan sitten monin paikoin muuallakin maailmassa.

Outi: Onko siitä mitään tietoa, että miten paljon näytteitä on nyt digitoitu? Jos nyt miettii kaikesta siitä, mitä ois mahdollista.

Kari: Joo‚ tosiaan mä luulen, että se ois, tai siis jossain vaiheessa joitain vuosia sitten se oli semmonen karkea arviointi, et hiukan yli kymmenisen prosenttia kaikista maailman luonnontieteellisistä kokoelmista olisi vasta digitoitu. Eli siinä on vielä valtavasti työtä. Mutta toisaalta ne menetelmät nopeutuu koko ajan ja yhtenä esimerkkinä voisi nyt mainita vaikka DNA-tietokantojen tekemisen. Tai DNA ja RNA -tietokantojen tekemiseen.

Eli perinnöllisen monimuotoisuuden selvittämisessä, esimerkiksi käytettävien tietokantojen tekemisen, kun ennen tässä vielä kymmenisen vuotta sitten, saatiin samalla tai muutaman päivän aikana tehtyä satoja näytteitä, niin nyt puhutaan sitten jo tuhansista näytteistä. Eli tämmöset molekyylimenetelmät erityisesti menee ihan hurjasti eteenpäin ja toisaalta sitten taas esim. nämä kerroskuvaustekniikat niin on nopeutunut jo sen reilun 10 v:n aikana, mitä itsekin on näitä tehnyt, niin ihan hurjasti.

Esimerkiksi jo ihan semmoiset yksinkertaiset jutut, että kun ennen oli tämmöset peililliset järjestelmäkamerat, mitä käytettiin, niin niissä aina tää peili on siinä sen kennon edessä, mihin se kuva tallentuu. Niin se pitää aina nostaa siitä pois, että sieltä pääsee se valo piirtämään sen kuvan siihen kennolle. Silloin kun se peili nostetaan pois, niin se kamera vähän tärähtää niin silloin meidän aina piti odottaa joitain sekunteja näitten kuvien välillä ja sit ku otetaan satojen kuvien sarjoja, niin tämmönen muutama sekunti per kuva, niin on aikamoinen lisä. Niin nykyään on sitten tarjolla vaikka peilittömiä järjestelmäkameroita, mitkä sitten taas ei tosiaan vaadi sen peilin nostamista. Eli tämmösii ihan pieniä juttuja, mutta koko ajan tahti kiihtyy ja niin edelleen, mutta paljon on vielä savottaa edessä.

Outi: Missä vaiheessa mennään näiden Turun yliopiston kokoelmien kanssa?

Kari: No ainakin tämän luonnontieteellisten museoitten, missä itse oon töissä, niin kyllä me ollaan nyt saatu muutamassa isommassa hankkeessa digitoitua kaikki ne meidän luonnonhistoriallisesti tärkeimmät näytteet. Eli just vaikkapa nämä Turun palosta selvinneet näytteet ja sitten nämä meidän holotyyppi näytteet. Eli just ne, minkä perusteella sitten näitä lajeja on kuvattu tieteelle. Eli ne on digitoitu, mut sit meillä on suurin piirtein karkeasti arvioituna jotain yli neljä miljoonaa näytettä tuolla Turun yliopiston luonnontieteellisessä museossa ja ne on siis Suomen

toiseksi suurimmat luonnontieteelliset kokoelmat luonnontieteellisen keskusmuseon eli Luomuksen jälkeen. Ja kyllä siellä vielä työtä riittää ja koko ajan tulee uusia kokoelmalahjoituksia ja kaikennäkösiä keruu juttuja, mistä sitten työmäärä kasvaa.

Laura: No minkälaisia konkreettisia vaikutuksia sitten tällä digitoinnilla on ollut tähän tutkimuksen tekemiseen ja miten sitten digitoinnin avulla on mahdollista vaikka lisätä sitä vaikuttavuutta?

Kari: Digitointi tehostaa oleellisesti näitten näytteiden käyttöä tutkimuksen ja vaikkapa päätöksenteon apuna. Eli ylipäätään esimerkiksi sitä kautta, että tutkijat ja muut aineistoa käyttävät tietää, mitä näytteitä meillä on olemassa. Eli heidän ei tarvitse enää käydä näitä miljoonia näytteitä läpi vaan he pystyy parhaimmillaan löytämään mielenkiintoset näytteet hakusanoilla tietokannoista.

Lisäksi, totta kai, digitointi helpottaa huomattavasti näitten suurten aineistojen käsittelyä tietotekniikan kautta. Mutta sitten on myös paljon muunlaista etua siitä, että näytteistä on vaikkapa tarkat kuvat olemassa.

Eli jos vaikkapa ennen tehtiin tieteellinen kuvaus, artikkeli, missä kuvattiin vaikkapa joku sanotaan nyt tieteelle uusi tuntematon perhoslaji. Niin siitä piirrettiin tarkat viivapiirustukset, missä sitten näkyy yksityiskohdat mahdollisimman hyvin ja nyt sitten taas se nopeuttaa aika huomattavasti, et me otetaan tämmöset kerroskuvasarjat siitä monesta suunnasta. Niin se on älyttömästi nopeempaa ottaa tämmöset kuvasarjat ja sitte pistää ne tukemaan siihen sitä tekstiä, mikä siinä tieteellisessä artikkelissa on. Ja näitten avulla sitten, kun tiedetään, että yksi kuva vastaa tuhatta sanaa ja ainakin ja näin edelleen, niin ne on älyttömän informatiivisia silloin ne tarkat kuvat, mistä tutkijat pystyy sitten tosi nopeesti katsomaan, että onko vaikka kyseessä tieteelle uusi laji vai joku jo aikaisemmin tunnettu.

Laura: Onko tämä muuttanut niitä menetelmiä, millä tutkimusta tehdään, nämä digitoinnit ja tämmöset?

Kari: No, voisi ehkä sanoa, että se on ainakin tukenut olemassa olevia menetelmiä, tutkimusmenetelmiä ja tutkimuksen jouhevuutta parantanut huomattavasti.

Outi: Tarvitseeko tätä digitointia, tai kannattaako sitä, jotenkin huomioida siinä tutkimuksen tekemisessä jo jossain alkuvaiheessa vai?

Kari: No ehdottomasti. Siis ihan heti alun alkaen. Eli niinkuin todettu, niin nämä digitoidut näytteet tehostaa oleellisesti sitä tutkimuksen kulkua ihan alusta loppuun saakka. Eli silloin siis semmosta tietyn tyylistä, vaikkapa kokoelmatyötä, niin silloin, kun pystyy tommosia suuria aineistoja käsittelemään hakusanoin ja

tämmösten eri komentoketjujen kautta, niin se on todella paljon nopeampaa ja tehokkaampaa.

Outi: No mitä sitten, jos joku nyt vaikka meidän yliopiston tutkijoista kiinnostuu tästä tutkimusnäytteidensä digitoinnista, ni miten siinä nyt sitten pääsisi alkuun?

Kari: No joo tämmönen digitointi tosiaan voi olla monen tyylistä ja jos nyt mietitään vaikka, että tämä mistä mainitsin, tämä Lajitietokeskus, niin se on yhden tyylistä digitointia, että jos joku harrastaja vaikka havainnoi jotain, laskee vaikka jotain perhosia tai jotain pölyttäjähyönteisiä tai lintuja tai niin edelleen, ja hän pystyy syöttämään ne tänne osaksi tätä lajitietokeskuksen tietokantaa. Eli hän menee sinne laji.fi ja löytää sieltä tämmösen vihko-palvelun tai omat havainnot ja sitä kautta pystyy syöttämään sen paikan, ajan ja sitten sen, kuka sen havainnon on tehnyt ja tietenkin, että mitä on havaittu. Ja silloin kun ne havainnot ovat tämmösessä sähköisessä muodossa, niin niitä tosiaan pystytään sitten käyttämään myöhemmin monenlaisessa tutkimuksessa. Vaikkapa paljon puhutussa uhanalaisuusarvioinnissa tai myöskin sitten vaikka ajan kuluessa selvittämään, että miten lajien elinalueet on muuttuneet ajan kuluessa.

Outi: Kuulostaa mielenkiintoiselta. Kiitos tosi paljon tästä juttuhetkestä ja suuret kiitokset, että ehdit tulla tänään tänne meidän vieraaksi.

Kari: Kiitos teille myös paljon. Kiitos.

Laura: Kiitos minunkin puolesta ja me jatketaan sitten uudella näkökulmalla taas seuraavassa jaksossa. Eli seuraa Turun yliopiston Avoimen tieteen kiihdyttämön sometilejä, Twitteriä ja Instaa, niin me kerrotaan siellä milloin seuraava jakso on kuunneltavissa.

Outi: Kuullaan taas ensi kerralla. Moi moi.

Laura: Moikka.

Kari: Moi.

Tässä jaksossa Turun yliopiston Tutkimusedellytykset-yksikön kehittämisasiantuntijat Laura Niemi ja Outi Nurmela kertaavat lyhyesti syksyn aikana kuultua ja opittua. Jaksossa suunnataan katseet myös kevääseen ja kuullaan esimakua kevään vieraista ja teemoista. Jakso on Vau, mikä vaikutus! -podcastin syksyn päätösjakso.

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine

Laura: Hei. Minä olen Laura.

Outi: Minä olen Outi ja tämä on Vau, mikä vaikutus! -podcast.

Laura: Tämä syksyhän on ollut hyvin podcast-täyteinen. Me olemme nauhoittaneet suuria määriä jaksoja, me olemme keskustelleet mielenkiintoisten vieraiden kanssa ja olemme kirjoittaneet vielä blogitekstejä ja ehkä sitten samalla vähän pohdittu ja opittu jotain uutta vaikuttavuudesta. Me lanseerasimme tämän podcastin elokuussa juuri sen vuoksi, että ymmärtäisimme paremmin vaikuttavuuden ympärillä käytävää keskustelua. Meillä on ollut myös tarkoituksena auttaa tutkijoita ymmärtämään tätä vaikuttavuuden ehkä vähän haastavaakin käsitettä, ja myös sitten omassa tutkimuskontekstissa.

Outi: No kyllä. Olemme myös tässä syksyn aikana tietysti pyrkineet kysymään hyviä vinkkejä ja ohjeita meidän kaikilta vierailtamme helpottamaan tutkijoita tämän asian ymmärtämisessä ja käsittelyssä. Mitäs kaikkia teemoja me olemme sitten tässä syksyn aikana ehtineet koluta läpi? Ihan ensimmäisenä vieraanahan meillä oli täältä meidän Turun yliopistosta yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta ja vaikuttavuudesta vastaava vararehtori Mika Hannula ja hänen kanssaan me juttelimme silloin yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta ja vaikuttavuudesta täällä Turun yliopistossa ja yliopistokentällä yleisesti sekä sitten vielä vähän näistä tulevaisuuden vaikuttavuustrendeistä.

Laura: Tässä jaksossahan opimme meidän vararehtoriltamme sen, että yliopistoille sopii parhaiten faktoihin, tieteeseen ja tutkittuun tietoon perustuvien johtopäätösten tekeminen ja näiden johtopäätösten ja sen tieteellisen tiedon kertominen ja levittäminen riittävän selkeästi sinne yhteiskunnan käyttöön. Hannulan jälkeenhän me juttelimme vaikuttavuudesta tutkimusrahoituksen näkökulmasta Turun yliopiston tutkimusrahoituksen asiantuntijoiden Hanna Honkasen ja Johanna Toivonen de Gonzalesin kanssa.

Outi: Joo. Heidän kanssaanhan me keskustelimme muun muassa siitä, että vaikka useimmilla rahoittajilla pääpaino on siinä tieteellisessä vaikuttavuudessa, niin tutkijoiden tulee myös kuvata laajempaa yhteiskuntaa hyödyttäviä vaikutuksia muun muassa kestävän kehityksen tavoitteiden kautta. Näihin kestävän kehityksen tavoitteisiin perehdyttiinkin sitten tarkemmin meidän podcastimme neljännessä jaksossa, kun keskustelimme kestävän kehityksen tavoitteista ja vaikuttavuudesta meidän Turun yliopiston kestävän kehityksen asiantuntijan Jutta Mäkisen kanssa.

Laura: Jutan kanssa me puhuimme siitä, että kestävän kehityksen tavoitteet saattavat kuulostaa tutkijoista vähän kaukaisilta ja abstrakteilta ja ehkä vähän vaikeasti lähestyttäviltä, mutta niitä on kuitenkin mahdollista, ja tuleekin soveltaa siihen omaan tutkimukseen, koska kestävän kehityksen tavoitteista löytyy paljon erilaisia ulottuvuuksia, joista jokainen voi löytää sen oman tulokulmansa. Tämä onnistuu tietysti vaikka niin, että lukee niitä varsinaisten tavoitteiden alatavoitteita ja pohtii, millä tavalla ne voivat linkittyä siihen omaan tekemiseen. Sitten viidennessä jaksossahan me saimme vieraaksemme Suomen Akatemiasta johtava tiedeasiantuntija Jyrki Hakapää ja silloin keskustelimme strategisesta
tutkimuksesta ja avoimesta tieteestä sekä vaikuttavuudesta ja näiden yhteyksistä.

Outi: Joo. Hänen kanssaan juttelimme tosiaan erityisesti strategisesta tutkimuksesta, jossa on erityisen tärkeää, että tieteen avoimuus tukee yhteiskunnallista vaikuttavuutta. STN hankkeessahan tutkijan tuleekin jo heti alkuvaiheessa esittää käsityksensä siitä, miten tuloksia tullaan julkaisemaan ja olla myös tietoinen siitä, missä sitä avoimuutta pystytään todella toteuttamaan ja missä ei. Hakapään mukaan myös organisaatioilla, kuten esimerkiksi yliopistoilla, on vastuu luoda sellainen tutkimus- ja toimintaympäristö, joka mahdollistaa vastuullisen ja vaikuttavan tutkimuksen tekemisen. Toki sitä pyritään tällä meidän podcastillakin auttamaan. Seuraavassa jaksossa päästiinkin sitten heti perehtymään tarkemmin yritysyhteistyöhön ja vuorovaikutukseen Turun kauppakorkeakoulun Center for Collaborative Research:n eli CCR:n johtajan Antti Sauraman johdolla.

Laura: Antin jaksosta me opimme sen, että yritysyhteistyö ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus ovat Turun yliopistolle tärkeitä ja niihin liittyen Turun yliopistossa onkin kehitetty erilaisia palvelukonsepteja. Näistä palvelukonsepteista uusin on CCR:n ja Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen kanssa yhteistyössä toteutettava Tulevaisuustislaamo-palvelu, joka on tarkoitettu sekä yrityksille että julkisen sektorin toimijoille lisäämään näiden organisaatioiden kyvykkyyttä ja ymmärrystä ennakoinnista ja tulevaisuustiedon merkityksestä. Tämän lisäksi kuulimme myös Antilta vinkkejä siihen, miten tutkijat voisivat lähteä rakentamaan tutkimukseen liittyvää yritysyhteistyötä. Ja tästä me sitten pääsimmekin Turun yliopiston INVEST-lippulaivan jaksoon, missä projektipäällikkö Erika Liljan kanssa keskustelimme vaikuttavuustyöstä, vaikuttavuusinfrastruktuurista ja vaikuttavuuspoluista, joita he ovat INVEST:ssä erityisen onnistuneesti tuoneet esille myös rahoitushakemuksissa.

Outi: INVEST:ssähän on tehty hirveän paljon työtä sen vaikuttavuuden esille tuomisen eteen ja he ovatkin myös hienosti hyödyntäneet näitä itse luomiaan vaikuttavuuden rakenteita, esimerkiksi vaikka näitä Laura sinun mainitsemiasi vaikuttavuusinfrastruktuureita näissä rahoitushakemuksissa. Tuossa meidän jaksossamme Erika kertoikin muutamia vinkkejä siihen, miten sitä vaikuttavuutta kannattaa jo siinä hakuvaiheessa kuvata. INVEST:hän onnistui itse asiassa saamaan täydet pisteet Impact-osiosta yhdessä heidän merkittävässä EUrahoitushakemuksessaan eli kannattaa kuunnella sieltä hyviä neuvoja. INVEST-lippulaivahan koordinoi myös yhtä tutkijavetoista avoimen tieteen yhteisöä ja sen kautta saatiin sitten vieras meidän englanninkieliseen erikoisjaksoon, joita nyt on tässä syksyn aikana tehty tämä yksi kappale. Tässä jaksossa me keskustelimme apulaisprofessori Caspar van Lissan kanssa vaikuttavuudesta ja avoimesta tieteestä.

Laura: Kyllä. Caspar on erityisesti pyrkinyt tekemään tutkimusprosessia avoimeksi ja luomaan käytänteitä siihen, miten tutkija voi tehdä omasta tutkimuksestaan niin avointa kuin mahdollista ja niin suljettua kuin on tarpeellista, mikä on nimenomaan avoimen tieteen periaatteiden mukaista. Sitten meillä oli syksyn viimeinen jakso, jossa lähestyttiin avoimuutta ehkä vähän erilaisesta näkökulmasta, kun keskustelimme professori J-P Salmisen kanssa siitä, miten pitkän aikavälin välillä tuotettua tutkimustietoa ja tieteenalan erityispiirteitä voidaan tuoda lähemmäs erityisesti nuoria ja ulos sieltä laboratorioista ja niistä tutkijanhuoneista. Jaksossahan J-P antoi tähän myös vinkkejä ja korosti muun muassa sitä, että pitää avoimin mielin lähteä kokeilemaan erilaisia tapoja tuoda tutkimusta lähelle kansalaisia.

Outi: Kyllä. Hehän olivat kokeilleet ihan kaikkea TikTokista lähtien, että uusia tapoja kannattaa aina kokeilla. Mutta mitäs mieltä Laura olet? Mitäs me nyt sitten opimme kaikilta meidän vierailta tässä syksyn aikana?

Laura: Minun mielestäni ainakin sen, että vaikuttavuus useasti konkretisoituu vasta pitkällä aikavälillä.

Outi: Ja että vuorovaikutus ja viestintä ovat tosi keskeisessä roolissa silloin, kun puhutaan vaikuttavuudesta.

Laura: Ja ehkä sekin, että ei ole mitään yhtä keinoa vaikuttavuuden esille tuomiselle, vaan jokaisen tulee löytää ne omat tapansa tehdä ja viestiä vaikuttavuudesta.

Outi: Mielenkiintoista oli myös huomata se, että vaikka kaikki määrittelivät vaikuttavuutta hiukan eri tavalla ja omista lähtökohdistaan, oli näissä vastauksissa minun mielestäni myös tosi paljon samankaltaisuutta. Löydettiin myös yhtäläisyyksiä ihan niihin meidän ensimmäisessä jaksossa läpikäytyihin määritelmiinkin. Esimerkiksi tämä tavoitteellinen ja positiivinen muutoshan nousi esille vaikuttavuuden määritelmänä useampaan kertaan.

Laura: Tosi monet vieraat myös puhuivat tästä muutoksesta ja puhuivat myös siitä tutkimuksen tahattomista ja jopa niistä negatiivisista vaikutuksista, mistä mekin puhuimme ehkä vähän tai ainakin sivusimme siellä meidän ensimmäisessä jaksossa. Monet nostivat esiin myös vaikuttavuuden eri ulottuvuudet, mitä myös käytiin läpi ensimmäisessä jaksossa ja vaikuttavuushan nyt sitten näyttää olevan paljon moniulotteisempi asia, kuin vain se pelkkä tieteellinen ulottuvuus ja se on ehkä semmoinen, mikä tuli hyvin esiin kaikissa jaksoissa.

Outi: Ehdottomasti. Esiin nousi selkeästi myös se asia, että vaikka tieteellisellä tutkimuksella aina on ollut sitä vaikuttavuutta ja vaikutuksia, että se ei ole mikään uusi asia, mutta siitä puhutaan nyt paljon enemmän kuin aiemmin ja sen vaikuttavuuden sanoittaminen ja esiintyminen on ihan selvästi tärkeämpää kuin aiemmin. Tämä johtuu varmasti paljolti siitä, että rahoittajien ehdoissa on tapahtunut muutoksia ja kehitystä tämän asian suhteen. Eli tutkijoilta siis vaaditaan kykyä jo hakuvaiheessa sanoittaa sitä tutkimuksen vaikuttavuutta ja kykyä kuvata sitä oman tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Laura: Kyllä. Tämän vuoksi onkin tosi tärkeää, että tutkimusorganisaatiot myös kehittyvät ja muuttuvat ja tarjoavat tutkijoille erilaisia työkaluja avuksi tähän vaikuttavuusasiaan. Ei ole kyllä nimittäin lainkaan helppoa hahmottaa, mitä ne oma tutkimuksen vaikutukset siellä 50 vuoden päässä voisivat olla. Toivottavasti pystytään myös esimerkiksi tämän podcastin kautta tuomaan hiukan niitä vinkkejä ja neuvoja tutkijoille siihen, miten se oman tutkimuksen vaikuttavuuden ydin olisi mahdollista löytää ja sitten taas viestiä sinne rahoittajille ja muillekin sidosryhmille mahdollisimman selkeästi ja ytimekkäästi.

Outi: Kyllä. Paljon ollaan opittu ja ollaan kyllä tämän syksyn aikana tosiaankin työskennelty melkoisen tiiviisti tämän meidän podcastin parissa. Kiire on ollut välillä aika kova, mutta minun mielestäni kyllä tämän podcastin tekeminen on ollut myös
samalla tosi hauskaa ja antoisaa.

Laura: Todellakin minun mielestäni. Olen tykännyt tästä ihan hirveästi ja me olemme oppineet tosi paljon uutta vaikuttavuudesta.

Outi: Ollaan. No mikäs Laura sinun lempijakso tai aihe on ollut näistä tämän syksyn jaksoista?

Laura: Minulle erityisen mielenkiintoinen varmaan omankin työn näkökulmasta on ollut Jyrki Hakapään jakso, missä puhuttiin strategisesta tutkimuksesta ja avoimesta tieteestä, ja se on sen takia, että minulla se oma tehtävä liittyy keskeisesti tähän avoimen tieteen kehittämiseen ja edistämiseen Turun yliopistossa. Tässä jaksossa esimerkiksi tuli tosi paljon sellaisia asioita, jotka suoraan liittyvät minun työhöni. Mites Outi sinulla?

Outi: Kaikkihan nämä meidän vieraamme ovat olleet ihan huikeita, mutta yksi ehkä omasta mielestäni tosi mielenkiintoinen jakso oli tämä kemian popularisointiin keskittynyt jakso, missä meillä oli vieraana J-P Salminen. Heidän tämä Luonnollista kemiaa -hanke on tosi näkyvä ja konkretisoi sitä vaikuttavuutta minun mielestäni tosi hyvin. He ovat hienosti myös lähteneet rohkeasti kokeilemaan erilaisia tapoja tässä sidosryhmäviestinnässään. On YouTube-videoita ja podcasteja ja niin kuin
mainitsin, myös sitä TikTokia ovat kokeilleet.

Laura: He ovat kyllä tehneet tosi paljon tämän asian eteen ja kiinnittäneet huomiota hienosti. Meidän podcast jää nyt tauolle tämän jakson jälkeen tai oikeastaan lyhyelle joululomalle, mutta ei hätää. Me olemme nauhoittaneet tämän syksyn aikana ahkerasti jo kevään jaksoja ja meillä on keväälle tarjolla tosi mielenkiintoisia aiheita ja vieraita ja kaiken kaikkiaan me kuulemme 13 uutta jaksoa sitten keväällä.

Outi: Kyllä. Me tulemme kevään aikana puhumaan muun muassa kansalaisten osallistamisesta ja vuorovaikutuksesta eri sidosryhmien välillä. Sitten meillä tulee rahoittajien puheenvuoroja muun muassa verkostotyöstä ja vaikuttavuuden arvioinnista. Sitten puhutaan vähän myös etiikasta ja tällaisista vähän haastavampienkin aiheiden popularisoinnista.

Laura: Kyllä ja vieraina meillä on muun muassa oman talon professoreita, esimerkiksi Ilari Sääksjärvi, Jarna Heinonen ja Ulla Hytti. Rahoittajien puolelta Suomen Akatemian asiantuntijoita. Olemme saaneet vieraaksi myös ylilääkäri ja työelämäprofessori Hannu Lauerman.

Outi: Kyllä. Huikeita jaksoja tulossa ja nämä kevään jaksothan starttaavat heti maanantaina tammikuun 16. päivä. Ihan ensimmäisessä jaksossa meillä on vieraana tutkija Kari Kaunisto Turun yliopiston biodiversiteettiyksiköstä ja hänen kanssaan
tullaan sitten juttelemaan siitä, miten nykyteknologia on mahdollistanut uudenlaisen tieteen tekemisen ja minkälaisia vaikutuksia digitoinnilla on tutkimuksen tekemiseen ja miten digitoinnin avulla mahdollisesti on mahdollista lisätä sitä vaikuttavuuttakin.

Laura: Meillä on kyllä ollut ihan mieletön syksy ja sitten vielä mielettömän hieno kevät on tulossa.

Outi: Kyllä, ehdottomasti.

Laura: Ja muistakaa seurata Turun yliopiston Avoimen tieteen kiihdyttämön sometilejä, Twitteriä ja Instaa, ja me muistuttelemme sitten keväällä heti, kun seuraava jakso on kuunneltavissa.

Outi: Kyllä. Me haluamme toivottaa nyt kaikille meidän kuuntelijoille oikein rauhallista ja rentouttavaa joulua ja me kuulemme podcastin merkeissä taas sitten ensi vuoden puolella. Moimoi.

Laura: Hauskaa joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille. Moikka.

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana on luonnonyhdistekemian professori ja matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan varadekaani Juha-Pekka Salminen. Hänen kanssaan jutellaan siitä, miten pitkällä aikavälillä tuotettua tutkimustietoa ja tieteenalan erityispiirteitä voidaan tuoda lähemmäs nuoria ja ulos laboratorioista ja tutkijankammioista.

>> Kuuntele jakso

Tutustu myös Luonnollista kemiaa -podcastiin:
>> utu.fi/luonnollistakemiaa

Tekstivastine

Laura: Hei. Mä oon Laura.

Outi: Ja mä oon Outi. Ja tämä on Vau, mikä vaikutus! -podcast.

Laura: Ja tämän päivän jaksossa jutellaan siitä, miten tutkimusta ja tieteenalaa voidaan tuoda lähemmäs erilaisia ihmisiä ja sitten ulos sieltä laboratorioista ja tutkijankammioista.

Outi: Ja vieraaksi ollaan tänään saatu Turun yliopistosta luonnonyhdistekemian professori Juha-Pekka Salminen. Kiitos kun tulit meidän vieraaksi ja voisitko alkuun kertoa vähän, että kuka olet ja mitä teet?

Juha-Pekka Salminen: No niin. Kiitos. Kiitos kutsusta ja tuota J-P Salminen tosiaan ja uudesta Aurum-rakennuksesta kemian laitokselta. Oon myöskin matemaattisluonnontieteelliseen tiedekunnan varadekaani, mut työkseni tutkin kasvien kemiaa. Eli luonnonyhdistekemian tutkimusryhmän johtaja oon samalla ja siellä sitten ryhmän kanssa tutkitaan kasvien kemiaa, hyönteisten kemiaa, mikrobien kemia. Ylipäänsä kaikkea kemiaa, mitä luonnosta löytyy, niin se on käytännössä mun työnkuva, mikä sitten totta kai sisältää myöskin opetusta, tutkimusta ja tätä yhteiskunnallista vaikuttamista.

Laura: Kiitos. Meillä on tässä ollu podcastissa pyrkimyksenä se, että ymmärrettäis vähän sitä, että mitä se vaikuttavuus nyt oikeestaan on. Niin mitä sun mielestä se vaikuttavuus tarkoittaa?

Juha-Pekka Salminen: Aika monisäikeinen tavallaan termi.

Outi: Se ei ollenkaan helppo asia.

Juha-Pekka Salminen: Ei. Jos ajatellaan sitä niin kaikella meiän tekemisellä on varmaan joku vaikutus, mut onko se niinku tavallaan tarkoituksellista vai mitä se
on. Niin varmaan vaikuttavuus on sellaista, mikä on tarkoituksellista toimintaa. Mutta toisaalta kaikella, mitä tehdään on vaikutus. Niin aika usein ihmiset varmaan miettiä tätä niin YVV:n kautta eli yhteiskunnallisen vuorovaikuttamisen kautta tätä vaikuttavuutta. Mut toisaalta niin kyllä se lähtee ihan sieltä opetuksesta jo mun mielestä. Et näit ei oikeastaan voi millään tavalla erottaa toisistaan, jos miettii opetuksen vaikuttavuutta, tutkimuksen ja sitten tavallaan sitä ulospäin suuntautuvaa yhteiskunnallista vuorovaikuttamista. Eli nämä kaikki kuuluu tähän samaan pakettiin. Ja oikeastaan se kaikkein tärkein on se, että kyllä sillä opetuksellakin pitää olla vaikuttavuutta, koska silloin me pystytään vaikuttamaan isosti siihen, mitä sitten täältä valmistuvat ihmiset tavallaan vievät yhteiskuntaan. Tätä akateemista tällaista ajattelukykyä ja muuta ratkaisukykyä. Niin se vaikuttavuus tulee varmaan niinku isosti luontevimmin kaikilla sitä kautta, mitä ehkä opettaa. Et ei tuu ehkä ajatelleeksikaan, mut se on myöskin vaikuttavuutta. Ja sitä kannattaa miettiä kaikkeen, opetuksenkin aikana ehkä, että kaikilla
kursseilla ei pelkästään niin kuin opetella tavallaan sitä briljanttia yksityiskohtaa vaan myöskin koulutetaan tavallaan sitä elämää varten. Et sitä vaikuttavuutta
saadaan sit sinne takataskuun myöskin niille opiskelijoille sitä kautta. Niin ehkä se on se ensimmäinen taso vaikuttavuutta, et se opetus on tavallaan sellasta, et se vaikuttaa. Et silloin sillä on vaikutus, mut myöskin vaikuttavuus on ehkä harkittua. Se kannattaa sillai ehkä miettiä. Mut totta kai sitten tulee tää tutkimus, eiks
tulekkin? Mut tutkimuksen vaikuttavuus ja sehän on toki myöskin sit sellanen aika haastava asia monelle, kun ne lähtee ite miettimään sitä, että onko sillä omalla
tutkimuksella vaikuttavuutta ja monestihan sillä on vaikuttavuutta, mutta ne yksittäiset vaikka väitöskirjatutkijat ei välttämättä ite hahmota sitä ollenkaan, että
sillä on sitä ja sitä pitäs periaatteessa koko aika miettiä sen oman tutkimuksen vaikuttavuutta ja muuta. Niin tutkimuksen kautta luontaisesti mun mielessä niinku
opetuksen lisäksi totta kai löytyy monta tällaista vaikuttamisen tasoa sitten. Ja kaikkien tutkimus ei tietenkään voi olla ikään kuin yhtä vaikuttavaa tai yhtä
helposti ehkä markkinoitavissa olevaa vaikuttavuudeltaan kuin toisten tutkimus. Mut sitten se pitäs vaan nähdä se oman tutkimuksen vaikuttavuus ja sen
näkeminen tai sen löytäminen, ni ei oo millään tavalla helppoa. Että varsinkin niin tommosilla kovilla tieteenaloilla, jos nyt vaikka otan kemian esimerkkinä, mistä ite tulen, niin siellä sen vaikuttavuuden löytäminen niin tuntuu olevan toisilla todella kiven alla, että sen näkee. Ja siinä pitää oikein töitä tehdä sen eteen.

Outi: Ja se on kyllä ihan totta, koska ollaan paljon puhuttu just siitä, että tieteellähän ja tutkimuksella on aina ollut, että ainahan sillä on tullu vaikutuksia, mutta nykyaikana tai nykypäivänä paljon puhutaan just siitä, et miten tavallaan saatais sanotettuu ja jotakin tehtyä se näkyväksi. Ja se ei oo kauheen helppo kaikille tutkijoille niin ku jotenkin tuoda sitä tavallaan sanoiksi, et mikä se on se yhteiskunnallinen vaikutus sitten.

Laura: Se ottaa kuitenki aikaansa myös se. Et ehkä ymmärtää myös sit sen, et mitä oikeasti on tekemässä ja mihin sillä sit oikeasti on niitä vaikutuksia ja kun ne
vaikutukset voi olla aika yllättäviäkin jossain tilanteessa.

Juha-Pekka Salminen: On.

Outi: tai realisoituu vaikka 50 v:n päästä.

Juha-Pekka Salminen: On. Ja sit kuitenkin tää elämä on kuitenkin tällaista juoksemista ja tavoitteista toiseen menemistä ja sit me saadaan se julkaisuvalmiiksi ja sit tehdään toinen julkaisu ja… Eiks vaan? Se on sellasta nykypäivänä numeroiden perässä juoksemista ja siinä helposti unohtuu tavallaan sellanen, että pitäskö tällä kaikella olla jotain vaikuttavuutta. Pitäskö kaikella olla joku merkitys vai onko se ainoa merkitys se, että me tehdään paljon tutkintoja ja paljon julkaisuja. Niin joskus pitäis vähän ehkä pysähtyä tähän vaikuttavuudenkin ympärille. Olisi varmaan hyvä, et joku lukee niitä julkaisuja. Eikö vaan? Joku viittaa niihin. Se tulee koko aika tärkeemmäksi. Ja sitä kautta vaikuttavuus. Joku Impact factorit on aivan diipadaapa, niillä ei oo oikeestaan mitään merkitystä. Vaan se että joku oikeasti viittaa sun julkaisuun. Tarkoittaa sitä, että onko se tullut harkinneeksi sen vaikuttavuuden kirjoitusvaiheessa osaksi, tehdä sen synteesin tavallaan tuloksista johtopäätöksestä riittävän syvällisesti, että muutkin tavallaan näkee. Et sä oot heijastanut sun tuloksesi johonkin isompaan kokonaisuuteen, et niil on se merkitys. Se merkitys pitää pystyy ite avaama ja sitä kautta aukasta muille sen vaikuttavuus. Ja sehän on tavallaan sitten sen tutkijan semmosesta asiantuntemuksesta ja ymmärryksestä kiinni. Monesti vaan halutaan lyhyestä virsi kaunis, tulokset on tässä, mut se vaikuttavuus tulee vasta siitä, kun sen pystyy linkittämään semmoseen isompaan kuvaan.

Laura: Joo. Ja sitä siinä on tietysti sekin, että monesti sit ajatellaan, että sit ku ne on siinä julkaisussa, ni sit se riittää, mut niistä varmaan pitää kyl sit kuitenkin
kertoa aika montaki kertaa ennen kuin sit se tieto leviää laajemmalle yleisölle.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä.

Outi: Ja oikealla tavalla oikeille yleisöille. Et kenelle sit kerrotaan ja miten, niin se on aika keskeistä.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä. Ja tätä kautta sitten jos tavalla se opetus ja tavallaan tutkimusta sillä tavalla hoidettua, et sillä on joku vaikuttavuus, ni sen jälkeen
tapahtuu sit tavallaan tämä, et voidaan miettiä sitä, että lähdetäänkö tavallaan myymään vielä sitä tälleen niiku YVV -kanavien kautta sitten tätä vaikuttavuutta
eteenpäin. Mutta sitä ei voi tehdä ennen kuin se pohjatyö on tehty. Et sieltä se lähtee. Kaikki opetus perustuu tutkimukseen. Eikö vaan? Ja sitä kautta niin pakkohan nää peruspilarit ensin kunnossa ja sieltä lähteä sitten sitä vaikuttavuutta hakemaan. Se on mun mielestä se tai se miten mä ite nään sen, että miten tämä vaikuttavuus pitäisi tutkimusympäristössä rakentuu.

Outi: Toi on ihan hyvä muistuttaa, et ei ne oo irrallisia toisistaan vaan yksi kokonaisuus kuitenkin.

Juha-Pekka Salminen: Eikä välttämättä sillai. Saa sen niinkin tehdä, mut ite en ehkä osaa sillä tavalla lähteä vaikuttaa, et vaikuttaisin tavallaan siis sellaisiin
asioihin, joita itse en lainkaan niinku tutki esimerkiksi. Et mä niinku ite haluan vaikuttaa sellaisiin asioihin, jossa itsekin olen asiantuntija. Toki sitten monesti merkittävät vaikuttajat varmasti joutuvat ottamaan kantaa sellaisiinkiin asioihin, jossa ei he eivät ole sitten niitä asiantuntijoita ja sit mennään semmoselle alueelle, mikä on tosi haastava. Et se on vähän sellainen aika hankalakin alue. Siel pitää olla varovainen. Ettei tule vaikuttaneeksi tahtomattaan ehkä tavalla, joka ei ollutkaan tavoite, kun yrittää vaikuttaa asiaan, josta oikeasti ei oo se asiantuntija. Siinä on tällasia, että pitää aika paljon tietää siitä, mitä tietää, jotta osaa vaikuttaa oikealla tavalla. Ettei tuu vaikuttaneeksi väärällä tavalla. Siinä on vaikuttamisen vastuukin tavallaan osittain mukana. Ehkä siinä kuvassa sitten.

Outi: No mut teillä on nyt käynnissä tämmönen Luonnollista kemiaa -hanke, mikä varmaan aika paljon on tätä vuorovaikutusta ja on ollut paljon esillä sosiaalisessa mediassa, että ootte tehny videoita ja podcasteja. Ja jos joku nyt ei ole vielä kuullut tästä hankkeesta, ni haluatko lyhyesti kertoa, että mistä tässä on kyse?

Juha-Pekka Salminen: Joo. Noin vuoden verran hanketta on vedetty. Käytännössä perustuu meidän tutkittuun tietoon, mitä me on vuosien aikana hankittu. Voidaan puhua ehkä noin 10 v:n aikana suurin piirtein saatu tiettyä tutkittua tietoa sekä kasveista, kasvien tavallaan aktiivisista puolustusaineista, niiden tavallaan kyvystä toimia joko ihmistä hyödyttävinä aineina tai sitten kasvien omana puolustuksena vaikka hyönteisiä tai muita herbivoreja vastaan.
Ja tätä tietoa kun on nyt käytännössä sitten kerätty viideltä eri mantereelta tuhansien kasvilajien osalta, niin jossain kohtaa olin itseeni tavallaan hivenen
pettynyt, koska mullahan ei ollut aikaa tällaseen yhteiskunnalliseen vuorovaikuttamiseen, koska se on tämmöstä ylimääräistä toimintaa, mihin ei aikaa
tahdo riittää. Sitten tuli tavallaan korona tossa jossain kohtaa yllätti ja sitten tuli sellainen olo, että olisko nyt sitten muka.Tuli sellainen vaikutelma, et voisko nyt olla aikaa. Sit lähdin sitä työstämään ja päätin, että nyt on pakko iskeä, koska sitä on pitkään pohtinut. Että tarttis tämä asia tavallaan myöskin tuottaa muidenkin tietoisuuteen. Ja lähdettiin sitten ton kasvitieteellisen puutarhan kautta tätä asiaa purkamaan heidän kanssaan yhteistyössä ja sinne lähdettiin ensin lanseeraamaan nämä kemia informaatiota sisältävät uudet kasvikyltit, jota siellä nyt sitten on noin 100 kpl tällä hetkellä. Ja siitä se niinkuin tavallaan ensin lähti. Eli tavallaan sit kuka vierailija tahansa voi tavallaan niistä kylteistä nähdä tiettyjä kemiamittareita, josta voi sit, jos vähänkin niistä ymmärtää, niin pystyy tavallaan päättelemään tiettyjä asioita niitten kasvien tavallaan kyvystä toimia antioksidantteina tai kuinka hyvin se on lääkkeenä saatavilla tai muita puolustusyhdisteitä.
Ja sitten lähettiin tekemään niistä lajeista lajivideoita. Tavallaan tiedeperusteisia lajivideoita, joita nyt on tehty sitten vajaa 50 kpl. Ideana, että kerran viikossa tulisi tän Luonnollista kemiaa -hankkeen kautta sitten joku tiedepläjäys ihmisten saataville. Ja se oli tavallaan tällanen ensimmäinen, mitä lähdettiin tekemään sitten ulospäin suuntautuvaa tiedon jakamista, ja nyt me on sitä sitten laajennettu siihen, et on lähetty tekemään tämmösiä lyhyempiä mukamas hauskempia
videoita. Tiedä sitten miten se onnistuu. Mut ideana sitten taas, ku pitää olla eri kohderyhmille sopivaa tavaraa. Et se ensimmäinen oli tällainen vähän, hyvin paljon tieteeseen perustuva ja faktoihin perustuva ja vähän semmosta ehkä semmosta totisempaa meininkiä ja toinen on sitten taas sellasta vähän lyhyempää ja
hauskempaa. Ehkä vähän niinku nuoremmille ihmisille sitten ehkä lapsille, nuorille sopivaa. Et sen kaltasta. Sit me ollaan lanseerattu podcastit, nyt me on niitä jonkun verran tehty, tehdään kesän aikana lisää, sellasista aihepiireistä, mitä kuvitellaan, että ihmiset haluaisi kuulla. Niiku nyt oli kevään kemiaa viimeksi, et mitä me voidaan löytää niinku kemiallisesti mielenkiintoisia asioita suomalaisesta luonnosta. Eli ideahan on tässä hankkeessa käytännössä se, että pystyttäis tarjoamaan joko kaikille ihmisille, ketkä nyt luonnosta on jollakin tavalla kiinnostunut tai kasveista, jotakin sellaisia kemiallisia komponentteja sieltä nostetaan esille, mitä ihmiset ei koskaan tuu itse ajatelleeksi. Semmosta näkymätöntä tavallaan, näkymättömiä kasvien ominaisuuksia, mitkä saattaisi olla ihmisten mielestä kiinnostavia. Niin pyritään löytämään jokaiselle lajille joku tarina ja kertomaan se ihmisille ja ihmiset saa itse päättää, et onko se kiinnostava vai ei. Ja vuoden verran tätä nyt viety eteenpäin ja jatketaan. Homma ei oo läheskään vielä valmis.

Outi: Mistä nää kaikki materiaalit löytyy? Teillä on ainakin Facebook-sivun kautta löytyy.

Juha-Pekka Salminen: Joo. Me lähettiin ensin siitä, että taisi olla niin, että Instagram-kanavan kautta ensin lähdettiin tavallaan julkistamaan. Sit ne videot on kaikki YouTubessa. Meillä on oma YouTube-kanava. Siellä on oma soittolista näille videoille. Facebookiin mentiin vasta tossa n. joulukuussa. En oo koskaan itsekään aikaisemmin siellä ollu. Eli taustahan on se, että neljä vuotta sitten mä en ollut missään sosiaalisen median kanavassa vielä. Mun tutkimusryhmä pakotti mut ensimmäistä kertaa Instagramin multa kysymättä ja me mentiin sinne ryhmänä ja sen jälkeen sit on tullu opiskeltua näitä kanavia. Nyt ollaan siellä. Twitterii käytetään jonkun verran. Nyt mentiin viimeisessä vaiheessa sit TikTokkiinkin heilumaan ja kaikenlaista pitää kokeilla ja niitä pitää nimenomaan kokeilla, ku eihän niistä tiedä, että mikä niissä toimi.

Outi: Niin ja jotkut toimii eri kohderyhmille.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä joo.

Outi: Ja tällä luonnollista kemiaa sanoillako löytyy kaikista kanavista?

Juha-Pekka Salminen: No aika pitkälti joo. Että Twitter ja Instagram ja niin edelleen, niin hashtag luonnollista kemiaa, niin pitäisi löytyä kaikki meidän videot sitä kautta. Ja mä uskon, että YouTubestakin löytyy sillä kyllä veikkaisin ihan hyvin.

Laura: Mutta tää on siitä mielenkiintoinen hanke myös, että tää on just tosi pitkältä aikaväliltä on sitä tietoa ja tää ei ehkä oo ihan semmonen perinteinen
tutkimushanke, mikä kootaan kasaan jotain rahoitushakua varten ja tehdään näin ja sillä on selkeä joku alku ja loppu ja sit mennään eteenpäin. Niin miten tässä sitten yhdistyy tää opetus ja tutkimus ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja miten sä oot päätynyt tämmösen hankkeen pariin?

Juha-Pekka Salminen: Miten mä oon siihen päätynyt? No mä oon sillai päätynyt, et mä oon tehny tähän liittyvää tutkimusta koko pienen ikäni ja sitten mä ite vaan päätin, että nyt pitää tämmöinen hanke sitten tavallaan puristaa kasaan. Ei mitään rahoitusta mistään ollut saatavilla, mutta sitä vaan lähdettiin tekemään. Oli vaan niinku tavallaan tarve ja into tehdä sitä. Että eihän meillä ollut mitään ylimäärästä. Et omalla ajalla sitten lähdettiin tätä pusertamaan sitten tutkimusryhmän kanssa eteenpäin. Mutta miten se liittyy opetukseen ja tutkimukseen, niin tavallaan nää kaikki asiat, mitä nyt vaikka näillä pidemmillä videoilla esitetään, niin mä oon sinne pyrkinyt rakentamaan mukaan aina myöskin opetuksellisen komponentin. Eli jokaisella videolla on jotakin kasvien biologiasta, jotakin kasvien kemiasta. Ehkä sellaista mitä voidaan ajatella, että myöhemmin on sitten hyödyllistä ehkä käyttää jossain opetuksen tukenakin ehkä yläkoulutasolla tai tällä tavalla. Et siellä on tämä opetuksellinen komponentti koko aika mukana. Ja toki näitä samoja asioita sitten totta kai ihan meidän normaaleilla kursseillakin sitten käydään syvällisemmin läpi tietenkin. Et se opetuksellinen tausta on siellä niinku selkeä sitte. Saattaa näistä muillekin olla hyötyä tai onkin tietenki siis totta kai on. Siis mä ite pidän aina monesti asioita liian itsestään selvinä, mut totta kai täällä tulee myöskin sellaisia asioita, jotka saattaa olla hyödyllisiä ihan meidän omillekin opiskelijoille. Ei he tietenkään kaikkea lähtökohtaisesti tiedä ellei sitä heille kerro. Niinhän se mene, niinhän se menee. Joo. Eli vastasinko sun kysymykseesi? Tällei mä tähän on päätynyt. Että tausta on siinä ja sit vaan päätettiin, että se pakko tehdä.

Laura: Mihin suuntaan te ootte sitten viemässä tätä hanketta, että onko tässä niinku potentiaalia sitten tämmöseen johonkin isompaa konsortioon lähtee
rakentaa tän ympärillä vai mitä ajattelette?

Juha-Pekka Salminen: Joo. Et täs on nyt semmonen tilanne, et me pyritään nyt ensin tekemään tämä, sanotaan nyt vaikka sillä tavalla, tää Turun yliopiston
konsepti valmiiksi. Ja tässä on oma tekeminen, koska ei tämä nyt millään tavalla oo kauheen nopeesti tehtävissä. Täs on aika paljon näitä työvaiheita ja kun aika
paljon joutuu tekemään itse kaikki, niin asioihin menee aikaa. Mutta on ollut jo aika tavalla kiinnostusta muillakin yliopistoilla ja muilla kasvitieteellisillä puutarhoilla tavallaan lähtee samaa suuntaan. Ja kyl se mun ajatukseni totta kai sillä tavalla on, että kun me saatas täällä tavallaan tämä konsepti ikään kuin
jalostettua ja konseptista tavallaan katottua nää eri palikat, mitkä toimii parhaalla mahdollisella tavalla, niin totta kai sitten yhtä lailla kansallisiin ja vaikka
kansainvälisiinkin puutarhoihin tiettyjä palikoita voidaan niinku tästä ottaa. Koska ymmärtääkseni esimerkiksi nää kemiamittareita sisältävät kasvikyltit, niin
ymmärtääkseni niitä ei löydy mistään muualta kansainvälisestäkään kasvitieteestä puutarhoista. Varsinkaan sillä tavalla, että joku olisi niitä oikeasti itse tutkimalla tutkinut siinä yliopistossa. Mun tietääkseni niitä ei löydy lainkaan. Jollon voidaan ajatella, että niinku tällanenki tutkimusyhteistyö myöskin
tulevaisuudessa muiden kasvitieteellisten puutarhojen kanssa, ni vois olla hedelmällistä puolin ja toisin.

Outi: Sanoit, että teillä ei oo nyt mitään rahaa tähän ollut, et kunhan vaan polkastu käyntiin.

Juha-Pekka Salminen: Joo.

Outi: Niin onko teillä ollu ajatuksena nyt sitte, et jos tää tästä vähän laajenee, niin hakee ehkä jostain taholta rahoitustakin tähän?

Juha-Pekka Salminen: Joo. Siis sillä lailla on ollu ja ei oo ollu rahaa siis, miten ton nyt määrittää siis.

Outi: Rahaa on aina siihen, mihin se halutaan laittaa.

Juha-Pekka Salminen: Niin. Sanotaan sillä tavalla, että -

Outi: Ylimääräistä.

Juha-Pekka Salminen: Joo, ylimääräistä rahaa. Spesifistä rahaa. Että tämähän on totta kai perustunut pariin kolmeen akatemian projektiin, yhteen EU -projektiin ja Koneen säätiö on tukenut tätä tutkimuspuolta siellä. Totta kai se vaatii sen rahoituksen siellä ja sielläkin on aina totta kai puhuttu siitä, että kyllähän tää lopulta tulee sitten kantamaan myöskin tämmöstä YVV -tulosta. Ja nyt me saatiin kulttuurirahastolta ensimmäistä kertaa oikeasti tätä varten, pelkästään tätä näkyvyyttä varten, pelkästään rahoitus ja nyt mulla onkin opiskelija nimenomaan sillä rahalla tällä hetkellä tekee sekä labratöitä että tehdään yhdessä näitä hauskempia videoita sit juurikin tällä rahalla. Et se on ensimmäinen avaus, että nimenomaan tähän hankkeeseen, mikä totta kai on arvokasta, koska sit saadaan lisää tavallaan henkilöitä sitten normaalin tutkimusympäristön ulkopuolelta. Niin se on arvokas lisävoimavara hankkeelle kuitenkin.

Outi: Teillä on nyt tää yksi rahoitushakemus nyt sit tehty. Niin oliko se haastavaa kuvata tätä vai helppoa?

Juha-Pekka Salminen: No ei se tässä kohtaa sit enää ollut haastavaa. Sitä on kuitenkin niin kauan tavallaan miettinyt koko aika tätä asiaa ja aina kun tekee
kaikkia hakemuksia, niin ainahan se totta kai näitähän nyt kysytään, akatemian hakemuksiin, Eu hakemuksiin, joutuu miettimään tätä. Ni ei se sillä tavalla ehkä
ollut tässä kohtaa haastavaa, mutta kyllä sen sillai muistaa tietenkin silloin aikoinaan, kun näitä asioita mietti, niin nehän ei tavallaan kuulu tähän pakettiin.
Ne on vähän semmosia ylimääräisiä. Et siinä kohtaa se on haastavaa. Mut ehkä se ei enää sillä tavalla. Meillä on niin pitkä historia tavallaan jo nuorten parissa
toimimisesta ja kouluyhteistyöstä ja tällasista ja muuta. Niin ehkä se sieltä jotenki, me nähdään niin selkeesti se, että sillä on selkee hyöty. Et se ei tuu sillai
vaikeimman kautta. Se tulee luonnollisesti ehkä tässä kohtaa toi.

Outi: Niin täs on jotenki helppo löytää tavallaan se vaikuttavuus, mikä ehkä noissa muissa projekteissa voi olla vaikeempaa löytää.

Juha-Pekka Salminen: Niin, monet aina sanoo kemian alallakin, että helppohan sun on sanoo, kun sulla liittyy noi niin lähellä, kasvit ja kemia, ni se on niin helppo, ku se on kasvit ja biologia ja muuta, ni se jotenkin niin helppo konkretia sillain. Kemia on aina vaikeeta, niin tää on helpompi sillai. Mutta tosiasia on se, että kaikki loistavat kemianalat, mitä meilläkin on tutkimuksessa, niin joka ikinen tutkimusryhmä pystyy loistavasti markkinoimaan heidänkin tutkimustaan. Sitä
vaan täytyy keskustella ja heidän täytyy nähdä se. Ja kyllä he näkevätkin koko aika enemmän ja enemmän. Mutta se on sellanen piilossa oleva voimavara, mikä
täytyy kaivaa esille. Ihmiset ei nää sitä ite välttämättä, ku ei oo tottunu sitä sieltä löytämään.

Laura: Täs on paljon just puhuttu tästä, että vaikuttavuutta tällä on. Niin miten sitten, haluaisitko vielä vähän täsmentää sitä, että mikä se vaikutus sitten lopulta
ajatellaan olevan tällä hankkeella?

Juha-Pekka Salminen: Aikahan sen näyttää, eikö näytäkin, mikä vaikutus kaikilla on mihinkin. Mutta tässä on varmaan nyt tavoite vaikuttaa monilla eri tasoilla. Ei
oo mitään yksittäisiä tavoitteita. On monta eri tavoitetta ja kyl se, totta kai yks tärkeä asia on se, että pystytään vaikuttamaan nuoriin ja lapsiin ja tavallaan
heidän siihen, et mistä he on tulevaisuudessa kiinnostunut ja tarjotaan heille mahdollisuuksia ymmärtää asioita, jotka vois olla heille kiinnostavia myöskin sitten
opintojen vaiheessa ja sitten siitä eteenpäin työelämävaiheessa. Et se on se nuoriin kohdistuva targetti on tietenkin yks tärkeä. Totta kai voidaan ajatella, että
vanhemmilla ja ihmisillä myöskin muilla niin luontoharrastus on nykyään ehkä tän, mitä nyt on ollut tätä covidin ympärillä tätä hankaluutta, niin varmaan ehkä
korostunut tää, ihmiset haluaa enemmän ehkä luonnosta saada irti ja muuta, niin kyl mun tavoite myöskin tavallaan on se, että tätä vois olla mahdollista kertoo
kaikille jotain uutta ja mielenkiintoista, mitä he vois käyttää ehkä sitten luonnossa havainnointiin ja liikkumisesta saisi ehkä sitä kautta sitten enemmän irti. Mutta
sitten isompia, ku miettii semmosia niiku tottakai, ku miettii sitä, että luonnontieteet ylipäänsä‚ ni mehän tarvitaan luonnontieteen alalla isommassa kuvassa todella paljon niin nykyään tutkittua tietoa, joka sit olis tosi tärkeetä kaiken päätöksenteon tueksi, kun nyt eletään tämmöses maailmassa, missä tutkitun tiedon merkitys koko ajan kasvaa. Se ehkä hämärtyykin vähän, että mikä tieto oikeasti on totta ja mikä on tarua niin, niin sellainen, jos vastaa vielä sun kysymykseen, minkä varmaan jo unohdin tässä matkan varrella, meillä on tällasia niinku tosi isoja tämmösiä haasteita, eikö olekin. On luonnon monimuotoisuuteen liittyvä luontokato iso iso haaste, on luonnon kemikalisoituminen, ympäristön kemikalisoituminen tai kasvihuoneilmiön voimistuminen tai joku energian ja
luonnonvarojen riittävyys, tämmöset asiat. Nää liittyy kaikki oikeestaan semmosiin, mihin kemian avulla voidaan tiedätkö löytää ratkaisuja. Ja silloin tavallaan se, että kemia kun perinteisesti nähdään semmosena jonkin näköisenä pelottavana mörkönä, niin täytys pystyä kemiaa myöskin tarjoamaan tämmösenä helposti lähestyttävänä. Plus sitten myöskin ratkaisuja tuottavana‚ eikä vaan tieteenalana ja sitä ei välttämättä nuoretkaan nää ehkä sillä tavalla. Että semmonen, en tiiä onko se oikee sana, mielipidevaikuttaminen, mutta se on semmonen tavoite, että tästä, ei tää mikään mörkö enää ole, ei sillai vois sanoo‚ mutta perinteisestihän silloin vielä 70-luvulla 80-luvulla, nii kemia nähtiin tämmösenä, että kemian syytä oli, että ympäristö saastui. Kemian syytä oli se, että tuli otsonikato. Eikö vaan? Ja kemian syytä, kaikki on kemian syytä. Ja loppupeleissä nyt meidän täytyy nähdä se, että kemia loppupeleissä pystyy ratkomaan ison osan näistä viheliäisistä ongelmista, mitä meillä tällä hetkellä on. Plus sitten muut luonnontieteet siihen kaupan päälle. Eli me tarvitaan niitä osaajia oikeasti ja toisaalta sitten osaajien löytäminen sieltä koulumaailmasta, niin saattaa joskus vaatia sen, että niille aktiivisesti kerrotaan näistä mahdollisuuksista. Jos ei ne koskaan kuule sitä, mitä vaikka tämä ala voi tarjota, niin ei koskaan tuu tiedostaneeksi sitä mahdollisuutta. Niillä on aina vaan ne muut jotkut tietyt vaihtoehdot, mitä heille tarjotaan. Toki kaikki saa valita, mitä haluaa, mut ois hyvä, et kaikilla ois tiedossa kaikki vaihtoehdot ja sitä kautta ehkä tätä aattelin. Ku fakta on se, et kemia on perinteisesti ollut vähän sellanen, että on ollu helpompi, kun kattoo julkisuutta, niin muita aloja on selkeesti helpompi ollu helpompi markkinoida ja pitää esillä. Siinä mielessä se on varmaan sellanen, niinku oon sanonu, et kyl me ollaan tässä ihan kemian asialla myöskin. Ei pelkästään oman tutkimuksen, vaan ihan koko ala tässä samalla. Plus sitä monitieteisyyttä, että se on tosi tärkeetä, että ei pelkkää kemiaa, vaan kaikki mitä tähän ympärillä liittyy.

Outi: Joo. Toi monitieteisyys ja tieteiden rajat ylittävä toiminta onkin semmonen asia, mitä usein puhutaan silloin, ku puhutaan vaikuttavuudesta. Niin miten tää
monitieteisyys näkyy tässä teidän hankkeessa?

Juha-Pekka Salminen: Joo. No, siinä on tietenkin päivänselvää se, että kuinka monta tieteenalaa tuohon nyt sitten laskettaisiin, mutta se on selvää, kun me
ollaan kasvitieteellisessä puutarhassa, niin hyvin pitkälti lähdetään sieltä liikenteeseen ja plus sitten yritetään rakentaa tätä biologian ympärille. Eli puhutaan paljon tämmösestä kasvievoluutiosta aika paljon siel ja filokemiasta, milä tavalla kasvilajit on toisiinsa sukulaisuussuhteessa ja muuta, niin se on biologiaa, eikö olekin, sillain perinteisesti. Ja totta kai tää meidän tää analytiikka, mitä me tehdään erilaisten puolustusyhdisteiden parissa, niin sehän on kemiallista analytiikkaa. Siellä on kemiaa monella tasolla. Sitte totta kai niitten kaikkien yhdisteiden, mitä me löydetään kasveista, niin pyritään myöskin ymmärtämään, että millaisia käyttötarkoituksia niillä vois olla tai millasia aktiivisuuksia niillä voi olla. Eli siellä tulee tämmösiä lääketieteen, niinku farmakologian erilaisia tasoja. Voi tulla eläinlääketiedettä ja niin edelleen. Eli kyllä siellä aika monta tieteenalaa tulee sitten käsiteltyä jollain tasolla kuitenkin.

Laura: Ja varmaan sitten niinkun pidemmän päälle, niin sitten sinne ihan kaupallisuuteen asti, että sit varmaan jostain kauppatieteistä ja teknisistä tieteistä,
ni tulee sitte tukea siihen, että tuotteistetaan niitä.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä. Ja kyllähän nyt koko aika tuolla, mietin juuri näitäasioita, jollain videolla olen puhunut mm. siitä, että miten voitaisiin paremmin hyödyntää erilaisin jätevirtoja, mitä syntyy kun tuotetaan tiettyjä elintarvikkeita vaikkapa joistain aineista, mitkä sisältää totta kai kasvien vaikuttavia aineita
jätevirroissa, niitä voisi tavallaan ottaa sieltä talteen, voitaisiin tehdä ehkä jotakin uusia tuotteita. Kyllä tää kannattaa koko aika pitää mielessä, koska tämähän on
kuitenkin tosi tällänen, puhutaan kiertotaloudesta yhä enemmän ja pyritään kaikki virrat käyttämä hyväksi, mitä meillä syntyy, ni tää on niinku tosi tällainen. Ei tää
oo mikään pelkkä luonnontieteitten juttu vaan oikeasti tekniikka tulee vahvasti sinne. Ja sit sen jälkeen‚ ku saadaan tuotteistettua erilaisia jätevirtoja, ni sit tulee
totta kai tää kaupallinen puoli, et nää pitää nähdä semmosena kokonaisuutena. Ja nyt kun mainitsit ton kaupallisuuden, niin pakko niinku tavallaan niinku ottaa ehkä esiin toikin puoli siinä, että kun me puhutaan tosta luonnon monimuotoisuudesta, vaikka mikä nyt on mulla toisaalta sitten aika semmonen tärkeekin tavallaan komponentti siellä tutkimuksen sisällä, kun mä puhun luonnon kemiallisesta monimuotoisuudessa, mikä on varmaan semmoinen monimuotoisuuden
komponentti, mitä harvoin tullaan ajatelleeksi. Ja se on myöskin aika tuntematon komponentti. Mut se on semmonen komponentti, millä vois olla yllättävän suuri
myöskin kaupallinen arvo. Koska me saadaan kuitenkin suurin osa toistaseksi niinku lääkeaineista on saatu yli puolet käytännössä luonnosta ja kasveista. Eli se
potentiaali on olemassa, kun mennään vielä hyönteismaailmaan ja näin edelleen. Ne muuttuu ne kasvien yhdisteet hyönteisten kautta uusiksi metaboliiteiksi ja siellä on potentiaalinen kirjo erilaisia hyödynnettäviä aineita on valtavan suuri. Ja suurinta osaa ei tiedetä. Ja suurinta osaa lajeistakaan ei tunneta. Ja sit kuitenkin tällä hetkellä ne häviää luontokadon myötä ne lajit ennen kuin me tunnetaan, mitä ne on. Ja kasvitieteelliselle puutarhallakin, niin siel on iso osa sellaisia lajeja, joita kukaan ei koskaan aikaisemmin tutkinut ollenkaan. Eli niitten kemia on niinku tuntematonta. Ja niistä voidaan, niinku esimerkkinä oon pitänyt, mitä me saatiin tossa VTT:n ja Helsingin yliopistollisen sairaalan kans tossa ennen joulua tulos siitä, että miten tietyt suomalaisten marjojen tehoaineet pystyy vaikuttaa sairaalabakteeriin, MRSA-bakteeriin haitallisesti. Eli se biofilmi ei kasva niin tehokkaasti ja se omaisi potentiaalia tavallaan sairaalabakteeri infektioiden estämiseen. Jopa sit antibioottien määrän käyttämisen alentamiseenkin. Niin nyt me on niinku havaittu, että tämmösii vastaaviin rinnakkaisyhdisteitä löytyy noista kasvitieteellisen puutarhan sellaisista lajeista, jotka kasvatettu trooppisilla seuduilla, joita kukaan ei koskaan niinko kemiallisesti tutkinut, mut joita ne
alkuperäiskansat on käyttänyt tavallaan vastaavissa tilanteissa haavaperäisten tulehdusten estämiseen. Et siellä on tavallaan tämmöstä tietoo olemassa, mutta
tavallaan se tiede puuttuu sieltä taustalta. Et just tällä tavalla voitaisiin rakentaa sitä tuntemattomien lajien kemiallista tietoutta. On se mahdollistaa, et siihen vois
päälle rakentaa sitten sitä kaupallista arvoakin sitä kautta ja sitten kun monet lajit on kuitenkin uhanalaisia, niin sitten voitaisiin mahdollisesti tavallaan saada niitten lajien arvoa paikallisestikin kohotettua‚ joka voisi johtaa siihen ideaalimaailmassa, että sillä ois joku merkitys, eikö vaa, et se laji ei välttämättä olisikaan sellainen, minkä Brasilian presidentti haluaa sukupuuttoon jouduttaa. Vaan että sillä oiskin joku sellanen arvo, mikä sitten nähtäisiin ja se vois niitä jopa sitten jossain kohtaa saavuttaa tietyn jonkun tuotteen tai muuta. Niin kyl toi kaupallisuus kannattaa niinku joo, tossa niinku aika monta monessa, mutta mut ensin täytyy olla se perustieto asioista ja täs on nyt aika paljon semmosia tietoja, mitä tiedettä tekemättä tavallaan, että tietoa puuttuu ihan valtavan paljon ja osa semmosta, et on pikkasen kiirekkin toisaalta. Kasvitieteellisellä puutarhalla ei ole kauhea kiire, ne on siellä ne lajit, mutta luonnossa, jos aatellaan. Luonnolla on pikkasen kiire niitten lajien kanssa. Niin kyl tää on tämmönen myöskin, mikä tavallaan täytyy pitää koko ajan mielessä, että tän asian ympärillä me liikutaan ja halutaan varmaan sitten kymmenen kahdenkymmenen vuoden päästä kumminkin lapsillemme ja muille osoittaa, et on asian eteen tehty jotakin. Ettei vaan kerrota, että silloin me ruvettiin tutkii tän kemiallista monimuotoisuutta, mutta ei me tehty asian eteen mitään ja nyt me muuten on huomattu, et se onkin taas puolittunut kahdessakymmenessä vuodessa tämä kasvikunnan potentiaali tarjota meille näitä erilaisia aineita. Niin tää pitäisi ensin ymmärtää, sit siihen pitäisi puuttua. Et tää on tää tutkitun tiedon merkitys sitten, mikä sieltä tulee päätöksenteon tueksi.

Laura: Joo. Tässä on monia asioita, mitä on tullut esille. Just se että se näkyvyys sille kemialle on tosi tärkeetä ja tietysti sitten eri kanavia pitkin ja tossa on ollut
just sitä‚ että niitä nuoria pitäisi jotenkin kasvattaa sitä kiinnostusta sitä kemiaa kohtaan ja motivoida. Niin miten, teillä on näitä YouTube ja muita, mut onko teillä
vielä jotain erilaisia keinoja, millä sitten olette pyrkinyt kasvattaa näitä motivaatiota tätä kemiaa kohtaa?

Juha-Pekka Salminen: Nimenomaan niinku tossa nuoremmassa ikäluokassa? Joo. No, tossa oli juuri vähän aikaa sitten tuolla meillä kasvitieteellisellä puutarhalla biodiversiteettiyksikkö järjestää näitä lasten lauantai -tapahtumia. Jos sen nyt esimerkkinä ottaa, niin kävin siellä puhumassa myrkkyjen maailmasta ja kyllä siellä ainakin ne lapset‚ joita oli paikalla, niin olivat kovasti kiinnostuneita. Plus sitten voidaan, siis idea on se, et me voitais käyttää myöskin niitä kasvikemia kylttejä hyväksi ja heillä oli silloin siellä löydä kasvihuoneen kitkerin kasvi kilpailu, jossa tavallaan tarttee lähteä kattomaan niistä kasvikylteistä kemiahommia, et kuinka paljon sieltä löytyy potentiaalisia lääkeaineita tai myrkkyä tai muita tällaisia. Niin voisi ajatella, että sitä kautta sitten joku saattaa kiinnostua Mutta meillä on pitkä historia tavalla kemian laitoksella siitä, että meillä on tarjottu mahdollisuuksia lumatoiminnan nimissä, mutta myöskin ihan itsenäisestikin niin koululaisryhmille. On se sitten yläkoulu tai lukiolaisia, että he voi tulla meidän laitokselle tekemään erilaisia labraharjoitustöitä. Kemiassahan kaikkein kiinnostavinta on aina tehdä itse jotakin ja nähdä omin silmin jotakin ja nyt me on lanseerattu tälle alueelle myöskin tällaisia kasvien kemiaan liittyviä töitä. Voi olla keväisiin kasveihin kai syksyisiin kasveihin liittyviä töitä ja ollaan käytetty niitä. Että jopa niin, että on menty tavallaan sinne koululuokan kanssa luontoon, kerätty näytteitä ja ne on koululla tehnyt itse tiettyjä analyyseja ja tullut sen jälkeen yliopistolle tekemään vastaavia analyyseja huippulaitteilla. Ja kun huippulaitteella tehdään, niin aika usein tiedätkö, silmät aukeaa, mollottaa, monet kiinnostuu ja nimenomaan tää analytiikan laitteiden parissa puljaaminenhan. Se on toisten mielestä tosi kiinnostavaa, niinku se pitäis olla kaikkien mielestä, mutta monet kiinnostuu siinä vaiheessa ehkä siitä. Ne avaa ne silmät, tiedätkö että, tommostahan toi kemia voikin olla. Tosi kiinnostavaa myöskin. Et sinne täytyy tavallaan jalkautua myöskin näitten nuorten pariin ja sit ku ne käy meidän
laitoksella, ni heille pitää antaa jotakin kiinnostavia kokemuksia sitten labramaailmasta. Että se on varmaan se yksi esimerkki.

Laura: Onko nää nuoret se kanava, mikä on teidän se ensisijainen, mihin te haluatte vaikuttaa vai onko sit muita myös tämmösiä kohderyhmiä, mitkä on
teidän erityisen kiinnostuksen kohteena?

Juha-Pekka Salminen: Joo, joo. Mä oon sanonu aina, että totta kai lapset ja nuoret ilman muuta. Totta kai, koska niissä on tulevaisuus ja niin edelleen ja sieltä se lähtee tää koko homma. Mut oon aina sanonu, että toinen tosi tärkeä kohderyhmä äidit, koska jos nyt miettii mikä lapsiin ja nuoriin vaikuttaa, niin jotenkin äitien kautta se varmaan ja äidit on monesti siinä vaiheessa muutenkin, et saattaa kiinnostaa puutarhan hoito ja kasvit ja sillä tavalla. Niin vois ajatella, että sitä
kautta myöskin se, että jos äidit tykkää jostakin, niin saattaa olla, että se siirtyy sitten myöskin sit lapsille. Osittain huumorilla, mutta osittain tottakin, että sillä tavalla. Monenlaisia kohderyhmiä. Vähän riippuu, mitä me tavotellaa. Et hiukan siitä kiinni.

Outi: Minkä takia se ois tärkeetä, et lapset ja nuoret ja ihan nää äidit ja kaikki muutkin kiinnostuisi nyt kemiasta?

Juha-Pekka Salminen: Nii. Mä oon sitä monta kertaa aatellukki, et no eihän kaikkien tarttee kiinnostuu tietenkään. Ei se on niinku sillai, ei se varmaan sillai tarpeellista oo, et kaikkien ois pakko olla kiinnostunut. Mut sanotaan sillä tavalla, että meidän tavallaan pitäisi onnistua siinä työssä, että me annettais kaikille mahdollisuus kiinnostua, eiks vaa, ja mun mielestä me ei oo annettu mahdollisuutta kiinnostua kaikille kemiasta. Kun me ei oo kerrottu tavallaan kemian koko tarinaa. Tai ainakaan sillä tavalla, mitä se vois kertoo ja mikäli se mahdollisuus annettaisiin, ni sit varmaan kuitenkin mehän annettais niille lapsille ja nuorille enemmän myöskin mahdollisuuksia tulevaisuutta varten. Nimenomaan ottaa näihin isoihin haasteisiin ja kaikki ympäristöön liittyvät ongelmat, maapallon tulevaisuuteen, luontokatoon, näihin asioihin liittyvät ongelmat. Niin jos tavallaan kiinnostaa lähtee tieteeseen mukaan, mihin tää kemia pystyy tavallaan puuttumaan, ni se kipinä pitää herättää siellä. Se pitää lapsissa herättää. Voi sen myöhemminkin herättää, mutta sillä ei oo sit enää sillai semmosta merkitystä
ehkä, mitä nuoremmilla se suurempi potentiaali. Niin varmaan se on se juttu varmaan tossa kohtaa.

Laura: Joo. Mites sitten, voisko tähän loppuun sulta tulla pari kolme vinkkiä siihen, että miten tutkijat, muutkin siis kun ihan kemian alan tutkijat, ni vois tuoda sitä
omaa tieteenalaa tai tutkimusta lähelle kaikenlaisia ihmisiä? Ja mitkä olis sitten semmosia hyviä ja toimivia tapoja siihen?

Juha-Pekka Salminen: Joo. On tosi hankala tietenkin antaa semmosta vinkkiä, mikä toimis kaikille. Mutta kannattaa varmaan lähtee siitä, mitä mä itsekin aattelin, et sitä kannattaa lähtee ajattelemaan ehkä siinä jo tutkimuksen suunnitteluvaiheessa, jos tutkimusta miettii. Tekee tutkimussuunnitelman, miettii vähän siinä vaiheessa, miltä se näyttää ja sitä kautta se lähtee pikkuhiljaa rakentumaan osaksi semmosta omaa luontaista tavallaan toimintaa se homma. Ja kannattaa olla itselleen sillainkin armollinen, että varmaan pikkasilla askelilla kannattaa lähteä liikenteeseen. Ottaa joku sellainen tavallaan itselle tuttu kanava tota somea miettien tai muuta. Et jos siellä on joku sellanen, mitä on tottunut käyttämään. Lähteä vaikka sellasta sitten kokeilemaan ja siitä se sitten varmaan lähtee. Toinen on, mitä paljon vierastetaan tai ei tehdä, niin mediatiedotteita kannattaa opetella tekemään tutkimuksestaan ja ei kannata vähätellä omaa tutkimusta, vaan rohkeesti vaan tekemään tiedotteita ja yliopiston viestintä auttaa kyllä siinä kohtaa ja sit ku ensimmäistä kertaa saa läpi johonkin paikalliseen lehteen tai mihin tahansa, niin sitä kautta se rohkeus kasvaa ja ymmärrys siihen, että omalla tutkimuksella onkin merkitystä, ku joku kiinnostu siitä. Niin tavallaan kannattaa sellasta ruokkia niitä onnistumisia. Toisaalta epäonnistumisista toisaalta myöskin oppii. Se on päivänselvää. Ja vain pelattu arpa voittaa. Eikö vaan? Ennenei voi päästä maaliin ennen kuin on lähtenyt liikkeelle. Et jotenkin on pakko aloittaa. Ja se on varmaan semmonen. Kysyit hyviä tapoja, niin mun mielestä kaikki luontevat tavat on hyviä. Sitä ei oikein voi pakottaa vaikuttavuuttakaan, jos sä yrität väkisin tehdä jotakin, niin siitä ei tuu yhtään mitään. Et sen tarttis olla sellainen sulle tavallaan luonteva tapa ja mä otin esimerkkinä esimerkiks ton, et jos nyt mulla tällä hetkellä tuntuu, että jo jollakin näistä kanavista, mitä me käytetään, aika monta niitä nyt kuitenkin jo on, niin on ehkä sellainen olo, että joku tulee luontevasti osa on vähän semmosta pakkopullaa edelleenkin, ja tosiaan
neljä vuotta sitten en käyttänyt yhtään mitään, en ollut missään missään kunnes mut pakotettiin sinne, ja nyt kun nyt on pakotettu, nii osa tulee sitten vähä ehkä
luontaisestikin.

Outi: Että ehkä kannattaa kuitenkin lähteä rohkeasti kokeilemaan vaikkei luontaisesti mikään tuntuisikaan semmoselta hyvältä. Et kokeileemaan vaan ja
joku ehkä sitten tuntuu.

Juha-Pekka Salminen: Luonnollisesti pitää lähteä kokeilemaan. Sanotaan sillä lailla. Että monestihan itsekin jääräpäisenä ihmisenä ei tietenkään lähde mitään tällaista kokeilemaan, koska sehän nyt on ihan humpuukia ja ylimäärästä. On mulla muutakin tekemistä, eikö vaan. Se on se normaali reaktio, mikä ihmisillä tulee. Ja sit se on iso kynnys toisaalta, et kun on tietyn kynnyksen ylittänyt, niin asiat on monesti tavallaan helpompia, tiedätkö. Sit ku sä oot niinku riittävästi altistanu itses jollekin niinkö nolostumisen kovalle asteelle, niin sen jälkeen se ei enää paina, jos näin ajattelee, sit se uudempi tai sitten se onnistuminen toisaalta. Jos sellaisia sattuu tulemaan, niin kyllä sekin sitten varmaan ruokkii sitä sitten eteenpäin. Eihän noista tiedä, mikä toimii. Niitä pitää kokeilla ja eikä pidä heti lannistua. Että jotkut tietyt kanavat, niin siellähän kestää ikuisuuden saavuttaa tavallaan tietyt ihmiset, löytää oikeat ihmiset tai että ihmiset löytää sinut. Niin se kestää tosissaan kauan, ettei pidä lannistua. Pitää uskoa siihen omaan asiaansa ja jääräpäisesti vaan viedä sitä eteenpäin ja siinä saattaa mennä useampi vuosi, et asia lähtee elämään, mutta jostain pitää lähteä.

Outi: Ja varmaan, jos on siitä omasta asiastaan innostunut, niin kyllä sitä sit muutkin innostuu, et löytää vaan sen tavan tuoda se oma innostus esille.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä, kylä näin ja jos ei mitään muuta, niin ainakin itsellä on hauskaa. Sit voi itse katsella niitä omia juttuja lauantai iltasin, kun ei oo muuta tekemistä. Että ehkä jollain muullakin on hauskaa, vaikea sanoo. Eikö vaan? Sen näkee sitten. Et se on vähän semmosta. Ja sit sillä lailla toi meidänkin hanke, mä oon ainakin itse suhtautunut siihen sillä lailla, että tää ei oo mikään yhden kerran Turun Sanomien juttu tai sellainen juttu, mikä rakennetaan, et se eläis omaa elämäänsä, siitä tulisi niinku sellainen toimintaympäristö, mikä vois olla käytettävissä vuosien jälkeen vielä opetusympäristöissä ja muuta. Ihan niiku
opettajienkin käytössä sitten noi. Ne on kuitenkin opetusvideoita, jos sattuu kiinnostamaan, jos ei kiinnosta, niin sitten ei tietenkään kannatakaan harkita. Mutta et sitä kautta tälläses ympäristössä, mitä me nyt toimitaan, niin ei voi olla itselleen liian kriittinen liian nopeasti. Monet aina kyselee, että kuinka paljon niitä nyt kattelee, kuinka paljon meitä nyt on seurannut näitä, mutta sen näkee sit ajan kanssa, ja palautetta on hyvä saada ja sitä mielellään otan vastaa. Sitä on jonkun
verran tullutkin ja se auttaa aina kehittämään toimintaa. Se on muuten tosi tärkeetä oikeasti myöskin‚ et sit olis joku kanava sellasen asiallisen palautteen
saamiseen, ku se kehittää myöskin sitten oikeasti asioita eteenpäin. Se ei välttämättä akateemisessa ympäristössä mitenkään helppoa sellaisen saaminen. Mutta se auttaa sekin. Et sekin on mun mielestä todella tärkeetä vaikuttavuutta. Eli jos tavallaan vaikuttaa takaisinpäin, et se vaikuttavuus tulee vielä sitten tavallaan tehokkaammaksi tai paremmaksi.

Laura: Joo, siinä on taas se vuorovaikutus, mikä monesti siinä vaikuttavuudessa on, et just se, että se on sitä vuorovaikutteisuutta, että antaa jotain ja sitten
kuulee siitä palautetta ja kuulee niitä ihmisten reaktioita ja pääsee taas tekemään eteenpäin sitä omaa asiaa.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä. Näin se on. Ja kaikilla on oma mielipiteensä, kaikilla on oikeus omaan mielipiteeseen ja sen takia näitä eri tasoja pitää olla aika paljon, koska kohdeyleisöjä on niin monia tavallaan erilaisia. Että tohon ehkä voi lisätä vielä, ku miettii niitä eri kanavia, niin kannattaa ehkä se laajuus pitää siellä sillä lailla mielessä, että yksi kanava todellakaan niinku ei tehoa kaikkiin. Et se on juuri näin, et se kannattaa nähdä niin, että yks tykkää yhdestä ja toinen toisesta ja sit kolmannellekin pitää tarjota jotain vaihtoehtoja. Ja kyllä me se nyt on jo tavallaan huomattu, et se on juuri näin, että näin se menee. Kaikki ei tykkää kaikesta ja hyvä jos joku tykkäis jostakin. Se ois ihan kiva. Siitä on hyvä lähteä.

Outi: On. Hei, kiitos tosi paljon tästä keskustelusta. Ihan varmasti nyt ainakin tässä on kaksi äitiä saanut kipinän viedä ne lapset kesällä sinne kasvitieteelliseen
puutarhaan tutustumaan näihin kemiallisiin kyltteihin ja tosi iso kiitos, että tulit tänään meidän vieraaksi.

Juha-Pekka Salminen: Ei mitään.

Laura: Joo. Kiitos munki puolesta ja me jatketaan sitten uudella näkökulmalla seuraavassa jaksossa. Eli seuratkaa Turun yliopiston avoimen tieteen kiihdyttämön
-sometilejä, Twitteriä ja Instaa, niin me kerrotaan siellä taas milloin meidän seuraava jakso on kuunneltavissa.

Outi: Jes. Kuullaan. Moi moi!

Laura: Moikka!

In this special episode in English, Laura and Outi will have as a guest associate professor Caspar van Lissa from Tillburg University. The episode focuses on open science and particularly how researchers can open up their workflows.

>> Listen to the episode

Text version of the podcast

Laura: Hi my name is Laura.

Outi: And I’m Outi and this is “Wow, What an Impact” -podcast.

Laura: Today we have a special episode and in today’s special episode we will talk about open science and particularly how researchers can open-up their work-flow.

Outi: Our guest today is associate professor Caspar Van Lissa from Tilburg University. Thank you for joining us today. Could you begin by shortly introducing yourself?

Caspar: Thank you for having me Outi and I just think back to what a pleasure it was to visit the open science kick-off at Invest in Turku. I had such a great time exploring your country and seeing the excitement of all of the participants about embracing the open science transition. My name is Caspar Van Lissa, I'm an associate professor of social data science which means I do things with numbers about people. Specifically my interest is in using insights from machine learning for theory development and for meta analysis. But another of my research interest is open science and in particular I publish about open reproducible work-flows.

Laura: Thank you. In this podcast series we aim to understand also the different aspects of impact and now we would like to ask you how would you define research impact and what it means to you?

Caspar: That's a great question because for a long time I felt insecure about the impact I was having and actually it’s one of the reasons I transitioned out of my work on empathy which my PhD was about and I think I have redefined impact for myself. So I found that my major contribution is to other scientists specifically in the form of open source research software. I really want to make complex analysis techniques more accessible freely to other researchers, so in that spirit I’ve published 10 R packages and I'm working on the 11th right now and in another way I think in which I have impact is by contributing to the open science transition, I've been (co-chair) of the open science community Utrecht and really actively participated in changing the education and the way research is done at that university which was quite exciting to be part of and now I’m at Tilburg university and I am the chair
of the open science community so I get to try to do the same process again.

Outi: That's so great to hear, sort of concrete examples of how you can increase your own impact. I think this is very useful for our researchers to hear as well, so thank you for that answer. We’re going to also focus in this episode a little bit on open science, so how do you define open science and what do you think that are the most important elements of open science from your point of view?

Caspar: So I always liked quoting the late doctor John Tennant who said open science is just science done right. That has a strong feel good element to it, right? We can feel good about it if we’re doing science openly. But very concretely the most important aspect for me for open science is that it’s a great equalizer, it makes it possible for everyone with sufficient competence to get involved in scientific process and it makes it possible for more people to take knowledge of scientific output. Some very concrete examples I would give you to illustrate this. One example is that, I've found collaborators by finding an open science project on the internet and sending them my suggestions for their projects and then becoming involved as a co-author, but that's really wonderful for someone who didn't have a big network to begin with, this has definitely helped grow my network. Here’s another example, if you're a political special interest group for example about climate change or inequality, how fantastic would it be, if you have free access to the output of scientific research and can use that to strengthen your arguments when talking to politicians, both of these are examples of open science. I’ll give you a third example which is that even inside of Europe, there are huge inequalities in university funding and in library funding so in different countries people may not have access to the same papers, they may not have access to the same research software or opportunities for data collection but if papers are open access, or at least published as a pre-print and if research software is open-source and if data is shared either freely or by special access, then people across countries can become participants in the scientific process and it accelerates cumulative knowledge acquisition.

Laura: Thank you, I really like your concrete examples, these are really good. And actually I wonder, what do you think what kind of practices could be used to enhance openness in research? You mentioned already a few but can you give a bit more concrete examples?

Caspar: Well I'm gonna really simplify and say that the best practice you can do is to stick everything online. Just put it somewhere, that's a hugely simplistic statement because for example with human participant data there are a lot of concerns about privacy, anonymization, informed consent but thankfully we already have at both universities, qualified colleagues who are knowledgeable about the legal conditions for sharing data and often they live at the libraries, sometimes they live in research support offices but we can collaborate with them and find out what we can share in terms of data but this is really the core of my day to day practice in open science, I put basically everything I do on the
internet somewhere people can find it.

Outi: That's great, I really love your concrete examples because I think it gives a lot for our researchers to think about as well. To get to the main point we’re going to talk about today your expertise lies in open and reproducible work-flows, so I think that this might not be a very well-known term for at least not to all of our listeners so could you please shortly just explain what does open and reproducible work-flows actually mean?

Caspar: So the technical definition is that the process by which you go from data to insights can be reproduced by clicking a button. So imagine you read a scientific paper, the paper says we collected some data, we did these analyses and these were our results. If I read that, I have to trust the authors. But there's an alternative which is an open reproducible work-flow where the code and the data are available somewhere and I can access them as a reader or as an auditor and just by clicking a play button I can run through the code and get the same results that are published in the paper. Now I no longer have to trust the authors, I can check that their pipeline for analyses is correct and leads to the published results. But this is a technical definition and I would love to illustrate this with a short story about why I got interested in open-reproducible work-flows and it really goes back to the beginning of the pandemic. I was aware of open-science before that but it didn't play such a big role in my life and then it became clear beginning of March, the world was possibly facing a disruptive event that could lead to lock-downs and could lead to lot of disease and unfortunately casualties as well and many scientists anticipated this and said we need to do whatever we can to get out of this pandemic as quickly as possible. And every country has their own centers for disease control, the Netherlands has them as well. And there are some really knowledgeable experts inside that center but it’s a mathematical fact that there are more experts outside of that center than inside of that center. It
became very clear that at least our Dutch center for disease control was working in a way that made it impossible for outside experts to contribute expertise. That's a huge opportunity loss, right? When we ask questions about this, the response was well, our code is proprietary and it’s very difficult. So even training a person in the same department will take at least two weeks before they can work with a code from person A. that's not open, that's not reproducible. If you're not even able to directly involve your colleague next door in the research you are doing, that's a huge bottle neck and there were literally thousands of experts who wanted to contribute expertise but because of this bottleneck they could not. So what we did is we set-up kind of a parallel process with a few hundred volunteer scientists, we collected behavioral data about COVID for example what factors predict if people adhere to the prevention measures if they wear face masks, if they washed their hands etc. and we were trying to work together with hundreds of scientists from across the world in collecting data and analyzing them. So it became crucially important that everybody had access to the same files, had access to the same code, had access to the same software environments and that's when I published a paper called a work-flow for open-reproducible code in science along with an R-software package to support that work-flow. And this really helped us publish, I think at this point over 15, maybe over 20 papers by facilitating collaboration internationally using an open-reproducible workflow. So that makes it very concrete. That's why it was important to me and those are the results that we were able to achieve by working reproducibly.

Laura: Thank you, this was really enlightening example and I just wonder what kind of practices could be used to enhance these open work-flows? What researchers can do?

Caspar: So the work-flow is based on 3 principles, the first one is that you work with a dynamic document that needs to be explained. So like a lot of researchers I used to do analyses in a statistical software package. It was proprietary licensed software and then I would write a paper in a text editor that was proprietary licensed software and I would copy-paste results from the output to the text editor. In a reproducible work-flow, you approach things differently, you write a single document that contains both text of your paper and code for your analysis. To run your analysis and update the results in the paper, you just have to click one button. That means this document is reproducible, now we add two more things to ensure that other people can reproduce it too. The first thing is version control, that means that you have an entire archive of all of your research files and you can back that up on the internet or you can keep it locally only but the great thing is that it isn't just the current version of your files, it’sthe entire project history. So you can always go back in time and you can also incorporate changes from other people. And the third thing that the work-flow is based on is dependency management that means that you keep track of the software that you need to run your analysis. And of course you can write down in a paper, hey we used SPSS or we used R or we used N plus or whatever. But dependency management is a little bit more technical than that. You actually keep a record of the exact software in exact version and where it came from so that someone else can install the exact same software and we automate that process so that if someone loads my project, repository, my archive, that all of the software I used is automatically loaded onto their system as well. So now they're
working in the same kind of environment that I used to make the project. So those are the 3 foundations that reproducible work-flow is based on.

Outi: Do you think there might be some problems in opening up your data and giving other people access to it as well and what do you think that they might concretely be in these cases?

Caspar: Well the most straightforward one is privacy concern, so a lot of my applied research is about children. I think in your department maybe as well.

Outi: Well in some of our departments they’re working with children, yes.

Caspar: Yea, so in some of your departments people also work with children’s data and I have a lot of concerns about sharing children’s data so in principle I tend not to do that. But the key distinction is not whether you share the data or don't share the data. The key distinction is that you store your data in such a way that it can be shared when its necessary and a lot of people don't even do that. So the way that I work, I just click a button to decide if I share it or not share it but I only have to click that button and then it will be shared. Whereas if I compare that to how I used to work before the reproducible work-flow, it was not the case, I don't think I could reproduce the datasets that I used from many of my old studies and that's a problem. And the second thing is that there are some solutions if you're not able to share your data. For example, you can make fake data that looks very similar to the real data and the advantage of doing that is that people can still check every line of your code, the code will work on the fake data so they can check that what you did is correct even if they don't have access to the real data and then if they find a mistake they can send you the corrected code and you can run it on the real data. You can say hey if I fix your mistake, then these are the results. So we can now collaborate and check each other’s work even without having to give access to sensitive data.

Outi: That's really interesting point, didn't actually think about that. Very nice to hear that as well. I think your work on opening up work-flow sounds really interesting. Do you have maybe a few concrete examples of what you've been working on yourself?

Caspar: So most of my work is on GitHub, GitHub is a social media platform for nerds. So I guess that makes me a nerd. There I have 122 research projects at this point. So there are tons of examples of how I go about this. For example in a recent study I looked at what are the most important predictors of problems in emotion regulation in teenagers. This is a project where I don't have open data but in my paper it says, where you can request access to those data and I also provide a fake dataset like I suggested. And then I have all of the complex machine learning code just available for anyone else and this is particularly important for that study because I analyze a longitudinal cohort study about child development. We know for 500 children how they develop throughout adolescence but the problem is that such a sample is always very idiosyncratic. So I don't know if the conclusions I draw about my 500 adolescences apply to other adolescences. So my hope is that by giving other people access to the complex machine learning code that we used for this paper, they will be able to replicate this study on different cohorts that we can start getting an example of which findings generalize.

Outi: So your work is a lot about, at least based on those examples we’ve been hearing today. So you're sharing your data for others to do and you've also done it other way around; you've found other people’s research online and then sort of offered your own input?

Caspar: Yea, I think you have to-, maybe this is an interesting segway because I think that part of open science is collaborating, a team science. So there are certain things that I'm better at than other things, and if you're just a single scientist doing your job in a closed office that can really limit you but if you're working openly, if you can freely collaborate with people around the globe, it’s much easier to find people who complement your strengths with different strengths. So for example I'm not good at data collection but there are fantastic open datasets that I can use to do really advanced research. I'm good at machine learning, some people find it difficult but I can write code that other people can reproduce so they can do the same kind of analysis without having to go through the very painful learning curve. So I think that this really accelerates cumulative knowledge acquisition if we joined forces, if we share our strengths openly with the world and find collaborators that complement us.

Outi: Right, so it’s sort of maybe also a networking tool even you might say using this method.

Caspar: Yea.

Laura: Thank you for these great examples. This might be a bit more detailed question, but what do you think would preregistration be still necessary if researchers would open-up their entire work-flow?

Caspar: I like this question because I have to think about it for a bit. So I guess if people opened up their entire work-flow, so we are going to imagine a colleague who one day has a new idea and the first thing they do is they write it down in a text document and put it on the internet. And then they keep working on it, they develop some hypothesis, they collect some data, they test their hypothesis and two years later the research project is done and we can see the entire timeline, every step that they took and I guess the reason you would ask why do we still need preregistration is because this allows us to check that the hypothesis tests directly flowed forth from the original research idea. So there was no p hacking, there was no phishing, there was no data mining, they just had an idea, they collected data and they tested it. In that case, I would say you don't necessarily need preregistration to safeguard the integrity of the hypothesis test but there are other really good reasons for preregistering. My favorite reason is study planning, I'm a little bit chaotic so it really helps me to plan before I start exactly what I'm going to do and it gives me a timeline for the rest of the study. So that's still a good reason to preregistering. Another good reason to preregister is to set agreements and boundaries for the kind of work that you’ll be doing, for example I’m now in the department of methods and statistics. So logically most of my co-authorships are statistical co-authorship. I find it very helpful to have a preregistration because that sets really clear boundaries for the kind of work that I will be doing so it won’t happen that people will come back 10 times and say could you reanalyze this, could you reanalyze this, we made a mistake, we’re now really sure that the theory suggests that we should do it this way, the previous way was wrong. And you can spend infinite amount of time on the research project this way but if there is a preregistration, there's clear boundaries. So I think that there's still a lot of good reasons plus that the universe always gives you unexpected things, I came up with something yesterday, let me try to reproduce it. I think it was something like nothing will ruin a perfectly good code like real data. So what I'm trying to say with that is that even your best plans often fall short of capturing the complexity of real data once you collect them. So you always have to make changes and if you have a preregistration, it’s much clearer which things were changes.

Outi: I asked earlier about the negatives or maybe the challenges related to open work-flows but could you-, of course they’ve come up here and I think it’s quite obvious even, but could you still recap what are the sort of reasons why you should do it? What are the positive sides?

Caspar: Why you should do it? You should do it because you can trust your own work more. If you work reproducibly, that means that you can check every aspect of your work and it also means that other people can check every aspect of your work if you give them access. I think that leads to work that is more believable because you eliminate errors, I've made errors in every one of my research projects, I hope that I caught most of the big ones but by sharing I work openly and reproducibly, I invite other people to check it as well if they don't believe my results. So we can do science that we believe in. and the other thing is we can save a lot of time because everything that's shared doesn't have to be recreated by someone else. For software this is obvious, if I do a complex analysis and I put it into a software package so that other people can use it, it saves them maybe years of work but it’s also the case for data. I mean who says that I need to get money and recruit participants and collect data to test an idea if someone else already has a suitable dataset and I can get access to that. So it saves a lot of time, I think it also accelerates cumulative research because let’s say that you read a cool paper and you want to do a follow-up research. Now you have to reconstruct what the authors did from a simplistic description in a method sections. Or if you can get access to their entire research archive, you just copy it onto your computer and start making the changes that you need for the follow-up study. So it can save a lot of time and especially with budget cuts, I think we need to start thinking about ways to save time while still working rigorously.

Outi: Absolutely. Well, now we have a whole bunch of very good reasons on why everyone should want to open up their work-flow. So could you still give or share a few tips for our researchers, how to get started because of course now everyone wants to do this?

Caspar: I think first the best way to get started is to form an open-science community and to build a network, build a community around it, make it visible what expertise you already have and share that expertise with one another. On individual point of view, you can also think every time you start a new project, what small steps can I take this time to work a little bit more openly than in my previous work. That's how I went about it. So each time you can take a small step. And another thing is talk with people about collaborations, collaborate with people who know things that you want to learn, collaborate with people who need your expertise, affirm these new connections, extend your network and make use of the existing open-science network. We have open-science communities all around the world. There's also reproducibility in networks. There's a lot of cool people on Mastodon, there's some people still on Twitter but we’ll see about that in a few months. But basically my advice is take small steps in your individual work and form a community around open-science and work with each other.

Outi: Right, do you think it’s more important to reach out and find new people to network with or sort of start by focusing on the existing networks and maybe looking into those?

Caspar: I think that really depends, so what I'm really impressed by is how Christina Salmivalli has kind of made the decision to introduce open-science at different levels of Invest and this is a fantastic example of how you take an existing infrastructure and enhance it with openness. I come very much from the opposite side of the coin because I got into open-science during my post-doc, so I had no lab, no network, nothing and that's why a lot of my work is about what can you do as an individual person to start working more openly and more reproducibly. But there's also power in that because my expertise in this area became valuable to the university when they decided they wanted an openscience transition. So it allowed me to get involved with a lot of interesting committees to shape the way that my organization was going to change. So you need both. You need the bottom-up and you
need the top-down.

Outi: That's great. I think many researchers struggle with being the individual researcher somewhere sitting alone in their lab or office and trying to figure out how to reach out and maybe build that network. So it’s great to hear that it’s totally possible to make that transition.

Caspar: Yea, and just to follow-up on that, I think at this point the open-science transition has gained so much momentum that if you feel like you are that individual researcher, there are a lot of people out there to support you now and you can find them at least on the internet. So it’s not necessary anymore to feel that isolated but there's also another side, of course not everybody is in an institution where openness is appreciated. So with that in mind, it could totally be the case that some people hearing that think I want to work openly but in my current institution it’s not appreciated. Remember that there are also people in positions with power and funding who do believe in open-science and you could work with them instead. Or there may be people who are at an institution that is neutral or positive about open-science but where they don't yet have allies, in this case, you could think of it as a way to invest in your own marketable skills and become more valuable to the organization by being the one who paves the way for transition.

Outi: Great, thank you for these wonderful concrete examples and really good tips for our researchers and thank you so much for taking your time and joining us today.

Laura: Thank you also on my behalf.

Caspar: It’s been absolute pleasure.

Laura: This has been a special episode and next we will continue our podcast in Finnish and with a new point of view of impact. So please remember to follow our open-science accelerators’ social media accounts, Twitter and Instagram and we will let you know when the next episode is available.

Outi: Yes, until next time. Bye bye.

Laura: Bye.

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana on Turun yliopiston INVEST-lippulaivan projektipäällikkö Erika Lilja. Hänen kanssaan puhutaan Turun yliopiston eriarvoisuuden, interventioiden ja uuden hyvinvointiyhteiskunnan lippulaivahanke INVEST:n vaikuttavuustyöstä, vaikuttavuuspoluista,interventioista ja vaikuttavuusinfrastruktuureista.7

>> kuuntele jakso

Tekstivastine

Jakso 7: Miten rakennetaan vaikuttavuuspolku kohti uutta hyvinvointiyhteiskuntaa? 

Laura: Hei, mä oon Laura. 

Outi: Mä oon Outi ja tämä on Vau, mikä vaikutus! -podcast. 

Laura: Ja tän päivän jaksossa me jutellaan Turun yliopiston eriarvoisuuden, interventioiden ja uuden hyvinvointiyhteiskunnan Lippulaivahanke INVEST:in vaikuttavuustyöstä. 

Outi: Ja vieraaksi me ollaan saatu tänään INVEST-Lippulaivasta projektipäälikkö Erika Lilja, kiitos kun ehdit tulla tänne meidän vieraaksi. Kertositko tähän alkuun ihan lyhyesti, et kuka sä oot ja mikäs se INVEST-Lippulaiva on ja mitä siellä teet? 

Erika: Joo, kiitos tosiaan kutsusta tulla tänne podcastiin vieraaksi. Toimin tosiaan INVEST:ssä projektipäällikkönä ja mulla on siinä vastuulla kehittää sitten erilaisia vaikuttavuustoimintoja ja myöskin vetää tällästä monialasta tukipalvelutiimiä, jossa on sitten osaajia ikään kuin sidosryhmän vuorovaikutuksen tuen ja viestinnän alalta muun muassa. Ja me sitten tässä tiimissä pyritään monin eri tavoin niin tukemaan meidän tutkijoita niin tutkimuksen vaikuttavuudessa ja sitten myöskin monitieteisissä ja poikkitieteisissä tutkimuksissa. Ja INVEST:stä sen verran, et INVEST:n päätavoitteenahan on sitten pidemmällä aikavälillä luoda tämmönen uusi hyvinvointivaltiomalli, jolla sit voidaan kompensoinnin sijaan ikään kuin ennalta ehkäistä paremmin ja kohdistaa tätä tuota ennalta ehkäisevää tukea eniten sitä tukea tarvitseville. Ja tässä INVEST:n tutkimuksen osalta sitten kehitetään, myöskin arvioidaan ja implementoidaan erilaisia interventio-ohjelmia. Näistä esimerkiksi KiVa Koulu -ohjelma on yksi ja sitten monille saattaa olla tuttu vaikka neuvolasta Voimaperheet-ohjelma. Et Voimaperheet on tämmönen interventio-ohjelmien perhe, jossa on sitten tämmösiä universaaleja interventioita, mutta myöskin sit kohdennettuja interventioita lapsiperheille. Ja sen lisäksi niin INVEST:ssä toki pyritään tukemaan sitä tietopohjaista päätöksentekoa ja tunnistamaan semmosia aukkokohtia sitten siinä hyvinvointivaltiossa ja myöskin semmosii rajoitteita, joita sitten lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyy. Että tämmösiä teemoja ja tavoitteita. 

Laura: Kuulostaa mielenkiintoiselta ja siinä on paljon kaikenlaista. Mennään ensin siihen, että meillä on tässä podcastissa, tai täs podcast-sarjassa niin pyrkimyksenä päästä perille siitä mitä se vaikuttavuus oikeastaan on tai mitä sillä ylipäätään tarkoitetaan ja me ollaan läpikäyty muun muassa Suomen Akatemialtakin määritelmää, että miten he sen näkee, mutta mitäs sun ajatukset on siitä, että mitä se vaikuttavuus tarkoittaa? 

Erika: Joo, tosiaan nyt kun on kyse INVEST:stä, niin itse ajattelen tätä nimenomaan tutkimuksen vaikuttavuuden kautta, vaikka toki koulutuksella on esimerkiksi hirveen merkittävät vaikutukset yhteiskuntaan. Ja ajattelen näin, että se vaikutus tarkoittaa toisaalta sitten sen tutkimuksen vaikutuksia tieteelle ja toisaalta sitten yhteiskunnalle ja sen eri toimijoille tai sitten yhteiskunnan eri yksilöille ja nimenomaan, et sitten vaikutuksia sen sijaan, että ajateltais hyötyjä. Niin itse ajattelen, että nää on vaikutuksia, jotka voi olla siis kulttuurisia tai ympäristöllisiä, teknologisia tai taloudellisia tai sosiaalisia. Ja sitten tässä yhteydessä niin vaikka usein puhutaan näistä, et ne on hyötyjä, niin nää vaikutukset voi olla sitten paitsi positiivisia niin myöskin sitten negatiivisia. Että jos me nyt otetaan esimerkiksi sotateknologia ja otetaan vaikka ydinaseet, niin mehän ymmärretään ja historiasta myöskin tiedetään, että kuinka myöskin tuhoisia vaikutuksia vaikka tälläselle tutkimukseen niinku teknologian kehittämisellä voi sitten olla. Ja toki tämmönen asia niin, et jonkun näkökulmasta vaikka puolustuksen näkökulmasta siis, näillä voi toki olla positiivinen vaikutus, mutta sit jos ajatellaan laajemmin, niin itse nyt ainakin ajattelen, että se siinä mielessä mahdollistaa sellasia tuhoja, et se on sitten laajemmasta näkökulmasta katsottuna negatiivista. Ja sitten tosiaan vaikuttavuudessa niin ite aattelen niinku paljon tosiaan halutaan myöskin sitten sitä vaikuttavuutta tehdä näkyväksi ja todentaa ja ikään kuin mitatakin tässä ajassa, niin ajattelen myös samalla niin, että et se vaikuttavuus on jotain sellasta, mitä ei koskaan voida täysin tehdä näkyväksi. Tai osoittaa sillä tavalla tosiasiallisesti kuin tuntuu, että välillä haluttais. Me voidaan saada tietynlaisia tuokiokuvia siitä vaikuttavuudesta ja tutkimuksen vaikutuksista, mutta ei kuitenkaan koskaan täysin sitten sitä tavoittaa. Ja sitten ajattelen myös niin, että kun me puhutaan tutkimuksen vaikuttavuudesta, niin meille on samalla hirveen tärkeetä puhuu sidosryhmä vuorovaikutuksesta ja sidosryhmäyhteistyöstä, koska tutkimusten perusteella se vuorovaikutus on sellainen mekanismi, jolla sitten se tutkimus vaikuttaa sekä sinne tieteen suuntaan, mutta myöskin sit sinne yhteiskuntaan. Eli jatkuvasti tää tutkimuksen vaikuttavuus ja vuorovaikutus niin mulle ne on tämmönen pari, joita kuljettaa sit yhdessä. 

Outi: Puhuit niistä negatiivisista vaikutuksista, niin onks teillä täs INVEST:n puitteissa tullu vastaan, et onki ollu jotain negatiivisia yllättäviä vaikutuksia jollain toimella? 

Erika: Joo, no INVEST:n osalta en nyt ainakaan itse oo tietoinen, et olis ollut jotakin tällästä, mut meillä oli tossa viime viikon torstaina ja perjantaina tämmönen INVEST:n tieteellinen symposium ja siel meillä oli keynotena Oxfordista Lucy Bowes ja hän muun muassa sitten tässä esityksessään totesi, että näillä koulukiusaamisen interventioilla ei välttämättä sit ookaan ehkä sellaista vaikutusta lasten mielenterveyden kohentamiseen, kuin ehkä ollaan ajateltu. Et kyllä tän tyyppisiä tutkimuksen tuloksia sit kuitenkin on, jotka on siinä mielessä yllättäviä, et miten nää vaikuttaa. 

Outi: Vähän arvaamatonta välillä tää vaikuttavuus. Me ollaan kans Lauran kanssa puhuttu aikasemmin jo siitä, että ollaan ainakin ite huomattu, et vaikka tutkimuksen vaikuttavuus ei oo mikään uus asia, et ainahan tutkimuksella on ollut vaikuttavuutta ja vaikutuksia yhteiskuntaan, mut et siitä puhutaan jotenkin paljon enemmän kuin aikaisemmin ja ehkä jotenkin se on saanut suuremman merkityksen. Et ooksä samaa mieltä? 

Erika: Joo, no tota niin. Tutkimuksen vaikuttavuus ei tosiaan oo siis mitenkään uusi asia ja tutkimus on aina vaikuttanut siis yhteiskuntaan, että ilman et sitä on sinne suuntaan tiedepoliittisesti ohjattu tai että oltais sitä vaikuttavuutta tavoiteltu. Mutta kyl sitten tässä ajassa niin nää suurten yhteiskunnallisten haasteiden ikään kuin sen ratkaisemisen tarve ja sitten siihen liittyvä tämmönen tutkimuksen missiopohjaisuus ja ikään kuin se ajatus näistä ekosysteemeistä ja osaamiskeskittymistä niin on sillä tavalla tuonut uuden, eri näkökulmasta esiin sen tutkimuksen merkityksen näiden yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisijana. Että toki näitä yhteiskunnallisia haasteita on siis ollut ennenkin, että ei oo kyse siitä, et ne ois syntynyt sillon kun sana impact tuotiin vaikka EU:ssa Tutkimus ja innovaatio -ohjelmaan, mutta sitten eri tavalla korostuu nää tämmöset ilkeät ja isot ongelmat. Että puhutaan wicked problemseista ja tosiaan grand challenges ja mitä halutaankaan käyttää tässä terminä. Niin nää korostaa sitä monitieteistä ja sitä tieteiden välistä tutkimusta ja sit sitä sidosryhmäyhteistyötä, eli sen tyyppistä tutkimusta, jossa ylitetään tavallaan ne tieteen tekemisen perinteiset sellaset rajat, et puhutaan myöskin transdisiplinäärisyydestä, et tulee ne sidosryhmät sinne tutkimukseen mukaan, halutaan ottaa mukaan eri tavoin. Ja sit myöskin korostetaan sitä tutkimuksen yhteiskunnallista relevanssia eri tavalla. Ja sit meillä on syntynyt erilaisia tutkimusrahoituksen instrumentteja myöskin, eli et halutaan rahoittaa sen tyyppistä tutkimusta, jossa se vaikuttavuus on keskiössä. Et meillähän on tää, on niinku EU:n puiteohjelman osana on oma pilari tälle ja sitten myöskin Suomessa strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama tutkimus, niin näissä on uudella tavalla sitten sen tutkimuksen vaikuttavuus esillä. Ja sit mun mielestä tässä ajassa niin näyttää nyt vielä korostuvan sit se yhteiskehittämisen tavoite, et halutaan ottaa siis huomioon se, että joskus saatetaan löytää parempia ratkaisuja näihin haasteisiin, kun me ikään kun otetaan mukaan sinne sitten niitä tutkimuksen kohderyhmiä ja muita sidosryhmiä yhdessä halutaan siis löytää näitä ratkaisuja ja sit myöskin oppia yhdessä. Että lähetään sellasesta. Ja sit ajatellaan, mun mielestä tässä näkyy hyvin myös se, et sit me ajatellaan, et se vuorovaikutuksen tulee olla tietyssä mielessä syvempää. Et ollaanhan me aina oltu vuorovaikutuksessa eri tavoin, aina on julkastu sekin on jo tieteellisen julkaisun julkaiseminenkin tähtää siis vuorovaikutukseen. Ja se on keino sille, mutta et ehkä tää nimenomaan sen sidosryhmävuorovaikutuksen semmonen intensiivisyys ja se syvyys siinä eri tavalla tulee esiin. Mut sitten edelleen tää, mitä kysyt, niin haluun korostaa, et kyllä sen merkitys on aina ollut suuri, että jos me tosiaan mietitään vaikka jotakin painovoimateoriaa tai sähkömagnetismia tai kvanttimekaniikkaa, niin eihän näihinkään asioihin ole kukaan siis ohjannut tai ei ole osattu ajatella, et mihin tän tyyppinen tutkimus ja tieteelliset löydökset sitten johtaa, mutta kuitenkin ne vaikuttaa siis tänä päivänä ihan olennaisesti siihen, et miten me eletään ja työskennellään ja viestitään. Vaikka tää kännykkä, joka kaikilla on mukana tai sitten Internet, mistä erossa ei voi varmasti enää olla, niin ne kaikki kuitenkin liittyy näihin tieteellisiin löydöksiin. 

Outi: Tää on nyt vähän vaikeeta, et ehkä osaa vastatakaan tähän, mut et ooksä huomannu sitä, et kun puhuit siitä, et rahoittajat tavallaan huomioi tän vaikuttavuuden, et on suorastaan instrumentteja, mitkä keskittyy sen tukemiseen, niin ooksä huomannut, et pystyykö rahoittajat kuitenkin sit, uskaltaako ne ottaa riskin, et vaiks tavallaan hankkeessa ei pystytä suoraan jotenkin sitä mittaamaan sitä tuotosta? Kun vaikuttavuus on vähän semmonen vaikee ja pitkän aikavälin aikana realisoituva, niin uskaltaako rahoittajat kuitenkin tavallaan ottaa sen riskin, että ne antaa sit rahaa tämmösille? Et ymmärtääkö he sen, et mitä se vaikuttavuus oikein sitten on? 

Erika: Joo, kyllähän sitä rahoitusta toki näistä edellä mainitsemistakin instrumenteista ni osoitetaan siis tutkimuksiin, joissa myös tavoitellaan sitten sen korkeatasoisen tieteen lisäksi sitä tutkimuksen vaikuttavuutta niin ehdottomasti juu, mutta silti ite toivois, että ymmärretään kuitenkin lähtökohtaisesti se, että tässä ajassa kun kaikkea halutaan mitata ja halutaan seurata ja jollain lailla helposti tullaan just siihen lopputulemaan, että sitä mitä tosiaan ei mitata, niin sitä ei sitten oo olemassa. Ni itse toivoisin, että se lähtökohta olis kirkkaana kuitenkin siellä ihan tutkimuksen rahoittajien mielissä, mutta myös ehkä tuntuu, et yhtälailla pitäisi yliopistoissa ymmärtää siis tutkijoiden itsekin on hyvä olla tietoisia siitä, et tosiaan niitä kaikkia vaikutuksia ei tavallaan kannata edes tavoitella, et me saadaan ne kaikki tehtyä näkyväksi. Ja sitten mietin, et yliopistoissa, et ikään kuin puhutaan siitä, et poliittisen päätöksenteon pitäisi pohjautua sitten tutkittuun tietoon niin ja sitä pyritään tukemaan, et näin kävisi, niin samalla lailla toivoisin, että yliopistoissa esimerkiksi pohjattaisiin sitten näissä asioissa sitä päätöksentekoa siihen muun muassa tieteen tutkimukseen, mitä on saatavilla. Jossa sitten hyvin selkeästi näitä asioita liittyen tähän tutkimuksen vaikuttavuuden mittaamisen mahdottomuuteen niin on tuotu esille. Et se ei välttämättä ihan aina kuitenkaan mene sillä tavalla, että tämmönen indikaattorien kehittämisen tarve, siinä on puolensa ja puolensa ymmärrän hirveen hyvin, miksi niin halutaan tehdä, mutta sitten samalla se semmonen realismi siinä ja ymmärrys sitten kuitenkin lopulta siitä, et mihin kaikkeen niillä sit pystytään ja mihin sitten toisaalta ei pystytä. Ja se pitää olla. Mun mielestä se on kans sellanen, meidän pitää tutkijoina ja tutkimusorganisaatioina myöskin osata viestii ne asiat. Että jos me ajatellaan, et sä kysyt tutkimusrahoittajista, niin kyl meidän pitää pystyä myöskin heille viestimään näitä. Et esimerkiks tää asia, et onhan se tosi tärkeetä, et me itse myöskin aktiivisesti tuodaan näitä asioita esille. 

Laura: Joo ja täs on varmaan aika paljon opittavaa just siinä, et on sitä malttia siinä mukana, että niitä vaikuttavuuksia ei synny heti, kaikkea ei saa heti vaikka niin haluttais. Ja sitten myös se, että mikä mittari tai indikaattori tai tapa tuoda jotain asiaa esille, niin mikä toimii missäkin ja mitä se sitten oikeesti osoittaakaan. 

Erika: Kyllä, ehdottomasti just näin. Että sellaista harkintaa ja ymmärrys sitten tosiaan siitä, että meillä esimerkiksi Suomen Akatemia on antanut itse kehittää ja käyttää sellaisia indikaattoreita heidän väliarvioinnissaan, joita me itse on katsottu, et kuvaa sitä meidän toimintaa ja joita me halutaan seurata kehittyäksemme. Et se on ollu aika hieno asia sitten taas rahoittajan puolelta, että on saatu myöskin jättää pois sieltä sitten kaksi sellaista indikaattoria, jotka me aateltiin, että nää nyt ei sovi ikään kun INVEST:n toiminnan tavoitteisiin. Et meidän, niinku ei niitä kannata hyödyntää niin se toisaalta osoittaa mun mielestä nyt tässä Lippulaivaohjelman osalta, että tätä ymmärrystä löytyy kuitenkin. 

Outi: Niin, että rahoitusmuodotkin on vähän kehittynyt sitten. 

Laura: Ehkä sekin on semmosta vaikuttavuutta, että sitten käydään vuoropuhelua sen rahoittajan kanssa niistä indikaattoreista ja sitä kautta sit ehkä tulevissa rahoitusmuodoissa ei oo enää sellaisia indikaattoreita, jotka ei toimi ja on jotain muuta tilalla. 

Erika: Juu, ehdottomasti siis rahoittajahan on yks keskeisimmistä sidosryhmistä aina, että tottakai sitä vuoropuheluu pitääkin käydä ja käydä tuota myöskin tältä osin ja mun mielestä aika hyvä keskusteluyhteys on täällä ainakin. Suomen Akatemiaan vaikka ja fiksua porukkaa siellä. 

Laura: Tehän ootte alottanut, eli INVEST on aloittanut toimintansa jo vuonna 2019. Niin ois tosi hienoa kuulla, et mitä kaikkea te nyt sit ootte ehtinyt tehdä. Että puhuit niistä interventioista, mutta mitä muuta? 

Erika: Joo, tosiaan siis, ollaan tehty vaikka niinku mitä. Ja tosiaan saatettu joskus sohiakin menemään, että semmonen vauhtisokeus voi hyvin näissä asioissa iskeä, jos on semmosta innostuvaa sorttia, itse tunnistan olevani, niin silloin mielellään tekis vaikka ja mitä ja aika asettaa ainoastaan esteitä, mielikuvitus ei niinkään. Mut me ollaan kuitenkin ehkä itsekin pitkälti tehty toimia, jotka edistää sit sitä tutkimustiedon siirtoa sinne tiedonhyödyntäjille sen sijaan, et me oltais sitä yhteiskehittävää otetta itse tässä sillon jo alun ajoista lähetty miettimään, et enemmän ollaan, sekin on toki tärkeetä siis siirtää sitä tietoa, mut samalla on tärkeetä, et me otetaan vaikka niitä INVEST:n tutkimuksen kohderyhmiä mukaan siihen toimintaan. Et vaikka nää interventio-ohjelmatkin niin siihen tuo, meil on semmonen uusi InNext-yhteiskehittämisalusta kehitteillä, niin sitä kautta on mahdollista sitten vaikka näiden Voimaperheiden tai KiVa Koulunkin, miksei, niin kohderyhmiä osallistaa ja kysyä heidän ajatuksiaan ja toisaalta myös siis tää, niinku esimerkiksi päättäjät ja siihen päätöksentekoprosessiin osallistuvat tahot, niin heitäkin on mahdollista tätä kautta toki käydä sitä keskustelua. Eli me ollaan ite siis, ollaan otettu askel sinne. Vaikka se interventio-ohjelmissahan se yhteiskehittäminen on toisaalta aika sisäänrakennettua siihen, että kun he implementoi niitä interventio-ohjelmia ja sitten samalla siitä tehdään tutkimusta ja saadaan myös äärimmäisen tärkeetä tietoa siitä sen tutkimuksen vaikuttavuudesta samalla. Eli niiden interventio-ohjelmien vaikuttavuudesta, niin kyllä näissäkin silti, et voitas saada vaikka jotakin ihan uusia ajatuksia siitä, et minkä tyyppisiä interventioita tulisi vaikka olla ja kehittää, kun INVEST:s on kuitenkin sekin tavoite, et luotas uusia interventioita. Niin kyllä tota meilläkin tässä ollaan siihen suuntaan, sinne yhteiskehittämisen otetta korostaviin vaikuttavuuden tukitoimintoihin vähän siirretty. Et INVEST:ssä tietenkin jo alun alkaen on ollut hirveen hyvät kontaktit ja verkostot päättäjiin, että meillä on mukana siis huippututkijoita, joilla on siis oikein tämmöset laajat ja hyvät yhteiskunnallisen vaikuttavuuden verkostot. Eli se on myöskin ollut sitten semmonen vahvuus tässä jo lähtökohtaisesti. Ja sama kun meillä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tässä toinen isäntäorganisaatio, niin heillähän on vahva ja pitkä tämmönen tiedeneuvonannon suhde sitten Sosiaali- ja terveysministeriöön ja tätä me voidaan sit myöskin hyödyntää tässä laajemmin. INVEST:ssä heidän osaamistaan. Et yliopistoissa se yhteys ei ole ollut perinteisesti niin vahva, kuin mitä se on ollut sit valtion tutkimuslaitoksilla johtuen siitä ihan niiden asemasta, mikä se on ollutkin se tavoite. Et oikein hienoa, et tässä on tämmönen yhdistelmä sit ton Turun yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos palvelee hyvin sitä tavoitetta tukea sitä tietopohjasta päätöksentekoa että näin. Ja sit me ollaan tosiaan myös ikään kuin pohdittu sitä, että miten sitten tätä vaikuttavuutta voidaan tehdä näkyväksi. Et me todettiin, et se on haastavaa ja hankalaa, mut toisaalta INVEST on sitten ainoa yhteiskuntatieteellinen lippulaiva, ja meillä on myöskin tässä samalla hirveen hyvä mahdollisuus tuoda sitä esiin, et millä tavalla me voidaan kommunikoida tutkimuksen vaikuttavuudesta muilla kun taloudellisin termein ikään kuin et tuoda sitä eri tavalla esiin. Et sekin on hieno mahdollisuus ja tässä mielellään ollaan semmosena suunnan näyttäjänä, et hei, et miten tätä tutkimuksen vaikuttavuutta kaikesta siitä hankaluudesta huolimatta, miten siitä voidaan puhua ja mitä siitä voidaan ehkä kertoa. Et mehän voidaan monin eri tavoin osoittaa, et millä tavalla me olemme vuorovaikutuksessa jatkuvasti yhteiskunnan eri toimijoiden kanssa, me voidaan kertoo, että me tavoitetaan esimerkiksi tällä hetkellä yli puoli miljoonaa suomalaista lasta. Toimitaan 1/3 suomalaisista kunnista ja ikään kun 40 % kouluikäisistä lapsista on meidän interventioiden piirissä, niin kyl nää kaikki antaa kuvaa siitä ikään ku se vuorovaikutustoiminnan siitä laajuudesta. Niin se on tosi tärkeetä, että vaikka se ei suoraan vielä kerro, että oliko sillä toiminnalla vaikutusta. Mutta sit me osataan sitten sitä omaa toimintaa viedä sit sen pohjalta eteenpäin. Et pitäiskö tehdä näin tai noin tai pitää sit tosiaan päästää mielikuvitus valloilleen ja keksiä jotakin ihan muuta niin se kyllä mahdollistuu sitten sitä kautta. Kun ollaan vähän kärryillä siitä, et mitäs sitä nyt tulikaan tehtyä. 

Outi: No niin oikeastaan vähän jo sinne suuntaan oltiinkin menossa, et mitä teillä nyt sit on tulevaisuudessa suunnitelmissa? Et ainakin tähän INVEST:iin liittyy paljon näitä tutkimus- ja vaikuttavuusinfoja, niin miten esimerkiks nää vaikuttavuusinfrastruktuurit on? 

Erika: Joo, no me kirjotettiin siihen INVEST:n kakkoskauden hakemukseen eli vuosille 2023 - 2026 niin kirjotettiin eteenpäin tätä ajatusta, et miten me tosiaan paitsi tuetaan sitä tutkimusta, tutkimuksen infrakstruktuureilla niin myöskin sitä vaikuttavuuden edistämistä tuetaan, me kutsutaan näitä siis vaikuttavuusinfrakstruktuureiksi, eli tuetaan sitä tutkimuksen vaikuttavuutta. Sekä semmosilla tukirakenteilla, mutta myös sitten sillä osaamisella, jota INVEST:ssä on ja jota kertyy, jota toki tarvitaan uusii toimintoja kun otetaan käyttöön niin myöskin lisää. Että ollaan tätä sillon siinä vaiheessa erityisesti pohdittu ja niin vaikka kaikkea kivaa vois tehdä ja mielellään tekiskin ja kokeilisi ja näin, niin silti me ollaan sit lähdetty siinä hakemuksessa siitä, et me kolmeen tämmöseen tukirakenteeseen, et keskitytään jotka on tosiaan meille meidän toiminnan näkökulmasta tärkeitä, niin on tää yhteiskehittämisen alusta, se InNext, jonka mainitsinkin jo. Ja siinä sitten erityisesti siis nää interventio-ohjelmat, niin niihin liittyen voidaan toteuttaa sitä yhteiskehittämistä kohderyhmien ja sidosryhmien kanssa, mut sit myös toisaalta voidaan järjestää vaikka kansalaispaneeleja. Et jos on jonkun näköinen linjaus valmisteilla, niin siitähän voidaan helposti sitten tämmösellä digitaalisella alustalla hankkia laajaltakin yleisöltä sitten mielipiteitä. Sitten toisena niin meil on tämmönen tukirakenne kun SciaDHub eli tämmönen tiedeneuvonnan tukemiseen tarkoitettu yksikkö tai tukirakenne, jossa sitten on mietitty sitä, että meil on Pasi Moisio THL:stä, hän on sosiaaliturvakomitean puheenjohtaja, hän tuo hyvin esiin sen, että politiikkaprosessissa on siis erilaisia vaiheita ja näitä voidaan tosiaan jakaa yleensä viiteen tai kuuteen vaiheeseen. Että se tieto, mitä tarvitaan niissä eri vaiheissa, niin sillä tutkimustiedolla on ikään kuin erilainen rooli ja et se on tärkeää ottaa sitten huomioon, et ne vuorovaikutustoimetkin pitäisi ottaa siihen mukaan, et ne vaiheetkin on erilaisia. Et monesti ehkä ajatellaan, tai ainakin itse joskus ajattelin, et se valmisteluvaihe korostuu siinä, et se on semmonen vaihe, jossa sitten erityisesti ja varmasti näinkin on, et siinä sitten tutkimustiedolla on ikään kuin tilaa ja paikkaa vaikuttaa. Toki siihenkin liittyy paljon haasteita, et erilaiset aikajänteet näissä yhteiskunnallisissa ja poliittisissa päätöksentekoprosesseissa kuin ehkä tutkimuksessa, mut siitä huolimatta niin tää valmisteluvaihe tuntuu monesti korostuvan. Mutta sitten tutkimushan vaikuttaa jo lähtökohtaisesti tosi paljon siihen, et minkälaisia asioita nousee julkiseen keskusteluun ja miten ne sitten ylipäänsä tulee sinne poliittiselle agendalle ikään ku semmoseksi kuumaksi käsiteltäväksi aiheeksi. Jolloin sit päästään sitä kautta avataan niitä polkuja lisää, missä sitten tutkimukselle on tilaa. Mut eli joo, tää yksikkö myöskin sitten, kun meil on se THL:n vahva osaaminen siel pohjalla, et me sitä laajennetaan sitä osaamista INVEST:n sisällä ja toivottavasti myös vielä laajemmin. Että meihinhän voi liittyä siis tuota INVEST:iin affilioitua tutkijoita muualtakin, niin sitä kautta sitten voidaan muillekin tätä osaamista levittää ja siinä. Eli tää tiimi, joka sieltä THL:stä on, niin heidän tehtävänään on sit tuottaa myös koulutusta ja erilaisia materiaaleja, joilla me voidaan tähän liittyvää osaamista kehittää ja sitten otetaan INVEST:n tähän omaan, kun INVEST:llä on maisteri- ja tohtoriohjelma, niin sinne sitten opiskelijoille mukaan tän tyyppistä koulutusta. Se on kans tosi tärkeetä, että sit sieltä maisteriopinnoista saakka jo mahdollisesti niin jotenkin saadaan tähän semmosta tukea ja opitaan toimii sitten päätöksentekijöiden ja päätöksentekoprosessiin osallistuvien tahojen kanssa sit yhteistyössä. Et ei sekään välttämättä aina oo siis helppoa. Joo, sit sen lisäksi niin meil on tää kolmas tukirakenne, siin on oikeestaan kyse sitten kaupallistamisen tuesta. Kutsumme sitä ehkä vähän mielikuvituksettomasti INventureksi, mutta huonosta nimestä huolimatta, niin ajatus on hyvä, eli siinä sit pyritään siihen, että kun meillä uusia interventioita kehitetään tai myöskin kun meillä on näitä vahvoja näyttöön perustuvia interventio-ohjelmia olemassa, niin me voidaan näitä levittää sitten laajemmalle. Eli se kattavuus sen kaupallistamisen kautta siis on mahdollista, niinku sitä kattavuutta laajentaa. Et tässä tosiaan ei oo suinkaan ajatuksena se, et nyt kerätään hirveet hillot. Jotenkin semmonen voiton tavoittelu -logiikka ei oo siellä taustalla suinkaan. Vaikkakin, voihan yllättäen, kuten ollaan puhuttu tänään, niin semmoseenkin joku johtaa, mut ehkä näissä siis se hieno ajatus on täs kaupallistamisen osalta, et meillähän on 68 tavaramerkkiä, meillä on 149 lisenssisopimusta, niitä voi toki nyt olla siis jo enemmänkin, mutta oli tuossa, joiden kautta tulee INVEST:lle sitten tuloja. Ja 2.45 miljoonaa oli kolmen vuoden keskiarvo tossa vähän aikaa sitten. Niin tää rahotus me voidaan käyttää sitten näiden interventio-ohjelmien siihen tutkimukseen ja sit niiden kehittämiseen edelleen. Et se on hyvin tärkeetä, kun mietitään, et millä tavalla nää kestää nää interventio-ohjelmien, niinku sen toimintayliajan, et mistä me saadaan sitten pitkäjänteisesti ne tarvittavat varat, jota oikeesti siihen sit tarvitaan. Et se on oikeen siinä mielessä hyvä ja mielenkiintoinen. Semmonen vähän ehkä eri, tai itselle ainakin tuntuu, et se on vähän eri tavalla ajateltu kuin sitten monesti. Että miten se taloudellinen hyöty sitten ehkä näkyy. 

Laura: Mut toikin tuo just varmaan semmosta pysyvyyttä ja jatkuvuutta sitten näille interventioille ja sitten just sitä, että se tulee sitten jatkossakin vaikka hankkeen rahoitus päättyisi, niin se jää elämään ja tulee osaksi sitä normaalia tekemistä. 

Erika: Kyllä, ehdottomasti just näin. Että kun näissä hakemuksissa tehdään erilaisia ratkaisuja, niin sehän on hirveen tärkeetä, että ne tosiaan on siinä mielessä kestäviä, että niille on sitten mietitty se, et miten sitten, kun se projektirahoitus päättyy, niin miten näille käy. Et siinä on oltava joku suunnitelma ja tää nyt vastaa niinku näiden interventioiden osalta siihen, et miten tätä voidaan osittain ratkaista. 

Outi: Toi oli kyl tosi kiinnostavaa. Must tuntuu, et joskus ehkä jopa vähän niinku pelätään sitä, et ei saa puhua kaupallistamisesta tai minähän en tutkimustani myy, kun teen sen hyvästä sydämestäni ja tärkeän tutkimuksen takia, et sitä ei saa kaupallistaa. Et eihän sen tarvii olla mikään paha asia, vaan nimenomaan keino, millä mahdollistetaan, et saadaan tehdä sitä tärkeetä tutkimusta ja työtä niiden tavoitteiden eteen. 

Erika: Kyllä, just näin ajattelen. Että ymmärrän myös toki senkin ajatuksen, et miksi se ehkä on joskus tutkijoille vierasta ja kenties osasyy on se, et se on eri tavalla hyvin paljon näkyvissä. Vähän vastaavaa se on ehkä tieteen avoimuudessa, jos ajatellaan, et eihän senkään tarvitse olla maksutonta. Mut ne jotenkin se keskustelu, mitä käydään, niin se ei välttämättä oo niin hienosyistä mitä se saattaisi joskus olla hyväkin et olisi. Että kyllä tänkin tyyppisiä, ikään ku järkeviä ratkaisuja, joissa ei oo sitten se suurten voittojen tavoittelun logiikka siellä taustalla, niin siinäkin mielessä jotenkin se, et miten INVEST voi toimia tosiaan suunnan näyttäjänä näissä asioissa, niin on kyllä. Ja se onkin meillä yhtenä vaikuttavuustavoitteena tämmösen toimintamallin osalta. Että pystytään tätä viemään vielä eteenpäin. 

Laura: Ja tehän saatte nyt viedä hyvin eteenpäin, kun INVEST on saanut helmikuussa 2022 yli 3 miljoonan euron rahoituksen EU:n Horizon Europe Framework -ohjelmasta eriarvoisuuden kartoittaminen elämänkulun aikana - hankkeelle. Nyt ois mielenkiintoista kuulla, että miten vaikuttavuus näkyy tälläsessä EU-tason hankkeessa ja miten se sitten siinä hakemuksessa on tuotu esille? 

Erika: Joo, tosiaan saatiin just siis rahoitus tälle MapIneq eli Mapping Inequalities over the lifecourse -hankkeelle, niin Horisontti Euroopasta ja vaikuttavuus on tässä toki esillä ihan kaikissa siis vaiheissa tavallaan jo siinä, kun me lähetään miettimään sitä tutkimusta ja suunnitelmaa sille, niin mehän lähetään liikkeelle siis hakujulistuksesta. Joka jo pohjaa siis siihen, et on ajatus siitä, et minkälaista vaikuttavuutta nyt sitten toivotaan siltä tutkimukselta ja siellähän korostuu sit se yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Ja sitten tässä hakemuksen kirjoittamisen vaiheessa niin tietenkin se vaikuttavuus on jatkuvasti läsnä, eli meidän pitää miettiä sitten sitä, että mitenkä tää tutkimus ikään kuin vaikuttaa paitsi sitten sinne yhteiskuntaan, niin myös sinne tieteeseen. Ja tässä kohtaa sit tärkeetä tosiaan miettiä ihan oikeesti konkreettisesti toteutettavissa olevia toimia. Senkin osalta just tää toteutus, niin siit sitten on hyvä miettiä, et minkälaista osaamista siihen ikään kuin tarvitaan, että ja myöskin, et se on resursoitu, et meillä on siis mahdollisuus tehdä näitä toimia niin siinä toteutusvaiheessa. Et täytyy löytyä siis osaamista ja resursseja siihen, et joku voi vaikka siellä EU-tasolla olla sitten siinä poliittisessa päätöksentekoprosessissa mukana, luoda niitä verkostoja tai toimia erilaisten sidosryhmien kanssa. Sitten toki sen lisäksi, et pitää olla nää järkevät suunnitelmat ja ikään kun siihen aiempaan tutkimukseen pohjatenhan me voidaan aika hyvin sanoo siinä suunnitelmassa, et miksi me nyt perustellusti odotetaan, että meidän tutkimuksella on tulevaisuudessa jonkun näköinen vaikuttavuus, niin me pystytään kyllä sinne aiempaan tutkimukseen siinä pohjaamaan ja nostamaan esille se yhteiskunnallinen relevanssi. Sen tutkimuksen yhteiskunnallinen relevanssi sitä kautta. Ja sitten tässähän pyydetään tosiaan vielä määrittelemään nää deliveraabelit, tää on mun lempisana. Niin suomeksi ihan vaan, deliveraabelit. 

Laura: Se on hyvä. 

Erika: Joo, niistä kun puhutaan niin on tärkeetä, et ne on sillä lailla järkeviä, et ne pitää tosiaan sitten pystyä myös siinä vaiheessa, kun se hanke on käynnissä, niin oikeesti et sielt tulee ulos nää tietyt deliveraabelit. Jotka sitten voi olla esimerkiksi jonkun näköinen raportti niistä vaikuttavuustoimista tai MapIneqissä luodaan semmonen tietokanta niin meidän pitää myöskin siinä vaiheessa, kun me on sanottu, et tämmönen tietokanta me nyt tehdään ja että se on avattu se lähdekoodi esimerkiksi, niin se pitää myöskin olla näin siinä kohtaa tehty. Et siksi on tärkeetä se, että ei mietitä, ei lähde ihan lentoon ne hommat. Se on toki kanssa helppoa. 

Outi: Niin, et täytyy siinä hakuvaiheessa jo miettiä, et mitkä on semmosia realistisesti saavutettavissa olevia tavoitteita, ettei luvata ihan kuuta taivaalta, vaan et mietitään ihan aidosti, et mitä pystytään saamaan tosiaan aikaseksi? 

Erika: Kyllä joo. Ja sitten tän yhteiskunnallisen vaikuttavuudenkin osalta, niin tärkeetä tosiaan on niinku täs on puhuttu, et me ei voida sitä siis sillä lailla tässäkään kohtaa osoittaa ja ehkä sanoa, että vaikka sielläkin kysytään niitä, tai on joku vähän sen tyyppinen, että jos on annettavissa sen tyyppinen mittari, että näin ja näin tulee tapahtumaan sen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden osalta, ni vaikka me ei sellasia esimerkiksi tässä voida antaa ja voidaan se myöskin todeta, et näin asia on, niin me voidaan silti ikään ku osoittaa sellasia polkuja, joita kulkemalla niin päästään hyviin lopputuloksiin. Ja jotka pohjaa tosiaan sitten aikaisempaan tutkimukseen ja ikään kuin sanoo, että tämä pitää rahoittaa sitten, että koska teemme näin ja näin ja kuljemme näitä ja näitä polkuja, niin et se on hyvin todennäköistä, et tulee olemaan sitten kuitenkin niitä vaikutuksia vaikkei me voidakaan niitä yks yhteen sitten todeta etukäteen tietenkään. Mut ei sit jälkikäteenkään että. Joo. 

Outi: Tehän olitte ihan hirveen menestyksekkäitä tässä teidän hakemuksessa ja erityisesti se impact-osio sai täydet pisteet. Niin nyt varmasti kaikkia kiinnostaa kuulla, että mites tämmönen hyvä impact-osio sit kirjotetaan? Et oisko sulla antaa tähän loppuun vielä vähän vinkkejä, että mihin asioihin erityisesti pitäisi sitten kiinnittää huomiota? 

Erika: Joo, saatiin todellakin täydet pisteet siitä impact-osiosta ja koko hakemuskin muuten niin jäi vaan puoli pistettä täysistä pisteistä. Eli se on erittäin hyvä. 

Outi: Todella hieno saavutus kyllä. 

Erika: On ja tän EU-komission sen project officerin mukaan me olimme kultamitalisteja. Tässä ei ollut hiihtokisat, mutta tuolla jonkin näköiset kisat kuitenkin. Niin joo. Mut sit ihan käytännössä tämmösiä vinkkejä jos ajatellaan, niin ensinnäkin tietenkin on oltava siis se oikee porukka koossa. Ja pitää olla osoitettavissa se, et jep, korkeatasosta tiedettä tulee ja sen päälle sitten rakennetaan se vaikuttavuus. Ja tässä esimerkiksi meillä on hirveen perinteinen se vaikuttavuusosio sitten kuitenkin, et ei oo lähetty liikaa sitten tavallaan ehkä helposti voisi siis lähtee liikaakin mukaan niihin semmosiin tietynlaisiin trendeihin ja jotenkin painottamaan niitä hakemusteknisiä asioita ehkä enemmän. Niin ollaan kuitenkin luotettu siihen, että se semmonen aika perinteinen tietopohjaisen päätöksenteon tukeminen ja ajatus siitä ja osoitus siitä, et meillä on ymmärrys ikään kun niistä, et miten ne prosessit menee ja mitä se tarvii ja et meillä on myöskin olemassa olevia verkostoja ja luottamuksellisia suhteita, joilla se sitten voidaan myös tehdä mahdolliseksi. Niin ollaan siihen järkevään ja hyväksi todettuun pitkälti sit luotettu. Toki meillä on tässä pientä twistiä sitten näistä uusista. Että tässähän niinku Euroopan tutkimusinnovaatio-ohjelmassa korostetaan sitä kansalaisten osallistamista ja siel on citizen sciencekin muistaakseni mukana vahvasti ja on tää yhteiskehittäminen tosi siis pinnalla tässä ajassa. Niin ollaan myöskin näitä, tai on otettu siis mukaan, mut ei sellasella hirveen suurella painoarvolla ja sit oikeesti siis pyritty miettimään ne järkevästi. Ja sitten me toki tehtiin siis, kun ajatellaan sitä hakujulistusta, niin siellähän on tietynlaisia sanoja käytetty ja ilmaisumuotoja, niin on meillä oli kyllä excel, jonka yksi Daniela, teki tuota, jossa sit oli myös ikään kun ihan käyty siis kylmästi läpi se, et näitä nyt siellä pitäisi olla. Mutta emme suinkaan sitten tehneet sitä suunnitelmaa, vaan siis siitä näkökulmasta, et nää sanat nyt pitää olla siellä ilman mitään ikään kuin oikeaa aitoa merkitystä. Et kyl sitten, et se tavallaan siinä voi olla aika siis semmonen absurdi ironen lopputulema, jos me käytetään vaan niitä sanoja, mitä pitää, eikä sitten oikeesti oo mietitty, hei, et mitä nyt tässä meillä nyt niinku tarkoittaa. Niin ettei liikaa sit mee kuitenkaan, haksahda niihin trendeihin. Et miettii järkevästi ja sit niin, et pystyy oikeesti toteuttaa sen, mitä on luvattu. Sit tämä yhteiskehittämisen osalta myöskin, et sehän on tosi siis resurssiintensiivistä, et jos sen tyyppistä lupaa, niin sillon pitää myös jotenkin sitten ajatella, että hei, et sitä ei tosta vaan toteuteta, et tosiaan et pelkät semmoset saatavat eurot silmissä ja kaikilla trendityöpajoilla täytetty hakemus ei välttämättä sit kuitenkaan sit siinä toteutustasolla olekaan niin ihana. Sitten et vaiks on hyvä olla niistä trendeistä tietoinen, niin vanhatkin hyvät asiat toimii. Niin mites me sitten vielä tästä, ehkä sit tosiaan täs meillä kun oli se tietopohjaisen päätöksenteon tukeminen niin keskiössä, niin silloin on hyvä olla tietoinen sen hakujulistuksen tavallaan siitä historiasta, et mitä siellä taustalla oikeestaan vaikuttaa. Kun kuitenkin siellä taustalla on sitten pitkä prosessi ja siel on oikeesti ajateltu, et mitä nyt, minkä tyyppistä tutkimusta tarvitaan, mitä se on se tietotarpeet, niin siinä on hyvä toki osoittaa, että on perillä niistä asioista. Ja tuoda myöskin sitten esiin, että mihin sitten laajemmin ehkä tai tarkemmin, kun mitä siinä hakujulistuksessa on, niin mihin me voidaan nyt sit vastata. Et niitä pystytään tuomaan siellä impact-osiossa esille. Sitten siellähän on oma sanastonsa käytössä, niin siihen on hyvä tutustua. Et ei oo niinku meikäläinen kokoaa Ikea-huonekalua, että sitten ei jaksa sitä ohjetta lukea, niin kyllä tässä tapauksessa voi olla ihan hyvä, että joku sen siitä ryhmästä lukee. Ja ehkä ymmärtää sen, et kun me jo sillä termillä vaikuttavuus niin ymmärretään hirveen eri tyyppisiä asioita, niin siel on käytössä sitten omat sanastonsa ja siellä vaikka pyritään niitä impact pathwayta sinne määrittelemään, niin se on oikeestaan myös tosi positiivinen asia. Et kun ymmärtää, et se impact pathway niinku sellasena ajatuksena tosiaan, et kun me kuljetaan niitä tiettyjä vaikuttavuuspolkuja, vaikka me voida nyt sitten sanoa, et tässä tämä mittari, et seuratkaa tätä ja nyt se on osoitettu. Et näin nyt sitten vaikutimme. Niin ne polut antaa kuitenkin tosiaan sen mahdollisuuden, et hei, et näillä poluilla me tehdään nyt oikeita asioita ja tehdään yhteiskunnallisesti relevanttia tutkimusta ja otetaan oikeanlaisia asioita huomioon ja tehdään oikeanlaisia toimia ja toimitaan vuorovaikutuksessa. Sitten mitäs vielä siitä? Niin, no tää vaikutukset tieteeseen, ei pidä niinku unohtaa niitä. Ne helposti ehkä sit unohtuu yhteiskunnallisen vaikuttavuuden hypetyksessä, et ainiin, me vaikutetaan kuitenkin tosi niinku siihen keskeisesti. Et se tiede siellä mukana ja sille omat polut ja omat tavoitteet, että hei, näin tapahtuu. Ja sitten vielä tää tosiaan tämmönen aivan konkreettinen yksi hyvä asia on pitää sit se impact-osio ja siihen liittyvät työpaketit erikseen siitä ikään kuin hankeviestinnästä. Eli me monesti jotenkin tää viestintä ajatellaan ehkä, no eri tavalla siten, et se voi olla sen kokonaisuuden hallinnan ja sen selkeyden vuoksi niin hyvä, et se hankkeen sisäinen ja hankkeen ulkoinen viestintä, semmonen perusviestintä, jonka tavoite ei ole se semmonen sidosryhmävuorovaikutus sinänsä. Vaan siis viestiä nyt siitä hankkeesta ja ikään kuin tehdä ne ydinviestit ja myöskin sitä sisästä viestintää miettiä, et kun on konsortio, niin se on tärkeetä. Ja siinä on semmosta perinteisempää verkkosivuja ja tän tyyppistä, joilla niinku ei sit oo esimerkiksi tän päätöksenteon näkökulmasta se verkkosivu on aika pieni asia. Se on enemmän semmonen jonkin viestinnän asia, kuin sitten se oikeesti se semmonen policy dialog, tutkimuksen ja päätöksenteon välinen vuoropuhelu, jossa ihan aidosti sitten mennään sille tasolle, et se on sitä sellasta vaikuttavuuden ja vuorovaikutuksen toimintaa, joka siis kuuluu sitten sinne vaikuttavuuden työpakettiin. Et tää kyllä selkiyttää, kun sen viestinnän suunnitelman tekee omanaan. Ja meillä tämmönen ratkaisu oli ja se näytti tosiaan toimivan. Toki sit ne on todella tarkkoja. Että pitää niinku. Itse on jonkun verran noita STNhakemuksiakin kirjottanut, niin kyl tää menee aivan eri levelille sen suhteen, et kuinka tarkasti asioita voidaan kuvata. Ja tää toki nyt juontuu sit siitä sivumäärästä, et tässähän on paljon enemmän sivuja käytettävissä, kuin sitten mitä monesti. Että hakemuksella on mittaa, ei toki niin paljon, kun mä ymmärsin, et ne on joskus ollut 80-sivusia. Olikohan tää nyt 45-sivunen, kyl siinäkin sit jonkun verran kirjotetaan. Että suhteessa ne STN:t on 19 sivua. 

Outi: Ei ihan edellisenä iltana kirjotella tätä. 

Erika: Ei ei. Joo ihmiset, tutkijat, on muuten erilaisii siinä, et osa toimii paineessa, et selkeesti tulee hyvää jälkeä ja sit toiset tykkää hioo. Ja monesti varmasti on kumpikin toimivia, riippuen ihmisestä. Joo mitäs, niin ja sit toki kaikki tämmöset tavalliset vaikuttavuussuunnitelmaan liittyvät asiat. Pitää olla sidosryhmät ja tavoitteet. Et sillä lailla järkevästi mietitty. Mut konkreettisesti noi on enemmän semmosia erityisempiä vinkkejä sitten. Mä en tiiä, mun piti ehkä tos yhes vaiheessa sanoa vielä siitä, et me monesti mietitään sitä tutkimuksen vaikuttavuutta niin, että me ajatellaan tätä tiedon tuottajan siis osuutta siinä. Ja jotenkin niitä vuorovaikutusprosesseja, mutta sitten tässä kun paljon käydään keskustelua tästä tutkimuksen vaikuttavuudesta, niin pitäisi käydä sitä keskustelua laajemmin kuin vaan siltä osin, et mitä tehdään nyt yliopistoissa, miten tuetaan täällä tutkimushankkeissa näitä asioita. Et ottaa huomioon se, et meillä on siis kunnallisia prosesseja ja toimijoita, jotka myös voi tehdä paljon sen eteen, että se tutkimustieto ikään kuin saavuttaa jotta sitä kaksisuuntaista vuorovaikutus syntyy ja jotta siihen on aikaa ja näihin sitoudutaan ja halutaan sillä lailla olla osana. Ja sit on tosiaan myös nää erilaiset tiedon välittäjien roolit on myös tärkeitä. Et huomioi senkin, et tää on laajempi kuin kenties äkkiseltään ajattelis, et miten se tutkimus vaikuttaa niin se monesti tuntuu olevan siellä se keskustelu siellä tutkimusyhteisön ja tutkimusorganisaatioiden puolella. Sillä lailla, et sit siellä pitää hirveesti tehdä toimia, mut täytyy tehdä niitä toimia muuallakin. 

Outi: Ei missään nimessä, tää ei oo mikään ihan yksiselitteinen asia, et kyl tää varmasti monelle on vielä vähän vierasta tai se, että ymmärretään niin eri tavalla sama asia, niin sen takia oikeestaan lähdettiin tätä podcast-sarjaakin tekemään. Eli tässä nyt perehdytään niihin kaikkiin erilaisiin näkökulmiin ja näkemyksiin ja laajennetaan vähän tätä meidän omaakin ajatusta. Mut hei, kiitos Erika ihan hirveen paljon, että ehdit tulla tänne meidän vieraaksi. Ja oli tosi mielenkiintosta jutella ja kiitos paljon. 

Laura: Joo, kiitos munkin puolesta. Ja me jatketaan uudella näkökulmalla sitten seuraavassa jaksossa, eli seuratkaa Turun yliopiston avoimen tieteen kiihdyttämön sometilejä, Twitteriä ja Instaa, niin me kerrotaan siellä sitten millon seuraava jakso on kuunneltavissa. 

Outi: Kyllä, kuullaan taas ens kerralla, moi moi. Laura: Moikka.
 

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana on Turun yliopiston Centre for Collaborative Research CCR -tutkimusyksikön johtaja Antti Saurama. Hänen kanssaan jutellaan erityisesti yritysyhteistyöstä ja vaikuttavuudesta. Lisäksi puhutaan siitä, miten yhteistyö, avoimuus ja vaikuttavuus linkittyvät toisiinsa ja miten erilaisten palvelukonseptien avulla voidaan lisätä vuorovaikutusta yritysten kanssa.

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine:

Laura: Hei, mä oon Laura.

Outi: Ja mä oon Outi ja tämä on Vau, mikä vaikutus! –podcast.

Laura: Tän päivän jaksossa me puhutaan yritysyhteistyöstä ja erilaisista keinoista tehdä tutkimusta yritysten ja muiden sidosryhmien kanssa.

Outi: Vieraaksi me ollaan tänään saatu Turun kauppakorkeakoulusta Centre for Collaborative Recearchin eli CCR:n johtaja Antti Saurama. Kiitos paljon, että ehdit tulla tänne meidän vieraaksi.

Antti: Moikka moi, mukava tulla.

Outi: Haluutko tähän alkuun heti kertoa vähän, että kuka olet ja mitä teet?

Antti: No tosiaan niinku esittelitte, niin toimin CCR-yksikön johtajana kauppakorkeakoulussa. Vastaan myös tutkimusyhteistyöstä sitten ja sen kehittämisestä koko kauppakorkeakoulun osalta. Et siel on nyt tullu semmonen 11 vuotta näitä asioita tehtyä ja edistettyä muun muassa tutkimusyhteistyötä yritysten kanssa tosi paljon.

Laura: Meillä on täs podcast-sarjassa myös ollu pyrkimyksenä vähän se, että ymmärrettäis vähän paremmin, mitä se vaikuttavuus on. Niin haluaisitko tähän alkuun myös kertoo sen, että mitä sun mielestä se vaikuttavuus tarkoittaa?

Antti: Jos kysytte tätä asiaa kaikilta vierailta, saatte varmaan monipolvisia vastauksia asiaan. Eihän se mikään yksinkertainen pihvi välttämättä sinänsä oo. Mutta itse mä oon aina ehkä tän jäsentäny tavallaan kahden asian kautta. Ensinnäkin niin, että millä asioilla, mitä me tehdään, me vaikutetaan. Mitkä on ne vaikka kauppakorkeakoulun tapauksessa tai yliopiston tapauksessa, mitä on ne asiat, joilla me vaikutamme. Sielt nousee tietysti ne meidän ydinjutut esiin. Teemme tutkimusta, koulutamme, annamme opetusta. Olemme kaikki asiantuntijoita joka tapauksessa. Käymme dialogia, järjestämme tapahtumia, oomme vuorovaikutuksessa. Teemme myös liiketoimintaa. Tän tyyppisiä asioita. Nää on ne teot, millä me vaikutetaan. Ja sitte ehkä se toinen ulottuvuus on, että mihin tai kehen vaikutetaan. Erilaisiin kohderyhmiin ja yhteisöihin. Tietysti akateeminen yhteisö on se yksi pääkohde varmaan tässä. Opiskelijayhteisö yhtä lailla. Liike-elämä, yritykset, julkinen sektori, ylipäätänsä päätöksentekokoneisto. Yksittäiset ihmiset ja kansalaiset myöskin. Ja ehkä myöski sitte ihmisten ulkopuolella ympäristö. Ja näit ku mietitään, että millä vaikutetaan ja kehen vaikutetaan, siit saa aikaa tämmösen ikään kun matriisin, jos on sit erilaisii vuorovaikutussuhteita näitten asioitten välillä. Tietysti jos sitä miettii näin visualisoi taulukkomaisesti, niin kaikki ne osiot tai asiat ei oo sidoksissa niin paljon toisiinsa ku sit taas toiset. Et vaikka tutkimuksella erityisesti vaikutetaan tietysti tai ensisijaisesti akateemiseen yhteisöön. Ja sieltä monet asiat myös yhteiskuntaan laajemmin siirtyy. Tän tyyppisiä tavallaan sidoksia tai yhteyksiä näitte asioitte välillä. Sit toisaalta vaikuttavuus ja vuorovaikutus, ne kulkee käsi kädessä. Ilman vuorovaikutusta on tosi vaikee olla vaikuttavuutta myöskään. Mutta mä pidän niitä kahtena eri asiana itse. Toisiinsa liittyvinä tosi paljon, mutta kuitenki kahtena eri asiana.

Outi: Tää on ehkä vähän semmonen asia, et monella saattaa mennä nää kaksi asiaa sekasin. Toisaalta musta tuntuu, et yliopistomaailmassa aika usein jäädään jotenki vaan siihen tieteelliseen vaikuttavuuteen, että ei muisteta näit kaikkia muita aspekteja, mitä listasit tässä.

Antti: Kyllä, juu.

Outi: Ryhmiä ja asioita on monia muitaki ku pelkästään se akateeminen yhteisö ja tieteellinen vaikuttavuus.

Laura: Ja mun mielestä monesti ehkä ajatellaan sitä tekemistäkin, että se on sit vaan se opetus ja tutkimus ja niistä puhutaan paljon. Mut sitä tekemistähän on aika paljon, just tapahtumat ja muut on monesti sellasii, mitä ajatellaan, et ne on sit sellasii pakollisii pahoi, mitä pitää tehdä. Mut ku ne on oikeasti just lisää ehkä sitä vuorovaikutusta sit taas, mikä on se toinen aspekti.

Antti: Niin mä sanoisin, et just vaikuttavuuden kannalta ne saattaa olla tosi avainasemassa.

Laura: Tää on myös mielenkiintonen mun mielestä tää CCR-yksikkö. Sehän on tutkimusyhteistyöhön profiloituva tutkimusyksikkö Turun kauppakorkeakoulussa. Kertoisitko vielä vähän tarkemmin, mikä CCR on ja mitä se tekee?

Antti: No joo, vuodesta 2011, ei me mikään hirveän vanha yksikkö olla, mutta reilu 10 vuotta. Itse asiassa viime vuonna oli 10-vuotisjuhlat meillä. Ollaan ensisijaisesti tutkimusyksikkö, eli tehdään kolmella painopistealueilla itse tutkimusta. Tutkimme muutosta näin isossa kuvassa. Sit siihen yhdistetään yhteistyötoimintamalli. Eli sekä sisäisesti tutkijoitten välillä, että sit ulkosesti yritysten ja julkisen sektorin kanssa pyritään siihen, että oikeestaan säännönmukaisesti tutkimus, joka tehdään, tehdään yhteistyössä sekä muitten tutkijoitten kanssa että sitte yhteiskunnan muitten toimijoitten kanssa. Ja aika usein tarkottaa käytännössä konsortiomalleja ja muita, mitä sitten toteutetaan. Tämmösii aika laajojakin kokonaisuuksia. Sitten meillä on ehkä kolmas tavallaan keskeinen toiminnan muoto on se pyrkimys siihen vaikuttavuuteen just. Tietysti tulee osittain sen dialogin ja yhteistyön kautta, mitä käydään, mutta pyritään myös erityyppisillä tuloksilla ja just sillä dialogilla aikaansaamaan konkreettista vaikuttavuutta myös akateemisen yhteisön ulkopuolella. Et siihen pistetään aika paljon paukkuja. Ja sitten jotkut sanoo, että meijät tunnistaa aina siitä, että me kokeillaan kaikkea uutta. Se pitää kyllä paikkansa, että tykätään siitä, että tehdään jotain semmosta, mitä ennen ei oo kukaan muu tehnyt. On matala kynnys kokeilla eri tyyppisiä uusia asioita myöski. Ja sitten toisaalta tosiaan edistetään koko kauppakorkeakoulun tasolla yritysyhteistyötä ja kehitetään niitä yhteistyömalleja ja tän tyypistä.

Outi: Toi on kyl kiinnostava, ku sanoit, että tutkitte muutosta. Yksi määritelmä vaikuttavuudesta oikeestaan, mihin törmättiin, oli nimenomaan, että se on tavallaan se aikaansaatu muutos, et vähän niinku tutkitte suorastaan sitä vaikuttavuutta sit, tästä näkökulmasta jos ajattelee.

Antti: No joo, niinkin voi ajatella. Siinä on tietysti muutakin meillä.

Outi: Ihan hauska. Miten tää yhteiskunnallinen vuorovaikutus sit näkyy täs kaikessa teidän toiminnassa? Et minkälaisia toimintamuotoja ja tapoja ja näitä yksikön rooleja sitte siinä yliopiston ulkopuolella?

Antti: Se näkyy useella eri tavalla. Et jos ajatellaan ensin ihan tämmösii yleisinä toimintaperiaatteina tätä asiaa, niin se näkyy siinä, että me pyritään hyvin laajaan avoimuuteen sekä sisäisesti että ulkoisesti. Kerrotaan jatkuvasti siitä, mitä tehdään, mitä suunnitellaan. Ja viestitään tosi paljon myöskin meidän asioista. Sit meil on tää yhteistyön toimintamalli, eli osallistetaan tosi paljon jatkuvasti suunnitteluun, toteuttamiseen muita ulkopuolisia tahoja. Sit erityisesti ehkä siinä, että meijän se spesialiteetti varmaan on täs ollu reilun 10 vuoden aikana tosiaan se yritysyhteistyö, että tunnetaan sitä kenttää tosi paljon. Sit jos asiaa kattoo ihan määrällisesti, niin meillä esim. viime vuonna tais olla vähän reilu 50 yritysyhteistyökumppania kalenterivuoden aikana tekemässä yhteistyötä. Sekä tutkimuksessa että sitte innovaatiokehitystoiminnassa. Opetuksen ja koulutuksen kanssa meil on aika vähän tekemistä, mutta painottuen noihin. Ja tosiaan viime vuonna ku meil oli toi juhlavuosi, ni kerättiin vähän tos tietoja 10 vuodesta ylös ittellemme, niin 130 yrityksen kans ollaan oltu tekemässä tutkimusinnovaatioyhteistyötä sen ensimmäisen 10 vuoden aikana. Ja mm. 30 yliopiston ja useitten kymmenien tietysti julkisen sektorin organisaatioitten kans myöskin. Siinä ehkä vähän niit mittasuhteita. Mut sit ihan käytännön tasolla ehkä sit vielä, mitä se tarkottaa, nii se tarkottaa aika paljon meillä just niit yhteistyöhankkeita, projekteja yhteistyössä yritysten kanssa. Ja just näitä konsortiota, mistä tossa mainitsinki aikasemmin. Tarkottaa myös käytännössä aika paljon sitä, että tuunataan erityyppistä tulosraportointia näistä projekteista semmoseks, että yritykset ja julkinen sektorin toimijat sais paremmin kiinni siitä, et mikä tässä on se pihvi. Et ei puhuta pelkästään julkasujen kautta, vaan aika paljon nähdään vaivaa siinä, että tehdään sen tyyppistä nostoa ja tulosraporttia, joka uppois sit ymmärrettävästi yritysten ja päättäjien ikään ku maisemaan ja maailmaan. Ja sitten tehdään tosi paljon myös sen tutkimuksen rinnalla liiketoiminnan sparrausta ja kehittämistä, annetaan asiantuntijatukea yrityksille esimerkiks tosi monessa muodossa. Ollaan lähellä ylipäätänsä. Meillä on tämmönen interventionistinen tutkimusote on meille tosi yleinen, et ollaan paljon yritysten kanssa tekemisissä hyvin tiiviisti ja jopa siellä niitten yritysten osana heidän organisaatioita, suunnittelua, päätöksentekoa, tähän pyritään. Ja sit meil on tietysti tosi laaja verkosto erityyppisii yhteistyökumppaneita ja muita täs syntyny reilun 10 vuoden aikana. Et sit kun on sen tyyppisiä tuloksia, josta vois hyötyy laajemminkin, niin pyritään aika aktiivisesti myös kertoo näistä asioista laajalle. Ettei jää vaan projektin piiriin, vaan et tulokset ja tieto leviäis yhteiskunnan käyttöön laajemminkin.

Outi: Tää on kyl tosi tärkeä juttu, mitä puhuit siitä, et tuodaan vähän jotain muutaki ku vaan ne julkaisut. Koska julkaisut on ehkä akateemisessa yhteisössä helposti ymmärrettävä mittari ja asia ja tavallaan tuloksen osoitus, mut et se ei ehkä suurelle yleisölle kauheasti sano mitään se rivi jotain kirjottajia ja lehden nimi.

Laura: Joo ja sitten just toi, että kääntää sitä vähän ymmärrettävämpään muotoon. Koska siinä on kuitenkin tietynlainen tapa kirjoittaa ja semmonen temaattinen tyyli ehkä, niin se on varmaan helpompi muille sidosryhmille ymmärtää, kun on niit nostoja just. Et se on varmasti tosi hyödyllistä.

Antti: Ja sit siin on myös ehkä se ajallinen ulottuvuus, et yleensä niissä akateemisissa julkasuissa kestää paljon aikaa, ennen ku ne saadaan ikään ku käyttöön. Jos projektissa jäädään odottamaan ainoana tulosnostona sitä akateemista julkaisua, niin siihen voi mennä kolme vuottaki. Ei oo tavanomasta. Niin olis vähän hölmöö ikäänku antaa yhteistyökumppaneitten odottaa kolme vuotta ennen ku kerrotaan mitään tuloksia.

Outi: Toi on kyl ihan totta, et se dynaamisuus yritysmaailmassa on vähän suurempaa ku tääl ehkä akateemisessa maailmassa. Et liikutaan vähän eri tahtiin ehkä ja tuloksia pitäis ehkä syntyä yritysmaailmassa nopeammalla syklillä ku akateemisessa maailmassa ehkä ehditään sit odottaa ja varmistaa ja tutkia, että onko tää nyt varmasti oikein ennekuin julkaistaan mitään.

Laura: Te teette paljon asioita ja teillä on paljon erilaisia teemoja. Teillä on myös useita eri tutkimusryhmiä. Mihin kaikkiin eri osa-alueisiin nämä ryhmät keskittyy ja minkälaisia vaikutuksia sit nää ryhmät pyrkii saamaan aikaseks?

Antti: Meillä siirryttiin itse asiassa jokunen vuosi sitten tämmöseen tutkimusryhmämalliin. Käytännössä tarkoittaa sitä, että CCR:n koko henkilökunta on jaettu kolmeen tutkimusryhmään. Meillä on tämmöstä liiketoiminnan uudistamista, liiketoimintamalleja aika pitkälti tutkiva Business Renewal –tutkimusryhmä. Sitten tämmösiä aika radikaaleja isoja murroksia tutkiva Disruptio-laboratorio. Ja sitte enemmänkin ehkä tohon kuluttajapuoleen ja käyttäytymisen ymmärtämiseen liittyvä Engagement-tutkimusryhmä. Nää tekee tietysti omassa tutkimusagendassaan näitä juttuja mutta myös keskenään. Meil on tosi paljon tutkimushankkeita niin, et niil saattaa olla myös kaikista tutkimusryhmistä joku edustaja mukana. Mut kaikki pyrkii samalla tavalla vaikuttavuuteen. Tietysti siihen akateemiseen vaikuttavuuteen, eli laadukkaan tutkimuksen tekemiseen. Mutta sit jokainen omalla tutkimusalueellaan myös siihen yhteiskunnalliseen. Eli puhutaan aika pitkälle yrityselämästä sillai, et julkisen sektorin toimijoista, päättäjistä. Disruptio-ihmiset kattoo tietysti isoja murroksia. Koittaa ymmärtää sitä, että mitkä asiat näitä disruptioita aiheuttaa, mitä niistä voi seurata ja miten niihin pitäisi reagoida sit, jos on näkyvissä tän tyyppisiä, on ne sit yhteiskunnallisia tai puhtaan liike-elämän murroksia. Aika usein nää on vielä sidoksissa sit toisiinsa. Meidän Business Renewal –tutkimusryhmä koittaa ehkä enemmänkin iteratiivisesti miettiä sitä, että miten yritykset tämmöses normaalissa muutostilanteessa, joka on periaattees jatkuvaa koko ajan, niin millä ikään kuin eväillä sitä liiketoimintaa saisi vietyä eteenpäin ja muutettua vastaamaan jatkuvasti niihin muuttuviin tarpeisiin. Ja aika usein puhutaan silloin myöskin sen yrityksen innovaatiotoiminnan kehittämisestä ja mekanismien ikään ku hiomisesta ja tän tyyppisistä asioista. Ja sit toi meijän Engagement-porukka katsoo tosiaan enemmänki sillai ehkä yksilön näkökulmasta sitte, esimerkiks uuden teknologian käytettävyyttä, hyväksyttävyyttä, tän tyyppisiä asioita, kun asiat muuttuu. Tosiaan yhteisenä sateenvarjona tän kaiken yllä on tosiaan se muutos. Välillä pienemmässä mittakaavassa ja välillä tosi isojenkin asioitten osalta. Ja koitamme ymmärtää sitä muutosta ja oppia siitä sitte tulevaisuuteen. Tää on ehkä se ydin.

Outi: Teillä on myös useampia erilaisia palvelukonsepteja. Kerrotko vähän niistä?

Antti: Meillä on itse asiassa kolme tämmöstä vuosien myötä hioutunutta palvelukonseptia. Joista yksi on tosi uus nyt. Siitä voisikin alottaa. Eli tosiaan CCR tekee yhteistyössä Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen kanssa semmosta Tulevaisuustislaamo-palvelua. Joka on itse asiassa koko yliopiston yksi sekä yrityksille et julkisen sektorin toimijoille suunnattu tulevaisuusorientoitunut palvelu, jossa pyritään lisäämään organisaation kyvykkyyttä ja ymmärrystä tämmösen tulevaisuustiedon ylipäätänsä merkityksestä. Ja sitte ihan käytännön toimenpiteillä miettimään sit niitä tulevaisuuden kehityspolkuja ja vaihtoehtoja eteenpäin. Tää on tosiaan aika tuore ja lanseerattu nyt tänä vuonna tää palvelu. Sitä on testattu useemman yrityksen kanssa tähän mennessä erittäin hyvillä kommenteilla. Ja luulen, et tää laajenee täst merkittävästi nyt tulevina vuosina.

Outi: Tosi mielenkiintost kuulla sit ku saa vähän pidemmältä aikaväliltä tietoa, et miten se on onnistunut.

Antti: Kyllä. Sit meil on toinen tämmönen, joka on tarkoitettu taas ihan erityyppiseen tarpeeseen, Snapshot, me kutsutaan sitä semmoseks. Erityisesti yrityksellä jos on tarve saada tämmöstä kolmannen osapuolen objektiivista näkemystä, tietoo asiasta nopealla aikataululla, ni me ollaan konseptoitu tällanen yhden kuukauden kestävä analyysiprosessi. A:sta ö:hön kestää tasan sen yhden kuukauden. Ja tehdään tämmönen ikään kuin kolmannen osapuolen näkemys tuodaan aika usein sitte asian, ilmiön, jota tutkitaan, ni osapuolia haastattelemalla kootaan näkemys siitä, et miten minä nämä asiat ovat ja mitä pitäisi tehdä sit varsinaisesti tästä eteenpäin. Tää on yksi. Ja sit oikeestaan se meidän ensimmäinen palvelukonsepti on toi Business Innovation Camp. Ja se on yksi niitä harvoja meidän toiminnan muotoja, joissa meil on rajapinta tonne opiskelijoihin. Eli pääosin viimeisen vuoden opiskelijoista me kootaan tämmösiä innovaatioleirejä, vois tätä nimitystä käyttää. Jossa ne opiskelijat ratkoo sitte jotain konkreettista toimeksiantoa tai haastetta tai ongelmaa, jonka yritys tai sitten julkisen sektorin toimija yhtä lailla voi olla, antaa näille opiskelijoille. Ja sitä on tehty paitsi kotimaassa, ni myös sit kansainvälisellä versiolla muun muassa Singaporessa ja Yhdysvalloissa ja isolla menestyksellä. Nää on ollu tosi kiinnostavia sekä yrityskumppaneille, et sitte opiskelijoille myöskin. Nyt korona-aikana jouduttiin pitämään hetken taukoa tästä asiasta, koska oli erityyppisiä rajoituksia ja innovaatiotoiminta ei yhtä hyvin ainakaan ihan toimi etänä. Ni jouduttiin odottelemaan sitten näitä aikoja, et päästiin takaisin kasvotusten työskentelemään. Mutta nyt taas sit jatketaan normaalilla tavalla. Tässä kolme esimerkkiä näistä meidän palvelukonsepteista.

Outi: Kuulostaa kyl tosi mielenkiintoselta, et ehdottomasti sitä odotan kyllä, et kuulee tästä Tulevaisuustislaamosta jatkossa lisää, et miten se on lähteny sit liikenteeseen.

Laura: Kun toi yritysyhteistyö on tosi keskeinen osa teidän toimintaa, niin minkälaisia erityispiirteitä yritysten kanssa yhteistyössä tehtävässä tutkimuksessa on vastaan perinteinen tutkimus, jota tehdään sitten vaan sen tutkimusyhteisön kanssa? Miten ajattelisit, et onks siinä eroa ja minkälaista?

Antti: Itse asias mä vastaan tähän niin, et mä en nää tässä varsinaisesti tossa mielessä eroa lainkaan. Tietysti riippuu, mitä tarkotetaan perinteisellä tutkimuksella tai näin. Mutta kyse on mun näkökulmasta enemmänki erilaisista tutkimusmetodeista asetelmista, niitten välisistä eroista, kun perinteisen tutkimuksen tai yritysten kanssa tehtävän tutkimuksen välisistä eroista. Et puhutaanko me empiirisestä tutkimuksesta ylipäätänsä, versus puhtaan teoreettinen tutkimus. Tai sitte laadullisesta tutkimuksesta versus määrällinen, kvantitatiivinen tutkimus. Et jokaiseen liittyy erilainen tietysti toimintatapa ja tutkimusasetelma. Niistä mun mielestä ne erot syntyy enemmänkin ku siitä, että onko niitä yrityksiä mukana ollut vai ei. Mutta on tietysti selvä, et on aika vaikeeta tehdä esimerkiks yritysyhteistyötä tutkimushankkeessa, jos se on puhtaan teoreettinen tutkimushanke. Ja kysymys on, et tarvitaanko sitä edes silloin siihen mukaan. Todennäköisesti ei. Mutta mä en, sitä alkuperäisen kysymyksen, ni mä en tunnista sitä eroa tos mielessä, vaan enemmänki liittyen niihin tutkimusasetelmiin ja tutkimusmenetelmiin.

Outi: Tuleeks siitä sit minkäänlaista tavallaan, et siinä on se yritys mukana, ni odottaako he jotenki enemmän tuloksia, kuin puhtaan akateemisessa tutkimuksessa? Et tuleeks siit semmost painetta, et tarvii sit saada jotain aikaseks tavallaan sen tutkimuksen kautta?

Antti: No joo, ehkä voi tietys mieles sanoo, että ehkä positiivisella tavalla näin voi olla. Mut tosi paljon riippuu siitä sen tutkimusyhteistyön järjestämisen tavasta. Et mitkä ne odotukset on ja muuta. Että jos on yliopisto, jolla on oma projekti ja yritys, jolla on oma projekti ja ne projektit tekee yhteistyötä, ni siinä ei välttämättä esim. varsinaisia vaatimuksia sit puolin ja toisin esiinny, vaan siinä koitetaan löytää mahdollisimman paljon ehkä sitä yhteistä rajapintaa ja miten voitais tehdä. Sit on tietysti vähän erilainen asetelma, jos meillä on vaikka tilaustutkimus, jossa yritys tilaa jonkun asian, analyysin, tutkimuksen yliopistolta. Silloin ehkä myöskin ne odotukset on vähän erityyppiset, koska he suoraan maksaa myöskin sit siitä.

Outi: Ehkä siinäki sit on tavallaan selkeästi tuotu ne paperille jo ennen ku lähetään siihen, et mitä tavallaan voi odottaa.

Antti: Kyllä.

Laura: Ja sit ehkä, minkä vois olla eri, jos ajattelee sellasta akateemisessa yhteisössä tehtävää tutkimusta ja sit tutkimusta, missä on se yritysyhteistyölinkitys, ni ehkä se, mitä on täs paljon puhuttu, ni se vuorovaikutus on ehkä vähän erilaista. Et just se, että niitten akateemisten kans puhutaan ehkä vähän eri tavalla ja konferensseissa esitetään sitä tutkimusta ehkä vähän eri näkökulmasta kun niille yrityksille.

Antti: Juu, näin se on.

Outi: Miten tämmöstä yritysyhteistyötä pääsee rakentamaan yritysten kanssa? Jotenkin ehkä oma ajatus on se, että tutkijalle voi olla vähän vieraampaa tämmönen yritysyhteistyö, et miten tämmösiä hankkeita sit päästään rakentamaan?

Antti: Niitä tapoja ja malleja muotoja on tosiaan monenlaisia. Ei oo mitään yhtä mallia, että jos tehdään yritysten kanssa, tehdään näin aina. Se riippuu tosi monesta asiasta. Tietysti kyl mun mielestä lähtökohta on se, et lähdetään niistä tarpeista keskustelemaan. Mitkä ne on ne yrityksen tarpeet ja mitkä on yliopiston tutkijoiden ikään ku tarpeet ja sit koitetaan sovitella. Joskus sovitellaan tosi paljon, joudutaan käymään pitkää pohdintaa, et miten nää intressit ja tavoitteet mitkä täs on, saatais jotenkin saman katon alle. Joskus se tulee tosi luontevasti ja helposti, et siinä ei tarvii paljoa käyttää aikaa. Mutta tosiaan ne tarpeitten kohtaamiset, niin siitä se mun mielestä alkaa. Sit tosi paljon vaikuttaa se, että aiotaanko sitä yhteistyötä sitten tehdä yliopiston ja yrityksen omin varoin vai kenties jonkun kolmannen osapuolen tutkimusrahoittajan ikään kuin päärahoituksella. Koska sit jos siinä on julkista rahoitusta jonkun tutkimusrahoittajan myötä mukana, niin heillä on tietysti omat prioriteetit ja kriteerit sille, et mimmoselle asialle sitä rahoitusta annetaan. Ja edelleen sit täytyy taas näitä tarpeita sovitella kolmen osapuolen kesken. Ja löytää siitä aika usein jonkinlaisen kompromissin ja dialogin kautta semmonen setuppi, asetelma, joka sitten tuntuis toimivan. Aika usein tää on semmosta, ku kauppatietees puhutaan ratkaisuliiketoiminnasta, jossa yritykset kehittävät toisilleen ratkaisuja, jotka ei oo ikään ku valmiina olemassa, vaan jotka täytyy synnyttää ja lähdetään miettimään aika puhtaalta paperilta. Ni tää on usein vähän samanlaista. Ei oo mitään valmista mallia. Et lähdetään miettimään, mikä se tutkimuksellinen ratkaisu täs on ja kattomaan, et miltä se sit näyttää. Sit tosi paljon riippuu kans siitä, et onks mukana olevilla osapuolilla aikaisempaa yhteistyökokemusta. Tietysti jos on, niin se asetelma on, tunnetaan toiset ja tunnetaan toimintamallit ja toimintatavat. Kenties tunnetaan myös sen mahdollisen kolmannen osapuolen, rahoittajan ikään ku kriteerit ja odotukset asialle. Ni se on ihan eri silloin, ku jos uutta yhteistyötä lähdetään miettimään sellaisten toimijoitten kanssa, jotka ei oo koskaan ennen yhteistyötä tehny. Se vaikuttaa tosi paljon kans. Ja sit vähän tapauskohtaisesti mun kokemuksen mukaan, et meillä on sellasia yhteistyöprojekteja, jossa selkeesti se yritys on ollu se vauhdittaja siinä asiassa ja he ideoi tosi paljon. Ja sitten tutkijat sovittaa omia intressejänsä siihen. Mut myös toisin päin, et välillä tutkijat on siinä aktiivisessa roolissa ja tekee tän työn. Ja sitten se paras tapa on sillon, kun molemmat osapuolet on tosi aktiivisia ja sillon yleensä löydetään helposti myös se ratkaisu, et minkälainen projekti ja minkälainen rakennelma siinä ja toimintamalli auttaisi tuomaan molempien osapuolten tavoitteet.

Outi: Miten tää nyt tääl Turun yliopistossa toimii? Et ottaaks tutkijat esimerkiks teihin yhteyttä, et he ois kiinnostunu yritysyhteistyöstä, tai kartoitatteko te jotenkin sit, kun joku yritys ilmaisee kiinnostuksensa johonkin, et löytyyks meiltä sopivaa tutkijaa, joka vois lähteä tämmöseen projektiin?

Antti: No me tehdään kyllä tota, joo. Tietysti kaikilla tutkijoilla on omia yhteyksiä ja osalla tosi paljonkin. Ei kaikki tarvitse tällästä. Mut sit mä pidän meitä semmosena, jotka täydentää niitä yksilöitten omia verkostoja ja sidoksia, joita heillä on. Et me saatetaan tuoda jotain sellaista, mitä ei oo aikaisemmin ollu tai ei tulis muuten tietoon. Ja levitetään se tosiaan kaikkien tutkijoitten käyttöön sitten. Että ne, joilla on kiinnostusta ja intressiä, ni voivat. Et ollaan tämmösessä välittäjän roolissa ja tiedon välittäjän roolissa aina välillä kyllä.

Laura: Tossa puhuttiin just siitä, että se intressien sovittaminen niitten yritysten ja tutkijoiden kanssa on tärkeetä ja sitte välillä ne rahoittajat siellä ehkä sotkee sitä kuviota ja joudutaan miettii sitä uudestaan. Ja monella rahoittajalla, esimerkiks Business Finlandilla on nimenomaan semmosia rahoitusmuotoja, joissa vaatimuksena on se yritysyhteistyö. Ni eroaako tällaiset hankkeet sit taas sellasista hankkeista, joita lähdetään tekemään sen yrityksen tai tutkijan intressien mukaan jollakin tavalla?

Antti: Joo, oot tosiaan oikeessa. Ja ehkä vaikka nyt sit Business Finlandin osalta, niin se on käytännössä välttämättömyys. Se ei oo vaihtoehto, vaan se on välttämättömyys, et voi ylipäätänsä hakee sitä rahoitusta. Et täs on viimeiset viisi vuotta suurin piirtein menty semmosessa maailmassa, että yliopistot ei oo voinut itse saada yksin rahoitusta omille ideoilleen, vaikka sillä olisi kuinka vaikuttavuutta yrityskenttään. Ellei ne yritykset oo mukana siinä käytännössä. Nyt on tullut sit muutamia tämmösiä uusia rahoitusmuotoja, joissa se sit taas on ehkä myöski sitte tietyssä mielessä mahdollista. Ja toki muillakin isoilla rahottajilla. Akatemialla esimerkiks se yhteistyö myös yritysten kanssa on hyvin keskeinen ja merkitystään nostava kriteeri siin, kun arvioidaan, et kuka saa rahoituksen. Monilla säätiöillä tää asia tosiaan on myöskin esillä. Ei tosin kaikilla, mutta noin yleisesti tää on noussu niitten rahoituksen myöntämisen kriteerien joukkoon aika laajasti monessa puolessa.

Laura: Eli tän 10 vuoden aikana, ku te ootte tehny tätä hommaa, niin se on selkeästi lisääntyny?

Antti: On. Jos nyt vaikka mellläki tehdään tosi paljon Business Finlandin rahoittamissa hankkeissa yhteistyötä, ni silloin ku alotettiin, ni asiat oli 10 vuotta sit oli tosiaan hyvin eri tavalla, mitä ne on esim. tällä hetkellä. Ne on muuttunut. Mutta vielä tosta, ni yleensä rahottajilla on aika selkeät kriteerit sit siinä kohtaa, että mitä ne edellyttää, jotta se projekti voi saada sen rahoituksen. Se täytyy leipoo sinne sisään jo siis hankkeen suunnitteluvaiheessa. Ei riitä pelkästään se, et sitte ku sitä ruvetaan toteuttaa, ni ruvetaan miettimään sitä, et minkämoista yhteistyötä tehtäis vaikka julkisten päätöksentekijöitten kanssa tai yritysten kanssa. Vaan se täytyy olla osana sitä suunnitelmaa, et sieltä tulee kriteerit. Ja sitä rahaa ei saa ensinnäkään, jos se ei oo siellä suunnitelmassa jo mukana. Et siinä mielessä se tulee tavallaan jo siinä projektin suunnitteluvaiheessa nämä asiat jo hyvin vahvasti esille. Ja sit sitä vaan toteutetaan, jos rahoitus sitte saadaan hankkeelle.

Outi: Saaks teiltä sitte apua tällaisten yhteistyökumppanien löytämiseen, jos nyt vaikka Business Finland -hanke kiinnostaa ja se yritys tarvis siihen löytää?

Antti: Saa, joo. Aina voi ja me ollaan aina avoimia. Ovet on aina auki, jos on tutkijoita tai organisaatiota, jotka jonkinlaista neuvoa tai tukea tarvitsee. Tietysti ensisijaisesti jotta me pistetään kädet saveen, niin meillä täytyy olla oma tutkimusintressi siinä, koska me ollaan ensisijaisesti tutkimusyksikkö ja halutaan tutkia. Mutta kyllä me sit tän ulkopuolellakin pyritään kyllä tukee ja auttaa, jos rahkeet ja aika riittää niin paljo ku vaan keretään. Ja aika paljon tätä tosiaan tehdään myöskin. Välitetään tietoa ja ideoita tai yhteydenottoja tai tän tyyppisiä asioita.

Outi: Hyvä. Oisko sulla antaa tähän loppuun jotain vinkkejä vielä siihen, et mitä tutkijan ois hyvä sitte huomioida, jos hän lähtee tämmöstä yritysyhteistyössä tehtävää projektia rakentamaan?

Antti: Onhan tässä CCR:n aikanakin monennäköstä oppia saanut tavallaan siinä, että mikä toimii ja mikä ei. Mut jos tässä nyt vaikka kolme asiaa nostais jollakin tavalla esille. Ihan konkreettisia, ei välttämättä aina niin isojakaan juttuja. Mut sanoisin vaikka ensimmäiseksi niin, et tutkija kun suunnittelet sitä projektia, ni suunnittele se sillai, että se tuottaa siinä matkan varrella jo jotain tuloksia. Tästä jo ehkä keskustelimme aikasemmin jo tänään. Jos mukana on yritysosapuolia, niin ne ei joutuisi sitä mahdollisti ensimmäistä tutkimusartikkelia ja sen myötä niitä ensimmäisiä tuloksia odottamaan kolme vuotta. Siinä on varmaan aika paljon jo ennen sitäkin jotain, josta vois kuvitella, et on hyötyä yhteistyöosapuolille sen hankkeen aikana jo. Ottamatta mitään pois siltä ite tutkimusjulkasulta, joka on tosi arvokas siellä. Mut kun ne saattaa kestää niin tosi kauan. Ni miettis sellasia välietappeja siihen ja tapoja, et miten niitä tuloksia vois siin matkan varrella jo jossakin määrin edes tuottaa. Ja sit tää on ehkä semmonen toimintatapa-asia, niin sanoisin, että kuuntele ja yritä päästä aluksi kiinni tosi syvällisesti, niin paljon kuin mahdollista, sen yrityksen tuomaan tilanteeseen ja siellä taustalla olevaan ongelmaan. Älä mee liian äkkiä miettimään sitä ratkaisua. Niinku me sanotaan monta kertaa meidän eri asiayhteyksissä, et ”love the problem, not the solution”. Eli tarpeeksi syvällinen ymmärrys, et mikä siel nyt loppujen lopuksi on se asia, jota tässä yritetään ratkasta. Joka ei aina oo se välttämättä, miten se on nopeesti kuvattu tai miten yrityskin sen ehkä joskus esittää nopeasti, et tämmönen olis se meijän tarve tai kärki, koska asiat on näin. Se on tutkijan hommaa mun mielestä mennä vähän niinku sen pinnan syvälle ja käyttää tarpeeks aikaa sen ymmärtämiseen, et mikä se loppujen lopuksi on se haaste tai ongelma, jota sit koitetaan tässä ehkä osaltaan sitten myöski ratkasta. Ja sitten kolmas kans tämmönen hyvin konkreettinen asia, ni tosiaan mieti sitä, että missä muodossa tulokset uppoaa parhaiten siihen päätöksentekijäryhmään. On ne sit julkisen sektorin päättäjiä tai yrityspäättäjiä tai mitä tahansa. Onko se aina se tutkimusjulkaisu, joka sellaisenaan ikään kuin kertoo sen kaiken oleellisen myös sille yhteistyökumppanille. Vai voisko myöskin jotain vielä kiteytetympiä tapoja tai jotain muita raportointimuotoja, joka ehkä sitten näitten henkilöitten tapauksessa kiteyttäis vielä vähän paremmin sen ydinsanoman, jota yrität sanoa myöskin niitten julkaisujen kautta, mutta akateemisessa muodossa. Et just tää, että lyhyet kompaktit tulosnostot, erityyppiset tulosraportit, tän tyyppiset jutut, niillä saadaan luotua aika paljon sitä vaikuttavuutta. Kun puhutaan sitten näitten ihmisten ikään ku enemmän ehkä arkikielellä niistä asioista. Ni sanoisin, että tähän vähän muutama sopiva ikäänko tulosnosto, niin rupee uppoamaan ne tutkijan löydökset ehkä sinne päätöksentekijälle aikasempaa vielä paremmin. Tämmöset ainakin nyt äkkiä.

Outi: Ja vähän niinku kiteytettynä se vuorovaikutus ja kommunikaatio on siinä ytimessä.

Antti: No se on tosi tärkeä. Ilman sitä ei oo sitä vaikuttavuutta.

Outi: Hyvin sanottu.

Laura: Joo ja tähän on ihan tosi hyvä lopettaa, koska täs tuli niin hyvät nää konkreettiset esimerkit siitä, miten voi sitä vaikuttavuutta saada lisää ja parantaa tätä yritysyhteistyötä. Tää on ollu tosi mielenkiintonen. Kiitos tosi paljon, että oot tullu meidän vieraaks tänään.

Outi: Kiitos munkin puolesta. Antti: Kiitos, oli mukava olla.

Laura: No hyvä. Ja meillä tosiaan sitten tulee uusia jaksoja. Seuratkaa Turun yliopiston avoimen tieteen kiihdyttämön some-tilejä, Twitteriä ja Instaa, niin me kerrotaan siellä sitten, koska taas seuraava jakso on kuunneltavissa.

Outi: Kuullaan taas ens kerralla. Moi moi!

Laura: Moikka!

Tässä jaksossa Laura ja Outin vieraana on Suomen Akatemian johtava tiedeasiantuntija Jyrki Hakapää. Hänen kanssaan keskustellaan erityisesti strategisesta tutkimuksesta ja vaikuttavuudesta. Lisäksi puhutaan siitä, miten avoin tiede voi edesauttaa vaikuttavuuden aikaansaamista.

>> kuuntele jakso 

Tekstivastine

Jakso 5: Voiko strategista tutkimusta olla ilman avointa tiedettä ja

vaikuttavuutta?

Laura: Hei, mä oon Laura.

Outi: Ja mä oon Outi, ja tämä on Vau, mikä vaikutus! -podcast.

Laura: Tän päivän jaksossa me jutellaan strategisesta tutkimuksesta, avoimesta tieteestä ja vaikuttavuudesta sekä näiden sitten yhteyksistä toisiinsa.

Outi: Vieraaksi me ollaan tänään saatu Suomen akatemiasta johtava tiedeasiantuntija Jyrki Hakapää. Kiitos tosi paljon, että tulit meille vieraaksi. Haluaisitko tähän alkuun lyhyesti kertoa, että kuka olet ja mitä siellä akatemiassa sitten teet?

Jyrki: Kiitos kutsusta. Mukava tulla tähän podcastiin. Joo, mä tosiaan, mulla on vähän kaksoisrooli akatemiassa. Mä työskentelen strategisen tutkimuksen parissa tiedeasiantuntijana pääasiassa, mutta sen lisäksi koordinoin akatemian avoin tiede -toimia. No, näissä asioissa työpäivät sujuvat.

Laura: Niitä asioita vähän tässä jaksossakin sitten tosiaan käsitellään. Meillä on ollut tässä podcastsarjassa pyrkimyksenä päästä perille vähän siitä, että mitä se vaikuttavuus oikeasti on. Me ollaan käyty läpi vähän tämmösiä erilaisia määritelmiäkin meidän ensimmäisessä jaksossa ja jokaiselta vieraalta kysytään sitten, että mitä se sitten kunkin mielestä on. Niin mitä vaikuttavuus sun mielestä tarkoittaa?

Jyrki: Toivottavasti osun johonkin niistä edellisen jakson määritelmistä. Mä lähtisin ensin siitä, että on hyvä tarkentaa puhutaanko tieteellisestä vai yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Usein, kun puhutaan pelkästä vaikuttavuudesta, niin se lipsahtaa tai oletetaan, että puhutaan siitä yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Mutta varsinkin silloin, kun tutkimushankkeiden toimintaa seurataan ja silloin, kun tiedetään, että heillä myös on tavoitteena tämä yhteiskunnallinen vaikuttavuus, niin ei pidä unohtaa, että he tekevät sitä tieteellistä tutkimusta myös ja silleen jättää sitä toisarvoiseksi. Kun kumpikin on tärkeää ja useinhan ne myös nykyään sitten, ensinnäkin niitä edellytetään, että kummassakin vaikuttavuuden alalla pärjätään hyvin. Toisaalta ne kietoutuu myös vahvasti toisiinsa. Ei voi ajatella, että voi saada toista mutta ei toista. Mutta ehkä seurannan ja sitten onnistumisten arvioinnin kannalta niin mun mielestä on hyvä jakaa se vaikuttavuuden kenttä näin kahtia. Sen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kannalta niin nostaisin erityisesti sen, että se on aina hyvin kontekstisidonnaista. Minkälaisesta yhteiskunnallista vaikuttavuudesta puhutaan?

Mitä teemaa ollaan käsittelemässä ja mihin halutaan muutosta? Sitten se ei riipu pelkästään siitä tutkimushankkeesta ja sen tiimin tekijöistä, vaan yhteiskunnallinen muutos on aina riippuvaista niistä yhteiskunnallisista oloista ja yhteiskunnallisista tekijöistä, jotka sitä muutosta tekee. Ei niin, etteikö tutkijatkin voisivat sitä tehdä, mutta useimmiten kuitenkin puhutaan esimerkiksi ministeriön virkahenkilöistä tai yrityselämän toimijoista tai kansalaisorganisaatioiden jäsenistä ja aikaansaajista. Siis tällaisista henkilöistä, joiden työnkuvaan kuuluu yhteiskunnan toimintojen kehittäminen ja muokkaaminen. Nyt sitten tutkimushankkeiden kannalta on tärkeää havainnoida, että se yhteiskunnallinen muutos tapahtuu yhteispelinä. Tutkijoilta ei voi yksin vaatia sen vaikuttavuuden aikaansaamista. Silloin usein puhutaankin oikeestaan, miten tutkijat ja yhteiskunnalliset toimijat niin vuorovaikuttaa keskenään ja minkälaisia yhteiskunnallisen muutoksen mahdollisuuksia on luotu. Eikä pelkästään sitä, et mitä me nähdään, että kadulla on ehkä jo muutettu.

Outi: Joo, kyl tää vuorovaikutus on semmonen, mikä on useammatkin tuonut esiin, et se on vähän siellä ytimessä, että yksin on paha lähteä mitään vaikuttavuutta samaan aikaan. Et vuorovaikutus on tosi tärkeässä asiassa. Sit tieteen ja tutkimuksen kannalta just tää kommunikaatio, et miten sanotetaan sitä omaa tekemistä niin, että laajempikin yleisö sen ymmärtää.

Jyrki: Joo. Vielä jatkaisin, että juuri siinä, missä tieteellisen vaikuttavuuden puolella meillä on aika selkeitä tällaisia asioita, mihin me kiinnitetään huomiota niin kuin julkaisut, tutkimusaineistot hyvinä esimerkkinä. Mutta sen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden puolella niin tällaisia selkeitä merkkejä onnistumisesta ei ole helposti osoitettavissa. Tai jälleen ne ovat kovin sellaisia tilanteeseen sidonnaisia. Sitten se yhteiskunnan muutos voi olla myös aika hidasta. Siis sellaista, että ei vaikka tutkimusprojektin aikana sitä vielä havaitse, jolloin pikemminkin puhutaan juuri siitä, että onko vuorovaikutustoimet olleet onnistuneita. Onko ollut havaittavissa, että ihmiset ovat ymmärtäneet ja ottaneet niitä tutkimuksen viestejä vastaan? Aikovatko he käyttää niitä tulevissa toimissaan?

Outi: Se on ihan totta, et ehkä tää on kans tosi tärkeä asia muistaa tää, että aikajänne on tosi pitkä. Et jotain toki voidaan nähdä lyhyemmälläkin syklillä, mut varsinki, mitä isommasta muutoksesta puhutaan, niin sitä pidemmän ajan se yleensä ottaa.

Jyrki: Joo ja jälleen on jotain tällaisia konkreettisia asioita. Voin ajatella lääketieteen puolella jonkun lääkkeen kehittämisen tai teknologian tutkimuksen puolella saadaan uusia laitteita tai tehostetaan laitteiden käyttöä. Niin näähän on konkreettisia ja niitä näkee, että no nyt se syntyy ja nyt se on tuolla käytössä. Mutta sitten, kun puhutaan vaikka tasa-arvoisen yhteiskunnan edistämisestä tai yhteiskunnallisesta turvallisuudesta, niin se on paljon haastavammin hahmoteltavissa, että missä vaiheessa on ensinnäkin muutosta tapahtunut ja mihin se perustuu.

Outi: Niinpä.

Jyrki: Missä määrin tutkijat ja tiedeyhteisö on osallistunut siihen yhteiskunnan kehittämiseen.

Outi: Se on ihan totta. Sä työskentelet STN-hankkeiden parissa ja varmasti aika monelle on hyvinkin tuttu tämä lyhenne STN. Mutta jos nyt siellä on joku kuulija, joka ei tiedä yhtään, mitä se tarkottaa, niin haluaisitko lyhyesti kertoa, että mitäs se STN sitten oikein meinaa?

Jyrki: Joo. Strategisen tutkimuksen neuvostoa, eli tämä on tällanen tutkimusrahoituksesta huolta pitävä elin, joka perustettiin 2014. Se asetettiin tähän akatemian yhteyteen, jolla on neuvostoa tukeva sihteeristö, eli strategisen tutkimuksen vastuualue toimii akatemiassa. Mutta neuvosto itse lähinnä käyttää akatemian toimintatapoja silloin, kun havaitsee ne hyviksi. Ja useimmiten havaitsee. Ei siinä mitään. Strategisen tutkimuksen neuvoston erityisyyttä on se, että sillä tosiaan tai sen tehtävänä on rahoittaa tutkimusta. Monitieteistä tutkimusta, jolla vastataan yhteiskunnan haasteisiin. Sitten vuoden 2014 jälkeen niin vähän sama idea on toki tullut moneen muuhunkin rahoitusmuotoon, mutta sanoisin, et edelleen tämä monitieteisyys ja pitkäaikaisuus, mikä näille hankkeille, mitä neuvosto hakee. Ja sitten tällainen yhteistoiminta yhteiskunnan erilaisten toimijoiden kanssa lähtee siitä, että meillä on tällaista avointa kyselyä, mikä olisi sellainen yhteiskunnallinen haaste, mihin kunakin vuonna tarttua, ja lopulta siihen, että valtioneuvostohan on se taho, joka lopullisesti päättää, mihin teemoihin neuvosto ohjaa rahoitustaan. Niin tällainen yhteiskunnallinen vuorovaikutustyö on kuitenkin suhteellisen harvinaista rahoituselimeltä tässä mittakaavassa. Siinä sellaisia perusomalaatuisuuksia. Neuvostolla on vuosittain jaettavissa sellainen reilut 55 miljoonaa euroa ollut. Tällä hetkellä onkohan nyt avattu vajaa kaksisenkymmentä tällaista strategisen tutkimuksen ohjelmaa, joissa kussakin toimii sitten 2–6 monitieteistä hanketta.

Laura: No, toimiiko nää ohjelmat rinnakkain ja onko ne kaikki samanaikaisia vai miten ne suhteutuu toisiinsa?

Jyrki: Niitä käynnistetään vuosittain yhdestä neljään. Sellainen perusmuoto nyt rupee vakiintumaan siihen, että vuosittain tulisi kaksi uutta ohjelmaa. Perusmuoto on myös se, että neuvosto määrittää, et pitäis olla pitkäaikaisia, eli neuvoston sapluunan mukaan kuusivuotisia. Tätä ei oo ihan joka kerta pystytty toteuttamaan, mutta joka vuosi on käynnistynyt uusia strategisen tutkimuksen ohjelmia. Mitä sitten käynnistetään, niin se toki riippuu sitten aina kunakin vuonna tehtävästä, ensin neuvoston voimin tehtävästä arviosta siitä, että mihin nyt pitkäaikaista tämäntyyppistä rahoitusta pitäs suunnata, ja sitten tosiaan valtioneuvoston vuosittaisesta päätöksestä. Että tämä se nyt on. Seuraa se sitten neuvoston ehdotusta tai ei. Toistaiseksi on seurannut aika yksi yhteen. Sillä lailla meillä on jatkuvasti käynnissä ohjelmia, jotka osa niistä on juuri aloittanut toimensa, toiset ovat jossain syvällä toiminnassa. Sitten on aina nyt sitten ohjelmia, jotka ovat kääntymässä loppua kohti tai päättyneet, että nyt meillä viimeisen 2 vuoden aikana on ensimmäiset ohjelmat päättyneet.

Laura: Joo. Mites sitten, tässä oli näitä, että nää strategisen tutkimuksen hankkeet niin nää on tämmösiä monitieteisiä ja yhteiskunnan haasteisiin sidoksissa olevia. Niin onko strateginen tutkimus nyt keino tuoda sitä tutkimusta lähelle yhteiskuntaa?

Jyrki: Joo. Kyllä nähdäkseni on ja edelleen myös aika ainutlaatuinen tapa. Siellä perustana tai tutkimustyön perustana tosiaan on aika valtavia monitieteisiä hankkeita. Että akatemia jakaa kaikki tieteenalat muistaakseni noin 80 eri tieteenalan luetteloon. Kaikilta niiltä tieteenaloilta on tullut hakemuksia meille. Ihan kaikkiin ei oo osunut vielä rahotusta mutta ainakin kahteen kolmasosaan niistä on. Mutta sitten neuvoston käsissä on edelleen ainutlaatuinen mahdollisuus siinä mielessä ainakin akatemian sapluunassa, että rahoitusta voi myös osoittaa nimenomaan vuorovaikutustoimintaan. Kun perinteisemmin akatemiasta myönnetään rahoitusta nimenomaan tutkimustoimintaan. Niin vaikka se yhteiskunnallinen vuorovaikutustoiminta toki on tutkijan perustyötä nykyään riippumatta rahoituksesta, niin tää, että rahoituspäätöksestä voi varata tietyn, tai oikeastaan vielä tärkeämpää, voi suunnitella ja budjetoida tietyn osan siihen, että tehdään tätä vuorovaikutustyötä yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa. Niin se luo kyllä ihan erilaisen konkreettisen mahdollisuuden sitten olla yhteiskunnan kanssa tekemisissä. Ja se ei tarkoita sitä, että tätä tehtäisiin pelkästään ajattelen esimerkiks yhteydenottoja ministeriöihin tai eduskuntaan, vaan osa hankkeista on huomannut, että heidän teemansa, mitä he aikovat käsitellä, niin siinä on tärkeätä nimenomaan osallistuttaa kansalaisia. Tai saada viesti median läpi vahvasti lävitse. Silloin sitä toimea ja rahoitusta voi osoittaa tämmösiin toimiin.

Laura: Eli täs on mahdollisuus myös sitten suhteuttaa tätä toimintaa sen oman tutkimuksen kannalta parhaisiin kohdeyleisöihin. Että pystytään lähestymään just niitä yleisöjä, joita se kyseinen tutkimus koskee.

Jyrki: Kyllä joo. Ehkä tämän neuvoston teematyön ja myös valtioneuvoston teemapäätöksen keskeinen haaste on luoda sellaisia teemoja, jotka tunnistetaan konkreettisiksi suomalaisen yhteiskunnan kehittämisen kannalta. Ei välttämättä ihan sellaisia akuutteja, jotka tänä vuonna tai seuraavan vuoden aikana pitää ratkaista.

Mutta että pitkäaikaisesti tiedetään, että tämä on haaste, joka ei tule poistumaan, mutta vaatii pitkäaikaista työtä. Mut sit samalla siihen teemaan ja teemakuvaukseen pitää jättää tarpeeksi tilaa niin, että tutkijat pääsevät esittämään, mitkä ois niitä parhaita tapoja pureutua asiaan. Ehkä sellaisia myöskin, että ihan koko teemakuvausta ei voi yksi hanke kuitenkaan käsitellä, vaan että kukin nappaa sieltä jotain osia ja sillä lailla osoittaa vielä, että mitkä on parhaita tapoja jonkun tietyn konkreettisemman haasteen käsittelyyn. Sillä lailla kun puhutaan usein tutkimusrahoituksestakin, että onko ne top-down tai bottom-up -tyylisiä, kuka sanelee mitä tehdään, niin strategisen tutkimuksen ytimenä on kyllä yhdistää nämä ajatukset. Että on sekä tilaa sille, että yhteiskunnalliset päättäjät toteavat, että tähän tarvitaan lisää tutkimusta ja yhteistyötä tutkimusmaailman kanssa. Sitten on se mahdollisuus, et tutkijat sanoo, että miten tätä tehdään ja mitä siellä tarkemmin pitäisikään tutkia, jotta yhteiskunta saisi relevanttia tietoa käyttöönsä.

Laura: Sit semmonen oli kans tossa, kun puhuit siitä, että nää on tämmösiä noin kuusivuotisia tämmösiä pitkäkestoisia nää ohjelmat, niin mitä tapahtuu, kun tämmönen ohjelma-aika päättyy?

Jyrki: Joo. Tää on ollut iso haaste meillekin täällä strategisen tutkimuksen vastuualueella nyt, kun on ensimmäiset ohjelmat päättyneet. Tää on aika tyypillinen projektimuotoisen rahoituksen haaste. Kilpailussa tutkimusrahoituksessa on paljon hyviä puolia, mutta tässä ehkä tulee sellaisia negatiivisimmin usein koettavia haasteita, kun se rahoituskausi kerta kaikkiaan loppuu tai voi väittää, että se loppuu kuin seinään. No, ensinnäkin tällä pitkäaikaisuudella, sillä että tähdätään kuuteen vuoteen, niin taklataan tätä haastetta silleen, että hankkeilla on mahdollisuus varautua siihen, että tämä rahoitus tulee loppumaan. Toiseksi mitä neuvosto jo sieltä ihan alkuajoistaan lähtien on tuonut esiin hankkeille, on se, että kun tämä on projektimuotoista rahoitusta, niin on hyvä hakea muutakin rahoitusta. Esimerkiksi kun me seurataan hankkeiden toimintaa, niin me pyydetään heiltä myös tietoja, että mitä muuta tällaista saman kokoluokan asiaan liittyvää rahoitusta kyseinen hanke oikeestaan on hakenut. Sillä lailla pyritään vähän patistamaan hankkeita myös turvaamaan sitä jatkuvuutta.

Mutta sitten ei tätä voi pistää myöskään vaan yksittäisen hankkeen harteille. Että kyllähän tällainen rahoitusmuoto, ja sanoisin, että mitä muutakin rahoitusta näkee ja mitä akatemian toimintaan on tuotu. Ajatellaan yliopistojen profilointirahoitusta tai lippulaivoja. Tai sitten yksityisillä säätiölläkin on ollut tällaisia pidempiaikaisia hankkeita. Niin kyllähän niissä kaikissa on myös nähtävissä tällainen tietynlainen tutkimuskulttuurin muutoksen tarve ja sen tukeminen. Että tuodaan tutkijoita eri tieteenaloilta yhteen, luodaan uudenlaisia tutkimusyhteisöjä, joita osa yliopistoistakin on ruvennut luomaan. Tällaisia monitieteisiä kampuksia tai. No, ei voi puhua tiedekunnista. Ne ovat traditionaalisempia. Mutta teema- tai missiokeskeisiä kokonaisuuksia. Sillä lailla tällainen jatkuvuus turvautuu monesta eri lähteestä töitä tehden.

Laura: Miten ajattele sitä haastetta, että kun nää perustuu semmoseen johonkin yhteiskunnalliseen isompaan haasteeseen, joka on ehkä vähän myös semmosta, että saattaa tulevaisuudessa tapahtua. Toki siinä kuuden vuoden aikana siitä varmasti opitaan paljon. Mutta näyttäytyykö ne niin, että ne haasteet pystytään ratkaisemaan sen kuuden vuoden aikana vai onko ne sitten edelleen olemassa sen ohjelmakauden jälkeen?

Jyrki: Masentava vastaus on, että kyllä ne ovat olemassa. Nämä ovat sellaisia ongelmia. Ehkä enemmänkin on kysymys juuri siitä, että miten havaitaan, että kuinka relevantteja, kuinka priorisoitavia jakoja on tehtävä sanotaan seuraavan 10 vuoden aikana. Että jo nyt näkee esimerkiksi strategisesta tutkimuksen neuvoston toiminnasta, että esimerkiksi ilmastonmuutospainotteisia ohjelmia on avattu muutamiakin. Tiedostaen hyvin, että tämä ei, yksi ohjelma Suomesta käsin Suomeen keskittyen ei tätä haastetta ratkaise. Eikä myöskään tyhjennä sitä koko kenttää siinä mielessä, että yhdellä ohjelmalla pystyttäisiin kaikkea asiaan liittyvää käsittelemään. Vaan että joudutaan myös vähän kerta kerralta miettimään, että miten suunnata tämän alan toimia jatkossa. Ehkä hyvä esimerkki voisi ajatella myös se, että esimerkiksi luonnon monimuotoisuus, biodiversiteetti on sellainen teema, mitä neuvosto on käsitellyt töissään jo sieltä ihan alkuajoista lähtien, mutta ei ole sille varannut omaa tutkimusohjelmaa, kunnes sitten viime vuonna tällainen avattiin. Että sitten löytyi se aika ja paikka ja raha, jolla todettiin, että nyt tällekin teemalle edelleen tarvitaan oma ohjelmansa, joten avataan se. Ja hyvin tiedostetaan, että kuuden, seitsemän vuoden kuluttua asiaa pitää jälleen tarkastella. Sama kaikkien oikeestaan muidenkin teemojen kanssa, mille neuvosto on ohjannut rahoitusta. Ehkä tosta edelliseen kysymykseen multa jäi sanomatta ja liittyy vähän tähänki, että se jatkuvuus niin toki on tärkeätä, että tiedeyhteisö, rahoittajat ja tutkijat ymmärtävät ja näkevät sen jatkuvuuden tarpeen yli projektikausien ja miettivät myös sitä, että miten asiaa käsitellä, kun projektit loppuvat. Mutta kyllähän vuosi vuodelta tässä myös nousee esiin se, että meillä on myös nämä yhteiskunnalliset toimijat, jotka havainnoivat tämän, että nää haasteet ei poistu. Jotain saadaan ratkaistua, mutta heidänkään työpöytänsä ei tyhjene ikinä. Ja sillä lailla, miten hekin pystyvät sitten ratkaisemaan sitä ja myös huomaamaan sitä, että tällaista tutkimustietoa luodaan jatkuvasti ja että tutkijoiden kanssa on hyvä tätä yhteistyötä käydä. Kuka se sitten lienee onkaan, kuka aktiivisesti tätä järjestää. Että ei myöskään tarvitse ajatella, että vain yksi rahoitusmuoto tai aina Strategisen tutkimuksen neuvosto nimenomaan sitä jatkuvuutta luo, vaan se voi olla toinen rahoittaja, mutta se voi myös olla joku ministeriö, elinkeinoelämä tai joku muu taho, joka sitä luo. Että esimerkiksi eilen, kun nimenomaan, en nyt valitettavasti muista, mikä taho elinkeinoelämän puolelta, mutta energian käyttöön liittyen nimenomaan nosti esiin tätä, että miten Suomen energiankäytön kannalta luonnon monimuotoisuutta pitää ottaa jatkossa paremmin huomioon. Energian luomisen kannalta monimuotoisuus nousee esiin. Tää on hyvä esimerkki siitä, että no sit eri tahot vuorotellen ottavat koppia asiasta ja vievät sitä omilta tahoiltaan eteenpäin.

Outi: Kyllä. Suomen akatemia on varmasti monelle ainakin suomalaiselle tutkijalle ehkä jopa se kaikkein tutuin rahoittaja. Niin miten tää STN-rahoitus eroaa näistä muista akatemian rahoitusmuodoista. Et onks se, puhuit tästä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden näkymisestä, niin onks se nimenomaan siinä ne keskeisimmät erot vai löytyykö jotain muutakin?

Jyrki: No, kyllä tää monitieteisyyden edellytys, toki siitä on hyötyä monissa muissakin rahoitusmuodoissa. Osassa sitäkin vaaditaan. Mutta se mittakaava ja säännöllisyys, millä nimenomaan Strategisen tutkimuksen neuvosto sitä edellyttää, niin on edelleen aika poikkeuksellinen. Tää rahoituksen pitkäaikaisuus, se että sitä saa neuvostolta 100-prosenttisesti, eli sen tutkimusorganisaation, josta tutkijat tulee, niin ei tarvitse laittaa omaa rahaa tähän, niin on edelleen poikkeuksellista. Mutta ehkä tosiaan se poikkeuksellisin piirre on se, että järjestelmällisesti hakuvaiheessa sitä rahan käyttöä voi myös suunnitella siihen vuorovaikutustoimintaan. Tai ei pelkästään voi vaan on syytä. Jos sitä ei tee, niin ei voi saada STN:n rahoitusta. Sit mä nostaisin myös esiin sen, et meil on erittäin aktiivista ohjelmatoimintaa tukemassa tätä hankkeiden yhteiskunnallista vuorovaikutustoimintaa. Toisaalta jokaiselle strategisen tutkimuksen ohjelmalle rahoitetaan myös ohjelmajohtaja, jonka tehtävä on tukea näitä hankkeita toimissaan, koota heidän toimiaan esimerkiksi silleen, että kukin hanke ei yksistään mene vuorotellen pyytämään jostain tietyiltä taholta mahdollisuutta keskustella vaan, että kootaan yhteen, säästetään kaikkien aikaa, luodaan yhteisiä näkemyksiä. Tällaista yhteiskehittämistä, mikä on tärkeetä. Ja sitten tärkeetä ohjelmajohtajan kannalta on se, että hän tulee sieltä tutkimusmaailmasta. Eli sellaista toimijaa voisi kuvitella myös tehtävään esimerkiksi täältä akatemian puolelta, ja meidän akatemiaohjelmien puolella se onkin virkahenkilöiden tehtävä. Mutta tässä on todettu, että juuri tän yhteiskunnallisten toimijoiden luottamuksen saamiseksi ja myös sen tutkimusmaailman luottamuksen saamiseksi on tärkeää löytää tällaisia tutkimusmaailman edustajia, jotka luo näitä siltoja ja yhteistyötapoja. Sit lisäks meillä on poikkeuksellisen aktiivista ohjelmatoimintaa täältä meidän strategisen tutkimuksen vastuualueelta käsin, joka taas nostaa sen yhteistyön tason vähän korkeammalle. Eli tuodaan niitä ohjelmajohtajia yhteen, haetaan ohjelmien yhteisiä toimintatapoja tai yhteisiä kiinnostuksen aloja. Sitten on tiettyjä toimijoita, joiden suuntaan on hyvä tuoda strategisen tutkimuksen toimia kokonaisuutena. Ajatellaan esimerkiksi eduskunnan valiokuntia, ajankäyttö kerta kaikkiaan voi olla sellaista, että on parempi koota yhteisiä viestejä ja yhteisiä toimintatapoja kuin että 19 ohjelmaa erikseen rupeavat etsimään ja kilpailemaan siitä valiokuntien ajankäytöstä. Lisäksi yritämme meidän seuranta- ja arviointitoimilla tukea hankkeita ja käsitystä siitä, mitä oikein tehdään, niin akatemian mittapuussa aika omalaatuisesti. Eli silleen että seurantamme pyrkii olemaan jatkuvaa ja pyrimme vähitellen myös löytämään sellaisia tapoja, joilla tuetaan sitä toimintaa eikä seurata seuraamisen takia tai sellaisen, että onko onnistuttu vai ei. Se on vähän eri asia sitten vielä. Ja vielä mainitsisin tän teematyön, mitä tässä tuli nostettua. Että se on myös omalaatuinen tapa löytää näitä teemoja, mihin rahoitusta oikein osoittaa.

Outi: Mites tää yhteiskunnallinen vaikuttavuus sitten näkyy siinä hakemuksessa? Miten sitä pitäis kuvata? Mitä se teille tästä strategisen tutkimuksen näkökulmasta tarkoittaa se yhteiskunnallinen vaikuttavuus? Mitkä asiat siin pitäis osata sitten huomioida?

Jyrki: Joo, toi on vielä se yksi asia, mikä jäi omalaatuisista prosesseista huomioimatta. Kyllä ja meillähän vielä hakemuksia tulee lukemaan vielä niinsanotuksi relevanssiasiantuntijoiksi todettuja ihmisiä. Siis ihmisiä, joilla eivälttämättä ole arkipäiväistä kosketusta tutkimusmaailmaan, mutta he tuntevat sitä,miten yhteiskunta muuttuu ja miten sitä muutetaan ja nimenomaan sen teeman tai haasteen kohdalla, mitä ollaan käsittelemässä. Tästäkin asiasta tosiaan hakemusvaiheessa hankkeiden pitäisi osoittaa suunnitelmia. Ehkä siinä haetaan erityisesti sitä, että pitää pystyä ymmärtämään, ketkä on relevantteja yhteiskunnallisia toimijoita sen oman tutkimushankkeen kannalta, miten heidän kanssaan kannattaa tehdä yhteistyötä. Joko yksittäisinä yhteistyökumppaneina tai, mikä parempaa, tuoden heitä ja heidän näkemyksiään yhteen. Haetaan myös sellaisia innovatiivisia tapoja ajatellen sitä, että meillä on ehkä ajateltavissa tietty setti tällaisia vuorovaikutustoimia ja toimintatapoja, joihin tukeutua, mutta samalla tiedetään, että maailma muuttuu. Sitten toisaalta tämä vuorovaikutustoimien traditio ei oo kovin pitkä. On luotavissa uudenlaisia tilaisuustapoja tai uudenlaisia tapoja tehdä yhteistyötä. Sellaisen ideointi, niin sitä katsomme myös positiivisesti. Ehkä sellainen viimeinen asia, mitä myös tuoda esiin, niin kuusi vuotta on pitkä aika vuorovaikutustoimien kannalta. On hyvä luoda sellainen kokonaisnäkemys, mihin pyritään, missä eri vaiheissa erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa tätä vuorovaikutusta kannattaa tehdä. Mihin konkreettisesti pyritään? Mutta tilanteet muuttuu. Pitää myös olla sellaista resilienssiä ja muutoskykyä sitten tarttua uudenlaisiin mahdollisuuksiin, mitä tulee niiden kuuden vuoden aikana. Kuten myös sitten ymmärtää, että jos yhteiskunta ei saa tiettyjä ratkaisuja tehtyä, niin mitäs sitten tehdään. Ajatellaan nyt esimerkiksi kuinka pitkään odotettiin eduskunnalta sote-päätöstä, joka samaan aikaan oli tutkijoiden kannalta ja STN:n käsissä olevien haasteidenkin kannalta erittäin relevantti yhteiskunnallinen päätös, jonka ympärille tutkimusta haluttiin tehdä. Mutta sitten se ajoitus, että milloin päästään tutkimaan, miten se uudenlainen sote-päätös nyt sitten toimii versus, että jouduttiinkin tutkimaan sitä että tai odottamaan sitä päätöstä. Niin oli varmasti juuri tällainen kohta, missä hankkeet joutuvat miettimään yhä uudestaan, että mihin se tutkimus oikein kohdistuu.

Mä voisin oikeestaan lopettaa tän vastauksen siihen, että tää vaatii itse asiassa hyvin varhaista yhteistyötä ja yhteiskehittämistä tutkijoiden ja näiden relevanttien yhteiskunnallisten toimijoiden välillä. Et kyl me ollaan havaittu, että sangen moni rahoitusta saanut hanke tekee sitä yhteistyötä jo siellä hakemusta kirjottaessa. Ja mitä pidemmälle nyt tämä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edellytys tässä vuosien varrella etenee, niin sitä useammin tutkijat ovat jo tehneet tällaista työtä ennen päätyessään strategisen tutkimuksen hankkeisiin. Et siellä taustalla rupeaa olemaan sitä yhteistyötä ja ohjaa jo tai on syytä olla, jotta uudetkin hankkeet voivat onnistua.

Outi: Onks se suorastaan vaatimus, että on jo siin hakuvaiheessa vai onks se enemmänki se, että silloin tulee hyvä hakemus, kun sitä on?

Jyrki: Ei. Kyllä se jälleen on todella kontekstipitoista, et minkälainen teema sattuu olemaan ja minkälainen tutkimushanke ollaan luotu. Että ei kannata ottaa silleen, että ei kannata ruveta kirjoittamaan hankehakemusta, ellei sitä satu nyt olemaan sitä yhteistyötä jo aiemmin. Että ensinnäkin sitä yhteistyötä pystyy hyvin helposti luomaan siinä puolen vuoden aikana, kun neuvosto on jo ilmoittanut, että mikä se kunkin vuotinen teemaehdotus heiltä on ja sitten puolen vuoden kuluttua päästään siihen varsinaiseen hakemuksen jättöaikaan. Sitten on epäilemättä myös tällaisia yhteiskunnallisia haasteita ja uusia ideoita sen käsittelyyn, jossa tällaisia aikasempia vuorovaikutus sidoksia ei kerta kaikkiaan ole olemassa. Silloin sitten tulee se kysymys, että kuinka paljon panoksia menee siihen, että sitä tutkimusideaakin pyöritetään jo siinä hakemuksesta valmistellessa ja kuinka paljon itse asiassa koko tutkimushankkeen työ voi olla sitä, että sitten sen hankkeen aikana luodaan näitä verkostoja.

Meillä tossa toissa vuonna käynnistettiin tällainen Pandemiat yhteiskunnallisena haasteena -ohjelma, joka tuli keskelle tätä korona-aikaa. Kyllä siinä mun mielestä on selkeästi nähtävissä, että rahoitukseenkin on päätynyt hankkeita, joista osalla oli olemassa tällaiset yhteiskunnalliset verkostot hyvin paljon aikaisemmin työn perusteella. Mutta sitten on toisia hankkeita, jotka kerta kaikkiaan loivat sen joko hanketta luodessaan tai sitten sen hankkeen käynnistyessä. Että se pandemian käsittely oli kuitenkin niin uusi asia, että luonnostaan näitä verkostoja ei välttämättä vielä ollut.

Laura: Varmasti. Joo ja näitä tieteen tekemisen tapojahan, näitähän tulee koko ajan uusia ja avoimen tieteen avulla tietysti myös syntyy uudenlaista tapaa tehdä sitä tiedettä, niin mites nyt tää avoin tiede liittyy tähän strategiseen tutkimukseen

Jyrki: No, ihan sen tieteen puolella niin Strategisen tutkimuksen neuvosto on itse asiassa ollut erittäin positiivinen tän avoimen tieteen edistämisen kannalta. Se oli ensimmäinen rahoittava elin akatemiassa, joka rupesi edellyttämään tutkimusaineistojen avaamista silloin, kun se on mahdollista. Nykyään se on sitten peruslinja jo kaiken muunkin rahoitusmuodon lävitse. Mutta kyllä se idea on ollut se, että ensinnäkin jo tän monitieteisyyden vaatimuksen kannalta, niin jo näiden hankkeiden toimintaa tehostaa, kehittää, parantaa se, että tulokset ovat ja tuotokset ovat saatavissa mahdollisimman nopeasti kaikille. Mutta sitten myös jatkuvuuden kannalta tää on ollut todella tärkeä periaate. Et kun tiedetään, että projektit päättyvät jossain vaiheessa ja saattaa olla, että samat tutkijat jatkavat näiden aiheiden kannalta tai saattaa olla, että uusia tutkijoita tulee, niin tän työn jatkuvuuden kannalta se, että tulokset ja niiden perustana olevat tutkimusaineistot ja tutkimusprosessitkin tai menetelmät, niin niiden avoimuus vaan helpottaa ja tehostaa näiden yhteiskunnallisten haasteiden käsittelyä jatkossa. Sitä myöten tosiaan STN on tän tän asian ottanut hyvin sydämeensä alusta asti.

Laura: Elikkä ajattelette varmaan sitten niin, että avoin tiede tukee sitä vaikuttavuustyötä, mitä nää hankkeet tekee. Niin millä tavalla ois sitten hyvä tuoda esille sitä rahoitusta hakiessa näitä avoimen tieteen asioita?

Jyrki: Joo. Voidaan ehkä vielä kohta puhua sitten, miten tää tieteen avoimuus tukee sitä yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Otetaan eka tää konkreettinen, et miten tuoda tätä esiin. Noin akatemian konkreettisten hakujärjestelyiden kannalta niin hakijahan joutuu esittämään käsityksen siitä, että miten tuloksia tullaan julkaisemaan. Näin isojen hankkeiden kohdalla se on väistämättä aika tiivis esitys, jossa ei yksityiskohtaisesti pääse kertomaan. Mutta jo ihan pelkästään se periaate, että tullaan käyttämään akatemian edellyttämiä avoimuuden toteutustapoja, on jo. Hakijan on ainakin vähintään syytä osoittaa, että tietää, mitkä ne on ja että niitä tullaan käyttämään. Tää on nykyään itse asiassa aika paljon jo tutkimusorganisaation asia myös hoitaa sitten se tutkijan puolesta, että näin tullaan todella tekemään. Tää asia on yhä vahvemmin siirtymässä mieluumminkin sinne hankkeen seurannan ja arvioinnin puolelle. Mutta edelleen hakuvaiheessa hyvä tuoda esiin sieltä hakemuksenkin puolelta.

Toinen asia sitten, mitä tuoda esiin, on se, että tutkimuksestakin hanke tietää, että tutkimusaineistojen avoimuus on myös tärkeää hankkeen oman työn ja sitten sen teeman käsittelyn jatkon kannalta ja että tiedostetaan se, että missä sitä avoimuutta pystytään todella toteuttamaan ja missä sitten myös sen rajat menee. Että aika monessa strategisen tutkimuksen hankkeessa käsitellään kuitenkin yhteiskuntaa ja ihmisiä. Silloin se, että tiedostetaan, että missä esimerkiksi henkilötietosuojan rajat tulevat eikä vaan luvata, että kaikki aineisto on avattavissa ja me aiomme tehdä sen, niin tällaisten asioiden esittäminen on tärkeetä.

Laura: Mites sitten siihen vaikuttavuuteen, miten se avoin tiede tukee sitä?

Jyrki: No, se mitä me ollaan havaittu ja ajateltu, on se, niinkun paljolti ensinnäkin sen tutkimuksen tulosten käytön kannalta, niin sehän perusasia, mitä pitää saada aikaan sen tiedeyhteisön tai tutkimushankkeiden ja niiden relevanttien yhteiskunnallisten toimijoiden kannalta tai välillä, niin on luottamus. Ja varmasti sen keskeisiä toimintatapoja on vuorovaikutukseen panostaminen ja yhteiset keskustelut ja yhteinen tiedonvälitys ja tällainen, mutta sen pohjalla sieltä tieteen puolelta niin näemme, että asiaa parantaa se, että kun pystyy näyttämään, että ne meidän julkaisut ja aineistot ja ehkä ne tutkimusprosessitkin ovat kaikkien saatavilla, niin se kerta kaikkiaan lisää sitä luottamusta. Tutkija näyttäytyy avoimena ja oman työnsä yksityiskohdatkin esittävänä luotettavana henkilönä muille eskustelupöydän toimijoille.

Ajattelen, että silloin välttämättä tää ei tarkoita sitä, että odottaisimme, että poliitikot esimerkiksi lukevat tutkimusjulkaisuja. Ainakaan vinon pinon niitä. Tai että käyvät tutustumassa niihin aineistoihin kattavasti. Mutta sitten on myös tärkeätä ymmärtää se, että meillä on hirveä määrä korkeasti koulutettuja virkahenkilöitä ministeriöissä, kuntahallinnossa. No, kaikissa yhteiskunnan aloilla. Ja he ovat kiinnostuneita kyllä myös näistä tutkimusjulkaisuista ja tutkimusaineistoistakin. Silloin se, että näin tutkijan näkökulmasta ja kyllä tiedeyhteisöön tiiviisti kuuluvan virkamiehenkin eli minun näkökulmasta, niin se helposti unohtuu, et ei esimerkiksi ne tutkimusartikkelit, niin ei ne lähtökohtaisesti ole avattavissa tuolla ministeriöiden virkahenkilöille tai firmojen henkilöstölle. Et he joutuvat usein maksamaan niistä artikkeleista sikäli, kun heillä on rahaa siihen. Tai odottamaan, että menee se kuuden, kahdentoista kuukauden niin sanottu embargo-aika ennen kuin kustantaja avaa ne luettavaksi. Se, että tällaista tietoa saadaan välittömästi näiden henkilöiden, jotka on kiinnostuneita ja jotka tarvitsee sitä tietoa ja jotka ovat kykeneväisiä lukemaan niitä tieteellisiä artikkeleita, niin kyllä se on älyttömän tärkeetä. Sitten on vielä tällainen erinomainen taso, jossa tutkijat vielä pystyvät tekemään sitä tietoa helposti ymmärrettäväksi. Esimerkiksi Suomen ympäristökeskus on luonut tietyistä tietokannoistaan tietyn version tutkijoille ja toisen yhteiskunnallisille toimijoille, ministeriön väelle, jolloin ehkä tietosuoja-asioista mutta myös tiedon luettavuuden kannalta kerta kaikkiaan luodaan aineistokokonaisuuksia, jotka on relevantteja päätöksenteon kannalta ja päätöksenteon tekijät pääsevät niihin suoraan käsiksi.

Laura: Päätöksentekijöille varmaan on myös tärkeätä se, että sen hankkeen aikana jo esitellään niitä syntyviä tuloksia eikä sitten vasta siellä hankkeen lopussa, kun kaikki julkasut tulee ulos. Eli myös varmaan tää avoin tiede mahdollistaa sen, että pystytään tuomaan sitä tietoa esille matkan varrella.

Jyrki: Joo. Tää on toki haastava aihe siinä mielestä, että tämä korona-aika opetti meille, että hirveä määrä terveystieteellistä tutkimustahan julkaistiin niin sanottuina ensisijaisina preprintteinä. Eli ei ollut vielä käynytkään lävitse tätä vertaisarviointia, mikä oli tärkeätä juuri tästä kuvaamastasi näkökulmasta katsoen. Sitten aika paljon kohistiin ja uutisoitiin sitä, kun todettiinkin, että sieltä löytyi jotain tutkimuksia, jotka ei nyt sitten pitäneet lähellekään paikkaansa. Eivät varsinaiseen julkaisuvaiheeseen ikinä päässeetkään. Tässä se tieteen tulosten lukemistaito ja se ymmärtäminen, että mitä tarkoittaa, että missä vaiheessa tuloksia julkaistaan, niin on kaiken a ja o. Ja pitää mainostaa, meillähän on tällainen strategiatutkimuksen ohjelma Literacy.Tieteen, en nyt muista tarkkaa otsikkoa, mutta nimenomaan siihen tieteen tutkimustulosten käyttöön ja lukutaitoon keskittyvä ohjelma ihan erikseen, missä pohditaan juuri näitä asioita, että esimerkiks miten sellaisten lukijoiden ymmärrystä, jotka eivät kuulu tiedeyhteisöön, niin miten heidän ymmärrystään lisätä siitä, että miten luotettavia tutkimustulokset on läpi sen julkaisuprosessin.

Mutta joo, erittäin tärkeitä on se, että tuloksia ei tuoda vikana päivänä esiin tai hillota sinne asti, vaan että kyllä tuloksista, ensinnäkin tulosten luomisesta, miten niitä tehdään, mitä oikein ollaan hakemassa ja sitten niitä alustavia tuloksia ja miten niitä pitäisi tulkita, niin kaiken tän jatkuva keskustelu on erittäin tärkeätä.

Laura: Ja tutkijallahan tietysti on myös oma vastuunsa siinä, että osaa ne tulokset kertoa siellä matkan varrella sillai, että tuoda esille, että ne on nimenomaan vasta alustavia tuloksia tai tietylle kohderyhmälle suunnatussa muodossa tulokset esitetty.

Jyrki: Kyllä, kyllä. Mutta kyllä siellä vastapuolellakin sitten myös kuulijan vastuu.

Laura: Kyllä.

Jyrki: Ihan samoin kuin kaunokirjallisuudessa, niin lukija aina luo oman maailmansa. Niin se on myös tiedekirjallisuuden puolella, mutta tässä niitä vaihtoehtoja, mitä kaikkia maailmoja voi luoda, niin pitäisi saada vähemmäksi ja sillä lailla konkreettisemmin ottaa vastaan sitä ja tietää, mitä on lukemassa.

Outi: Joo. Ollaan nyt puhuttu siitä, että miten tätä avointa tiedettä ja vaikuttavuutta pitäis siinä hakemuksessa sit tuoda esille, niin miten te sitten arvioitte näitä avointa tiedettä ja vaikuttavuutta?

Jyrki: Meil on sellainen arviointilomakkeissa sellainen vastuullisen tutkimuksen osio, missä kysytään arvioiden näkemystä, miten hakemuksessa on paneuduttu tasaarvokysymyksiin, tutkimuksen eettiseen toteuttamiseen, kestävän kehityksen asioiden huomioimiseen ja sitten näihin avoin tiede -asioiden toteutukseen. Pyydetään arvioita kunkin kohdalta, niin kuin tsekkaamaan se, että onko ne asiallisesti, asialliset toteutussuunnitelmat. Jos siellä on jotain todella innovatiivista ja positiivista, niin sitten he voivat siitä muutaman sanan antaa positiivista puolta. Sitten, jos asian käsittely on puutteellista tai se puuttuu, niin sitten pyydetään heitä huomioimaan se erikseen. Et yksi arvioitava seikka.

Outi: Onks tää niinku yksi muiden joukossa vai onks tää esimerkiks tää vaikuttavuus nyt sit semmonen hyvinkin tärkeä arviointikriteeri?

Jyrki: No, strategisessa tutkimuksessa varsinkin meillä on niin sanotusti kaksivaiheinen hakuvaihe, jossa kummassakin siis tätä tieteellistä ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta käsitellään. Meillä nyt itse asiassa on päällä juuri viimeisimpien ohjelmien tämä jälkimmäinen vaihe, missä meillä on ihan eri arviointipaneelit. Toinen joka keskittyy tieteelliseen laatuun ja vaikuttavuuteen ja toinen sitten tähän yhteiskunnalliseen relevanssiin ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden toimintatapoihin. Sillä lailla kumpikin teema saa oman puoliskonsa ja oman painoarvonsa. Kummassakin täytyy menestyä, jotta voi saada rahaa Strategisen tutkimuksen neuvostolta.

Outi: Hyvä. Hei, osaisitko vielä tähän loppuun kiteyttää muutaman avainsäännön tai ohjeen tai vinkin, että miten tutkija vois sitä vaikuttavuutta sitten edistää omassa tutkimuksessaan?

Jyrki: No, jos mä jatkan vähän vielä tästä tieteellisen puolen avoimesta tieteestä, et miten me ajatellaan, että se heijastuu sinne yhteiskunnallisen vaikuttavuuden puolelle. Niin sellainen tietty läpinäkyvyys ja kaikkien relevanttien tahojen mukaan otto on meidän nähdäksemme aika tärkeetä. Tässä ei voi vaatia sitä, että samanlailla avataan kaikki tuotokset ja tapahtumat kaikille mahdollisille kiinnostuneille tahoille. On varmasti erilaisia yhteiskunnallisia haasteita, joiden käsittely vaatii suljettuja ovia kerta kaikkiaan. Mutta siis sellainen pitää luoda se käsitys, että mitä konkreettisia reittejä pitkin yhteiskunnallista vaikuttavuutta voi saada aikaan. Mikä tahansa yhteistoiminta ei sitä välttämättä luo. Konkreettiset tekijät on löydettävä. Ymmärrettävä se, että miten se vaikuttavuus ehkä lähtee jostain pilotoinneista ja kokeiluista. Mutta sitten pitää myös pystyä rakentamaan sitä skaalaa, millä kasvatetaan. Ainakin sen projektikauden ajan näyttää sitä tietä. Juuri sellanen inklusiivisuus ja mahdollisimman varhainen yhteistyö. Että kyse ei ole viestinnästä vaan kyse on yhteistyöstä ja yhteiskehittämisestä. Vaikka voidaan vastuuttaa yksittäistä tutkijaa, niin mä sanoisin, et tää on tiimityötä. Tässä vastuutetaan erityisesti organisaatioita ja laitoksia ja verkostoja. Yksittäisillä henkilöillä ei voi olla kaikkia niitä taitoja, mitä tässä hommassa tarvitaan. Me tarvitaan tutkijoita, jotka keskittyy tutkimukseen. Me tarvitaan tutkijoita, jotka osaa selittää näitä asioita tiedeyhteisön ulkopuolisille. Me tarvitaan vuorovaikutustekijöitä, jotka kerta kaikkiaan luo näitä tilaisuuksia, joissa tavataan. Ja me tarvitaan näitä myös sieltä toiselta puolelta, ei pelkästään tiedeyhteisön puolelta. Et siinä mielessä tää niin kuin ehkä jälleen tarvitaan sellaista yhteistyökykyä ja ymmärrystä siitä, että miten eri taidot tuodaan yhteen ja miten eri ihmiset täydentävät sitä kokonaisuutta.

Outi: Kiitos. Hei, kiitos tosi paljon tästä mielenkiintoisesta juttuhetkestä. Kiitos, että ehdit tulla tänne meidän vieraaksi.

Laura: Joo. Kiitos munkin puolesta.

Jyrki: Kiitos paljon. Joo, kiitos. Tämä oli oikein mukavaa.

Laura: Ja me jatketaan sitten uudella näkökulmalla meidän seuraavassa jaksossa. Elikkä seuratkaa Turun yliopiston avoimen tieteen kiihdyttämön sometilejä, meil on Twitter ja Insta, niin me kerrotaan siellä sitten, milloin seuraava jakso on kuunneltavissa.

Outi: Jep. Kuullaan ensi kerralla ja moi moi.

Laura: Moikka.

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana on Turun yliopiston Tutkimusrahoitus-yksikön asiantuntijat Hanna Honkanen ja Johanna Toivonen de Gonzales. Heidän kanssaan jutellaan tutkimusrahoituksesta ja vaikuttavuudesta. Lisäksi puhutaan siitä, mitä vaatimuksia rahoittajilla tänä päivänä on vaikuttavuuden suhteen, millaista tukea tutkijoille on tarjolla ja minkälainen on hyvä impact-osio rahoitushakemuksessa.

>> Kuuntele Jakso 3: Löytyykö vaikuttavuudesta avaimet myös rahakirstujen aukaisuun?

Tekstivastine: 

Laura: Hei! Mä oon Laura.

Outi: Ja mä oon Outi ja tämä on Vau, mikä vaikutus! -podcast.

Laura: Tän päivän jaksossa me jutellaan vaikuttavuudesta tutkimusrahoituksen näkökulmasta. Me keskustellaan muun muassa siitä, minkälaisia vaatimuksia rahoittajilla on vaikuttavuuden suhteen, mitä palveluita tutkijoille on tarjolla meidän yliopistossa ja minkälainen on hyvä impact-osio rahoitushakemuksessa.

Outi: Vieraaksi me ollaan tänään saatu Turun yliopiston tutkimusrahoitusyksiköstä Hanna Honkanen ja Johanna Toivonen de Gonzales. Voisitte tähän alkuun nyt kertoa lyhyesti, et keitä te olette ja mitä te teette täällä.

Hanna: Moi vaan, mä oon Hanna ja tosiaan tutkimusrahoituksen asiantuntija. Mun vastuualueella on enemmän juuri nämä kansainväliset EU:n rahoitukset eli
Horisontti Eurooppa -puiteohjelma tällä hetkellä. Tuen erityisesti teknillisen tiedekunnan ja matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan tutkijoita kaikilla osa-alueilla oikeestaan. Eli budjetista ja kirjoittamisesta ja kommentoinnista. Sit joskus jopa niitten arviointien läpikäymiseen, että mikä hakemuksessa on ollu hyvää ja mikä on ollu huonoo esimerkiks.

Johanna: Mä olen Johanna Toivonen de Gonzales, myös tutkimusrahoitusyksikössä toimin Hannan kanssa grant writerina. Tää grant writinghan on meillä vähän uusi toiminto tutkimusrahoituksessa, eli se alko viime vuoden puolella. Mä autan siis hakemuksen kirjoittamisessa erityisesti. Alukshan meillä oli fokus näissä globaalin etelän yhteistyön hakemuksissa, mut nyt sitten ihan Horisontti Eurooppa - puiteohjelmassa yleisesti. Eli autan kaikkien alojen hakemuksia. Tietty mun oma alani on ympäristötieteissä ja biologiassa, että ne hakemukset on mulle jonkin verran tutumpia, niin niissä pystyy auttamaan vähän syvällisemmin. Mutta kaikissa Horisontti Eurooppa -hakemuksissa autan.

Outi: Kirjotaks sä ihan niitä substanssiasioitakin hakemukseen? Vai pitääks tutkijan itse kirjoittaa se sisältö, et sä autat sit enemmän teknisessä puolessa?

Johanna: No siis lähtökohtaisesti en kirjota substanssia, että se on tutkijan. Mutta sitten se riippuu tosi paljon siitä aiheesta. Että on hakemuksia, joissa mä olen
kirjoittanu sitä substanssia, kun se ollu lähellä sitä omaa alaa. Mutta se on tosi vaihteleva skaala oikeestaan se, missä sitä apua pystyy tarjoamaan. Että joskus se on ihan niitä pieniä teknisiä juttuja tai pelkkää kommentointia ja joskus sitten on ihan tosi syvällistä kirjoittamista.

Outi: Nyt jäi kiinnostaa, ku tää on nyt ihan uus juttu tää grant writing -palvelu, jos näin voi sanoa, ni onks näitä paljon nyt tullu kyselyitä tästä aiheesta tai ootteks te paljon tehny näitä? Tietääkö ihmiset, osaaks he pyytää tätä?

Johanna: No nyt pikkuhiljaa on. Meillä on kehittyny oikeestaan vakioasiakaskunta, joka osaa pyytää niitä. Et ihan mielellään tarjotaan laajemminkin. Mutta vielä
ollaan ehkä siinä tilanteessa, että mainostetaan sitä, että meillä on tämmönen. Ja meillähän ei oo kun nyt yksikös tällä hetkellä yksi positio tähän, että sitä ollaan
tietysti laajentamassa ja miettimässä eteenpäin. Yliopistolla on sitten tietysti näissä yksiköissä ja tiedekunnissa joissain omia. Mutta siis joo, yritetään sitä saada enemmän näkyväks. Tietty siinä on se, että kun on nyt vaan yksi ihminen tekemässä sitä, niin sit pitää miettiä, et kuinka paljon sitä uskaltaa sit tarjota, et
mitä mä ehdin tehdä.

Laura: Toi on kyl tosi mielenkiintosta ja varmaan ihan kysyntää riittää sitte, kun siit tulee enemmän tietoa. Meil on tässä podcast-sarjassa myös pyrkimyksenä
ymmärtää sitä, että mitä se vaikuttavuus nyt sit oikeestaan on. Ihan ekassa jaksossa me ollaan käyty läpi muutamia määritelmiä muun muassa Suomen Akatemialta, et miten he määrittelee vaikuttavuutta. Mä haluisin nyt tähän alkuun myös kysyä sitä, että mitä teidän mielestä tutkimusrahoituksen asiantuntijoina se vaikuttavuus tarkoittaa?

Johanna: No tavallaan ku ollaan yliopistossa, niin me Hannan kans jo sitä pohdittiin, että mistä tässä kannattaa lähteä liikkeelle sitä avatessa. Mut molemmat oltiin sitä mieltä, et tavallaan se tieteellinen vaikuttavuus on se lähtökohta. Eli tuetaan korkealaatuista tiedettä, yliopistossa tutkijat tekevät korkealaatuista tutkimusta. Ja sit sen kautta tavallaan syntyy sit se yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Ja vielä siihen tieteelliseen vaikuttavuuteen tai sitä fasilitoi se, että on korkealaatuinen infra, mitä meillä Turun yliopistossa onkin ja korkealaatuinen tutkimusympäristö. Ja näitä kaikkia me tarjotaan. Mut tosiaan se yhteiskunnallinen vaikuttavuus tulee sit sen tieteellisen vaikuttavuuden jälkeen. Ja siinä on sit nää erilaiset ulottuvuudet. Eli sosiaalinen tai yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Sit on myös ympäristöön liittyvä vaikuttavuus, se ehkä lukeutuu siihen yhteiskunnalliseen jollain osin. Ja sit vielä taloudellinen vaikuttavuus. Nää soveltaa sitä tieteellistä vaikuttavuutta jollain tavalla. Ja sitte ku siitä viestitään aktiivisesti, niin sitä kautta sitten syntyy se yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja siinä tietysti viel ne kohderyhmät ja sidosryhmät on tärkeässä roolissa.

Hanna: Just mä ajattelin, et se on ehkä yleistajuisemmin sanottuna, että miten hyvin tietyllä toiminnalla onnistutaan saavuttamaan halutut tulokset ja vaikutukset. Ja sitte just sitä vaikutusten arviointia ja mallintamista on sit taas se, että mitataan ja kuvataan toiminnalla aikaansaatuja muutoksia.

Outi: Me pohdittiin myös siinä meidän ihan ensimmäisessä jaksossa, et ainaki meijän mielestä vaikuttavuudesta puhutaan nykyään selvästi enemmän ku ennen ja sen merkitys on ehdottomasti kasvanu. Ootteks te samaa mieltä ja näkyyks se teidän työssä esimerkiks?

Hanna: Joo kyllä siis, tavallaan ehkä se merkitys on aina ollu siellä, mutta sitä korostetaan nyt todella paljon monissa rahoittajienkin ohjeissa ja ehdoissa ja arvioinneissa. Ja kyl se meidän työssä näkyy, että se vaikuttavuusimpakti kyllä leijuu ilmassa vähän niinku silmien edessä koko aika. Että se on kyllä nyt ehkä semmonen hot topic sinänsä noissa meidänkin alan konferensseissa esimerkiks. Että vaikuttavuudesta kyllä puhutaan ja monella tasolla.

Johanna: Ja siihen on joutunu itekki tavallaan kouluttautumaan ja miettimään sitä ihan eri tavalla kuin ennen, että mitä se on. Että pystyy sit sitä selittämään myös tutkijoille. Että joo, paljon sen kans on miettiny. Mut sit myös välillä tulee semmonen impaktiähky. Ja sit mä palaan aina siihen, et kuitenkin se
perustoiminta, mitä yliopistossa tehdään, niin se on se tieteellinen tutkimus ja tieteellinen vaikuttavuus. Ja ilman sitä meillä ei oo sit sitä muuta vaikuttavuutta.

Outi: Nii et kyllähän sitä vaikuttavuutta syntyy, kun tieteellistä tutkimusta tehdään ihan ilman et sit puhutaanki. Mut et nyt on ehkä tämmönen trendi, et halutaan se sanottaa tosi selkeesti, et mikä se sille suurelle yleisölle on se hyöty tästä tieteellisestä tutkimuksesta.

Hanna: Ehkä tavallaan myös tuodaan sitten se tiede lähemmäs myös tavallista kansaa ja poliittista päätöksentekoa, koska se sanotetaan saman tien auki, että
mitä se vaikuttavuus ja mitä se taloudellinen ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus minun tutkimuksessani esimerkiks just on. Ni sit se ehkä on tavallaan myös
yleistajuisempaa sitten muille.

Laura: Sehän on tosiaan, että rahottajathan myös edellyttää vaikuttavuutta, kun toki sitten julkisilla varoilla kun sitä tieteellistä tutkimusta tehdään. Miten
esimerkiks teijän mielestä Suomen Akatemian vaatimuksissa näkyy tää vaikuttavuus tällä hetkellä?

Hanna: Akatemialla pääpaino on edelleen siinä tieteellisessä vaikuttavuudessa. Mutta kyllä tutkimuksen liittyminen kestävän kehityksen tavoitteisiin on esimerkiks tärkeää. Että siellä Akatemian hakemuksessa ne kestävän kehityksen tavoitteet tulee ujuttaa siihen omaa tutkimukseensa ja miettiä sen oman tutkimuksensa kannalta, mitkä kohteet on semmosii, mihin se sun oma tutkimus liittyy.

Outi: Onks Akatemian hakemuksissa jo ihan tämmöst erillistä impact-osioita vai onks se vaan leivottu sinne?

Hanna: On siellä semmoset osiot tosiaan. Että toisessa pitää kuvata kestävän kehityksen vaikutukset ja periaatteet ja miten ne siinä omassa tutkimuksessa
näkyy. Ja sitten siellä on myös erillinen osio, missä kuvataan sitä yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja myös otetaan kantaa siihen taloudelliseen ja tieteelliseen
vaikuttavuuteen. Eli kyllä se siellä hakemuksessa täytyy aika monella tasollakin kuvata.

Johanna: Mut siinä on tietysti se, että se yhteiskunnallinen vaikuttavuus -kappale ei oo sen yksittäisen hakemuksen arviointikriteeri, ainakaan ollu tähän asti. Et
nythän pitää vielä odottaa ne syksyn ohjeet, kun ne tulee auki. Mutta se on kuitenkin Akatemialle tärkeä oman toiminnan arviointi ja Akatemian pitää pystyä
raportoimaan siitä, miten heidän rahoittamat hankkeet tukee kestävän kehityksen periaatteita. Ja silloin sen täytyy löytyä niistä hakemuksista.
Ja sitten on tietty näitä erityishakuja, niinku nyt on ollu tää vihreän kehityksen ja digitaalisuuden haku. Siellä on tää ”do no significant harm” -periaate. Eli EU:n
jäsenvaltioiden elpymis- ja palautumissuunnitelman periaate, jossa mainitaan kuusi ympäristötavoitetta, johon se hanke ei saa tuottaa haittaa. Niitä on mm. ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen, sit on vesialueiden kestävä käyttö ja myös merialueet siihen lukeutuu samaan. Kiertotalouden
edistäminen, ympäristön saastumista edistävät toimet. Ja sit vielä luonnon monimuotoisuuden suojelu ja ekosysteemien ennallistaminen. Eli näähän on sitte vaikuttavuuskuvausta myös, mut siinä mielessä, et se hanke ei saa tuottaa negatiivisia vaikutuksia näille tärkeille periaatteille.

Outi: Mites kansainvälisellä tasolla, esimerkiks tää Horisontti Eurooppa, mites vaikuttavuus näkyy näissä hakukuulutuksissa ja rahoitusehdoissa ja vaatimuksessa yleisesti? Et ilmeisesti EU-hakemuksissa aika tärkeässä roolissa tää vaikuttavuus?

Hanna: Joo ja tosiaan Horisontti Eurooppa on EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma, mikä nyt tällä hetkellä jatkuu vuodesta 2021 vuoteen 2027 asti. Ja
se on EU:n suurin tällainen rahoitusohjelma, missä budjetti on noin 95 miljardia euroa. Eli sieltä rahotusta olisi hyvin kyllä saatavilla. Sen puiteohjelman
tavoitteena on edistää eurooppalaista tiedettä ja kilpailukykyä. Keskiössä on ilmastotoimet ja kestävän kehityksen periaatteet. Tää vaikuttavuus näkyy
nimenomaan Pilari 2:n suurissa konsortiohankkeissa, jossa sitten sitä yhteiskunnallista vaikuttavuutta erityisesti painotetaan.

Johanna: Eli siellä kun siihen puiteohjelmaanhan kuuluu myös nää kovat tieteen haut, eli nää ERC-haut ja Marie Curiet, niin siellä tää yhteiskunnallinen
vaikuttavuus ei oo ihan samassa roolissa. Mutta just nää kuusi klusteria, jotka on siinä pilari 2:ssa, jossa pyritään ratkaisemaan suuria globaaleja haasteita ja
Euroopan kilpailukykyä ja teollisuuden kilpailukykyä edistämään, niin siellä se näkyy. Nää klusterithan on, siellä on terveysklusteri, missä on kaikki nää lääketieteelliset haut. Sit on ihmistieteiden ja kulttuurialan klusteri 2. Sit on turvallisuuskysymysten klusteri. Nää on muuten tosi vaikee sit kääntää suomeksi, koska mä olen tottunu englanniks käsittelemään, mutta yritän nyt tässä miettiä nää suomenkielisetkin nimet. Sit on 4 eli digitaalisuus, teollisuus ja avaruusalat. Ja sitten 5 ilmasto, energia- ja liikenneklusteri. Ja sit tää 6 vielä ruokaan liittyvät tutkimukset, bioekonomia, luonnonvarat ja ympäristö.

Laura: Ootteks te muuten huomannu, että onko siinä vaihtelua, että onko joihinkin näistä klustereista helpompi löytää niitä vaikutuksia tai vaikuttavuutta kun sitten taas toisessa? Vai onko kaikille yhtä haasteellista?Hanna: No kyllähän se varmaan vähän siitä aihealueestakin tosiaan tai aiheesta riippuu. Että niissä hakukuulutuksissa se vaikuttavuus on esillä näkyvästi monella eri tasolla. Eli tavallaan siellä on ensin mainittu odotetut tulokset ja vaikutukset, jolloin sitten on tärkeää vastata nimenomaan niihin, mitkä siinä hakukuulutuksessa on ilmotettu. Ja se ei oikeastaan riitä se pelkkä hakukuulutus. Vaan silloin täytyy mennä taustadokumentteihin, kauemmas sinne historiaan niin sanotusti, että mistä se aihealue on kummunnut sinne koko ohjelmaan. Eli täytyy tutustua siihen - ohjelman eli sen destinaation kuvaukseen ja koko sen Horisontti Euroopan strategiseen suunnitelmaan. Jotta pääsee vähän paremmin perille siitä, että mistä ne tietyn haun vaikuttavuuden odotukset on siihen tullu.
Ja kyllä siinä voi olla sitte just tietenki eroja. Et jos sä olet jossain lääketieteen puolella versus se, et se on kulttuurihakemus, niin kyllä ne varmasti on erilaisia ja
ne on kuvattu eri tavalla. Ja ne voi olla hyvin konkreettisia jossain tämmösessä lääketieteen haussa esim., että pitää tuottaa vaikka joku tietty tuote. Joku
lääkinnällinen tuote käytettäväksi teollisuuteen jatkossa. Ja sitte taas jossain kulttuurihaussa se voi olla hyvin erilaista sitten se tavoitteiden asettaminen.

Johanna: Mut sit tässä mun mielestä auttaa tosi paljon ne kestävän kehityksen periaatteet, koska se koko puiteohjelma tavallaan pyörii niitten kestävän
kehityksen periaatteiden ympärillä. Et sit kun niitä rupee miettiin, ni kyl sitten sitä vaikuttavuutta löytyy mun mielestä joka klusterista. Et tietty itelle helpointa on
ajatella se tollasesta ympäristö- ja ilmastoklusterista, kun oma tausta on siellä. Ja sitten myös siinä puiteohjelmassa nää ilmastoasiat on kans tosi keskeisessä
roolissa. Ni se on helppo ehkä itselle miettii vaikuttavuutta. Mut kyllä se näistä muistakin klustereista mun mielestä, ne pystyy sijoittaa näihin 17:ään kestävän
kehityksen tavoitteeseen.

Outi: Miten teidän mielestä tutkijat osaa ajatella näit kestävän kehityksen periaatteita sen oman tutkimuksen kautta? Et onks heijän helppo löytää, et miten
vaikka joku et ”ei köyhyyttä”, niin miten se tavallaan sit sen oman tutkimuksen kautta osataan sanottaa?

Johanna: Se ei mun mielestä oo helppoa. Et ainakin ne hakemukset, missä mä oon auttanu, ni se on jäänyt usein just mun tehtäväks, grant writerin tehtäväks tuoda ne siihen pöytään. Ja sitten että nyt näistä vähintään ne minimilauseet tähän. Ja sit johdatella sitä siihen suuntaan.

Hanna: Tää on varmaan semmonen aihe, mihin ehkä tutkijat myös itse haluais enemmän sitä koulutusta. Ja toisaalta sitä on tosi vaikea antaa, koska se on niin
siitä jokaisen tutkimusaiheesta lähtevää. Eli silloin se on ehkä helpompaa, jos sitä käsittelee sen tutkijan kanssa, pyörittelee niitä aiheita yhdessä ja miettii, mitä ne vois olla. Semmonen valmis sapluuna, ei sellasta oo. Siinä täytyy haastaa sitä tutkijaa ja tutkijan täytyy itekin haastaa ittensä miettimään sitä monelta
näkökulmalta sitten sitä omaa tutkimustaan. Horisontti Euroopassahan impaktiosioon on annettu paljon ohjeistusta. Mutta ei siinä taas anneta siihen
kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen tai siihen mitään ohjeistusta. Mutta siihen impaktiosioon on annettu tosi hyvin ohjeistusta.
Siinä on nykyään olemassa semmonen vähän niinku laatikkomainen kanvas, jossa sitten sen kirjallisen osion lisäksi laitetaan yhteen kuvan muotoon, taulukon
muotoon se, että mitä siinä tutkimuksessa oikeasti halutaan saavuttaa ja mikä on se kohdeyleisö ja miten se kohderyhmä tai sidosryhmät pystyy hyödyntämään
jatkossa niitä tuloksia. Eli se jo ohjaa tavallaan todella hyvin mun mielestä ajattelemaan sitä Horisontti Euroopan osalta nimenomaan sitä vaikuttavuutta ja
sen osion kirjoittamista.

Johanna: Sit viel tohon, että tekeeks tutkijat sitä itse tai pystyykö liittämään sen kestävään kehitykseen, niin se, et miks ehkä ei pysty, niin se voi olla vaan myös
kysymys siitä, että ei oo aikaa. Et tavallaan se tieteellinen puoli on se tärkein, mitä he työstää ja sit se jää usein siihen ihan loppumetreille. Ja sit huomataan, että tähänkin pitäis vielä äkkiä jotain saada. Niin se fokus on vain tutkijoita muualla ku siinä ehkä ensisijaisesti.

Outi: Niin ja se on ehkä vähän semmonen, et vaatii vähän syvällisempää pohdintaa, et miten tavallaan aika ylätason suuret linjat sit näkyy siinä omassa jossain tosi spesifissä tutkimuksessa.

Laura: Tää on vähän ehkä myös sellanen, että kun mehän siinä ensimmäisessä podcast-jaksossa on puhuttu vaikuttavuuden aikajänteestä, niin nyt kun tää jo ihan pelkästään sen vaikuttavuuden miettiminen yleisesti on haasteellista, niin miten sitte tää aikajänteen huomioiminen? Että kaikki vaikuttavuushan ei tapahdu heti. Niin miten tutkijat pystyy ennustamaan sitten sitä vaikuttavuutta?

Hanna: No siinä onkin tosiaan ehkä vähän haastetta. Koska tosiaan meidän mielestäkin vaikuttavuudella on lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin
vaikuttavuuksia. Ja Johanna sulla oli esimerkiks muutama esimerkki, mitkä ehkä vois vähän avata sitä, et mitä tää aikajänne voi tarkottaa.

Johanna: Tää ehkä sivuaa vähän yhtä hakemusta, missä mä olin auttamassa. Ei nyt ihan samalla tavalla, mutta esimerkinluontaisesti vois kertoo. Tämmösen
tilanteen, että on vaikka joku projekti, jossa istutetaan puita jonnekin kyliin ehkä Afrikassa, ehkä Intiassa, ehkä jossain globaalin etelän alueella. Ja sitten tavallaan et mikä se vaikuttavuus. No ehkä tutkijalle siinä on monta kysymystä, mitä hän tutkii. Et hän saattaa tutkia sen puun jotain ekofysiologiaa tai jonkun hedelmän biokemiallisia ominaisuuksia ja näin poispäin. Mut sit se isompi yhteiskunnallinen vaikuttavuus, niin niinku Hanna puhu, et se voidaan jakaa siihen lyhyen aikavälin tai keskipitkän tai pitkän aikavälin vaikuttavuuteen. Niin tavallaan sen voi jakaa tämmösiin 5 vuoden sykleihin. Elikkä projektin päättymisestä ensimmäisen 5 vuoden aikana esimerkiks tässä puuesimerkissä pystyttäs saavuttamaan maaperän kulumisen estämistä, eli eroosion estämistä. Ja maaperän laadun parantamista, koska puut heti, kun ne juuret siellä maassa kasvaa, niin heti sil on ympäristövaikutuksia siihen maaperään ja muuhun kasvillisuuteen. Eli se on lyhyen aikavälin ympäristövaikutus.

No sitten 5–10 vuotta vois olla se seuraava aikaväli. Silloin saadaan puusta ehkä jo hedelmiä, eli tulee se hedelmäntuotanto, ruokaturva-asiat sille paikalliselle kylälle. Ehkä ei vielä suuremmassa mittakaavassa, mutta pienessä mittakaavassa saadaan siitä ruokaa. Ja sitten puut myös varjostaa siellä jossain kuumalla savannilla, niin se on mikroilmastoasianakin tärkee, tuo varjoa sinne. Ja sit ne alkaa myös sitomaan hiiltä. Eli hiilensidonta jo sanotaan 10-vuotiaalla puulla on jo jonkin verran merkittävä ainakin. Ja sit vielä päästään siihen yli 10 vuoden jälkeiseen vaikuttavuuteen, niin silloin se hiilensidonta kasvaa erityisesti. Et silloin niist puista alkaa tulla pikkuhiljaa täysikasvuisia ja päästään tähän ilmastokysymykseen käsiks paremmin ja niihin hiilensidontajuttuihin. Ja sit myös luonnon monimuotoisuuden ylläpitoon, koska sit se puusto, kun se kasvaa isoks, se pystyy ylläpitämään muuta lajistoa, eläimiä ja kasveja. Ni silloin tulee luonnon monimuotoisuusasiat kysymykseen. Ja sitten myös se hedelmäsato alkaa lisääntymään kunnolla ja sit päästään kaupallistamaan ehkä niitä tuotteita ja ihan työllisyysvaikutuksia loppupeleissä sitten saadaan siitä. Niin tällee ihan konkreettisen esimerkin kautta sitä voi miettiä ja paloitella.

Laura: Tää oli kyl tosi mielenkiintonen esimerkki. Ei mulle ois tullu mieleenkään, että tällä tavalla, et jos joku tutkii jotain hedelmää tai sen kemiallisia
ominaisuuksia, niin että sit sillä on tälläsiä ympäristövaikutuksia.

Outi: Näit on varmaan aika vaikea miettii just tämmösii tavallaan epäsuoria vaikutuksia, et mitä sit just tosi pitkän aikavälin tiimoilta tulee.

Laura: Kun mietitään tätä aikajännettä, niin mietitäänkö siinäkin sitten just tämmösiä eri tasoja näitä just, että mitkä ne taloudelliset? Pitääkö ne miettii
jokaisessa ajassa erikseen? Vai onko se niin, että voidaan ajatella, että keskitytään johonkin tai niitä joitain vaikutuksia tulee enemmän jossakin ajassa ja sitten ne toiset on pienemmässä roolissa?

Hanna: Kyllä mun mielestä just näin. Että ei voi lähteä ehkä siitäkään oletuksesta, että jokainen tutkimus vastaa jokaiseen yhtä suurella panoksella. Esimerkiks että toisessa tutkimuksessa taloudellinen vaikuttavuus voi olla paljon pienempi kuin esimerkiksi yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Ja se on aivan näin. Siis näin se
pitääkin tavallaan olla. Että ei jokainen tutkimus voi vastata kaikkiin samalla tasolla. Että se täytyy myös ajatella, et se vaikuttavuus lähtee siitä tutkimuksesta
ja sen tutkimuksen aihepiiristä ja sen tekemisestä ja sen tutkimuksen tavoitteista.

Laura: Mikä on ehkä sellanen yllättävin vaikutus, mikä nyt on tullu esille että jos te ootte auttanu tutkijoita? Mikä on semmonen, mikä on teitä yllättäny, että
tämmösiäkin vaikutuksia voi syntyä?

Johanna: Sillä tutkimuksella itsellään?

Laura: Niin, tuleeko mieleen jotain?

Johanna: Ehkä se on ollut yllättävä, että niitä negatiivisiakin vaikutuksia voi olla.

Outi: No mites sit, jos tämmösii negatiivisia vaikutuksia huomataan siin hakemusvaiheessa, ni laitetaanko ne sinne hakemuksen vai jätetäänkö ne visusti
pois?

Johanna: Toi on hyvä kysymys. Ne voidaan kuvata joko siellä riskeissä, riskitaulukossa. Tai sitten mun mielestä jos ne liittyy niihin EU 6:een, niihin
palautumissuunnitelman ja elpymissuunnitelman ympäristöhaittoihin, niin ne pitäs siinä kohdassa mainita sitten, et jos ne liittyy näihin ilmastoasioihin tai
ekosysteemien ennallistamiseen tai vesiensuojeluun niin sitte siinä kohdassa.

Laura: Miten tutkijat sitten suhtautuu siihen, että tulee semmosia negatiivisia vaikutuksia? Että onko he itse yllättyneitä vai onko he hyvinkin tietosia niistä?

Hanna: No meil ei kauheasti oo ollu semmosia, me ei olla päästy ihan vielä niin pitkälle tässä meijän grant writing –työssä, että oltais päästy niin montaa erilaista hanketta tukemaan.

Outi: Se on varmaan toisaalta ihan hyvä, jos ei niit negatiivisii vaikutuksii niin kauheesti vastaan tuukaan?

Hanna: Joo, mutta se voi tietenkin olla, että se tutkijakaan ei ehkä osaa ajatella sitä sillä tavalla, että sillä voi olla jotain negatiivisia vaikutuksia. Esimerkiks just jos tekee tutkimusta, jossa lennetään paljon maasta toiseen, eli sitte siitäkin jo tulee negatiivista ilmastovaikutusta. Et toisaalt ne voi olla semmosii konkreettisia tekoja, joilla sitä voi myös muuttaa plussalle, että miettii sitä suunnitelmaa ja siltä kannalta, et tarviiko mun lentää niin paljon. Tai jos tekee jotain meritutkimusta,
että tutkii koralleja vaikka, että joutuuko niitä irrottamaan vai voiko niitä tehdä jotenkin muuten. Et tavallaan ehkä sitä täytyis miettiä jo siinä tutkimussuunnitelmaa miettiessä, että miten niitä. Mut se on varmaan sellaista, mitä tutkija ei automaattisesti tai se on vaikea miettiä niitä oman tutkimuksen vaikutuksia, myös niitä negatiivisia tai ylipäätään. Se on ehkä hankalaa. Siihen toivottavasti on enemmän noissa kaikissa tohtorikoulutusohjelmissa ja muissa jo annettavissa jotain koulutusta tai semmosta, et miten se tutkija lähtee sitä omaa tutkimustaan miettimään ja haastamaan itsensä siihen ajatteluun.

Outi: No mites sitten tätä kaikkea vaikuttavuutta vaikka siinä ihan hakuvaiheessa jo osotetaan? Onks täs hakuvaiheessa jo tämmöset mittarit tai indikaattorit oleellisia, et pitääkö niitä löytyy sieltä, vaikka nyt jos näistä EU-hakemuksista puhutaan?

Hanna: Hakemuksissa on yleensä erillinen vaikuttavuusosio, jossa kuvataan just nää tieteelliset, taloudelliset ja sosiaaliset vaikuttavuudet. Ja tavat ja keinot, joilla näihin päästään. Ja myös se, että miten näitä tutkimuksen tuloksia hyödynnetään jatkossa ja se kohdeyleisö, joka voi näitä tuloksia sitten esim. hyödyntää. Ja todellaki se pitkällä aikavälillä myös, että ei vaan sen tutkimuksen aikana, vaan sitten myös sen jälkeen. Ja tosiaankin myös ne mittarit, joilla tätä vaikuttavuutta mitataan, niin ne on tärkeä kyllä kuvata jo siin hakemuksessa.

Johanna: Ja kaikkeehan ei voi mitata. Et sekin pitää sit myöntää, että on mitattavia muuttujia, mut sit on myös aika paljon laadullisia, mistä on vaikea
saada suoraa lukemaa. Mut yritetään aina tutkijaa kannustaa, et ainaki joku niistä tavoitteista ja vaikutuksesta olis mitattavaa, vaikka kaikki ei olis. Ja sit tossa
mittaamisessa vielä, niin tavallaan se hakemustemplaattikin, se johdattelee kahteen mitattavuuden yksikköön. Et siihen skaalautuvuuteen, joka tarkottaa sitä,
et kuinka laajalle kohdeyleisölle se vaikuttavuus ulottuu. Ja sitte merkittävyys, joka taas ehkä numeerisesti sitä vaikuttavuuden suuruutta enemmänkin sitten kun sitä kohderyhmän laajuutta.

Outi: Miten paljon sitte tota vaikuttavuusosiota tai impact-osiota vaikka nyt näissä EU-hakemuksissa nää rahoittajat painottaa? Et onko se hirveen iso osa sitä
arviointia, et tuleeko sitä rahaa siitä hakemuksessa, vai onko se vaan pieni?

Hanna: Tässä Horisontti Euroopassa se on yksi kolmesta arvioitavasta kriteeristä. Ja siinä ei vaan arvioida sitä pelkkää vaikuttavuutta, vaan myös niitä tapoja ja
keinoja, joilla se tutkimus pyrkii vastaamaan haun odotettuihin vaikuttavuuksiin ja tuloksiin. Ja koska ne haut on yleensä tosi laajoja, käsittelee monta tieteenalaa yhdessä hakemuksessa, niin se odotettu vaikuttavuuskin on yleensä laaja ja monisyinen. Mutta esimerkiksi Suomen Akatemialla tämmönen yhteiskunnallinen vaikuttavuus ei oo ainakaan aiemmin ollu se arviointikriteeri. Kuten Johannakin tossa sano, että esimerkiks ne kestävän kehityksen tavoitteet on lähinnä sen Akatemian oman toiminnan kuvaamista varten. Ja se ei oo ollu arviointikriteeri. Mutta nyt tosiaan Akatemian syyskuun haun osalta tulee hieman uudistuksia ja muutoksia, jolloin ei vielä ihan tarkkaan osata sanoa, että miten tässä uudessa esimerkiks tutkijatohtorin ja akatemiatutkijan yhdistetyssä haussa tää arviointi menee. Et se täytyy sit vielä syksyn osalta tarkastella. Mutta ainakaan ehkä odotettavissa ei oo mitään näin laajaa, kuten tossa EU-puiteohjelmassa se arviointi olis. Että se on tosiaan siinä puiteohjelmassa 1/3 niistä pisteistä. Eli se on iso osa, että sillä voi voittaa ja menettää kyllä sinänsä aika paljon.

Johanna: Ja sit vielä tää koskee nyt tutkimus- ja innovaatiohankkeita, mut sit on myös nää pelkät innovaatiohankkeet, joissa sitä vaikuttavuusosiota painotetaan
vielä enemmän kun niitä muita osia.

Outi: Miten tää on nyt muuttunu, miten edellisessä puiteohjelmassa tää vaikuttavuus oli huomioituna?

Hanna: Se oli huomioitu, mutta paljon ehkä pienemmässä roolissa sinänsä. Eli siihen ei ollu annettu esimerkiks näin paljon ohjeistusta ja esimerkkejä jo ihan
EU:n toimesta. Että se on kyllä ihan selvästi kasvanut sieltä puiteohjelma puiteohjelmalta. Ja nyt ollaan jo aika ns. kovalla tasolla. Että se vaikuttavuus on
tärkeä osa sitä hakemusta ja sitä tutkimusta.

Johanna: Samalla lailla se oli arvioitu siis yhtä tärkeänä arviointikriteerinä. Mut nyt sit niinku sanoit Hanna, ne ohjeet on tullu paljon tarkemmiksi. Eli varmaan vois kuvitella, että EU:ssakin on huomattu, että ne ei ollu niin laadukkaita tai hyviä ne vaikuttavuusosiot suuressa mittakaavassa. Niin nyt on haluttu antaa enemmän ohjeita siihen, että osataan tehdä semmosia hakemuksia, jotka tuo sitä vaikuttavuutta.

Hanna: Joo ja se on kuitenkin EU:n politiikkaa, poliittista päätöksentekoa. Niin sieltä tavallaan myös toivotaan niistä ihan yksittäisistä hakujulistuksista ja niistä
tuloksista sitten jo tavallaan pontta sinne jatkoon, mihin se politiikka on EU:ssa menossa. Eli silloin kun se kirjoitetaan auki, se politiikka tulee myös lähemmäksi. Ja jos vaikuttavuudella pystytään jo vaikuttamaan sinne politiikkaan ja poliittiseen päätöksentekoon, niin se on se EU:n päätavoite. Eli silloin ollaan siinä
tutkimuksessakin jo todella pitkällä ja hyvällä tasolla.

Outi: No mitäs sitte, minkälaisia palveluita Turun yliopisto nyt tarjoaa tutkijoille tän vaikean vaikuttavuusosion kirjoittamisen tueksi? Et ainakin että nyt teil oli vähän niinku uutena juttuna tämä grant writing. Minkälaista muuta tukea, jos siitä haluutte vielä vähän kertoa?

Hanna: No joo, tosiaan Johanna on nyt oikeestaan ainut grant writing -henkilö tällä hetkellä. Eli Johannan ihan työajan perusteella pystytään tämmöstä grant writing - tukee sitte osottaa, mukaan lukien se vaikuttavuus ja se muu kirjoittaminen. Mutta meillä on tosiaan myös tämmöstä ns. ehkä erityinen tuki just Horisontti Eurooppa – hankkeille, jotka koordinoidaan Turun yliopistosta käsin. Ja siinä tuetaan sitä kirjottamista ja partnereitten kontaktointia. Ja siis kaikkea mahdollista, mitä siihen hankkeen aloittamiseen tai siihen hakemuksen kirjoittamiseen kuuluu. Ja siinä on mukana tietenkin tää vaikuttavuusosio. Että voidaan tukea siinä. Ja se jatkuu nyt tässä loppusyksystä 2022 ja ens vuonnaki sitte 2023, 2024 mahdollisesti riippuen nyt kaikista resursseista. Mutta et jos lähtee koordinoimaan hanketta, niin ollaan sitten luvattu vähän enemmän tukee ku aikasemmin tähän hankkeen aloitukseen ja hakemuksen kirjoittamiseen.

Johanna: Ja sitten myös kannustetaan välillä tutkijoita hankkimaan konsultteja. Mutta niissä konsulteissa mitä mä oon nähny, että hyödyllisintä on se, et tavallaan kun ei itse ehdi auttaa kaikkia, niin sitten konsultti voi hoitaa osan. Me ollaan nyt käytetty tarpeeksi montaa konsulttia, et tavallaan tietää jo sen, mitä heiltä saa. Että itellä on ainakin semmonen olo, että välttämättä se konsultti ei pysty auttamaan ehkä sen paremmin kuin mekään, mutta me ei ehditä auttaa kaikkia. Jotenka tavallaan sitten ne on hyödyllisiä kiiretilanteissa ainakin.

Laura: Mitkä on semmoset hyvät menetelmät, millä sitä vaikuttavuusosioita voidaan sen tutkijan kanssa työstää? Onko se joku työpajatyöskentely vai ihan
keskustelu, vai millä tavalla teidän mielestä se onnistuu parhaiten?

Johanna: Yksittäisen hakemuksen kohdalla ehkä ihan vaan keskustelu. Et siin ei ehkä työpaja oo niin hyödyllinen. Tietty jos useamman tutkijan kanssa ruvetaan
pohtimaan, niin sitten joku työpaja vois olla tosi hyväkin. Sit mietittiin, et jonkunnäköinen, meillähän ei varsinaisesti oo mitään impakti- tai vaikuttavuustemplaattia, niinku esimerkiks Oulun yliopistolla on tää Impact Helper, mitä ollaan vähän benchmarkattuki ja voitas vielä vähän enemmänkin sitä tutkia. En oo siis nähny tätä templaattia, mutta käsitykseni siitä on, et siin on tämmösii ohjaavia kysymyksiä, jotka just kytkee sitä siihen kestävään kehitykseen ja muihin sitte vaikuttavuuden osa-alueisiin. Niin tämmönehän vois olla meille hyödyllinen kanssa.

Hanna: Mut ehkä just hakemuksen osalta tutkijan kanssa keskustelu ja kysymysten esittäminen ja sen tutkijan haastaminen siihen just, että löydetään sitte yhdessä ne vaikuttavuuden osa-alueet ja kestävän kehityksen tavoitteet esimerkiks. Ni se on varmaan semmonen helpoin tapa tavallaan näin yksittäisen
tutkijan kanssa työskentelyssä.

Laura: Mitten isommissa konsortioissa, ootteko te tukenu kokonaisia konsortioita? Vai onko se sitten enemmän sitä, että tuetaan niitä meidän tutkijoita, jotka on osa sitä konsortiota ja vie sitä tietoa sitten sitä kautta sinne konsortioon?

Hanna: No enemmän se on ollu ehkä sitä, että tuetaan niitä meidän tutkijoita, jotka aika usein ovat partneriroolissa siinä hakemuksessa. Jollon silloin se vastuu ei oo meidän tutkijoilla, vaan se on siellä konsortiolla tai sen konsortion johtajalla, koordinaattorilla. Mutta kyllä niissä tapauksissa nyt varsinki tän erityisen tuen
osalta on tarkoitus nimenomaan se, että jos Turusta lähdetään koordinoimaan hanketta, niin tuetaan sitte myös siinä sen koko hankkeen kirjoittamisessa ja
vastuussa siinä sitä meidän tutkijaa.

Johanna: Siis silloinhan se on koko konsortion tukemista, kun se koordinoidaan Turun yliopistosta. Eli nää, missä nyt mä oon auttanu grant writerina, niin kyl se on ollu sit sille koko konsortiolle. Koska se koordinaattorihan vetää sitä koko kirjoittamista.

Outi: No mistäs sit tutkijan kannattaa lähteä liikkeelle siinä, kun hän miettii sitä oman tutkimuksen vaikuttavuutta, et mitä siinä pääsee alkuun?

Hanna: Mun mielestä siinä kannattaa ihan ensin ajatella sitä ylipäätään sitä kontekstia, missä se oma tutkimus on ja mikä on sen tutkimuksen tieteellinen vaikuttavuus. Ja sitä kautta lähteä sitten miettimään, että mikä voisi olla se taloudellinen vaikuttavuus ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Ja miten näitä vaikuttavuuden osia voitais sitte mitata ja osottaa. EU:lla on nimenomaan ainakin annettuna tosiaan näihi Horisontti Eurooppa -hakemuksiin tosi hyviä kysymyksiä, joilla voi lähtee avaan ja miettiin sitä.

Sitä voi esimerkiksi ajatella ensinnäkin se, että mikä on se syy tai aihe tai tarve, jonka takia tää kyseinen tutkimus tehdään. Ja mitä odotetaan, että saavutetaan sen projektin loppuun mennessä. Ja mitkä on ne tiedon levittämistavat ja keinot tai tulosten ja tiedon hyödyntämistavat. Ja miten tietoa ja tuloksia projektista
välitetään ja kommunikoidaan muille. Ja sitten just se, että kuka hyötyy hankkeen tuloksista ja kuka vois hyödyntää niitä jatkossa. Eli tavallaan viitataan jo vähän sit tämmösiin IP- ja omistusoikeus- ja mahdollisiin tämmösiinki asioihin. Ja erityisesti just se, että mikä on se muutos, minkä tämä hanke tuottaa sille kohdeyleisölle tai sille sidosryhmälle. Ja mikä on se tieteellinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus, jonka projekti saavuttaisi suhteessa siinä hakukuulutuksessa nimenomaan annettuihin oletettuihin tavoitteisiin. Ja tätä kautta sitten ehkä alkaa hahmottaan sitä, että mihin se mun tutkimus oikeasti vaikuttaa, pystyy vaikuttaa.

Johanna: Tossa vielä kun siis varsinkin siinä EU-hakutemplaatissa, niin siinä on tärkeä viitata niihin niinku sanoit Hanna niihin haun tavoitteisiin. Mut tavallaan sit pitää muistaa myös se, et se ei yksin riitä, et ympäripyöreesti vaan toistaa sitä samaa lausetta, jonka se hakukuulutus sanoo. Vaan siin pitää tarkentaa se ihan
siihen, et mitä se oma tutkimus tekee siihen tavoitteeseen liittyen.

Hanna: Joo ja sit ne on just helppo havaita esimerkiks johonki taulukkoon. Eli sulla on ihan suoraan se, mikä siin hakukuulutuksessa sanotaan. Että tämmönen
odotettu tavoite vaikka on tai vaikuttavuus on. Ja sitte kirjaa siihen viereen, että miten nimenomaan tämä mun tutkimus vastaa siihen ja millä keinoilla. Ni se jo
lähtee sitte avaamaan sitä.

Outi: Eli lyhyesti et lue ohjeet huolellisesti, sieltä tulee kaikki vastaukset.

Hanna: Kyllä, just näin. Ja täytyy vaan jaksaa perehtyä siihen ja myös siihen taustaan. Niinku puhuttiin, että mikä se poliittinen päätös tai poliittiset tavoitteet siellä takana on. Mikä EU:n puiteohjelman strategia on. Ni se avaa jo vähän sitä, että miksi tässä haussa on nämä tietyt odotetut tavoitteet ja vaikutukset.

Laura: Nyt ku te ootte nähnyt useampia näitä tämmösiä hakemuksia, niin mikä teidän mielestä on tärkeimpiä asioita siinä menestyksekkäässä impact-osiossa?

Johanna: No ne on varmaan just noi, mitä sä Hanna äsken kuvasit. Että tavallaan on otettu huomioon kaikki ne impaktin osa-alueet ensinnäkin, se tieteellinen ja
taloudellinen ja yhteiskunnallinen. On otettu huomioon se aikajänne ja viitataan sen haun niihin toivottuihin tai odotettuihin vaikutuksiin ja plus sitten siihen
ylemmän tason politiikkaan ja strategiaan. Ja sit ennen kaikkea se, että se viedään sen yksittäisen hakemuksen tasolle. Et tavallaan ihan konkreettisesti, miten tämä vastaa siihen. Niin kyl varmaan tossa ne tärkeimmät vinkit. Tuleeks sulle Hanna jotain vielä sit, mitä ois nähny?

Hanna: Niin ja sit et se on ehkä kirjotettu suhteessa siihen tehtävään työhön, että se on siis realistinen. Että ei tavoitella kuuta, kun sinne ei päästä. Ja se, että
realistisesti mietitään, mihin voidaan vaikuttaa ja mikä on se kohdeyleisö.

Laura: Onks sitten jotain yhdistäviä tekijöitä, mitkä yhdistäis tälläsiä menestyneitä rahoitushakemusten impact-osioita? Löytyykö semmosta samankaltaisuutta niistä, vai onko se aina tapauskohtaista?

Hanna: Tää on ehkä vähän sama vastaus tässä ku tossa just edellä. Että se vaikuttavuus on oltava realistinen ja vaikuttavuuden arviointiin on käytetty erilaisia
mittareita. Ja just tätä aikajännettä otettu huomioon, eli lyhyen ja pitkän aikavälin vaikuttavuutta. Ja että sillä vaikuttavuudellahan, tavoitetulla muutoksella on
oikeasti joku kohde, johon sitten vaikutetaan ja saavutetaan se odotettu muutos. Ja että se tosiaan linkittyy selvästi sinne rahoittajan niihin antamiin strategiaan ja odotettuihin tuloksiin. Ja mm. täs Horisontti Euroopassa ottaa huomioon esimerkiksi ilmastotavoitteet ja kestävän kehityksen tavoitteet, ni sitte ollaan jo
todella pitkällä. Ja jos vielä pystytään ottamaan huomioon se poliittinen päätöksenteko ja se, miten esimerkiks se oma tutkimus muuttaa sitä poliittista
ajattelua tai ohjaa vaikka ajattelemaan sit toiseen suuntaan, ni se on jo tosi hyvä.

Johanna: Mut se vielä, että tavallaan ihan miten se on kirjoitettu se rakenne, niin se on tosi vaihtelevaa. Et siihen en ainakaan ite osaa sanoa mitään semmost, et pelkästään näin tehtynä se on hyvä. Et siinä monenlainen voi olla hyvä, kuhan se sisältö sitten vaan tulee esille. Et se voi olla enemmän narratiivinen, mitä vaikka ihmistieteissä käytetään ihan selvästi. Sit taas luonnontieteilijät tykkää taulukoista et on paljon taulukoitu ja molemmat toimii. Siis riippuu siitä aiheesta ja tutkijan omasta halusta, miten se haluaa tehdä.

Laura: Onko käytetty jotain aikajanoja, että kun just tota pitkää ja lyhyttä ja näitä on, ni onko kukaan tehny semmosta aikajanaa sinne impact-osioon?

Johanna: Siis oon mä nähny semmosii hakemuksia, mut mä en oo tainnu olla auttamassa semmosessa, missä olis laitettu se ihan janaks.

Hanna: En myöskään muista, et oisin näissä nyt hiljattain olleissa nähny suoraan, mutta miksei. Siis sinänsä ku Johanna sano, et se tavallaan se muoto on vapaa. Että jos se myös auttaa hahmottamaan lukijaa, että milloin mitäkin tapahtuu, niin voisin aivan hyvin laittaa semmosenki kuvan sinne.

Outi: Oisko teillä antaa tähän loppuun vielä joku hyvä ohje, et mikä ois tärkeintä pitää mielessä, ku tätä vaikuttavuutta lähtee omassa tutkimuksessa pohtimaan?

Johanna: Kannattaa olla aika luova, antaa ajatuksen villisti lentää. Mut sitten pitää ne realiteetit hanskassa. Että tavallaan kartoittaa laajasti ensin sitä vaikuttavuutta ja sit ehkä miettiä, et mitkä nyt oikeesti sitten on niitä realistisia, mitkä siihen hakemukseen kannattaa kirjoittaa. Mut semmonen luova vaihe kannattaa ehkä olla siinä, et yrittää keksiä vaan kaikkea mahollista.

Hanna: Joo. Ja sitten vaan perehtyä tosi tarkasti niihin annettuihin ohjeisiin. Että sieltä se vastaus löytyy niinku sanottiin. Että siellä yleensä todella tarkkaan just
kuvataan ne, mitä odotetaan tuloksilta ja vaikuttavuudelta. Ja niihin ku pystyy vastaamaan, ni silloin ollaan hyvin pitkällä jo siinä, että ollaan vastattu niihin
kysymyksiin.

Outi: Tää oli hyvä kiteytys. Hei kiitos ihan tosi paljon, Hanna ja Johanna teille molemmille, et ehditte superkiireisestä aikataulusta ottaa tän pienen hetken, et
ehdittiin jutella. Oli tosi tosi mielenkiintoinen juttuhetki.

Laura: Kiitos munki puolesta. Täs tuli tosi hyviä pointteja. Mä uskon, että täst saadaan vähän semmosta just kontekstiin tätä vaikuttavuusasiaa, ni se on tosi
hyvä. Me jatketaan sitten uudella näkökulmalla seuraavassa jaksossa. Seuratkaa Turun yliopiston avoimen tieteen kiihdyttämön some-tilejä, Twitteriä ja Instaa, niin me kerrotaan sitten siellä, milloin seuraava jakso on taas kuunneltavissa.

Outi: Joo, kuullaan taas sitten ensi kerralla. Kiitos.

Laura: Moikka!

Hanna: Moi moi.

Johanna: Moi, kiitos.

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana on Turun yliopiston kestävän kehityksen asiantuntija Jutta Mäkinen. Hänen kanssaan puhutaan erityisesti kestävästä kehityksestä ja vaikuttavuudesta. Lisäksi jutellaan siitä, miten kestävä kehitys liittyy vaikuttavuuteen ja miten tutkija voi konkreettisestikin huomioida kestävän kehityksen omassa tutkimuksessaan.

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine

Laura: Hei! Mä oon Laura.

Outi: Ja mä oon Outi ja tämä on Vau, mikä vaikutus! –podcast.

Laura: Tän päivän jaksossa me jutellaan vaikuttavuudesta tutkimusrahoituksen näkökulmasta. Me keskustellaan muun muassa siitä, minkälaisia vaatimuksia rahoittajilla on vaikuttavuuden suhteen, mitä palveluita tutkijoille on tarjolla meidän yliopistossa ja minkälainen on hyvä impact-osio rahoitushakemuksessa.

Outi: Vieraaksi me ollaan tänään saatu Turun yliopiston Tutkimusrahoitus - yksiköstä Hanna Honkanen ja Johanna Toivonen de Gonzales. Voisitte tähän alkuun nyt kertoa lyhyesti, et keitä te olette ja mitä te teette täällä.

Hanna: Moi vaan, mä oon Hanna ja tosiaan tutkimusrahoituksen asiantuntija. Mun vastuualueella on enemmän juuri nämä kansainväliset EU:n rahoitukset eli Horisontti Eurooppa -puiteohjelma tällä hetkellä. Tuen erityisesti teknillisen tiedekunnan ja matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan tutkijoita kaikilla osaalueilla oikeestaan. Eli budjetista ja kirjoittamisesta ja kommentoinnista. Sit joskus jopa niitten arviointien läpikäymiseen, että mikä hakemuksessa on ollu hyvää ja mikä on ollu huonoo esimerkiks.

Johanna: Mä olen Johanna Toivonen de Gonzales, myös tutkimusrahoitusyksikössä toimin Hannan kanssa grant writerina. Tää grant writinghan on meillä vähän uusi toiminto tutkimusrahoituksessa, eli se alko viime vuoden puolella. Mä autan siis hakemuksen kirjoittamisessa erityisesti. Alukshan meillä oli fokus näissä globaalin etelän yhteistyön hakemuksissa, mut nyt sitten ihan Horisontti Eurooppa - puiteohjelmassa yleisesti. Eli autan kaikkien alojen hakemuksia. Tietty mun oma alani on ympäristötieteissä ja biologiassa, että ne hakemukset on mulle jonkin verran tutumpia, niin niissä pystyy auttamaan vähän syvällisemmin. Mutta kaikissa Horisontti Eurooppa -hakemuksissa autan.

Outi: Kirjotaks sä ihan niitä substanssiasioitakin hakemukseen? Vai pitääks tutkijan itse kirjoittaa se sisältö, et sä autat sit enemmän teknisessä puolessa?

Johanna: No siis lähtökohtaisesti en kirjota substanssia, että se on tutkijan. Mutta sitten se riippuu tosi paljon siitä aiheesta. Että on hakemuksia, joissa mä olen kirjoittanu sitä substanssia, kun se ollu lähellä sitä omaa alaa. Mutta se on tosi vaihteleva skaala oikeestaan se, missä sitä apua pystyy tarjoamaan. Että joskus se on ihan niitä pieniä teknisiä juttuja tai pelkkää kommentointia ja joskus sitten on ihan tosi syvällistä kirjoittamista.

Outi: Nyt jäi kiinnostaa, ku tää on nyt ihan uus juttu tää grant writing -palvelu, jos näin voi sanoa, ni onks näitä paljon nyt tullu kyselyitä tästä aiheesta tai ootteks te paljon tehny näitä? Tietääkö ihmiset, osaaks he pyytää tätä?

Johanna: No nyt pikkuhiljaa on. Meillä on kehittyny oikeestaan vakioasiakaskunta, joka osaa pyytää niitä. Et ihan mielellään tarjotaan laajemminkin. Mutta vielä ollaan ehkä siinä tilanteessa, että mainostetaan sitä, että meillä on tämmönen. Ja meillähän ei oo kun nyt yksikös tällä hetkellä yksi positio tähän, että sitä ollaan tietysti laajentamassa ja miettimässä eteenpäin. Yliopistolla on sitten tietysti näissä yksiköissä ja tiedekunnissa joissain omia. Mutta siis joo, yritetään sitä saada enemmän näkyväks. Tietty siinä on se, että kun on nyt vaan yksi ihminen tekemässä sitä, niin sit pitää miettiä, et kuinka paljon sitä uskaltaa sit tarjota, et mitä mä ehdin tehdä.

Laura: Toi on kyl tosi mielenkiintosta ja varmaan ihan kysyntää riittää sitte, kun siit tulee enemmän tietoa. Meil on tässä podcast-sarjassa myös pyrkimyksenä ymmärtää sitä, että mitä se vaikuttavuus nyt sit oikeestaan on. Ihan ekassa jaksossa me ollaan käyty läpi muutamia määritelmiä muun muassa Suomen Akatemialta, et miten he määrittelee vaikuttavuutta. Mä haluisin nyt tähän alkuun myös kysyä sitä, että mitä teidän mielestä tutkimusrahoituksen asiantuntijoina se vaikuttavuus tarkoittaa?

Johanna: No tavallaan ku ollaan yliopistossa, niin me Hannan kans jo sitä pohdittiin, että mistä tässä kannattaa lähteä liikkeelle sitä avatessa. Mut molemmat oltiin sitä mieltä, et tavallaan se tieteellinen vaikuttavuus on se lähtökohta. Eli tuetaan korkealaatuista tiedettä, yliopistossa tutkijat tekevät korkealaatuista tutkimusta. Ja sit sen kautta tavallaan syntyy sit se yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Ja vielä siihen tieteelliseen vaikuttavuuteen tai sitä fasilitoi se, että on korkealaatuinen infra, mitä meillä Turun yliopistossa onkin ja korkealaatuinen tutkimusympäristö. Ja näitä kaikkia me tarjotaan. Mut tosiaan se yhteiskunnallinen vaikuttavuus tulee sit sen tieteellisen vaikuttavuuden jälkeen. Ja siinä on sit nää erilaiset ulottuvuudet. Eli sosiaalinen tai yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Sit on myös ympäristöön liittyvä vaikuttavuus, se ehkä lukeutuu siihen yhteiskunnalliseen jollain osin. Ja sit vielä taloudellinen vaikuttavuus. Nää soveltaa sitä tieteellistä vaikuttavuutta jollain tavalla. Ja sitte ku siitä viestitään aktiivisesti, niin sitä kautta sitten syntyy se yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja siinä tietysti viel ne kohderyhmät ja sidosryhmät on tärkeässä roolissa.

Hanna: Just mä ajattelin, et se on ehkä yleistajuisemmin sanottuna, että miten hyvin tietyllä toiminnalla onnistutaan saavuttamaan halutut tulokset ja vaikutukset. Ja sitte just sitä vaikutusten arviointia ja mallintamista on sit taas se, että mitataan ja kuvataan toiminnalla aikaansaatuja muutoksia.

Outi: Me pohdittiin myös siinä meidän ihan ensimmäisessä jaksossa, et ainaki meijän mielestä vaikuttavuudesta puhutaan nykyään selvästi enemmän ku ennen ja sen merkitys on ehdottomasti kasvanu. Ootteks te samaa mieltä ja näkyyks se teidän työssä esimerkiks?

Hanna: Joo kyllä siis, tavallaan ehkä se merkitys on aina ollu siellä, mutta sitä korostetaan nyt todella paljon monissa rahoittajienkin ohjeissa ja ehdoissa ja arvioinneissa. Ja kyl se meidän työssä näkyy, että se vaikuttavuusimpakti kyllä leijuu ilmassa vähän niinku silmien edessä koko aika. Että se on kyllä nyt ehkä semmonen hot topic sinänsä noissa meidänkin alan konferensseissa esimerkiks. Että vaikuttavuudesta kyllä puhutaan ja monella tasolla.

Johanna: Ja siihen on joutunu itekki tavallaan kouluttautumaan ja miettimään sitä ihan eri tavalla kuin ennen, että mitä se on. Että pystyy sit sitä selittämään myös tutkijoille. Että joo, paljon sen kans on miettiny. Mut sit myös välillä tulee semmonen impaktiähky. Ja sit mä palaan aina siihen, et kuitenkin se perustoiminta, mitä yliopistossa tehdään, niin se on se tieteellinen tutkimus ja tieteellinen vaikuttavuus. Ja ilman sitä meillä ei oo sit sitä muuta vaikuttavuutta.

Outi: Nii et kyllähän sitä vaikuttavuutta syntyy, kun tieteellistä tutkimusta tehdään ihan ilman et sit puhutaanki. Mut et nyt on ehkä tämmönen trendi, et halutaan se sanottaa tosi selkeesti, et mikä se sille suurelle yleisölle on se hyöty tästä tieteellisestä tutkimuksesta.

Hanna: Ehkä tavallaan myös tuodaan sitten se tiede lähemmäs myös tavallista kansaa ja poliittista päätöksentekoa, koska se sanotetaan saman tien auki, että mitä se vaikuttavuus ja mitä se taloudellinen ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus minun tutkimuksessani esimerkiks just on. Ni sit se ehkä on tavallaan myös yleistajuisempaa sitten muille.

Laura: Sehän on tosiaan, että rahottajathan myös edellyttää vaikuttavuutta, kun toki sitten julkisilla varoilla kun sitä tieteellistä tutkimusta tehdään. Miten esimerkiks teijän mielestä Suomen Akatemian vaatimuksissa näkyy tää vaikuttavuus tällä hetkellä?

Hanna: Akatemialla pääpaino on edelleen siinä tieteellisessä vaikuttavuudessa. Mutta kyllä tutkimuksen liittyminen kestävän kehityksen tavoitteisiin on esimerkiks tärkeää. Että siellä Akatemian hakemuksessa ne kestävän kehityksen tavoitteet tulee ujuttaa siihen omaa tutkimukseensa ja miettiä sen oman tutkimuksensa kannalta, mitkä kohteet on semmosii, mihin se sun oma tutkimus liittyy.

Outi: Onks Akatemian hakemuksissa jo ihan tämmöst erillistä impact-osioita vai onks se vaan leivottu sinne?

Hanna: On siellä semmoset osiot tosiaan. Että toisessa pitää kuvata kestävän kehityksen vaikutukset ja periaatteet ja miten ne siinä omassa tutkimuksessa näkyy. Ja sitten siellä on myös erillinen osio, missä kuvataan sitä yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja myös otetaan kantaa siihen taloudelliseen ja tieteelliseen vaikuttavuuteen. Eli kyllä se siellä hakemuksessa täytyy aika monella tasollakin kuvata.

Johanna: Mut siinä on tietysti se, että se yhteiskunnallinen vaikuttavuus -kappale ei oo sen yksittäisen hakemuksen arviointikriteeri, ainakaan ollu tähän asti. Et nythän pitää vielä odottaa ne syksyn ohjeet, kun ne tulee auki. Mutta se on kuitenkin Akatemialle tärkeä oman toiminnan arviointi ja Akatemian pitää pystyä raportoimaan siitä, miten heidän rahoittamat hankkeet tukee kestävän kehityksen periaatteita. Ja silloin sen täytyy löytyä niistä hakemuksista. Ja sitten on tietty näitä erityishakuja, niinku nyt on ollu tää vihreän kehityksen ja digitaalisuuden haku. Siellä on tää ”do no significant harm” –periaate. Eli EU:n jäsenvaltioiden elpymis- ja palautumissuunnitelman periaate, jossa mainitaan kuusi ympäristötavoitetta, johon se hanke ei saa tuottaa haittaa. Niitä on mm. ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen, sit on vesialueiden kestävä käyttö ja myös merialueet siihen lukeutuu samaan. Kiertotalouden edistäminen, ympäristön saastumista edistävät toimet. Ja sit vielä luonnon monimuotoisuuden suojelu ja ekosysteemien ennallistaminen. Eli näähän on sitte vaikuttavuuskuvausta myös, mut siinä mielessä, et se hanke ei saa tuottaa negatiivisia vaikutuksia näille tärkeille periaatteille.

Outi: Mites kansainvälisellä tasolla, esimerkiks tää Horisontti Eurooppa, mites vaikuttavuus näkyy näissä hakukuulutuksissa ja rahoitusehdoissa ja vaatimuksessa yleisesti? Et ilmeisesti EU-hakemuksissa aika tärkeässä roolissa tää vaikuttavuus?

Hanna: Joo ja tosiaan Horisontti Eurooppa on EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma, mikä nyt tällä hetkellä jatkuu vuodesta 2021 vuoteen 2027 asti. Ja se on EU:n suurin tällainen rahoitusohjelma, missä budjetti on noin 95 miljardia euroa. Eli sieltä rahotusta olisi hyvin kyllä saatavilla. Sen puiteohjelman tavoitteena on edistää eurooppalaista tiedettä ja kilpailukykyä. Keskiössä on ilmastotoimet ja kestävän kehityksen periaatteet. Tää vaikuttavuus näkyy nimenomaan Pilari 2:n suurissa konsortiohankkeissa, jossa sitten sitä yhteiskunnallista vaikuttavuutta erityisesti painotetaan.

Johanna: Eli siellä kun siihen puiteohjelmaanhan kuuluu myös nää kovat tieteen haut, eli nää ERC-haut ja Marie Curiet, niin siellä tää yhteiskunnallinen vaikuttavuus ei oo ihan samassa roolissa. Mutta just nää kuusi klusteria, jotka on siinä pilari 2:ssa, jossa pyritään ratkaisemaan suuria globaaleja haasteita ja Euroopan kilpailukykyä ja teollisuuden kilpailukykyä edistämään, niin siellä se näkyy. Nää klusterithan on, siellä on terveysklusteri, missä on kaikki nää lääketieteelliset haut. Sit on ihmistieteiden ja kulttuurialan klusteri 2. Sit on turvallisuuskysymysten klusteri. Nää on muuten tosi vaikee sit kääntää suomeksi, koska mä olen tottunu englanniks käsittelemään, mutta yritän nyt tässä miettiä nää suomenkielisetkin nimet. Sit on 4 eli digitaalisuus, teollisuus ja avaruusalat. Ja sitten 5 ilmasto, energia- ja liikenneklusteri. Ja sit tää 6 vielä ruokaan liittyvät tutkimukset, bioekonomia, luonnonvarat ja ympäristö.

Laura: Ootteks te muuten huomannu, että onko siinä vaihtelua, että onko joihinkin näistä klustereista helpompi löytää niitä vaikutuksia tai vaikuttavuutta kun sitten taas toisessa? Vai onko kaikille yhtä haasteellista?

Hanna: No kyllähän se varmaan vähän siitä aihealueestakin tosiaan tai aiheesta riippuu. Että niissä hakukuulutuksissa se vaikuttavuus on esillä näkyvästi monella eri tasolla. Eli tavallaan siellä on ensin mainittu odotetut tulokset ja vaikutukset, jolloin sitten on tärkeää vastata nimenomaan niihin, mitkä siinä hakukuulutuksessa on ilmotettu. Ja se ei oikeastaan riitä se pelkkä hakukuulutus. Vaan silloin täytyy mennä taustadokumentteihin, kauemmas sinne historiaan niin sanotusti, että mistä se aihealue on kummunnut sinne koko ohjelmaan. Eli täytyy tutustua siihen - ohjelman eli sen destinaation kuvaukseen ja koko sen Horisontti Euroopan strategiseen suunnitelmaan. Jotta pääsee vähän paremmin perille siitä, että mistä ne tietyn haun vaikuttavuuden odotukset on siihen tullu. Ja kyllä siinä voi olla sitte just tietenki eroja. Et jos sä olet jossain lääketieteen puolella versus se, et se on kulttuurihakemus, niin kyllä ne varmasti on erilaisia ja ne on kuvattu eri tavalla. Ja ne voi olla hyvin konkreettisia jossain tämmösessä lääketieteen haussa esim., että pitää tuottaa vaikka joku tietty tuote. Joku lääkinnällinen tuote käytettäväksi teollisuuteen jatkossa. Ja sitte taas jossain kulttuurihaussa se voi olla hyvin erilaista sitten se tavoitteiden asettaminen.

Johanna: Mut sit tässä mun mielestä auttaa tosi paljon ne kestävän kehityksen periaatteet, koska se koko puiteohjelma tavallaan pyörii niitten kestävän kehityksen periaatteiden ympärillä. Et sit kun niitä rupee miettiin, ni kyl sitten sitä vaikuttavuutta löytyy mun mielestä joka klusterista. Et tietty itelle helpointa on ajatella se tollasesta ympäristö- ja ilmastoklusterista, kun oma tausta on siellä. Ja sitten myös siinä puiteohjelmassa nää ilmastoasiat on kans tosi keskeisessä roolissa. Ni se on helppo ehkä itselle miettii vaikuttavuutta. Mut kyllä se näistä muistakin klustereista mun mielestä, ne pystyy sijoittaa näihin 17:ään kestävän kehityksen tavoitteeseen.

Outi: Miten teidän mielestä tutkijat osaa ajatella näit kestävän kehityksen periaatteita sen oman tutkimuksen kautta? Et onks heijän helppo löytää, et miten vaikka joku et ”ei köyhyyttä”, niin miten se tavallaan sit sen oman tutkimuksen kautta osataan sanottaa?

Johanna: Se ei mun mielestä oo helppoa. Et ainakin ne hakemukset, missä mä oon auttanu, ni se on jäänyt usein just mun tehtäväks, grant writerin tehtäväks tuoda ne siihen pöytään. Ja sitten että nyt näistä vähintään ne minimilauseet tähän. Ja sit johdatella sitä siihen suuntaan.

Hanna: Tää on varmaan semmonen aihe, mihin ehkä tutkijat myös itse haluais enemmän sitä koulutusta. Ja toisaalta sitä on tosi vaikea antaa, koska se on niin siitä jokaisen tutkimusaiheesta lähtevää. Eli silloin se on ehkä helpompaa, jos sitä käsittelee sen tutkijan kanssa, pyörittelee niitä aiheita yhdessä ja miettii, mitä ne vois olla. Semmonen valmis sapluuna, ei sellasta oo. Siinä täytyy haastaa sitä tutkijaa ja tutkijan täytyy itekin haastaa ittensä miettimään sitä monelta näkökulmalta sitten sitä omaa tutkimustaan. Horisontti Euroopassahan impaktiosioon on annettu paljon ohjeistusta. Mutta ei siinä taas anneta siihen kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen tai siihen mitään ohjeistusta. Mutta siihen impaktiosioon on annettu tosi hyvin ohjeistusta. Siinä on nykyään olemassa semmonen vähän niinku laatikkomainen kanvas, jossa sitten sen kirjallisen osion lisäksi laitetaan yhteen kuvan muotoon, taulukon muotoon se, että mitä siinä tutkimuksessa oikeasti halutaan saavuttaa ja mikä on se kohdeyleisö ja miten se kohderyhmä tai sidosryhmät pystyy hyödyntämään jatkossa niitä tuloksia. Eli se jo ohjaa tavallaan todella hyvin mun mielestä ajattelemaan sitä Horisontti Euroopan osalta nimenomaan sitä vaikuttavuutta ja sen osion kirjoittamista.

Johanna: Sit viel tohon, että tekeeks tutkijat sitä itse tai pystyykö liittämään sen kestävään kehitykseen, niin se, et miks ehkä ei pysty, niin se voi olla vaan myös kysymys siitä, että ei oo aikaa. Et tavallaan se tieteellinen puoli on se tärkein, mitä he työstää ja sit se jää usein siihen ihan loppumetreille. Ja sit huomataan, että tähänkin pitäis vielä äkkiä jotain saada. Niin se fokus on vain tutkijoita muualla ku siinä ehkä ensisijaisesti.

Outi: Niin ja se on ehkä vähän semmonen, et vaatii vähän syvällisempää pohdintaa, et miten tavallaan aika ylätason suuret linjat sit näkyy siinä omassa jossain tosi spesifissä tutkimuksessa.

Laura: Tää on vähän ehkä myös sellanen, että kun mehän siinä ensimmäisessä podcast-jaksossa on puhuttu vaikuttavuuden aikajänteestä, niin nyt kun tää jo ihan pelkästään sen vaikuttavuuden miettiminen yleisesti on haasteellista, niin miten sitte tää aikajänteen huomioiminen? Että kaikki vaikuttavuushan ei tapahdu heti. Niin miten tutkijat pystyy ennustamaan sitten sitä vaikuttavuutta?

Hanna: No siinä onkin tosiaan ehkä vähän haastetta. Koska tosiaan meidän mielestäkin vaikuttavuudella on lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin vaikuttavuuksia. Ja Johanna sulla oli esimerkiks muutama esimerkki, mitkä ehkä vois vähän avata sitä, et mitä tää aikajänne voi tarkottaa.

Johanna: Tää ehkä sivuaa vähän yhtä hakemusta, missä mä olin auttamassa. Ei nyt ihan samalla tavalla, mutta esimerkinluontaisesti vois kertoo. Tämmösen tilanteen, että on vaikka joku projekti, jossa istutetaan puita jonnekin kyliin ehkä Afrikassa, ehkä Intiassa, ehkä jossain globaalin etelän alueella. Ja sitten tavallaan et mikä se vaikuttavuus. No ehkä tutkijalle siinä on monta kysymystä, mitä hän tutkii. Et hän saattaa tutkia sen puun jotain ekofysiologiaa tai jonkun hedelmän biokemiallisia ominaisuuksia ja näin poispäin. Mut sit se isompi yhteiskunnallinen vaikuttavuus, niin niinku Hanna puhu, et se voidaan jakaa siihen lyhyen aikavälin tai keskipitkän tai pitkän aikavälin vaikuttavuuteen. Niin tavallaan sen voi jakaa tämmösiin 5 vuoden sykleihin. Elikkä projektin päättymisestä ensimmäisen 5 vuoden aikana esimerkiks tässä puuesimerkissä pystyttäs saavuttamaan maaperän kulumisen estämistä, eli eroosion estämistä. Ja maaperän laadun parantamista, koska puut heti, kun ne juuret siellä maassa kasvaa, niin heti sil on ympäristövaikutuksia siihen maaperään ja muuhun kasvillisuuteen. Eli se on lyhyen aikavälin ympäristövaikutus. No sitten 5–10 vuotta vois olla se seuraava aikaväli. Silloin saadaan puusta ehkä jo hedelmiä, eli tulee se hedelmäntuotanto, ruokaturva-asiat sille paikalliselle kylälle. Ehkä ei vielä suuremmassa mittakaavassa, mutta pienessä mittakaavassa saadaan siitä ruokaa. Ja sitten puut myös varjostaa siellä jossain kuumalla savannilla, niin se on mikroilmastoasianakin tärkee, tuo varjoa sinne. Ja sit ne alkaa myös sitomaan hiiltä. Eli hiilensidonta jo sanotaan 10-vuotiaalla puulla on jo jonkin verran merkittävä ainakin. Ja sit vielä päästään siihen yli 10 vuoden jälkeiseen vaikuttavuuteen, niin silloin se hiilensidonta kasvaa erityisesti. Et silloin niist puista alkaa tulla pikkuhiljaa täysikasvuisia ja päästään tähän ilmastokysymykseen käsiks paremmin ja niihin hiilensidontajuttuihin. Ja sit myös luonnon monimuotoisuuden ylläpitoon, koska sit se puusto, kun se kasvaa isoks, se pystyy ylläpitämään muuta lajistoa, eläimiä ja kasveja. Ni silloin tulee luonnon monimuotoisuusasiat kysymykseen. Ja sitten myös se hedelmäsato alkaa lisääntymään kunnolla ja sit päästään kaupallistamaan ehkä niitä tuotteita ja ihan työllisyysvaikutuksia loppupeleissä sitten saadaan siitä. Niin tällee ihan konkreettisen esimerkin kautta sitä voi miettiä ja paloitella.

Laura: Tää oli kyl tosi mielenkiintonen esimerkki. Ei mulle ois tullu mieleenkään, että tällä tavalla, et jos joku tutkii jotain hedelmää tai sen kemiallisia ominaisuuksia, niin että sit sillä on tälläsiä ympäristövaikutuksia.

Outi: Näit on varmaan aika vaikea miettii just tämmösii tavallaan epäsuoria vaikutuksia, et mitä sit just tosi pitkän aikavälin tiimoilta tulee.

Laura: Kun mietitään tätä aikajännettä, niin mietitäänkö siinäkin sitten just tämmösiä eri tasoja näitä just, että mitkä ne taloudelliset? Pitääkö ne miettii jokaisessa ajassa erikseen? Vai onko se niin, että voidaan ajatella, että keskitytään johonkin tai niitä joitain vaikutuksia tulee enemmän jossakin ajassa ja sitten ne toiset on pienemmässä roolissa?

Hanna: Kyllä mun mielestä just näin. Että ei voi lähteä ehkä siitäkään oletuksesta, että jokainen tutkimus vastaa jokaiseen yhtä suurella panoksella. Esimerkiks että toisessa tutkimuksessa taloudellinen vaikuttavuus voi olla paljon pienempi kuin esimerkiksi yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Ja se on aivan näin. Siis näin se pitääkin tavallaan olla. Että ei jokainen tutkimus voi vastata kaikkiin samalla tasolla. Että se täytyy myös ajatella, et se vaikuttavuus lähtee siitä tutkimuksesta ja sen tutkimuksen aihepiiristä ja sen tekemisestä ja sen tutkimuksen tavoitteista.

Laura: Mikä on ehkä sellanen yllättävin vaikutus, mikä nyt on tullu esille että jos te ootte auttanu tutkijoita? Mikä on semmonen, mikä on teitä yllättäny, että tämmösiäkin vaikutuksia voi syntyä?

Johanna: Sillä tutkimuksella itsellään?

Laura: Niin, tuleeko mieleen jotain?

Johanna: Ehkä se on ollut yllättävä, että niitä negatiivisiakin vaikutuksia voi olla.

Outi: No mites sit, jos tämmösii negatiivisia vaikutuksia huomataan siin hakemusvaiheessa, ni laitetaanko ne sinne hakemuksen vai jätetäänkö ne visusti pois?

Johanna: Toi on hyvä kysymys. Ne voidaan kuvata joko siellä riskeissä, riskitaulukossa. Tai sitten mun mielestä jos ne liittyy niihin EU 6:een, niihin palautumissuunnitelman ja elpymissuunnitelman ympäristöhaittoihin, niin ne pitäs siinä kohdassa mainita sitten, et jos ne liittyy näihin ilmastoasioihin tai ekosysteemien ennallistamiseen tai vesiensuojeluun niin sitte siinä kohdassa.

Laura: Miten tutkijat sitten suhtautuu siihen, että tulee semmosia negatiivisia vaikutuksia? Että onko he itse yllättyneitä vai onko he hyvinkin tietosia niistä?

Hanna: No meil ei kauheasti oo ollu semmosia, me ei olla päästy ihan vielä niin pitkälle tässä meijän grant writing –työssä, että oltais päästy niin montaa erilaista hanketta tukemaan.

Outi: Se on varmaan toisaalta ihan hyvä, jos ei niit negatiivisii vaikutuksii niin kauheesti vastaan tuukaan?

Hanna: Joo, mutta se voi tietenkin olla, että se tutkijakaan ei ehkä osaa ajatella sitä sillä tavalla, että sillä voi olla jotain negatiivisia vaikutuksia. Esimerkiks just jos tekee tutkimusta, jossa lennetään paljon maasta toiseen, eli sitte siitäkin jo tulee negatiivista ilmastovaikutusta. Et toisaalt ne voi olla semmosii konkreettisia tekoja, joilla sitä voi myös muuttaa plussalle, että miettii sitä suunnitelmaa ja siltä kannalta, et tarviiko mun lentää niin paljon. Tai jos tekee jotain meritutkimusta, että tutkii koralleja vaikka, että joutuuko niitä irrottamaan vai voiko niitä tehdä jotenkin muuten. Et tavallaan ehkä sitä täytyis miettiä jo siinä tutkimussuunnitelmaa miettiessä, että miten niitä. Mut se on varmaan sellaista, mitä tutkija ei automaattisesti tai se on vaikea miettiä niitä oman tutkimuksen vaikutuksia, myös niitä negatiivisia tai ylipäätään. Se on ehkä hankalaa. Siihen toivottavasti on enemmän noissa kaikissa tohtorikoulutusohjelmissa ja muissa jo annettavissa jotain koulutusta tai semmosta, et miten se tutkija lähtee sitä omaa tutkimustaan miettimään ja haastamaan itsensä siihen ajatteluun.

Outi: No mites sitten tätä kaikkea vaikuttavuutta vaikka siinä ihan hakuvaiheessa jo osotetaan? Onks täs hakuvaiheessa jo tämmöset mittarit tai indikaattorit oleellisia, et pitääkö niitä löytyy sieltä, vaikka nyt jos näistä EU-hakemuksista puhutaan?

Hanna: Hakemuksissa on yleensä erillinen vaikuttavuusosio, jossa kuvataan just nää tieteelliset, taloudelliset ja sosiaaliset vaikuttavuudet. Ja tavat ja keinot, joilla näihin päästään. Ja myös se, että miten näitä tutkimuksen tuloksia hyödynnetään jatkossa ja se kohdeyleisö, joka voi näitä tuloksia sitten esim. hyödyntää. Ja todellaki se pitkällä aikavälillä myös, että ei vaan sen tutkimuksen aikana, vaan sitten myös sen jälkeen. Ja tosiaankin myös ne mittarit, joilla tätä vaikuttavuutta mitataan, niin ne on tärkeä kyllä kuvata jo siin hakemuksessa.

Johanna: Ja kaikkeehan ei voi mitata. Et sekin pitää sit myöntää, että on mitattavia muuttujia, mut sit on myös aika paljon laadullisia, mistä on vaikea saada suoraa lukemaa. Mut yritetään aina tutkijaa kannustaa, et ainaki joku niistä tavoitteista ja vaikutuksesta olis mitattavaa, vaikka kaikki ei olis. Ja sit tossa mittaamisessa vielä, niin tavallaan se hakemustemplaattikin, se johdattelee kahteen mitattavuuden yksikköön. Et siihen skaalautuvuuteen, joka tarkottaa sitä, et kuinka laajalle kohdeyleisölle se vaikuttavuus ulottuu. Ja sitte merkittävyys, joka taas ehkä numeerisesti sitä vaikuttavuuden suuruutta enemmänkin sitten kun sitä kohderyhmän laajuutta.

Outi: Miten paljon sitte tota vaikuttavuusosiota tai impact-osiota vaikka nyt näissä EU-hakemuksissa nää rahoittajat painottaa? Et onko se hirveen iso osa sitä arviointia, et tuleeko sitä rahaa siitä hakemuksessa, vai onko se vaan pieni?

Hanna: Tässä Horisontti Euroopassa se on yksi kolmesta arvioitavasta kriteeristä. Ja siinä ei vaan arvioida sitä pelkkää vaikuttavuutta, vaan myös niitä tapoja ja keinoja, joilla se tutkimus pyrkii vastaamaan haun odotettuihin vaikuttavuuksiin ja tuloksiin. Ja koska ne haut on yleensä tosi laajoja, käsittelee monta tieteenalaa yhdessä hakemuksessa, niin se odotettu vaikuttavuuskin on yleensä laaja ja monisyinen. Mutta esimerkiksi Suomen Akatemialla tämmönen yhteiskunnallinen vaikuttavuus ei oo ainakaan aiemmin ollu se arviointikriteeri. Kuten Johannakin tossa sano, että esimerkiks ne kestävän kehityksen tavoitteet on lähinnä sen Akatemian oman toiminnan kuvaamista varten. Ja se ei oo ollu arviointikriteeri. Mutta nyt tosiaan Akatemian syyskuun haun osalta tulee hieman uudistuksia ja muutoksia, jolloin ei vielä ihan tarkkaan osata sanoa, että miten tässä uudessa esimerkiks tutkijatohtorin ja akatemiatutkijan yhdistetyssä haussa tää arviointi menee. Et se täytyy sit vielä syksyn osalta tarkastella. Mutta ainakaan ehkä odotettavissa ei oo mitään näin laajaa, kuten tossa EU-puiteohjelmassa se arviointi olis. Että se on tosiaan siinä puiteohjelmassa 1/3 niistä pisteistä. Eli se on iso osa, että sillä voi voittaa ja menettää kyllä sinänsä aika paljon.

Johanna: Ja sit vielä tää koskee nyt tutkimus- ja innovaatiohankkeita, mut sit on myös nää pelkät innovaatiohankkeet, joissa sitä vaikuttavuusosiota painotetaan vielä enemmän kun niitä muita osia.

Outi: Miten tää on nyt muuttunu, miten edellisessä puiteohjelmassa tää vaikuttavuus oli huomioituna?

Hanna: Se oli huomioitu, mutta paljon ehkä pienemmässä roolissa sinänsä. Eli siihen ei ollu annettu esimerkiks näin paljon ohjeistusta ja esimerkkejä jo ihan EU:n toimesta. Että se on kyllä ihan selvästi kasvanut sieltä puiteohjelma puiteohjelmalta. Ja nyt ollaan jo aika ns. kovalla tasolla. Että se vaikuttavuus on tärkeä osa sitä hakemusta ja sitä tutkimusta.

Johanna: Samalla lailla se oli arvioitu siis yhtä tärkeänä arviointikriteerinä. Mut nyt sit niinku sanoit Hanna, ne ohjeet on tullu paljon tarkemmiksi. Eli varmaan vois kuvitella, että EU:ssakin on huomattu, että ne ei ollu niin laadukkaita tai hyviä ne vaikuttavuusosiot suuressa mittakaavassa. Niin nyt on haluttu antaa enemmän ohjeita siihen, että osataan tehdä semmosia hakemuksia, jotka tuo sitä vaikuttavuutta.

Hanna: Joo ja se on kuitenkin EU:n politiikkaa, poliittista päätöksentekoa. Niin sieltä tavallaan myös toivotaan niistä ihan yksittäisistä hakujulistuksista ja niistä tuloksista sitten jo tavallaan pontta sinne jatkoon, mihin se politiikka on EU:ssa menossa. Eli silloin kun se kirjoitetaan auki, se politiikka tulee myös lähemmäksi. Ja jos vaikuttavuudella pystytään jo vaikuttamaan sinne politiikkaan ja poliittiseen päätöksentekoon, niin se on se EU:n päätavoite. Eli silloin ollaan siinä tutkimuksessakin jo todella pitkällä ja hyvällä tasolla.

Outi: No mitäs sitte, minkälaisia palveluita Turun yliopisto nyt tarjoaa tutkijoille tän vaikean vaikuttavuusosion kirjoittamisen tueksi? Et ainakin että nyt teil oli vähän niinku uutena juttuna tämä grant writing. Minkälaista muuta tukea, jos siitä haluutte vielä vähän kertoa?

Hanna: No joo, tosiaan Johanna on nyt oikeestaan ainut grant writing -henkilö tällä hetkellä. Eli Johannan ihan työajan perusteella pystytään tämmöstä grant writing - tukee sitte osottaa, mukaan lukien se vaikuttavuus ja se muu kirjoittaminen. Mutta meillä on tosiaan myös tämmöstä ns. ehkä erityinen tuki just Horisontti Eurooppa – hankkeille, jotka koordinoidaan Turun yliopistosta käsin. Ja siinä tuetaan sitä kirjottamista ja partnereitten kontaktointia. Ja siis kaikkea mahdollista, mitä siihen hankkeen aloittamiseen tai siihen hakemuksen kirjoittamiseen kuuluu. Ja siinä on mukana tietenkin tää vaikuttavuusosio. Että voidaan tukea siinä. Ja se jatkuu nyt tässä loppusyksystä 2022 ja ens vuonnaki sitte 2023, 2024 mahdollisesti riippuen nyt kaikista resursseista. Mutta et jos lähtee koordinoimaan hanketta, niin ollaan sitten luvattu vähän enemmän tukee ku aikasemmin tähän hankkeen aloitukseen ja hakemuksen kirjoittamiseen.

Johanna: Ja sitten myös kannustetaan välillä tutkijoita hankkimaan konsultteja. Mutta niissä konsulteissa mitä mä oon nähny, että hyödyllisintä on se, et tavallaan kun ei itse ehdi auttaa kaikkia, niin sitten konsultti voi hoitaa osan. Me ollaan nyt käytetty tarpeeksi montaa konsulttia, et tavallaan tietää jo sen, mitä heiltä saa. Että itellä on ainakin semmonen olo, että välttämättä se konsultti ei pysty auttamaan ehkä sen paremmin kuin mekään, mutta me ei ehditä auttaa kaikkia. Jotenka tavallaan sitten ne on hyödyllisiä kiiretilanteissa ainakin. Laura: Mitkä on semmoset hyvät menetelmät, millä sitä vaikuttavuusosioita voidaan sen tutkijan kanssa työstää? Onko se joku työpajatyöskentely vai ihan keskustelu, vai millä tavalla teidän mielestä se onnistuu parhaiten? Johanna: Yksittäisen hakemuksen kohdalla ehkä ihan vaan keskustelu. Et siin ei ehkä työpaja oo niin hyödyllinen. Tietty jos useamman tutkijan kanssa ruvetaan pohtimaan, niin sitten joku työpaja vois olla tosi hyväkin. Sit mietittiin, et jonkunnäköinen, meillähän ei varsinaisesti oo mitään impakti- tai vaikuttavuustemplaattia, niinku esimerkiks Oulun yliopistolla on tää Impact Helper, mitä ollaan vähän benchmarkattuki ja voitas vielä vähän enemmänkin sitä tutkia. En oo siis nähny tätä templaattia, mutta käsitykseni siitä on, et siin on tämmösii ohjaavia kysymyksiä, jotka just kytkee sitä siihen kestävään kehitykseen ja muihin sitte vaikuttavuuden osa-alueisiin. Niin tämmönehän vois olla meille hyödyllinen kanssa. Hanna: Mut ehkä just hakemuksen osalta tutkijan kanssa keskustelu ja kysymysten esittäminen ja sen tutkijan haastaminen siihen just, että löydetään sitte yhdessä ne vaikuttavuuden osa-alueet ja kestävän kehityksen tavoitteet esimerkiks. Ni se on varmaan semmonen helpoin tapa tavallaan näin yksittäisen tutkijan kanssa työskentelyssä.

Laura: Mitten isommissa konsortioissa, ootteko te tukenu kokonaisia konsortioita? Vai onko se sitten enemmän sitä, että tuetaan niitä meidän tutkijoita, jotka on osa sitä konsortiota ja vie sitä tietoa sitten sitä kautta sinne konsortioon?

Hanna: No enemmän se on ollu ehkä sitä, että tuetaan niitä meidän tutkijoita, jotka aika usein ovat partneriroolissa siinä hakemuksessa. Jollon silloin se vastuu ei oo meidän tutkijoilla, vaan se on siellä konsortiolla tai sen konsortion johtajalla, koordinaattorilla. Mutta kyllä niissä tapauksissa nyt varsinki tän erityisen tuen osalta on tarkoitus nimenomaan se, että jos Turusta lähdetään koordinoimaan hanketta, niin tuetaan sitte myös siinä sen koko hankkeen kirjoittamisessa ja vastuussa siinä sitä meidän tutkijaa.

Johanna: Siis silloinhan se on koko konsortion tukemista, kun se koordinoidaan Turun yliopistosta. Eli nää, missä nyt mä oon auttanu grant writerina, niin kyl se on ollu sit sille koko konsortiolle. Koska se koordinaattorihan vetää sitä koko kirjoittamista.

Outi: No mistäs sit tutkijan kannattaa lähteä liikkeelle siinä, kun hän miettii sitä oman tutkimuksen vaikuttavuutta, et mitä siinä pääsee alkuun?

Hanna: Mun mielestä siinä kannattaa ihan ensin ajatella sitä ylipäätään sitä kontekstia, missä se oma tutkimus on ja mikä on sen tutkimuksen tieteellinen vaikuttavuus. Ja sitä kautta lähteä sitten miettimään, että mikä voisi olla se taloudellinen vaikuttavuus ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Ja miten näitä vaikuttavuuden osia voitais sitte mitata ja osottaa. EU:lla on nimenomaan ainakin annettuna tosiaan näihi Horisontti Eurooppa -hakemuksiin tosi hyviä kysymyksiä, joilla voi lähtee avaan ja miettiin sitä. Sitä voi esimerkiksi ajatella ensinnäkin se, että mikä on se syy tai aihe tai tarve, jonka takia tää kyseinen tutkimus tehdään. Ja mitä odotetaan, että saavutetaan sen projektin loppuun mennessä. Ja mitkä on ne tiedon levittämistavat ja keinot tai tulosten ja tiedon hyödyntämistavat. Ja miten tietoa ja tuloksia projektista välitetään ja kommunikoidaan muille. Ja sitten just se, että kuka hyötyy hankkeen tuloksista ja kuka vois hyödyntää niitä jatkossa. Eli tavallaan viitataan jo vähän sit tämmösiin IP- ja omistusoikeus- ja mahdollisiin tämmösiinki asioihin. Ja erityisesti just se, että mikä on se muutos, minkä tämä hanke tuottaa sille kohdeyleisölle tai sille sidosryhmälle. Ja mikä on se tieteellinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus, jonka projekti saavuttaisi suhteessa siinä hakukuulutuksessa nimenomaan annettuihin oletettuihin tavoitteisiin. Ja tätä kautta sitten ehkä alkaa hahmottaan sitä, että mihin se mun tutkimus oikeasti vaikuttaa, pystyy vaikuttaa. 

Johanna: Tossa vielä kun siis varsinkin siinä EU-hakutemplaatissa, niin siinä on tärkeä viitata niihin niinku sanoit Hanna niihin haun tavoitteisiin. Mut tavallaan sit pitää muistaa myös se, et se ei yksin riitä, et ympäripyöreesti vaan toistaa sitä samaa lausetta, jonka se hakukuulutus sanoo. Vaan siin pitää tarkentaa se ihan siihen, et mitä se oma tutkimus tekee siihen tavoitteeseen liittyen.

Hanna: Joo ja sit ne on just helppo havaita esimerkiks johonki taulukkoon. Eli sulla on ihan suoraan se, mikä siin hakukuulutuksessa sanotaan. Että tämmönen odotettu tavoite vaikka on tai vaikuttavuus on. Ja sitte kirjaa siihen viereen, että miten nimenomaan tämä mun tutkimus vastaa siihen ja millä keinoilla. Ni se jo lähtee sitte avaamaan sitä.

Outi: Eli lyhyesti et lue ohjeet huolellisesti, sieltä tulee kaikki vastaukset.

Hanna: Kyllä, just näin. Ja täytyy vaan jaksaa perehtyä siihen ja myös siihen taustaan. Niinku puhuttiin, että mikä se poliittinen päätös tai poliittiset tavoitteet siellä takana on. Mikä EU:n puiteohjelman strategia on. Ni se avaa jo vähän sitä, että miksi tässä haussa on nämä tietyt odotetut tavoitteet ja vaikutukset.

Laura: Nyt ku te ootte nähnyt useampia näitä tämmösiä hakemuksia, niin mikä teidän mielestä on tärkeimpiä asioita siinä menestyksekkäässä impact-osiossa?

Johanna: No ne on varmaan just noi, mitä sä Hanna äsken kuvasit. Että tavallaan on otettu huomioon kaikki ne impaktin osa-alueet ensinnäkin, se tieteellinen ja taloudellinen ja yhteiskunnallinen. On otettu huomioon se aikajänne ja viitataan sen haun niihin toivottuihin tai odotettuihin vaikutuksiin ja plus sitten siihen ylemmän tason politiikkaan ja strategiaan. Ja sit ennen kaikkea se, että se viedään sen yksittäisen hakemuksen tasolle. Et tavallaan ihan konkreettisesti, miten tämä vastaa siihen. Niin kyl varmaan tossa ne tärkeimmät vinkit. Tuleeks sulle Hanna jotain vielä sit, mitä ois nähny?

Hanna: Niin ja sit et se on ehkä kirjotettu suhteessa siihen tehtävään työhön, että se on siis realistinen. Että ei tavoitella kuuta, kun sinne ei päästä. Ja se, että realistisesti mietitään, mihin voidaan vaikuttaa ja mikä on se kohdeyleisö.

Laura: Onks sitten jotain yhdistäviä tekijöitä, mitkä yhdistäis tälläsiä menestyneitä rahoitushakemusten impact-osioita? Löytyykö semmosta samankaltaisuutta niistä, vai onko se aina tapauskohtaista?

Hanna: Tää on ehkä vähän sama vastaus tässä ku tossa just edellä. Että se vaikuttavuus on oltava realistinen ja vaikuttavuuden arviointiin on käytetty erilaisia mittareita. Ja just tätä aikajännettä otettu huomioon, eli lyhyen ja pitkän aikavälin vaikuttavuutta. Ja että sillä vaikuttavuudellahan, tavoitetulla muutoksella on oikeasti joku kohde, johon sitten vaikutetaan ja saavutetaan se odotettu muutos. Ja että se tosiaan linkittyy selvästi sinne rahoittajan niihin antamiin strategiaan ja odotettuihin tuloksiin. Ja mm. täs Horisontti Euroopassa ottaa huomioon esimerkiksi ilmastotavoitteet ja kestävän kehityksen tavoitteet, ni sitte ollaan jo todella pitkällä. Ja jos vielä pystytään ottamaan huomioon se poliittinen päätöksenteko ja se, miten esimerkiks se oma tutkimus muuttaa sitä poliittista ajattelua tai ohjaa vaikka ajattelemaan sit toiseen suuntaan, ni se on jo tosi hyvä.

Johanna: Mut se vielä, että tavallaan ihan miten se on kirjoitettu se rakenne, niin se on tosi vaihtelevaa. Et siihen en ainakaan ite osaa sanoa mitään semmost, et pelkästään näin tehtynä se on hyvä. Et siinä monenlainen voi olla hyvä, kuhan se sisältö sitten vaan tulee esille. Et se voi olla enemmän narratiivinen, mitä vaikka ihmistieteissä käytetään ihan selvästi. Sit taas luonnontieteilijät tykkää taulukoista, et on paljon taulukoitu ja molemmat toimii. Siis riippuu siitä aiheesta ja tutkijan omasta halusta, miten se haluaa tehdä.

Laura: Onko käytetty jotain aikajanoja, että kun just tota pitkää ja lyhyttä ja näitä on, ni onko kukaan tehny semmosta aikajanaa sinne impact-osioon?

Johanna: Siis oon mä nähny semmosii hakemuksia, mut mä en oo tainnu olla auttamassa semmosessa, missä olis laitettu se ihan janaks.

Hanna: En myöskään muista, et oisin näissä nyt hiljattain olleissa nähny suoraan, mutta miksei. Siis sinänsä ku Johanna sano, et se tavallaan se muoto on vapaa. Että jos se myös auttaa hahmottamaan lukijaa, että milloin mitäkin tapahtuu, niin voisin aivan hyvin laittaa semmosenki kuvan sinne.

Outi: Oisko teillä antaa tähän loppuun vielä joku hyvä ohje, et mikä ois tärkeintä pitää mielessä, ku tätä vaikuttavuutta lähtee omassa tutkimuksessa pohtimaan?

Johanna: Kannattaa olla aika luova, antaa ajatuksen villisti lentää. Mut sitten pitää ne realiteetit hanskassa. Että tavallaan kartoittaa laajasti ensin sitä vaikuttavuutta ja sit ehkä miettiä, et mitkä nyt oikeesti sitten on niitä realistisia, mitkä siihen hakemukseen kannattaa kirjoittaa. Mut semmonen luova vaihe kannattaa ehkä olla siinä, et yrittää keksiä vaan kaikkea mahollista.

Hanna: Joo. Ja sitten vaan perehtyä tosi tarkasti niihin annettuihin ohjeisiin. Että sieltä se vastaus löytyy niinku sanottiin. Että siellä yleensä todella tarkkaan just kuvataan ne, mitä odotetaan tuloksilta ja vaikuttavuudelta. Ja niihin ku pystyy vastaamaan, ni silloin ollaan hyvin pitkällä jo siinä, että ollaan vastattu niihin kysymyksiin.

Outi: Tää oli hyvä kiteytys. Hei kiitos ihan tosi paljon, Hanna ja Johanna teille molemmille, et ehditte superkiireisestä aikataulusta ottaa tän pienen hetken, et ehdittiin jutella. Oli tosi tosi mielenkiintoinen juttuhetki.

Laura: Kiitos munki puolesta. Täs tuli tosi hyviä pointteja. Mä uskon, että täst saadaan vähän semmosta just kontekstiin tätä vaikuttavuusasiaa, ni se on tosi hyvä. Me jatketaan sitten uudella näkökulmalla seuraavassa jaksossa. Seuratkaa Turun yliopiston avoimen tieteen kiihdyttämön some-tilejä, Twitteriä ja Instaa, niin me kerrotaan sitten siellä, milloin seuraava jakso on taas kuunneltavissa.

Outi: Joo, kuullaan taas sitten ensi kerralla. Kiitos.

Laura: Moikka!

Hanna: Moi moi.

Johanna: Moi, kiitos.

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana on Turun yliopiston yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta ja vaikuttavuudesta vastaava vararehtori Mika Hannula. Hänen kanssaan keskustellaan erityisesti yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta. Lisäksi puhutaan Turun yliopiston vaikuttavuudesta sekä pohditaan tulevaisuuden vaikuttavuustrendejä.

>> Kuuntele jakso 2: Millainen toimija yliopisto on vaikuttajana nyt ja tulevaisuudessa?

Tekstivastine:

Laura: Hei. Mä oon Laura.

Outi: Ja mä oon Outi ja tämä on Vau, mikä vaikutus! -podcast.

Laura: Ja tämän päivän jaksossa me puhutaan yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta ja vaikuttavuudesta Turun yliopistossa ja yliopistokentällä yleisesti, sekä sitten tulevaisuuden vaikuttavuustrendeistä.

Outi: Ja vieraaksi me ollaan tänään saatu Turun yliopiston yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta ja vaikuttavuudesta vastaava vararehtori Mika Hannula. Kiitos paljon, kun tulit meidän vieraaksi, ja haluisitko tähän alkuun lyhyesti vähän kertoa itsestäsi? Kuka olet?

Mika: Kiitos kutsusta. Mukava olla täällä teidän vieraana ja olla keskustelemassa tärkeästä aiheesta myös meidän, Turun yliopiston kannalta. Olen tosiaan Mika Hannula, yksi tämän yliopiston vararehtoreista ja vastuualueeni, tossa tuli jo esille, on yhteiskunnallinen vuorovaikutus, vaikuttavuus ja mielelläni usein tietysti puhun myös sitten kumppanuuksista, joka on aika olennainen osa meidän yhteiskunnallista vuorovaikutusta. Taustaltani olen tekniikan tohtori ja tietojohtamisen professori, ja sillä tavalla tuo oma tieteenala on liikkunut sieltä alunperin tietotekniikasta tuotantotalouteen, ja sitten vähän pehmeämpään tematiikkaan ja tietojohtamiseen, jossa tietysti ihmisillä ja osaamisella ja aineettomalla pääomalla on tärkeä merkitys.

Laura: Kiitos. Meillä on ollut tässä myös tarkoituksena se, että ymmärrettäisiin vaikuttavuutta ja päästäisiin vähän perille siitä, mitä se vaikuttavuus oikeastaan on. Ensimmäisessä jaksossa me käytiin läpi muutamia määritelmiä, muun muassa Suomen Akatemialta, miten he määrittelee vaikuttavuuden. Mutta mitä sun mielestä vaikuttavuus tarkoittaa ja miten sä määrittelisit sitä? 

Mika: No minä lähtisin itse liikkeelle niinkin muodollisesta asiasta, kuin yliopistolaki. Enkä vähiten tietysti sen tähden, että se sitoo meidän yliopistoa, mutta myös sillä tavalla, että olen itse tietyllä tavalla ihastunut siihen ja tämä syy varmaan tulee tässä matkan varrella nyt esille.

Siis yliopistolakihan toteaa siten, että yliopiston tulee toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa, sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Ja taidatkos sen nyt sitten paremmin sanoa? Siis käytännössähän vaikuttavuudessa on nähdäkseni kysymys siitä, mitä hyvää yliopisto saa aikaiseksi yhteiskunnassa, jonka osa se on. Tässä yhteydessä korostan sitä, että varon käyttämästä ilmaisua yliopistoa ympäröivä yhteiskunta, koska yliopisto on osa tätä yhteiskuntaa. Emme me ole mikään erillinen norsunluutorni, tai ainakaan emme saisi olla. Ja nyt puhutaan nimenomaan hyvästä vaikutuksesta. Olisi aika omituista kuvitella, että mikä olisi sellainen yliopisto, jolla olisi muita kuin hyviä vaikutuksia siinä yhteiskunnassa, jonka osa yliopisto on.

Mutta tietysti jos ajattelee sitä vähän syvällisemmin, niin pohjimmiltaan minusta yliopiston vaikuttavuudessa on kysymys myös yliopiston olemassaolon oikeutuksesta. Nimittäin ei ole ollenkaan mitätön seikka se, että me toimimme yhteiskunnan rahoittamana ja pääasiassa nimenomaan verovaroin. Ja tämä nyt ei suinkaan tarkoita sitä, että kaikella meidän tutkimuksellamme ja opetuksellamme pitäisi olla tässä ja nyt jokin eksplisiittisesti määriteltävä ja mitattava hyvä vaikutus yhteiskuntaan. Ei se näin mene. Sen sijaan näkisin, että meillä autonomisen yliopiston ja yliopistoyhteisön jäseninä pitää itsellämme olla vankka käsitys siitä, mitä hyvää me saamme aikaiseksi.

Outi: Se oli hienosti sanottu. Puhuit siitä vuorovaikutuksestakin, onko se mielestäsi tärkeä osa vaikuttavuutta? Muidenkin vieraiden kanssa tullaan keskustelemaan tästä vuorovaikutusteemasta.

Mika: On ilman muuta. Ja tietysti meidän on hyvä muistaa, että tieteenalat ovat keskenään kovin erilaisia. Jotkut alat ovat luonteeltaan hyvin soveltavia ja niille on suorastaan välttämätöntä olla jatkuvassa vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan toimijoiden kanssa. Ja sitten tietysti vuorovaikutus ja vaikuttavuuden mekanismit eroavat myös tieteenaloittain. Esimerkiksi lääketieteessä, luonnontieteissä, tekniikassa, näin esimerkkinä, jollakin tutkimustuloksella saattaa olla hyvinkin nopea vaikutus ihmisen ja ympäristön hyvinvointiin, kun taas sitten toisilla tieteenaloilla nämä vaikutusmekanismit saattavat olla huomattavasti pitkäjänteisempiä ja monimutkaisempia.

Outi: Johdat myös Turun yliopiston yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuutta. Mitä tämä tehtäväkokonaisuus pitää sisällään?

Mika: No sitä tehtäväkokonaisuuttahan meillä hoitaa, sitä varten on perustettu viime vuonna Kumppanuudet ja vaikuttavuus -yksikkö. Ja tämä tehtäväkokonaisuus, jota yksikkö hoitaa, tukee, kehittää Turun yliopiston yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja sidosryhmäyhteistyötä alueellisesti, kansallisesti ja myös tietysti kansainvälisesti. Tähän kokonaisuuteen kuuluvat yritysyhteistyön tukeminen, yrittäjyyden edistäminen, alumniyhteistyö, kansainväliset verkostot, strategiset kumppanuudet. Näitä strategisia kumppanuuksiahan meillä on jo kolme kappaletta tällä hetkellä. Bayer Nordic, Meyer Turku sekä Turun kaupunki. Näiden lisäksi tietysti tällä vastuualueella on ja tähän yksikköön kuuluvat, kestävän kehityksen ja kestävyyden kokonaisuus, ja myös varainhankinnan toiminnot. Mitä tuohon kestävään kehitykseen tulee, niin me rakennamme siis toimintakulttuuria pitkäjänteisesti, jossa kestävän kehityksen, ekologisen, sosiaalisen, taloudellisen ja myös kulttuurisen ulottuvuuden periaatteet toteutuvat niin koulutuksessa kuin tutkimuksessa, kuin sitten meidän vuorovaikutuksessamme muun yhteiskunnan
kanssa.

Laura: Tässä hyvin kuvasit tätä, että paljon erilaisia toimintoja on täällä Turun yliopistossa olemassa. Millaisia konkreettisia tapoja on, miten tätä yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja vaikuttavuutta edistetään?

Mika: Tässä yhteydessä varmaan on hyvä ottaa esille, että usein puhutaan yliopistojen kolmannesta tehtävästä, tarkoittaen juuri näitä mainitsemiasi konkreettisia yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen ja vaikuttavuuteen liittyviä tehtäviä. Nyt, hieman pilke silmäkulmassa, mutta kuitenkin, niin vaikka kysymys on omasta vastuualueestani, niin hieman paradoksaalisesti kiistän kuitenkin niin sanotun kolmannen tehtävän olemassaolon. Ei ole erillistä kolmatta tehtävää yliopistoilla. Vaikuttavuudessa, on kysymys juurikin siitä, miten yliopiston perustehtävät, tutkimus ja opetus vaikuttavat tähän yhteiskuntaan, jonka osa me olemme. Ei se ole mikään erillinen tehtävä. Ja näin ollen näkisin, että vuorovaikutus muun yhteiskunnan kanssa on eduksi opetuksen, tutkimuksen laadulle sekä vaikuttavuudelle ja myös näkyväksi tekemiselle tässä yhteiskunnassa.

Jos esimerkkien kautta asiaa lähestyy, kysyt konkretiaa, niin opetuksessa tahtoo olla sillä tavalla, että mitä paremmin opettaja ymmärtää oman osaamisalueensa merkityksen ja mitä paremmin hän pysyy ajan tasalla omalla osaamisalueellaan, sitä laadukkaampaa on sitten myös opetus, ja tämä taas on luonnollisesti eduksi opetuksen vaikuttavuudelle muuhun yhteiskuntaan, koska nämä meidän lahjakkaat nuoret ja joskus varttuneemmatkin oppilaat sitten kuitenkin jossain vaiheessa siirtyvät muun yhteiskunnan palvelukseen.

Sama pätee nähdäkseni myös sitten tutkimukseen, mistä tänään tietysti puhutaan varmaan paljon. Tutkimamme ilmiön yhteiskunnallisen merkityksen, siis tieteen alasta riippumatta, sen oivaltaminen on nähdäkseni eduksi tutkimuksen relevanssille ja sitä kautta myös vaikuttavuudelle. Ja tässä kohtaa korostan, että käytän termiä yhteiskunta ja yhteiskunnallinen hyvin laajassa merkityksessä siten, että viittaan sillä oikeastaan kaikkeen inhimilliseen tekemiseen, siihen ympäristöön, siellä vallitseviin ilmiöihin, lainalaisuuksiin, missä me ihmiset elämme ja mitä me täällä yliopistossa tutkimme ja opetamme. Ja ehkä jonkinlaisena yhteenvetona tästä sanoisin, että kyllä yliopiston perustehtävät, tutkimus ja koulutus, luovat sen perustan yliopiston yhteiskunnalliselle vuorovaikutukselle ja vaikuttavuudelle. Kysymys ei ole erillisestä kolmannesta tehtävästä.

Outi: Täytyy sanoa, että olen ihan samaa mieltä siinä, että nyt on jotenkin keksitty, että vaikuttavuus olisi joku uusi asia. Toki ehkä terminä ja käsitteenä siitä puhutaan nyt jotenkin enemmän ja vaaditaan sitä, et sitä osoitetaan enemmän, mutta ainahan tutkimus on luonut vaikuttavuutta. Ei se ole mikään uusi asia. Mutta on ehkä vähän vaikea asia ymmärtää, että se ei tosiaan ole mikään irrallinen asia, mitä voi käsitellä jotenkin erillisenä osana omaa tutkimusta, vaan pitää löytää se nimenomaan siitä omasta tutkimuksesta. Vaikuttavuus on myös yksi Turun yliopiston nykyisen strategian, mikä jatkuu tuonne vuoteen 2030 asti, läpileikkaavista teemoista. Miten vaikuttavuus näkyy strategiassa, ja miten sitä käytännössä pyritään toteuttamaan, tätä strategiaa?

Mika: Ensinnäkin yhteiskunnallisen vaikuttavuuden syntymisen edellytys on, että tutkimuksen tuottama uusi tieto, teknologinen osaaminen, ymmärrys, näkökulmat, jotka välittyvät sitä kautta, loppujen lopuksi ovat hyödyksi myös yliopistoyhteisön ulkopuolella. Yliopiston vuorovaikutus sidosryhmiensä ja kumppaniensa, mukaan lukien kansalaiset, media, päätöksentekijät, yritykset, julkisen sektorin organisaatiot, kolmannen sektorin organisaatiot, muut yhteisöt, vuorovaikutus näiden kanssa on vaikuttavuuden aikaansaamisen kannalta olennaista ja välttämätöntä. Tämän tähden Turun yliopisto toimii aktiivisesti erilaisten kumppaniensa, sidosryhmiensä kanssa, niin alueellisesti kuin kansallisesti ja kansainvälisesti. Olemme osa tätä lukematonta määrää erilaisia, myös kansainvälisiä, verkostoja.

Konkreettisia käytännön esimerkkejä, joiden parissa mm. tuossa Kumppanuudet ja vaikuttavuus -yksikössä paljon on tehty töitä viime aikoina ovat tietysti yritysten ja tutkijoiden yhteishankkeet. Nyt tietysti korostan, että Kumppanuudet ja vaikuttavuus -yksikkö on nimenomaan tukipalvelu. Kyllä se todellinen työ, yhteistyö ja vaikuttavuus, tehdään tuolla meidän tiedekunnissa, tieteenalayksiköissä, oppiaineissa. Siellähän se tutkimus ja opetus tehdään. Ja meidän tehtävä on tukea sitten vaikuttavuuden ja vuorovaikutuksen syntymistä siellä. Yliopisto osallistuu sitten erilaisten yritysyhteistyötä edistävien verkostojen toimintaan. CLIC Innovation, DIMECC, Photonics Finland ja niin edelleen. Ja sitten tietysti siellä tutkimuspalvelujen puolella innovaatioiden kaupallistaminen ja uuden tutkijalähtöisen yritystoiminnan käynnistäminen ovat aika hyviä esimerkkejä konkreettisista toimenpiteistä. Tämä muuten osoittaa myös sen, että eihän tämä vaikuttavuus ja vuorovaikutus missään nimessä ole vain Kumppanuudet ja vaikuttavuus -yksikön toimintoja. Moni muu yksikkö tukee näitä kanssa. Ja tietysti yksi asia, minkä voisi tässä vielä mainita, on alumniyhteistyö, joka on myös hyvin tärkeää, ja jonka avulla rakennetaan pitkän aikavälin vuorovaikutusta meidän kumppaniemme kanssa.

Näitä konkreettisia esimerkkejä on lukematon määrä. En lähde niitä enempää luettelemaan tässä yhteydessä, mutta yhden näkökulman haluan nostaa esille, joka liittyy opetukseen ja meidän vuorovaikutukseen opiskelijoiden kanssa, jotka ovat olennainen osa meidän tätä yliopistoyhteisöä. Aina vuorovaikutuksessa opiskelijoiden kanssa olisi hyvä pitää mielessä, että ennemmin kuin huomaammekaan näistä suurin osa on meidän alumneja, jotka saattavat olla hyvin keskeisessä ja tärkeässä roolissa tässä yhteiskunnassa. Ja silloin se tapa, miten me toimimme opiskelijoiden kanssa tänään, sillä on iso merkitys muutaman vuoden päästä siihen, mikä on Turun yliopiston kyky toimia vuorovaikutuksessa meitä ympäröivän yhteiskunnan kanssa ja osana tätä yhteiskuntaa. Vuodet vierivät aika
nopeasti.

Outi: Ne vaikuttavuuden siemenet kylvetään jo siellä hyvin varhaisessa vaiheessa.

Mika: Kyllä. Ja kysymys on meidän yliopiston maineesta. Ei ole salaisuus, että tällä hetkellä T-median tutkimuksen mukaan Turun yliopisto on maineeltaan Suomen ykkösyliopisto, mitä tulee luotettavuuteen, ja sen kaltainen asema edellyttää pitkäjänteistä hyvää työtä, vuorovaikutusta, laadukasta työtä. Toisaalta, kuten tiedämme, maine voidaan menettää varomattoman toiminnan seurauksena
hyvinkin nopeasti.

Laura: Tämä on kyllä vaikuttavuuden yksi keskeinen asia, mikä pitää pitää mielessä, tämä aikajänne. Hirveän pitkän aikavälin jälkeen vasta usein realisoituu se, mitä nyt tehdään, niin näkyy ehkä vasta 50 vuoden päästä.

Mika: Olet aivan oikeassa. Ja itse asiassa tänään meillä oli juuri tuohon varainkeruuseen liittyvä palaveri. Nythän tuo vastinrahakelpoinen varainkeruukausi päättyi kesällä ja hieman ylitimmekin tavoitteemme siinä. Ja kun puhutaan alumniyhteistyöstä, vuorovaikutuksesta, varainhankinnasta, ne ovat oikeastaan kaikki ihan sitä samaa kokonaisuutta sillä tavalla, että se yhteistyö ja vuorovaikutus, mitä me tällä hetkellä harjoitamme yhdessä kumppaniemme, alumniemme kanssa on aivan olennainen tekijä meidän varainkeruun onnistumiselle. Tarkoitan tällä konkreettisesti sitä, että sellainen yhteistyökumppani, jokin säätiö, yritys, julkisen sektorin toimija tai varakas yksityishenkilö, jolla on hyvä kokemus pitkäaikaisesta yhteistyöstä meidän kanssamme, on tottunut luottamaan meidän toiminnan laatuun, siihen, että me hoidamme vastuumme ja teemme hyvää vuorovaikutusta. Hänelle on huomattavasti helpompaa tukea meitä myös taloudellisesti pitkäjänteisesti, kuin siinä tapauksessa, että hän ei arvostaisi meidän toimintaa.

Laura: Kyllä näillä vuorovaikutuksilla ja sitten näillä kumppanuuksilla on iso merkitys tässä vuorovaikutuksessa, ja siinä sitten tulee tämä aikajänne, mikä tulee myös meidän tulevissa jaksoissa esille. Että vuorovaikutuksella on aika pitkäkin aikajänne.

Olemme myös kiinnostuneita siitä, että mikä sun mielestä on yliopistojen rooli yhteiskunnallisena vaikuttajana noin yleisellä tasolla?

Mika: Luonnehtisin tämän yhdellä sanalla: välttämätön. Siis asiansa hyvin hoitava yliopisto on välttämätön suomalaisille, minkä tahansa yhteiskunnan ja kansakunnan menestykselle.

Mutta sitten toisaalta käytit ilmaisua yhteiskunnallinen vaikuttaja. Minä haluaisin olla tarkka sen ilmaisun kanssa sillä tavalla, että mielestäni yliopisto on kovin erilainen yhteiskunnallinen vaikuttaja, kuin esimerkiksi poliittisesti aktiivinen henkilö tai omia tavoitteitaan lobbaava etujärjestö. Toki, yliopiston on oltava hereillä omien toimintaedellytystensä varmistamisen suhteen, ja se saattaa edellyttää yhteistä lobbaamista ja sen kaltaista vaikuttamista yhteiskunnan päättäjien suuntaan, mutta yliopiston vaikuttavuus kuitenkin perustuu pitkäjänteiseen, korkealaatuiseen tutkimukseen ja opetukseen, kuten jo aiemmin toin esille. Olen hieman allerginen sille ajatukselle, että yliopisto ottaisi kovin aktiivisen vaikuttajan tai lobbarin roolin. Ainakaan siinä tapauksessa, että se halu vaikuttaa perustuu jonkinlaiseen ideologiaan.

Laura: Toi on tosi hyvin sanottu. Itsekin ajattelen‚ että yliopistolla on sellainen nimenomaan ehdoton rooli yhteiskunnassa, mutta ei kuitenkaan sellainen omaa etua tavoitteleva.

Outi: No jos nyt puhutaan siitä tulevaisuudesta vähän lisää. Mihin sun mielestä tarvittaisiin lisää resursseja, jotta yliopistot pystyy parhaalla mahdollisella tavalla edistämään ja kehittämään vaikuttavuutta ja edistämään vuorovaikutusta?

Mika: No nytpä osasit esittää mielenkiintoisen kysymyksen ja myös ajankohtaisen. Ensinnäkin tahtoisin ajatella sillä tavalla, että resurssien lisääminen ei suinkaan aina johda aiempaa parempaan, saati sitten parhaaseen mahdolliseen toimintatapaan. Minusta on tärkeää tarkastella aina tuotosten ja aikaansaannosten suhdetta niihin resursseihin, joilla me saamme niitä hyviä asioita aikaiseksi. Ja ehkä tässä sitten, vaikuttavuuden edistämisessä ja kehittämisessä, on ennen kaikkea kysymys siitä, että miten me tässä yliopistoyhteisössä toimimme ja mitä me itse pidämme tärkeänä. Vastuullisuus ja akateemisen vapauden ymmärtäminen lahjana on tärkeää. Ei tämän kaltaista vapautta tässä yhteiskunnassa kovin monilla toimijoilla tai organisaatioilla ole. Ja tätä vapautta meidän pitää käyttää vastuullisesti.

Laura: Tässä on jo aiemmin tullut esille, että alumnit ovat ehdottoman tärkeitä ja opiskelijat, joista sitten niitä alumneja myöhemmin tulee. Mutta mitä muita sidosryhmiä olisi, jotka on erityisen tärkeitä, ja mihin sidosryhmiin pitäisi eniten panostaa yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen ja vaikuttavuuteen liittyen?

Mika: Tämä jos mikä on tietysti kovasti tieteenalakohtainen asia. Nostin tuossa aikaisemminkin esille jo tieteenalakohtaiset erot. Nimittäin nämä keskeiset sidosryhmät ja myös vaikuttavuuden mekanismit, kuten myös aikajänne, ne vaihtelevat kovasti tieteenaloittain, kuten myös itsensä tiedon intressi. Joillakin tieteenaloilla kaikki uusi tieto sinänsä on lähtökohtaisesti arvokasta ja tavoiteltavaa, kun sitten joillakin muilla tieteenaloilla uuden tiedon arvon mittaa sen sovellettavuus ihmisen ja ympäristön hyväksi. Meillä on tieteenaloja, joissa on vaikea kuvitella korkealaatuista tutkimusta ja koulutusta ilman, että me toimisimme jatkuvassa vuorovaikutuksessa joidenkin sidosryhmien kanssa. Kasvatustiede tarvitsee välttämättä yhteistyötä meidän koululaitoksen kanssa esimerkiksi.

Outi: Miten näkisit, jos nyt siitä tulevaisuudesta vielä puhutaan, niin millainen sun mielestä yliopistojen rooli just sit tällaisena yhteiskunnallisena vaikuttajana, vaikka siitä puhuttiin että niin ei saa sanoa, mutta kuitenkin, niin millainen roolin pitäisi olla tai millainen se tulee ehkä sun mielestä olemaan?

Mika: No ensinnäkin, en sano, että niin ei saisi sanoa. Saa niin sanoa, mutta täytyy vain muistaa se, että yliopisto on kovin erilainen yhteiskunnallinen vaikuttaja kuin moni muu taho, josta me olemme tottuneet käyttämään termiä yhteiskunnallinen vaikuttaja.

Mitä itse kysymykseen tulee, niin viittaan noihin edellisiin vastauksiin. Meidän ei tulisi lähteä liiaksi lobbarin rooliin, saati sitten antautua jonkun ideologian puolestapuhujaksi. Yliopistolle sopii minusta faktoihin, tieteelliseen, tutkittuun tietoon perustuvien johtopäätösten tekeminen ja näiden johtopäätösten ja sen tieteellisen tiedon kertominen ja levittäminen riittävän selkeästi muun yhteiskunnan käyttöön. Ideologiat ja subjektiiviseen näkemykseen perustuva vaikuttaminen, saati sitten hyvin pitkälle menevä edunvalvonta, se jääköön muille toimijoille.

Outi: No jos leikitään ennustajaa, niin uskotko, että yliopistojen rooli pysyy tai tulee olemaan just tällainen kuin kuvasit, vai onko siinä jotain riskiä, että jotkut ottaa jotain erilaista roolia?

Mika: Kyllähän pitkällä aikavälillä yliopistojen merkitys yhteiskunnan kilpailukyvyn, elinvoiman, hyvinvoinnin moottorina, on tunnistettu ja tunnustettu. Ei kansakunnan hyvinvointia ratkaise nähdäkseni pitkällä aikavälillä luonnonvarat esimerkiksi, vaan kyllä se on se osaaminen, mistä se hyvinvointi tulee.

No nyt tietysti, kun seuraa välillä aika poukkoilevaakin korkeakoulupolitiikkaa, niin väistämättä, ihan oikeutetustikin, herää kysymys, että onko tämä osaamisen ja tutkimuksen, koulutuksen merkitys yhteiskunnan hyvinvoinnin moottorina ja takaajana, aina ymmärretty meidän kansakunnan päätöksenteossa. Mutta kyllä minä luotan siihen, että pitkällä aikavälillä yliopistojen rooli pysyy vahvana ja se rooli ymmärretään. Tietysti samaan aikaan, ei meidän tule ummistaa silmiämme siltä tosiasialta, että yhteiskunnan resurssit ovat niukat. Suomi velkaantuu hurjaa vauhtia, tämä on ihan fakta, ei mielipideasia. Haluamme tai ei, niin kyllä tämä kaikki vaikuttaa myös meidän yliopistojemme, ja varmasti myös Turun yliopiston, toimintaedellytyksiin tulevaisuudessa. Ja ehkä meidän pitää varautua siihen, että yliopiston pitää nykyistä selkeämmin pystyä kertomaan vaikuttavuudesta ja siitä, mitä hyvää me saamme yhteiskunnassa ihmisen ja ympäristön hyväksi aikaiseksi.

Laura: No jos vielä tulevaisuusteemassa pysytään sen verran, että pystyisitkö näkemään, onko jotain tulevaisuuden trendejä, jotka voivat sitten muokata yliopistojen rooleja jotenkin radikaalisti tai uhkaako yliopistojen roolia jokin asia?

Mika: Lyhyellä aikavälillä varmasti meidän täytyy pitää puolemme ja pyrkiä huolehtimaan siitä, että meidän taloudelliset toimintaedellytykset säilyvät, kuten tuossa aikaisemmin jo viittasinkin. Mutta pitkällä aikavälillä, kyllä se trendi saattaa olla se, että meidän todella täytyy pystyä aiempaa paremmin ja selkeämmin kertomaan ja osoittamaan myös se, mitä hyvää me saamme aikaiseksi.

Ja ei se sen kummempi asia ole. Joku voi ajatella, että tämän kaltainen velvollisuus jotenkin vähentäisi meidän akateemista vapautta. Kun vapauden kääntöpuoli aina on tavallaan se akateeminen vastuu. Eli kyllä me olemme vastuussa siitä muulle yhteiskunnalle, että mitä me tutkimme, miten me tutkimme, mitä me opetamme ja miten me opetamme. Ja tämä kun pidetään mielessä, niin en minä sillä tavalla ole huolissani yliopistojen toimintaedellytyksistä, enkä näe siellä, pitkällä aikavälillä, erityisiä mustia pilviä.

Laura: Turun yliopistossakin keskitytään esimerkiksi avoimen tieteen kehittämiseen, joka sitten taas parantaa tieteen avoimuutta ja sitä, että miten sitä tiedettä on tehty ja parantaa sitä vaikuttavuuttakin senkin kautta. Niin se on varmaan yksi keino, millä myös sitten voidaan tulevaisuudessa vaikuttaa paremmin.

Mika: Aivan varmasti. Ja tässä kun on puhuttu vuorovaikutuksista ja vaikuttavuudesta, jos siitä näkökulmasta tarkastelee tuota asiaa, minkä toit esille, niin kyllähän avoin tiede nähdäkseni edistää sitä tiedeyhteisön vuorovaikutusta. Toki tiedeyhteisön sisäistä, mutta myös vuorovaikutusta muun yhteiskunnan kanssa. Parhaimmillaan se tekee tieteellisen tiedon saavutettavuuden aikaisempaa paremmaksi. Ja taas tämän kaltainen vuorovaikutus on eduksi meidän vaikuttavuudelle, kun se meidän tutkima tieteellinen tieto on aikaisempaa avoimemmin muun yhteiskunnan saatavissa. Se on eduksi meidän vaikuttavuudelle.

Laura: Hei, kiitos tosi paljon tästä mielenkiintoisesta juttuhetkestä ja suuret kiitokset siitä, että tulit meidän vieraaksi tähän meidän podcastiin.

Outi: Kiitos minunkin puolesta. Oli tosi mukava jutella ja tärkeästä aiheesta.

Mika: Kiitos paljon. Tässähän päästiin vasta alkuun, olisi pidempikin aika hurahtanut. Mutta kiitos tosiaan vielä kutsusta ja oikein miellyttävästä keskustelusta.

Laura: Kiitos. Ja seuratkaa Turun yliopiston Avoimen tieteen kiihdyttämön sometilejä, Twitteriä ja Instaa, niin me kerrotaan siellä sitten, milloin seuraava jakso on taas kuunneltavissa.

Outi: Jep. Kuullaan ensi kerralla. Moi moi.

Laura: Moikka.
 

Tässä jaksossa Turun yliopiston Tutkimusedellytykset-yksikön kehittämisasiantuntijat Laura Niemi ja Outi Nurmela kertovat lyhyesti podcast-sarjasta ja mitä teemoja tulevissa jaksoissa käsitellään. Lisäksi pureudutaan pintaa syvemmälle vaikuttavuuden monimutkaiseen käsitteeseen.

>> Kuuntele Jakso 1: Mitä vaikuttavuus oikein on ja miksi se on tärkeää?

Tekstivastine:

Laura: Hei, mä oon Laura.

Outi: Ja mä oon Outi ja tämä on Vau, mikä vaikutus! -podcast. Ja hei tervetuloa kuuntelemaan ihan ensimmäistä jaksoa meidän uudesta vaikuttavuusteemaisesta podcast-sarjasta.

Laura: Tää podcast-sarja on tarkotettu kaikille niille, jotka on kiinnostuneita tutkimuksen vaikutuksista ja haluaa maksimoida tutkimuksensa vaikuttavuutta. Ja täs podcast-sarjassa me tullaan käsittelee vaikuttavuutta useista eri näkökulmista useiden eri henkilöiden kertomana.

Outi: Joo, me tullaan tässä sarjassa haastattelemaan sekä tutkijoita ja kuulemaan sit heidän ajatuksiaan siitä tutkimuksensa vaikuttavuudesta. Että lisäksi sitten tutkimuksen tuen asiantuntijoita, jotka taas tarjoaa palveluita vaikuttavuuden tueksi. Lisäksi me pyritään perehtymään vaikuttavuuteen myös rahoittajien näkökulmasta ja keskustellaan sitten siitä, että miten sitä vaikuttavuutta olisi hyvä tuoda esiin niissä rahoitushakemuksissa.

Laura: Ja nyt tähän heti alkuun me voitas lyhyesti kertoa, et ketä me ollaan. Eli me ollaan Laura Niemi ja Outi Nurmela ja me ollaan molemmat kehittämisasiantuntijoita Turun yliopiston Tutkimusedellytykset-yksiköstä, jonka tarkoituksena on kehittää meidän yliopistossa tehtävää tutkimusta Turun yliopiston strategian mukaisesti ja tukea tutkijoita tutkimusprosessin eri vaiheissa.

Outi: Joo ja meidän työnkuvaan kuuluu esimerkiksi tutkimuksen ja tutkijan näkyvyyden parantaminen, tutkimuksen ja tutkijan vastuullisen arvioinnin kehittäminen ja avoimen tieteen ja vaikuttavuuden lisääminen. Ja tää podcastsarjahan on nyt vähän kaikkee tätä. Ja oikeastaan tää sarja syntyikin sitten juuri tästä tarpeesta pureutua siihen, et mitä se vaikuttavuus oikeastaan on, kun se ehkä on vielä vähän semmonen vieras asia ja varsinkin se, että miten sitä omaa tutkimuksen vaikuttavuutta pystytään tuomaan esille ja sanottamaan.

Laura: Mm. Ja siis meillähän on ajatuksena nimenomaan tuoda esille sitä, miks tää vaikuttavuus on niin tärkeä asia ja miks siitä puhutaan nykyään niin paljon. Eli vaikuttavuus sinänsähän ei oo uus asia tieteen näkökulmasta, koska tieteellä ja tutkimuksella on aina ollut merkittävä vaikutus ja sekä siihen tiedeyhteisöön ja sitten ympäröivään yhteiskuntaan. Mutta nykyään, kun tutkimusta on niin paljon, niin vaikuttavuuden osoittamisen merkitys korostuu. Voidaan vaik ajatella niin, että jo vuonna 2009 on julkastu 50 miljoonaa akateemista artikkelia ja joka vuosi julkastaan nykyään noin 2.5 miljoonaa uutta artikkelia. Ja tän julkasuiden määrä kasvaa viel ehkä noin 4 - 5 % vuosittain. Niin ei oo kyl ihme, että tutkijoilta toivotaan semmosta selkokielistä kuvausta siitä, mitä hyötyä siitä omasta tutkimuksesta on sitten eri kohdeyleisöille.

Outi: Ja tää nyt tietysti vaikuttaa varmastikin myös siihen, että yhä useampi rahoittaja vaatii ihan jo siinä hankehakemuksessa erillistä selostusta hankkeen vaikuttavuudesta. Ja pitäs pyrkiä jo siinä tutkimuksen suunnitteluvaiheessa aika tarkkaankin osata kertoa, että mitä se vaikuttavuus tulee olemaan ja kuvailemaan sitä. Eli joudutaan enemmän keskittymään siihen, mitä vaikutuksia pyritään saamaan aikaan ja ennustamaan ja sanottamaan sitä vaikuttavuutta jo etukäteen siinä hakuvaiheessa. Esimerkiks Euroopan komission puiteohjelmissa tää impactosion merkitys ja laajuus on kasvanu tosi merkittävästi seitsemännestä puiteohjelmasta tähän viimeisimpään Horisontti Eurooppaan -ohjelmaan. Ja tästä puhutaankin myöhemmin tässä meiän podcastissa tutkimusrahoituksen asiantuntijoiden kanssa.

Laura: Mm. Joo ja siis ei pelkästään nää vaatimukset, mut vaikuttavuushan on siitäkin näkökulmasta hiukan hankalaa, et sitä voidaan määritellä tosi useesti eri tavoilla ja sitä voidaan luokitella monin eri tavoin ja eri tieteenaloilla voi sit vielä olla hyvin erilaisia ajatuksia siitä vaikuttavuudesta ja tieteen vaikutuksista. Eli erityisen hankalaa siinä vaikuttavuuden havaitsemisesta ja osoittamisesta tekee myös se, että sitte pääasiallisesti se vaikuttavuus konkretisoituu pitkän aikavälin jälkeen. Ja meillähän ei tietenkään oo sitä kristallipalloa, josta me nähdään varmasti miltä sen 30 vuoden kuluttua maailma näyttää, niin senkin takia sitten on hankala sanottaa,mitä se vaikuttavuus vois olla.

Outi: Ja asiaa sotkee ehkä viel vähän lisää se, että vaikuttavuus voi olla sit myös negatiivista tai epäsuoraa tai se tutkimus saakin aikaan jotain ihan tahattomia vaikutuksia johonkin aivan muuhun asiaan, kun mitä alunperin lähdettiin tavottelemaan. Ehkä semmonen hyvä perusajatus vois olla, että voidaan ajatella, että vaikuttavuus on yhtä kuin tavoitteellinen muutos. Eli yleensä ainakin kun vaikuttavuutta etukäteen tutkimuksessa suunnitellaan, niin sillä on joku suunta ja tavote ja toki se yleensä on se positiivinen vaikuttavuus, mitä pyritään saamaan aikaseksi.

Laura: Mm. Ja sittenhän vaikuttavuudelle on kuitenkin useita erilaisia tämmösiä määritelmiä ja me voitas tässä nyt seuraavaks perehtyy muutamien tahojen ajatuksiin tästä aiheesta. Koska esimerkiks Suomen Akatemia on määritellyt tutkimuksen vaikuttavuutta siten, että tutkimuksen vaikuttavuudella tarkoitetaan tutkimuksen myötävaikutuksia erilaisiin yhteiskunnassa ilmeneviin asioihin ja kehityskulkuihin. Vaikuttavuus syntyy tutkimustiedon ja muiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta ja usein pidemmän ajan kuluessa. Se on lähtökohtaisesti monimuotoinen ilmiö. Ja vaikuttavuuteen erikoistunut professori Mark Reed puolestaan on tiivistänyt ajatuksen niin kompaktiin muotoon, että vaikuttavuus on yhtä kuin hyöty. Ja hän kehottaa sit taas tutkijoita miettimään erityisesti sitä, kuka hyötyy siitä tutkimuksesta, jota nyt tehdään. Ja sit on vielä sellanenkin näkökulma, että mikä on aika tyypillinen määritelmä, jonka on antanut Englannin kansallinen tutkimusta kehittävä organisaatio UK Research and Innovation, joka määrittelee vaikuttavuuden olevan jokin todennettavissa oleva tuotos, jonka korkealaatuinen tutkimus tuottaa yhteiskunnalle ja taloudelle.

Outi: Joo täs viimeisessä määritelmässä erityisesti korostuu tää perinteinen luokittelu vaikuttavuuden eri osa-alueista. Eli se perinteinen jako on tää akateeminen, yhteiskunnallinen ja taloudellinen vaikuttavuus. Ja tässä luokittelussa se akateeminen vaikuttavuus viittaa siihen, miten se tutkija vaikuttaa siihen omaan tieteenalaansa, esimerkiksi jonkin uuden menetelmän, koulutuksen tai sovelluksen keksimisellä. Ja tätä tieteellistä vaikuttavuutta mitataan yleensä erilaisilla tilastoilla,kuten esimerkiks H–indeksillä tai viittausanalyysillä tai vaikutustekijällä. Kvantitatiivinen mittaus ei kuitenkaan oo ainoa tapa mitata tieteellistä vaikutusta, et varsinkin tosi pienillä tieteenaloilla se tieteellinen vaikutus saattaa olla myös laadullinen. Et yhdellä julkasulla voi olla tosi pitkäkestonen vaikutus. Sit taas yhteiskunnallisella vaikuttavuudella tarkotetaan sitä tapaa, jolla se tutkimus vaikuttaa sitten sinne akateemisen yhteisön ulkopuoliseen yhteiskuntaan. Ja se voi sit taas kattaa eri elämänalueita, kuten esimerkiks terveyden, ympäristön tai julkiset palvelut. Ja tutkimustulosten popularisointi on osa tätä yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Ja sitä voi olla esimerkiks aktiivinen osallistuminen julkisiin keskusteluihin, artikkeleihin ja esityksiin tai aktiivinen osallistuminen kansalaisjärjestöjen kautta. Näitä yhteiskunnallisia vaikutuksia on tosi vaikea mitata,koska on hyvin ymmärrettävää, niin vaikutukset on yleensä tosi semmosia hienovaraisia ja ne näkyy vasta sitten hyvin pitkällä aikavälillä. Tässä nää YK:n kestävän kehityksen tavotteet on nykyään monien rahottajien lähtökohtana. Niitä tosi monissa rahotushakemuksissa ihan vaaditaan miettimään näitä SDG-tavotteita ja ne onkin hyviä lähtökohtia sillon kun pohditaan, että millasia yhteiskunnallisia vaikutuksia sillä omalla tutkimuksella sitten on. Näistä SDG-tavotteistakin puhutaan myöhemmin useampaan otteeseen tässä podcast-sarjassa.

Sit vielä tää taloudellinen vaikuttavuus, niin se tarkottaa laajasti sitä, että miten se tutkimus joko tuottaa usein välillisesti taloudellista hyötyä esimerkiks kasvua tai työpaikkoja, tai sitten vaikuttaa epäsuorasti talouteen. Eli esimerkiks tutkimus voi tuoda esiin jonkun uuden innovaation, joka voidaan kaupallistaa. Sillä voi olla semmonen makrotaloudellinen vaikutus kauppaan, työllisyyteen tai jopa politiikkaan. Tää perinteinen luokittelutapa ei tietenkään kata kaikkia erilaisia vaikuttavuuden lajeja ja viime vuosina onkin paljon puhuttu tästä vaikuttavuudesta ja on tunnistettu lukuisia muitakin tapoja luokitella ja pilkkoa vaikuttavuutta helpommin ymmärrettäviin kokonaisuuksiin. Et riippuu tosi paljon siitä tieteenalasta, et minkä tyyppistä jaottelua käytetään tai edes voidaan käyttää.

Laura: Mm, se on totta. Ja näitä jaotteluja on tosi paljon ja esimerkiks Euroopan Tiedesäätiö ESF jakaa vuonna 2012 tehdyssä raportissaan vaikuttavuuden yheksään tämmöseen eri kategoriaan. Ensimmäinen näistä on tieteellinen vaikuttavuus, eli se miten tieto kehittyy, tieteenalat muodostuu ja miten tieteellinen tieto näkyy koulutuksessa esimerkiks. Toinen on teknologinen vaikuttavuus, eli miten tuote, prosessi ja palveluinnovaatiot syntyy. Kolmantena on taloudellinen vaikuttavuus, eli se, miten tutkimus vaikuttaa tuotteiden myyntihintaan, yritysten kustannuksiin ja tuloihin mikrotasolla ja taloudelliseen tuottoon, joko talouskasvun tai tuottavuuden kautta sitten makrotasolla.

Neljäntenä listalla on sosiaalinen vaikuttavuus, eli vaikutukset yhteisön hyvinvointiin, elämänlaatuun, ihmisten ja ryhmien käyttäytymiseen, käytäntöihin ja ihan toimintaan. Ja viidentenä on poliittinen vaikuttavuus, joka taas viittaa siihen, miten tutkimus vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon. Kuudentena on ympäristöön liittyvä vaikuttavuus, mikä tarkottaa tutkimuksen vaikutuksia ympäristöön,esimerkiksi luonnonvarojen riittävyyden tai ilmastonmuutoksen hallinnan näkökulmasta. Sitten seitsemäntenä on terveyteen liittyvä vaikuttavuus, joka viittaa tutkimuksen vaikutuksiin esimerkiks kansanterveyteen, elinajan odotteeseen, sairauksien ehkäisyyn ja elämänlaatuun ylipäätään. Ja kaheksantena on kulttuurinen vaikuttavuus, joka linkittyy siihen, miten tutkimus vaikuttaa eri arvoihin ja uskomuksiin. Ja viimeisenä yheksäntenä on koulutuksen vaikuttavuus, eli tutkimuksen vaikutukset muun muassa erilaisiin tämmösiin opetussuunnitelmiin, pedagogisiin työkaluihin ja sit ihan tutkintoihin. Ja tää on siis yks esimerkki tälläsestä laajemmasta luokittelusta ja näitä tosiaan on monta ja ne on monesti tieteenalasidonnaisia. Ja kaikilla tieteenaloilla on vähän oma tapa luokitella ja määritellä tätä asiaa.

Outi: Kyllä. Nää vaikuttavuuden eri luokittelutavat on noussu keskeisiksi toki myös sen mittaamisen ja arvioinnin kautta. Eli kun rahoittajat odottaa sitä vaikuttavuuden osoittamista ja arviointia, on sen määrittely myös tärkeämpää. Ja tää keskustelu vaikuttavuuden luotettavasta mittaamisesta ja arvioinnista onkin myös erittäin paljon pinnalla. Selvästi tarve erilaisille mittareille ja myös kvalitatiivisille arviointimenetelmille on vahvasti nousussa. Eli koska rahoittajat sitä vaatii, niin pitää kehittää semmosia tapoja, et miten se vaikuttavuus pystytään sitten luotettavasti osoittamaan.

Ja tästä perinteisestä kolmijaosta akateeminen ja taloudellinen vaikuttavuus on aina ollut vähän tämmösii helpompia osoittaa, koska niihin on löydettävissä selkeitä kvantitatiivisia mittareita, esimerkiksi julkasut tai rahoitusmäärät tai patentit ja niin edespäin. Et tää sosiaalisen vaikuttavuuden osoittamiseen panostetaan nykypäivänä paljon enemmän kun aiemmin, koska sen osoittaminen on selvästi tärkeämpää kun sitä vaikuttavuutta nykyään odotetaan niiden rahoittajatahojen puolesta ja sen vaikuttavuuden osoittamista odotetaan nykyään huomattavasti enemmän.

Laura: Mm. Ja sen vuoksi, koska tää odotus on noussut aika paljon ja sitä pitää pystyy tekemään eri tavoilla, niin yks semmonen, mitä tutkijat on paljon ottanut käyttöönsä ja muutenkin ehkä mikä auttaa sitten ulkopuolisia ymmärtämään sitä vaikuttavuutta paremmin, on tarinat. Ja erityisesti sosiaalisesta vaikuttavuudesta on tehty paljon tämmösiä vaikuttavuustarinoita.

Nää vaikuttavuustarinat sopii tosi hyvin näiden kvantitatiivisten mittareiden lisäks kertomaan muun muassa tutkimuksesta muille, kuin sille kyseisen alan tutkijoille.Esimerkiks ihan kansalaisille tai muiden tieteenalojen tutkijoille, jotka ei välttämättä oo niin sisällä siinä aihepiirissä. Ja vahvalla dataan perustuvalla vaikuttavuustarinalla voidaan tieteellistä ja mahdollisesti vaikeasti ymmärrettävää dataa avata helpommin lähestyttävään muotoon. Koska pelkkä tämmönen laadukkaan tutkimuksen tekeminen ei riitä, vaan se uus tuotettu tieto pitää pystyä jakamaan ja viestimään muille, koska vaan sillä tavalla voidaan tehdä tieteen toimintatapoja ymmärrettäväksi yleisölle ja parantaa sitä kautta tieteen mainetta ja luotettavuutta ja luottamusta.

Ja viime vuosina tähän on nimenomaan pyritty myös avoimen tieteen keinojen kautta ja esimerkiksi avoin julkaiseminen ja tiedeviestintä lisää todistetusti tieteellisiä viittauksia, eli ne tuottaa myös tieteellistä vaikuttavuutta tiedemaailman omilla mittareilla, mutta sitten myös niitä vaikutuksia yhteiskunnassa laajemmin. Ja tietysti, kun media kiinnostuu aiheesta, niin se vaikuttaa siihen, miten toimittajat etsii sopivia haastateltavia, esimerkiksi someprofiilien tai sitten näiden vaikuttavuustarinoiden kautta ja sitä kautta sitten taas on mahdollisuus viestiä uudella tavalla sitä uutta tietoa laajasti sitten suuremman yleisön käyttöön ja tietoon.

Outi: Just näin. Tieteellisen tutkimuksen arvo tiedeyhteisölle ja tieteen tekemiselle on monesti just paljon helpompaa osoittaa, kun se vaikuttavuus täs laajemmassa mittakaavassa. Ja viimeaikasessa keskustelussa ja tässä vaikuttavuuden korostamisessa on viime kädessä kyse just siitä, että kannustetaan niitä tutkijoita sanoittamaan heidän tekemänsä tieteellisen tutkimuksen arvo niin sanotusti tavallisille ihmisille. Eli mitä siitä omasta tutkimuksesta, mitä hyötyä siitä on vaikka sille naapurin mummolle? Mitä lisäarvoa se tuo siihen ympäröivään yhteiskuntaan? Ja tää vaatii myös yliopistoja ja muita tutkimusorganisaatioita miettimään tietysti sitä, että miten tuetaan niitä tutkijoita siinä vaikuttavuuden esille tuomisessa. Ja me ainakin ajatellaan, että tähän tarvitaan uusia työkaluja niille tutkijoille ja tutkimusryhmille. Esimerkiks siihen vaikuttavuussuunnitelman tekoon,vaikuttavuuden arviointiin ja ihan niihin rahoitushakemusten vaikuttavuusosioiden kirjoittamiseen.

Laura: Mm. Ja tietysti tää podcast-sarjahan on yks uus tämmönen toimintatapa ja tää podcast-sarjan perimmäinen tarkotus on nimenomaan tän vaikuttavuuden aikaansaaminen. Ja että lähestytään tätä aihetta sitten uudella tavalla ja erilaisista näkökulmista.

Outi: Joo. Toivotaan, että onnistutaan tässä ja ainakin tullaan jatkossa sitten tässä syksyn ja kevään aikana haastattelemaan tosi mielenkiintosia vieraita ja saadaan varmasti tosi monta erilaista näkökulmaa tähän aiheeseen ja erilaisia määritelmiä, että mitä se vaikuttavuus oikeastaan on.

Laura: Joo. Ja siis seuratkaa Turun yliopiston avoimen tieteen kiihdyttämön sometilejä, Twitteriä ja Instaa, niin me kerrotaan aina siellä, milloin aina uus jakso on kuunneltavissa. Ja me ollaan täst tosi innoissaan ja me toivotaan, että tekin ootte ja ootte sitten kuulolla heti syksyn alusta.

Outi: Ehdottomasti. Kuullaan taas ens kerralla. Moi moi.

Laura: Moikka